Lauttasaari

Joku on tukenut männyn

kivellä irti kalliosta:

niin puu saa nousta

kuin japanilainen leija

tai käsin kirjailtu runo

meren huminassa.

Runo

 

Ennen yhtäkään pääsiäistä

tai pääsiäisen jälkeistä

rastas laulaa suruvirtensä.

Ennen yhtäkään laivaa

tai haaksirikkoa

rungot natisevat kuin mastot

myrskytuulessa.

Runo

 

Vain linnun kynnen raapaisu

tai verikyynel saaliseläimen

niin aikamme on täällä leikkeineen.

Oi, lapsi, tutki: Päivä on taas suu,

tie ilmitulon siitä erottuu,

kuin oudoin laji ulos kuoriutuu

pois ajan murentuvan munasta.

Runo

Kauris ei tanssi,

karhu ei syö.

Murtunut kranssi,

turtunut työ.

Rastas kuin hiili:

kärjessä nokan

yhä

kultainen hehku.

Vihanhallinnasta

 

En muista mistä tämän luin, taisi olla joku sarjakuvan muotoon puettu meemi. Juttu meni kutakuinkin näin.

Isä ja poika ovat kadulla, kun isän tuntema mies tulee vastaan, pysäyttää heidät ja alkaa solvata isää.

Isä ei sano sanaakaan, kuuntelee vain tyynenä.

Aikansa isää solvattuaan mies lähtee. Poika on suuttunut.

Miksi et puolustanut itseäsi, hän kysyy isältään.

Viha on kuin lahja, isä sanoo. Sinun ei tarvitse ojentaa kättäsi ja ottaa sitä vastaan. Kun et ota sitä vastaan, se jää antajalle.

Tarinalle on käyttöä tällaisina aikoina, kun ihmiset - aivan sivistyneetkin ihmiset - syystä tai toisesta alkavat tunnekiihkossaan solvata toisia ihmisiä, joista eivät syystä tai toisesta pidä, ja solvaavat niitäkin, joita eivät edes tunne.