sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulukalenterissa Aleksis Kiven "Joulu-ilta": luukku 2



Avaussäkeistön neljässä ensimmäisessä säkeessä puhuja hahmottaa runon tilanteen luontomiljöö lähtökohtanaan aivan kuten tapahtuu useimmissa Kanervalan runoissa. Ensin tulee yleiskuva: On lämmin, suojasäätä muistuttava ilma, vuorten yllä on sumua ja pilviä. Maisemassa ylhäältä alas laskeutuvan suuremman mittakaavan luonnostelun jälkeen puhuja kohdistaa katseen männistöön, jossa on juhlanviettäjien asumus. Heti kohta luonnon ja säätilan antropomorfinen kuvaus liukuu ajanmääritykseen ja joulunviettäjien tunnetilaan. Viimeisessä säkeessä saadaan selitys sille, miksi kaikkialla vallitsee ”riemu lemmekäs”:

Sumunen ilma wuorilla wäikkyy,
            raskaasti pilwet käy,
hengittää kostee, suojanen tuuli
            himmeäs männistös,
            toki riemu lemmekäs
            himmeydes hymyilee
kuin hääjuhla synkeäs yössä:
            tullut on joulu-ilta.

Kivi sommitteleekin usein kokonaisen säkeistön yhdeksi lausumayksiköksi, joka limittää yhteen ulkoiset puitteet ja kokemuksellista merkitystä korostavat elementit. Yleensä kukin säkeistö sisältää kolme toisiinsa limittyvää kokonaisuutta: edellä ne ovat maisema, vertauksella kuvattu tunnetila ja todellinen asiantila ja ajankohta. Säkeenylitykset (säkeissä 3–4, 5–7) vahvistavat osakokonaisuuksien yhteenliittymisen vaikutelmaa. Näin luonnon ja ihmisen välinen ero liudentuu. Myös pilviä ja tuulta elollistavat antropomorfismit (”käy”, ”hengittää”) inhimillistävät luontoa.

Aloitusstroofissa tapahtuva luonnonmaiseman ja inhimilliseksi tulkittavan tunnetilan kietoutuminen on samankaltainen kuin ”Helawalkeassa” ja ”Rippilapsissa” eli Kanervalan yhteisöllisten idyllien runoissa: kauniin jylhästä maisemakuvasta ja leudosta ilmanalasta avautuu vähitellen rakkaudentäyteinen ”riemu”, joka saa jopa alun lempeän ja sinänsä miellyttävän sään näyttämään ihmismieleen verrattuna synkältä, vihjaahan konsessiivinen partikkeli ”toki” lauseiden yhteensopimattomuutta ja asettaa sisällä vietettävän juhlan riemukkuuden vastakkaiseksi matalapaineen pyyhkimän luonnon kanssa. Toisaalta säkeistöön syntyy mielenkiintoista jännitettä ensimmäisen säkeen ilmaisun ”Sumunen ilma wuorilla wäikkyy”, sillä pehmeä sumu ja kirkas ja valoilmiöihin liittyvä ”väikyntä” eli ”välkyntä” ovat toistensa vastakohtia. Hieman paradoksaalinen ilmaisu tuntuu sanovan, että sumuisenakin jouluillassa on kirkkaat sävynsä ja että joulun ydin on pirtin tapahtumissa, joihin puhuja pian kohdentaa.

Vertaus ”Kuin hääjuhla synkeäs yössä” korostaa juhlan iloisuutta ja ainutlaatuisuutta: niin kuin häät tuo joulu valoa pimeyteen ja runsaan juhlan arkeen. Joulu on häiden tapaan rakkauden ja yhteen liittymisen juhla, yhteisöllinen juhla ja sitä viettäville uusi alku. ”Riemu lemmekäs”, jonka hymy vertautuu hääjuhlaan, tuo esiin Kiven runon kaksitasoisen maailman. Tuossa maailmassa arkiset, ihmisen maailmaan sitoutuvat elementit ja taivaalliset elementit ovat vuoropuhelussa ja läsnä ikään kuin saman todellisuuden eri puolina. (5)

Ensinnäkin vertaus esittää joulun pitkän syksyn päättävänä rakkauden ja yhteen kokoontumisen juhlana, johon kuuluvat juhlan antimet ja arjen työntyminen taka-alalle. Toisaalta hääjuhla-vertauksessa on läsnä joulun kristillinen kehys: häät ovat morsiamen ja sulhasen yhteen liittymisen juhla. Morsiamen ja sulhasen suhde on yksi tunnetuimpia seurakunnan ja Kristuksen liiton kuvia niin Raamatussa, esimerkiksi Paavalin opetuksissa ja Ilmestyskirjassa, kuin kristillisessä perinteessä yleisemminkin. Joulun hääjuhla – Jumalan ja ihmisen yhteys sekä uskovien yhteys – on mahdollinen siksi, että joulu on Kristuksen ihmiseksi syntymisen juhla. Jumala on tullut ihmiseksi ja valaissut maailman, kuten kristinusko opettaa. Niinpä hymyilevän hääjuhlan kaltainen joulu ”synkeässä yössä” on myös hengellisen valon juhla. Hääjuhla-vertaukseen yhdistyy jouluvirsille ominainen valosymboliikka, joka korostuu läpi runon. Maallisen ja taivaallisen juhlan merkitystasot risteävätkin runossa jatkuvasti, kuten myöhemmin osoitan.

Jouluillan maisemankuvauksessa on kohosteisia temaattis-tyylillisiä kytkentöjä Kiven omaan tuotantoon. Seitsemässä veljeksessä kertoja kuvaa veljesten Impivaarassa jouluiltana raunioiksi palaneen pirtin loimua näin: ”He nauttivat viimeistä hyvää, jota heidän pirttinsä heille antoi vielä, nauttivat nuotion lämmintä; ja ankara oli heidän valkeansa. Valtaisasti nousi korkeuteen liekki, kaikkialle kajasti väikkyvä valkeus, ja partaiset kuuset vuoren harjulla hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa” (Kivi 1984: 541).

Kiven tuotannonsisäisessä yhteydessä näkyy hyvin se, miten kirjailija käyttää samoja motiiveja ja kielellisiä ilmaisuja (”väikyntä”, ”valkeus”) eri lajeissa tyystin eri merkityksissä. Runoidylli ja transgressiivisia juonteita sisältävä romaanikohtaus eroavat toisistaan: ”Joulu-ilta” ei kuvaa kylmyyteen, vaaraan ja kaaokseen päättyvää Impivaaran joulunviettoa vaan talvista ihannetilaa sisätiloissa. Runossa ”väikyntä” ei ole palavan pirtin loimotusta, vaan ”väikyntä” on luontevaa tulkita viittaavan joulua odottavien pirttien valoihin, jotka värittävät luonnonmaisemaa. Romaanissa kertoja kuvaa ironisin sanankääntein partaisia kuusia, jotka harjulla ”hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa” veljesten painin ja humaltumisen aikaansaaman tulipalon vuoksi. Se on toista kuin idyllin ”riemu lemmekäs”, joka ”hymyilee” ”Joulu-illassa”. Tosin on huomautettava, että Seitsemän veljeksen loppu Jukolassa vastaa pitkälti ”Joulu-illan” asetelmia. Palaan tähän asetelmaan myöhemmin runon idyllisiä sisätilan kuvia tarkastellessani.

Viitteet luukkuun 2:

5. ”Joulu-iltaa” seuraavassa, balladinomaisessa ”Eksynyt impi” -runossa taivaallinen ylkä saapuu toisesta maailmasta ja pelastaa eksyneen neidon yön peikoilta. Kohtaamisen jälkeen neito ei saa ylkäänsä mielestään. Hänen elämästään tulee valmistautumista sulhasen pikaiseen kohtaamiseen tuonpuoleisessa. Runon omalaatuisen kohtalokas asetelma on tuttu balladeista: sulhasen kohtaaminen edellyttää neidon kuolemaa. Yhtä kaikki runossa korostuu bisarrin intohimon mittoihin saakka kristillinen ajatus, jonka mukaan vasta taivaassa morsian eli uskova/seurakunta saa olla täydellisesti sulhasensa eli Kristuksen seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti