torstai 29. elokuuta 2019

Kaikkein parasta on olla minä



Olisin luultavasti helvetin paljon suositumpi, jos olisin kunnon vassari ja sosiaalisessa mediassa. Mutta sitten en olisi minä.

Olisin luultavasti helvetin paljon kuuluisampi ja vihatumpi, jos olisin kunnon persu ja sosiaalisessa mediassa. Mutta sitten en olisi minä.

Olisin luultavasti paljon suuremmissa ongelmissa ja selityksenveloissa, jos olisin kunnon intersektionaalinen feministi & social justice warrior ja sosiaalisessa mediassa. Mutta sitten en olisi minä.

Jne. jne.

Kaikkein parasta on olla juuri se mikä on.












keskiviikko 28. elokuuta 2019

Arttu Wiskari ja minä



Ajoin eilen autoa ja Radio Suomipoppia kuunnellessani minulle tuli mieleen, että vaikuttaakohan muista tekstieni lukeminen samalta kuin minusta Arttu Wiskarin laulujen kuunteleminen. Wiskarin kappaleet ovat helvetin masentavia. Vaikka jollakin tasolla pidän niistä, yleensä vaihdan kanavaa.

Kuunnelkaapa nyt itse, alussa on vielä nostalgiaa ja toivoa, sitten yhä vähemmän kumpaakin. Suluissa referenssit omaan elämään:

Mökkitie (yksi menetetty mökki, 15 vuotta yhteisiä kesiä, eikä mökkiä enää ole)
Tuntematon potilas (tulee mieleen vaimon mummo, muutama miespuolinen sukulainen, isäkin, liian lähelle)
Sirpa (en pysty kuuntelemaan loppuun, tulee niin paha mieli, hyvinvointiyhteiskunnallinen ironia loiventaa fiilistä)
Suomen muotoisen pilven alla (aika hyvät sanat, kuvaavat tunnelmiani)

Minusta Wiskari on kyllä hyvä sanoittaja, ei siinä mitään.



*


Niin ovat myös Kalevauva.fin pojat ja heidän kansanmusiikkinsa: Lukutaito koetuksella ja Mikä on nolointa, myös Panohanskat ja Mies syö lapsen vanukkaat sekä Joulumoka... Unohtamatta klassikkoa Sohva haisee perseeltä.


Maailma kiasmana



Sillä välin kun hyväosaiset vittuilevat toisilleen twitterissä
Ruotsissa ammutaan naisia kadulle ja asuntoihin;

sillä välin kun Brasiliassa palaa ja Afrikassa
Greta Thunberg purjehtii New Yorkiin;

ihmiset ovat jälleen keksineet merkityksen
rahan jälkeen hiilidioksidin määrä ilmakehässä;

maailma repeilee liitoksissaan & aikoo muodostaa
ennen näkemättömän kiasman.



Vaikeinta kirjoittamisessa



Vaikeinta kirjoittamisessa on pysyä riittävän pitkään hiljaisuudessa, torjua päälle kaatuvat ärsykkeet ja odottaa niin kauan, että kuulee oman äänensä ja tuntee mitä se tahtoo sanoa. Oma ääni ei ole välttämättä jokin tuttu ja tunnettu vaan yhtä lailla yllättävä ja vieras - jokin minussa etsii ja puhuu. Tässä ei välttämättä ole mitään mystistä: jokin kulma kieltä tai ajatusta on jäänyt hiertämään, ja on saatava selville mikä se on. On selvää, että kirjoittaminen myös haastaa persoonan rajat. Aina ei ole selvää, missä minä loppuu ja alkaa jokin muu. Ehkä joku sanoo, että tämä on intersubjektiivisuutta, pelkkä kielen käyttäminen saa sen aikaan, etenkin kirjoittaminen, kirjoittamisessa siitä vain tulee tietoiseksi. Tässä mielessä kirjoittamisessa on jotain samaa kuin vieraan kielen käyttämisessä, silloinkin kun puhuu omaa äidinkieltään.





Kiven "Kaukametsä"



Elokuun viimeisten päivien työnä on ennen opetuksen alkamista viimeistellä artikkeli Aleksis Kiven "Kaukametsästä". Ehdotin Kiven runoutta käsittelevän artikkelikokoelman toimittajille, että kirjoittaisin tästä runosta, josta laadin jo opiskelijana esseen joskus 1992 tai 1993.

Viimeistään ensi vuoden alkupuolella kuuluu, mitä sain runosta irti. Artikkelikokoelma ilmestyy Joutsen / Svanen -kirjallisuudentutkimuksen vuosikirjan erikoisjulkaisuna Mansikoita ja mustikoita.

Tässä siis Kiven runo Kirjallisesta kuukauslehdestä vuodelta 1866:



Alas kalliolta lapsi riensi,
äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla:
nähnyt olen taivaan maan.

”Mitä haastelet, mun pienoiseni,
mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.”

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
katsahdellen koilliseen,
siellä näin mä nummen sinertävän,
honkametsän kaukasen.

Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,
armas päivä paistoi siell’,
ylös kunnaan kiirehelle juoksi
kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
kyynel juoksi poskellein,
enkä ymmärtänyt miksi itkin,
mutta näinhän taivaan maan.

”Ei, mun lapsein; sineydes ylhääl
taivaan korkee sali on,
siellä lamput, kultakruunut loistaa,
siell’ on istuin Jumalan.”

Ei, vaan siellä, missä ilmarannall’
kaukametsä haamottaa,
siellä ompi onnellisten mailma,
siellä autuitten maa.



tiistai 27. elokuuta 2019

Seikka jota en ole kylliksi tähdentänyt: islam, naiset ja valta (päivitetty iltapäivällä 28.8.)



Olen monessa kohdin puhunut kriittisesti islamilaisesta patriarkaalisuudesta ja shariasta, koska siihen on pätevät syynsä. Shariaa ei pidä missään nimessä päästää laajamittaisesti Eurooppaan, vaikka se on jo valitettavasti totta rinnakkaisena perheoikeuden muotona esimerkiksi Iso-Britanniassa. Shariaa harjoitetaan myös Albaniassa, Kreikassa, Turkissa ja joillakin alueilla Venäjällä. Tällainen oikeuksien myöntäminen ei edistä yhteiskunnan toimivuutta tai tervettä monikulttuurisuutta vaan kätkee ongelmia ja hajottaa yhteiskunnan osiin hyvin perustavalla tasolla. Myöntyminen sharialle oikeuttaa ja käytännössä mahdollistaa naisten ja vähemmistöjen luvanvaraisen alistamisen muslimiyhteisöissä ja rajaa ne irti muusta yhteiskunnasta.

Mutta varsinainen asiani oli tämä: En ole kyllin usein kehunut musliminaisia, monesti hyvinkin kauniita ja hienosti käyttäytyviä, fiksuilta vaikuttavia ja rohkeasti toimivia, uutteria ja älykkäitä naisia. Heidän auttamisessaan ja voimaannuttamisessaan näen islamin reformaation mahdollisuuden. Heidät on saatava mukaan yhteiskuntaan ja muutokseen, sillä kenties vain heidän kauttaan voi alkaa jonkinlainen uudistuminen ja vallankumous islamin ikiaikaisissa miehisissä normeissa.

Ymmärrän, että ajatukseni asettaa naiset myös vaaraan, sillä ehdotukseni tarkoittaisi islamilaisen perhemallin maallistamista ja tasa-arvoistamista. Siksi yhteiskunnan tuen musliminaisia kohtaan on oltava ehdotonta ja asioihin puuttuvaa, ei vain oireiden hoitoa. Muutos auttaisi myös lapsia, joiden ei tarvitsisi vapaammissa perheoloissa jäädä turhien ja elämää rajaavien ja vahingoittavien sukupuolisääntöjen alle.

Voi tietenkin sanoa, että puhuessani näin suhteeni islamiin on sukupuolittunut. Kyllä minä uskon ihmiseen kokonaisuudessaan, miehiinkin, mutta ensin ihmiset on saatava loukusta ulos. Tarkoitan sellaisia uskomuksia, joiden mukaan miehet ovat syntyjään naista parempia ja arvokkaampia tai että heidän todistuksellaan on suurempi arvo. Tai että miehet voivat ensin metafyysisellä etuoikeudella ja lopulta fyysisellä uhalla hallita naisiaan ja tässä kaikessa on kyse kunniasta ja oikeasta toiminnasta. Nuo uskomukset eivät pidä paikkaansa, ne ovat kerta kaikkiaan muinaista höpötystä, jolla kontrolloitiin naisia ja harjoitettiin valtaa. Korostan, että uskon monien muslimien hyväntahtoisuuteen, mutta nämä Jumalan sanaksi ajatellut lait ovat kamalia.

Ahdistava ja tappava patriarkaalisuus tappaa miehenkin ja mahdollisuuden olla naisten ja toisten miesten kanssa sekä elää elämää, joka on jonkin arvoista. Sellaista on vastustettava kaikin voimin, kaikkialla, myös kristinuskossa ja sen eri haaroissa ja sektioissa.

On ihmisyys, johon saakka roolit eivät yllä, ja joka on tajunnut asian, ymmärtää, että kaikki vallan tavoittelu turmelee. Maailmassaoloon kyllä kuuluu valta ja valta-asemat, mutta oleminen vallantahtona, tahtona valtaan, on surkea, kuluttava olotila, tapahtuipa se sitten uskontojen, aatteiden, kulttuurien tai vaikkapa emansipaation nimissä tai minkä tahansa sukupuolella perustellun vallan sementoimiseksi.

PS. Luin juuri Anter Yasan valaisevan tekstin huntupakosta - sillä on mielenkiintoisia poliittisia kytköksiä myös Suomeen ja Pohjoismaihin, harjoittamaamme todelliseen valtiolliseen politiikkaan ja intersektionaaliseen ajattelutapaan. Lukekaapa anteryasa.fi ja "Iranissa nainen voi saada yli 20 vuoden vankeustuomion huntupakon vastustamisesta". Milloin alkaa laajempi länsifeministinen liike tällaista pakkoa kohtaan?




maanantai 26. elokuuta 2019

Pientä säteilyä



Minulla ei ole tilastoja siitä, miten rikollisuus suuntautuu tietystä maasta lähialueille, mutta on erikoista, että nimenomaan Ruotsi on viime viikkoina ollut esillä ja vieläpä melko epätavallisissa rikoksissa. Ensin lähi-itätaustaiset ruotsalaisnuorukaiset kävivät räjäyttämässä Kööpenhaminassa virastotalon julkisivun ja nyt nuorehkot ruotsalaismiehet vierailivat Suomessa ja ammuskelivat kahta poliisia Porvoossa ja ampuminen jatkui takaa-ajotilanteessa Pirkanmaalla. Olin aluksi melko varma, että Porvoon tapahtumissa on kyseessä itäisempi mafia ja huumeet. Ehkä näin ei ollut, tai kukapa tietää, mitä vyyhdestä vielä nousee esiin.

Saapa nähdä ovatko nämä niin kutsuttuja yksittäistapauksia vai muodostuuko jonkinlaiseksi ilmiöksi, että aina viime vuosiin asti yhdeksi maailman turvallisimmaksi ajatellusta maasta alkaa suuntautua myös lähialueille tällaista kyseenalaista matkailua.

Asenneilmapiiri viranomaisia kohtaan on muuttumassa Ruotsissa, jossa sekä rikollisjengit että yhteiskunnasta syrjäytynyt tai kovaa vauhtia syrjäytymässä oleva nuoriso ovat kasvattaneet valtaansa ja alkaneet muodostaa reviirejään. Poliisia halveksitaan avoimesti esimerkiksi kivittämällä partioita. Julkisia ja yksityisiä tiloja on pommitettu räjähtein yli 120 kertaa tämän vuoden aikana - pääasiassa räjäyttely on osa tätä kasvavaa uutta reviiritietoisuutta. Tanskan ja Suomen tapahtumat ovat vain pientä säteilyä tuosta asenneilmastonmuutoksesta, jossa ihmiset kyseenalaistavat yhteiskuntasopimuksen turvallisuudesta ja siitä, mikä määrittää säännöt yhteiskunnassa olemiselle. Toki myös Suomessa on tullut esiin tapauksia, joissa on ollut kyseessä virkamiehen vahingoittamistarkoitus.

Voi olla, että jonkun mielestä nämä tapahtumat eivät kerro mitään olennaista yhteiskunnistamme, mutta rohkenen väittää, että tällaiset signaalit kertovat kuitenkin jostakin sellaisesta, mihin emme ole aivan tottuneet ja mihin emme ole myöskään kovin syvällisesti varautuneet, vaikka olisi korkea aika varautua.

Täydet pinnat Suomen poliisille. Ampujat jäivät kiinni alle vuorokaudessa - hienoa!

PS. Nyt on käynyt ilmi, että toinen ampujista on Ruotsin kansalainen, toinen Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen. Olisivatko serkukset, kun ilmeisesti on sama sukunimi tai veljekset? Veikkaan huumehommia.

PS 2. Ovatkin veljeksiä, taustat Porvoossa. On kyllä jännä kuulla, oliko tämä jokin meritoitumisrituaali alan piirejä ajatellen, oliko mukana huumeet ja missä laajuudessa (oma käyttö ja sekoilu vai jokin laajempi juttu).





torstai 22. elokuuta 2019

Anter Yasa shariasta



Tämä Anter Yasan puhe on kyllä ihan mahtava. Anteeksi, en voi vastustaa kiusausta kysyä: Miksi jotkut liberaalit länsimaiset ihmiset, "asiantuntijoita" myöten, haluavat vapaaehtoisesti taantua, miksi heitä ei kiinnosta valistus ja vuosikymmenten ja -satojen työllä saavutetun ihmisarvon ylläpitäminen ja mahdollistaminen vaan helppo "suvaitsevaisuus", joka tukee suoraan ja epäsuoraan naisten ja seksuaalivähemmistöjen sortoa ja väkivaltaa? Siinäpä kysymys, jota kannattaisi miettiä toisenkin kerran. Tällaisten säännösten uhreja on potentiaalisesti yli 1,5 miljardia.

Suomalaisella medialla ja kulttuurisensitiivisellä älymystöllä ei olisi mitään ongelmia tai edes kompromissin mahdollisuutta tämän asian suhteen, jos kyse olisi lestadiolaisten, mormonien tai Jehovan todistajien, ortodoksien, luterilaisten tai katolilaisten säännöskokoelmasta. Takaan, että kenellekään ei tulisi mieleen järjestää seminaaria, jossa harkittaisiin vastaavien alistusohjeiden puolustusta oman asian edistämiseksi. Eikä HS tekisi juttua, jossa sanottaisiin, että onhan tämä sentään monikulttuurisuutta ja tätä päivää.






tiistai 20. elokuuta 2019

Zizekin hieno luento (täydennetty 22.8. aamulla)




Kas tässä, tältä keväältä Winnipegistä: "Thinking the Human". Myös kysymys - vastaus -osasto on aivan mahtava.

Toinen, lyhyt haastattelu, joka koskee kapitalismin ja demokratian irtautumista toisistaan ja laajenee Zizekille tyypillisesti myös muualle, kuten kysymykseen vapaudesta, on yhtä lailla katsomisen arvoinen.

PS. Lueskelin eilen Uutta luokkataistelua. Kirjoitettuna tekstinä Zizek ei ole aivan yhtä vakuuttavaa kuin kuultuna, persoonallisen puhuvan pään ja itseään hypistelevän kehon tuottamana. Teksti on monin kohdin hieman liiankin luonnosmaista, enkä tarkoita että se olisi sillä tavalla kryptistä, aukkoista ja fragmentaarista kuin esimerkiksi saksalaisilla romantikoilla ja ranskalaisessa nykyfilosofiassa. Se pomppii hieman liikaa ja jättää kehittelyjä kesken, heittää ideoita toimittajamaiseen tapaan. En silti kiistä tekstin arvoa, koska olennaiset koordinaatit ovat läsnä, mutta mielestäni ne on aseteltu hieman hutiloiden. Monista päälinjoista olen aivan samaa mieltä.

Kuten sanoin, päälinjat ovat relevantteja. Silti jotkin naiivit lähtöoletukset ja yksinkertaistukset ärsyttävät. Zizek ottaa Ranskan esimerkiksi terrorismista ja sanoo, että Ranskassa tehdyt terrori-iskut ovat satunnaisia ja osuvat ihmisten arkielämään, niitä ei ole suunnattu isoihin kohteisiin. Nämä iskut ovat Zizekin mukaan kuitenkin vain satunnaisia, eivät sellainen osa elämää kuin sivistyksen kupolin ulkopuolella, so. länsimaiden ulkopuolella, jossa ne ovat arkipäivää.

No, tulee heti mieleen, että onko kyse satunnaisuudesta vai aste-erosta. Kuinka monta terrori-iskua Euroopassa on saatu estettyä, koska on kuitenkin toimivat yhteiskunnat, poliisivoimat ja tiedustelu. Jos niitä ei olisi, anarkia ja terrori olisi paljon jokapäiväisempää. Ehkäistyjä iskuja on kymmeniä ellei satoja. Lisäksi näillä terroristeilla ei ole kykyä iskeä muualle kuin arkipäivän keskelle - siihenhän heillä on kokemusta ja resursseja. Arkipäivän järkyttäminen on vähintään yhtä tehokasta kuin sotilaskohteisiin ryntääminen - eivät terroristitkaan ole niin typeriä, että kuvittelisivat onnistuvansa tuollaisissa teoissa.

Tulee myös mieleen monikulttuurinen Ruotsi. Tänä vuonna on ollut 120 jonkin sortin pommi-iskua tammikuusta heinäkuuhun - miltei tuplaantunut määrä viime vuoteen nähden. Pitkälti kyse on rikollisten jengien välisistä kahinoista, mutta myös virastoja ja poliisiasemia vastaan on hyökätty - uusruotsalaiset kävivät tekemässä jopa Tanskan reissun näissä merkeissä. Onko tuo enää satunnaista vai osa tiettyä laajenevaa toimintakulttuuria?

Kun laskee mukaan lisääntyneet raiskaukset, puukotukset ja aseelliset konfliktit ja terroriteot ja niiden yritykset, joista mitään ei ole missään nimessä ollut naapurimaassamme tässä mittakaavassa esimerkiksi 20 tai 30 vuotta sitten, niin eikö voida jo puhua matala-asteisesta sodasta, niin kuin Ruotsissa on tehtykin? Jopa sisäministeri Mikael Damberg myöntää Dagens Nyheterissä: - Ammuskelut ja räjähdykset ovat suurimpia yhteiskunnallisia ongelmiamme.

Minusta nämä ilmiöt osoittavat, että kehitysmaakulttuuri on tuotu Ruotsiin, räjähdykset ja ammuskelut, raiskaukset ja puukotukset ja muu katuväkivalta ovat vain oireita typerästä politiikasta. Liian isolla osalla tulijoista ei ole sellaista kognitiivista karttaa, että he onnistuisivat siirtymään toisenlaiseen käyttäytymiseen ja sosiaaliseen elämänmuotoon. Tämä näkyy muuten myös koulujen arjessa, eikä mitenkään mairittelevasti. Minusta tällaisen asian toteaminen ei ole rasismia, vaan sen sanomista, että kulttuurierot ovat tosiasioita, eikä aina ole kyse vain mukavista eroista. Kun erot törmäävät, kaatuu aitoja sieltäkin mistä ei pitäisi!

Niin, nämä yhteiskunnalliset ongelmat osoittavat, että liian radikaalisti toteutettu maahanmuutto-ohjelma voi olla suuri epäonnistuminen. Paljon on vikaa lännen sotilaallisissa väliintuloissa, jotka aiheuttavat pakolaisuutta ja ihmisten elämän luhistumista (vrt. Irakin ja Syyrian "maailmansodat"), sekä globaalissa markkinatalousjärjestelmässä, joka osaltaan pitää yllä sekasortoa lähtömaissa ja vie niistä voimavaroja kehittyä, mutta kyllä tässä on kyse jostakin muustakin.

Kapitalismi yksin on liian helppo selitys, olkoonkin että se on vaikuttanut kehitysmaiden pysymiseen kehitysmaina. Nykymuotoisena se tulisi ylittää ja löytää valtiollista ja kansainvälistä säätelyä, joka helpottaa osaltaan maailman asioiden kuntoon laittamista.

Mielestäni tässä länsimaiden kehitysmaalaistumisessa näkyy myös se, miten aidosti eri vaiheissa ihmiskunta on kognitiivisessa ja siten myös yhteiskunnallis-sosiaalisessa kehityksessään. Suuressa osassa maailmaa ei ole käyty läpi teknologista vallankumousta. Uskonnot rajoittavat varsinaisen yksilöllisen omantunnonetiikan syntyä. Ihmiset elävät käytännössä ikään kuin keskiajalla (anteeksi keskiaika). Niinpä kuvaamani kehityskulut esimerkiksi Ruotsissa ovat seurausta siitä, että ihmiset tekevät mitä parhaiten osaavat. Jos he pystyisivät integroitumaan, he olisivat varmasti jo tarttuneet tarjottuun apuun, niin kuin monet ovat onnistuneesti tehneetkin. Osin - esimerkiksi Ruotsissa järkyttäviin määriin kohonneiden autopolttojen kohdalla - on kyse turhautumisesta, protesteista vailla mitään varsinaista sisältöä, koska realistiset mahdollisuudet toimia ovat mitä ovat, ja ehkä kyse on myös tulijoille tutun ja taakse jääneen elinympäristön nostalgisesta lavastamisesta. Poltetaan autoja, osoitetaan voimaa, merkataan reviirejä, kun siitä ei vielä kaiken lisäksi ole tekijöille minkäänlaisia seurauksia (hehän kasvattavat vain omaa voimaansa pelon avulla). Tämäkin on hyvin vakava merkki yhteiskunnallisista dissonansseista: ruotsalainen yhteiskunta ei löydä lääkkeitä autojenpoltteluun, tuskin edes saa kiinni tekijöitä, aseita tulee yli rajojen, mafiamainen suojelubisnes kukoistaa.

Tarkoitan, että nykykehitys osoittaa entistä voimakkaammin tarpeen korjata isoa järjestelmää, kuten Zizekin sanoo. Kehitysmaalaisten massamaahanmuutto voi vain sotkea asiat etuoikeutetun kupolimme sisällä. Tarvitaan todellakin solidaarisuutta köyhiä maita kohtaan ja panostusta niiden olojen korjaamiseen. Tämä vaatii kuitenkin myös mahdollisuuden esittää kritiikkiä ja korjausvaatimuksia takapajuisten yhteiskuntien järjestämiseen. Tehtävä on musertavan vaikea, mutta voi parhaimmillaan johtaa kupolin murtumiseen tai sen myönteiseen laajentumiseen.





Jatkettuja viisauksia





Yhteinen uhka yhdistää jopa katkerimmat vihamiehet, sanoi Aristoteles.

Aikamme ei ole vielä löytänyt tuollaista uhkaa.


*


Aristoteles: Mikä on ystävä? Sielu, joka asustaa kahdessa ruumiissa.


Nietzsche: En ole tolaltani siksi, että valehtelit minulle,

olen tolaltani siksi etten enää voi uskoa sinua.



*


Mitä syntyy kun yhdistää Aristoteleen ja Nietzschen parhaat ajatukset:

Menetkö naisen luo? Älä unohda: Käsi on kaikkien työkalujen työkalu.




Hyvä mieli



Jotkut katsovat kissavideoita, minulle tulee tästä videosta hyvä mieli.

And the hardest part
Was letting go, not taking part
Was the hardest part

And the strangest thing
Was waiting for that bell to ring
It was the strangest start...




Haikuja al-Taeesta (päivitetty iltapäivällä 23.8.)



Roolia otti
al-Taee: tie, tae rauhan,
ohrana Scirin:

shioja Suomeen,
sotilaat turvaan, o-hoi?
Savuaa ase.

Seuraako Supo -
miten kootaan atomit
tämän elämän?



*Koostin runon Murha.infon puheenvuoroista haikumuotoon, poliittista flarfia siis.

Sinänsä jännällä seuraan, mitä Anter Yasa (ks. esim. https://www.anteryasa.fi/hussein-al-taeen-yhteys-shia-militiaan/) saa miehestä selvää ja kiinnostaako poliisia ja mediaa ja onko kaikki kunnossa demarileirissä.

En usko, että al-Taeen kytköksiä ja touhuja on käännetty pohjia myöten esiin. Onhan aivan uskomaton juttu, jos ilmenee, että al-Taee työskentelee tai on työskennellyt taustalla joillekin muillekin tahoille kuin SDP:lle ja suomalaiselle kansanedustuslaitokselle ja aiemmin CMI:lle. Tarkoitan, että al-Taee on esimerkiksi järkkäillyt sunnamuslimeja tappaneita militantteja kuolemanpartiolaisia turvaan Suomeen. Jos näin on, taitaa tulla ennätystapaus suomalaista sinisilmäisyyttä, mikäli asiaa nyt ylipäätään uskalletaan tutkia tarkemmin.

No, tästä ei kannata luoda mitään salaliittoteorioita, mutta jokin jutussa mättää -- niin kuin on mättänyt niissä aiemmissakin jutuissa, joita Yasa on nostanut esiin (lelusalakuljettajan islamistikytkökset ja al-Taeen vihapuheet). En sinänsä ihmettelisi, että al-Taee olisi tehnyt tai yrittäisi tehdä työtä myös lähi-itäisille sidosryhmilleen -- nythän se on  vaikeampaa, kun asia on tuotu esiin --mutta näinhän kaikki kaveripiirit ja heimot toimivat. Ainakin kuvissa hän kaveeraa sellaisten tyyppien kanssa, joiden vuoksi ihmiset ovat paenneet ja hakeneet turvapaikkaa.

Huom! Juttu lähti liikkeelle nimenomaan Suomeen paenneiden irakilaisten havainnoista. Mitähän kaikkea ihmiset tietävät? Uskon, että juuri nyt demareilla on valtava paine työntää asioita pinnan alle, pois julkisuudesta. Toisaalta: kuinka kauan asiat pysyvät nykyisin piilossa? Tämä riippuu siitä, millaisilla panoksilla taustalla pelataan ja keitä pelaajat ovat. Olen aivan varma, että keskeiset ihmiset ovat valmiita valehtelemaan ja katsomaan toisaalle. Niin kuin ovat valehdelleet ja peitelleet tähänkin asti. Mediaa ei kiinnosta. Tai ehkä koko juttu saadaan käännettyä propagandaksi. Luulen, että halut ovat pikemminkin tuossa suunnassa, olipa totuus mikä hyvänsä. Toki on sekin mahdollisuus, että al-Taee tahdotaan lavastaa tai vähintään mustamaalata, mutta en pidä sitä kovin uskottavana, kun asioita ovat tuoneet esiin juuri maahanmuuttajat, jotka pelkäävät oman ja läheistensä turvallisuuden puolesta.

PS. Anter Yasa soittaa Hesarin politiikan toimitukseen: https://www.youtube.com/watch?v=JclChwiF8Ng

PS 2. Anter Yasan keskustelu Hussein al-Taeen hyvin tunteman henkilön kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=DH0O-oZJCjs

Haastattelussa on hieman riskaabeleja piirteitä, koska se menee niin kiinni nuoren al-Taeen persoonaan ja sen arviointiin, joskin kyllä myös Al-Taeen taustaprofiili piirtyy esiin. Ei pidä vetää liian nopeita johtopäätöksiä nykyisestä SDP-poliitikosta, mutta ei tunnu aivan selvältä tämä keissi al-Taee näidenkään taustatietojen perusteella. Kriittinen pitää tietenkin olla. Jospa joku alkaa kaivella kunnolla miehen taustoja ja kytköksiä ja uskomuksia. Luulen, että al-Taee kertoo olevansa muuttunut mies, ja se riittää ihmisille. No, tavallaanhan se riittääkin, jos vetää roolinsa huolella, kiistää ja katkoo aiemmat kytköksensä.

PS 3. Yle on tehnyt oman selvityksensä al-Taeesta 13.8.2019 - Anter Yasaa ei mainita mitenkään. Jutusta jää hyvin ympäripyöreä kuva - kieltämättä vaikea aihe tämä onkin.

https://yle.fi/uutiset/3-10846720


sunnuntai 18. elokuuta 2019

Hieno keskustelu väkivallasta


En muista, mainitsiko joku tämän Ruben Stillerin vetämän väkivaltakeskustelun kommenttiketjuissa, mutta oli kyllä paras keskustelu aikoihin. Kuuntelin sen autoradiosta mökiltä ajellessani. Yle Puhe kuului paikoin huonosti, mutta kaikki mitä kuulin, oli täyttä asiaa. Kiitos näille fiksuille, kriittisille ja supersympaattisille naisille! Äänessä Seida Sohrabi, Eva Tawasoli ja Satu Lidman. 

https://areena.yle.fi/1-50246055


PS. En ole vieläkään katsonut The Handmaid's Talea, joten en tiedä miten ajankohtainen se on näiden naisten puheeseen nähden. Sen kuitenkin tiedän, että naisten jutut eivät olleet fiktiota vaan koettua ja tutkittua asiaa. Ehkäpä The Handmaid's Tale kuvittaa osaltaan tätä olemassaolevaa väkivaltaa. Kesällä satuin kuuntelemaan jonkun nuoren naisjuontajan kikattelevaa puheenvuoroa. Jossain välissä hän vakavoitui ja kertoi katsoneensa putkeen kokonaisen kauden The Handmaid's Talea ja nähneensä sitten painajaisia, joissa sarjan tapahtumat olivat jatkuneet väkivaltaisina. Millaisiahan unia me länsimaalaiset näkisimme, jos tietäisimme kaikesta siitä väkivallasta ja alistamisesta, jota naiset kohtaavat Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa?

Tiedän ja olen hyvin läheltä seurannut, mitä on ja millaisia muotoja saa suomalainen perheväkivalta. Siinäkin väkivallan toteuttaja on usein mies, joskin asiaa on edeltänyt monesti molemminpuolinen henkinen väkivalta ja ihmisten selvä yhteensopimattomuus perheen muodostajiksi. Tällainen väkivalta on kuitenkin logiikaltaan kaukana kunniakulttuurista ja sen mekanismeista. Mikään väkivalta ei ole toista oikeutetumpaa ja kaikkeen väkivaltaan on puututtava, joskin haastavalta se tuntuu silloin, jos saman ihmisryhmän jäsenistä moni jakaa väkivallan ja alistamisen kulttuurisena perusasetuksena eikä välttämättä edes tajua, että kyse on väkivallasta. Onneksi muutos on mahdollista. Mutta muutosta ei tapahdu ilman voimakasta puuttumista. Siinä saavat kyllä intersektionaalisen etiikan puuttumattomuuskäytännöt kyytiä.






keskiviikko 14. elokuuta 2019

Lukematon määrä älyjä



Jos on olemassa 32, 50, 71... sukupuolta tai seksuaali-identiteettiä, joihin identifioitua, tai ainakin tällaisen identiteettiasemien liukumo ja korrektisti päälle plus, niin miksei voisi olla myös useita älykkyyksiä, jotka rakentavat persoonallisuuksiamme ja joista vain osa on määritelty? Ja tietenkin vain osa niistä on ylipäätään yhdelle yksilölle koettavissa...

Tämä selittäisi, miksi joidenkin mielestä - aivan aidosti - esimerkiksi jotkin kulttuuriset, poliittiset, ideologiset tai uskonnolliset näkemykset, päättelyketjut, tavat puolustautua ja rakentaa kokonaista identiteettiä tuntuvat typeriltä, lapsellisilta tai mahdottomilta omaksua... Vai onko tässä kyse älystä alkujaankaan vai älyllisyyteen kietoutuvasta sosiaalisesta ja kulttuurisesta kapasiteetista?

Niin, joka tapauksessa voisi olla useita älyllisen toiminnan mahdollisuuksia tai jopa älyjä, jotka eivät kohtaa toisiaan helposti ja joista kuitenkin - huom! kuitenkin - vain lähinnä ulkoa käsin voidaan osoittaa kognitiivisia dissonansseja ja epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi: joidenkin älyjen sisällä ei tunnisteta ristiriidan kokemusta, kun taas toisten älyjen sisällä ristiriidan kokemus on sietämätön ja niin edelleen...

Sukupuoli-identiteettiä luonnehtivaan piirteiden jatkumoon nähden älyjen universumi olisi reikäisempi ja toisaalta myös tarkkarajaisempi: ihmisten välillä on kuiluja myös älyllisessä merkityksessä eivätkä älykkyystestit tai sosiaalisuustestit välttämättä onnistu tavoittamaan kaikkea.

Tämä oli puhdas ajatuskoe, ehkä typeräkin, luultavasti hyvin typerä...


Joskus suurinta väkivaltaa on olla tekemättä mitään



Joskus suurinta väkivaltaa on olla tekemättä mitään. Tätä Zizekin ajatusta voi hyvin soveltaa ihmiskuntaan juuri nyt: luoti on jo ammuttu kohti sen päätä, jokaista päätä, on vain ajan kysymys, milloin ammus, ammukset osuvat ja räjähtävät. Tämä on epätarkka, epärajainen, tunnusteleva ajatus, mutta olen varma, että jotain tapahtuu joko sen voimasta tai sitä vastaan.




Peto



Harva, hurmioonsa kuivunut koivumetsäsaareke, sinne nousee WSOY:n toimitalo. Rekat naamioituneina vanhoiksi vankkureiksi ja sirkusvaunuiksi kuljettavat elementtejä. Seison pysäkillä ja olen kaksi poikaa. Niityltä tulee valtava muinaissusi kullankeltaista karvaa hehkuen. Äkkiä sillä on villisian syöksyhampaat. Olen tehnyt ajatusrikoksen kuvitellessani villisian sudeksi, ei, pelko on suurempi kuin häpeä ja lähden juoksemaan. Yöllä, pimeästä hahmottomassa huoneessa, sanon hiljaa: Tulkoon sinun valtakuntasi.



maanantai 12. elokuuta 2019

Sielu ei




Sielu ei valvo

vuoteesi vierellä

sielu ei lepää   et löydä sitä peittoosi kääriytyneenä

se kulkee

omassa maailmassaan

raivaa tietä

läpi yön

hetki hetkeltä

toisessa yössä

kutoo

kuvaa ruumiistasi



On vihaisia sieluja

on eksyneitä

rikkinäisiä sieluparkoja

ja niiden sanat

toisessa yössä

parhaat sanat

parhaassa järjestyksessä









lauantai 10. elokuuta 2019

Tänään Jumbossa



Tänään tytärtä ja hänen kavereitaan odotellessani kävelin Jumbon Suomalaiseen, etsin kapean runohyllyn ja käänsin Pauliina Haasjoen Promessan ja oman runokirjani kannet päivänvaloon. Ahtaasti mutta ansiokkaasti asustaa runous ostoshelvetissä.



perjantai 9. elokuuta 2019

Antroposeeni



Kun sanotaan, että antroposeeni ei ole poikkeustila vaan jatkuva ja peruuttamaton hätätila, katastrofitila, sillä tarkoitetaan yleensä lähinnä sitä, että eletään geologista aikakautta, jossa näkyy teollistumisen vaurioittava vaikutus ympäristöön 1800- ja 1900-luvuilta alkaen. Niin, siinä puhutaan koko planeettaa saastuttavan, manipuloivan ja köyhdyttävän ihmisteknologian ja ajattelun aikaansaannoksista. Kuitenkaan ei samalla ymmärretä, että primitiivinen lisääntyminen yhtenä epäonnistuneena yhteiskuntasuunnittelun muotona tai jopa yhteiskuntasuunnittelun laiminlyömisen ja maailmanpolitiikan täydellisen epäonnistumisen muotona on yhtä lailla määritelmällinen osa antroposeeniä. Vain mistään piittaamaton, itsetiedoton ja kyyninen laji sallii itsensä lisääntyä miljardista kymmeneen miljardiin ja siitä yhä ylöspäin alle kahdessa vuosisadassa ja samalla väittää hurskain naamoin, ettei se ole planetaarinen ongelma, joka päättää yhdenlaisen ihmisen ja yhdenlaisen luonnon ja lajiston aikakauden. Jälkeenpäin ei voida puhua homo sapiensista, viisaasta ihmisestä, vaan homo idioticuksesta, antroposeenin luojasta ja  herrasta, joka vieläpä tarjosi ylikansoitukseen ratkaisuksi uusien, "vastuullisten", kuluttajasukupolvien syntyä ja teennäisesti synnytetyn kulttuurimuodosteen sementointia maailmanlaajuiseksi ihanteeksi.











Vantaalaisuuteni




Vielä muutamia vuosia sitten kun minulta kysyttiin mistä olen kotoisin, sanoin etten ole oikein mistään kotoisin, sillä olen asunut niin monessa paikassa ympäri Suomen. Tänään tunnustan vantaalaisuuteni. Itse asiassa olen tunnustanut sen jokaisessa teoksessani hieman eri tavoin jo vuodesta 2007. Mutta yhtä hyvin voin tunnustaa sen myös tämän laulun sanoin.


Tähän keskusteluun osallistun uudella teoksellani



Ilmastonmuutos- ja ympäristökeskustelussa halutaan - monista syistä - unohtaa tai sivuuttaa siihen olennaisesti liittyvä väestökeskustelu. Nyt tästä oli Ylellä hyvä juttu "Miksi väestönkasvusta tuli ilmastokeskustelun tabu?": https://yle.fi/uutiset/3-10825443

Juuri tähän keskustelunavaukseen uusi runoteokseni osallistuu. En ole huomannut, että ainakaan suomalaiset kirjailijat olisivat sitten Pentti Linkolan asiasta juuri huolta kantaneet osana teostensa keskeisiä teemoja.

Niin, kumpi on helpompaa: pitää yllä planeettaa jota asuttaa esimerkiksi vuoteen 2100 mennessä 4-6 miljardia ihmistä vai planeettaa, jossa on vuoteen 2100 mennessä 11-13 miljardia ihmistä?

Vastaus on helppo, mutta ongelma on, että ensimmäinen lukema näyttää kaikin nyt käytettävissä olevin keinoin utopialta, toinen taas vääjäämättömältä eli ainakin 11 miljardin tuntumassa tullaan käymään ja se on valtava isku planeetallemme.

Isoin kysymys on tietenkin - fossiilisten polttoaineiden korvaamisen ohella - se, miten pääsemme globaalisti siihen, että väestökehitys kääntyy radikaalisti laskuun.

Sekä fossiilisten korvaaminen että väestön väheneminen haastavat nykyisen globaalin talousjärjestelmän, joka tuskin tahtoo tulla haastetuksi. Se tahtoo aivan muunlaisia ratkaisuja, jotka lähes kaikki poliittiset toimijat ovat nielleet, toki omin mausteinensa ja painotuksinsa, mutta yhtä kaikki nielleet kuitenkin.

Väestön ja fossiilisten kysymykset sekä niistä seuraavat konkreettiset haasteet ovat valtavia ihmiskunnan ratkaistaviksi muutamassa vuosikymmenessä, mutta niistä pitäisi edes päästä puhumaan.

Varmasti monessa paikassa jo puhutaan, mutta esimerkiksi käytännön poliittisissa toimissa tämä ei vielä näy, ei ainakaan riittävän voimakkaasti.


*

Edellä kuvattu on teokseni keskeinen poliittinen tai yhteiskunnallinen taso. Toinen taso on taiteellinen. Sekin kietoutuu yhteiskunnalliseen keskusteluun: Miksi tietyn ajan kirjailija, olipa hän poliittiselta vakaumukseltaan mikä hyvänsä, keskustelee tietyistä aiheista ja rajaa muita pois. Voidaan myös kysyä: Minkä asioiden ja ilmiöiden aikalaisia olemme, mihin kysymyksiin identifioidumme? Tätä dialogia käyn esimerkiksi kommunistiksi julistautuneen Saarikosken kanssa, joka ei paradoksaalista kyllä loppuvuosinaan kääntänyt katsettaan kohti yhteiskuntaa vaan aivan muualle.

Viittasin tähän jo aiemminkin, mutta minua mietityttää, miksi poliittisesti aktiiviset kirjailijat ovat 60-, 70- ja 80-luvuilla kiertäneet ongelmia, jotka liittyvät nimenomaan ihmistoimien vaikutukseen, erityisesti hillittömään lisääntymiseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin luonnolle ja planeetan elintilalle? Puhuttiin kyllä kemikaaleista, myrkyistä, happosateista, öljystä ja otsonikadosta ja ylipäätään ihmisen tuottamista vaarallisista tuotteista, joilla luontoa manipuloitiin, mutta ei itse ihmisistä.

On hyvä, että vihreässä liikkeessä on keskitytty ihmisen ympäristölle haitallisiin toimiin, mutta yhtä kaikki tästä näkökulmasta ihmiskeskeisyys on säilynyt kaiken keskellä liian pitkään sokeana pisteenä: ihmisen menestyminen luonnonolentona toisten olentojen joukossa - niin määrällisesti kuin teknisesti - pitää sisällään oman tuhonsa ja lyhyellä aikavälillä koko biosfräärin vahingoittamisen siemenet, ellei asioita tiedosteta vaan niitä kierretään tunteenomaisen ideologisesti ja analysoimatta.

Tai ehkä on niin, että ylikansoitus oli potentiaalinen ongelma joskus 60-80-luvuilla, mutta sitten siitä luovuttiin ja ratkaisuksi keksittiin väestön siirtely, jonka yksi konseptuaalis-eettinen korrelaatti on monikulttuurisuuside(ologi)a -- näin mahdollistettaisiin talouskasvun ikuinen jatkuminen ja massojen hallinta... Niin missä? Planeetta on kuitenkin rajattu ja sidottu luonnonlakeihin ja sosiologisesti ryhmävoimiin, jotka ovat pikemminkin kulttuurisia kuin universaaleja.




keskiviikko 7. elokuuta 2019

Ritarillisuus on kuollut...



Olipa hauska tämä Leikolan Ritarillisuus on kuollut, samoin Rakastan vegaaneja.  Hieman omaperäisemmät puheenvuorot tasa-arvon kysymykseen ja ruokavalioon ja sen eettisyyden käsittelyyn... Ja vähintään yhtä hauskoja ovat huomiot ylisanoista englanninkielisissä kohteliaisuusfraaseissa...








tiistai 6. elokuuta 2019

Kesällä jäin koukkuun


Kesällä jäin koukkuun kierrätykseen. Ei niin ettei perheemme muuten kierrättäisi, mutta mökkipaikkakunnalla oli järjestetty asiallisesti myös muovinkeräys, joten muovista huolehtimisesta tuli oma pikku rituaalini mökillä ja ohjelmanumero kauppareissujen yhteydessä. Ilokseni huomasin, että muitakin kierrättäjä-kerääjiä oli paljon ja astiat olivat aina täynnä. Kun roskikseen ei mene pahvia, metallia ja muovia ja käyttää kompostia, ei jätettä kovin paljoa synny. Hyvä mielihän siitä tulee.

Sain lisäksi lanseerattua jugurtissa litran pahvitölkit monien muovirasioiden sijaan. Tähän on hyvä peruste se, että mökin pieneen kaasujääkaappiin saa kerralla enemmän ruokaa, kun käyttää litran suljettavia pakkauksia (tällöin ei tarvitse myöskään käydä kaupassa niin usein). Lisäksi korvasin useana aamuna jugurtin puurolla. Kotona olen harrastanut samaa, ja muovikippojen vainoamisesta on tullut enemmän urputusta... Myönnän, että olen kontrollifriikki ja joskus myös ilonpilaaja ympäristöasioissa, kun en pidä turpaani kiinni ja alan huomautella elämän kokonaisuuden kannalta toissijaisista asioista.

Sitä en sitten tiedä, mitä kerätylle muoville käytännössä tapahtuu eli toimiiko ketju loogisesti eteenpäin ja mitä siitä seuraa luonnolle esimerkiksi muovijätteen polttamiseen verrattuna. Pitää toivoa, että asia ei jää pelkästään hyvän olon tuottamiseksi tunnollisille ihmisille. Jos ja kun Vantaalla alkaa sama muovinkeräys, olen innolla mukana. Muutamassa vuodessa juttu on kaiketi pakollista, näin muistelen. 


PS 1. Energian ja hiilijalanjäljen kannalta muovin kerääminen on kannattavaa, kun ostaa tuotteita joiden pakkauksia ei tarvitse pestä lämpimällä vedellä - likaisia pakkauksia, kuten marinadissa kylpeviä grillausrasioita keräyspisteille ei voi viedä. Lämpimän veden käyttö vaatii energiaa ja lutraaminen kumoaa äkkiä muovipakkauksesta itsestään syntyvät ympäristövaikutukset. Minua mietityttää lähinnä muovin lajittelussa ja käsittelyssä (sikäli kuin tällainen onnistuu monenlaisen muovin vuoksi) kuluva energia ja mikromuovin synty ja se, mitä järkevää ja ympäristön kannalta laadukasta tuotetta sekalaisesta kierrätysmuovista jalostuu. Mutta ylipäätään on hyvä hiukan katsoa, millaisissa pakkauksissa tavaraa ostaa. Mitä vähemmän muovia ja pakkausmateriaalia alun perin, sitä parempi.

PS 2. Havukosken kierrätyskeskukseen eli noin kolmen kilometrin päähän meiltä voi näköjään viedä muovia. Siis sama ruljanssi pystyyn kotona.

Hämärä ei tanssi enää



Kuudes kaunokirjallinen teokseni Hämärä ei tanssi enää, tai sen lämpimäinen, on tullut juuri kustantamoon. Olen kotona flunssassa, joten en lähde hakemaan kappalettani. Torstaina saan kirjan käsiini. Toivottavasti moni muukin saa ja lukee. Ajankohtaista runoutta, erilaista minua. Tai onhan runouteni aina ollut tavalla tai toisella autofiktiivistä ja yhteiskunnallista, mutta tässä näkyy kuitenkin jokin käänne: Suoraa asiaa synkkyyden ja toivottomuuden kautta, lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä! No, on siinä filosofinen kaarikin ja herkkiä hetkiä.

PS. Kävin hakemassa tänään kirjan. Hieno on. Sitä näyttää olevan nyt runsaasti ainakin Otavan Kirjakaupassa, toivottavasti muuallakin, vaikka netissä lukee useassa paikassa, että teos olisi saatavissa vasta syyskuun puolivälissä.






lauantai 3. elokuuta 2019

Yli-ihmisen logiikkaa



Yli-ihmisen eli hyvyyden ihmisen logiikka on sikäli koominen, että se toteutuu vain muurahaiskansalaisen kustantamana. Muurahaiskansalainen äänestää, muurahaiskansalainen maksaa viulut. Yli-ihmisen tehtäväksi jää suostutella muurahainen sille kuuluvaan osaan ja tarjota sille siivu moraalistaan eli tunne hyväntekemisestä.

Nykyajan yli-ihminen on tosin Nietzschen kuvaama laumaihminen, viimeinen ihminen, jonka ylin arvo on ylimaallinen, ylihistoriallinen ja ylirajainen subjektiivisuus.

Nietzsche tuskin osasi kuvitella 1800-luvun lopussa, kuinka konkreettisesti tästä paljouden ja rajattomuuden ihmisestä tulee viimeinen ihminen.

Siirtyminen suuriin, yhä valtavampiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin yliyksiköihin kertoo vain varustautumisesta jonkin yhtä suuren ja kenties suuremman varalta. Hyvyys vai pelko, sitä tulee väkisinkin kysyneeksi.


Kesän kohokohtia 3



Heinäkuussa tuli käytyä niin suolla kuin metsässä, tuloksena ehkä enemmän hillaa ja mustikoita kuin koskaan aikaisemmin. Mutta vähintään yhtä tärkeitä ääniä, tuoksuja, liikkeitä ja mielen kuvia. Ja samalla ristiriita: jos käytössä ei olisi ollut autoa, suurin osa näistä kokemuksista olisi pitänyt kuvitella. Talvella ei olisi puuroon mustikoita ja leivälle tai rahkaan lakkaa. Ehkä jonain kesänä otan pyörän ja teltan ja poljen viikoksi korpeen, suon viereen, ja kaivan jo kerätyt marjat sankoissa viileään turpeeseen.




perjantai 2. elokuuta 2019

Kesän kohokohtia 2



Istun vartiokuusen alla ja tiedän, että minulla on ystäviä. Niin kuin tämä kaksisataa vuotta tässä paikassa, selkäni takana kasvanut kuusi. Onko se nuori, onko se vanhus, en osaa sanoa, mutta sillä on ollut voimaa nostaa runkonsa korkeuksiin kuivassa, vähäravinteisessa maassa. Se on kestänyt tuulta, sadetta ja pakkasia läpi kahden vuosisadan. Salamat tai maannousemasienet eivät ole tuhonneet sitä. Se uhkuu pihkaa ja jää paikoilleen, kun minä olen tuhkaa ja multaa.



Kesän kohokohtia



Kalojen aistimuksia tutkittaessa on kiistattomasti todettu, että ne pystyvät tuntemaan kipua, vaikka niiden aivokuori ja hermojärjestelmä eivät vastaa  omaamme. Miltä koukku sitten tuntuu? Sain siitä esimakua, kun nostin veneestä kalastusliiviäni. Yksi kemiallisesti terotettu kolmihaarakoukku oli luiskahtanut säilytyslokerostaan, sen haara oli lävistänyt liivin ja osuessaan minuun nappasi otteen vatsastani. Liivi oli siis käsissäni, koukku oli niitannut sen taskun ja paidan kiinni ihooni. En uskaltanut liikuttaa liiviä juuri lainkaan, sillä koukku vatsan ihon alla teki todella kipeää. Kävelin laiturille ja huusin vaimoani apuun. Ennen kuin hän ehti paikalle, olin kuitenkin saanut keploteltua koukun sokkona irti - onneksi väkänen ei ollut uponnut kokonaan kudokseen. Tuntevatko kalat kipua? Uskon, että tuntevat. (Olen selvinnyt monesti sormeen uponneesta koukusta pihtien ja puukon avulla, mutta haavan tekeminen omaan vatsaan olisi ottanut liikaa luonnolle.)


*


Luin taas twiitin professorilta, joka usein kommentoi laintulkintoja. Hän on näkemyksissään jyrkkä ja puolustaa äärimmilleen suvaitsevaisuutta ja yksilön oikeuksia. Viime keväänä näin saman  professorin palauttamassa R-kioskilla ilmeisen monimutkaista  veikkauskuponkia, jossa oli kaikenlaisia lisiä ja erikoisuuksia - todella subjektiivinen kuponki siis. Professori esiintyi ylimielisesti, nöyryytti ja höykkyytti kassapoikaa minkä pystyi, kun tämä yritti saada Veikkauksen järjestelmän taipumaan professorin mielihaluihin sattuman edessä. Seisoin häpeästä punaisena tämän ihmisoikeusmiehen takana. (Mikä uskomaton kuva ajastamme: upporikas suvaitsevainen professori onkii monimutkaisella kupongillaan sattuman virrasta, tönii samalla joten kuten elantonsa tienaavaa kassaa ja haaveilee elämänsä muuttuvan, jännittävämmäksi ainakin.)


*


Yhtenä heinäkuun iltana mansikkamaalla oli pieni, suloinen jäniksenpoika. Kävin hakemassa tyttäreni mökistä, vaikka hän oli jo mennyt nukkumaan. Ruskean harmaa jänis lepäsi päivän lämmittämällä kivellä mansikkapenkin päässä korvat ruumiin myötäisinä, ja kun tulimme lähemmäs, se ei sanottavammin säikkynyt, siirtyi vain muutamalla hitaalla loikalla raparperien suojaan. Kävimme hakemassa jänölle lautasellisen vettä, sillä luonto oli kaikkialla kuiva. Aamulla jäniksenpoika oli yhä tontillamme. Se hamuili heiniä kodan lähellä ja liikkui pikku hiljaa edemmäs. Tyttäreni ehti kuvata sitä yli minuutin puhelimellaan. Lopulta otus lähti rauhallisin loikin mökkitietä kohti metsää. Luultavasti emo huolehti siitä vielä, niin pieni se oli.


*


Kenties kesän parhaita tuntemuksia on veistää mäntyklapista muutama tervantuoksuinen kiehinen, jotka sytyttävät saunan pesän yhdellä tikunraapaisulla.