Hyvää joulua

 

En ole juuri kirjoittanut tänne, koska aikaa ei ole liiennyt ja asiaakin on vähänlaisesti sen ulkopuolella mihin olen halunnut voimavarojani käyttää.

Joka tapauksessa - hyvää ja rauhallista joulua kaikille teille, jotka olette täällä vierailleet!

Maallisten ilojen puutarha, päivitys 21.12.23

 

En jaksanut jäädä lepäämään laakereilleni vaan täräytin kokoon seuraavan runoteoksen. Se on ekfrasis Hieronymus Boschin triptyykistä Maallisten ilojen puutarha. Kolme osastoa ovat Paratiisi, Maailma ennen vedenpaisumusta ja Helvetti. Ja onpa mukaan uinut hiukan muutakin Boschia, jotta universumi laajenee. Saas nähdä, mitä sanovat ne, jotka julkaisemisesta päättävät.

No niin, tänään sain sopparin. Iloinen yllätys. Menin Otavaan tapaamaan kustannustoimittajaani, ja lähdin talosta allekirjoitettu sopimus kassissa.

11 kuukautta aikaa pistää homma pakettiin.

Vanha runo kokoelmasta Termini (2009)

 

Ja juuri siinä, missä kymmenentuhatta peukaloa kääntyy alas ja huutaa "Vaffanculo Bush! Boia!" ja hän astuu Lord Byron Hotelin aulasta, Via Giuseppe De Notaris 5, ja kamerat käyvät ja poliisien ketju tiivistyy, hän tajuaa: Wentworth Place kolmantena helmikuuta 1820, kun Keats, ulsteritta, kello 11.30 illalla, koko matkan Lontoosta vaunujen ulkopuolella istuttuaan, kompuroituaan läpi liukkaiden katujen Pond Streetin pysäkiltä, riisuttuaan päällysvaatteensa ja otettuaan lasin viinaa, oikaistuaan vuoteelleen, yskähtää puuskassa pielukselle ja pyytää Brownia tuomaan kynttilän. Lääkärin tarkkuudella katsoo täplää kankaalla: Minä tunnen tuon värin, se on valtimoverta. Kukaan ei petä minua tässä. Tuo pisara on kuolemanmääräykseni. Minä lähden pian.

Ja hän aavistaa kaukaiset muslimikorttelit, tummakasvoiset miehet Trasteveren yössä. Tämä ei ole veren ja hautaamisen valtakunta, täältä ei kuljeta yli miinoitettujen aavikoiden, maanalaisten tunneleiden verkostoa rauhan Palestiinaan.

Oi Barcaccia, tässä lepää se,

jonka nimi on veteen piirretty.

Bosch

Viimeinen kerta:

puut juovat verta.

Hän sekoittaa 

helvetin piireistä munakkaan

ja katkeran juoman.

Viimeinen kerta:

tyhjää on, merta.

Lysenkon lapset

Mitä suurempi ihanne, sitä synkemmät varjot. Taas sammuvine aurinkoineen luovat varjojaan Lysenkon lapset.

Valoa ja vammoja

Kirjallisuusesitelmän pitäminen ei ole leikin asia, ei silloinkaan kun teemana on valo, kuten Joensuun kirjallisuustapahtumassa oli.

Korostan, etten edes puhunut dekkareista. No joo, saapumiseni tapahtumapaikkakunnan hämärälle juna-asemalle ilta-aikaan taisi olla turhan lennokas. Taitoin nilkkani kulkuväylää matalampana olleen kaivonkannen kohdalla, kun tutkin reittiä puhelimesta. Onneksi en kaatuessani lyönyt päätäni, vaan selvisin pienillä käsinaarmuilla ja nilkkavammalla.

Päivystyksessä käymisellä tästäkin onneksi selvittiin eikä mikään ollut pois seuraavan päivän esitelmästä.

Suuri kiitos kuuluu hotellin respassa vuoronsa päättäneelle Pirjolle, joka lähti heittämään mut päivystykseen Niinivaaraan. Samoin röntgenhoitajalle, lääkärille ja sairaanhoitajalle, joka paketoi jalan yön tunteina.

 

Gaseelit 1-3 (raakaluonnos)

I

Myrskykourat karkeita taivaita moukaroi,

tulenlieskat maan tuhka-aavoiksi kirjavoi.

Iankaikkinen ruhtinaankäden kidutus –

sana säröjä iskee, vaan ei kertoa voi.

Oli raikasta juoksu gasellin siivekkään,

sinen kirkkauteen ylsi sen lento, nuoruuskoi.

Oli pehmyttä laulua korske; illat, yöt

suven leikeissä palaen se leikamoi.

Nyt on raskaana loimussa liekkien kelmeäin –

oi, se kärsii ja katuu, vaisuna vaikeroi.

II

Oli ylhempi polte alisen tähtiyön,

tulimetsät kun kauhun pidoissa karkeloi.

Jylyn jylhempi riivaus kaikk’ murskasi vyöryillään,

mitään altaan ei nouse, ei eloon vihannoi.

Oli kuumempi suur’pelon suitsu, se rientämään

sotarintamaan myriaadeja haravoi.

Syke riemukkaamp’? Ei vaan rintojen syttyväin,

pikilähteestä nuoli kun juopuen hehkua joi.

Uni unettoman, mi ain’ ylös korkeuksiin

ylimaisiin hohtavat vapaushaaveet loi.

III

Rinnan rauhaton poltetuuli, mi outoin taa

taivasmerten rantoja uittaa ja unelmoi.

Oli hartaampi virsi, se vierellä kuilujen

eron murtamille viel’ lumelohtua toi.

Säveltulvat nuo elon kaikkeus-kanteleen,

mi riehuu ja raastaa ja armaitaan allokoi –

mitä rinnalla sen, runo, sievät siirtosi ois?

Vain vaimea kaiku, mi aatelmat toistaa voi...

Runopiirtoja vain – yli kulkue verinen

riensi, lensi, ja helvetin torvien toitotus soi.

Unikoirat

Kahlaan hangessa kaupungin laidalla. Kiipeän rinnettä ja näen alhaalla kerrostaloja. Kuulen ulvontaa. Tiedän, että verikoirat etsivät minua, niitä on kaksi. Lumi upottaa, ja olen varma, että jäljittäjät iskevät hampaansa jalkoihini ennen kuin pääsen kalliolle. Äkkiä näen männyn juurella neljä koiraa. Niillä on kaulapannat ja hihnat. Koirilla on silkkiset turkit, ne ovat kuin suuria mustia mittelspitzejä, mutta eivät mitään tuntemaani lajia. Menen koirien luo. Otan hihnat käsiini, ja kummallakin puolellani on kaksi koiraa. Tiedän, että olen turvassa.

Gaseeli

Myrskykourat karkeita taivaita moukaroi,

tulenlieskat maan tuhka-aavoiksi kirjavoi.

 

Iankaikkinen ruhtinaankäden kidutus –

sana säröjä iskee, vaan ei kertoa voi.

Oli raikasta juoksu gasellin siivekkään

sinen kirkkauteen ylsi sen lento, nuoruuskoi - - -

Oli pehmyttä laulua korske; illat, yöt

suven leikeissä palaen se leikamoi.

 

Nyt on raskaana loimussa liekkien kelmeäin.

Oi, se kärsii ja katuu, vaisuna vaikeroi.

(Gaseelisarjan alkua mun Boschiin... Näitä tulee kaksi viiden parisäkeen kokonaisuutta lisää rytmittämään proosarunoja. Kaikissa mennään samalla loppusointukaavalla, jonka pöllin Otto Mannisen runosta, jossa on 15 parisäettä.)

Päivän Bosch

Aurinko on rakastaja, mutta sen korvista valuu verta. Taivaanrannassa kohoaa vuorten savu ja tuhkan peittämiä puita. Huojuvia lankkuja pitkin pirut kiipeävät mäille ja nostavat lippujaan. He valvovat suurta teurastamoa. Siivekäs peto on seivästänyt uhrinsa pitkällämiekalla. Valkea varsijousi on ripustettu oksaan. Runkoa vasten nojaavat tikkaat. Ihmisjoukko seisoo alastomana, hajallaan, palvoen. Tänään, tänäänkin, olemme saapuneet pyhään kaupunkiin.

Uutispommi II

 

Edelliseen postaukseeni liittyvä juttu tältä päivältä Norrköpingistä. https://www.svt.se/nyheter/lokalt/ost/brand-i-flerfamiljshus-i-norrkoping-60-personer-evakuerads

Lukekaahan SVT:n uutinen, jossa kerrotaan, että "vähintään 60 ihmistä" on evakuoitu talosta, jossa räjähdyksen seurauksena syttyi tulipalo - alun perin mainittiin 150 ihmisen evakuoinnista. Nyt on tähän artikkeliin tullut lisäys, että räjähdys voidaan yhdistää jengirikollisuuteen. Kahdeksan ihmistä joutui sairaalaan.

YLE kertoo, että "talosta on evakuoitu noin 15 ihmistä", ja että tiedossa ei ole henkilövahinkoja. https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-174660. Kun katsoo SVT:n jutussa olevia videoita, niin näkee, että vahingot kerrostalolle ovat valtavia. Katto on tulessa ja romahtaa. Yksi haastateltavista sanoo, että kodit ovat todennäköisesti asumiskelvottomia.

Pahoittelut, mutta nämä jutut triggeröivät minua aika tavalla, koska Suomeen on tullut aivan samoja väkivaltailmiöitä kuin mitkä ovat vuosia riivanneet Ruotsia, mutta niistä ei haluta puhua. Eihän niitä voi oikein edes ottaa puheeksi tai jos otetaan, ne esitetään niin, ettei asiasta saa selvää. Onneksi sentään vielä ei ole nähty tätä räjäyttelyä.

Tuo YLEn uutinenkin sisältää suorastaan väärää tietoa, eikä räjähdyksen seurausten vähättelevää arviota ole korjattu.

Uutispommi

 

Ruotsin poliisin tilastot https://polisen.se/.../poli.../sprangningar-och-skjutningar/ kertovat kovasta pommi-iskuvuodesta. Pidemmän ajan otanta: v. 2018 90 iskua, v. 2019 133 iskua, v. 2020 107 iskua, v. 2021 79 iskua, v. 2022 90 iskua ja kuluvana vuonna 31.8. mennessä 120 iskua - arvio vuodelle 2023 on nykytrendillä 165 iskua.

Tähän voidaan ottaa mukaan vielä iskujen yritykset ja valmistelut. Näitä on v. 2018 12 yritystä ja 52 valmistelua; v. 2019 27 yritystä ja 88 valmistelua; v. 2020 13 yritystä ja 89 valmistelua; v. 2021 10 yritystä ja 69 valmistelua; v. 2022 33 yritystä ja 68 valmistelua ja v. 2023 elokuun loppuun mennessä 31 yritystä ja 88 valmistelua.

Eli kun kaikki pommiaktiivisuus lasketaan yhteen, kiirettä pitää poliisivoimilla yrittää rajoittaa toimintaa.

Iskujen motiiveina muiden muassa pelottelu, kosto, maksumuistutus, kilpailevan rikollisliigan jäsenen savustus. Iskut liittyvät suurimmaksi osaksi järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyihin, ja esimerkiksi varsinainen terrorismi on toistaiseksi harvinaista (voidaan tietenkin miettiä, millaista kauhua tuollainen järjestäytynyt rikollisuus herättää).

Kun iskut keskittyvät tietyille alueille, kuten Botkyrkaan ja Södertäljeen, on aivan tavallisellakin kansalaisella hyvät mahdollisuudet todistaa aitoa gangsterimeininkiä ja jopa joutua omassa kodissaan sivulliseksi uhriksi, vaikka pommittaminen on nykyisin melko ammattimaista ja voimankäyttö kohteen mukaan mitoitettua. Miltä kuulostaisi omassa rappukäytävässä?

Onko tuollainen vuosittainen 100-120 pommi-iskua maailman parhaimpiin kuuluvassa yhteiskunnassa uusi normaali, josta ei kannata paljon huolestua? Ehkä se lopulta vain kasvattaa bruttokansantuotetta, kun pitää korjata paikat ja ihmiset työllistyvät laajalla rintamalla. Ja kuoleehan siinä väistämättä myös rikollisia.

Vai pitääkö asiaa ajatella niin että tietynlainen hyvinvointivaltio ja tietynlainen politiikka tuottaa myös vääjäämättä lopulta omat syöpäkasvaimensa, ellei asioihin puututa ajoissa? Suomen kannalta huolestuttavaa on se, että emme ole maantieteellisesti, kulttuurisesti tai edes poliittisesti kovin kaukana Ruotsista. Rikollisjärjestöt - näissä on yhteensä tuhansia toimijoita - etsivät laajentumisalueita, kun huomaavat tilaisuuden ja mahdollisuuden toimia.

On helppo sanoa, että eihän Suomessa tuollaista tapahdu. Niin, tuskin tapahtui Ruotsissakaan vielä 1960-luvulta 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun. Aika monessa muussa väkivaltarikoksessa voidaan spekuloida ilmoituskynnyksen alenemisella ja rikosoireilulla, mutta tuskin kaupunkitiloissa tehtyjen räjähdeiskujen kohdalla.

Poikkeus ja sääntö

 

Kuinka monta vastaesimerkkiä tarvitaan, jotta sääntö murtuu, vai tarvitaanko niiden lisäksi vastaesimerkit kokoava hypoteesi?

Suhteellisuusperiaate

 

Ihmiset ovat harvoin niin hyviä kuin uskovat olevansa. Ihmiset eivät myöskään ole juuri koskaan niin huonoja kuin toiset uskottelevat heidän olevan.

Taivas vuotaa kuiviin

 

Lohjennut veitsi kuin penis, kaksi nuolen lävistämää korvanlehteä kiveksinään. Korvan aukkona mustahuppuinen olento ja peitsi. Maassa makaavat kurottavat tarttuakseen käteen tai paetakseen sotaisten sukukalleuksien alta. Taivas vuotaa kuiviin, taivas kokoaa itsensä, mutta täällä sitä ei näy.

 

Huilu

 

Huilu anukseen tungettuna ja suuri vaskinen puhallinsoitin selässään; tähän soittimeen punakka valkomyssyinen peto puhaltaa, ja torvesta kurottaa käsi kuin hukkuva veden pintaan - - ristiinnaulitun huutoa tai valkeaa vaahtoa. Lähelle tuupertuneet pitelevät korviaan.

Helvetissä on erityinen paikka jokaiselle, sillä faktat ovat voittaneet fiilikset.

 

Helvetissä huumori puhkeaa mustin teräväreunaisin kukinnoin.

Mysteeri, kuin putoaisi korkealta ja vetäisi hitaasti keuhkot täyteen ilmaa.

 

(Näitä Bosch-kuvia nyt vaan tulee)

Nopat

 

Suuri noppa ja pieni noppa: nämä rakastavaiset on erotettu toisistaan. Miehen rintaa lävistää miekka, hän on pudottanut kannunsa hiekkaan. Naisen kädessä kynttilä palaa yhä ja hän pitelee kannua, mutta kauhu on jo hänen yllään. Suuri noppa on naisen päällä, pieni noppa irti leikatussa hansikaskädessä.

Tuohus

 

Sytytän tuohuksen
hiljalleen se palaa jalustallaan
tämän illan mittainen

sen tuoksu työläisten vahaa
sen muoto ikiaikainen

ulkona pimeässä kolme liekkiä kertoo
näemme läpi sen
mikä näkyy

Bosch

 

Kallon sierainaukossa seiväs, silmäaukossa hakaseiväs, jonka kärjessä suuri avain ja siinä kidutettu alaston mies. Avain ikuisuuteen? Sinihiippainen sotilas vääntää taakkaa pystyyn.



*


Kolmen miehen korkuisen luutun alle jääneen kurjan pakaroihin on maalattu nuotisto, jota munkinpukuinen vaaleanpunainen hirviö kielensä ruoskalla tapailee. Joukko alastomia yrittää laulaa mukana; heitä vartioivat sinisenmustat näädät. Luutun kaikukopan on murtanut lyyra, jonka kielissä on käärmeen sitoma hahmo kuin ristiinnaulittu. Sama käärme vangitsee toisen miehen luutun kaulaan. Luuttua vasten nojaa seiväs, johon on keihästetty palava panssarieläin.

Laatukuvia

 

He nousevat tikkaita tavernaan, joka on kahtia haljenneen miehen ruumiissa; miltei kuin ankanmunankuori, jota luisiksi puiksi muuntuneet kädet kannattelevat. Sotamiehet ja kyläläiset istuvat pöydässä. Linnunpäinen metallihyönteinen ohjaa alastonta syntistä tikkaille ja sanoo: Nyt juodaan, oluttynnyrin tappi on avattu. Edellä kulkee pyöveli hiipassaan, nuoli takapuolessaan. Helvetissä on järkeä, mutta ainoastaan ennen kuin sinne joutuu.

*

Miehen kivettyneiden kasvojen yllä tarjoiluvati: uskonsodat riehuvat mutta he kulkevat pareittain kehää – eläimeksi pukeutunut ja ihminen, alaston raukka, jonka ikuisuus on täällä missä valtavasta kasvaimenkaltaisesta säkkipillistä syydetään vaaleanpunaista mölyä ja kidutusta. Häntä kuljetetaan ympäriinsä kuin lemmikkiä.

Päivän mietelause

 

Helvetissä voit jatkaa uskonsotia ikuisesti.

Päivän mietelause

 

Mielenterveys ei ole muoviämpäri, mutta ei se kyllä peltiämpärikään ole.

Taiteiden yö Vantaalla (perjantain ja lauantain välinen yö)

 

Olen lihakaupassa tai pikemminkin maanalaisessa sisähallissa, jonka seinämillä on liikekiinteistöjä, ja yksi niistä on lihakauppa, jonka pleksi-ikkuna on avattu myyntitiskin kohdalta. Halli on tyhjä, ja kaupan harvat tuotteet on aseteltu groteskisti pöydille. Tahtoisin ostaa pihvilihaa, mutta suurikokoinen myyjä alkaa tarjota minulle luonnottoman leveästä fileestä leikkaamaansa lohta, itse asiassa hän kerää lihaa kahdesta kalasta. Äkkiä myyjä seisoo edessäni hallin puolella. Pelko hyökyy päälleni, ja mies hyökkää kimppuuni verentahrimassa esiliinassaan.

Taiteiden yö

 

Jokainen yö on taiteiden yö.

Näyttely vaihtuu, näyttämö vaihtuu.

Miksi et kertoisi itsellesi uniasi

ennen kuin ne katoavat?

Oppenheimer

Käytiin katsomassa Christopher Nolanin Oppenheimer. Hieno, syvä ja koskettava elokuva - edes alkupuolen hieman (mutta vain hieman) tekotaiteellinen yritys kuvittaa päähenkilön kokemusta teoreettisen fysiikan ilmiökentästä ei jarrutellut menoa: monet elokuvan kohtauksista ovat itsessään pieniä taideteoksia ja kokonaisuus hengittää hienosti. Elokuva avautuu niin historiaan ja maailmanpolitiikkaan kuin tämän päivän isoihin teemoihin mitenkään itseään turhaan alleviivaamatta. Näyttelijäntyö ja kuvakerronta hipovat täydellisyyttä.

Vihan kesä

 

Vihan kesä, kirjoitan mitä jätän sanomatta:
rutikuiva maa, kävelen muurahaissateessa,
näin on ollut viikkokaudet.

Maanantain vääntynyt pysäkki,
jonka vierellä autistinen susi itkee.

Ei muurahaisia, hän sanoo, ei ihmisiä,
ei lihaa ja verta, vain ominaisuuksia
ja valtasuhteita, joille murtuminen
ei merkitse mitään. 

Ruusut

 

Naputtelin tuon Blaken runon jatkoksi tällaisen, en tiedä tuleeko se jonnekin, mutta ehkä johonkin pieneen painajaiseen:

Kuin sairas ruusujen parvi, jota tuuli piiskallaan

hakkaa, niin liikkuvat he, himojen lauma:

Näin hyvä on, näin tyydytymme.

 

Vaan mitä heillä on?

Jokin muisto tai nuoruus, jota ole ei.

 

Kärhiä, umpuja, kärsiä, kumpuja,

lyöntiinsä jääneitä rumpuja,

sirkkalehtiä, piikkejä ilmajuurissa.

Sairas Ruusu

Pikakäänsin töiden välissä William Blaken "The Sick Rose" -runon vuodelta 1794:

Oi Ruusu olet sairas.

Tuo näkymätön mato,

hän joka lentää yössä

myrskyjen ulvonnassa:

Sun vuoteesi hän löysi

karmiininiloisen:

se synkkä salarakkaus

elämäs tuhoaa.

*

O Rose thou art sick.

The invisible worm,

That flies in the night

In the howling storm:

Has found out thy bed

Of crimson joy:

And his dark secret love

Does thy life destroy.

Saapa nähdä, käytänkö tätä jotenkin Maallisten halujen puutarhassa.

Soinnulle

 

Tuulta, ruohoa,

hänen asuinsijansa

ei enää tunne

häntä. Vuosi on siitä,

kun hän jäi tuulen alle.

Runo

 

Jokainen katsoo

omaa mustaa peiliään.

 

Muurahainen iskee

toukan päähän.

Toukka ruiskuttaa happoa

ja repii.  Sukaset ja raajat

kiemurtelevan syvyyden yllä.

 

Tyhjyyden äiti

herää, kun pieni kuono

koskettaa ja juo

hiekalle noruvaa

haavaa.

Erään aikakauden kirjoista

Korot nousivat, hinnat nousivat,

rahaa oli pumpattu markkinoille,

nousivat yhä uudet muurit -

aina joku hyötyi tai höltyi,

kun virheet kasaantuivat toistensa selkiin.

Kokoonnuttiin saleihin,

sokerihumala vaihtui kyniin ja papereihin,

kaverilahjat leikkauslistoihin,

ilmiöpöydät reformipöytiin.

Jäikö silti vallanhuuma ylimmä, luulen niin.

Lehdessä luki kuin itsestäänselvyys:

kaikilla ei ole enää varaa pitää omaa kotia,

yrittäminen ei kannata,

edes konkurssi ei pelasta,

parempi on lyödä läskiksi

tai mennä hirteen.

Oli sentään jotain ylevää -

varauduttiin sotiin,

ja jos ei ymmärretty varautua,

sodittiin silti. Yhä jäi kritiikki

niin kuin ennen - passiivissa.

Suuri odotus

 

Hänen suuri odotuksensa:

että saisi jostain sielun rauhalleen.

Lauttasaari

Joku on tukenut männyn

kivellä irti kalliosta:

niin puu saa nousta

kuin japanilainen leija

tai käsin kirjailtu runo

meren huminassa.

Runo

 

Ennen yhtäkään pääsiäistä

tai pääsiäisen jälkeistä

rastas laulaa suruvirtensä.

Ennen yhtäkään laivaa

tai haaksirikkoa

rungot natisevat kuin mastot

myrskytuulessa.

Runo

 

Vain linnun kynnen raapaisu

tai verikyynel saaliseläimen

niin aikamme on täällä leikkeineen.

Oi, lapsi, tutki: Päivä on taas suu,

tie ilmitulon siitä erottuu,

kuin oudoin laji ulos kuoriutuu

pois ajan murentuvan munasta.

Runo

Kauris ei tanssi,

karhu ei syö.

Murtunut kranssi,

turtunut työ.

Rastas kuin hiili:

kärjessä nokan

yhä

kultainen hehku.

Vihanhallinnasta

 

En muista mistä tämän luin, taisi olla joku sarjakuvan muotoon puettu meemi. Juttu meni kutakuinkin näin.

Isä ja poika ovat kadulla, kun isän tuntema mies tulee vastaan, pysäyttää heidät ja alkaa solvata isää.

Isä ei sano sanaakaan, kuuntelee vain tyynenä.

Aikansa isää solvattuaan mies lähtee. Poika on suuttunut.

Miksi et puolustanut itseäsi, hän kysyy isältään.

Viha on kuin lahja, isä sanoo. Sinun ei tarvitse ojentaa kättäsi ja ottaa sitä vastaan. Kun et ota sitä vastaan, se jää antajalle.

Tarinalle on käyttöä tällaisina aikoina, kun ihmiset - aivan sivistyneetkin ihmiset - syystä tai toisesta alkavat tunnekiihkossaan solvata toisia ihmisiä, joista eivät syystä tai toisesta pidä, ja solvaavat niitäkin, joita eivät edes tunne.

Mökillä

 

Kävin hiihtäen katsomassa, miten mökki voi. Lunta puoli metriä, joku satunnainen hiiri vilkaissut pirttiin. Siivosin papanat pois. Sisälläkin oli pakkasta, ja pistin tulet kaminaan. Mukava lämmitellä ja kuivata vaatteet tulen ääressä (melko hikistä tarpomiseni oli, vaikka suksilla tulinkin, umpihankeen pitäisi olla leveät eräsukset). Kirjoittelin jonkin sivun ajatuksia Algoth Untolan päähän vuodelle 1918.

Pari kolme lukukokemusta lisää romaanistani

http://annelinlukuvinkit.blogspot.com/

https://akanvirtaa.blogspot.com/2023/02/alexis-charlotan-suojatti.html

Tässä Juha Itkosen Imageen kirjoittama kirjakolumni:

https://www.apu.fi/artikkelit/juha-itkonen-vesa-haapalan-teos-alexis-on-harvinaisen-onnistunut

Ukrainan rintamat

 

Kreml käy Ukrainassa sotaa monella rintamalla, myös hengen maailmassa eli ortodoksikirkon sisällä ja lasten maailmassa eli pakkosiirroin - mielenkiintoisia kirjoituksia näistä näkökulmista:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hyvantekija-paljastui-ukrainalaisten-lasten-pakkosiirron-kasvoiksi-adoptoi-itse-15-vuotiaan-pojan-jonka-han-pakkosiirsi-mariupolista/8637044#gs.qiwnd4

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ukrainassa-kaydaan-myos-kirkkosotaa-venajan-ortodoksinen-kirkko-haluaa-alueen-valtapiiriinsa#714b1e6d

Ystävänpäivää!

 

Ystävyydestä on kirjoitettu paljon, kaikenlaista. Myös laulajat ovat kunnostautuneet. Tässä kuusi tulkintaa, valitkaa päivänne tunnelmaan sopivin - hyvää ystävänpäivää!

https://www.youtube.com/watch?v=8xkaRFUpHe4 (Loiri)

https://www.youtube.com/watch?v=lDFWVa-s3AI (Hector)

https://www.youtube.com/watch?v=r0pehvh4tCE (Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani)

https://www.youtube.com/watch?v=lBw0p8R8mOc (Kari Tapio)

https://www.youtube.com/watch?v=gYRX4skAI1I... (Maustetytöt)

https://www.youtube.com/watch?v=DRg3RrFAH0c... (Gasellit)

Persoona

 

persoona kokoaa itsensä

vastustamaan hajoamista

persoona kokoaa itsensä

vastustajan hajoamisesta

persoona on naamio

ja roolipelisarja

persoona kuin persona

non grata pelin porstuassa

katsoo itseään

läpi rikotun ikkunan

Havainto

Keskeiset päivittäiset rutiinini kehiytyvät älylaitteiden ja niiden aikaa ja tilaa järjestävien ohjelmistojen ja sovellusten ympärille niin perustavasti, etten hahmota enää yhteiskuntaa ja omia toimintojani ilman niitä, en osaa edes kuvitella pitkäkestoista ohjelmistoista ja sähköisestä todellisuudesta vapaata tilaa, ja tajuan, että omat lapseni eivät koskaan pääse sellaiseen lapsuuteen ja nuoruuteen, jonka vietin; voin tarjota heille hetkellisiä simulaatioita tai fragmentteja ja niitä tarjotessani ymmärrän kuinka alkeellisia ja naurattavia ne ovat paitsi hetkellisen matkapahoinvoinnin ehkäisijöinä ja dopamiiniradan venyttäjinä - meidät on rikastettu, puutteemme on poistettu, meidät on kyllästetty lopullisesti, todellisuutemme on niin rikas, että mitään erityistä merkitystä siitä ei synny, tunnen sen luissa ja ytimissä ja kipeässä päässä ja kaulassa ja hartioissa ja harittavissa silmissä. Jo puoliltapäivin ajatukseni muistuttaa puuroa, johon on sekoitettu pegorionia.

Vaalikauden avajaiset: poliittisesti korrekti vitsi

 

Avataan vaalikevät poliittisesti korrektilla vitsillä. Melkein omasta päästä, sovitus ja sanat kuitenkin.

Petteri Orpo oli päättänyt viedä Elina Valtosen rentoutumaan ja vaalistrategioita hiomaan luonnon helmaan ennen kevään eduskuntavaalien loppurypistystä.

Paikaksi oli valittu maaginen lampi, jossa Petteri kävi viikoittain pilkillä.

Petteri ja Elina parkkeerasivat Petterin uudenkarhean katumaasturin lammen eteläpäähän, ja kun he nousivat autosta ja nostivat pilkkivehkeet selkäänsä, Elina hiukan ihmetteli Petterin vyötäisillä keikkuvaa 25-senttistä junaa. Se ei näyttänyt oikein kalojen tainnuttamiseen tarkoitetulta papilta.

Elinan uteliaisuus heräsi, mutta kohteliaana ihmisenä hän vain kysäisi ohimennen: Mistä olet saanut tuon junan?

Odotahan niin näet, vastasi Petteri salaperäisesti.

Elina oli hädin tuskin saanut kairattua reiän ja laskettua vieheensä pohjan tuntumaan, kun siihen iski suuri kala. Se tempoi aikansa, mutta Elina onnistui kuin onnistuikin saamaan kalan jäälle.

Elinan hämmästys oli suuri, kun kala, kiiltäväkylkinen siika, sanoi: Jos olet Petterin kaveri, voit toivoa jotain. Mutta toiveesi toteutumisen ehtona on, että lasket minut takaisin lampeen.

Elina mietti hetken ja sanoi: Kun palaamme takaisin rantaan, toivon, että minua odottaa siellä seitsemän luksusbemaria.

Toiveesi on tahtoni, sanoi siika, ja Elina uitti sen varovasti takaisin lampeen.

Päivä sujui rattoisasti. Hiottiin strategioita ja oltiin hyviä ja edistyksellisiä ihmisiä. Tehtiin leikkauslistoja ja ihailtiin luonnon kauneutta. Viimein Petteri ja Elina palasivat rantaan.

Elinan hämmästys oli suuri. Hän näki joukon kylmästä hytiseviä, eksyksissä olevalta näyttäviä ihmisiä. Petterin autoon nojaili Sanna Marin, Bile-Ilmari, Antti Rinne, Tytti Tuppurainen, Matias Mäkynen, Eero Heinäluoma ja Erkki Tuomioja.

Mitähän helvettiä nyt, sanoi Elina. Pyysin seitsemään bemaria, en seitsemää demaria.

Siltä siialta alkaa tosiaan mennä kuulo, sanoi Petteri. Arvaapa, pyysinkö minä siltä viime viikolla 25-senttistä junaa.

*

Vitsin voi kertoa myös niin, että Elina pyytää seitsemää Mersua, ja Petterin autoon nojailee Jussi Halla-aho, Riikka Purra, Leena Meri, Sebastian Tynkkynen, Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Ville Tavio.

Alexis, kritiikkejä (päivitetty 2.2.23)

 

Romaanistani on tullut muutama haastattelutyyppinen juttu (maksumuurin takana Keskisuomalainen - Savon Sanomat - Etelä-Suomen Sanomat sekä Seuran ja Helsingin Sanomien jutut, jotka mielestäni näkee kyllä), mutta onpa muutama kritiikkikin jo ilmestynyt, kas tässä:

https://tuijata.com/2023/01/16/vesa-haapala-alexis-elamankertomus/

ja

https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000009333354.html

Tässä pari viime viikolta:

http://marjatankirjat.blogspot.com/2023/01/vesa-haapala-alexis.html?m=1

ja

https://www.ess.fi/paikalliset/5677831

Ja pari tältä viikolta:

https://suomenkuvalehti.fi/.../arvio-alexis-vie.../...

https://kirjasahkokayra.blogspot.com/.../vesa-haapala...

Tämän viikon lauantai 4.2.2023 olen Luomiskertomus-podcastissa. Kuultavissa Yle Areenassa:

https://areena.yle.fi/podcastit/1-4543258

Krakanoja, Kylmäoja

 

Ikäviä uutisia vanhalta kotipurolta Krakanojalta. Toivon, että lentokenttä hoitaa ympäristöasiansa paremmin, kun Vantaanjoen sivupuroihin on jälleen saatu elämää monenlaisen vaivannäön jälkeen. Myös nykyinen kotipuroni eli Kylmäoja on samaisella glykolipäästöjen vaaravyöhykkeellä. Ei kai tarvitse olla niin, että jään sulattaminen suurista metallisiivistä tuhoaa pienet vipeltävät evät?

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5639340

Häpeärauha

 

Luin just loppuun Ossi Nymanin Häpeärauhan (2022). Olipa hieno ja monella tapaa koskettava romaani. Mistä pidin?  Huumorista, rehellisyydestä, monenlaisista oivalluksista ja ehkä nykytabujenkin sörkkimisestä - nähdäkseni kertoja esitti hiukan hirtehisetkin havaintonsa aivan kohtuullisessa hengessä ja tasapuolisesti itseä ja toisia arvioidessaan (en osaa kommentoida autofiktion tosipohjaa, kun en tiedä siitä mitään). Kertojan kaunistelematon keskeneräisyys hahmona teki vaikutuksen, samoin yhteiskunnallisiin luokitteluihin ja luokkaan kohdistuva ja niitä koskevia yksinkertaistuksia kyseenalaistava alateksti. Kirjallisuus (tunnustus, autofiktio perinteineen) ja kulttuuri ylipäätään (musiikki, elokuvat ja erinäiset hyvän olon harrastetoiminnot) tuovat päähenkilön arkisen elämän kuvaukseen resonanssia ja rakentavat yhteyksiä, joita jää miettimään pitkään. Rakenteen pieni  muotopuolisuus tuntuu tarkoituksenmukaiselta ja luontevalta.

Mihin kirjallisuutta tarvitaan?

 

Näin teoksen valmistumisen jälkeen sitä miettii monenlaista. Itse en kuitenkaan juuri ajattele tai ajattelen hyvin harvoin sellaisia isoja kysymyksiä kuin Mihin kirjallisuutta tarvitaan? tai Mihin kirjailijoita tarvitaan? Näissä kysymyksissä on vaikea päästä oikeastaan puuta pidemmälle, hyvä jos edes puuhun.

Sen sijaan ajattelen kaikenlaisia käytännöllisiä asioita, kuten Mitähän sitä alkaisi seuraavaksi kirjoittaa? tai Pidänkö pienen paussin?

Kun on vapaa-ajankirjailija, tällaiset kysymykset ovat mahdollisia. Ei ole pakko pohtia suuria metafyysisiä tai yhteiskunnallisia ikuisuuskysymyksiä tai henkensä pitimiksi alkaa naputtaa seuraavan teoksen runkoa.

Totta kai sitä voisi ajatella isojakin juttuja, mutta hyvin nopeasti ainakin itse tiedostan, että omilla pohdinnoillani on vain rajallisesti merkitystä, ehkäpä vielä vähemmän merkitystä kuin sillä, että alan keräillä materiaalia ja ajatuksia ja ryhtyä käytännön hommiin.

On minulla muutama idea tulevaa varten.

1. Runoteos Maallisten ilojen puutarha (kuvia Hieronymus Boschin triptyykistä tai oikeammin hämmästynyt dialogi sen kanssa).

2. Romaani Suomen runouspiirit 1918 (jossa seikkailisivat Untola, Björling, Kaatra ja mahdollisesti Södergran).

3. Komposiittiromaani tai novellikokoelma, jossa käsittelisin Kiven kahta viimeistä vuotta.

4. Jokin nykyaikaan sijoittuva teos, jossa voisi olla autofiktiivistä otetta (kaikkea on sattunut ja tapahtunut viime vuosina).

5. Monia kaukaisuudessa siintäviä ideoita, jotka vaativat paljon kypsyttelyä ja taustatyötä (nämä voisivat käsitellä esimerkiksi Pekka Kuusta ja nykyisiä katastrofeja ja yhteiskuntapolitiikkaa).

Jos vaikka kaksi noista saisin valmiiksi vuoteen 2027 mennessä, olisin tyytyväinen. Elokuussa 2027 olen ollut julkaissut kirjailija 20 vuotta.

Mutta jos yritän omalta osaltani vastata tuohon otsikkoon Mihin kirjallisuutta tarvitaan? vastaus on suunnilleen sellainen, että kirjallisuutta tarvitaan kirjoittamisen ja ajattelun suuntaajaksi ja vapauden alueeksi ajassa, jossa paljon tulee määritellyksi ahdistavan rajoittamisen ja sanojen sitomisen kautta.

Toki kirjallisuus itsekin pitää sisällään paljon sääntöjä ja rajoitteita, mutta useimmiten ne pikemminkin ruokkivat luovuutta kuin typistävät sitä.

En ajattele, että kirjallisuudella on olemuksellisesti jokin erityinen asema yhteiskunnassa, mutta sillä on kuitenkin etunsa asioiden käsittelyssä.

Jostakin sellaisesta kuin kirjallisuuden yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta voidaan olla monta mieltä. Kirjallisuuden vaikuttavuus syntyy harvoin jonkin yksittäisen teoksen pohjalta. Olennaisemmin on kyse siitä, että on kirjallisuutta, monenlaista, ja että on kirjoittavia ihmisiä sekä instituutiot ja lukijakunnat, jotka pitävät kirjallisuutta osaltaan yllä. Näin syntyy pitkäjänteisesti kulttuurin muoto, jolla on juurensa niissä kielissä, joissa ihmisten elämä tulee ilmaistuksi ja saa muotoaan.

Alexis saapui

Olipa hauska yllätys - lähdin hakemaan mulle saapunutta pakettia lähi-K-kaupasta, ja siellä odotti Alexis. Elämänkertomus (2023, Otava). Käykäähän hakemassa omanne kirjakaupasta tai kirjastosta.