Luin just loppuun Ossi Nymanin Häpeärauhan (2022). Olipa hieno ja monella tapaa koskettava romaani. Mistä pidin? Huumorista, rehellisyydestä, monenlaisista oivalluksista ja ehkä nykytabujenkin sörkkimisestä - nähdäkseni kertoja esitti hiukan hirtehisetkin havaintonsa aivan kohtuullisessa hengessä ja tasapuolisesti itseä ja toisia arvioidessaan (en osaa kommentoida autofiktion tosipohjaa, kun en tiedä siitä mitään). Kertojan kaunistelematon keskeneräisyys hahmona teki vaikutuksen, samoin yhteiskunnallisiin luokitteluihin ja luokkaan kohdistuva ja niitä koskevia yksinkertaistuksia kyseenalaistava alateksti. Kirjallisuus (tunnustus, autofiktio perinteineen) ja kulttuuri ylipäätään (musiikki, elokuvat ja erinäiset hyvän olon harrastetoiminnot) tuovat päähenkilön arkisen elämän kuvaukseen resonanssia ja rakentavat yhteyksiä, joita jää miettimään pitkään. Rakenteen pieni muotopuolisuus tuntuu tarkoituksenmukaiselta ja luontevalta.
Jep. Yhteiskuntaluokkien olemassaolo tuli esiin, ja hyvä niin, kun eivät ne ole mihinkään kadonneet. Päinvastoin.
VastaaPoistaJa aikalaisiskostumia tönittiin hyväksyttävällä kirjallisella "väkivallalla" niin kuin joidenkin pitää joskus tehdäkin. Jos kaikki väistävät, siitä seuraa väistämisen kulttuuri. Pelkistetysti kirjoitettu, toki lukea sieltä väleistä voi samalla paljonkin. Hyvä että kaikki ei ole aforismiproosaa.
Mieleen jäi myös tarkka huumori, mm. eräs heitto, jossa phlö ajattelee jättäneensä peniksensä narikkaan tultuaan, oliko se nyt feministisen lukupiirin kanssa samaan tilaan.
Lukupiirikohtaukset olivat mainioita. Pidin kertojan "naiiviudesta", siitä että hän ei ole ja osaa olla norminmukainen vaan ikään kuin oma "totuudenpöljä" itsensä. Huumorilla oli kääntöpuolensa niin kuin aina. Loppua kohti mulla ainakin hiipi suru puseroon. Sain kiinni tuosta voimattomuuden ja epätoivonkin kuvauksesta.
Poista