Romaanistani on tullut muutama haastattelutyyppinen juttu (maksumuurin takana Keskisuomalainen - Savon Sanomat - Etelä-Suomen Sanomat sekä Seuran ja Helsingin Sanomien jutut, jotka mielestäni näkee kyllä), mutta onpa muutama kritiikkikin jo ilmestynyt, kas tässä:
https://tuijata.com/2023/01/16/vesa-haapala-alexis-elamankertomus/
ja
https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000009333354.html
Tässä pari viime viikolta:
http://marjatankirjat.blogspot.com/2023/01/vesa-haapala-alexis.html?m=1
ja
https://www.ess.fi/paikalliset/5677831
Ja pari tältä viikolta:
https://suomenkuvalehti.fi/.../arvio-alexis-vie.../...
https://kirjasahkokayra.blogspot.com/.../vesa-haapala...
Tämän viikon lauantai 4.2.2023 olen Luomiskertomus-podcastissa. Kuultavissa Yle Areenassa:
Minä pistin omat fiilikseni kirjasta suoraan tekijälle, koska pidin kirjasta niin monella tapaa että en halunnut niitä tässä blogissa ilmiantaa uskottavuussyistä:) Kirja siis yllätti täysin, lähinnä tekstin ja sen tasojen voimallaan. Kivi ei ole ollut edes sillä paikalla kuin sen minulle suomalaisena olisi pitänyt olla. Olen sen sijaan itselleni suurempia 1800-lukusuosikkeja löytänyt sekä Itämeren länsipuolelta (August S) että itäpohjukan suunnasta (venäl.kirjallisuus). Nyt kyllä tässä Vesan teoksessa Kiven ympäristössään ikään kuin vasta sitten näin.
VastaaPoistaJuu, Jopelta sainkin ilahduttavaa palautetta - ainahan se on mukava, jos voi omalta osaltaan värittää jonkin historiallisen hahmon sellaiseksi, että se innostaa näkemään hänet uusin silmin tai vähän kuin ensi kertaa. Kivi on monella tapaa kiinnostava hahmo, ja minulle hän tuli tällaiseksi sitä enemmän, mitä enemmän kirjoitin. Hyvin inhimillinen ihminen kyllä, mutta kirjoitti uskomattoman hienoja teoksia läpi 1860-luvun. Voi olla, että niitä on nykyihmisen hiukan vaikea kaikin osin tajuta, mutta esimerkiksi SKS:n kriittiset editiot avaavat hienosti Kiven tekstien kerroksisuutta. Hiukan tätä kerroksisuutta pyrin omassa tekstissäni tuomaan esiin omin keinoineni.
PoistaJoskus jokin kirja pistää miettimään ja tarkastelemaan jopa omaa elämänkatsomusta (elämänkertomusta). Alexis sisälsi joitakin kohtia jotka humahduttivat silläkin tavalla. En tod. tarkoita mitään omia pyrkimyksiä vaan ihan arkea ja sitä miten luonnon ja vaikkapa vastuunsa ja tekonsa lähimmilleen näkee. Kirjan jaksottaiset unenomaisuudet (joihin tuo arvostelukin viittaa) itse asiassa vain korostivat realismia.
Poista(Tuli myös kirjaa lukiessa mieleen yleisesti että onpa paperikirja edelleen hieno käyttöliittymä, ylivoimainen. Itse olen jotakin joskus padiltä kokeillut, ei tule mulla mitään, on kuin sokea tekstille. Äänikirjaakaan en ole keneltäkään "lukenut." En tiedä mikä se maailma on.)
Paperi on yhä paras. Väittäisin että kirjaa ei jaksa lukea näytöltä samalla tavalla. Vaikutelma on latteampi. Kuuntelut joskus Ok.
PoistaLuin nuo kritiikit. Hyvältä näyttää. - Mutta sitten tulee haikea olo. Eikö tässä olisi sitä kivijalkaa, jolle suomalaisuutta aina voitaisiin rakentaa tai mitä ei saisi sumentaa?
PoistaIhmiset kuitenkin lukevat Vesan kirjaa aikalaisuuden kehyksissä. Eihän niistä eroon pääse.
Miksi tahdomme tehdä jostain oleellisesta kadotetun maailman?
Miksi tahdomme vieraantua? Mitä tulee tilalle?
(En ole vielä Alexista lukenut. Ostan sen kun tulee kaupassa vastaan.)
Alexis-romaanin perustalta varmasti voitaisiin käydä mielenkiintoinen televisiokeskustelu.
PoistaEn itse voi koskaan olla miettimättä jostain taideluomasta lähteviä yhteiskunnallisia ja tajunnallisia suuntanuolia.
Täytyy tehdä itse parhaansa että ei vieraantuisi ja että saisi pidettyä auki mahdollisuuksia ettei näin yleisesti ottaen käy. Ja sitten vaaditaan paljon paljon muuta ja myös onnea koko kansakunnan tasolla, viisautta ja fiksuutta ja suunnittelua ennen kaikkea. Saas nähdä, kuinka käy.
PoistaMitä kirjoitin niin en tarkoittanut menneisyyden ihannointia.
PoistaKuitenkin näen ajassamme hyvin häiritseviä ja pelottavia kaaosvaikutuksia. Ja meille jotenkin outoa epärealismia.
Sain kutsun Ylen Luomiskertomuksia-ohjelmaan ensi viikolle, torstaille. Ohjelma tulee jossain vaiheessa ulos radiosta sekä on kuunneltavissa Yle Areenassa. Ehkäpä jo ensi viikolla.
PoistaHienoa! - Tuossa tunsin hieman pistoksen sisimmässäni sillä hyvä romaani ei ole peliväline vaan hyvä romaani, jossa on mielellään jotain ajatonta. Luettavaa vielä vuosikymmenten kuluttua ellei maa ole sitä ennen sodassa tuhottu.
PoistaLuulen, että romaanisi perustalta tehdään joskus elokuva.
Toivottavasti kirjallisuuden lukeminen on olennaista vielä vuosikymmenienkin päästä. Vähän pahaa pelkään, että näin ei ole mitenkään itsestäänselvästi, kun suuret ikäluokat ja me keski-ikäiset olemme manan majoilla.
PoistaKirjani muuntaminen elokuvaksi voisi onnistua taitavan ohjaajan käsissä. En kuitenkaan tiedä, miten kääntyisi kuvakerronnaksi se, että teoksessa ollaan pääasiassa kirjailijan tajunnassa ja tämän mielenliikkeiden varassa. Toki toiminnallisiakin jaksoja on. Ne varmasti korostuisivat elokuvasovituksessa.
PoistaSunnuntain Hesarin iso juttu oli hyvä myös, kuten myös tuo Marjatan päivitys, jossa lisäksi kiinnostavaa pohdintaa biofiktion ja elämänkerrallisen romaanin raja-alueista.
VastaaPoistaHyviä arvosteluja ja arviointeja tulee, ja en ylläty, koska oma lukukokemus oli samalla tapaa hyvin vahva ja toisen lukemisen jonkin ajan päästä vaativa (mikä on aina hyvä asia). Mutta saapa nähdä tuleeko jostakin (asiaan kuuluva) klassinen murskakritiikkikin. Itse Alexiksen vahvan kielen ja aihepiirin ja ajat ja unet olen ajanut omasta päästä lukemalla (ennen luettuja) Bukowskeja viime viikon. Losissa ollaan aika kaukana Fanjunkarsista, eh. Chandlerhan kirjoitti että tähdet ovat hyvin viisaita kun tajuavat pysyä kaukana Los Angelesista. Lake Superior on varmastikin eri juttu. Voisi kuvitella olevansa Jalasjärvellä (jossa toki on vain pikkujärviä, ja joki jossa olen uinut kiinni virtaan karanneen laiturin).
(RC tarkoitti tietenkin taivahan tähtiä.)
PoistaVielä muutama hyvä kritiikki ja sitten se klassinen murskakritiikki jossain tärkeässä paikassa... No, ei pidä manata sitä esiin... Mutta on aivan mahdollista, että joku kirjoittaisi sellaisen maailmankuvallis-esteettisestä syystä, kuten Ahlqvist aikoinaan.
PoistaEn nyt todellakaan rinnasta itseäni Kiveen, mutta usein sapekkaan kritiikin syyt ovat maailmankuvallisia.
PoistaEn usko, että kirjasi saa murskakritiikkiä.
VastaaPoistaMutta sitten kyllä jää se tietty moraalinen ongelma, että eläytyy ihmiseen, joka ei ole kirjallinen hahmo vaan tosiolevainen ihminen. Kerran elänyt.
Se joka ei voi koskaan sanoa kirjastasi mitään on Aleksis Kivi.
Jää periaatteessa poistumaton kysymysmerkki, johon ehkä matkan varrella yritin viitata kun kerroit kirjoittavasi minämuodossa Kivestä.
Tavallaan kun lukija käsittää ikään kuin pelin säännöt niin kaikki ok.
Jos mennään aivan toiseen tapaukseen niin uskon, ettei Hitleristä ole kukaan koskaan kirjoittanut sinun menetelmälläsi jotain oleellista ja kirjoittajana kurinalaista. Tämä ei tietenkään merkitse Hitlerin tekojen ymmärtämistä ja oikeuttamista.
Mutta kiinnostus pilakuvaan on kai ollut se ilmeisin.
Pilakuvaan liittynee eräällä tavalla ilmaisu minuuden riisto.
PoistaOn totta, että tietty moraalinen ongelma voidaan nähdä aina, kun kirjoittaa toisesta persoonasta, vaikka minämuodon käyttö olisi puhdas retorinen keino. Emme tiedä, kuka Kivi pohjimmiltaan oli. Teemme tulkintoja ja arvauksia, ja itsekin ajattelen, että en ole mitenkään voinut päästä aukottomasti Kiven nahkoihin. Romaanihenkilöni on romaanihenkilö, ei kuva todellisesta ihmisestä, vaikka miten haluaisin, että olisin jotain tavoittanut Kiven elämästä. Moraalinen kysymys herää sikäli, jos olen esittänyt jotain väärää tai sellaista, mikä jotenkin voisi vahingoittaa tosiasioita, jotka Kivestä tiedetään. Sellaista en ole tahtonut tehdä, vaan täyttää aukkoja ja tulkita.
PoistaJep. Olet kirjoittanut tiettyyn lajityyppiin eli genreen ja kun sen ehdot hyväksyy niin asia selvä.
PoistaPienistä kappaleista jo selviää kuinka tasokasta työtä olet tehnyt.
Kaupassa käydessäni ajattelin Tuntematonta. Siis joidenkin lukijoiden halua etsiä tosiolevaisia hahmoja Linnan hahmojen takaa. Kuten että oliko tämä nyt Viljam Pylkäs on yhtä kuin Rokka. Se on vaivaannuttavaa, koska kuitenkin Linna li hahmoja, jotka saivat hahmonimensä.
Erittäin pirullista on meillä sanomalehtien mielipidekirjoittajilla, koska tekstien yläpuolella leijuu musta pilvi, jossa lukee: Se kirjoittaa meistä.
Eikä MEISTÄ saa kirjoittaa...
No joo, olkoon tämä taasen tästä.
siis ei li vaan loi...
PoistaPakko lisätä:
PoistaPekka Kuusi -romaani sisältää saman mihin viittaan mutta oletettavasti tässä ihmisten maailmassa sinä olisit parhaimpia Kuusen nahkoihin menijöitä sitten joskus... ja taustatöitähän olisi riittämiin.
Ei mitenkään pakko, että sinun pitäisi Kuusesta kirjoittaa romaani. Eihän nyt toki!
Lisäys 2:
PoistaEn osaa sanoa minkälainen rihmasto johtaa Kuusesta Maailman talousfoorumiin (WEF) ja Great Reset -ajatteluun.
Tätä jäin eilen miettimään...
(Tämä ei nyt kyllä kuulu ollenkaan blogistin pääkirjoitukseen.)
Mutta on tietenkin kyseessä Kiven jälkeinen Oleminen ja aika.
Kyllä minua tuo Kuusi kiinnostaa, ehdottomasti, samoin suomalainen sosiaalidemokratia eri vuosikymmenillä. Kalevi Sorsasta on tulossa nyt elämäkerta, näin muistelen. Pitää lukea se. Sosiaalidemokraattinen puolue on muuttunut melko lailla painotuksissaan ajan kanssa, eikä se taida olla sisäisestikään aivan yhtenäinen. Kuusta pitää yrittää lukea laajemminkin. Silloin pitää varmasti istua myös arkistoissa.
PoistaJa tietenkin myös Kuusen iso teema on tärkeä, ja tässäkin suhteessa sosiaalidemokraattinen ajattelu on muuttunut kovasti - yhteiskuntasuunnittelun ja ihmiskunnan kohtalon hahmottaminen on kokenut suuria painotuseroja.
PoistaItse koen Kuusen teoksen Tämä ihmisen maailma repeämänä sosialidemokratiasta omaan planetaariseen ja ihmiskunnalliseen pakahduttavuuteensa.
PoistaSe on ihmisen ääni vailla poliittisia sidoksia.
Juuri tuo repeämä tai riuhtaisu olisi romaanikirjallisuuden kannalta kiinnosta. Tai siis draaman.
Poistasiis: kiinnostava.
PoistaPentti Linkola oli esseistinen makustelija... en koe Linkolaa yhteiskuntasuunnittelijana tai maailmansuunnittelijana kuten Kuusen koen.
PoistaToki Linkola elämäntapaintiaanina oli tärkeä ja totta kai loistava sanankäyttäjä parhaimmillaan.
Joo, Tämä ihmisen maailma on nykyisin jo täysin vieras demarina olemisen hengelle. Siinä on kyllä rakentavaa yhteiskunnan ja maailman suunnittelua, ehkä liiankin hyvää ja rakentavaa toteutuakseen.
PoistaKuusen suurteos olisi kyllä osaltaan kestävän politiikan käsikirja, joka ylittää oman aikansa visiot. Pelkään pahoin, että sitä ei huomioida mitenkään eikä käytännössä ole huomioitukaan juuri lainkaan.
PoistaPekka Kuusen teos ei ollut seitsemän veljestä vaan 4,4 miljardia veljestä (teoksessa viimeisin väkilukutieto on vuodelta 1980).
PoistaKyllähän demarius tässä ajassa haluaa nimenomaan olla globaalia. Sitä jos mitä. Katse on nimenomaan isossa ja uussanastossa eikä ihmisten keittiöissä, aamubusseissa ja arjessa ja inflaation laihduttamissa kukkaroissa.
VastaaPoistaHarmi.
Itse olen äänestänyt mainitsemaanne puoluetta 80-luvulta 2000-luvulle. Kerran, pari hieman siitä vasemmallekin. Klisee sanoa että dem. ovat unohtaneet "pienen ja tavallisen ihmisen" mutta niin koen. Ja menihän se niin jo paljon aiemmin. Ensin dem. löysivät Euroopan punaiset matot, sitten kai vielä korkeamman lintuperspektiivin.
Maapallo on pallo ja kaikki on täällä loppujen lopuksi yhtä. Se on selvä. Sitä en kiistä. Silti globaalilla pallolla elää h-tin pieniä ihmisiä paljon ja pienine perustarpeineen. Ihan niin kuin siinä ei olisi riittävän seksikästä tekemistä yhteiskuntapoliittisesti.
Tässä ajassa mulla on entisiä demareita ikävä. Orpoa on varmasti monella joka kokee että vasemmisto tai ajatteleviksi itsensä laskevat piirit eivät enää piittaa esim. siitä miten rahat riittävät vaikkapa Korhosen perheessä.
Ihmettelin kun Saska Saarikoski(kin) tämän näki Hesarin kolumnissa jokin viikko sitten yllättävän hyvin ja nosti esiin vasemmiston tekemän taktisen (en ole varma käyttikö tuota sanaa) virheen.
En tiedä minäkään mistä demarit saavat nykyään äänensä.
Demareiden äänet tulevat varmasti pääasiassa vanhemmilta ihmisiltä, jotka äänestävät tottumuksen mukaan. Samoin tulonsiirtoja saavilta. Ja Sanna Marinin seuraajakunnalta. Varsinaisena duunarin puolueena on demareita vaikea nähdä.
PoistaSiinä Kuusi on tietenkin täydellisen oikeassa että selvästi pienempi väkiluku takaisi paremmat mahdollisuudet kestävälle politiikalle niin ekologisesti kuin myös yhteiskuntapoliittisesti. Siis myös toimeentulomielessä. Koskee jokaista maata. Itse olen ajat sitten lakannut uskomasta uskomukseen, hokemaan ja pakkoajatukseen, että tarvitsemme jatkuvaa kasvua (nyt puhun väestöstä), jotta vanhukset saadaan hoidettua tulevaisuudessa, Siis minutkin. Työn toisenlainen organisaatio ja tarpeettoman työn poistaminen on siihen ratkaisu. Käsittääkseni Japanissa onkin lähdetty juuri tälle linjalle.
VastaaPoistaMutta nämähän on jo todettu.
Kuusi voi olla siinä mielessä vaativa (vaikkakin tärkeä) aihe, että PK:n tunnettuus on heikkoa nykyään. Jokin kolmiosainen tv-draama voisi olla romaania parempi formaatti?
Yhteiskunnat ja planeetta hyötyisivät huomattavasti pienemmästä väkimäärästä. En usko, että mitään isoa suunnitelmaa tämän suhteen voidaan ajaa poliittisesti läpi. No, länsimainen elämäntapa johtaa pikku hiljaa väestön laskuun. Jotkut jopa ennustavat, että väestömäärä romahtaa sadan vuoden perspektiivillä. On se toisaalta myös räjähtänytkin roimasti, jo Kuusen ajoista: 4,4 miljardista nykypäivän 8 miljardiin.
PoistaKyllä, olen itsekin tutustunut noihin väestöromahdus-teorioihin ja ovathan ne mahdollisia. Mutta miten se sitten tulee, onkin rankempi juttu, j o s se tapahtuu pahemman kautta. Hyväänkin laskuun pitää yrittää uskoa ja sitä pitäisi myös edistää. Kiina (mitä se muuten sitten onkin) näyttää ainakin kykenevän hallitsemaan demografiaansa vaikkakaan ei kykene hillitsemään väestönsä jälkiä Maahan.
PoistaEdelleen on mahdollista kuitenkin jatkuva nousu (vaikka kasvun kasvu hiipuukin) ja silloin kaikki luvut 11-15 miljardin välistä ovat auki.
Senpä vuoksi kaikkien globaalien tekojen pitäisi pyrkiä edistämään väestönkasvun pysähtymistä siellä missä se edelleen rajusti kasvaa ja väestöalenemaa myös siellä missä se pysyy paikallaan.
Mikään työelämän ja vanhustenhoidon kannalta ikävä väestöpyramidin muoto ei saisi estää tätä, vaan noihin em. tärkeisiin (!)asioihin on etsittävä muita ratkaisuja kuin synnytys- tai muuttotalkoot. Muutenhan on aika turha puhua mistään kulutuksen alentamisesta.
Miksikään väestömoralistiksi en kuitenkaan haluaisi ryhtyä. Jos vaikka siinä Korhosen perheessä on kuusi tenevaa niin onnea kotiin! Tai sama jossakin Sudanissa. Kunhan numerot koko väestön valossa menevät vain oikein.
Viime aikoina silmiin osunut kuinka ankeaksi moni nuori aikuinen kokee perhemallin jne. Perusjyystöä pelkästään oli mm. Hesarissa käytössä tarkoittaen myös sitä itseään.
PoistaPitäisi kai siis onnitella jokaista perheestä tai lisääntymisestä kieltäytyjää jos fiilis on noin paska: vähemmän onnettomia miehiä ja naisia, ja varsinkin lapsia.
Arkihan on hemmetin vaativaa. Ja toisen kanssa eläminen. Penskoista puhumattakaan. Jos koko elämän haluaa kokonaan itselleen kannattaa ilman muuta pysyä ukottomana ja akattomana.
Tämän kipailuahan oli Alexiksessakin! Mutta toki naisen syliin päin.
Ikuista nuoruutta viettävälle 30-40-vuotiaalle on jo tavallinen arki raskas taakka, saati sitten että siinä pitäisi ottaa vastuuta muista sitoutumalla johonkin, josta ei pääse äkkiä eroon. Monelle tulee sitten siinä lähempänä 4-kymppiä hirveä kiire perustaa perhe tms. Sitten kun on tuollaiset vapaiden vuosien pohjat, niin ei se varsinaisesti helpotu. En minä sillä, etteikö jokainen voisi valita juuri niin kuin haluaa. Ei ole mitään pakkoa pariutua ja lisääntyä ja muuta tällaista.
Poista1860-luvulla perhe oli hyvinkin erilaisissa yhteiskunnallisissa piireissä / yhteiskuntaluokissa jonkinlainen normi ja tavoiteltu status (viittaan Alexikseen). Nykyisin (monen toisistaan poikkeavan ja eri tavoin painottuneen avioinstituutiovuosikymmenen jälkeen) se on yhä useammin jonkinlainen taakka, joskaan ei sitten käytännössä välttämättä ole - kyllä siitä saadaan iloa ja turvaakin.
PoistaUskon yhä, että Pekka Kuusen sisäinen kehitys olisi mainio romaanin aihe. Siis mies joka kirjoitti teoksen 60-luvun sosiaalipolitiikka (julkaistu vuonna 1961) ja joka ilmeisesti sillä vaikutti paljon kasvupolitiikkaan onkin sitten planetaarisen tuskan valtaama teoksessa Tämä ihmisen maailma, joka julkaistiin vuonna 1982.
VastaaPoistaKuusihan kuoli vuonna 1989.
Minua kiinnostaa Kuusen sisäisen taistelun olettama.
PoistaTähän kuuluu mukaan luulo vaikuttaa toisiin ihmisiin. Arvelen, että Kuusi ihan tosissaan kuvitteli, että pystyisi vaikuttamaan sanoillaan tapahtumien kulkuun. Kunnes tajusi ettei siihen pysty.
PoistaEiköhän tässä kaikessa ole riittämiin aineksia romaanille?
Arvelen, että Kuusi kuoli pettyneenä ja kauhistuneena ihmisenä. Sellainen olettama syntyy.
PoistaKivi asetti valtavan painon teokselleen Seitsemän veljestä... Kuusi asetti valtavan painon teokselleen Tämä ihmisen maailma...
PoistaKyllä Kuusi on varmasti käynyt läpi jonkinlaisen kriisin. Toisaalta on ihan syystä voinut olla tyytyväinen omaan panokseensa planetaarisessa ajattelussa. Tätä asiaa olisi tärkeää ja erittäin kiinnostavaa selvittää.
PoistaKuusen kuolinvuosi 1989 oli sama kuin vuosi jolloin Linkola julkaisi merlkiteoksensa Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Olin kirjasta hyvin innoissani aluksi kunnes tajusin että olin retoriikan lumoissa, en toimintamallien enkä loppujen lopuksi kaiketi edes perusmoraalin. Ihmistä ja luontoa ei voi eikä pidä asettaa vastakkain kun samaa lihaa ja puuta ollaan, mutta oma perusviritys on kaiketi kuitenkin ihmiskeskeinen, vaikka viikonloppuisin menen mieluummin aina metsään kuin ihmisseuraan. Ihmisen osat, siis jos on ollut huono tsägä jo syntymässä, säälittävät minua. Se ei kai ole rikos. Näkyy nykyisissäkin asenteissani. Ihmisiä ei voi tänne planeetalle hylätä.
VastaaPoistaLinkola taisi ottaa Kuusen paikan. Siinäkin on yksi aihe. En tiedä tuntivatko toisensa. Koska Linkola kuului erakkoutensa ohella myös korkea-sivistyneistöön, todennäköistä että tunsivat. Olisi hyvä kohtaus heidän tapaamisensa.
Oma entinen, vähäinenkin, planetaarinen ajattelu, Jari, on kutistunut. On jäljellä vain ilo lähimetsistä ja toimeentulon kanssa taistelu. Olen siirtynyt ikään kuin yleiseen "ihmisten puolueeseen", jos kevennys sallitaan. Luonnon ja ekologian pelastajia on ihan riittävästi nykyään. Se tulee kaikessa läpi (niin kuin toki pitääkin). Melkein jokainen ajatteleva ihminen haluaa olla mukana tuossa junassa joka on varmasti oikein. Ihmistä ongelmineen ei pidä kuitenkaan unohtaa.
Hyvin kuvaat, Jope, tässä tuota Linkola - Kuusi -taustaa. Minulle on selvää, että Kuusi oli monin tavoin realistisempi ja rakentavampi ajattelussaan, mutta epäilenpä, että maailma ei ollut valmis näkemään sitä mitä Kuusi kirjoitti.
PoistaSamat fiilikset on muutenkin. Teen mieluusti kaikkeni hyvien asioiden eteen, mutta ei minua kiinnosta ollenkaan ne poliittiset viitekehykset, joissa asioita edistetään. Teen konkreettisesti oman osani ja pyrin vaikuttamaan valinnoillani ja asenteillani lähipiirissäni, mutta luultavasti en välttämättä ikinä edes äänestä äänekkäimpiä tyyppejä, koska minua ei kiinnosta niellä äänekkäimpiä ratkaisuyrityksiä, sillä ne näyttävät usein vähintäänkin lisäävän tai jopa luovan isoja ongelmia (toisaalla) ratkoessaan joitakin ongelmia. Mutta tällaista epätäydellistä tämä on kaikilla tasoilla. Tärkeintä mulle on elää konkreettisesti siinä missä olen. Planetaarisuuden tavoitan vilpittömissä kohtaamisissa luonnon, eläinten ja joskus ihmistenkin kanssa, mutta kaikenlaiset poliittiset viritykset alkavat ärsyttää. Eivät ärsyttäisi niin paljon, jos näkisin, että kyse on hyvin lasketusta yhteiskuntasuunnittelusta, jota Kuusikin aikanaan edusti.
Kuusella oli numerot ja pragmatiikka. Linkolalla loistava retorinen lahjakkuus ja se villapaidan tuoksu, johon niin moni lankesi älyllisesti. Kova pehmeässä paketissa.
VastaaPoistaTekisi mieli kertoa sadannen kerran omasta ja "Penan" tapaamisesta, mutta jätän nyt kerrankin väliin:) Siitä saisi yhden sivun novellin: Puoli kiloa karviaisia.
Puoli kiloa karviaisia olisi hieno romaanin nimi.
PoistaJope, se kohtaamisesi pitäisi kirjoittaa omaksi novellikseen tai sitten osaksi romaania.
VastaaPoistaPekka Kuusi siis kirjoitti teoksen 1960-luvun sosiaalipolitiikka, joka kasvun kautta tähtäsi ihmisen hyvään ja olen käsityksessä että tämä Kuusen teos tuli aivan toisella tavalla huomioiduksi kuin planetaarinen Tämä ihmisen maailma.
Jari, 60-luku oli kulutuksen ja kasvun aikaa. Ihminen hahmotettiin kasvajana ja kuluttajana - usein melko materiaalisena sellaisena. Iski tuon ajan rakennemuutokseen. Piti keksiä ihmisille jokin rooli yhteiskunnassa, kun heidät roudattiin / eri tavoin pakotettiin maalta kaupunkiin.
PoistaSiinä Väyrysen haastattelussa V. antoi ymmärtää, että Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka olisi vaikuttanut Koiviston ajatteluun.
PoistaEntä sitten Tämä ihmisen maailma? Kuluiko se uuden presidentin käsissä, koska se julkaistiin samana vuonna kuin K. aloitti pressana...
Kuusesta on harvinaisen hyvät wikisivut, varsinkin Tämä ihmisen maailma -teoksesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%A4m%C3%A4_ihmisen_maailma
PoistaTavallisessa Wikissä luonnehditaan Kuusen uraa näin, melko kriittisesti:
Ura Alkossa
Kuusi toimi Alkossa yleistarkastajana 1946–1949, sosiaalihallinnollisen toimen apulaisjohtajana 1949–1950, liikehallinnollisen toimen apulaisjohtajana ja johtokunnan varajäsenenä 1950–1952, johtokunnan jäsenenä ja jakelutoimen johtajana 1952–1971, johtokunnan varapuheenjohtajana ja pääjohtajan varamiehenä 1969–1971 sekä johtokunnan puheenjohtajana ja pääjohtajana vuodesta 1972 vuoteen 1984. Kuusen pääjohtajakautta katsotaan nykyään varsin kriittisesti: hänet koettiin alaisistaan etäiseksi, hänen alkoholipoliittiset ennustuksensa olivat valtaosin vääriä ja jotkut hänen ajamistaan lakimuutoksista johtivat suomalaisen sosiaalihistorian synkimpiin aikoihin.
Poliitikkona
Kuusi tuli valituksi SDP:n kansanedustajaksi vuonna 1966 yhdessä toisen porvarisprofessorin, L. A. Puntilan kanssa. Puntila sai johtaakseen alkoholivaliokunnan, johon myös Kuusi kuului. Kuusi tuli valituksi lisäksi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Neuvostoliiton kommunistinen puolue suunnitteli 1960- ja 1970-luvuilla Kuusesta "sosialidemokraattisen puolueen Kekkosta", jonka avulla puolue saataisiin sosialistisemmaksi K.-A. Fagerholmin ajaman antikommunistisen linjan sijasta. Kuusen poliittinen ura ei kuitenkaan koskaan kasvanut merkittäväksi: hän jäi erityisesti Mauno Koiviston jalkoihin, joka oli noussut pääministeriksi vuonna 1968. Kuusi oli kansanedustajana vuoteen 1970 saakka, ja tämän merkittävimmäksi tehtäväksi jäi puolivuotinen sosiaaliministerin tehtävä Karjalaisen II hallituksessa vuonna 1971. Pekka Kuusi toimi vuoden 1968 presidentinvaalien valitsijamiehenä.
Joo. Olen lukenut. Tuo kaikki pitäisi tarkistaa ja avata.
PoistaMielestäni se ei kuitenkaan poista ainakaan näiden kahden teoksen siis 1960-luvun sosiaalipolitiikka ja Tämä ihmisen maailma merkitystä.
Nyt on niinkin, että Linkolan teos kuten Jope totesi ilmestyi 1989 ja Tämä ihmisen maailma vuonna 1982. Vinkkasiko Linkola koskaan Kuusen kirjaan? Hänellä olisi ollut se mahdollisuus. Sitä en tiedä.
Ylle laittamasi teksti ei juuri innosta tutustumaan Kuuseen. Onko se tarkoituskin?
Mutta en tunne Kuusen tarinaa.
Ehkä Teemu Keskisarjalle täytyisi ehdottaa, että hän kirjoittaisi historiateoksen Kuusesta.
Se oli 60-luvun sosiaalipolitiikka. Mulla on nämä molemmat kirjat hyllyssäni.
PoistaTällä hetkellä lietsotaan jonkinlaista Kekkosvihaa, jonka syvyyttä en oikein jaksa käsittää. Joten kaikenlainen viittaus Kekkoseen on paha juttu.
PoistaTuonne ylemmäs. Minusta tuo yllä oleva on aivan kiinnostavaa eikä mitenkään mitätöi Kuusta. Miten on päädytty tällaisiin asetelmiin? Millaisia poliittisia valtataisteluja on käyty? Miten isot asiat hautautuvat niihin?
PoistaVielä totean, että tuo Alkon pääjohtajan paikka antoi ilmeisesti tilaisuuden koostaa materiaali mistä syntyi Tämä ihmisen maailma eikä osallistuminen korkealla paikalla päivän politiikkaan olisi sitä mahdollistanut.
PoistaJoo, aika nostaa ja aika laskee. Musta noiden aikojen kiintoisa juttu on juuri tuo kuinka tuossa ajassa demarit olivat Moskovan ja kotikommunistien silmissä pahinta Suomessa. Työväestön radikalisoitumisen salpaajia. Sen ajan "historian oikealla puolella"-ihmiset pitivät sos.demokraatteja aivan toivottomina vasemmistolaisina sosiaalipolitiikkoineen.
VastaaPoistaJos eletään, nähdään miten tämän ajan sankaruudet kääntyvät.
Vaikea uskoa että juuri tämä olisi se ensimmäinen aika koskaan jolle ei tule tarvetta uudelleen arvioinnille.
Alexiksesta vielä se, että vaikka kirja tekstiä ja sanaa ja kirjallista niin jälkikäteen kirjan monet kohtaukset muistuvat ja nousevat mieleen hyvin värikkäinä kuvina, oikeastaan sellaisena munchlaisena kuvastona ja värinkäyttönä.
Jari, mitä Kuuseen tulee niin kirjoita sinä vaikka radiomonologi aiheesta. Olethan näytelmän ennenkin kirjoittanut. Yle voisi olla hyvinkin kiinnostunut. Muoto voisi olla vaikka sekin, että sinä keskustelet Kuusen kanssa. Kävelette jättiostoskeskuksen läpi. Tähyilette kiikarilla Euroopan rannalla kauas horisonttiin tulijoita. Istutte ja juotte viinaa (Alkon pj. kun oli) 60-luvun baarissa. Kuusi kertoo sotakokemuksistaan (eikös se ollut joukkueenjohtaja kuten niin moni asevelisosialisti eli antikommunisti). Katsotte yhdessä Worldmetersin tarjontaa.
Erittäin hyvä idea! Jari hommiin. Draama kokoon ja dramaturgiat peliin.
PoistaKäsittääkseni Pekka Kuusi oli henkilökohtaisella tasolla raittiusmies, joka Alkon pääjohtajana hyväksyi maltillisen alkoholin käytön.
VastaaPoista60-luvun sosiaalipolitiikan alussa (julkaistu siis 1961) Kuusi kirjoittaa:
"Nyt 1960-luvulle ehdittyä voimme todeta, että ihmiskunnan pitkällä vaellustiellä viime vuosikymmenet ovat olleet täysin poikkeukselliset. Ihmiskunnan historiassa mitkään vuosikymmenet eivät erotu kaikesta edellä olleesta siten kuin nämä viimeiset. Maapalloa kiertävä avaruusihminen ei tällöin riitä oman uljaan aikamme tunnukseksi. Oman aikamme tunnus on köyhyydestään kohoava ihminen.
Sosiaalisen tasoituksen tietä edetessään ihmiskunta on joutunut kokemaan ihmeen: yleiseen kasvukehitykseen siirtymisen. Ensi kertaa on kansojen keskuudessa virinnyt usko siihen, että köyhyys voidaan todella karkottaa. Kansanvalta, sosiaalinen tasoitus ja taloudellinen kasvu näyttävät nyky-yhteiskunnassa kytkeytyvän onnellisella tavalla toisiinsa. Sosiaalipolitiikka näyttää nousevan vapaan ja kasvuhakuisen ihmisluonnon pohjalta."
Tätäkin vasten voidaan peilata Tämä ihmisen maailmaa parikymmentä vuotta myöhemmin.
Koen Kuusi-projektin erittäin vaativana. Siinä ei saisi epäonnistua ja taustatyötä olisi tehtävä kuten Vesa Kivi-romaania kirjoittaessaan.
PoistaVoitaneen sanoa niinkin, että Kivi ja Veljekset ymmärtääkseni nousivat laajan huomion kohteeksi piankin Kivenä kuoleman jälkeen. Siinä käsityksessä elän.
Sen sijaan Kuusen Tämä ihmisen maailma täytyisi nostaa unholasta uusintapainokseen ja kansan käsiin.
Tässä nostamisessa olen liian vähäinen tekijä eikä ole riittäviä viitteitä toiminnasta...
Mieluummin olen kirjoittamatta kuin että tuosta vain mutuilen jotakin.
Mainitsin Teemu Keskisarjan ja tässä voisi olla hänelle tosiaan historiateoksen paikka. Sen perustalta jo sitten ehkä näytelmä tai romaani olisi helpommin mahdollinen.
Ylen kiinnostuksista en tiedä. Luulen, että tuntematon tekijä tulisi siellä nopeasti sivuutetuksi.
Toin Pekka Kuusta esiin täällä Vesan blogissa aika useinkin mutta nyt katson hoitaneeni sen homman ja lopetan tästä aiheesta.
PoistaJari, hyvä että toit Kuusta esiin.
PoistaJäin miettimään onko tässä ajassa ihmistä, tekijää, näkijää, joka hahmottaa yhtä hyvin tulevan mahdollisuuksiin ja ajattelee niin, että se on kuultavissa ja ymmärrettävissä.
VastaaPoistaOn tietenkin tämä kollektiivinen varmuus siitä, mihin maailma on menossa, esimerkiksi ilmastonmuutoksen suhteen, mutta onko muuten?
En tarkoita että totuuden pitäisi tulla aina jonkin ihmispersoonan kautta, mutta kenellä/millä/missä on visio vaikkapa maailmasta vuonna 2050?
Koko maailma ja kaikki mitä siinä on ei voi selittyä ainoastaan ilmastonmuutokseen, joka, niin tärkeä ja vakava näkökulma kuin onkin, tuntuu joskus vievän kaiken hapen ja tilan tulevaisuutta hahmottaessa.
Kaikki ihmisen oleminen ja toiminta jatkuu siinä ohella ja ne kehityskulut päätyvät varmuudella myös johonkin.
Ukrainan sota on tästä esimerkki.
Perinteinen sota ja perinteinen historia tuli takaisin eikä kaikki olekaan pelkkää kulttuurisotaa ja identiteettipolitiikkaa ja ekologiaa.
Oma hyttysnäkökulmani arvioi että tulevaisuus löytyy asioista digitalisoiminen/lisätty todellisuus, Kiina, valuuttajärjestelmien suuri muutos ja väestöjen ennakoimattomuus.
Monet hyvät kehityskulut ovat myös mahdollisia, mutta kun miettii mikä on vaikka yhteiskuntapolittinen tila Suomessakin nyt, niin kyllä siihen paljon onnekasta sattumaa tarvitaan, jos kompromisseihin ei ole halua ja vain yhden totuuden politiikka jyrää.
Nyt mediassa juttuja siitä kuinka maapallon ytimen kiertosuunta on ehkä vaihtumassa. Syytä huoleen ei (kuulemma) ole, luonnollinen tapahtuma, mutta kuvaa sitä että mitä tahansa voi tapahtua ihmistenkin asioissa.
En usko että oikeastaan juuri mitään maailmassa voidaan täydellisesti hallita ja vielä vähemmän niin isoissa mittaluokissa. Toivoisin että kiertosuunta olisikin kaikilla tasoilla pieniin yksilöihin, pieniin mittaluokkiin, vähempään määrään, vahvempaan paikallisuuteen, "ruohonjuurelle" kuten ennen vihreätkin (ne entiset) asian ilmaisivat. Se ei estä esim. luonnollista EU-yhteistyötä, jos kukin maa kantaa ensi sijassa vastuun itsestään.
Kun tavaratuotanto siirrettiin Aasiaan (globalismi), kun historian loppumista pidettiin varmana, annoimme vallan itsemme suhteen toisaalla. Nyt on alkanut kuulua ensimmäisiä signaaleja vähän joka suunnasta että se on ollut sekä talouspoliittinen että turvallisuuspoliittinen jättivirhe. Nyt olemme pelkkien varastojemme varassa. En ajattele että on väärin ajatella että kukin maa tuottaa pääosin ne tarvikkeet itse, jotka kuluttaakin. Yhtä hyvin kun puhutaan Putinin pussiin pelaamisesta, voidaan puhua myös Kiinan pussiin pelaamisesta, kun kannatetaan nykyistä globalistista työnjakoa. Ja Kiinan pussi on muuten myös aika iso. Siinä taitaa olla 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan merkittävin tekijä,
Hyvin hahmoteltu lokaalia ja globaalia politiikkaa.
PoistaTuosta maapallon ytimen kiertosuunnan vaihtumisesta on liioiteltuja uutisia liikkeellä. Tämä oli jossain tiedelehdessä selitettynä. Mahdollinen muutos oli marginaalinen planeetan muun toiminnan kannalta. Siitä ei ollut suuriakaan huolia ainakin näiden haastateltujen tieteilijöiden mukaan.
"pieniin yksilöihin" po. pieniin yksiköihin, mutta toisaalta...miksei myös pieniin yksilöihin, jos sillä ajatellaan poliittis-ideologisten egojen pienempiä olomuotoja
VastaaPoista
VastaaPoistaJopena jatkan: jos olisi laitettava rahat peliin siitä kumman on voitto globaalissa kisassa tällä vuosisadalla, USAn vai Kiinan, niin nykyspekseillä ja sillä millä tasolla ko. yhteiskunnat ovat oman hallintonsa hanskassa, ei voittajasta ole paljon epäilystäkään.
Itse en toivo kummankaan voittoa, tietenkään, vaan pienten kielten ja kulttuurien ja miksei myös alkuperäisen vapaan eurooppalaisuuden. No, nuo sanat voivat tarkoittaa mitä tahansa, mutta halusin turhamaisuuttani lisätä itseni vuoksi tuon itsestäänselvyyden.
Nyt koira konttiin ja kompastelemaan kuusten jäisiin juurakoihin!
Joku amerikkalaiskenraali tai vastaava oli antanut ennustuksen, että USA ja Kiina voivat olla suurella todennäköisyydellä sodassa 2025, tai ainakin jonkinlaiset mahdollisuudet tällaiselle yhteenotolle ovat olemassa. Se olisi kyllä karmea tilanne. Esimerkiksi Taiwanin tilanne voisi toimia lähtökohtana sodan syttymiselle.
PoistaTässä se juttu itse asiassa on: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/677a96d4-6b4c-4184-92e1-00c33ffb2379
Toivottavasti ei toteudu. Ihmetyttää kyllä hiukan myös julkinen spekulaatio tällaisilla. Mitä se palvelee?
Luin. On tuotu esiin myös se että länsi/USA-Kiina -konfliktissa taloudelliset seuraukset olisivat monikymmenkertaisia lännelle verrattuna Venäjän pakotteiden tuomaan, koska olemme valtavan osan tuotantoamme Kiinaan siirtäneet ja esim. sota katkaisisi käytännössä kaikki yhteydet.
PoistaTosiaan hyvä miettiä miksi näitä vuotoja tai spekulaatioita lähtee liikkeelle, mitä niillä tavoitellaan?
Eurooppa olisi lanattu tuon sodan jäljiltä taloudellisesti ja poliittisesti. Ehkä sitten täälläkin tapahtuisi jotain kaiken uusjakoa vai tiivistyisikö maanosan politiikka jotenkin - kuka tämänkään tietää. Luultavasti valitsisimme läntisen leirin, mutta mitä siinä tapauksessa kävisi (kauko)idänsuhteille...
PoistaToivottavaa olisi, että USAn ja Kiinan keskinäisriippuvuus on sillä tasolla, että ei lähdetä sotaan.
Venäjän fossiilista rippuuvuus oli valtava virhe, jonka hintaa nyt maksetaan, ihan samanlainen ja suurempi on Kiinan tuotannosta ja ekonomiasta. Jos ensimmäisen virittivät hyväuskoiset länkkärit niin toisen virittävät globalistit.
PoistaMiksei voi olla myös niin että on tajuttu että Kiina-addiktio on katkaistava. Tuotantoa on siirrettävä takaisin. Se vaatii tietenkin tuotantokustannusten alentamisen lännessä. No, minimipalkalla työskentelevistä on tulossa ja tullut uusi luokka ja se kasvaa.
En ole ollenkaan näitä "uudelleen asetus"-ihmisiä, oma epäily kattaa melkein kaiken, mutta kyllä tässä asiat uudelleen asetetaan tavalla tai toisella, joko hyvällä tai pahalla, joko tarkoituksella tai vapaalla ja hallitsemattomalla ajopuuvirtauksella (mikä on oma näkemykseni), mutta selvää on että ajat tyyliin 1970-2010 -luku ovat ohitse.
PoistaNo, jotkuthan tästä iloitsevatkin.
Alexiksessahan Suomi (tai sen väestö) muokkautui karmealla tavalla ilmastollisen poikkeusolon, kylmyyden, vuoksi.
PoistaMe odotamme ilmastomuutosta ja kyllä se sieltä tuleekin, mutta voi tulla myös jotain muuta, ihan ihmistekoista, jos mennään sen kautta.
Suurempi riski ihmistekoisessa yhteiskuntamyllerryksessä.
PoistaToivo on siinä ettei realisoidu isojen poikien tappeluksi.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKappas, ("...vaan pienten kielten ja kulttuurien..." ), tämäkin pitää pistää luentaan, hienoa: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009336901.html
VastaaPoistaSaarikivellä on aina asiaa - hyvä!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaHieman täysdiletantin pohdintaa näistä arvosteluista.
VastaaPoistaHyvä kirja, hyvät arvioinnit, se on näissä selvä, ja niin pitääkin olla, mutta ihmetyttää se miten vähän noissa kirjoituksissa puhutaan Alexiksen kielestä.
En tiedä, vaikka aika paljon uuttakin luen, miten ilmaisuvoimaista on kotimainen nykyproosa, mutta itselleni Alexiksen kieli, sen sävyt, sanastot, rytmi ja ilmaisuvoima oli kirjan merkittävin tekijä. Kieli maalasi sen kuvaston ja Kiven ja unet, mistä minulle muodostui itse tämä kirja.
Minähän pidän myös hyvin paljon alikirjoitetusta (oma termi) tai pelkistetysti ja karustikin tai hieman jopa sinne päin (esim. tuolla aiemmin blogissa mainittu hieno Häpeärauha) kirjoitetusta tekstistä. Sellainen teksti ei ole minulle koskaan ongelma.
Proosa jossa taas jokainen virke pyrkii olemaan kuin aforismi mulle useimmiten on taas ongelma. Kotimaisessa sitä "tyyppikirjoitusta" näkee paljon. Liiaksi ladattua.
Alexiksen kielessä sen sijaan ei ollut kummastakaan noista em. kyse.
Luin jonkinlaista ekspressiivis-realistista tekstuuria, jossa oli paljon väriä, mustaa ja punaista, (vaikka maisemat olivatkin osin harmaita ja metsämaat synkkiä) ja kielessä ikään kuin virtasi aito veri (tämän olematta sitä afoproosaa) tai pateettista.
Teksti loi minulle kuvia jotka olivat peräisin (kuin) Edvard Munchin töistä. Lempimaalarini. Yhteyttä en osaa selittää.
Summa: Alexis (oli ainakin minulle) sen kieli eikä sen varsinainen aihe tai muut kirjalliset keinot. Arvioinneissa kieli on jäänyt taustalle.
(Jos sitten kyseisen tason kirjallinen kieli on normaalia kotim.proosassa niin en ole onnistunut löytämään niitä kirjoja.)
jope
...jatk.
PoistaJos itse osaisin kirjoittaa noin, en muuta tekisikään kuin kirjoittaisin. Kunhan nyt ihmiset jatkaisivat vain lukemista.
Kirjastojen kierrätyspisteet (vaikka aarreaittoja ovatkin itseni kannalta) ovat nykyään huolestuttavan täysiä. Myös kirjastot antavat pois jo pari vuotta vanhoja kirjoja.
Sellainen kuvitelma mulla ollut vuosikymmeniä että jos osaisin maalata (vaikka kuten tuo Munch) kuten todellinen ammattilainen, niin siinä olisi sitten latu (kangas) auki tappiin asti. En muuta tekisikään kuin vetelisin pensselillä esiin ihmisiä ja niiden päitä ja maisemia ja kaikkea mikä näkyy. Mutta en osaa piirtää edes kissan pään silhuettia, hah. Taitoni on ehkä kymmenvuotiaan tasolla. Olisi vapauttavaa osata jokin kunnollinen taito todella hyvin niin että se olisi kuin eläimelle vaisto.
jope
Kieli on jäänyt kritiikeissä melko vähälle. Havainnot koskevat perusteemoja. Paljon eli melkein kaikki oli minullekin tuossa kielessä, kun kirjoitin. Ja jonkinlaisessa tajunnassa, joka nousee kielestä. Mutta harvoin sellaiseen lukijat keskittyvät edes runouden kohdalla. Olen sanonut, että jokaiseen teokseen yritän saada aikaan oman kielen eli että en mene sillä kielellä ja rekisterillä, jota olen ennen käyttänyt. Se vuoden 1918 romaani on alkanut tässä mielessä kangastella jo ja olen pohtinut synopsiksen tynkää. Siinä sitä kieltä sitten vasta on kun ääneen pääsevät Algoth Untola, Kössi Kaatra, Björling ja Södergran, aikansa punaiset ja valkoiset ja oman todellisuutensa luojat.
PoistaTuo Munch oli hyvä vertauskohta. Pitää kirjoittaa maalaten ja ajatellen ja siten että lukijalle jää voimakkaita rytmejä, kuvia ja ajatuksia mieleen.
PoistaOlen huomannut saman kirjastojen kierrätyspisteistä eli täynnä ovat. Monta hyvää löytöä olen tehnyt.
PoistaKyllähän nykykirjoittajaa velvoittaa sellaisetkin asiat kuin että meillä on Kiven ja Kilven ja muuta tämän tasoisia edeltäjiä. Ei viitsi jäädä kovin monta kierrosta jälkeen vaikka väkisinkin jää jonkin verran, vähintään sen verran että nöyränä pysyy.
Untolasta luin just aika hyvän Harhama-esseen Sutisen uudesta kirjasta. Harhamaa en ole lukenut mutta nyt alkoi vähän kiinnostaa kun tämä Sutinen sen tulkitsi kirjalliseksi epäonnistumiseksi hersyvällä tavalla. Esillä Sutisella myös yhteinen Untola-Björling -laivamatka Suomenlinnaan keväällä -18. Traaginen sellainen.
VastaaPoistaTammikuu-huhtikuu Helsingissä vuonna 1918 on hyvin kiinnostavaa aikaa. Kaupunki punaisten vallassa, heikosti, porvariston valtaosa pelkää hiljaa verhojen takana pahinta mutta toivoo parasta. Suurin osa suomalaisista ei osallistunut millään tavalla sisällissotaan. Ketkä asunnoissaan silloin kirjoittivat runoja ja romaaneja tai novelleja ja julkaistiinko ne myöhemmin?
jope
En ole vielä lukenut Sutisen esseekirjaa. Pitää lukea. Mulla on nyt luvussa Hautalan iso Untola-tutkimus (miltei 1000 sivua), Hertzbergin Björling-tutkimus sekä Rahikaisen Södergran-tutkimus (tästä tiedän oikeastaan todella paljon muutenkin). Kössi Kaatran teoksia olen lukenut Project Gutenbergista.
PoistaTuo tammikuu-huhtikuu 1918 on yksi kiinnekohta. Siihen pistän Untolan seikkailemaan, Södergranin ja Kaatran aika on 1918-1919, Björling muistelee vuonna 1922 neljä vuotta aikaisemmin tapahtuneita juttuja.
Untolan osuus sijoittuu varmaankin hänen kuolemaansa edeltäneeseen yöhön sellissä. Södergran on Raivolan luonnossa, Kaatra pakomatkalla Tukholmaan (laivassa) ja Björling on vuonna 22 Kaivopuistossa käsissään Vilande dag, esikoisteos.
On ilmeisesti niin että Untola ja Björling eivät olleet samaan aikaan sillä laivalla, josta Untola hyppäsi mereen. Mutta Björling sai aivan ensikäden tietoa asiasta valkoisilta kavereiltaan. Saattaa olla, että Björling kyllä näki Untolan vangittuna. Tätä asiaa selvittävät Hertzberg ja Hautala hyvin.
Yritän tulla noihin aikoihin eri hahmojen ja ideologioiden kulmista. Saa nähdä mitä siitä sitten tulee, mutta tuntuu hauskalta ajatella, että tuosta voi kirjoittaa jotain.
Taisi just tuohon Hautalaan Sutinen viitata. Itsehän näistä tiedän vain pinnan pintaa. Jos sitäkään. Menevät gunnarit, elmerit ja runarit joskus sekaisinkin.
PoistaNoista ajoista on kirjoitettu paljon fiktiota ja faktaa, mutta ei tule mieleen että koskaan tuolla tavalla noiden kirjallisten hahmojen kautta. Anna mennä ! Mielestäni jollakin tavalla jatkumoa olis tuohon Kivi-aiheeseenkin vaikka tulee varmaan ihan erilainen.
Suomenruotsalainen kulttuuriporvaristo on aina kiinnostanut (Tikkanen esim.). Ehkä siksi että ovat kaikilta määreiltään (ruots.-porvaristo -kulttuuri...hah ha) oman itsen vastakohtia.
jope
Myönnän itsekin, että en usein tiedä paljonkaan asioista, joista alan kirjoittaa. Otan sitten kirjoittaessani selvää. Olennaista on kiinnostus ja jokin idea, jota lähden koettelemaan. Tämä on tällainen tilanne. Södegranin erikoiset ajatukset yhteiskunnasta tunnen ja Kössi Kaatran Punaiset ja valkoiset on tuttu. Toki Björlingistä ja Untolastakin minulla on tietyt tiedot ja ideat - tärkeitä tässä kohtaa.
Poista