Oman (kunkin oman) mustan peilin katsominen herättää monia mielleyhtymiä. Omaa mustaa peiliä on tullut ajateltua jo kohta vuosikymmeniä. Isoksi osaksi sitä toimii, reagoi, ajattelee, ja tunteekin, eri tavoin mitä itse haluaisi. Joskus täysin eri tavoin. Paremmaksi ihmiseksi kasvaminen ei oikein onnistu. Ainakaan kestävästi sellaiseksi. Kumpi sitä sitten enemmän on, se mitä on luonteineen ja reagointeineen vai se, mitä haluaisi olla? Voi olla kolmaskin mahollisuus: ihminen on se mitä hän on, sinänsä. Sellainen joka on kokonaan muuta kuin tekonsa, sanansa ja ajatuksensa. Se jota hän ei itsekään vielä tunne. Tai sitten ei, ihminen on yhtä kuin tekonsa. Se on minusta armotonta, jos niin on eikä ole muuta. Eilen aloin lukea Tonu Onnepalun teosta Valheiden katalogi/Englantilainen puutarha. Hyvä sekoitus synkkiä ja valoisia ajatuksia ja havaintoja eli juuri sopivaa lukemista loman alkuun. Tai tähän ikään, kun tajuaa millainen muurahainen pistimimineen ja toukka happoineen on myös ihminen. Silti pakko todeta että vaikka noin on kuten totean, puhun siis omasta puolestani, suurin osa päivästä menee hymyillen ja nauraenkin. Ehkä se on pinnallisuutta tai sitten vain tyhmyyttä, hyvä.
Kyllä tässä iässä tulee kaikenlaisia ajatuksia itsestä, elämästä ja maailmanmenosta. Eivät ne aina kerro hyvyydestä vaan myös typeryydestä, epäonnistumisista ja ennen kaikkea siitä, että ei enää tajua, mikä meininki on. Sekin täytyy ymmärtää, että minä en ole yhtä kuin ajatukset ja tunteet, jotka lävitseni seilaavat, vaikka toki olen jotenkin niitäkin. Henkilökohtaisesti välillä on sellainen eksymiskokemus, ellei pitäydy aivan konkreettisimmassa arjessa ja toki joskus silloinkin. Ei auta kuin elellä. Outoja taakkoja ollaan myös niskaamme sysäämässä ja ihmeellinen paikka on kriisiytyvä yhteiskunta, vaikka samalla on olo, että pienikään osa ihmiskunnasta tai suomalaisista ei ole elänyt näin turvatusti kuin itse elää.
Tätä aikaa en itsekään enää hahmota. Ei ole enää oikein koria mihin laittaisi ideansa. Eikä tunnista lainkaan mitä erilaiset määreet tarkoittavat tässä ajassa, esim. liberaali, konservatiivi, oikeisto, vasemmisto tms. Aikaisemmin peli oli ihan selvä. Mutta nyt on ihminen sellainen hybridi ettei tiedä koskaan miten sen lautaus toimii. Kun menet nyt noihin vuosiin 17-18 niin jotakin samanlaista niissä vuosissa oli kuin näissä. En tarkoita kahtiajakoa, vaan sitä että kahtiajaon perusteet ja rajat olivat hyvin epäselviä. Ei ollut köyhät vs. rikkaat vaan erilaisten ideologisten hybridien sotaa, joka näyttäytyi mielikuvana sorretut-sorretut -asetelmalta mutta kyse oli myös paljon muusta. Yksinkertaisten ihmisten mielistä on aina taisteltu (lasken itseni yksinkertaisiin). Niin nykyäänkin.
Aina jatkuvasti, noin kolme kertaa viikossa heh, teen päätöksiä että välitän paskat maailmasta ja siitä mitä siinä tapahtuu (poislukien Ukrainan sota) ja mitä puhutaan ja mitä pidetään oikeana, ja varsinkin kun omissakin asioissa tekemistä, rukoilemista ja taistelemistakin, mutta sitten taas reagoin, vituttaa lujaa tai jokin lujaa innostaa. Eli olen ihminen. Paras ettei ole mitään sääntökuntia itselle.
Keskisarjan Viipuri pitää minunkin laittaa kirjastotilaukseen. Kuvittelepa että minun äitini on sen kaupungin katuja tallustanut kolmekymmentäluvulla. Olen niin vanha! Ja äiti vanhan siis synnytti. Perhe oli köyhtynyt totaalisesti kun maatila Kivennavalla oli mennyt pakkohuutokaupassa. 70-luvun lopussa käytiin sitten kerran Neuvosto-Viipurissa. Oli siinä lapselle hahmottamista että missä ollaan, kotona ja ei kotona.
Tuttuja tuntoja. Itselläni on hiukan järkkynyt sellainen perusluottamus yhteiskunnan järkevyyteen ja poliittiseen ohjaukseen. On luultavaa, että minä aikana hyvänsä voidaan tehdä kohtalokkaita vieheitä ideologisista syistä, vaikka kuinka ajatellaan, että ollaan edistyneitä tai mitä milloinkin. Selvästi tässä on sekin, että olen lähtökohtaisesti niin eri ajan ihminen, että väkisinkin arvopohja on rakentunut toisin, vaikka siinäkin löytyy joustoa. En pysty ihan täysin hahmottamaan, onko tämä nykyinen rakennemuutos millainen ja mihin se ihmiset heittää - 60-70-luvulla ylimääräihmiset saattoivat painella Ruotsiin. Nyt tänne tulee porukkaa, jonka kohtalosta ei ole tietoa 20 vuoden säteellä, niin kuin ei ole kenenkään muunkaan kohtalosta.
Itse synnyin 60-luvulla, ja jotenkin se maailma on jäänyt iholle, en pysty kaikessa päivyttymään nykyaikalaiseksi ainakaan siten, että kävisin tässä ajassa ideatason mallikappaleesta. En kaipaa esim. "takaisin" konservatiivisia arvoja tai "vanhaa" Suomea, kun koen, että Suomi oli esim. 70-ja 80-luvulla vapaampi ja liberaalimpi kuin nykyään. Voi olla että tuo on pelkkä näkövirhe, pelkkä henk.koht. kokemus, mutta mulla menee juuri noin päin. Voi olla että väärin päin.
Nuo kirjailijat sisällisodassa on kyllä kiinnostava kompositio. Ja miten välttää se valmis kuvasto tuosta ajasta. Itse yritän aina muistaa (vaikka kuinka prolemielinen olenkin) että sisällisota syttyi juuri itsenäistyneessä maassa jonka parlamentissa oli valtavan suuri vasemmiston edustus, eli kaikki mahdolliset vaikutuskeinot käsissä. Pieni ammattivallankumouksellisten joukko oli tämänkin tragedian takana. Ulkomaiset ihmiset ovat ihan äimän käkenä kun saavat tietää että vain muutaman vuoden päästä kun verinen sisällisota oli ohi, pääsi suurena puolueena takaisin parlamenttiin vaikuttamaan sama puolue joka oli vallankumous-/tai kaappausyrityksen takana eli silloiset sosiaalidemokraatit. Vastaavaa ei muualla vain tapahdu.
jope
Nythän on maa taas hieman kahtia. Tai ainakin 80-20. Miten tässä ajassa kirjailijat... Ei, hah, ei jatketa aiheesta.
Ainoa kahtiajako jota itse pidän tässä ajassa Suomessa todellisena on jako heihin, joiden toimeentulo riittää tässä ajassa hyvin tai edes jotenkin, ja niihin joilla ei ole (tai ei ole enää) kohtuullisen toimeentulon mahdollisuuksia.
Se on paljon enemmän kuin poliitinen tai arvokysymys. Itse koen sen maamme merkittävimpänä hätätilana.
Tuohon jakoon kaikki lopulta palaa. Se on selvä. Näissä erinäisissä siirtymissä, sokeissa ja kriiseissä se tapahtuu. Emme sittenkään täysin tiedä mikä on lopputulos. Ihmisiä putoaa hyvin erilaisista asemista, kun muuttuvassa toimintaympäristössä talous kaatuu alta. On vaikea ennakoida täysin. Toki tämä on nähty monissa aiemmissakin rakennemuutoksissa.
Toiseksi minusta on jonkinlainen ristiriita siinä millaista työvoimaa tarvitaan pidemmällä tähtäimellä. Ilmeisesti teknologian ja tekoälyn kehittymisen myötä häviää todella paljon työpaikkoja. Palvelualat eivät vedä loputtomasti porukkaa. Ilmeisesti kuitenkin nuo alat on arvostettu siten että ne eivät suomalaisille riittävästi kelpaa. Hiukan ihmettelen toisaalta sitäkin mitä me teemme yhä enenevillä maisterijoukoilla, jotka osaavat jotain teoreettista liturgiaa mutta ovat käytännössä kädettömiä asioissa, joilla yhteiskunta pysyy pystyssä. Tästä kaikesta voi tulla vielä iso sotku syrjäytymisen, kohtaamattomuuden ja monien aivan itse luotujen sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien kanssa.
Kyllä, puhutaan koulutettujen houkuttelemisesta Suomeen, kun samaan aikaan koulutettuja suomalaisia lähtee maasta paljonkin, ja lisäksi korkeakoulutus ei kohtaa työvoimatarpeita juuri kuten kuvasit. Ehdimme nähdä mitä tässä yhtälössä käy. Voisi maalata pirujakin seinälle mutta kaikki tulee kyllä nähtäväksi muutenkin.
Kun miettii vaikka nyt tekeillä olevaa hallitusta niin näyttää että niillä on edessään ihan tekemätön paikka, mahdoton tehtävä. Ja niin oli siellä Orpon kanssa persut tai demarit sitten loppujen lopuksi. Jonkinlainen öljyihme (Norja) tässä vähintään tarvittaisiin. Nythän kovasti povataan että vetytalous voisi meillä olla sitä, toivottavasti olisi niin, edes vähän, tai sitten voi olla kyse vain katteettomasta optimismista jolla asioita myydään toteutumaan.
Mutta ei tätä maata pelkillä hyvillä fiiliksillä, arvoilla ja mainospuheilla palauteta hyvinvointiyhteiskunnan raiteille. Tarvitaan, tietenkin, tuotantoa joka tuottaa raakaa fyffeä, nettotuottoa( ja isosti) palkkoina työntekijöille voittoina investoijille että veroina valtiontaloudelle. Ja myös tietenkin luonnontila hyvin huomioiden muttei niin että ideologis-ekologisesti jäädään maahan ja alistutaan tappioon ja yhteiskunnan alasajoon. Tämä em. on hyvin epäpoliittinen kanta. Niin näen.
Vähän pettynyt hallituksen hitaaseen muodostukseen, kun on vaikea tilanne maassa päällä. Nythän kaikki päätökset seisovat ja toimitusministeriö on yhtä tyhjän kanssa. Purra tai Lindtman valtionvarainministeriksi ja pian ja hommiin heti. Rkp:n ja Purran mittasuhteessa pikkuasioista kiistelyt maksaneet ilmeisesti kymmeniä ellei satoja miljoonia meille kaikille. Ja kannattaa muistaa että nämä miljoonat/miljardit maksavat myös suoraan ihmishenkiä ja ovat todellinen ihmisarvokysymys erityisesti täysin sakkaavassa sote-muutoksessa.
Inflaatio on joillekin ostovoiman supistumista. Toisille mm. sitäkin kautta kasvava köyhyys maksetaan terveydellä ja epäsuorasti ja joskus suoraakin (lama 90-luvun alussa) hengellä. Raha/toimeentulo ei ole "vain" rahaa. Siksi hallituksen pitäisi toimia jo. jope
Tässä ollaan isojen riskien ja mahdollisuuksien vedenjakajalla. Mutta juuri esimerkiksi tuo on dilemma, että suomalaiset hyvinkoulutetut nuoret jättävät kotimaansa ja samaan aikaan tänne houkutellaan osaajia, joita ei kuitenkaan ole saatavilla vaan saatavilla on porukkaa, joka ei ole erityisen koulutettua ja on monin tavoin tukiriippuvaista; toisaalta meillä on yhä vähemmän syntyviä lapsia ja yhtä aikaa abortteja tehdä reilusti 10 000 vuodessa, mikä tarkoittaa 10 vuodessa 100 000 ihmistä jne jne. Nuoret ovat ainakin uutisoinnin mukaan ilmastohälytystilassa ja -paniikissa jne jne. Tämä kaikki tuntuu todella rikkinäisestä ja pahalta, mutta valinnat tehdään toki yksilötasolla, sille ei voi mitään.
Osittain paniikki on Suomen osalta ja Suomen olosuhteita ajatellen täysin poliittisesti synnytettyä, koska on poliittisen valtadiskurssin ytimessä, siis ilmastoahdistus samoin kuin moni muu ilmiö on luotu poliittisesti, diskurssissa, vaikka asiaan voitaisiin ottaa toisenkinlaisia näkökantoja ja tulokulmia, joissa ei puhuta paniikista vaan tekemisestä ja ratkaisuista.
Juttuun kuuluu myös se asetus, että mikään ilmastoimi ei riitä.Tarvitaan lisää ja lisää, enemmän ja enemmän, ja nopeammin ja nopeammin. Suorituksen tulee olla täydellinen, suurin ja radikaalein. En ole ilmastonmuutoksen kieltäjä, mutta vahva paketti siitä on rakennettu, kestää kaikki tulevaisuuskuvat: jos lämpenee, se on ilmastonmuutos, jos kylmenee, sekin on. Ideologia romahtaa kun todellisuus ei vastaa. Mutta tässä ei ole sitäkään riskiä.
Viime aikoina onneksi valtamedia on julkaissut ihan perusfaktaa (joka oli aiemminkin parilla klikkauksella esim. vm:n ja Suomen pankin sivuilta jokaisen saatavissa) siitä kuinka velkaantuminen lähti kiihtymään ennen koronaa ja inflaatiokin ennen Ukrainan sotaa.
Jospa uusi hallitus (ketä siellä onkin) ottaisin sen linjan että puhuisivat koko ajan ihan totta oli se kivaa tai ei. Arvostus kasvaisi varmasti. Sellainen uusi poliittinen kulttuuri?
Suomen väestöhomma on kyllä peestä. Mutta jos ei väestö kasva (ketään ei voi pakottaa synnyttämään, itse asiassa hyvä jos ideologisesti läpiahdistuneet ihmiset eivät perheitä perusta) ja väestöä ja yhteiskuntaa pidetään yllä ihmisten maahantuonnilla, minimipalkoilla ja korkealla verotuksella, niin olkoon sitten niin. Pragmaattisimmat valtiot pärjäävät tod. näk. parhaiten tulevaisuudessa. Voisikohan Suomesta tulla vielä sellainen? Riippuu 20-40 -vuotiasta ihmisistä.
Olen iloinen siitä, että sain elää Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Vielä 2020-luvulla menee henkilökohtaisesti erittäinkin hyvin. Mutta noin yleisemmin on kaikenlaista ikävää ilmassa. Ehkä tästä selvitään kuitenkin, toivon sitä sydämestäni, vaikka samalla ajattelen, että isot murrokset ovat edessä. Uusi hallitus on hankalien päätösten edessä, ja varmasti sen toimet aiheuttavat ahdistustakin monissa. Heidän töitään ei auta yhtään se, että edellinen veti omaa hurlumheitään niin kuin huomista ei olisi. Olisivat luultavasti jatkaneet samaan malliin, jos olisivat saaneet jatkokauden. Rahaa paloi, maa on rempallaan.
Kun ihmisten mielistä taistellaan on ihan kaikenlaisten ihmisten mielet otettu huomioon: ei ole yksinkertaisia erotukseksi toisista, koska jokaiseen isketään primitiivisellä tasolla: olet mukana tai olet ulkona. Nykyisin tämä on helppoa toteuttaa.
Oman (kunkin oman) mustan peilin katsominen herättää monia mielleyhtymiä. Omaa mustaa peiliä on tullut ajateltua jo kohta vuosikymmeniä. Isoksi osaksi sitä toimii, reagoi, ajattelee, ja tunteekin, eri tavoin mitä itse haluaisi. Joskus täysin eri tavoin. Paremmaksi ihmiseksi kasvaminen ei oikein onnistu. Ainakaan kestävästi sellaiseksi. Kumpi sitä sitten enemmän on, se mitä on luonteineen ja reagointeineen vai se, mitä haluaisi olla? Voi olla kolmaskin mahollisuus: ihminen on se mitä hän on, sinänsä. Sellainen joka on kokonaan muuta kuin tekonsa, sanansa ja ajatuksensa. Se jota hän ei itsekään vielä tunne.
VastaaPoistaTai sitten ei, ihminen on yhtä kuin tekonsa. Se on minusta armotonta, jos niin on eikä ole muuta.
Eilen aloin lukea Tonu Onnepalun teosta Valheiden katalogi/Englantilainen puutarha. Hyvä sekoitus synkkiä ja valoisia ajatuksia ja havaintoja eli juuri sopivaa lukemista loman alkuun. Tai tähän ikään, kun tajuaa millainen muurahainen pistimimineen ja toukka happoineen on myös ihminen.
Silti pakko todeta että vaikka noin on kuten totean, puhun siis omasta puolestani, suurin osa päivästä menee hymyillen ja nauraenkin. Ehkä se on pinnallisuutta tai sitten vain tyhmyyttä, hyvä.
jope
Kyllä tässä iässä tulee kaikenlaisia ajatuksia itsestä, elämästä ja maailmanmenosta. Eivät ne aina kerro hyvyydestä vaan myös typeryydestä, epäonnistumisista ja ennen kaikkea siitä, että ei enää tajua, mikä meininki on. Sekin täytyy ymmärtää, että minä en ole yhtä kuin ajatukset ja tunteet, jotka lävitseni seilaavat, vaikka toki olen jotenkin niitäkin. Henkilökohtaisesti välillä on sellainen eksymiskokemus, ellei pitäydy aivan konkreettisimmassa arjessa ja toki joskus silloinkin. Ei auta kuin elellä. Outoja taakkoja ollaan myös niskaamme sysäämässä ja ihmeellinen paikka on kriisiytyvä yhteiskunta, vaikka samalla on olo, että pienikään osa ihmiskunnasta tai suomalaisista ei ole elänyt näin turvatusti kuin itse elää.
PoistaTilasin alle 20 eurolla Keskisarjan Viipuri 1918 -teoksen kesälukemiseksi. Liittyy hiukan omiin projekteihin myös
PoistaTätä aikaa en itsekään enää hahmota. Ei ole enää oikein koria mihin laittaisi ideansa. Eikä tunnista lainkaan mitä erilaiset määreet tarkoittavat tässä ajassa, esim. liberaali, konservatiivi, oikeisto, vasemmisto tms.
PoistaAikaisemmin peli oli ihan selvä. Mutta nyt on ihminen sellainen hybridi ettei tiedä koskaan miten sen lautaus toimii.
Kun menet nyt noihin vuosiin 17-18 niin jotakin samanlaista niissä vuosissa oli kuin näissä. En tarkoita kahtiajakoa, vaan sitä että kahtiajaon perusteet ja rajat olivat hyvin epäselviä. Ei ollut köyhät vs. rikkaat vaan erilaisten ideologisten hybridien sotaa, joka näyttäytyi mielikuvana sorretut-sorretut -asetelmalta mutta kyse oli myös paljon muusta. Yksinkertaisten ihmisten mielistä on aina taisteltu (lasken itseni yksinkertaisiin). Niin nykyäänkin.
Aina jatkuvasti, noin kolme kertaa viikossa heh, teen päätöksiä että välitän paskat maailmasta ja siitä mitä siinä tapahtuu (poislukien Ukrainan sota) ja mitä puhutaan ja mitä pidetään oikeana, ja varsinkin kun omissakin asioissa tekemistä, rukoilemista ja taistelemistakin, mutta sitten taas reagoin, vituttaa lujaa tai jokin lujaa innostaa. Eli olen ihminen. Paras ettei ole mitään sääntökuntia itselle.
Keskisarjan Viipuri pitää minunkin laittaa kirjastotilaukseen. Kuvittelepa että minun äitini on sen kaupungin katuja tallustanut kolmekymmentäluvulla. Olen niin vanha! Ja äiti vanhan siis synnytti.
Perhe oli köyhtynyt totaalisesti kun maatila Kivennavalla oli mennyt pakkohuutokaupassa.
70-luvun lopussa käytiin sitten kerran Neuvosto-Viipurissa. Oli siinä lapselle hahmottamista että missä ollaan, kotona ja ei kotona.
Voimia uuden kirjan vähittäiseen selättämiseen.
jope
Tuttuja tuntoja. Itselläni on hiukan järkkynyt sellainen perusluottamus yhteiskunnan järkevyyteen ja poliittiseen ohjaukseen. On luultavaa, että minä aikana hyvänsä voidaan tehdä kohtalokkaita vieheitä ideologisista syistä, vaikka kuinka ajatellaan, että ollaan edistyneitä tai mitä milloinkin. Selvästi tässä on sekin, että olen lähtökohtaisesti niin eri ajan ihminen, että väkisinkin arvopohja on rakentunut toisin, vaikka siinäkin löytyy joustoa. En pysty ihan täysin hahmottamaan, onko tämä nykyinen rakennemuutos millainen ja mihin se ihmiset heittää - 60-70-luvulla ylimääräihmiset saattoivat painella Ruotsiin. Nyt tänne tulee porukkaa, jonka kohtalosta ei ole tietoa 20 vuoden säteellä, niin kuin ei ole kenenkään muunkaan kohtalosta.
PoistaItse synnyin 60-luvulla, ja jotenkin se maailma on jäänyt iholle, en pysty kaikessa päivyttymään nykyaikalaiseksi ainakaan siten, että kävisin tässä ajassa ideatason mallikappaleesta.
PoistaEn kaipaa esim. "takaisin" konservatiivisia arvoja tai "vanhaa" Suomea, kun koen, että Suomi oli esim. 70-ja 80-luvulla vapaampi ja liberaalimpi kuin nykyään. Voi olla että tuo on pelkkä näkövirhe, pelkkä henk.koht. kokemus, mutta mulla menee juuri noin päin. Voi olla että väärin päin.
Nuo kirjailijat sisällisodassa on kyllä kiinnostava kompositio.
Ja miten välttää se valmis kuvasto tuosta ajasta.
Itse yritän aina muistaa (vaikka kuinka prolemielinen olenkin) että sisällisota syttyi juuri itsenäistyneessä maassa jonka parlamentissa oli valtavan suuri vasemmiston edustus, eli kaikki mahdolliset vaikutuskeinot käsissä.
Pieni ammattivallankumouksellisten joukko oli tämänkin tragedian takana.
Ulkomaiset ihmiset ovat ihan äimän käkenä kun saavat tietää että vain muutaman vuoden päästä kun verinen sisällisota oli ohi, pääsi suurena puolueena takaisin parlamenttiin vaikuttamaan sama puolue joka oli vallankumous-/tai kaappausyrityksen takana eli silloiset sosiaalidemokraatit. Vastaavaa ei muualla vain tapahdu.
jope
Nythän on maa taas hieman kahtia. Tai ainakin 80-20.
Miten tässä ajassa kirjailijat...
Ei, hah, ei jatketa aiheesta.
Ainoa kahtiajako jota itse pidän tässä ajassa Suomessa todellisena on jako heihin, joiden toimeentulo riittää tässä ajassa hyvin tai edes jotenkin,
Poistaja niihin joilla ei ole (tai ei ole enää) kohtuullisen toimeentulon mahdollisuuksia.
Se on paljon enemmän kuin poliitinen tai arvokysymys.
Itse koen sen maamme merkittävimpänä hätätilana.
jope
Tuohon jakoon kaikki lopulta palaa. Se on selvä. Näissä erinäisissä siirtymissä, sokeissa ja kriiseissä se tapahtuu. Emme sittenkään täysin tiedä mikä on lopputulos. Ihmisiä putoaa hyvin erilaisista asemista, kun muuttuvassa toimintaympäristössä talous kaatuu alta. On vaikea ennakoida täysin. Toki tämä on nähty monissa aiemmissakin rakennemuutoksissa.
PoistaToiseksi minusta on jonkinlainen ristiriita siinä millaista työvoimaa tarvitaan pidemmällä tähtäimellä. Ilmeisesti teknologian ja tekoälyn kehittymisen myötä häviää todella paljon työpaikkoja. Palvelualat eivät vedä loputtomasti porukkaa. Ilmeisesti kuitenkin nuo alat on arvostettu siten että ne eivät suomalaisille riittävästi kelpaa. Hiukan ihmettelen toisaalta sitäkin mitä me teemme yhä enenevillä maisterijoukoilla, jotka osaavat jotain teoreettista liturgiaa mutta ovat käytännössä kädettömiä asioissa, joilla yhteiskunta pysyy pystyssä. Tästä kaikesta voi tulla vielä iso sotku syrjäytymisen, kohtaamattomuuden ja monien aivan itse luotujen sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien kanssa.
Kyllä, puhutaan koulutettujen houkuttelemisesta Suomeen, kun samaan aikaan koulutettuja suomalaisia lähtee maasta paljonkin, ja lisäksi korkeakoulutus ei kohtaa työvoimatarpeita juuri kuten kuvasit. Ehdimme nähdä mitä tässä yhtälössä käy. Voisi maalata pirujakin seinälle mutta kaikki tulee kyllä nähtäväksi muutenkin.
PoistaKun miettii vaikka nyt tekeillä olevaa hallitusta niin näyttää että niillä on edessään ihan tekemätön paikka, mahdoton tehtävä. Ja niin oli siellä Orpon kanssa persut tai demarit sitten loppujen lopuksi. Jonkinlainen öljyihme (Norja) tässä vähintään tarvittaisiin. Nythän kovasti povataan että vetytalous voisi meillä olla sitä, toivottavasti olisi niin, edes vähän, tai sitten voi olla kyse vain katteettomasta optimismista jolla asioita myydään toteutumaan.
Mutta ei tätä maata pelkillä hyvillä fiiliksillä, arvoilla ja mainospuheilla palauteta hyvinvointiyhteiskunnan raiteille. Tarvitaan, tietenkin, tuotantoa joka tuottaa raakaa fyffeä, nettotuottoa( ja isosti) palkkoina työntekijöille voittoina investoijille että veroina valtiontaloudelle. Ja myös tietenkin luonnontila hyvin huomioiden muttei niin että ideologis-ekologisesti jäädään maahan ja alistutaan tappioon ja yhteiskunnan alasajoon.
Tämä em. on hyvin epäpoliittinen kanta. Niin näen.
jope
Vähän pettynyt hallituksen hitaaseen muodostukseen, kun on vaikea tilanne maassa päällä. Nythän kaikki päätökset seisovat ja toimitusministeriö on yhtä tyhjän kanssa. Purra tai Lindtman valtionvarainministeriksi ja pian ja hommiin heti. Rkp:n ja Purran mittasuhteessa pikkuasioista kiistelyt maksaneet ilmeisesti kymmeniä ellei satoja miljoonia meille kaikille. Ja kannattaa muistaa että nämä miljoonat/miljardit maksavat myös suoraan ihmishenkiä ja ovat todellinen ihmisarvokysymys erityisesti täysin sakkaavassa sote-muutoksessa.
Poistajope
Inflaatio on joillekin ostovoiman supistumista.
PoistaToisille mm. sitäkin kautta kasvava köyhyys maksetaan terveydellä ja epäsuorasti ja joskus suoraakin (lama 90-luvun alussa) hengellä. Raha/toimeentulo ei ole "vain" rahaa.
Siksi hallituksen pitäisi toimia jo.
jope
Tässä ollaan isojen riskien ja mahdollisuuksien vedenjakajalla. Mutta juuri esimerkiksi tuo on dilemma, että suomalaiset hyvinkoulutetut nuoret jättävät kotimaansa ja samaan aikaan tänne houkutellaan osaajia, joita ei kuitenkaan ole saatavilla vaan saatavilla on porukkaa, joka ei ole erityisen koulutettua ja on monin tavoin tukiriippuvaista; toisaalta meillä on yhä vähemmän syntyviä lapsia ja yhtä aikaa abortteja tehdä reilusti 10 000 vuodessa, mikä tarkoittaa 10 vuodessa 100 000 ihmistä jne jne. Nuoret ovat ainakin uutisoinnin mukaan ilmastohälytystilassa ja -paniikissa jne jne. Tämä kaikki tuntuu todella rikkinäisestä ja pahalta, mutta valinnat tehdään toki yksilötasolla, sille ei voi mitään.
PoistaOsittain paniikki on Suomen osalta ja Suomen olosuhteita ajatellen täysin poliittisesti synnytettyä, koska on poliittisen valtadiskurssin ytimessä, siis ilmastoahdistus samoin kuin moni muu ilmiö on luotu poliittisesti, diskurssissa, vaikka asiaan voitaisiin ottaa toisenkinlaisia näkökantoja ja tulokulmia, joissa ei puhuta paniikista vaan tekemisestä ja ratkaisuista.
PoistaJuttuun kuuluu myös se asetus, että mikään ilmastoimi ei riitä.Tarvitaan lisää ja lisää, enemmän ja enemmän, ja nopeammin ja nopeammin. Suorituksen tulee olla täydellinen, suurin ja radikaalein. En ole ilmastonmuutoksen kieltäjä, mutta vahva paketti siitä on rakennettu, kestää kaikki tulevaisuuskuvat: jos lämpenee, se on ilmastonmuutos, jos kylmenee, sekin on. Ideologia romahtaa kun todellisuus ei vastaa. Mutta tässä ei ole sitäkään riskiä.
PoistaViime aikoina onneksi valtamedia on julkaissut ihan perusfaktaa (joka oli aiemminkin parilla klikkauksella esim. vm:n ja Suomen pankin sivuilta jokaisen saatavissa) siitä kuinka velkaantuminen lähti kiihtymään ennen koronaa ja inflaatiokin ennen Ukrainan sotaa.
Jospa uusi hallitus (ketä siellä onkin) ottaisin sen linjan että puhuisivat koko ajan ihan totta oli se kivaa tai ei. Arvostus kasvaisi varmasti. Sellainen uusi poliittinen kulttuuri?
Suomen väestöhomma on kyllä peestä.
Mutta jos ei väestö kasva (ketään ei voi pakottaa synnyttämään, itse asiassa hyvä jos ideologisesti läpiahdistuneet ihmiset eivät perheitä perusta) ja väestöä ja yhteiskuntaa pidetään yllä ihmisten maahantuonnilla, minimipalkoilla ja korkealla verotuksella, niin olkoon sitten niin.
Pragmaattisimmat valtiot pärjäävät tod. näk. parhaiten tulevaisuudessa.
Voisikohan Suomesta tulla vielä sellainen? Riippuu 20-40 -vuotiasta ihmisistä.
jope
Olen iloinen siitä, että sain elää Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Vielä 2020-luvulla menee henkilökohtaisesti erittäinkin hyvin. Mutta noin yleisemmin on kaikenlaista ikävää ilmassa. Ehkä tästä selvitään kuitenkin, toivon sitä sydämestäni, vaikka samalla ajattelen, että isot murrokset ovat edessä. Uusi hallitus on hankalien päätösten edessä, ja varmasti sen toimet aiheuttavat ahdistustakin monissa. Heidän töitään ei auta yhtään se, että edellinen veti omaa hurlumheitään niin kuin huomista ei olisi. Olisivat luultavasti jatkaneet samaan malliin, jos olisivat saaneet jatkokauden. Rahaa paloi, maa on rempallaan.
PoistaKun ihmisten mielistä taistellaan on ihan kaikenlaisten ihmisten mielet otettu huomioon: ei ole yksinkertaisia erotukseksi toisista, koska jokaiseen isketään primitiivisellä tasolla: olet mukana tai olet ulkona. Nykyisin tämä on helppoa toteuttaa.
VastaaPoistaMulla alkaa seuraava kirja vasta hahmottua: vaikea sanoa mitä siitä tulee, mutta jonkin verran olen kirjoittanut Södergran-jaksoja.
VastaaPoista