Talojen kirjoitus jatkuu runolla

Meren alle haudattu valtakunta

ja jäähän rusikoitu maa, joka vapautuu kahleestaan, kohoaa

ja luo itselleen keuhkot.

 

Ihmisten liikkeitä, kutujahteja, kaskettuja lehtoja, äestettyjä maita,

teitä ja pihapiirejä, vuosituhannet elämää.

 

Moottoriteitä, liittymiä, päällystettyjä kantateitä, yhä kapeampia

asfalttisuonia, sitten hiekkatiet ja polku tänne.

 

Metsä kasvaa läpi ruosteisten autojen,

taivas läpi talon ja pirtin ikkunan,

ikuiset muovikukat ottavat ne vastaan.

 

Ajatusteni surkea siemen, suru, jota etsin

ja löydän – pöydälle kaatunut tölkki, sisällään jauhetut siemenet, etikkaa,

sokeria, munaa ja öljyä, keltainen massa

 

notkistettu tilkalla pontikkaa – päättyneen juhlan

lasille kuivuneet jäljet, elämä, joka oli täällä

ja kaupungissa, missä luimme Cambayanlahden raunioista.

 

Hitain kosketuksin metsä, sade ja aurinko

ottavat kaiken takaisin.

 

Jäljelle jää vain se, joka ei tunne kirjaimia

eikä koskaan saanut koulutusta.

Neljä kuvaa

Soile

Annan sinulle elämäni ja kuolemani, ja kaiken. Sinä aamuna istumme autossa hiljaa, takapenkillä vieressämme Soile ja hänen veljensä. Isä sanoo jotakin, mekin melkein. Soilen isä on kuollut eilen. Ajamme halki peltojen, järvi vasemmalla, hevostila oikealla, lämpökeskuksen piippu kaatui traktorin päälle, kun Soilen isä kiristi vaijeria. Koulun pihaa reunustaa valtava kuusiaita, sen varjo osuu meihin, kun avaamme oven, meihin osuu hyytävä kevättuuli ja pakokaasupilvi.

Jani

Olemme Janin vanhassa huoneessa, se on autotallien vieressä rakennuksen matalassa siivessä, lattialla on likaa, turvonnutta lastulevyä ja vanhassa kaapissa yhä sarjakuvia, joita selasin, kun Jani pelasi videopelejä, otin länkkärin, siinä on talo kaukana autiomaan laidalla, suuren puun varjossa, kolme sisarta asuu siinä, rintavat neidot mekoissaan. Taloon ratsastaa haavoittunut mies. Yksi siskoista on ampunut häntä edellisillan pimeässä, eikä mies tiedä sitä. Neidot poistavat luodin jalasta, sitovat haavan ja sitovat miehen sänkyyn. Sisar sisarelta he laskeutuvat ratsastamaan miehellä, kiusoittelevat hänet kerta toisensa jälkeen valmiiksi, ja jälleen ratsastavat - tämä Jumalan uni, jossa kuljemme, jossa hoipertelemme, jossa ajaudumme autiotaloihin, mitä unta hän näkee, mitä puhuu unessaan, herääkö kesken vai aivot jäykkinä seuraa painajaista, komediaa, jossa toistamme: Jumala on hyvä, ja jos me, jotka olemme pahoja, voimme tehdä hyvää toisillemme, kuinka paljon enemmän hän, ja me, voimmeko järjestää hänen untaan, miten kuljemme tästä eteenpäin…

Petri

Petrin isä oli mukava, toi majallemme lautoja, nauloja, maja kohosi kolmeen kerrokseen. Petrin isä oli usein kännissä, tunnelma kodin sisällä kuin jääkaapissa, Petri söi weetabixeja ja äiti poltti tupakkaa parvekkeella, yksin. Petrin isä löytyi ojasta, kuolleena, viinaa veressään, en koskaan saanut tietää, mitä kävi.

Satakieli

p   j   y   k   l            trrr

    trrr  

Vene

Järven selkä, hiki juoksee silmissä, solautan lavat veteen ja kiskaisen,

en pidä merestä, aalloista, äiti juoksee, hän on kolmentoista, juoksee yli pihan,

itkee Isä on kuollut, kukaan ei ole lyönyt isää, hän makaa lauteella ja on kylmä,

en pidä merestä, aalloista, ne vyöryvät tässä, usva saaren kupeilla ja lahdissa,

vedän oikealla airolla, tässä, kaiken päällä tai pohjalla, aurinko

ryömii pilvestä, ei aaltoja ilman taivaanrantaa kääntäviä pilviä, ei ilman

tällaista taivasta ja äiti itkee Isä makaa lauteella.