Ajankuva

Ajankuva, ja ovathan nämä aikoja. Yhteiset, vaivalla kerätyt ja kerättävät miljardit valuvat silmien edessä läpi sormien, ja poliittiset kuplat ja kuvajaiset sähläävät ja edustavat: "Rahoja ei ole kadotettu minnekään." Kyllä näille tyypeille pitäisi oikeasti sanoa Ei helvetti, nyt riittää. On oikeus ja kohtuus, että hommassa on edes jotain järkeä, vaikkei syyttömien joukko tuohon pääty ja raaka kapitalismi se taas näyttää kyntensä... Tytti Tuppuraisen lentävistä lauseista voisi koota jatko-osan Matti Nykäsen lauseille, toki ottaen huomioon, että Matti sentään puhui välillä asiaa, koska tiesi mistä puhui.

En minä muuten, mutta yhä absurdimpaa on meininki: "tarkkarajaista", "käyttäkää säästönne ja realisoikaa omaisuutta", "on informoitu", "mitään ei ole hukassa" jne. jne. Toivoisin, että joku avustajista kirjoittaisi edes jonkinlaiset vuorosanat, koska kyse on kuitenkin ohjausministerin puheista. Tavallaan tämä on nyt aivan sellaista haistapaskameininkiä, jossa ei edes yritetä esittää, että homma on kontrollissa tai että sen pitäisi olla, koska kukaan ei haasta ja välitä. Varsinaiset syylliset ovat toki muualla, poliitikkojen niskoille ei voi enää pistää mitään: he ovat vähän kuin huonosti asiaansa perehtyneitä uutistenlukijoita.

Tämä ei koske pelkästään demareita, vaan ihan muitakin, jotka ovat suunsa avanneet, Lintilää myöten. Ikään kuin tästä olisi tullut sellaista sotkemista ja sotkujen paikkaamista.

Romaanin alku

 

Alku on tällainen lyyrinen juttu, mutta siinä on jo ristiriidan siemenet:

 

Käs kädessä ma Kalman herran kanssa

Nyt seison, sen huomaan jo; mutta hieno

On kätensä kuin nurmell’ illan kaste

Sadeaamun kalveassa valossa olin kirjoittanut rivit. Ne jäivät minuun kummittelemaan, vaikka yhä uusia sanoja löysin ja entisten päälle keräsin. Arkin tullessa täyteen sirottelin paperille hiekkaa, katsoin sumussa seisovia koivuja ja pännällä piirtämiäni merkkejä ja musteen kuivuttua kaadoin hiekan pois; osotelmani valmiit sivut asettelin pöydälle vierekkäin ja aina väliin niitä silmäsin ennen kuin jatkoin.

Yö oli tyyni ja pilvetön. Laskin kynän ja kävin vuoteelleni, mutta nukuttua en saanut. Aamuinen levottomuus pyrki esiin, ja uni karttoi silmää. Otin kenkäni ja takkini ja lähdin ulos. Piha uhkui yhä kosteutta. Aurinko oli laskenut mäkien taa, ja siellä täällä lauloi yölintu. En tiennyt mihin menisin, mutta astelin pihalta maantielle ja aikani sitä kuljettuani oikaisin punakukkaisten ojien ja perunapalstojen poikki, suuntasin viitaan ja siitä niitylle, jossa kukat helmeilivät kasteessa. Niityn takana nousivat viljaa keinuvat pellot sinisenä haamottavalle mäelle.

Pysähdyin ja katsoin niittua, sileää ja lakeaa kuin lampi. Sen rannassa oli koivu, raivaajien siihen jättämä; lehdet olivat korkean puun rinnoilla kuin kauhtana, kuin suuri tuoksuva nainen olisi siihen seisahtunut. Lähdin kohti koivua, ja saavuttuani puun luo jäin nojaamaan sen valkeaan runkoon. Mikään ei häirinnyt yön rauhaa. Aamun kauhua ei ollut, ja syytös oli pois ja yön soma ääni kuiskaili hiljaisuudessa.

Olin kuin hautakammion rauhassa. Ehkä lempeä enkeli oli jäänyt nukkumaan puun kruunuun, ja pian kuulin hänen huokauksensa. Se väikkyi ylleni, ja äkkiä pääni kääntyi luoteeseen, jokin veti silmiäni sinne ja käski ne avata. Omituinen näky, vieläkään en tiedä, syntyikö se mielessäni, vai ilmestyikö minulle kaukainen mailma, mutta kankaan ja korkean pellon harteilla oli kivinen tanner, sumu kohosi sen kyljillä. Siellä kasvoi vihreä taivaanyrtti, loiste väritti yrtin ja sen päärmeistä tiukkui valo, joka kirkkaana suikeroi vuoren hämärässä, ja ylimpänä häilyi heikko, ujo päivänkaari kuin olisi se ollut itse pyhä päivännousu. Mikä oli tuo tienoo ja miksi se minulle näytettiin, asuiko siellä joku ja paikkaa rakensi vai tyhjänäkö se minua odotti?

Näin liikettä; ei ollut tyhjä ilmarannan vuori, iloa ja asuntoja täysi oli jyrkkä sininen rinnus, ihmiset siellä kulkivat ja töitään toimittivat. Mutta aika ajoin, kun he toimistaan raukesivat, heidänkin silmänsä kääntyivät toisaalle, juhlallisiin säteisiin ja loimuun, joka hehkui kaukaisuudessa.

Ja syvällä kaukaisuudessa oli suuri lähde, jossa neidot kylpivät, omenoita oli heidän päidensä päällä ja kurjet ja mustat naakat nousivat lentoon lähteen reunoilta. Lähdettä kiersi nuorten miesten joukko villien sikojen, karhujen, kameleiden ja yksisarvisten hevosten seljässä.

Ja joku vuorella kiinnittää katseensa tuohon lähteeseen ja kompastuu. Nousee säkkinsä olalle vääntäen, alkaa kiivetä ja horjahtaa taas…

Suru valtasi minut. Eteenpäin odotuksessa ja kaipauksessa, niinkö se on myös tuossa vuorimaassa? Mikä on se tähti ja lähde, jota he katsovat, entä jos sielläkin asuu kansa, kenties polttavassa kuumuudessa, kuivien purojen pohjalta yön kastetta särpien, palavia peltoja ja kyliä paeten, suunnaten silmänsä jonnekin, mitä he kutsuvat lähteeksi ja autuudeksi?

Seisoin ajattomuudessa. Nämä näyt piirittivät minua, kunnes tuuli alkoi kahisuttaa lehtiä ja ruohoa ja näkymättömät lähtivät ja himmeät äänet kuolivat aamutuulen virtaan; riensi se koillisesta ja toi uuden päivän hymisten.

Oli juhlapäivä, elokuun kaunis sunnuntai, joka sanoi: Nuku vielä, nouse sitten, me kaikki suljemme silmämme hetkeksi nyt.

 

Pari katkelmaa romaanista

Pistän tähän maistiaisiksi pari katkelmaa Alexis-romaanistani, jonka on tarkoitus ilmestyä tammikuussa.

Näitä katkelmia, joista romaani koostuu, on kaikkiaan noin 170. Katkelmat muodostavat ajallisen ja kerronnallisen jatkumon. Katkelmien pituudet vaihtelevat. Osa on selkeästi tapahtumapainotteisia ja kerronnallisia. Näissä katkelmissa painottuu lähinnä tunnelma ja tyyli.

12 p. heinäkuuta, 1869

Tjusträsk, lähdekallion ranta, makaan selälläni puiden varjossa. Taivaan laella liikkuu harso kuin untuva pilvien alla – harso, ei akkunaa vaan rajattomuus. Tuuli painaa järven pintaa kuin vaskikauhaa, joka on sininen ja harmaa, kun sitä taotaan tulen jälkeen ja sitten kastetaan veteen.

Lounainen puhaltelee, soittaa koivuja ja honkia, huminaa ja suhinaa päälletysten. Taivaan rajassa pilvet kuhmuraisina, pohjistaan tummina, tänään valo poskella on lempeä, huomenna sataa enkä enää loio tässä. Pilvi synkentää kunnaan järven takana, tiira syöksyy kohti veden pintaa mutta kirkaisee ja kääntyy pois.

Kerran on myyrä raapinut kynsillään koivun lahoa sydäntä tieltään. Kun se viimein pääsee latvaan, näkee se tuulenpesän rungon haarassa. Ah, tässäpä tahdon olla, sanoo hän, iankaikkisesti olla, ja hänen myyränsilmänsä tihrustavat ontosta puusta pitkin tuulia.

Näin aattelen ja makoilen luonnon polsterilla kuin Veljesteni Lauri omilla matkoillaan. Tässä mailmassa tahtoisin elää ja muistaa vain väärän katajan, pahkamollon ja tuulenpesät syksyisissä koivuissa, jonkin hongikon yli lipuvan palteen tai kuusten kärjillä mustanharmaat pilvikunnaat, jotka hitaasti siirtyvät lännestä itään ja satavat rinteisiin.

 

31 p. toukokuuta, 1870

Mitä on ihmisen ruumis muuta kuin pyhä kaunis astia, jossa rietas, haiseva pyhä vatsa istuu; sitä hänen täytyy joka päivä kantaa ja kärsiä, sitä on hänen täytettävä ja ravittava, sitä kaunistettava ja puhdistettava ja yritettävä pitää sen iloa yllä, kunnes vatsa jälleen tekee itsensä riettaaksi...

Huussissa istun ja suoltani kouristaa ja samassa muistan lapsuudesta, miehellä oli mato. Raavas mies riutui, päivä päivältä hänen muotonsa kelmeni, hänen vatsansa pullistui, ja hän toimitti kivuliaasti asioitaan. Silloin tällöin hän ryyppäsi tappaakseen madon. Vanha äitinsä sanoi: Hellitä, sinä ja mato olette yhdessä. Kun nälkä kalvaa suoliasi, se täyttää sinut, kun paskasi on kuivaa kuin pihka, se muhevoittaa sonnan. Ehkä synnyit matosi kanssa, se on osa olentoasi. Älä ota sitä kokonaan pois.

Me pojat katsoimme, kun mies kyykistyi kartanolla ja työnsi. Viimein madon pää tuli näkyviin, ja hänen vaimonsa tarrasi siihen villaisella vanttuulla, veti madon varovasti esiin, veti ja pyöritti kintaansa ympäri. Mies asteli jalat harallaan, hitaasti, ja leveä mato roikkui hänestä, hän käveli kymmenen askelta, melkein kolmetoista, kunnes mato putosi maahan ja vaimo veti sen pihan yli, sotki sen kuokalla ja hautasi tunkion taakse metsään. Kun madon pää luiskahti esiin, oli se kuin viilin peittämä lusikka lauantai-aamuna.

Menen pesemään käteni, ja minut valtaa ajatus: Mato poistuu, mutta kuka tietää, ettei toinen tule tilalle, ja kuka tietää, mitkä vahingot se on jo ehtinyt tehdä?

Jotain ikävää muistan Helsingin matkaltani. Toettuani humalani riivauksesta suuntasin vielä kerran Bergbomille Kaarloa tavatakseni ja häntä kiittääkseni.

Edellisenä iltana olimme pitkään keskustelleet elämästä. Oli ilta taas, mutta Kaarlo ei ollut kotona. Sisarensa Emilie ja Augusta ottivat minut vastaan ja pyysivät, että odottaisin.

Koko illan ja yön varroin ystävääni hänen työhuoneessaan pasteeraten ja kirjoja selaten, vaan ei kuulunut häntä. Otin hyllyltä Kantin teoksen ja luin sanat: ”Valistuminen on ihmisen irtautumista itsensä aiheuttamasta kyvyttömyydestä. Ei ole kyvyttömyyden syy tietämättömyys; kyvyttömyys on päättämättömyyttä, se on rohkeuden puutetta käyttää mieltään ilman toisten ohjausta.” Sapere aude, uskalla olla viisas, niin Kant kirjoitti, rohkene käyttää omaa mieltäsi.

Ei kuulunut Kaarloa, ja nukahdin hänen sohvalleen. Aamun koittaessa tein lähtöä, ja sisaruksia hyvästellessäni purskahdin itkuun. Oli kuin joku olisi sanonut, että kaikki on ohi, ei palaa koskaan tämä sama elämä, johon ystävät ja tahto Suomen ja kirjallisuutemme hyväksi ovat kuuluneet. Ei ole minusta Munkhausiksi, joka itsensä sielunhätänsä suosta nostaa.

Emilie tuli avaamaan minulle ovea, ja hänelle sain sanottua: Kaikesta olen kiitollinen, mutta viimeistä kertaa tässä talossa nyt luuloni mukaan vierailen, rakkaat terveiseni Kaarlolle.

Eurooppalainen ratkaisu?

Mitä on mielessä? No nämä sähköasiat ja valtapolitiikka, varsinkin Euroopan tasolla. Ajattelen, että Euroopan energiapolitiikka ja sitä myöten muukin politiikka saatta olla lähivuodet melkoisessa myllerryksessä, kiitos pitkälti Saksan, jonka ns. vihreä siirtymä perustui pitkälti venäläisen kaasun saatavuuteen.

On todella jännittävää nähdä, millaista korjaussarjaa ja solidaarisuutta Saksasta tällä kertaa tarjotaan. Suoraan sanottuna tämä pelottaa siksikin, kun ajattelen, miten huonosti suomalaiset osaavat pitää puoliaan erinäisissä neuvotteluissa - Nato-asiat poislukien (ja siinäkin muut ovat vähintäänkin saamapuolella).

Jos Saksan demarit ja vihreät ovat eläneet vuosikaudet haavemaailmassa perusenergiaratkaisujen, kuten ydinvoiman ja Venäjä-riippuvuuden, suhteen, niin tulevatkin ratkaisuehdotukset voivat olla mitä tahansa. Hirvittää, millaisiksi maksuhenkilöiksi poliitikkomme meidät pistävät neuvotellessaan saksalaisten ystäviensä kanssa.

Yksi todella iso juttu on se, onko Saksa vielä EU:n ehdoton poliittinen johtaja näiden energiamokiensa jälkeen ja mitä siitä seuraa. Luultavasti yrityksiä tiiviimpään fiskaaliyhteistyöhön, ettei Saksan ja koko EU:n talous romahda, ainakin lyhyellä aikavälillä.

Korostan, että nämä ovat maallikon ajatuksia enkä ole poliittisesti niin valveutunut, että osaisin arvioida mitä tästä seuraa, mutta luottoni poliitikkojen arviointikykyyn ei joka tapauksessa ole kovin korkea. Se nyt on varmaa, että mitään kriisiä ei jätetä käyttämättä hyväksi omien päämäärien ajamisessa - se tapahtuu vaikka puolirampana vallankiilto silmissä.

Helenin vastuullisuuspolitiikkaa

Kerronpa nyt Helenin eli tämän helsinkiläisen sähköyhtiön toiminnasta. Itse olin yhtiön asiakaspalveluun yhteydessä sähköpostitse viime viikolla, kun asiakaspalvelussa oli ruuhkaa. En ole saanut tähän päivään mennessä vastausta, vaikka lupaus on, että yhtiöstä vastataan muutamassa päivässä. Tänään kirjauduin uudelleen palveluun soittaakseni tai lähettääkseni viestiä, mutta asiakaspalvelu on tilapäisesti suljettu.

Syy, miksi yritin saada Heleniin yhteyttä, on seuraava. Luin Vantaan puskaradiosta, että Helen piilottelee edullisimpia sopimuksiaan kuluttajilta. Tai hienommin sanottuna yhtiö tarjoaa tietyillä alustoilla ja kanavilla erilaisia sopimuksia eri kohderyhmille - netissä tarjotaan vain todella kalliita sopimuksia, samoin tekstiviestillä tullut sopimusehdotus oli todella kallis, kuusinkertainen nykysopimukseen verrattuna.

No niin, varsinainen asia on sitten tässä seuraavassa. Referoin nyt juttua Tamperelainen-lehdestä, joka nostettiin Vantaan puskaradion facessa esiin. Helen mainostaa verkkosivuillaan neljää erilaista sähkösopimusvaihtoehtoa. Tarjolla on muun muassa 24 kuukautta voimassa oleva kiinteähintainen sopimus (39 snt/kWh), pörssisähkösopimus tai opiskelijoille mainostettu tuulisähkösopimus.

Verkkosivuilla ei tuoda lainkaan esille, että Helenin halvin toistaiseksi voimassa oleva perussähkösopimus tarjoaa sähköä noin 14 senttiä kilowattitunnilta.

Asia oli tullut ilmi, kun Helsingissä yrittäjänä toimiva vantaalainen paikallispoliitikko Tuukka Saimén oli uusimassa yrityksensä sähkösopimuksia. Siteeraan:

"Minulle tarjottiin liki 40 senttiä kilowattitunnilta maksavaa sopimusta. Vasta kun purnasin puhelimessa asiakaspalvelijalle, Helenistä tuotiin esille, että halvempikin vaihtoehto on.

Saimén valitsi toistaiseksi voimassa olevan perussopimuksen, jossa Helenillä on oikeus korottaa hintaa ilmoittamalla siitä kuukautta etukäteen.

Helen ilmoitti vastikään asiakkailleen, että perussähkön hintaa korotetaan lokakuussa 23,21 senttiin kilowattitunnilla. Asiasta kertoo muun muassa MTV.

Korotus on suuri, mutta silti edelleen selvästi asiakkaalle edullisempi kuin 24 kuukauden määräaikainen sopimus.

Saimén arvostelee sähköyhtiöiden toimintaa. Hän vaatii, että sähköyhtiöt noudattaisivat sähkömarkkinalain vaatimusta ja tarjoaisivat asiakkaille niin sanotun toimitusvelvollisuuden ehdot täyttävää sähkösopimusta ja kertoisivat siitä avoimesti."

Kun sähköyhtiöiden markkinointi on näin kieroa, voi vain kuvitella, millaisia perusteita markkinahinnan takana on ylipäätään. Raivostuttaa tämä tilanne. No, katsotaan, milloin Helen avaa asiakaspalvelunsa uudelleen ja millaisia sopimuksia on mahdollista saada sen jälkeen, kun palvelu taas avataan.

Ehkäpä Helen on sulkenut asiakaspalvelunsa siksi, että ihmiset ovat tulleet linjoja pitkin, kun ovat tajunneet millaista kusetusta yhtiön toiminta on.

Se on selvää, että eurooppalainen energiakriisi on sähköyhtiöille todellinen mahdollisuus tehdä hurjaa tulosta. On mielenkiintoista seurata, miten poliitikot ja päätöksiä tekevät puolueet työntävät lusikkansa tähän soppaan ja millaisia ratkaisuja he tarjoavat tasapainoillessaan kansalaisten hyvinvoinnin ja esimerkiksi oman ideologiansa ja valtion keräämien verojen suhteen.

PS. Helenillä on tällainen "vastuullisuuspolitiikka" - ehkä he ovatkin päivittämässä sitä paraikaa "mahdollistaakseen asiakkaidensa menestyksen":

"Energia on välttämätön osa toimivaa yhteiskuntaa, ja energian tuotannon ja toimitusten turvaamisessa Helenillä on merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Helen toimittaa sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä energiatoimialaan liittyviä palveluita asiakkailleen vuoden jokaisena päivänä. Kehitämme toimintaamme niin, että mahdollistamme palveluiden ja tuotteidemme kautta asiakkaidemme menestyksen.

Vastuullisuuspolitiikka ohjaa kaikkea toimintaamme. Se perustuu lainsäädäntöön ja Global Compact -periaatteisiin. Huomioimme vastuullisuuden liiketoimintamme suunnittelussa, toteuttamisessa ja johtamisessa. Kerromme vastuullisuuspolitiikan toteutumisesta vuosittain vastuullisuusraportissamme. Helenin johto arvioi vastuullisuuspolitiikan päivitystarpeen kerran vuodessa. Hallitus hyväksyy vastuullisuuspolitiikan."

Ahvenet

 

Lähdin eilen saunan jälkeen heittämään uistinta mökkilahdelle. Sain tutuilta paikoilta parisenkymmentä ahventa. Seitsemän isointa otin ruoaksi. Kuvassa ylinnä oleva on himpun vajaa puolikiloinen. Yksi vielä isompi ahven oli siimassa, luulin sitä ensin haueksi, kun iski niin kovaa, mutta kala oli huonosti kiinni ja pääsi karkuun. Pidän veneessä aina vanhaa laastisaavia, jossa on runsaasti vettä. Näin kalat pysyvät virkeinä ja voin reissun jälkeen valita saaliin. Seitsemän joutui siis laudalle, ja loput pääsivät jatkamaan matkaansa; pienimpiä vapautin saman tien kun niitä sain. Elokuu on mökkijärvellä hyvää ahvenaikaa.

Eksistentiaalinen kokemus 24.8.22 sanomalehteä lukiessa

Luin toripuheen,

tajusin: Ihmiselo

voi olla tyhjää,

vaikka kaikki valta on

päällä, käsissä. Luin, ja

tyhjyys jylisi

lävitseni kuin suuri

murtava aalto.

Jäi iskusta myös valon

rippeitä: Tyhjän päällä?

(Eksistentiaalinen kokemus sanomalehteä lukiessa 24.8.22. Oikeastaan tästä pitäisi kirjoittaa essee, koska oli kuin olisin lukenut Kierkegaardin Kuolemansairautta uudessa yhteydessä. Ihmiselämää läpäisee metafyysisyys, jota mikään politiikka, materia tai sosiaalinen peli symboleineen ei voi peittää, kun se tahtoo tulla julki ja läpäistä olemisen ahdistuksen ja epätoivon autenttisuudella. Sanoissa, jotka lehteen oli kirjattu, oli jotain niin olennaista, että harvoin olen nähnyt sellaista edes taideteoksissa. Niistä jäi minuun ristiriita, jota on jossakin vaiheessa pakko käsitellä. Kokemus on monitasoinen, selkiytymätön, hätkähdyttävä, ja silti ehkä parasta, mitä kukaan poliitikko on aikoihin sanonut. Haluan huomauttaa, että olen aivan vakavissani eikä tässä ole hiukkaakaan ironiaa tai pahaa tahtoa.

Sähköasiaa

Helen tarjoaa "edullista" sähkön jatkosopparia (24 kk) 1.1.2023 alkaen hintaan 28,67 c/kWh, perusmaksu 4 euroa / kk.

Nykyinen soppari samalta puljulta 31.12.2022 saakka 4,59 c/kWh, perusmaksu 3 euroa / kk.

Normivuonna sähkön hinta (ei siis siirtoja tässä mukana) noin 920 euroa.

Ensi vuonna sähkön vuosihinta samalla kulutuksella 5730 euroa.

Se on selvää, että kulutusta on vähennettävä, mutta mitä tekisitte sähkösopparin suhteen?

Odottaako vuoden vaihteeseen ja ottaa vielä pahemmin turpaan vai mitä?

Ehdotuksia sopparimuodosta?

Se, että sähkön ja sen siirron hinta nousee vuodessa helposti 6500-7000 euroa, on kyllä todella paksua. Kun mukaan laskee kaiken muun energianhinnan noususta seuraavan, kuten ruoan ja polttoaineen ja palvelujen kallistumisen, niin, sitä ei oikein edes viitsi laskea...

Saa nähdä pystyvätkö poliitikot ja muut ison skenen toimijat tekemään esimerkiksi sähkön hinnalle mitään, vai keskittyvätkö kukin omien etujensa valvomiseen.

PS. Laskin, että jos meidän taloudessa pudottaisi neljänneksen sähkön kulutusta (en tiedä, onnistuuko se koskaan ja miten, viidenneksen pudottaminen voi onnistuakin), vuosihinta pyörisi 4300 euron hujakoilla. Ehkä pitäisi miettiä sitä pörssisähköä, mutta pelottaa jäädä pelureiden armoille enkä oikeasti jaksaisi kytätä jatkuvasti koko perheen tekemisiä ja pyykinpesuaikoja ja muuta tällaista. Olen kyllä antanut ilmoituksen, että 5 min / päivä suihkussa riittää ja mieluiten sitten haalealla vedellä.

Paikka rajana

 

Ihmiset luultavasti hyväksyvät, että pääministeri bilettää yksityisasuinnoissa, festareilla ja baarien vip-tiloissa valitsemassaan seurassa ja haluamallaan tyylillä, mutta juhlakunnossa ja käyttäytymisetiketin kadottaneen bileporukan tuominen pääministerin virka-asunnolle ja työtiloihin voi olla vaikeampi juttu.

Paikka (arvostelukyvyn / makuarvostelman / instituution ravistelun / turvallisen toiminnan) rajana? Luultavasti näin, koska Sanna Marin itsekin pyytää anteeksi.

Tässä saattaa olla piste, josta on hankala palata koskemattomana takaisin. Ainakaan bileiden jatkoja tuskin enää nähdään Kesärannassa.

Ajatelma

 

Aatteisiin ja ideologioihin sosiaalistutaan. Jos pitää valita seura tai totuus,

niin useimmiten seura voittaa.

Päivän evankeliumiteksti

Täällä määrään minä,

sanoi Jeesuskin

Kaanaan häissä

ja muutti jauhot kiisseliksi.

Kohut ja kohdennus

 

Jos jätettäisiin

kohut sikseen ja mentäis

vihdoin asiaan.

Valtion talous

on tilt, retuperällä.

Olisko tässä

saumaa korkean tason

yhteistyölle?

Verokertymää

plus känneistä BKT

useinkin kasvaa:

Rikotut paikat

ja psyykkiset oireilut

korjattava - ja

jos muuta ei tapahdu,

niin viinaa kyllä menee.

Ehkä yhteiset

bileet julkimovoimin

olisi hieno

alku. Jotkut festarit,

ja mestarit lavalle?

Teemoiksi näitä:

Pohjanmaan kautta, Lapdance,

Kännää, jauhota.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dd7395f4-aba5-47c5-acd9-b4b93d951c52?fbclid=IwAR01YvWqtESE3M_kG9yQJYW1ZygpVKVjM93lnthIHP5HdjbH59-3coWYwOQ

Spektrianalyysi

 

Eilisen bilekohun herättämänä tein mediavastaanotosta poliittisen spektrianalyysin kahden runon muotoon. Tässä tiivistettynä suhtautumistavat, jotka noudattelevat a) kriittistä ja b) puolustavaa kannanmuodostusta:

A.

Nyt sen todistaa

spektrianalyysikin:

jauhojengi on

täällä, ei mikään löyhä

karaokeporukka.

(Ei jallujengi

saatikka Jallu-Jenny.)

B.

Ei S u o m e s s a ole mitään jauhojengejä, on vain

löyhiä karaokeporukoita.

Sanat

Ajattelen tapaus Salman Rushdieta. Sananvastuu on usein alistumista (sisäistetylle) vallalle oman edun vuoksi. Sananvapaus on sitä, että yksilö ilmaisee rehellisesti ja totuudenmukaisesti sen mitä ymmärtää todeksi; tällöin yksilö myös vastaa sanoistaan vallan edessä - vapaudellaan, terveydellään tai jopa hengellään. Sananvastuu ja sananvapaus kuuluvat jokaisen itseään ilmaisevan ihmisen keinovalikoimaan. Silti niiden välillä on laadullinen ero: toinen varmistelee ja suojaa ja on näkemättä, toinen avaa näkemään ja raivaa tilaa. Voisi myös sanoa, että sananvapauteen kuuluu todellinen vastuu ja totuuden mahdollisuus, kun taas sananvastuussa on ennemminkin kyse mukavuudesta.

Yksi kappale lisää Venäjän sotarikoksiin ja kansanmurhayritykseen

 

Venäläisessä ajattelussa hyökkäys Ukrainaan vertautunee maan sisäiseen erikoisoperaatioon, jolloin ei voida eikä tarvitse puhua sodasta.

Yksi osa venäläistä operaatiota ovat perinteiset rauhanomaiset väestönsiirrot, joiden yhtenä muotona on lasten pelastaminen emämaan puolelle - on tästä ollut aikaisemminkin puhetta:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1917ec1c-2fe4-4657-ab8e-0e63047a6bad

Loiri

 

Vesku on kuollut.

Tämä laulu jää aina

mieleeni soimaan

Leinon runojen oheen.

Kiitos, lepää rauhassa.

https://www.youtube.com/watch?v=qibmSkVUwxg