I
Myrskykourat karkeita taivaita moukaroi,
tulenlieskat maan tuhka-aavoiksi kirjavoi.
Oli raikasta juoksu gasellin siivekkään,
sinen kirkkauteen ylsi sen lento, nuoruuskoi.
Oli pehmyttä laulua korske; illat, yöt
suven leikeissä palaen se leikamoi.
Nyt on raskaana loimussa liekkien kelmeäin –
oi, se kärsii ja katuu, vaisuna vaikeroi.
II
Oli ylhempi polte alisen tähtiyön,
tulimetsät kun kauhun pidoissa karkeloi.
Jylyn jylhempi riivaus kaikk’ murskasi vyöryillään,
mitään altaan ei nouse, ei eloon vihannoi.
Oli kuumempi suur’pelon suitsu, se rientämään
sotarintamaan myriaadeja haravoi.
Syke riemukkaamp’? Ei vaan rintojen syttyväin,
pikilähteestä nuoli kun juopuen hehkua joi.
Uni unettoman, mi ain’ ylös korkeuksiin
ylimaisiin hohtavat vapaushaaveet loi.
III
Rinnan rauhaton poltetuuli, mi outoin taa
taivasmerten rantoja uittaa ja unelmoi.
Oli hartaampi virsi, se vierellä kuilujen
eron murtamille viel’ lumelohtua toi.
Säveltulvat nuo elon kaikkeus-kanteleen,
mi riehuu ja raastaa ja armaitaan allokoi –
mitä rinnalla sen, runo, sievät siirtosi ois?
Vain vaimea kaiku, mi aatelmat toistaa voi...
Runopiirtoja vain – yli kulkue verinen
riensi, lensi, ja helvetin torvien toitotus soi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti