Runo

 

Jokainen katsoo

omaa mustaa peiliään.

 

Muurahainen iskee

toukan päähän.

Toukka ruiskuttaa happoa

ja repii.  Sukaset ja raajat

kiemurtelevan syvyyden yllä.

 

Tyhjyyden äiti

herää, kun pieni kuono

koskettaa ja juo

hiekalle noruvaa

haavaa.

Erään aikakauden kirjoista

Korot nousivat, hinnat nousivat,

rahaa oli pumpattu markkinoille,

nousivat yhä uudet muurit -

aina joku hyötyi tai höltyi,

kun virheet kasaantuivat toistensa selkiin.

Kokoonnuttiin saleihin,

sokerihumala vaihtui kyniin ja papereihin,

kaverilahjat leikkauslistoihin,

ilmiöpöydät reformipöytiin.

Jäikö silti vallanhuuma ylimmä, luulen niin.

Lehdessä luki kuin itsestäänselvyys:

kaikilla ei ole enää varaa pitää omaa kotia,

yrittäminen ei kannata,

edes konkurssi ei pelasta,

parempi on lyödä läskiksi

tai mennä hirteen.

Oli sentään jotain ylevää -

varauduttiin sotiin,

ja jos ei ymmärretty varautua,

sodittiin silti. Yhä jäi kritiikki

niin kuin ennen - passiivissa.

Suuri odotus

 

Hänen suuri odotuksensa:

että saisi jostain sielun rauhalleen.

Lauttasaari

Joku on tukenut männyn

kivellä irti kalliosta:

niin puu saa nousta

kuin japanilainen leija

tai käsin kirjailtu runo

meren huminassa.

Runo

 

Ennen yhtäkään pääsiäistä

tai pääsiäisen jälkeistä

rastas laulaa suruvirtensä.

Ennen yhtäkään laivaa

tai haaksirikkoa

rungot natisevat kuin mastot

myrskytuulessa.

Runo

 

Vain linnun kynnen raapaisu

tai verikyynel saaliseläimen

niin aikamme on täällä leikkeineen.

Oi, lapsi, tutki: Päivä on taas suu,

tie ilmitulon siitä erottuu,

kuin oudoin laji ulos kuoriutuu

pois ajan murentuvan munasta.

Runo

Kauris ei tanssi,

karhu ei syö.

Murtunut kranssi,

turtunut työ.

Rastas kuin hiili:

kärjessä nokan

yhä

kultainen hehku.