http://annelinlukuvinkit.blogspot.com/
https://akanvirtaa.blogspot.com/2023/02/alexis-charlotan-suojatti.html
Tässä Juha Itkosen Imageen kirjoittama kirjakolumni:
https://www.apu.fi/artikkelit/juha-itkonen-vesa-haapalan-teos-alexis-on-harvinaisen-onnistunut
Kreml käy Ukrainassa sotaa monella rintamalla, myös hengen maailmassa eli ortodoksikirkon sisällä ja lasten maailmassa eli pakkosiirroin - mielenkiintoisia kirjoituksia näistä näkökulmista:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ukrainassa-kaydaan-myos-kirkkosotaa-venajan-ortodoksinen-kirkko-haluaa-alueen-valtapiiriinsa#714b1e6d
Keskeiset päivittäiset rutiinini kehiytyvät älylaitteiden ja niiden aikaa ja tilaa järjestävien ohjelmistojen ja sovellusten ympärille niin perustavasti, etten hahmota enää yhteiskuntaa ja omia toimintojani ilman niitä, en osaa edes kuvitella pitkäkestoista ohjelmistoista ja sähköisestä todellisuudesta vapaata tilaa, ja tajuan, että omat lapseni eivät koskaan pääse sellaiseen lapsuuteen ja nuoruuteen, jonka vietin; voin tarjota heille hetkellisiä simulaatioita tai fragmentteja ja niitä tarjotessani ymmärrän kuinka alkeellisia ja naurattavia ne ovat paitsi hetkellisen matkapahoinvoinnin ehkäisijöinä ja dopamiiniradan venyttäjinä - meidät on rikastettu, puutteemme on poistettu, meidät on kyllästetty lopullisesti, todellisuutemme on niin rikas, että mitään erityistä merkitystä siitä ei synny, tunnen sen luissa ja ytimissä ja kipeässä päässä ja kaulassa ja hartioissa ja harittavissa silmissä. Jo puoliltapäivin ajatukseni muistuttaa puuroa, johon on sekoitettu pegorionia.
Romaanistani on tullut muutama haastattelutyyppinen juttu (maksumuurin takana Keskisuomalainen - Savon Sanomat - Etelä-Suomen Sanomat sekä Seuran ja Helsingin Sanomien jutut, jotka mielestäni näkee kyllä), mutta onpa muutama kritiikkikin jo ilmestynyt, kas tässä:
https://tuijata.com/2023/01/16/vesa-haapala-alexis-elamankertomus/
ja
https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000009333354.html
Tässä pari viime viikolta:
http://marjatankirjat.blogspot.com/2023/01/vesa-haapala-alexis.html?m=1
ja
https://www.ess.fi/paikalliset/5677831
Ja pari tältä viikolta:
https://suomenkuvalehti.fi/.../arvio-alexis-vie.../...
https://kirjasahkokayra.blogspot.com/.../vesa-haapala...
Ikäviä uutisia vanhalta kotipurolta Krakanojalta. Toivon, että lentokenttä hoitaa ympäristöasiansa paremmin, kun Vantaanjoen sivupuroihin on jälleen saatu elämää monenlaisen vaivannäön jälkeen. Myös nykyinen kotipuroni eli Kylmäoja on samaisella glykolipäästöjen vaaravyöhykkeellä. Ei kai tarvitse olla niin, että jään sulattaminen suurista metallisiivistä tuhoaa pienet vipeltävät evät?
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5639340
Luin just loppuun Ossi Nymanin Häpeärauhan (2022). Olipa hieno ja monella tapaa koskettava romaani. Mistä pidin? Huumorista, rehellisyydestä, monenlaisista oivalluksista ja ehkä nykytabujenkin sörkkimisestä - nähdäkseni kertoja esitti hiukan hirtehisetkin havaintonsa aivan kohtuullisessa hengessä ja tasapuolisesti itseä ja toisia arvioidessaan (en osaa kommentoida autofiktion tosipohjaa, kun en tiedä siitä mitään). Kertojan kaunistelematon keskeneräisyys hahmona teki vaikutuksen, samoin yhteiskunnallisiin luokitteluihin ja luokkaan kohdistuva ja niitä koskevia yksinkertaistuksia kyseenalaistava alateksti. Kirjallisuus (tunnustus, autofiktio perinteineen) ja kulttuuri ylipäätään (musiikki, elokuvat ja erinäiset hyvän olon harrastetoiminnot) tuovat päähenkilön arkisen elämän kuvaukseen resonanssia ja rakentavat yhteyksiä, joita jää miettimään pitkään. Rakenteen pieni muotopuolisuus tuntuu tarkoituksenmukaiselta ja luontevalta.
Näin teoksen valmistumisen jälkeen sitä miettii monenlaista. Itse en kuitenkaan juuri ajattele tai ajattelen hyvin harvoin sellaisia isoja kysymyksiä kuin Mihin kirjallisuutta tarvitaan? tai Mihin kirjailijoita tarvitaan? Näissä kysymyksissä on vaikea päästä oikeastaan puuta pidemmälle, hyvä jos edes puuhun.
Sen sijaan ajattelen kaikenlaisia käytännöllisiä asioita, kuten Mitähän sitä alkaisi seuraavaksi kirjoittaa? tai Pidänkö pienen paussin?
Kun on vapaa-ajankirjailija, tällaiset kysymykset ovat mahdollisia. Ei ole pakko pohtia suuria metafyysisiä tai yhteiskunnallisia ikuisuuskysymyksiä tai henkensä pitimiksi alkaa naputtaa seuraavan teoksen runkoa.
Totta kai sitä voisi ajatella isojakin juttuja, mutta hyvin nopeasti ainakin itse tiedostan, että omilla pohdinnoillani on vain rajallisesti merkitystä, ehkäpä vielä vähemmän merkitystä kuin sillä, että alan keräillä materiaalia ja ajatuksia ja ryhtyä käytännön hommiin.
On minulla muutama idea tulevaa varten.
1. Runoteos Maallisten ilojen puutarha (kuvia Hieronymus Boschin triptyykistä tai oikeammin hämmästynyt dialogi sen kanssa).
2. Romaani Suomen runouspiirit 1918 (jossa seikkailisivat Untola, Björling, Kaatra ja mahdollisesti Södergran).
3. Komposiittiromaani tai novellikokoelma, jossa käsittelisin Kiven kahta viimeistä vuotta.
4. Jokin nykyaikaan sijoittuva teos, jossa voisi olla autofiktiivistä otetta (kaikkea on sattunut ja tapahtunut viime vuosina).
5. Monia kaukaisuudessa siintäviä ideoita, jotka vaativat paljon kypsyttelyä ja taustatyötä (nämä voisivat käsitellä esimerkiksi Pekka Kuusta ja nykyisiä katastrofeja ja yhteiskuntapolitiikkaa).
Jos vaikka kaksi noista saisin valmiiksi vuoteen 2027 mennessä, olisin tyytyväinen. Elokuussa 2027 olen ollut julkaissut kirjailija 20 vuotta.
Mutta jos yritän omalta osaltani vastata tuohon otsikkoon Mihin kirjallisuutta tarvitaan? vastaus on suunnilleen sellainen, että kirjallisuutta tarvitaan kirjoittamisen ja ajattelun suuntaajaksi ja vapauden alueeksi ajassa, jossa paljon tulee määritellyksi ahdistavan rajoittamisen ja sanojen sitomisen kautta.
Toki kirjallisuus itsekin pitää sisällään paljon sääntöjä ja rajoitteita, mutta useimmiten ne pikemminkin ruokkivat luovuutta kuin typistävät sitä.
En ajattele, että kirjallisuudella on olemuksellisesti jokin erityinen asema yhteiskunnassa, mutta sillä on kuitenkin etunsa asioiden käsittelyssä.
Jostakin sellaisesta kuin kirjallisuuden yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta voidaan olla monta mieltä. Kirjallisuuden vaikuttavuus syntyy harvoin jonkin yksittäisen teoksen pohjalta. Olennaisemmin on kyse siitä, että on kirjallisuutta, monenlaista, ja että on kirjoittavia ihmisiä sekä instituutiot ja lukijakunnat, jotka pitävät kirjallisuutta osaltaan yllä. Näin syntyy pitkäjänteisesti kulttuurin muoto, jolla on juurensa niissä kielissä, joissa ihmisten elämä tulee ilmaistuksi ja saa muotoaan.
Tammikuun lumo:
uusi vuosi tyhjine
karttoineen täällä.
Joulun ajan olin hissukseen, flunssakin iski, mutta vähitellen heräilen uuteen vuoteen. Vuoden alussa on hyvä myöntää, että en tiedä, mitä tulevat ajat tuovat tullessaan. Monista merkeistä voi nähdä, että peruselämää on viime vuosia hankalampi pitää yllä. Tällä saralla on jonkinmoista sopeutumista ja osin turhautumistakin odotettavissa.
Toivottavasti saamme myös hyviä ja mieltä kohottavia asioita aikaan - ennen kaikkea niissä paikoissa, missä se on meistä itsestämme kiinni.
Ensi viikolla (12.1.) ilmestyy romaanini Alexis. Odotan innolla, vaikka tuskin enää opusta luen.
Töiden suhteen vuosi on melko selvä, samoin muutaman muun asian. Tavoitteet ovat nekin koko lailla arvattavia: velkaa pienemmäksi, koko perhe mukana elämässä. Mutta tyhjiä kohtia ja yllätyksiäkin sopii mukaan, ja on varmaa, että niitä tulee - toivotaan, että niissä olisi onni myötä.
Hyvää vuotta 2023 kaikille!
