Tuli kävellessä mieleen idea siitä, miten autiotalorunoihin saisi ulottuvuutta ja elävyyttä. Jos seuraan 4 talon elämää raunioiden pohjalta, voisin osoittaa jonkin puheenvuoron talossa eläneille ihmisille tähän tapaan - tämä on nyt vain raakaversio. Näistä saisi sitten lähtökohtia sille / sen kuvittelemiselle, mitä talossa on tapahtunut:
Tänä iltana
tahtoisin soittaa sinulle
ja soittaisinkin,
jos linja olisi
vedetty
edes johonkin
lähitaloista,
älä tee itsellesi
mitään pahaa,
älä perheellesi,
sinä et kuole reumaan,
se helpottaa kun
saat lääkettä,
Anna on vasta kolmen ja Lauri viiden,
jaksat taas tehdä
työtä,
jätä viinapannusi,
siitä tulee
sinulle ansa,
Liisa hermostuu ja jaksat yhä
vähemmän,
olet nähnyt aivan liikaa vaivaa
lopettaaksesi kaiken,
nämä asiat tahtoisin
sanoa,
ellei aikaa
olisi,
ellei se
huuhtoisi kymenä
läpi talon, jonka
ovi
on jäänyt
lukitsematta,
jonka ovi on jätetty
sepposen
selälleen.
En kai voi vaieta, enkä kai voi nyt olla täällä käymättäkään.
VastaaPoistaMäkin laitan tähän kommentin raakaversion.
Autioiden talojen genressä on kai sellainen suuntaus, kun oikein painotan kirjoitan itselleni isoin kirjaimin, jossa MINÄ LÖYTÄÄ MINÄÄ.
Tässä voisi olla jotain askeettiskristillistä oleellistamista tai myös buddhalaisuutta.
Autio talo nostaa MINUT SEINÄÄNSÄ VASTEN. Kuka olen? Mikä on tärkeäni? Mihin minä takerrun ja tarraudun?
Mistä taakasta voisin helpottua?
*
Sitten on se, että alkaa sijoittaa autioon taloon sitä elämää, joka siellä kerran oli, joka on sieltä poistunut.
Taloilla on tietysti tarinansa, kertomuksensa. Joku talon rakensi, siinä eli ehkä useampikin sukupolvi... Talon ihmisten elämässä ilmeni vahvuuksia, heikkouksia, uhkia, mahdollisuuksia...
Jari.
Väitän, että on draamallisesti kiinnostavaa, miten autiossa talossa käyvä runoilijahenki kolhii ja kolistelee itseään kaiken näkemänsä materian keskellä.
PoistaJari.
Erittäin kiinnostavia ja varteenotettavia ulottuvuuksia, kiitos, Jari!
PoistaTuli mieleen: autiotalon ex-asukkaat kaappaavat/ottavat runokokoelman jossakin vaiheessa (lopussa?) puheenvuoron itselleen. Soittaa, myöhään illalla (lankapuhelimella): mitä sinä minusta haluat, ja kertoo itse? Tulee kirje (paperi)? Käskee kaivamaan kivijalan alta tietystä paikasta...mutta ei siellä mitään ole.
VastaaPoistajope
Ok, tuollaista on paljonkin käytetty, ehkä.
Jep, Jope. - Tuossa on ajatusta.
PoistaJari.
Siis nämä viestit tulevat runon "puhujalle". jope
VastaaPoistaVoisi jonkun haamupuhelun kirjoittaa teokseen!
PoistaHyviä ideoita syntyi siis lisää - kiitos kummallekin!
VastaaPoistaSilloin kun aution talon runo alkaa muistuttaa romaanin synopsista, se voisi sijoittua sellaisen osion alle, jonka nimi on SYNOPSIS.
VastaaPoistaJos on useita sitten SYNOPSIS 1, SYNOPSIS 2 jne.
On selvä, että runoilijan kamera alkaa kehitellä synopsiksia...
Jari.
Jonkun tosiolevaisen aution talon faktinen historiantutkimus on eri asia kuin runous.
PoistaJari.
Pahimpia juttuja autioiden talojen runousgenressä on se, jos lukija alkaa tunnistaa tietynlaisen imelyyden, siirappimaisuuden...
VastaaPoistaYmmärtääkseni Jope yllä mainiosti sanoitti sitä vastaan.
Jari.
Se juuri, sitä voisi demota tuollainen puhelu. Kuin myös ajatus ettei mitään ole enää löydettävissä. Kuvat jotka annetaan menneelle tästä ajasta, ovat lopulta kuvia meistä itsestämme.
PoistaMutta konseptina autiot talot on hyvä. Kollektiivinen muisti silti - vaikkakin epäluotettava kertojana.
jope
Mutta ovat ne talot samalla konkreettisesti totta. Mennyt maailma. Myös henkinen maailma, jota niistä ja niiden entisistä pihapiireistä voidaan lukea. Pelkästään jokin kivijalkajäänne jota ympäröi kasvimaa, omenapuut. Tarkovskia.
PoistaVoi lähestyä myös täysin naturalistisella otteella. Niin kuin Vesa tuolla tehnytkin.
jope
Mä näen autioihin taloihin liittyen oikeastaan loputtomasti aspekteja ja kysymyksiä.
PoistaKäsittelikö esim. Tove Jansson jossain vaiheessa muumeja aution talon ympäristössä?
*
Jollekin autio talo on triggeri. Se aiheuttaa kauhutakaumia. Se riisuu muistikerroksia lapsuuden tapahtumien yltä.
Siinä tapauksessa runoilijan täytyisi kyetä kuvaamaan paniikkia ja hajoamisen kokemuksia.
*
Autio talo aktivoituu toimijaksi. Syntyy dialogi.
Tällaista dialogia emme useinkaan näe autioiden talojen tubevideoissa. Tässä mielessä kameraväline on aika tylsä.
Autioiden talojen runous ei saa olla tylsää. Se olisi aika keskeinen vaatimus.
Jari.
Painotan, että kommenttieni tarkoitus ei ole häiritä luovaa prosessia eikä jotenkin johtaa harhaan. Kommentit ovat kommentoijan prosessia, ajatus liikkuu ja elää. Ajatusvirheitä korjataan, jos osataan.
PoistaJari.
Runoteoksessa kaikki on aina tavalla tai toisella kytköksessä puhujaan - silloin kun puhujaksi tunnistettava on teoksen äänten keskiössä - mutta voihan teoksessa olla mukana sellaisiakin ääniä, outoja ääniä, jotka eivät palaudu tuohon puhujaan vaan kummittelevat omia aikojaan; nämä talot puhujan päässä, ne henkilöt, ja tätä kaikkea eri kerroksissa.
PoistaEikä mahdu kaikki yhteen runoteokseen... luovaan prosessiin tietenkin kuuluu valikointi, ilmaisun keskittäminen johonkin.
PoistaLopputulos tulee sitten joitakin lukijoita lähelle, jotkut jäävät etäämmäksi.
*
Draama on mun lajini. Siis näytelmä. On tuossa joitakin ajatelmia yhä. Ne eivät liity autioihin taloihin.
Draamassahan pitää olla voima ja vastavoima. Konflikti. Ja draamassa tulee näyttää hyvin pian, mikä on konflikti.
Sanon tämän siksi, että mun luovuuteni etsii suhteessa autioihin taloihin konfliktia, ja se voi olla hyvin yllättävä, puskista tai nurkista esiin nouseva konflikti.
Sekin on konflikti, että runoilijan vaimo sanoo, ettet saa lähteä tutkimaan autioita taloja, hänellä on aavistus siitä, ettei se johda hyvään.
Siitä huolimatta runoilija lähtee.
Jari.
Jokainen kirjallisuudenlaji tarvitsee jonkin jännitteen, myös runous. Eri lajeilla on omat mahdollisuutensa mutta yhtä lailla paljon yhteistä jaettavaa - oikeastaan kokonaisuuden jäsentämisessä on eroja ja tekstiyksiköissä, joita käytetään. Muuten löytyy sitten paljon samaa.
PoistaNiinpä. Runoilija voisi löytää aution talon materiaalisten ilmestysten keskellä sisäisen konfliktin, jota ei luullut olevankaan. Siis tämä teoksen minä.
PoistaKonflikti seuraa paluumatkalla kotiin.
Jari.
Sellainenkin runo voisi olla missä teoksen minä varastaa autiosta talosta jonkin esineen (tuolla esineellä on valtava tunne- ja muistomerkitys, vaikka rahallinen arvo on pieni, kuitenkin kysymyksessä on varkaus, jossa rikotaan autioissa taloissa tubettavien kultaista sääntöä, jonka mukaan mihinkään ei kosketa eikä mitään oteta omiin taskuihin). - Vaimo löytää lipaston laatikosta sattumoisin tuon esineen ja teoksen minä kertoo vaivoitellen totuuden alkuperästä. - Vaimo tyrmistyy ja pakottaa miehensä palauttamaan esineen sinne mistä se on varastettukin. Näin kirjassa tapahtuu. Vaimo ei pysty käsittelemään esineen tunnemerkitystä, joka ei tietenkään peitä varkauden kautta haltuun ottamista.
PoistaJonkin auton tai lentokoneen pienoismalli? Ehkä, miksi?
Jari.
Oikeastaan olisi mahdollista antaa runokirjalle nimi tuon esineen perusteella, vaikka kirja käsittelisikin hyvin laajasti erilaisia autioiden talojen aspekteja.
PoistaJari.
Hyviä ideoita taas, Jari! Katsotaan mitä keksin. Puhuja voisi ottaa yhdestä talosta vanhan lintukirjan. Lintujen äänet, Jussi Sepän kirja jo viime vuosisadan alkupuolelta ellen väärin muista. Sehän olisi hyvä teoksen nimi.
PoistaEräs mistä olen kiitollinen, Vesa, on se, ettet ole koskaan tylyttänyt mua. - Mä olen, vaikka vuodet vierivät, löytänyt kaiken masennuksen keskelle hieman innostumista. Sen varassa sulle kommentoin. - Vaikka on se paastonaikakin.
PoistaTeet mitä teet omassa luovuudessasi.
Runous ei ole mun juttuni. Jarkko Laine kauan sitten valitsi multa sikermän runoja Parnassoon. Ilkassa runojani joskus julkaistiin. Lähinnä siinä se.
Näytelmän puolella ehkä vielä voisin saada jotain aikaiseksi, vaikka mahdollisuudet saada jotain näyttämölle ovat hyvin vaikeat.
Mitäpä siitä. Ensi kesää odotan ja ehkä joitain reissuja. Pitäisi tehdä myös ns. syvähenkinen retki Napuen taistelun maisemiin. Sehän tapahtui tuossa lähellä Isossakyrössä.
Lintujen äänet... vanha kirja... vetäisi varmastikin lukijoita puoleensa!
Jari.
Ei ole ikinä tarkoitus tylyttää tai mollata ketään, hyvä että se on välittynyt, vaikka välillä joistakin asioista hiukan kiivailemmekin niin kuin asiaan kuuluu!
PoistaLuin tuon runon uudelleen, oletko muuttanut sitä? Tai sitten se vaati jostakin syystä (omasta torjunnasta?) toisen lukemisen. Se on nimittäin aivan tyrmäävä realismissaan. Tuollaista elämä on monille, lopulta ehkä meille kaikille. Hätähuutomainen olo. Vaikka talon asukkaiden elämät ovakin ohi, ne tuossa ihan kuin kosketusetäisyydellä. Reuma, lääkkeet, pienet lapset, asiat. Autiotalo tuollaisen elämän kuvana...
VastaaPoistaTodella kova.
jope
Vaikka ahminnasta ja onnellisuuskuplista tms. puhuttu niin mulla kyllä fiilis että aika koville, tuolla tavalla juuri, ihmiset elämässään joutuvat, kukin omalla tavallaan, eivätkä kaikki kestä. jope
PoistaNäin se on. Mietin juuri noita kohtaloita tänäänkin: Saat jonkin maapalstan haltuusi, menet ja raivaat sinne peltoa, paikan talolle, teet tietä, rakennat talon, mietit miten ympäristö ja muutama hankittu eläin elättävät perheen. Siinä sitten eletään niin hyvin kuin voidaan. Alkaa rakennemuutos, pienet tulot menettävät merkityksensä, vaihdantataloudessa mennään ja omavaraisuudessa, tehdään hanttihommia sinne ja tänne. Elämä on kiinni pienestä, eikä kyse ole vain omasta elämästä vaan kolmen neljän muun elämästä, eläinten elämästä, ihan kaikesta. Jo Surmanluodit tuota kaikkea tietenkin omalla tavallaan perkaa... Ja hienosti sen tekeekin.
PoistaNykyään ahdistus ja elämän kitka on muuta, etenkin kaupungissa asuville.
PoistaSaa nähdä mihin saakka maaseutu tyhjenee meidän elinaikanamme ja mitä sinne jää, mitä syntyy. Omankin sukuni tarina on osaltaan rakennemuutoksen ja sitten toisaalta keskiluokkaistumisen tarinaa ja sitten tästä eteenpäin, kuka tietää mitä.
PoistaEn muista, että olisin kovin paljon muuttanut juttua. Taisin kyllä lisätä jossain vaiheessa maininnat lapsista ja vaimosta. Sen tein, mutta en enää muista olivatko he aivan alkuperäisessä versiossa.
PoistaKahdeksan surmanluotia on monin tavoin hyvin lähellä tuota maailmaa. Uskomattoman hieno ja tärkeä teos se. Mikko Niskanen myös sekä ihmisenä että taiteilijana.
PoistaItse ajattelen että nuo kohtalot eivät ole vain mennyttä maailmaa. Ulkoiset pinnat ehkä toisenlaisia nyt, mutta monella tapaa elämä painaa monia maahan entisin lainalaisuuksin.
Ahmintaa ja onnellisuuskuplaa on mutta kun ne puhkevat, se on kova paikka. Tuo autiotalojen mennyt maailma on eräänlainen hiljentynyt taistelukenttä, elämän taistelun jos pateettisesti ilmaistaan.
jope
Näin se on. Tuntuu, että Suomen yli pyyhkii aina tietyllä syklillä jonkinlainen rakennemuutos (osin lama): 60-70-luvuilla Ruotsiin meni se joku 300 000 suomalaista, kun täällä ei ollut työtä. Kaupunkeihin lähtivät muut, eli maaseudulta lähti reippaasti se puoli miljoonaa ihmistä kohti uutta. 90-luvun lama oli hurja myös, ja nyt tyhjenee maaseutu jälleen, palvelut viedään ja ihmiset lähtevät yleensä keskuksiin - ehkä joku tekoälyn laajamittainen hyödyntäminen aiheuttaa seuraavan murroksen - töitä lähtee ennen kuin uusia keksitään.
PoistaMutta ero on se, että ennen ihmiset liikkuivat / lähtivät työn perässä vaikka ulkomaille - toki pienemmässä määrin nytkin - mutta jos nykyisin sen ottaa puheeksi (vaikea aihe), että pitäisi siirtyä työn perässä, se on suunnilleen jotain fasismia. (En nyt tiedä liioittelenko tässä.)
Minusta kannattaisi pitää mielessä se tosiasia, että Suomi on ollut useinkin siinä tilanteessa, ettei se ole kyennyt elättämään kansalaisiaan - on ollut muuttojen aaltoja maan sisällä ja myös maasta pois. Ei tämä ole ollut tietenkään hyvä juttu, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Nyt on sitten tietenkin myös muuttoliike tänne. Saa nähdä miten tilanne kehittyy, jos suorittavan tason työtä häviää isossa mittakaavassa.