Fanjunkars

 

Oli pakko viimein käydä paikassa, josta on kirjoittanut pari kolme vuotta. (Tietenkin siinä vaiheessa, kun torpan ovet ovat kiinni ja kynä laskettu kädestä.)

Valkoisen paperin kammo

 

Valkoisen paperin kammo (tai tyhjän tiedoston kammotus) katoaa parhaiten kirjoittamalla, sanotaan usein. Itse ajattelen, ettei välttämättä kirjoittamalla jääräpäisesti yhtä ja samaa uudelleen, vaan erilaisia näkökulmia hakien ja eri tekniikoin. Jos voi vaihtaa lajia, sekin saattaa auttaa.

Tällainen vuoroviljelyperiaate on toiminut ainakin itselläni vapaassa kirjoittamisessa. Toki tarvitsen henkilökohtaisesti myös aiheen kehikoksi, jotta harjoitelmista alkaa muovautua jotain selkeää ja jotta voin uskoa prosessiin.

Jatkuva kirjoittaminen onkin ehkä tarkoitettu ennen kaikkea kirjoittamisen valmiuden ylläpitämiseen.

Valkoisen paperin kammon psykologinen tila pitää osata erottaa levon tarpeesta. Aina ei ole oikea aika kirjoittaa. Väliin kirjoittajan mielen on saatava olla kesannolla.

Tieteellisessä kirjoittamisessa tilanne on sikäli astetta haastavampi, että luodakseen ylipäätään jotain ja varsinkin luodakseen jotain uutta on tehtävä valtavasti tutkimus- ja taustatyötä. Pienenkin oman idean koetteleminen tarkoittaa sitä, että on valmis lukemaan aiheesta riippuen joko kohtalaisen tai laajan joukon aiempia tutkimuksia sekä luonnostelemaan selkeät kysymykset, joihin ei ole aikaisemmin riittävästi vastattu, ainakaan tietystä näkökulmasta.

Kun taustamateriaaliin perehtyy, yleensä huomaa, että muutkin ovat olleet liikkeellä sama idea mukanaan. Sitten ei auta kuin etsiä jokin kulma, josta lähteä pyörittämään asiaa.

Itselleni juuri tieteellinen kirjoittaminen muodostaa helpommin valkean paperin kammon kuin vapaa kirjoittaminen. Jo etukäteen on tiedossa, että omaperäisen tutkimustuloksen aikaansaaminen on valtavan vaivan takana - vastaanotosta tai laajemmasta keskustelusta ei ole välttämättä tietoakaan, joten sekään motivaatio ei automaattisesti kannattele prosessia. Merkintä uudesta artikkelista cv:ssä ei sekään avaa välttämättä ovia suuntaan tai toiseen, mutta toki ovet jäävät kokonaan avautumatta, jos merkintöjä ei ole.

Sen olen toki huomannut, että jonkin asian opettaminen toisille tai työstäminen yhdessä toisten kanssa voi avata lukkoja tieteellisessä kirjoittamisessa. Jos kirjoittamisen voi motivoida itselleen oppimisprosessina, asiaan on helpompi suhtautua.

Nostan henkilökohtaisesti hattua kaikille, jotka tekevät aktiivisesti tieteellistä tutkimusta tai pystyvät luovaan taiteelliseen työskentelyyn. Ilman intohimoa ja tiettyä tiedonhalua ei kumpikaan kirjoittamisen muoto onnistu.

Omalta osaltani voin sanoa vielä, että en näe kaunokirjallisen ja tieteellisen kirjoittamisen olevan kovinkaan kaukana toisistaan, varsinkin jos mukana on tutkiva näkökulma. Joskus myös näiden lajien vuoroviljely voi auttaa. On mielenkiintoista tutkia jotain ilmiötä niin taiteellisesti kuin tietyn tieteenalan puitteissa. Olen kokenut, että parhaimmillaan vaihto näiden kahden välillä voi olla hyvinkin inspiroivaa.

Kirjoittamisesta

 

Kirjoittajalla on aina lohtunaan ajatus, että minkään ei tarvitse olla valmista kerralla. Riittää kun osaa kirjoittaa kyllin hyvin ja on valmis työstämään aikaansaannostaan yhä uudelleen. Jos saa tehtyä yhdenkin onnistuneen runon tai luvun proosaa on siinä näyttö siitä, että saman tai vastaavan voi toistaa uudelleen. On suuri apu, jos pystyy editoimaan omaa tekstiään tai ymmärtää periaatteet, joilla onnistunut teksti on syntynyt. Silloin ei ole pelkän inspiraation varassa.

Prosessin kuvaus (Alexis)

Tilastotietoja vapaa- ja luppoaikakirjailija Haapalan työskentelyprosessista Alexis-romaanin parissa.

Ensimmäinen romaania varten avattu tiedosto on päivätty 22.2.2019. Sitä ennen on erinäisiä tiedostoja, joissa on fragmentteja ja ideointia vuodesta 2017 alkaen.

Viimeistelty, kustannustoimittajalle lähetetty tiedosto on päivätty 14.10.2022.

Eri tiedostoversioita kertyi prosessissa noin 250. Tämä tarkoittaa sitä, että olen työstänyt käsistä vähintään 250 päivänä, joskus pidempään, joskus lyhyemmin, yleensä illalla, viikonloppuna ja vapaa-aikoina.

Ensimmäisessä versiossa on 90 A5-koon sivua, lopussa 622 A5-sivua.

Prosessi ei tunnu jälkikäteen erityisen repaleiselta vaan lähinnä kertomuksen kaaren eri kohtiin tarkentavalta ja asioita täydentävältä.

Täytyy silti sanoa, että vapaa- ja luppoaikakirjailijan toimi vaatii pitkäjänteisyyttä ja perslihaksia, samoin sisäistä kriitikkoa ja kustannustoimittajaa, sen verran resuista tällainen kirjoittaminen on, varsinkin kun tavoitteena on kirjoittaa romaani. Luonnollisesti myös taustatutkimuksen ja historiallisen aineiston lukemiseen ja jäsentelyyn on mennyt runsaasti aikaa.

Runoteoksen kirjoittaa melko helposti vuodessa töiden ohessa, romaani vie huomattavasti pidemmän ajan. Mutta näillä mennään.

Onneksi olen saanut aina hyviä kommentteja kollegoilta ja kavereilta sekä kustannustoimittajalta. Kesken prosessin saadut kommentit ovat ehdottomasti helpottaneet työskentelyn suuntaamista.

Hyvää Aleksis Kiven päivää 2022

Hyvää Aleksis Kiven päivää 2022!

Juhlistan sitä jatkamalla alla olevan opuksen viimeistelyä. Ei ole enää paljon jäljellä (eikä kyllä tehtävissäkään). Teos ulkona 9.1.2023. Käsis lähtee perjantaihin mennessä lopullisesti käsistä(ni).

https://otava.fi/kirjat/alexis/