Yksikkö

 

Miksi olet perustanut yksikön hoitamaan ongelmaa, joka vuoroviikoin on ja ei ole?

Tanka

 

Mustarastaita

lumella - niitä Riku

jahtaisi päivät.

Musta puro lipuisi

kuusten alta hämärään.

Inhimillisyystesti

Inhimillisyystesti. Millaisin toimin ja kuinka usein olette yrittäneet ennaltaehkäistä vahinkoa / ongelmaa, joka on jo tapahtunut?

Vakava kysymys

 

Ennustus: 10 vuoden päästä näemme, miten oikeassa olimme kaikista niistä asioista, joista omaksi vahingoksemme vaikenimme ja vähintään passiivisuudellamme vaiensimme toisetkin, koska pidimme senhetkistä menestystämme tärkeämpänä kuin totuutta.

Mikä nimi tulisi antaa tällaiselle itsepetokselle, joka kykenee analysoimaan tilansa, mutta ei tee sille käytännössä mitään?

Eikö opportunismi ole liian kevyt nimi?

Yhteiskunnan arviointia

Jos suomalaista yhteiskuntaa tahtoo jostakin todellisesta asiasta arvostella, niin mielestäni se on se, että arvostettuna ja hyödyllisenä ja haluttuna kansalaisena olemisen kriteerit ovat yhä kapeammat niin koulutuksen, työelämän, toimintaympäristön kuin aatemaailman suhteen. Toisaalta myös oikeudet ja vastuut ovat epätasapainossa.

En tiedä, kuuluuko kysymys elämän merkityksestä ja mielekkyydestä yhteiskunnalle, mutta enpä näe siinäkään kummoista hurraamista (tämä voi kyllä olla näköharha, mutta palaa mielestäni siihen, mitä on olla arvostettu, hyödyllinen ja haluttu kansalainen).

Asioita, joita usein mietin - seuraavassa vain esimerkkejä työelämästä.

Kuinka moni nuori ihminen syrjäytyy siksi, ettei löydä mielekästä paikkaa ja etenemisreittiä yhteiskunnassa? Onko koulutusjärjestelmämme ja työelämämme tarjoamat mahdollisuudet sellaisia, että ihmisille löytyy heidän kykyjään ja osaamistaan vastaavia polkuja ja työtä, johon he voivat pitkäaikaisesti nojata? Onko työelämän mahdollisuuksia rajattu kestävästi ihmisten moninaisuutta ja työn arvoa ajatellen?

Pitääkö niin ison osan ihmisistä olla akateemisesti koulutettuja ja pitääkö akateemisten taitojen muodostaa niin suuri osuus opiskeltavista asioista läpi koulupolun? Miten voisimme elvyttää käytännöllisen työn arvostuksen (tarkoitan työtä, joka ei ole ensisijaisesti tietotyötä, vaan materiaalista työtä)?

No niin, lopetan ajattelemisen tältä päivältä.

Tuulta ja aurinkoa ja voimia kaikille

Lauantaina noin 10:30 Suomen sähkönkulutus oli 10 000 MW. Tuulivoimaa saatiin 248 MW ja aurinkovoimaa 6 MW.

Ei se mitään. Pääasia on, että on hyvä mieli, kun on parannetaan maailmaa.

Joku voisi kysyä, onko keinoissa parannettavaa, kun kuitenkin elämme pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa ei talvikuukausina juuri tuule ja paista, mutta ei nyt viitsitä pilata hyvää tarinaa, kun vastaus on kuitenkin suurimmassa osassa, että tulee rakentaa lisää aurinko- ja tuulivoimaa.

En kiistä, etteikö näillä energiantuotannon muodoilla olisi mitään merkitystä. Silti ne aiheuttavat valtavat heilahtelut sähköntuontantoon ja hinnoitteluun eikä tuulivoimalapuistojen vaikutus luontoympäristöön ole ongelmaton. Ennen kaikkea nämä energiantuotannon muodot ovat huonoja ratkaisuja perusenergiavarmuuden takaajina.

Kerta toisensa perään, myös huomattavasti kylmempinä kuukausina kuin nyt, saamme kuulla: Lämmittäkää vähemmän talojanne ja tehkää kotityöt yöllä, ja aamulla sitten reippaasti töihin, jotta kykenette maksamaan laskunne ja veronne.

On helppoa elää nimellistehojen ja nimelliskäsitteiden maailmassa silloin, kun valta takaa sen ja resursseja riittää. Tämä onnistuu hyvinä aikoina, kun mitään ei todella testata. Mutta vaikeina aikoina asioiden oikea karva alkaa paljastua.

Mun on oikeasti mahdotonta pitää joitakin meidän päättäjiämme ja yhteiskuntasuunnittelujoitamme vastuullisina ja ammattitaitoisina ihmisinä monessa kriittisessä kohdassa.

Olen iloinen, että meille on aikaisemmin luotu vahva yhteiskunta.

Nykyisin minusta tuntuu, että elämme yhä enemmän poliittisen suunnittelun mielikuvitusmaailmassa, joka on kaikkien yhteiseksi harmiksi keksitty.

En todellakaan edes tahtoisi miettiä tällaisia asioita, mutta on jotenkin pakko, koska tuntuu, että on yhä vaikeampi luottaa erinäisten päätösten mielekkyyteen ja perusteltavuuteen.

Rohkenen väittää, että hyvin monella johtavalla poliitikolla, joiden ajamina ja siunaamina todella suuren luokan yhteiskunnallisia valintoja tehdään, on erittäin huono substanssiosaaminen alueilla, joiden vartijoina he ovat ja joiden ajureina he toimivat. Tämä ei koske ainoastaan Suomea vaan koko maailmaa.

Olisi hauska joskus nähdä, jos järjestettäisiin muutaman vuoden koeaika, jolloin virkamieshallitus ja ministerien paikalla olevat puolueettomat asiantuntijat hoitaisivat asioitamme, ja poliitikot olisi vapautettu oman osaamisensa kehittämiseen ja asemansa miettimiseen.

Edellisestä marmatuksesta huolimatta: tuulta ja aurinkoa ja voimia kaikille.

Roolisuoritus

Kuumin roolisuoritus (tähän saakka) kevättä varten:

Eli kun Sanna nokitti Anttia elikkä miten vappusatanen muuttui 3000 euron kohtuukuukausipalkaksi.

Mikä parasta: Mitään konkreettista ei luvattu, vain kerrottiin kuinka paljon demarien pj kansalaisia arvostaa.

Jää taatusti mieleen.

Kun Marin nyt sitten valitsi tyylilajiksi "vaihtoehtoisen todellisuuden" (mahdollisten maailmojen versio, jossa kaikki on mahdollista resursseista ja seuraamuksista ja kaikista mahdollisista työmarkkinarakenteista huolimatta tai oikeastaan ne kumoten), niin miksi ei sanonut saman tien:

Kaikkien suomalaisten kohtuupalkka on tehtävästä ja toimesta tai toimettomuudesta riippumatta plus miinus jotain 3000 e / kk.

Se olisi ollut reilua sosialismia se eikä mitään halpahintaista populismia.

PS. Toisaalta Marin varmasti ymmärtää, missä Suomen hintataso tällä hetkellä menee, kun lasketaan raskas verotus ja ylöspäin kipuava inflaatio ja ymmärtää senkin, mihin inflaatio vielä nousee esimerkiksi jo tehtyjen ja vielä tulevien energiapoliittisten päätösten myötä.

Se vaan, että 3000 e on täyttä epärealismia ja luultavasti Marin (ehkä, tässä maailmassa) tajuaa sen itsekin (tai ainakin epärealismia sillä ostovoimalla mitä 3000 eurolle nyt jopa tässä inflaatiomaailmassa ajatellaan - voi tietenkin olla, että sen ostovoima onkin Marinin ajatuksissa 1500 euroa tai että Marin ei kovin tarkasti miettinyt minkä summan sanoi, vaan olennaisemmin tarkoitti, miten paljon hän arvostaisi sitä, että kansalaiset äänestäisivät demarit uudelleen pääministeripuolueeksi).

Tikkuilua

 

Suomenkielisissä, etenkin arviointikykyä käsittelevissä, sanonnoissa käytetään välillä ilmaisuja, joissa silmään on joutunut puutavaraa.

Ehkä kuuluisin on raamatunkäännöksestä: "Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä." (Matt. 7: 3-5.)

Vertauksen ydin on siinä, että "rikka" tarkoittaa pientä roskaa, kun taas "malka" tarkoittaa halkaistua puuseivästä, , jota käytettiin olki- tai tuohikaton päällä kattomateriaalin painona - malka eli kattoriuku kulkee harjalta räystäälle ja on yleensä tehty kuusesta.

Malkaan liittyy sanonta: "Mikä Mariana maloilla, se vappuna vaoilla."

Malka voi tarkoittaa myös vertauskuvallisesti pisteliästä puhetta ("malkata").

Modernimpi versio tästä näkö- eli arviointikyvyn menettämisestä voisi olla se, kun tuomaria kutsutaan hyvin ytimekkäästi "puusilmäksi".

"Olla hakoteillä", "mennä päin puuta" ja yrittää "perse edellä puuhun" liittyvät samoihin arviointivirheisiin, mutta silmä on niissä mukana vain epäsuorasti.

Mutta "pilke silmäkulmassa" tuskin tarkoittaa sitä pilkettä, joka saattaa lentää päin näköä, kun halotaan puita. Tässä "pilke" viitannee pilkottamiseen, esimerkiksi valon tai tulen tuikkimiseen ja välkkymiseen.

No, veistinpä tikusta asiaa ja vähän tuikustakin. Ja onhan niinkin, että joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

Kiihko eli mania

 

Vanhat sanat ovat mahtavia, joskus hiukan koomisiakin, mutta hyvällä tavalla.

Kivi ei puhunut "fennomaniasta" vaan "suomenkiihkoisuudesta":

"Mutta hyvin selvästi olen alkanut ymmärtää, että kirjoittaakseni suomeksi, ollakseni alkuperällinen, on minun lainattava rahani ruotsalaisilta, sillä kiinni ovat hanat suomalaisilla ja eri haamut ovat monilla suomenkiihkoisilla kuin minulla. Siksi kirjoitan jälleen Reinille."

Tämä on omasta kynästäni, mutta sanasto on Kiven kirjeistä. Kiven "ruotsalaiset" tarkoittavat tietenkin ruotsinkielisiä ja "suomalaiset" suomenkielisiä.

Thiodolf Reinille Kivi kirjoitti sekä ruotsiksi että suomeksi. Rein oli Kiven vanha tuttu (ja myös Charlotta Lönnqvistin perheystävä, joka auttoi Fanjunkarsin talouden pelastamisessa). Kivi innostui kirjoittelemaan Reinille useaan otteeseen 1869 eli samana vuonna, kun Reinistä tuli filosofian professori Helsingin yliopistoon (hänet valittiin Snellmanin seuraajaksi). Kivi oli liikkeellä raha- ja kulttuuriasioilla ja suunnitteli mm. suomenmielisen lehden perustamista.

Täytyy sanoa, että Kivi kävi hiukan kierroksilla jätettyään romaaninsa SKS:lle julkaisuarviointia varten. Syksyn 1869 kirjeet Reinille ovat kuitenkin aika mainioita kaikessa suureellisuudessaan - toisaalta niissä oli ihan realistisiakin ehdotuksia.

Viili

 

Tein perjantaina viiliä. Tämähän on vanha juttu ja monille luultavasti tuttu jo lapsuuden ajoista. Meilläkin äiti teki joskus viiliä, vaikken muista, että viilinteko olisi ollut ihan jokaviikkoista. Homma menee niin, että ostetaan kaupasta purkki viiliä ja jaetaan se esimerkiksi viiteen annoskulhoon ja lisätään päälle maitoa, sekoitetaan ja jätetään huoneenlämpöön tekeytymään. Kannattaa peittää kulhot liinalla, leivinpaperilla tai vastaavalla.

Pidin tekeytymässä olevia viiliannoksia huoneenlämmössä pari kolme tuntia pidempään kuin oli suositus eli noin 27 tuntia.

Lauantai-iltana havaitsin, että tekeytyneen viilin koostumus vaikuttaa hyvältä. Pistin kipot jääkaappiin hetkeksi viilentymään, ja sitten ryhdyin syömään. Ajattelin testata lakkahillon kanssa. Erittäin herkullista, pehmeämpää kuin kaupan viili.

Kehittelin valmistusta sen verran, että seuraavassa satsissa (tämä tapahtui jo lauantaina aamupäivällä) vatkasin vispilällä yhden kokonaisen 2 desilitran viiliannoksen noin litraan maitoa. Jaoin vasta sen jälkeen viilin annoskuppeihin. Vaikuttaa siltä, että valmistuva viili tekeytyy ja etenkin jähmettyy nopeammin, kun seos on alkujaankin tasa-aineksisempi. No niin, tästä tuli erinomaista, testasin juuri äsken.

Nythän meillä on sitten viiliä tästä ikuisuuteen, kun vain ostaa maitoa, sillä viilijuuri on olemassa. Itse tehty viili säilyy jääkaapissa hyvinkin viikon. Jää turhat muovikipot pois, ja jos perhe syö esimerkiksi kymmenen viiliä viikossa, säästöä kertyy noin 5 euroa. Ehkä silläkin on jokin merkitys.

Maanpetturuus?

 

Maanpetturuutta voi esiintyä vain siellä, missä todella tunnustetaan, että on arvo puolustaa omaa maata, ei vain kriiseissä vaan myös niihin varautumisissa ja jokapäiväisessä elämässä. Kaikille poliitikoille oman maan arvo ei ole lainkaan selvä tai ensisijainen. Ei ole ollut ennen eikä ole nyt eikä ole tulevaisuudessakaan. Tärkeämpää on oman aseman ja varallisuuden kartoittaminen ja pääsy vallan pöytiin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33e154fd-470f-4374-b928-2ecc5475f8f5

Fanjunkars

 

Oli pakko viimein käydä paikassa, josta on kirjoittanut pari kolme vuotta. (Tietenkin siinä vaiheessa, kun torpan ovet ovat kiinni ja kynä laskettu kädestä.)

Vertauskuva

 

Meidän tulisi päästä tuohon pisteeseen, jonka olemme määritelleet kolmentoista vuoden matkan päähän, mutta teiden käyttäminen ja kartan lukeminen ovat niin menneen ajan juttuja, että ratkaisemme asian toisin... Kasvatamme siivet ja lennämme aina kun tuulee.

Pieniä signaaleja

 

Ajan signaaleja lukemassa iltakävelyllä vantaalaisella pientaloalueella: Kaihtimet ovat alhaalla jo varhain, verhot suljettu, valot sammutettu pienimpiä kohdevaloja lukuunottamatta. Pihoissa ja talojen edustoilla on puutavaraa, kasoittain myös roskalautaa pilkkomista odottamassa. Saa kävellä hämärässä. Edes televisiot eivät välky olohuoneissa niin kuin ennen. Kuinka sakea on piippujen savu taajamassa ensi talvena, syttyvätkö katuvalot, vuoraavatko ihmiset seiniä lumella?

Valkoisen paperin kammo

 

Valkoisen paperin kammo (tai tyhjän tiedoston kammotus) katoaa parhaiten kirjoittamalla, sanotaan usein. Itse ajattelen, ettei välttämättä kirjoittamalla jääräpäisesti yhtä ja samaa uudelleen, vaan erilaisia näkökulmia hakien ja eri tekniikoin. Jos voi vaihtaa lajia, sekin saattaa auttaa.

Tällainen vuoroviljelyperiaate on toiminut ainakin itselläni vapaassa kirjoittamisessa. Toki tarvitsen henkilökohtaisesti myös aiheen kehikoksi, jotta harjoitelmista alkaa muovautua jotain selkeää ja jotta voin uskoa prosessiin.

Jatkuva kirjoittaminen onkin ehkä tarkoitettu ennen kaikkea kirjoittamisen valmiuden ylläpitämiseen.

Valkoisen paperin kammon psykologinen tila pitää osata erottaa levon tarpeesta. Aina ei ole oikea aika kirjoittaa. Väliin kirjoittajan mielen on saatava olla kesannolla.

Tieteellisessä kirjoittamisessa tilanne on sikäli astetta haastavampi, että luodakseen ylipäätään jotain ja varsinkin luodakseen jotain uutta on tehtävä valtavasti tutkimus- ja taustatyötä. Pienenkin oman idean koetteleminen tarkoittaa sitä, että on valmis lukemaan aiheesta riippuen joko kohtalaisen tai laajan joukon aiempia tutkimuksia sekä luonnostelemaan selkeät kysymykset, joihin ei ole aikaisemmin riittävästi vastattu, ainakaan tietystä näkökulmasta.

Kun taustamateriaaliin perehtyy, yleensä huomaa, että muutkin ovat olleet liikkeellä sama idea mukanaan. Sitten ei auta kuin etsiä jokin kulma, josta lähteä pyörittämään asiaa.

Itselleni juuri tieteellinen kirjoittaminen muodostaa helpommin valkean paperin kammon kuin vapaa kirjoittaminen. Jo etukäteen on tiedossa, että omaperäisen tutkimustuloksen aikaansaaminen on valtavan vaivan takana - vastaanotosta tai laajemmasta keskustelusta ei ole välttämättä tietoakaan, joten sekään motivaatio ei automaattisesti kannattele prosessia. Merkintä uudesta artikkelista cv:ssä ei sekään avaa välttämättä ovia suuntaan tai toiseen, mutta toki ovet jäävät kokonaan avautumatta, jos merkintöjä ei ole.

Sen olen toki huomannut, että jonkin asian opettaminen toisille tai työstäminen yhdessä toisten kanssa voi avata lukkoja tieteellisessä kirjoittamisessa. Jos kirjoittamisen voi motivoida itselleen oppimisprosessina, asiaan on helpompi suhtautua.

Nostan henkilökohtaisesti hattua kaikille, jotka tekevät aktiivisesti tieteellistä tutkimusta tai pystyvät luovaan taiteelliseen työskentelyyn. Ilman intohimoa ja tiettyä tiedonhalua ei kumpikaan kirjoittamisen muoto onnistu.

Omalta osaltani voin sanoa vielä, että en näe kaunokirjallisen ja tieteellisen kirjoittamisen olevan kovinkaan kaukana toisistaan, varsinkin jos mukana on tutkiva näkökulma. Joskus myös näiden lajien vuoroviljely voi auttaa. On mielenkiintoista tutkia jotain ilmiötä niin taiteellisesti kuin tietyn tieteenalan puitteissa. Olen kokenut, että parhaimmillaan vaihto näiden kahden välillä voi olla hyvinkin inspiroivaa.

Kirjoittamisesta

 

Kirjoittajalla on aina lohtunaan ajatus, että minkään ei tarvitse olla valmista kerralla. Riittää kun osaa kirjoittaa kyllin hyvin ja on valmis työstämään aikaansaannostaan yhä uudelleen. Jos saa tehtyä yhdenkin onnistuneen runon tai luvun proosaa on siinä näyttö siitä, että saman tai vastaavan voi toistaa uudelleen. On suuri apu, jos pystyy editoimaan omaa tekstiään tai ymmärtää periaatteet, joilla onnistunut teksti on syntynyt. Silloin ei ole pelkän inspiraation varassa.

Prosessin kuvaus (Alexis)

Tilastotietoja vapaa- ja luppoaikakirjailija Haapalan työskentelyprosessista Alexis-romaanin parissa.

Ensimmäinen romaania varten avattu tiedosto on päivätty 22.2.2019. Sitä ennen on erinäisiä tiedostoja, joissa on fragmentteja ja ideointia vuodesta 2017 alkaen.

Viimeistelty, kustannustoimittajalle lähetetty tiedosto on päivätty 14.10.2022.

Eri tiedostoversioita kertyi prosessissa noin 250. Tämä tarkoittaa sitä, että olen työstänyt käsistä vähintään 250 päivänä, joskus pidempään, joskus lyhyemmin, yleensä illalla, viikonloppuna ja vapaa-aikoina.

Ensimmäisessä versiossa on 90 A5-koon sivua, lopussa 622 A5-sivua.

Prosessi ei tunnu jälkikäteen erityisen repaleiselta vaan lähinnä kertomuksen kaaren eri kohtiin tarkentavalta ja asioita täydentävältä.

Täytyy silti sanoa, että vapaa- ja luppoaikakirjailijan toimi vaatii pitkäjänteisyyttä ja perslihaksia, samoin sisäistä kriitikkoa ja kustannustoimittajaa, sen verran resuista tällainen kirjoittaminen on, varsinkin kun tavoitteena on kirjoittaa romaani. Luonnollisesti myös taustatutkimuksen ja historiallisen aineiston lukemiseen ja jäsentelyyn on mennyt runsaasti aikaa.

Runoteoksen kirjoittaa melko helposti vuodessa töiden ohessa, romaani vie huomattavasti pidemmän ajan. Mutta näillä mennään.

Onneksi olen saanut aina hyviä kommentteja kollegoilta ja kavereilta sekä kustannustoimittajalta. Kesken prosessin saadut kommentit ovat ehdottomasti helpottaneet työskentelyn suuntaamista.

Yhteiskuntajärjestely (vaatimaton ehdotus)

 

Olen monesti miettinyt yhteiskunnallista järjestelyä, joka auttaisi varmasti monia ihmisiä löytämään sopivaa joustoa talouteen hankalina aikoina tai aikoina, kun pitää tehdä isoja investointeja tai esimerkiksi lyhentää nopeasti lainaa.

Kirjoitan sen nyt ylös, ja se on yksikertaisuudessaan tällainen: Kansalainen saisi työelämänsä aikana yhden vapaavalintaisen vuoden, jolloin häneltä ei pidätettäisi tuloveroa ja perittäisi työeläkemaksua.

En tiedä, onko tällaista verovapausvuotta ikinä ehdotettu, mutta minusta se olisi aika reilu ajatellen, kuinka paljon valtio kerää erilaisia veroja ihmisen elinkaaren aikana (ja vieläpä kovan tuloverotuksen lisäksi).

Haitalliset järjestelmät

Yksilöiden ja yhteiskuntien vapauden ja vastuullisen olemassaolon kannalta haitallisia / vaarallisia / vahingollisia yhteiskuntajärjestelmän muotoja:

a) valtiojohtoinen fasismi

b) valtiojohtoinen kommunismi

c) teokratiat

d) diktatuurit

e) valtio- tai keskusjohtoinen sosialismi

f) koneiden valta

Noihin kohtiin kun viitsii sijoittaa jonkin esimerkin tai pari, näkee miten herkkä ja harvinainen asia on yksilön ja yhteisön vapaus maailmassa tänäkin päivänä. Sitä kannattaa suojella.

Hyvää Aleksis Kiven päivää 2022

Hyvää Aleksis Kiven päivää 2022!

Juhlistan sitä jatkamalla alla olevan opuksen viimeistelyä. Ei ole enää paljon jäljellä (eikä kyllä tehtävissäkään). Teos ulkona 9.1.2023. Käsis lähtee perjantaihin mennessä lopullisesti käsistä(ni).

https://otava.fi/kirjat/alexis/

Päivän sana

 

Martti J. Kari: Luhanskin mielikuvitustasavallat.

Mitä yhteistä?

 

Mitä yhteistä on Eero Heinäluomalla, Paavo Lipposella, Erkki Tuomiojalla, Matti Vanhasella, Juha Sipilällä, Jyrki Kataisella ja Alexander Stubbilla?

He kaikki kuuluvat puoluerajat ylittävään taloudellisen yhteistyön ympäristökoulukuntaan. Täydellä syyllä heitä voisi nimittää Suomen Sinisilmiksi. Osa heistä kuuluu myös energisesti ansioituneiden seteliselkärankaisten koulukuntaan. Sopii yrittää spinnata.

Havainto 2

 

Tämäkin olisi oikein kelpo pop-kappale, ellei sen tuottamiseen olisi käytetty sähköä. Onkohan edes varmistettu, että homma on hoidettu auringolla ja tuulella? (Kuuntelen yöaikaan, kun pörssisähkö on miinusmerkkistä, kuuntelen varastoon, talvella se voisi merkitä yli varojen elämistä.)

https://www.youtube.com/watch?v=jlBoqGnuUv4&list=RDEMZ3D4iYbXCqfBWBwUuzLsWg&index=7

Havainto

Ensi talvena yli varojen eläminen voi tarkoittaa,

että avaa huoneiston lämpöpatterit väärällä tunnilla

tai pesee pyykit verkolle sopimattomaan aikaan.

Tyynenä pakkaspäivänä sähkö saattaa loppua.

Kuuliainen kansalainen ei kysy, miten tähän on tultu,

vaan katsoo voimalan seisahtanutta lapaa.

Kaikki on suunniteltu aivan erinomaisesti

pohjoisen pallonpuoliskon yhteiskunta- ja talousolosuhteisiin.

Mistä saadaan nyt oopiumia kansalle,

millä puheilla sille myydään sen omat rahat,

jotka kalliisti toisaalta ostetaan?

Kunhan sanon

On myllyt, mutta ei tuule.

On paneelit, mutta ei paista.

Risuja ei pidä sinun keräämän nuotioosi!

Talvi on pitkä, sattuma lämmittää.

Taite

Aika mekosti tää alesmäki vie,

eilen ehto haahmo heräytti vielä.

 

Tarvo, taukoo taiten kiero tie,

viitaan itses viskaa, varvastele sielä.

 

Missä melakka ja maukas maidon-kuori,

sieltä saalis siivoo, Sariolaan suori;

 

toivos tahto teateri ole ei,

uumous uusi, verhottu vain vuori.

 

Päivän mietelause

Oma kansa ensin -ajattelu

on vahingollista" -ajattelu

on vahingollista omalle kansalle.

*

"Eivät ne rahat minnekään

ole kadonneet" -ajattelu 

saa miljarditkin katoamaan.

Ruotsin vaalit ja näkymiä kauemmas

Ruotsissa oikeisto-/porvariblokki vei vaalivoiton täpärästi vasemmistolta, ja kyse oli joistakin kymmenistä tuhansista äänistä.

Näkökulma, josta en ole nähnyt juttua ainakaan Suomessa: Olisiko vasemmiston (etenkin sosiaalidemokraattien) pitänyt tehdä vielä jotain lisää maahanmuuttaja-alueilla ennen vaaleja? Tätä sosiaalidemokraatit joutuvat varmasti pohtimaan lähiaikoina ja ennen kaikkea pidemmällä tähtäimellä.

En väitä, että tämä mahdollinen puutteellinen poliittinen interventio, mikä se sitten olisi voinut olla, selittää kaikkea täpärästä tappiosta, mutta tarjoaa kuitenkin tarkemmin pohdittavan alueen asiakokonaisuuteen, jossa on paljon samoja tekijöitä (onnistunut / epäonnistunut integraatio, kehitysmaista peräisin oleva maahanmuutto ja yhteiskuntarauha).

Nyt nimittäin islamilainen Nyans-puolue keräsi todella isot äänisaaliit Ruotsin suurkaupunkien muslimivoittoisilta alueilta ja käytännössä vei vasemmistolta ratkaisevia ääniä, vaikka vasemmistopuolueetkin pärjäsivät melko odotuksenmukaisesti eli hyvin maahanmuuttajavoittoisissa kaupunginosissa.

Kannatusnousuun ylsivät myös ruotsidemokraatit, mutta aivan toisilla alueilla.

*

Mielenkiintoinen yhtymäkohta on sekä ruotsidemokraattien että Nyansin äänenpainoissa: molemmat sanovat laittavansa Ruotsissa kuntoon sen, mikä on sosiaalidemokraattien johdolla ja toki muidenkin avustuksella sotkettu.

Olisi hauska kuulla, mitähän tämä nyt sitten eri tapauksissa on tarkoittavinaan. Lyhyesti: ruotsidemokraattien kritiikki osuu maahanmuuttoon ja yhteiskuntasuunnitteluun, Nyansin kritiikki taas liittyy vähemmistökysymyksiin ja islamin kohteluun, mutta on näkökulmaltaan niin erikoista, että jokainen voi itse ottaa siitä halutessaan selvän. Puolue kutsuu itseään väliin "tyytymättömyyspuolueeksi", ja sen kohteena ovat ihmiset, jotka eivät näe Ruotsin kohtelevan maahanmuuttajavähemmistöjään reilusti. Tässäkin on "virallisempi" puolueohjelma, ja sitten pitkälti arabiaksi käytävä keskustelu ja epävirallinen vaikutus, johon on ilman kielitaitoa vaikea edes päästä kunnolla käsiksi.

*

Ennustan Nyans-puolueelle tai jollekin sen jatkoversiolle kasvavaa kannatusta lähivuosina. Äänestäjäpohjaa riittää, ja Nyansin ohjelma on sellainen, että se kokoaa vanhoillisia arvoja kannattavia muslimeita eikä ainakaan suoranaisesti tue sosiaalidemokraattien ja muiden puolueiden ideoimaa integraatiota, koska siihen liittyy monia epäluottamuslauseita Ruotsia ja maallistunutta kulttuuria kohtaan. Vaikutuskanavat ovat usein arabiaksi.

Tällainen poliittinen trendi on olemassa vielä pitkään huolimatta muslimien maallistumisesta ja islamin mahdollisista reformaatiokehityksestä; uskontojen reformaatio saati maallistuminen ovat vuosisatoja pitkiä prosesseja eikä islamissa näy tästä laajamittaisia merkkejä, ei edes muutoin - kristinuskon suhteen - maallistuneessa Euroopassa. Toki maallistumisen kehityskulut voivat olla nopeitakin, mutta niin voi olla lujaa myös pitäytyminen omassa uskonnollisessa maailmankuvassa, ja islamissa se on korostuneesti kiinni yhteiskunnan arvioinnissa; vieraassa yhteiskunnassa omasta perinteestä kiinni pitäminen usein korostuu.

Toisaalta Nyansin mahdollinen nousu voi olla omiaan kirittämään oikeistopuolueiden suosiota. No, sekin riippuu monesta seikasta ja on toistaiseksi spekulaatiota, mutta en pidä tällaista kehityskulkua lainkaan mahdottomana.

Se on kuitenkin tosiasia, että Nyans pystyy saamaan esillä pitämillään teemoilla kannatusta identiteetistään kiinni pitäviltä muslimimaahanmuuttajilta ja että se vie jatkossakin mahdollisia ääniä nimenomaan vasemmistolta. Tämä on Ruotsin poliittisen ilmaston ja valtatasapainon suhteen minusta hyvin olennainen seikka.

Jos Nyans onnistuu keräämään islaminuskoiset taakseen edes jossain määrin, on se muutamassa vuosikymmenessä tai mahdollisesti nopeamminkin Ruotsin suurimpia puolueita pelkästään nykyisen demografisen kehityksen eli syntyvyyden nojalla. (Jokainen voi tarkastaa demografiaan liittyvät tunnusluvut ja ennusteet vaikkapa Wikipediasta.)

*

Mitä sitten tapahtuu Ruotsin haavoittuville alueille ja kasvavalle rikollisuudelle lähiaikoina on aivan toinen juttu. En usko, että siinä tapahtuu ainakaan nopeasti paljonkaan myönteistä kehitystä, olipa vallassa millainen hyvänsä hallituskoalitio.

Lähiaikojen haasteet ovat varmasti Ruotsissakin seuraavat: energia, talous, kaupunkialueiden tasapaino, Itämeren turvallisuusympäristö ja muut tällaiset.

Loukku

 

Aina kun rakenteesta uhkaa tulla loukku, on helpointa aluksi sanoa, että ei itse rakenteessa ole vikaa, se on vain käsitetty väärin. No, näinkin voi joskus olla, mutta kyllä useimmiten vika on itse rakenteessa. Tosin sopivalla mielikuvituksella loukustakin voi taikoa aikansa vaikka mitä kätevää, kunnes lopulta on todettava: kyllä se oli loukku, eiköhän kiivetä näitä ruumiita pitkin pois.

Absurdi maailma

Suomessa on panostettu vuosikaudet koko yhteiskunnan sähköistämiseen. Nyt saamme olla tarkkana, ettei verkko pimene, se on kiinni ihan jokaisesta pienestä valinnastamme, eikö niin?

Siksi saamme jatkuvalla syötöllä seuraavanlaisia ohjeita (ja muitakin): sähköuunia tai -liettä ei kannata käyttää, jos voi lämmittää ruokansa mikrossa; hiustenkuivaajan sijaan olisi hyvä käyttää papiljotteja; saunominen kannattaa jättää väliin; samoin on syytä säästää lämmityksessä ja lämpimässä vedessä, ellei halua konkurssiin, mutta tarkkana pitää säästämisessäkin olla, ettei pilaa taloaan tai saa legionellaa; teollisuudessa kannattaisi siirtyä pelkkiin yövuoroihin, jotta on mahdollista pitää työntekijät (ainakin osa heistä) samalla kun sähköt ovat päällä; sähköautoja kehotetaan ostamaan mutta niitä ei kannata ladata.

Asiat Euroopassa eivät kuitenkaan ole aivan niin hullusti kuin Venäjällä. Putinin valtakunnassa ihmisten kannattaa välttää kerrostaloja, sillä ehkä jo kaksikerroksinen talo aiheuttaa varteenotettavan putoamisen ja kuoleman riskin. Toisaalta ne, jotka ovat oppineet välttämään taloja ja parvekkeita, eivät välttämättä ole ymmärtäneet, että myös veneet ovat vaarallisia ja aiheuttavat nekin putoamis- ja hukkumisriskin. Autoa ei kannata käynnistää, ellei ole tarkastanut sitä huolella pommin varalta.

Olkaamme siis iloisia maksaessamme kallista sähköä turvallisessa ja toimivassa maassamme. Jos elintasomme putoaa, emme sentään putoa kerroksista tai veneestä, ellemme sitten oman epätoivoisen päätöksemme vuoksi, tai jos menetämme pankille asuntomme, emme sentään menetä henkeämme.

Ja kannattaa myös muistaa ministereiden hyvät neuvot energiakriisistä selviytymisessä: Rikkaat, käyttäkää säästöjä, realisoikaa omaisuutta (Tytti Tuppurainen, SDP), ja, köyhät, jos rahat eivät riitä sähkölaskuun, turvautukaa sossuun (Annika Saarikko, Kesk). En ole kuullut neuvoja yrittäjille tai keskiluokalle, mutta luultavasti ministerit pärjäävät paremmin binäärisellä ajattelulla.

Entä jos esimerkiksi Saksa romahtaa energiaratkaisujensa vuoksi ja Euroopan sähkökriisi kestää kaksi tai kolme vuotta? Sitten tulee varmasti uusia täsmäohjeita. Voi toki tulla myös väestösiirtymä omaan mahdottomuuteensa murenevalta Venäjältä.

Ukraina etenee

Ukrainasta hyviä uutisia sotaa alusta saakka seuranneen ja analysoineen Emil Kastehelmen twiittiketjuun tiivistettynä:

https://twitter.com/emilkastehelmi/status/1568294714029342726

Jos Venäjä ei mene ydinaseiden käyttöön tai räjäytä ydinvoimaloita, se saa vielä turpaansa, mikä onkin oikeus ja kohtuus.

Toivottavasti sekasorto leviää venäläisten sotajoukkojen keskuudessa nyt mahdollisimman suureksi. Siinä saattaisi olla momentumin mahdollisuus, jos länsi pystyy yhtenäisenä ja jatkaa tukeaan.

Suomalaiset?

Arveluja hetken päähänpistosta.

Suomalaiset eivät lyö nyrkkiä pöytään tai lähde kaduille, vaikka huomaavat yksittäisten asioiden huonontuvan olosuhteiksi. Häiriöiden aiheuttaminen tuntuu kiusalliselta, epäluontevalta.

Suomalaiset ovat tottuneet olemaan johdettavia, myös johtajat ovat.

Tuulisimmille paikoille on vaikea saada fiksua ja osaavaa porukkaa, vaikka reservi on fiksu, ainakin suhteellisen.

Haemme järkevästi yhteistyötä, mutta meidät on helppo istuttaa kuvioon, jossa olemme kokoamme suurempia vastuunkantajia.

Olemme luottavaisia, ja meissä on jotakin alistuvaa.

Mieluummin syyllistymme ja otamme itseemme kuin lähdemme penäämään oikeuksiamme.

Melkein kaikki menee läpi, kunhan se kaupataan hyvyytenä tai uhritienä tai pääsynä asioiden oikealle puolelle. 

Oma pieni piiri ja sen rauha riittää, niin kauan kuin sitä ei vakavasti uhata.

Emme osaa varsinaisesti pitää puoliamme ennen kuin jotain todella ikävää tapahtuu.

Toisaalta osaamme sitten kuitenkin katastrofien sattuessa toimia jokseenkin järkevästi.

Osaamme varautua salaa, ainakin yksilötasolla, ja joustaa.

Kollektiivisesti luotamme hiukan liikaa siihen, että tässä edellä kuvatussa asemassamme, toisten johtamina, meille käy hyvin.

Suhteelliset onnistumisen eväät ovat ulottuvilla niin kauan kuin johtajilla on edes jonkin verran käytännöllistä järkeä ja kokemusta kovasta maailmasta.

Luultavasti olemme täydellisiä hallintoalamaisia.

Sotataloudessa

 

Nyt kun Suomi on sotataloudessa, mietin yhtä aikaa, miten päästä tunnelmaan ja miten helpottaa sotaa elämällä säästeliäämmin. Sammutan valot, etteivät viholliskoneet näe kotiamme, ja samalla säästän energiaa. Lämmitys on pois, ja pukeudumme erikoisasusteisiin, ettei lämpökamera havaitse meitä. Julistan pesuhuoneeseen poikkeustilan: käytämme vain retkisuihkua, ja 40 litran korvollisella peseytyy koko porukka. Ei, tämä ei ole vaikeaa, sama systeemi on käytössä mökillä kesäkuukausina. Viisi litraa kuumaa vettä lämmittää suuremmankin määrän kylmää sopivaksi suihkulle, ja joka päivä ei kaupunkilaisen tarvitse pestä itseään. Sauna lämpiää 40 asteeseen vasta, kun ulkona on miinusasteita. Tilaan vintille lisää villaa, vedän jalkaan villasukat ja luen kynttilän valossa Väinö Linnaa. Tammikuussa sammutan pakastimen ja nostan ruoat parvekkeelle. Pidän kylmäkalleja ja jääkimpaleita jääkaapissa. Virta on päällä vain öisin, halvan sähkön aikaan. Syön raakaruokaa ja säilykkeitä, joita ei tarvitse lämmittää. Lähetän viestejä Helen Oylle ja verottajalle suojatulla yhteydellä metsästä. Melkein jo odotan katujen ja kauppojen pimenemistä ja sitä, että hallitus julistaa sähköautonlataamiskiellon, kokoontumiskiellon, tanssikiellon ja kieltolain, tuo esiin poikkeustilan merkit ja sulkee Uudenmaan rajan. Halpahintainen huumori auttaa, varsinkin kun siinä on vähintään puolet totta: "Suomi on nyt sotataloudessa. Viimeksi kun elimme sotataloudessa, oli kaikesta pulaa. Nyt rahaa voi jakaa vaikka kännissä Saksaan 15 miljardia tai muutaman miljoonan kehitysapua Kirgisiaan tupakoinnin lopettamiseksi. Marinin hallitus osaa sotataloudenkin paremmin kuin Cajanderin miehet 1939."

Ajankuva

Ajankuva, ja ovathan nämä aikoja. Yhteiset, vaivalla kerätyt ja kerättävät miljardit valuvat silmien edessä läpi sormien, ja poliittiset kuplat ja kuvajaiset sähläävät ja edustavat: "Rahoja ei ole kadotettu minnekään." Kyllä näille tyypeille pitäisi oikeasti sanoa Ei helvetti, nyt riittää. On oikeus ja kohtuus, että hommassa on edes jotain järkeä, vaikkei syyttömien joukko tuohon pääty ja raaka kapitalismi se taas näyttää kyntensä... Tytti Tuppuraisen lentävistä lauseista voisi koota jatko-osan Matti Nykäsen lauseille, toki ottaen huomioon, että Matti sentään puhui välillä asiaa, koska tiesi mistä puhui.

En minä muuten, mutta yhä absurdimpaa on meininki: "tarkkarajaista", "käyttäkää säästönne ja realisoikaa omaisuutta", "on informoitu", "mitään ei ole hukassa" jne. jne. Toivoisin, että joku avustajista kirjoittaisi edes jonkinlaiset vuorosanat, koska kyse on kuitenkin ohjausministerin puheista. Tavallaan tämä on nyt aivan sellaista haistapaskameininkiä, jossa ei edes yritetä esittää, että homma on kontrollissa tai että sen pitäisi olla, koska kukaan ei haasta ja välitä. Varsinaiset syylliset ovat toki muualla, poliitikkojen niskoille ei voi enää pistää mitään: he ovat vähän kuin huonosti asiaansa perehtyneitä uutistenlukijoita.

Tämä ei koske pelkästään demareita, vaan ihan muitakin, jotka ovat suunsa avanneet, Lintilää myöten. Ikään kuin tästä olisi tullut sellaista sotkemista ja sotkujen paikkaamista.

Romaanin alku

 

Alku on tällainen lyyrinen juttu, mutta siinä on jo ristiriidan siemenet:

 

Käs kädessä ma Kalman herran kanssa

Nyt seison, sen huomaan jo; mutta hieno

On kätensä kuin nurmell’ illan kaste

Sadeaamun kalveassa valossa olin kirjoittanut rivit. Ne jäivät minuun kummittelemaan, vaikka yhä uusia sanoja löysin ja entisten päälle keräsin. Arkin tullessa täyteen sirottelin paperille hiekkaa, katsoin sumussa seisovia koivuja ja pännällä piirtämiäni merkkejä ja musteen kuivuttua kaadoin hiekan pois; osotelmani valmiit sivut asettelin pöydälle vierekkäin ja aina väliin niitä silmäsin ennen kuin jatkoin.

Yö oli tyyni ja pilvetön. Laskin kynän ja kävin vuoteelleni, mutta nukuttua en saanut. Aamuinen levottomuus pyrki esiin, ja uni karttoi silmää. Otin kenkäni ja takkini ja lähdin ulos. Piha uhkui yhä kosteutta. Aurinko oli laskenut mäkien taa, ja siellä täällä lauloi yölintu. En tiennyt mihin menisin, mutta astelin pihalta maantielle ja aikani sitä kuljettuani oikaisin punakukkaisten ojien ja perunapalstojen poikki, suuntasin viitaan ja siitä niitylle, jossa kukat helmeilivät kasteessa. Niityn takana nousivat viljaa keinuvat pellot sinisenä haamottavalle mäelle.

Pysähdyin ja katsoin niittua, sileää ja lakeaa kuin lampi. Sen rannassa oli koivu, raivaajien siihen jättämä; lehdet olivat korkean puun rinnoilla kuin kauhtana, kuin suuri tuoksuva nainen olisi siihen seisahtunut. Lähdin kohti koivua, ja saavuttuani puun luo jäin nojaamaan sen valkeaan runkoon. Mikään ei häirinnyt yön rauhaa. Aamun kauhua ei ollut, ja syytös oli pois ja yön soma ääni kuiskaili hiljaisuudessa.

Olin kuin hautakammion rauhassa. Ehkä lempeä enkeli oli jäänyt nukkumaan puun kruunuun, ja pian kuulin hänen huokauksensa. Se väikkyi ylleni, ja äkkiä pääni kääntyi luoteeseen, jokin veti silmiäni sinne ja käski ne avata. Omituinen näky, vieläkään en tiedä, syntyikö se mielessäni, vai ilmestyikö minulle kaukainen mailma, mutta kankaan ja korkean pellon harteilla oli kivinen tanner, sumu kohosi sen kyljillä. Siellä kasvoi vihreä taivaanyrtti, loiste väritti yrtin ja sen päärmeistä tiukkui valo, joka kirkkaana suikeroi vuoren hämärässä, ja ylimpänä häilyi heikko, ujo päivänkaari kuin olisi se ollut itse pyhä päivännousu. Mikä oli tuo tienoo ja miksi se minulle näytettiin, asuiko siellä joku ja paikkaa rakensi vai tyhjänäkö se minua odotti?

Näin liikettä; ei ollut tyhjä ilmarannan vuori, iloa ja asuntoja täysi oli jyrkkä sininen rinnus, ihmiset siellä kulkivat ja töitään toimittivat. Mutta aika ajoin, kun he toimistaan raukesivat, heidänkin silmänsä kääntyivät toisaalle, juhlallisiin säteisiin ja loimuun, joka hehkui kaukaisuudessa.

Ja syvällä kaukaisuudessa oli suuri lähde, jossa neidot kylpivät, omenoita oli heidän päidensä päällä ja kurjet ja mustat naakat nousivat lentoon lähteen reunoilta. Lähdettä kiersi nuorten miesten joukko villien sikojen, karhujen, kameleiden ja yksisarvisten hevosten seljässä.

Ja joku vuorella kiinnittää katseensa tuohon lähteeseen ja kompastuu. Nousee säkkinsä olalle vääntäen, alkaa kiivetä ja horjahtaa taas…

Suru valtasi minut. Eteenpäin odotuksessa ja kaipauksessa, niinkö se on myös tuossa vuorimaassa? Mikä on se tähti ja lähde, jota he katsovat, entä jos sielläkin asuu kansa, kenties polttavassa kuumuudessa, kuivien purojen pohjalta yön kastetta särpien, palavia peltoja ja kyliä paeten, suunnaten silmänsä jonnekin, mitä he kutsuvat lähteeksi ja autuudeksi?

Seisoin ajattomuudessa. Nämä näyt piirittivät minua, kunnes tuuli alkoi kahisuttaa lehtiä ja ruohoa ja näkymättömät lähtivät ja himmeät äänet kuolivat aamutuulen virtaan; riensi se koillisesta ja toi uuden päivän hymisten.

Oli juhlapäivä, elokuun kaunis sunnuntai, joka sanoi: Nuku vielä, nouse sitten, me kaikki suljemme silmämme hetkeksi nyt.

 

Pari katkelmaa romaanista

Pistän tähän maistiaisiksi pari katkelmaa Alexis-romaanistani, jonka on tarkoitus ilmestyä tammikuussa.

Näitä katkelmia, joista romaani koostuu, on kaikkiaan noin 170. Katkelmat muodostavat ajallisen ja kerronnallisen jatkumon. Katkelmien pituudet vaihtelevat. Osa on selkeästi tapahtumapainotteisia ja kerronnallisia. Näissä katkelmissa painottuu lähinnä tunnelma ja tyyli.

12 p. heinäkuuta, 1869

Tjusträsk, lähdekallion ranta, makaan selälläni puiden varjossa. Taivaan laella liikkuu harso kuin untuva pilvien alla – harso, ei akkunaa vaan rajattomuus. Tuuli painaa järven pintaa kuin vaskikauhaa, joka on sininen ja harmaa, kun sitä taotaan tulen jälkeen ja sitten kastetaan veteen.

Lounainen puhaltelee, soittaa koivuja ja honkia, huminaa ja suhinaa päälletysten. Taivaan rajassa pilvet kuhmuraisina, pohjistaan tummina, tänään valo poskella on lempeä, huomenna sataa enkä enää loio tässä. Pilvi synkentää kunnaan järven takana, tiira syöksyy kohti veden pintaa mutta kirkaisee ja kääntyy pois.

Kerran on myyrä raapinut kynsillään koivun lahoa sydäntä tieltään. Kun se viimein pääsee latvaan, näkee se tuulenpesän rungon haarassa. Ah, tässäpä tahdon olla, sanoo hän, iankaikkisesti olla, ja hänen myyränsilmänsä tihrustavat ontosta puusta pitkin tuulia.

Näin aattelen ja makoilen luonnon polsterilla kuin Veljesteni Lauri omilla matkoillaan. Tässä mailmassa tahtoisin elää ja muistaa vain väärän katajan, pahkamollon ja tuulenpesät syksyisissä koivuissa, jonkin hongikon yli lipuvan palteen tai kuusten kärjillä mustanharmaat pilvikunnaat, jotka hitaasti siirtyvät lännestä itään ja satavat rinteisiin.

 

31 p. toukokuuta, 1870

Mitä on ihmisen ruumis muuta kuin pyhä kaunis astia, jossa rietas, haiseva pyhä vatsa istuu; sitä hänen täytyy joka päivä kantaa ja kärsiä, sitä on hänen täytettävä ja ravittava, sitä kaunistettava ja puhdistettava ja yritettävä pitää sen iloa yllä, kunnes vatsa jälleen tekee itsensä riettaaksi...

Huussissa istun ja suoltani kouristaa ja samassa muistan lapsuudesta, miehellä oli mato. Raavas mies riutui, päivä päivältä hänen muotonsa kelmeni, hänen vatsansa pullistui, ja hän toimitti kivuliaasti asioitaan. Silloin tällöin hän ryyppäsi tappaakseen madon. Vanha äitinsä sanoi: Hellitä, sinä ja mato olette yhdessä. Kun nälkä kalvaa suoliasi, se täyttää sinut, kun paskasi on kuivaa kuin pihka, se muhevoittaa sonnan. Ehkä synnyit matosi kanssa, se on osa olentoasi. Älä ota sitä kokonaan pois.

Me pojat katsoimme, kun mies kyykistyi kartanolla ja työnsi. Viimein madon pää tuli näkyviin, ja hänen vaimonsa tarrasi siihen villaisella vanttuulla, veti madon varovasti esiin, veti ja pyöritti kintaansa ympäri. Mies asteli jalat harallaan, hitaasti, ja leveä mato roikkui hänestä, hän käveli kymmenen askelta, melkein kolmetoista, kunnes mato putosi maahan ja vaimo veti sen pihan yli, sotki sen kuokalla ja hautasi tunkion taakse metsään. Kun madon pää luiskahti esiin, oli se kuin viilin peittämä lusikka lauantai-aamuna.

Menen pesemään käteni, ja minut valtaa ajatus: Mato poistuu, mutta kuka tietää, ettei toinen tule tilalle, ja kuka tietää, mitkä vahingot se on jo ehtinyt tehdä?

Jotain ikävää muistan Helsingin matkaltani. Toettuani humalani riivauksesta suuntasin vielä kerran Bergbomille Kaarloa tavatakseni ja häntä kiittääkseni.

Edellisenä iltana olimme pitkään keskustelleet elämästä. Oli ilta taas, mutta Kaarlo ei ollut kotona. Sisarensa Emilie ja Augusta ottivat minut vastaan ja pyysivät, että odottaisin.

Koko illan ja yön varroin ystävääni hänen työhuoneessaan pasteeraten ja kirjoja selaten, vaan ei kuulunut häntä. Otin hyllyltä Kantin teoksen ja luin sanat: ”Valistuminen on ihmisen irtautumista itsensä aiheuttamasta kyvyttömyydestä. Ei ole kyvyttömyyden syy tietämättömyys; kyvyttömyys on päättämättömyyttä, se on rohkeuden puutetta käyttää mieltään ilman toisten ohjausta.” Sapere aude, uskalla olla viisas, niin Kant kirjoitti, rohkene käyttää omaa mieltäsi.

Ei kuulunut Kaarloa, ja nukahdin hänen sohvalleen. Aamun koittaessa tein lähtöä, ja sisaruksia hyvästellessäni purskahdin itkuun. Oli kuin joku olisi sanonut, että kaikki on ohi, ei palaa koskaan tämä sama elämä, johon ystävät ja tahto Suomen ja kirjallisuutemme hyväksi ovat kuuluneet. Ei ole minusta Munkhausiksi, joka itsensä sielunhätänsä suosta nostaa.

Emilie tuli avaamaan minulle ovea, ja hänelle sain sanottua: Kaikesta olen kiitollinen, mutta viimeistä kertaa tässä talossa nyt luuloni mukaan vierailen, rakkaat terveiseni Kaarlolle.

Eurooppalainen ratkaisu?

Mitä on mielessä? No nämä sähköasiat ja valtapolitiikka, varsinkin Euroopan tasolla. Ajattelen, että Euroopan energiapolitiikka ja sitä myöten muukin politiikka saatta olla lähivuodet melkoisessa myllerryksessä, kiitos pitkälti Saksan, jonka ns. vihreä siirtymä perustui pitkälti venäläisen kaasun saatavuuteen.

On todella jännittävää nähdä, millaista korjaussarjaa ja solidaarisuutta Saksasta tällä kertaa tarjotaan. Suoraan sanottuna tämä pelottaa siksikin, kun ajattelen, miten huonosti suomalaiset osaavat pitää puoliaan erinäisissä neuvotteluissa - Nato-asiat poislukien (ja siinäkin muut ovat vähintäänkin saamapuolella).

Jos Saksan demarit ja vihreät ovat eläneet vuosikaudet haavemaailmassa perusenergiaratkaisujen, kuten ydinvoiman ja Venäjä-riippuvuuden, suhteen, niin tulevatkin ratkaisuehdotukset voivat olla mitä tahansa. Hirvittää, millaisiksi maksuhenkilöiksi poliitikkomme meidät pistävät neuvotellessaan saksalaisten ystäviensä kanssa.

Yksi todella iso juttu on se, onko Saksa vielä EU:n ehdoton poliittinen johtaja näiden energiamokiensa jälkeen ja mitä siitä seuraa. Luultavasti yrityksiä tiiviimpään fiskaaliyhteistyöhön, ettei Saksan ja koko EU:n talous romahda, ainakin lyhyellä aikavälillä.

Korostan, että nämä ovat maallikon ajatuksia enkä ole poliittisesti niin valveutunut, että osaisin arvioida mitä tästä seuraa, mutta luottoni poliitikkojen arviointikykyyn ei joka tapauksessa ole kovin korkea. Se nyt on varmaa, että mitään kriisiä ei jätetä käyttämättä hyväksi omien päämäärien ajamisessa - se tapahtuu vaikka puolirampana vallankiilto silmissä.

Helenin vastuullisuuspolitiikkaa

Kerronpa nyt Helenin eli tämän helsinkiläisen sähköyhtiön toiminnasta. Itse olin yhtiön asiakaspalveluun yhteydessä sähköpostitse viime viikolla, kun asiakaspalvelussa oli ruuhkaa. En ole saanut tähän päivään mennessä vastausta, vaikka lupaus on, että yhtiöstä vastataan muutamassa päivässä. Tänään kirjauduin uudelleen palveluun soittaakseni tai lähettääkseni viestiä, mutta asiakaspalvelu on tilapäisesti suljettu.

Syy, miksi yritin saada Heleniin yhteyttä, on seuraava. Luin Vantaan puskaradiosta, että Helen piilottelee edullisimpia sopimuksiaan kuluttajilta. Tai hienommin sanottuna yhtiö tarjoaa tietyillä alustoilla ja kanavilla erilaisia sopimuksia eri kohderyhmille - netissä tarjotaan vain todella kalliita sopimuksia, samoin tekstiviestillä tullut sopimusehdotus oli todella kallis, kuusinkertainen nykysopimukseen verrattuna.

No niin, varsinainen asia on sitten tässä seuraavassa. Referoin nyt juttua Tamperelainen-lehdestä, joka nostettiin Vantaan puskaradion facessa esiin. Helen mainostaa verkkosivuillaan neljää erilaista sähkösopimusvaihtoehtoa. Tarjolla on muun muassa 24 kuukautta voimassa oleva kiinteähintainen sopimus (39 snt/kWh), pörssisähkösopimus tai opiskelijoille mainostettu tuulisähkösopimus.

Verkkosivuilla ei tuoda lainkaan esille, että Helenin halvin toistaiseksi voimassa oleva perussähkösopimus tarjoaa sähköä noin 14 senttiä kilowattitunnilta.

Asia oli tullut ilmi, kun Helsingissä yrittäjänä toimiva vantaalainen paikallispoliitikko Tuukka Saimén oli uusimassa yrityksensä sähkösopimuksia. Siteeraan:

"Minulle tarjottiin liki 40 senttiä kilowattitunnilta maksavaa sopimusta. Vasta kun purnasin puhelimessa asiakaspalvelijalle, Helenistä tuotiin esille, että halvempikin vaihtoehto on.

Saimén valitsi toistaiseksi voimassa olevan perussopimuksen, jossa Helenillä on oikeus korottaa hintaa ilmoittamalla siitä kuukautta etukäteen.

Helen ilmoitti vastikään asiakkailleen, että perussähkön hintaa korotetaan lokakuussa 23,21 senttiin kilowattitunnilla. Asiasta kertoo muun muassa MTV.

Korotus on suuri, mutta silti edelleen selvästi asiakkaalle edullisempi kuin 24 kuukauden määräaikainen sopimus.

Saimén arvostelee sähköyhtiöiden toimintaa. Hän vaatii, että sähköyhtiöt noudattaisivat sähkömarkkinalain vaatimusta ja tarjoaisivat asiakkaille niin sanotun toimitusvelvollisuuden ehdot täyttävää sähkösopimusta ja kertoisivat siitä avoimesti."

Kun sähköyhtiöiden markkinointi on näin kieroa, voi vain kuvitella, millaisia perusteita markkinahinnan takana on ylipäätään. Raivostuttaa tämä tilanne. No, katsotaan, milloin Helen avaa asiakaspalvelunsa uudelleen ja millaisia sopimuksia on mahdollista saada sen jälkeen, kun palvelu taas avataan.

Ehkäpä Helen on sulkenut asiakaspalvelunsa siksi, että ihmiset ovat tulleet linjoja pitkin, kun ovat tajunneet millaista kusetusta yhtiön toiminta on.

Se on selvää, että eurooppalainen energiakriisi on sähköyhtiöille todellinen mahdollisuus tehdä hurjaa tulosta. On mielenkiintoista seurata, miten poliitikot ja päätöksiä tekevät puolueet työntävät lusikkansa tähän soppaan ja millaisia ratkaisuja he tarjoavat tasapainoillessaan kansalaisten hyvinvoinnin ja esimerkiksi oman ideologiansa ja valtion keräämien verojen suhteen.

PS. Helenillä on tällainen "vastuullisuuspolitiikka" - ehkä he ovatkin päivittämässä sitä paraikaa "mahdollistaakseen asiakkaidensa menestyksen":

"Energia on välttämätön osa toimivaa yhteiskuntaa, ja energian tuotannon ja toimitusten turvaamisessa Helenillä on merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Helen toimittaa sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä energiatoimialaan liittyviä palveluita asiakkailleen vuoden jokaisena päivänä. Kehitämme toimintaamme niin, että mahdollistamme palveluiden ja tuotteidemme kautta asiakkaidemme menestyksen.

Vastuullisuuspolitiikka ohjaa kaikkea toimintaamme. Se perustuu lainsäädäntöön ja Global Compact -periaatteisiin. Huomioimme vastuullisuuden liiketoimintamme suunnittelussa, toteuttamisessa ja johtamisessa. Kerromme vastuullisuuspolitiikan toteutumisesta vuosittain vastuullisuusraportissamme. Helenin johto arvioi vastuullisuuspolitiikan päivitystarpeen kerran vuodessa. Hallitus hyväksyy vastuullisuuspolitiikan."

Ahvenet

 

Lähdin eilen saunan jälkeen heittämään uistinta mökkilahdelle. Sain tutuilta paikoilta parisenkymmentä ahventa. Seitsemän isointa otin ruoaksi. Kuvassa ylinnä oleva on himpun vajaa puolikiloinen. Yksi vielä isompi ahven oli siimassa, luulin sitä ensin haueksi, kun iski niin kovaa, mutta kala oli huonosti kiinni ja pääsi karkuun. Pidän veneessä aina vanhaa laastisaavia, jossa on runsaasti vettä. Näin kalat pysyvät virkeinä ja voin reissun jälkeen valita saaliin. Seitsemän joutui siis laudalle, ja loput pääsivät jatkamaan matkaansa; pienimpiä vapautin saman tien kun niitä sain. Elokuu on mökkijärvellä hyvää ahvenaikaa.

Eksistentiaalinen kokemus 24.8.22 sanomalehteä lukiessa

Luin toripuheen,

tajusin: Ihmiselo

voi olla tyhjää,

vaikka kaikki valta on

päällä, käsissä. Luin, ja

tyhjyys jylisi

lävitseni kuin suuri

murtava aalto.

Jäi iskusta myös valon

rippeitä: Tyhjän päällä?

(Eksistentiaalinen kokemus sanomalehteä lukiessa 24.8.22. Oikeastaan tästä pitäisi kirjoittaa essee, koska oli kuin olisin lukenut Kierkegaardin Kuolemansairautta uudessa yhteydessä. Ihmiselämää läpäisee metafyysisyys, jota mikään politiikka, materia tai sosiaalinen peli symboleineen ei voi peittää, kun se tahtoo tulla julki ja läpäistä olemisen ahdistuksen ja epätoivon autenttisuudella. Sanoissa, jotka lehteen oli kirjattu, oli jotain niin olennaista, että harvoin olen nähnyt sellaista edes taideteoksissa. Niistä jäi minuun ristiriita, jota on jossakin vaiheessa pakko käsitellä. Kokemus on monitasoinen, selkiytymätön, hätkähdyttävä, ja silti ehkä parasta, mitä kukaan poliitikko on aikoihin sanonut. Haluan huomauttaa, että olen aivan vakavissani eikä tässä ole hiukkaakaan ironiaa tai pahaa tahtoa.

Sähköasiaa

Helen tarjoaa "edullista" sähkön jatkosopparia (24 kk) 1.1.2023 alkaen hintaan 28,67 c/kWh, perusmaksu 4 euroa / kk.

Nykyinen soppari samalta puljulta 31.12.2022 saakka 4,59 c/kWh, perusmaksu 3 euroa / kk.

Normivuonna sähkön hinta (ei siis siirtoja tässä mukana) noin 920 euroa.

Ensi vuonna sähkön vuosihinta samalla kulutuksella 5730 euroa.

Se on selvää, että kulutusta on vähennettävä, mutta mitä tekisitte sähkösopparin suhteen?

Odottaako vuoden vaihteeseen ja ottaa vielä pahemmin turpaan vai mitä?

Ehdotuksia sopparimuodosta?

Se, että sähkön ja sen siirron hinta nousee vuodessa helposti 6500-7000 euroa, on kyllä todella paksua. Kun mukaan laskee kaiken muun energianhinnan noususta seuraavan, kuten ruoan ja polttoaineen ja palvelujen kallistumisen, niin, sitä ei oikein edes viitsi laskea...

Saa nähdä pystyvätkö poliitikot ja muut ison skenen toimijat tekemään esimerkiksi sähkön hinnalle mitään, vai keskittyvätkö kukin omien etujensa valvomiseen.

PS. Laskin, että jos meidän taloudessa pudottaisi neljänneksen sähkön kulutusta (en tiedä, onnistuuko se koskaan ja miten, viidenneksen pudottaminen voi onnistuakin), vuosihinta pyörisi 4300 euron hujakoilla. Ehkä pitäisi miettiä sitä pörssisähköä, mutta pelottaa jäädä pelureiden armoille enkä oikeasti jaksaisi kytätä jatkuvasti koko perheen tekemisiä ja pyykinpesuaikoja ja muuta tällaista. Olen kyllä antanut ilmoituksen, että 5 min / päivä suihkussa riittää ja mieluiten sitten haalealla vedellä.