tiistai 7. helmikuuta 2023

Persoona

 

persoona kokoaa itsensä
vastustamaan hajoamista
persoona kokoaa itsensä
vastustajan hajoamisesta
persoona on naamio
ja roolipelisarja
persoona kuin persona
non grata pelin porstuassa
katsoo itseään
läpi rikotun ikkunan

maanantai 6. helmikuuta 2023

Havainto


Keskeiset päivittäiset rutiinini kehiytyvät älylaitteiden ja niiden aikaa ja tilaa järjestävien ohjelmistojen ja sovellusten ympärille niin perustavasti, etten hahmota enää yhteiskuntaa ja omia toimintojani ilman niitä, en osaa edes kuvitella pitkäkestoista ohjelmistoista ja sähköisestä todellisuudesta vapaata tilaa, ja tajuan, että omat lapseni eivät koskaan pääse sellaiseen lapsuuteen ja nuoruuteen, jonka vietin; voin tarjota heille hetkellisiä simulaatioita tai fragmentteja ja niitä tarjotessani ymmärrän kuinka alkeellisia ja naurattavia ne ovat paitsi hetkellisen matkapahoinvoinnin ehkäisijöinä ja dopamiiniradan venyttäjinä - meidät on rikastettu, puutteemme on poistettu, meidät on kyllästetty lopullisesti, todellisuutemme on niin rikas, että mitään erityistä merkitystä siitä ei synny, tunnen sen luissa ja ytimissä ja kipeässä päässä ja kaulassa ja hartioissa ja harittavissa silmissä. Jo puoliltapäivin ajatukseni muistuttaa puuroa, johon on sekoitettu pegorionia.


keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Vaalikauden avajaiset: poliittisesti korrekti vitsi

 

Avataan vaalikevät poliittisesti korrektilla vitsillä. Melkein omasta päästä, sovitus ja sanat kuitenkin.
Petteri Orpo oli päättänyt viedä Elina Valtosen rentoutumaan ja vaalistrategioita hiomaan luonnon helmaan ennen kevään eduskuntavaalien loppurypistystä.
Paikaksi oli valittu maaginen lampi, jossa Petteri kävi viikoittain pilkillä.
Petteri ja Elina parkkeerasivat Petterin uudenkarhean katumaasturin lammen eteläpäähän, ja kun he nousivat autosta ja nostivat pilkkivehkeet selkäänsä, Elina hiukan ihmetteli Petterin vyötäisillä keikkuvaa 25-senttistä junaa. Se ei näyttänyt oikein kalojen tainnuttamiseen tarkoitetulta papilta.
Elinan uteliaisuus heräsi, mutta kohteliaana ihmisenä hän vain kysäisi ohimennen: Mistä olet saanut tuon junan?

Odotahan niin näet, vastasi Petteri salaperäisesti.
Elina oli hädin tuskin saanut kairattua reiän ja laskettua vieheensä pohjan tuntumaan, kun siihen iski suuri kala. Se tempoi aikansa, mutta Elina onnistui kuin onnistuikin saamaan kalan jäälle.
Elinan hämmästys oli suuri, kun kala, kiiltäväkylkinen siika, sanoi: Jos olet Petterin kaveri, voit toivoa jotain. Mutta toiveesi toteutumisen ehtona on, että lasket minut takaisin lampeen.
Elina mietti hetken ja sanoi: Kun palaamme takaisin rantaan, toivon, että minua odottaa siellä seitsemän luksusbemaria.
Toiveesi on tahtoni, sanoi siika, ja Elina uitti sen varovasti takaisin lampeen.
Päivä sujui rattoisasti. Hiottiin strategioita ja oltiin hyviä ja edistyksellisiä ihmisiä. Tehtiin leikkauslistoja ja ihailtiin luonnon kauneutta. Viimein Petteri ja Elina palasivat rantaan.
Elinan hämmästys oli suuri. Hän näki joukon kylmästä hytiseviä, eksyksissä olevalta näyttäviä ihmisiä. Petterin autoon nojaili Sanna Marin, Bile-Ilmari, Antti Rinne, Tytti Tuppurainen, Matias Mäkynen, Eero Heinäluoma ja Erkki Tuomioja.
Mitähän helvettiä nyt, sanoi Elina. Pyysin seitsemään bemaria, en seitsemää demaria.
Siltä siialta alkaa tosiaan mennä kuulo, sanoi Petteri. Arvaapa, pyysinkö minä siltä viime viikolla 25-senttistä junaa.

*

Vitsin voi kertoa myös niin, että Elina pyytää seitsemää Mersua, ja Petterin autoon nojailee Jussi Halla-aho, Riikka Purra, Leena Meri, Sebastian Tynkkynen, Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Ville Tavio.


torstai 19. tammikuuta 2023

Alexis, kritiikkejä (päivitetty 2.2.23)

 

Romaanistani on tullut muutama haastattelutyyppinen juttu (maksumuurin takana Keskisuomalainen - Savon Sanomat - Etelä-Suomen Sanomat sekä Seuran ja Helsingin Sanomien jutut, jotka mielestäni näkee kyllä), mutta onpa muutama kritiikkikin jo ilmestynyt, kas tässä:

https://tuijata.com/2023/01/16/vesa-haapala-alexis-elamankertomus/

ja

https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000009333354.html


Tässä pari viime viikolta:

http://marjatankirjat.blogspot.com/2023/01/vesa-haapala-alexis.html?m=1

ja

https://www.ess.fi/paikalliset/5677831


Ja pari tältä viikolta:

https://suomenkuvalehti.fi/.../arvio-alexis-vie.../...

https://kirjasahkokayra.blogspot.com/.../vesa-haapala...


Tämän viikon lauantai 4.2.2023 olen Luomiskertomus-podcastissa. Kuultavissa Yle Areenassa:

perjantai 13. tammikuuta 2023

Krakanoja, Kylmäoja

 

Ikäviä uutisia vanhalta kotipurolta Krakanojalta. Toivon, että lentokenttä hoitaa ympäristöasiansa paremmin, kun Vantaanjoen sivupuroihin on jälleen saatu elämää monenlaisen vaivannäön jälkeen. Myös nykyinen kotipuroni eli Kylmäoja on samaisella glykolipäästöjen vaaravyöhykkeellä. Ei kai tarvitse olla niin, että jään sulattaminen suurista metallisiivistä tuhoaa pienet vipeltävät evät?

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5639340


keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Häpeärauha

 

Luin just loppuun Ossi Nymanin Häpeärauhan (2022). Olipa hieno ja monella tapaa koskettava romaani. Mistä pidin?  Huumorista, rehellisyydestä, monenlaisista oivalluksista ja ehkä nykytabujenkin sörkkimisestä - nähdäkseni kertoja esitti hiukan hirtehisetkin havaintonsa aivan kohtuullisessa hengessä ja tasapuolisesti itseä ja toisia arvioidessaan (en osaa kommentoida autofiktion tosipohjaa, kun en tiedä siitä mitään). Kertojan kaunistelematon keskeneräisyys hahmona teki vaikutuksen, samoin yhteiskunnallisiin luokitteluihin ja luokkaan kohdistuva ja niitä koskevia yksinkertaistuksia kyseenalaistava alateksti. Kirjallisuus (tunnustus, autofiktio perinteineen) ja kulttuuri ylipäätään (musiikki, elokuvat ja erinäiset hyvän olon harrastetoiminnot) tuovat päähenkilön arkisen elämän kuvaukseen resonanssia ja rakentavat yhteyksiä, joita jää miettimään pitkään. Rakenteen pieni  muotopuolisuus tuntuu tarkoituksenmukaiselta ja luontevalta.


maanantai 9. tammikuuta 2023

Mihin kirjallisuutta tarvitaan?

 

Näin teoksen valmistumisen jälkeen sitä miettii monenlaista. Itse en kuitenkaan juuri ajattele tai ajattelen hyvin harvoin sellaisia isoja kysymyksiä kuin Mihin kirjallisuutta tarvitaan? tai Mihin kirjailijoita tarvitaan? Näissä kysymyksissä on vaikea päästä oikeastaan puuta pidemmälle, hyvä jos edes puuhun.

Sen sijaan ajattelen kaikenlaisia käytännöllisiä asioita, kuten Mitähän sitä alkaisi seuraavaksi kirjoittaa? tai Pidänkö pienen paussin?

Kun on vapaa-ajankirjailija, tällaiset kysymykset ovat mahdollisia. Ei ole pakko pohtia suuria metafyysisiä tai yhteiskunnallisia ikuisuuskysymyksiä tai henkensä pitimiksi alkaa naputtaa seuraavan teoksen runkoa.

Totta kai sitä voisi ajatella isojakin juttuja, mutta hyvin nopeasti ainakin itse tiedostan, että omilla pohdinnoillani on vain rajallisesti merkitystä, ehkäpä vielä vähemmän merkitystä kuin sillä, että alan keräillä materiaalia ja ajatuksia ja ryhtyä käytännön hommiin.

On minulla muutama idea tulevaa varten.

1. Runoteos Maallisten ilojen puutarha (kuvia Hieronymus Boschin triptyykistä tai oikeammin hämmästynyt dialogi sen kanssa).

2. Romaani Suomen runouspiirit 1918 (jossa seikkailisivat Untola, Björling, Kaatra ja mahdollisesti Södergran).

3. Komposiittiromaani tai novellikokoelma, jossa käsittelisin Kiven kahta viimeistä vuotta.

4. Jokin nykyaikaan sijoittuva teos, jossa voisi olla autofiktiivistä otetta (kaikkea on sattunut ja tapahtunut viime vuosina).

5. Monia kaukaisuudessa siintäviä ideoita, jotka vaativat paljon kypsyttelyä ja taustatyötä (nämä voisivat käsitellä esimerkiksi Pekka Kuusta ja nykyisiä katastrofeja ja yhteiskuntapolitiikkaa).

Jos vaikka kaksi noista saisin valmiiksi vuoteen 2027 mennessä, olisin tyytyväinen. Elokuussa 2027 olen ollut julkaissut kirjailija 20 vuotta.

Mutta jos yritän omalta osaltani vastata tuohon otsikkoon Mihin kirjallisuutta tarvitaan? vastaus on suunnilleen sellainen, että kirjallisuutta tarvitaan kirjoittamisen ja ajattelun suuntaajaksi ja vapauden alueeksi ajassa, jossa paljon tulee määritellyksi ahdistavan rajoittamisen ja sanojen sitomisen kautta.

Toki kirjallisuus itsekin pitää sisällään paljon sääntöjä ja rajoitteita, mutta useimmiten ne pikemminkin ruokkivat luovuutta kuin typistävät sitä.

En ajattele, että kirjallisuudella on olemuksellisesti jokin erityinen asema yhteiskunnassa, mutta sillä on kuitenkin etunsa asioiden käsittelyssä.

Jostakin sellaisesta kuin kirjallisuuden yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta voidaan olla monta mieltä. Kirjallisuuden vaikuttavuus syntyy harvoin jonkin yksittäisen teoksen pohjalta. Olennaisemmin on kyse siitä, että on kirjallisuutta, monenlaista, ja että on kirjoittavia ihmisiä sekä instituutiot ja lukijakunnat, jotka pitävät kirjallisuutta osaltaan yllä. Näin syntyy pitkäjänteisesti kulttuurin muoto, jolla on juurensa niissä kielissä, joissa ihmisten elämä tulee ilmaistuksi ja saa muotoaan.