Ihmiset vartioivat talojaan
joskus talot itsekseen pudottavat seinälautaset
rikkovat ikkunoita suihkuttavat parfyymiksi
homeenhajun
Aika kuluu ihminen väsyy
talot elävät elämäänsä toisten olentojen kanssa
kunnes räystäs on maassa
Voin elää
tämän hetken ja seuraavan
mutta en kuolemani hetkeä
Joo, tuo on hyvä runo, koska se tuntuu hyvältä. Näinhän me maallikot runoja arvostelemme. Mutumeiningillä.
VastaaPoistaVesa tuossa poisti kommenttiketjun pyynnöstäni. Toivottavasti sillä ei ehtinyt olla lukijoita.
Kommenttiketjut ovat suttu- ja apupapereita itse kullekin. Poistetun ketjun avulla kyllä sanoitin käyttööni jotain tärkeää mutta se meni törkeän kautta.
*
Omassa elämässäni olen kai aina kamppailut jollain tavoin vieraantumista vastaan. Vieraantumiseen kuuluu mukaan nähdäkseni uskottelu ja välttely.
Olen käyttänyt metodina pohjalaisia lehtiä. Mielipidekirjoituksia.
*
Mitä on runous? Runoutta on kaikki, varsinkin se minkä auktoriteetti runoudeksi hyväksyy. Tavallista kansaa viedään eikä se uskalla vikistä. Tai välitä kun valmistellaan parhaillaan uutta etelän rantalomaa.
*
Suosittelen etsimään tubesta dokumentin, jonka aiheena on Jouko Turkan Seitsemän veljestä. Turkka puhuu siinä itse ja muut.
Lopputuloksesta voi olla montaa mieltä, mutta onhan Turkka melkomoinen aikalaisfilosofi!
Suttua ja paskajuttua syntyy kommenteissa... joskus joku elähdyttävä oivallus. Pirullista, jos kaikki menee loukkauksen kautta.
Jari.
Joskus ennen kai kuunneltiin kansan muototajua, joka kohdistui runoihin. Eino Leino tietysti oli runoutta.
PoistaAntaisin kirjallisuudentutkijoille tehtäväksi kertoa tutkimuksessa, miten kansan muototaju rikottiin.
Lopputulema on siis tänään, että kaikki on runoutta.
Jos olisin monia runoteoksia julkaissut runoilija, voisin väittää, että tämä kommentti on runo. Ei sitä kukaan voisi kieltää millään perusteella.
Vieraantumaton tosiasia on se, että tämä kommentti on suttupaperi, keltaiselle merkkilapulle tehty kuulakärkikynämerkintä.
Vieraantumaton tosiasia on se, että jokainen ajatusjuoksuni ei ole runo.
Eino Leinon Nocturne on runo.
Odottaisin runousajattelun Suurta Puhdistusta.
Jari.
En halua provosoida, mutta luulen, että Helsingin yliopistossa ei osata määritellä runoa muuta kuin sillä tavoin, että kaikki sanominen on runoutta. Varsinkin se minkä määrittelyvalta määrittelee runoudeksi.
PoistaMinulle mainittu Leinon Nocturne on runo ja sen ympärillä kaikki ajatuksenjuoksentelu ei ole runoutta.
Pyydän saada huomauttaa.
Jari.
Leinolainen runous ei synny ilman vaivannäköä.
PoistaVäitän, että meillä julkaistaan runoutta, jossa väitetään olevan vaivannäköä, mutta tosiasia on se, että vaivannäkö puuttuu.
Runoilijaksi itseään nimittävä henkilö on vieraantunut vaivannäöstä!
Jari.
Olisi hauska lukea Vesalta leinolainen runo autioista taloista. Tai ehkäpä runokirja. Sinullahan on kyky hallita erilaisia ilmaisutapoja.
PoistaJoo, kyllä, siinä autioiden talojen runokirjassa voisi olla yllärinä täysin leinolainen jakso.
Jari.
Runoutta voidaan määritellä monella tavalla. "Kaikki sanominen on runoutta" on uusin määritelmä minkä olen kuullut, en ole sitä aikaisemmin kuullutkaan. Runouden kieltä voidaan määritellä niin muodon perusteella kuin institutionaalisen nimeämisen pohjalta: toisin sanoen runoteoksessa voisi olla Leinon Nocturnen kaltainen taidokas mitallinen runo ja sitten joku proosamaisempi pätkä, joka luettaisiin runoutena / runouden konventioiden kautta, koska teksti olisi painettu runokirjaan. Jarin kommentti ei täytä kovin hyvin runouden kriteereitä muodon osalta, ja jos se olisikin painettu runokirjaan ja sitä väitettäisiin runoksi, moni sanoisi, ettei pidä tällaista runoutena.
PoistaEli kyllä Helsingin yliopistossa osataan määritellä runoutta monin tavoin. Runoilijat ovat kehitelleet säemuotoa 1900-luvun kuluessa ja 2000-luvulla muuallekin kuin mitalliseen suuntaan, vapaamittaiseen ja vapaarytmiseen ja kuvalliseen ilmaisuun. Kukaan muu kuin runoilijakunta ei ole rikkonut kansan muototajua, jos sillä tarkoitetaan sitä, että kansa oppi pitämään mitallista, loppusoinnullista runoa muototajun mittana.
Oikeastaan missä hyvänsä runouden oppikirjassa käydään hyvin laajasti lävitse runouden ilmaisukeinoja.
Totuus on se, että kaikki sanominen on runoutta.
PoistaJokainen ihminen on runoilija.
Keskitysleirivangin viimeinen sana on yhden sanan runo.
Sitten voidaan tehdä runoveistoksia, joita sanomme runoteoksiksi. Niissä käytetään myös sanomisvaltaa, julkaisuvaltaa.
Jari.
Voin yrittää kirjoittaa talokirjaan myös mitallisen runon, se olisikin aika hauska juttu. Ehkä hienoin ja synkin taloa käsittelevä runo on Uuno Kailaan "Talo":
PoistaNous taloni yhdessä yössä –
kenen toimesta, Herra ties.
– Se auttoiko salvutyössä,
se Musta Kirvesmies? –
On taloni kylmä talo,
sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo
on tulena liedelläin.
Ei ystävän, vieraan tulla
ole ovea laisinkaan.
Vain kaks on ovea mulla,
kaks: uneen ja kuolemaan.
Itse arvostan kaikkea hyvin tehtyä: saa olla taidokas mitallinen runo tai vapaarytminen runo, kunhan siinä on ideaa ja muoto hallussa ja jokin sanomisen pakko.
PoistaAnnahan nyt mennä tuon Kailaan runon suunnassa. Mitallisten runojen sikermä kesken kaiken siihen autioiden talojen kirjaasi.
PoistaSe nostattaa niin sanotusti ihon kananlihalle...
Jari.
Autioita taloja on kaikkialla maailmassa. - Ajattelen, että teoksesi pitäisi olla käännöskelpoinen, kiinteä, ihmiskunnallisesti yleispätevä. Hallitussa muodossa.
PoistaKaiken haparoivuuden tunnustanut ja poispyyhkinyt.
Ei keskeneräisiä mietelmiä kirjailijajampalta, joka tunnustaa ympärillään olevat peukuttajat ja muita ylenkatsoo.
Jari.
Jos kommenteillani on lukijoita, he saattavat ihmetellä, miksi en itse kirjoita sitä, minkä kirjoittamista toivon Vesan työksi.
PoistaVastaus on se, että en osaa. Kirjoittaisin mielelläni tämän autioiden talojen runokirjan, mutta taitoni ei riitä.
Oma kykyni liittyy näytelmäkirjallisuuteen, jossa toivon vielä saavani jotain aikaiseksi. Ja kykyni liittyy mielipidekirjoittamiseen, jossa julkaisemiseni on suomalaisittain aika poikkeuksellinen, tekisi mieleni sanoa. Toisin sanoen suuri.
Mielipidekirjoitukset... sehän on kirjoittamista, josta ei makseta, mutta se vaatii ammattitaidon.
*
En ole sinänsä koskaan ajatellut, että Vesa kuuntelisi minua.
Jari.
En ajattele kirjoittaessani peukuttavia kavereita enkä nähdäkseni ole myöskään ylenkatsonut ketään. Heitän tänne materiaalia ja aihioita, koska siten hommat etenevät.
PoistaOn raskasta käydä toisen tason keskustelua kaikesta mitä tekee, ikään kuin pitäisi tarkkailla itseään jatkuvasti. Sinua olen kuunnellut paljonkin, ottanut hyviä vinkkejä vastaan.
Kun homma alkaa harittaa ja tuntuu siltä, että luistellaan ikäville seuduille, olen yleensä sanonut siitä. Ei tehdä asioista liian vaikeita. Kirjoita sitä näytelmää! Se on hyvä suunnitelma.
Kirjoittaja ei ole oikeastaan missään asemassa kun kirjoittaa, hän vain kirjoittaa ja opettelee sitä kirjoittamistaan alusta, yhä uudelleen ja yrittää saada jotain aikaiseksi, saada sanottua sen mikä sillä kertaa on sanottava - siinä voi onnistua tai epäonnistua. Siinä ei auta, että lokeroidaan tai mietitään, ketä se miellyttää ja ketä se polkee. Ei kannata olettaa toisista asioita, se ei auta yhtään ketään.
Runoteoksen menestys tänä päivänä taitaa olla muutaman sadan myynti (joista suuri osa kirjastoihin) ja yksi postimerkin kokoinen arvio Savon Sanomissa. Siis jos vähän karrikoi. Usein noin muuten myös proosassa.
PoistaItse olen kritisoinut sellaisen luovutusvoiton (mielestäni) henkeä että monet kirjojen tekijät kertovat ylpeinä että riittää kollegojen tunnustus ja omat pienet kirjalliset piirit, eräänlainen kirjailijoiden kirjailijuus, yleisöksi. Kaltaisiani kansakoulunopettajattaria lukijoina on näissä haastatteluissa lukijoina dissattu suoraan: luemme kuulemma vain koska kuvittelemme että se on kylddyyriä ja vahvistamme näin keskiluokkaista oletusta lukemisesta "hyvänä harrastuksena."
Mitään ei oikeasti kuitenkaan ymmärretä.
Minulla on musta lista (leikisti) näistä tyypeistä - kun tulemme kadulla vastaan saatte....minullahan on jätkän taustat ja valmiudet.....hah ha.
Mutta tämä siis Jarille että "runoteoksen menestys" taitaa olla tuollaisessa mielessä täydellinen oksymoron.
Tämä siis kommenttina siihen poistettuun keskusteluun.
jope
Ja oikeastikin sellainen esteettisesti sisäsiisti, tai sitten muka vastakkaiseen suuntaan viritetty muotoa rikkova teksti, mutta muodostaan liian tietoinen, on useimmiten mulle ihan bullshittiä. Teksti toimii henk.koht. jos sen estetiikka toimii suhteessa siihen mitä yritetään sanoa ja se mitä yritetään sanoa osuu jotenkin, mieluiten vahvasti, itseen. Muu kirjallisuus on sitten muille.
PoistaPidän itse sekä hyvin kirjoitetusta että sinnepäin kirjoitetusta (eräänlaisesta alikirjoittamisesta) jos se on pelinappuloidensa summassa mukana eikä sanomisella keekoilua.
Jos sitten on niin vielä että tuo kaikki sisältää samalla myös tekijälle kuoleman- ja elintärkeitä asioita (se tunne tulee mulle melkein aina mm. Strindbergistä) niin sitten todella iso Yes.
Tämä on minun kirjallisuus-poliittinen näkemykseni. Tekijät voivat olla mitä ja keitä tahansa jos tuo kaikki toimii.
jope
Ja vielä Jari, luitko Alexiksen? Mitä pidit. Ei ollut tod. mitään peukutusta mutta sellainen kielellinen vimma että helvetti. Myös tämä bloggarin viimeinen runoelma. Kaukana sisäsiististä kirjahyllykulttuurista.
PoistaKatselin just Jussi-gaalaa. Harmitti että kirjallisuuden tekijät eivät saa samaa näkyvyyttä. Ei Finlandia tms. ole sitä.
Moni leffa todella heppoista tavaraa mitä muutamat kotimaiset kirjailijat julkaisevat. Mainitsen vaikka Hurskaisen ja Seppälän.
Mutta kyllä minuakin Jari kirjantekijöiden monet jutut ottavat päähän. Mm. omien teoksiensa vastaanottoon liittyvä nihilismi. Uskomus ettei näitä kukaan muu oikeesti tajuu....No, kaikkea kirjallista viittailua emme tajuakaan, kaikkea tekstien teknistä piirirunkkailua, mutta kyllä teos joka on suuri on sillä tavoin auki että se on avoin kuin ovi sille joka haluaa astua sisään. Eikö?
jope
Jopelta hyvä tilannekuva runouden ja proosankin mahdollisesta suosiosta yllä! Noin se on. Ei mitään erityistä taloudellista tai sosiaalista statuksennostoa yleisemmin - pienissä piireissä ehkä. Jokainen lukija on tarpeen, en ala arvostella kenenkään lukemisen motiiveja tai taitoa! Ja käytännössä juuri opettajat ja opettajattaret ovat niitä, jotka ovat erittäin tärkeä osa lukijakuntaa - en ymmärrä dissaamista. Uskoisin, että he jos jotkut kykenevät lukemaan, koska ovat jatkuvasti tekemisissä eri tekstilajien opettamisen ja arvioimisen kanssa. Toki sitten myös erinäiset aikalaismaailmankuvalliset jutut voivat painottua preferensseissä.
PoistaTuohon viimeiseen: Ei lukijan tarvitse tajuta jokaista yksityiskohtaa ja piirtoa, jonka kirjailija on tehnyt. Tekstin täytyy onnistuessaan kommunikoida monella tasolla, myös sillä karkeammalla. Jos menee liian vaikeaksi, syy on varmasti tekijässä, ei niinkään lukijassa. Toki varmasti poikkeuksiakin on. Kovaa avantgardea voi olla vaikea ylipäätään ymmärtää ilman laajaa tutkimuksellista otetta - joskus sitä lukeekin enemmän tiedon kuin nautinnon varassa.
Mä en tosiaan millään tavalla koe, etten olisi pistänyt omaa persoonaani likoon kirjoittamisessani. Kyllä olen. En kuitenkaan ole ihminen, joka lähtee ylikorostamaan itseä - pikemminkin olen halunnut näyttää ihmisen monenlaisessa valossa. En myöskään ole persoonaltani sellainen, että tekisin aivan hurjia tulkintoja ilmiöistä tai pyrkisi liittämään ihmisiin asioita, joita heihin ei voi hyvällä syyllä liittää (esimerkiksi Kiveen, josta kirjoitin).
PoistaVielä elokuvan ja kirjallisuuden arvioinnista. Mun vilpitön mutta subjektiivinen mielipiteeni on, että kirjallisuuden parhaat ovat Suomessa parempia kuin elokuvan - jotenkin elokuvan tekeminen on jäänyt Suomessa etenkin käsikirjoituksen osalta vähän kesken. En tiedä. Voi myös olla, että elokuvaa katsoo kriittisesti myös siksi, että on niin helposti vertailtavissa jatkuvasti tarjolla olevaan kansainväliseen tarjontaan, jossa on siis aivan todellisia huippuja tiheämmässä kuin pienen maan tarjonnassa (budjetit, näyttelijät, käsikirjoittajat jne. ammattilaisuus ja kokonaisuudet aivan eri tasolla yleensä kuin pienen maan kuvioissa). Kirjallisuudessa on yleensä yksi tekijä eli kirjailija, jolloin erot eivät ole aivan niin valtavia, joskin totta kai maailman populaatiosta löytyy jo tilastollisesti ajatellen enemmän todella hienoja tekijöitä kuin yhdeltä pieneltä kielialueelta.
VastaaPoistaItse olen monen lailla elokuvafani. Joskus kaukaisuudessa tullut paljonkin katsottua ns. klassikkomateriaalia ja onhan siellä leffoja jotka ovat aivan huikeita. Parhaat leffat, kirjat ja musa, elämähän olisi ilman niitä aika kuivaa.
PoistaUsein kuitenkin niin että leffa raapaisee ihmisten maailmaa hyvin rajatusti. Se tulee siitä formaatista, ajasta jne. Kirjallinen teos parhaimmillaan on syvyydeltään aivan toista luokkaa.
Ja koska huomiotaloudessa elämämme, haluaisimme tai emme, ja koska kirjallisuus on jäämässä jalkoihin, ja on jäänytkin jo, niin kyllä jonkinlainen Aleksis-gaala (vrt. Jussi-palkinto) parhaana katsomisaikana perjantai-illassa eri kategorioineen olisi paikallaan. Tai Eino-, Paavo- tai Pentti. Tai Marja-Liisa.
Vuoden kirjailija.
Vuoden kirja.
Vuoden runoteos.
Vuoden näytelmä.
Vuoden käännös.
Vuoden kokeellinen teos.
! Vuoden häiritsevin teos !
(pitäisi täyttyä myöntämisperusteena se, että sen sisällöstä on tehty rikosilmoitus)
jne.
Punainen matto ja sitten tietenkin gaalan paras iltapuku, hah.
No, mutta tosissani olen toisaalta. Pitäiskö pistää MTV:n tai Nelosen ohjelmajohtajalle tämä idea menemään?
jope
Vuoden esseeteos unohtui
Poistaja
Vuoden sarjakuvakirja
Lastenkirjoja ei palkittaisi erikseen, ne olisivat tietysti mukana noissa em. sarjoissa
sama
Pistähän, Jope, viestiä kanaville. Kirjallisuus kunniaan!
PoistaNo joo, ironiaahan tuo oikeastaan oli mutta ansaitsisi kirjal. kyllä jotakin tuollaista. jope
PoistaVaikka olikin ironiaa, niin miksi ei? Ehkä kirjallisuuden kohdalla juna meni jo 1990-luvulla, kun Finlandiakin supistettiin käsittämään vain romaania...
PoistaToki onhan siellä lasten ja nuorten F ja tieto-F.
PoistaYksi mikä ottaa hieman päähän on maan valtalehden sinänsä hyvää tarkoittava ? kuukausilista kirjoista jotka "kannattaa lukea nyt." Ok mutta se taitaa perustuu tuossa lehdessä arvosteltuihin kirjoihin. Vähänkin laiskalla seuraajalla syntynee sen vuoksi käsitys, että juuri nuo kirjat ovat nyt sitten varmuudella parasta mahdollista kirjallisuutta mitä on saatavilla. No, voivat ollakin mutta suuri osa kirjoista jää sellaiseen paitsioon ja varjoon ettei sieltä aina löydä etsiväkään. Muistan vielä (ehdin just just) ajan kun kirjallisuus oli hyvin esillä telkussa, isosti Hesarissa ja vielä iltapäivälehdissäkin. Tämä siis kasarin puolessa välissä vielä. Nuorempi jengi ei tähän osaa verratakaan ja siksi kai pidetään normaalina että hyvä (eh) kirjallisuus ja sen tekijät ja lukijat ovat yhtä erikoistunut pieni joukko kuin perhokalastajat (vertaus jonkun kirjailijan).
PoistaEhkä niitä kategorian "häiritsevät teokset" juttuja pitäisi tulla enemmän?
jope
( Kirjamauista sen verran vielä että joskus pitää rentoutua. Pari tarkkaa kirjaa juuri lukeneena hain aamulla lähikirjastosta vanhan kunnon Jack Kerouacin teoksen ja vaikka varmasti täysin editoimatonta menoa, sitä "alikirjoittamista", niin maistuu kuin kunnon rasvainen pizza, aina silloin tällöin. Sisältöä on rutkasti. Yeah.)
(Mutta kenenkään lukemisia tai lukemattomuuksia en halua arvottaa. Älykkään ja rikkaan elämän voi elää ilman kaunokirjallisuutta ihan hyvin. Nuorille kyllä toivon että edes kokeilisivat. Aika moni miespuolinen lukija luki koska oli omiakin kuvitelmia kirjoittamisesta. Olin sellainen itsekin. Mutta monella kun ne kuvitelmat poksahtivat syistä tai toisista, jäi lukeminenkin. Tiedän useita tapauksia. jope)
PoistaHesarin parasta juuri nyt on tosiaan heidän arvostelijoidensa kritikoimien kirjojen näyteikkuna. Onko kyse todella sen hetken huippukirjallisuudesta? Kukapa sen tietäisi. Konsepti on mielestäni jostakin isosta englanninkielisestä lehdestä melkein sellaisenaan. Eipä siinä, ihan hyvä tuollainenkin valikko on, jos joku suunnittelee ostavansa uuden kirjan.
PoistaMulla oli parin päivän ärripurrijakso ja olen siitä uupunut.
VastaaPoistaSe alkaa sillä, että rupean näkemään kaikkialla arvokkuuden sijaa irvokkuutta. Että se irvokkuus on perimmäinen totuus, kun raaputtaa hieman meikkiä ilmiöiden päältä pois.
Tällä tapahtumien kululla lienee oma selityksensä, joka ei kuulu tänne.
Tiedän, että prosessini on ikävä muille. Mua se kauhistaa, kun alan toipua.
Nyt täytyy vähän tehdä buddhalaisia hengitysharjoituksia, vaikka krisititty olenkin.
Läppäri kotona on niin harmillisen lähellä...
Onneksi osaan vielä palata esittämään anteeksipyyntöjä.
Siispä pyydän teiltä, Vesa ja Jope, anteeksi.
*
Ortodoksinen usko viitoittaa kaltaisilleni tietä hiljaiseen kilvoitteluun.
Jari.
Ei muuta kuin kohti pääsiäistä, Jari. Se onkin kristikunnan suurimpia ellei suurin juhla.
PoistaJari, ei hätää, mene hyvin mielin eteenpäin minunkin puolestani. Miksikään kaiken olemisen ja sanomisen ihmisrobotiksi ei kuitenkaan kannata yrittää tulla. Olen vuosien aikana katsonut ylöspäin (väärin) sellaisia kaikessa vastuullisia ja kaikessa turvallisia "superaikuisia" mutta yrittänyt myös tajuta että kukin menee silti omalla temperamentillaan täällä. Kykenen kyllä olemaan kuosissa oleva aikuinen töissä (toivottavasti) mutta yksityisenä ihmisenä, iästäkään huolimatta, ei aina jaksa eikä viitsi. Hyvää pääsiäistä.
VastaaPoistajope
"Miksikään kaiken olemisen ja sanomisen ihmisrobotiksi ei kuitenkaan kannata yrittää tulla", tarkoittaa että pysy itsenäsi vaan. jope
PoistaKiitos, Vesa ja Jope, kun suhtauduitte ymmärtäväisellä tavalla anteeksipyyntööni, joka oli paikallaan.
VastaaPoistaVielä jotain. Vaikeneminen. Sekin on väärinkäsitettävissä, pelleytettävissä ja pelattavissa.
Kristittyjen vaikenemiskilvoittelu ei ole koskaan tarkoittanut epäselvyyttä. Vaikenijoista on tiedetty, ystävä ja viholliset, että he ovat Kristuksen seuraajia ja tunnustajia. Ei se ole vaikenemisen avulla pysynyt salaisuutena, eikä ole ollut tarkoituskaan.
Tänään ihmiset suojelevat omia onnellisuus- ja huvikupliaan olemalla epäselviä. Arvoituksellisia. He salaavat ajatuksiaan varsinkin, jos laskelmoivat, että ne eivät miellytä valtaa.
*
Liitän tähän sanat Jonathan Freedlandin teoksesta Pako Auschwitzista:
"Se osoitti, että heti kun harhakuvitelmien kupla vain puhkesi, ihmiset reagoivat, jos eivät muuten niin vaistomaisesti."
Irrotin sanat yhteydestään, mutta niitä on mahdollista kuljettaa monessa mukana. - Tuo vaistomaisuus, mitähän se nyky-Suomessa saattaisi merkitä...
*
Pääsiäistä kohti. Vaikenemalla mukavasti Kristusta ei oltaisi ristiinnaulittu. Mutta hänet naulittiin. Naulitsijoiden tarkoituksena oli se, että pelleytetylle Kristukselle hetken naurettaisiin ja sitten hänet unohdettaisiin ikävystynein huokauksin.
Mutta Kristus nousi ylös. Näin pääsiäinen on ylösnousemusihmeineen kristikunnan suurin juhla.
Ensi viikolla, suurella viikolla, kuljemme matkan Kristuksen todelliseen kuolemaan ja siitä Kristuksen todelliseen ylösnousemukseen. Siitä emme vaikene.
Jari.
Jari, hyvät sanat kirjoitit.
PoistaHän on totistesti ylösnoussut, huudahdukseen yhdyin usein minäkin ihan tavallisessa helsinkiläisessä luterilaisessa seurakunnassa niinä aikoina, kun olin mukana seurakunnan (kirkon) toiminnassa. En ollut silloin enkä ole vieläkään mikään älyllään epäilevä Tuomas, mutta päässähän liikkuu kaikenlaista, myös haluttomuutta, perusepäuskoa ja varsinkin minulla hyvin paljon tämän puolen maailmaan liittyvää juttua, maailmallisuutta, eli sydän on kiinni asioissa joiden pitäisi muuttua tässä elämässä eikä aina siinä minne tässä on toivoa olla matkalla. Hyviä pääsiäisaikoja!
jope
Mä luulen, ettei historiallisen Jeesuksen tuomiossa ollut kyse pelleyttämisestä vaan vakavasta pelosta - siis että Jeesus on uskonnollinen ja poliittinen kiihottaja. Kristus-usko tuli myöhemmin - tästähän ei ajan juutalaisilla ja roomalaisilla, jotka Jeesuksen tuomitsivat, ollut mitään käsitystä: juutalaiset pitivät herjaajana (jumalanpilkka) ja roomalaiset panivat täytäntöön paikallisen uskonnollisen tuomioistuimen tuomion.
PoistaEnemmän niitä Kristuksen pelleyttäjiä on vaikkapa kirkon piispoissa - en nyt mene tarkemmin henkilöihin, mutta monelle etenkin luterilaiselle piispalle on tullut mieleen, että jospa kristinuskossa onkin kyse ihan sellaisesta perustämänpuoleisesta toiminnasta, jossa Jeesus ei ole kristillisen tunnustuksen mukainen Jumala, vaan profeetta ja hyvän ihmisen kuva - jaetaan rakkautta ja armoa vaan, eivät ne pääsiäisen tapahtumien ruumiilliset ja fyysiset puolet ole merkityksekkäitä vaan meidän itsetiedostuksemme. No, tällaisia on, mutta on toisenlaisiakin. Törmäsin sattumalta ilmiöön jokin päivä sitten.
On tietenkin surullista, kun kristinuskon ruumiillinen ja hengellinen perintö tulkitaan peruslässyhumanismiksi, jollainen on keksitty jo muutenkin. Mutta paljon tällaista kuitenkin näkee. En tiedä, mitä tällaiset piispat itse ajattelevat edustavansa, varmasti jotain tyyliin "jokainen uskokoon niin kuin huvittaa, oman mielemme tuotetta kaikki kuitenkin lopulta on" - mielestäni tällaiselle kristinuskolle ei ole hirveästi tilausta. Yhtä hyvin voi sitten lakkauttaa kirkon ja liittyä johonkin puolueeseen ja ihmisoikeuksia ajavaan järjestöön, joissa ei niissäkään ole mitään pahaa, eivätpähän vain käsittele ihmisen hengellistä kaipuuta ja tarpeita.
Tuon edellisen pohjalta arvostan enemmän uskon kannalta ortodoksista hengellisyyttä, joka ei ole sosiaalisten odotusten varassa vaan sen varassa mikä on uskon kohde. Reformismilla on sitten kyllä muita hyviä puolia sosiaalisesti. Tätä lässynlässynkristinuskoa, jossa reformoidaan jopa uskontunnustusten perusasetelmat nykyajan muoti-ideologioiden mukaisiksi on kuvottavaa katsoa. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että reformaatio on monin osin erittäin hyvä, koska se reformoi asioita, joissa ei ole kyse varsinaisesti uskonasioista vaan institutionaalisista muodoista ja sellaisista traditioista, jotka on liimattu uskomisen osaksi. Ei sillä, traditioillakin on paikkansa ja minusta ne ovat arvokas voimavara monessa suhteessa, kunhan niistä ei tule pääasia.
PoistaNoista syistä itse erosin kirkosta noin 15 vuotta sitten. En tiedä oliko se oikea ratkaisu, kun oma kristillisyyteni on mitä on, mutta juuri tuo poliittisuus alkoi pänniä varsinkin kun tuntui että nykyliberaalilla yleishumanismilla keekoillaan ja samalla Jeesusta (vapahtajana) hävetään.
PoistaKuten myös uskontunnustuksen perusasioita.
Tiililähän sanoi aikoinaan että kirkko on koska täällä kuollaan.
Sen läpi ei kauniilla ajatuksilla kaikesta mennäkään.
jope
Jos ajatellaan jumalanpalveluksen muotoa, pidän itse luterilaisuudessa karuudesta, yksinkertaisuudesta. Liian eksoottinen meininki ei muhun iske. Pitää olla tilaa sille pyhälle.
PoistaSitten on tietenkin ikävä kuunnella saarnastuolista jotain yleishumanismimussutusta. Jotenkin huvittavaa. Mutta sekin toisaalta sitten muistuttaa siitä, että olemme epätäydellisiä omissa toimissamme ja uskossamme. Minäkin olen monella tavalla, mutta jotenkin odottaa, että papilla olisi edes jotain intohimoa itse asiaan.
Ja ainahan jumalanpalveluksissa on hyviä kohtia, varsinkin jos luetaan jokin raamatunkohta, joissa aina on (tulkinnallisestikin) syvyyttä enemmän kuin niissä puheissa usein on. Virret on hienoja.
Tuo Tiililän linja on hyvä! Siitä on kyse olemassaolon puolelta, ei jostakin sosiaalisesta projektista.
PoistaOma ajatukseni kristinuskosta on enemmän eksistentiaalinen (ja klassisessa merkityksessä yksityistä hengellisyyttä korostava) kuin nykyajalle ominainen tämänpuoleinen sosiaalisen sanoman mukainen tulkinta, joka tietenkin sopii sosiaalidemokraattiseen suomalaisuuteen.
PoistaJälkimmäisessä ei mun mielestä ole vakavasti otettavaa uskon ja epäuskon kysymystä - siinä vain mennään instituutioihin ja leikitään mukana mutta kyse on ennen kaikkea poliittisesta toiminnasta ja hyvien asioiden ajamisesta.
PoistaSamoilla linjoilla. Voisin sanoa että en ole kääntynyt kristinuskon puoleen saadakseni hyvää eeettistä opetusta hyvän elämän elämiseen. Sellainen ei ole kristinuskon erikoisosaamista, se vain osataan sielläkin. JK puhui totta ihmisten välisistä asioista, ei sen kummempaa. Mutta iso juttu oli muualla.
PoistaSiksi olenkin kääntynyt (tosin vajavaisesti ja osittain) koska olen täysin varma että olen järkyttävissä vaikeuksissa tekojeni ja tekemättömyyksieni vuoksi jos on niin että joudun niistä vastaamaan Jumalalle. Siinä totuuden valossa ei voi auttaa muu kuin Kristus, armo. Voi tietenkin olla että olen huijannut itseni tässäkin asiassa niin pohjalle että olen vain jonkinlaisessa valeuskossa joka ei sekään sitten auta.
No, tietty sosiaali-eettinen opetus kyllä kristususkoonkin tietenkin kuuluu, mutta se ei ole se ydin. Halpa humanismikaunistelu tietenkin menee tässä ajassa läpi, koska se on helposti nieltävää ja sulavaa, A-studiossa puhutaan samoista asioista...
jope
Pidän usein esimerkkinä Vuorisaarnaa. Sehän miellyttää monia. Mutta entä jos se luetaan loppuun asti, ei vain se kohta mitä aina siteeraataan. Tai: oletko ihan varma että juuri sinä olet se pieni, köyhä, heikko jne. joka saa levon?
PoistaEksistenssia sitten miten kukin itsensä näkee, mutta Vuorisaarnan autuaiden määreitä en osaisi ainakaan itseeni absoluutteina sovittaa. Minähän olen mm. suuri: täynnä minä minä minää. Ja kun ne eivät enää sovikaan, entä sitten? Siitähän vasta se kristususko alkaakin.
Ok. Nyt olen puhunut Jarin innoittamana uskon asioista.
Loppuun kuitenkin se, että tiedän kyllä että en tiedä mistä puhun. Olenko kristittykään? Ihmisen itsepimityskeinot ovat niin uskomattoman taidokkaat. Mutta nuo asiat kyllä vetävät, koska minne muualle....jne.
jope
Mä olen ortodoksimaallikko, joten opettaminen ei kuulu mulle. Jos joku ilmoittaa maallikolle kiinnostuksensa ortodoksisuutta kohtaan niin yleinen ohje on sanoa kiinnostuneelle: "Tule ja katso." - Sitten voi rohkaista kääntymään pappien puoleen.
Poista*
Tämä on täydellinen rukous, joka on aikanaan voitu nopeasti opettaa myös lukutaidottomille:
"Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä."
On siten rukouksen kohde, kohteen jumaluuden myöntäminen, ja sitten on syntiseksi tunnustautuva minä, joka pyytää armoa.
Ei käsittääkseni voi olla kristillisyyttä, ellei myönnä Jeesuksen rukousta todeksi elämässään.
Olen täällä Vesan blogissa syyllistynyt varmasti suulauden, pahanpuhumisen ja loukkaamisen syntiin. Ja aina nämä persoonallisuuteni piirteet ovat edessä. Niitä voi tiettyyn mittaan yrittää siloitella ja selitellä, mutta ei niin, että katumus katoaa.
Olisi toivottavaa, että kristitty tulisi kristittynä julkisuuteen omat synnit edellä, jos siis julkisuus ja julistaminen ovat jotenkin tärkeitä.
Kristityn elämä on kilvoitteluelämää.
Ja kristillisen elämän tulisi olla elämäntapa. - Tapa olla ajassa olemassa. Se on vaikeaa nykyajan huohotuksessa ja erilaisten houkutusten ja väärien roolimallien keskellä.
Jari.
Kristitty on kaiketi ennen kaikkea syntinen ihminen, ei hyvä ihminen, niin kuin tuntuu monesti olevan esillä - siis syntinen mutta armon saanut ihminen.
PoistaLiberaaliteologia, joka on jopa muutamien piispojen ohjenuora, ei näytä pitävän sisällään ajatusta synnistä missään vakavassa merkityksessä: synti on vanha sana, käytännössä korkeintaan joku puute tai virhe, jonka ihminen korjaa.
Minusta tuo Jarin esiinnostama rukous, joka tuo esiin Jumalan ja ihmisen suhteen, yksilön aseman ja tilan tunnustuksessa ja pyynnön tulla armahdetuksi, on kaiken ydin.
Tuo rukous on yhtä aikaa yksinkertainen ja niin syvällinen, että sitä voi mietiskellä ja elää lopun elämäänsä.
Ei tarvitse olla hyvä, viisasteleva ihminen, ei tarvitse olla vahva uskossaan. Mutta ei myöskään tarvitse kuunnella piispojen viisasteluja, jotka hajottavat koko rukouksen merkityksen siinä, että ei ole Jeesusta jumalana, ei ole syntiä, ei tarvita sellaista armoa, jossa on perinpohjainen syntisyys tunnustetaan ja pyydetään anteeksi - nämä kaikki on lievennetty joksikin hyminäksi ja itsetiedostamiseksi ja uusimpien aatteiden liittämiseksi uskontunnustukseen; synti on korkeintaan sitä, että on väärä asenne lähimmäistä kohtaan, mutta eihän siitä seuraa mitään sen kummempaa, onpahan vain joku leimasana, jolla eristää synnintekijä hyvien ihmisten joukosta.
No niin, ei ole tarkoitus haukkua muita, mutta kyllä se hiukan ihmetyttää, kun asiat sotketaan. Yleensä valehtelemisen ei pitiäisi olla piispojen tehtävä, varsinkaan kirkon nimittämien piispojen, jotka ovat vuosikausia hoitaneet tehtäväänsä. Eivät hyvät piispat tietenkään itse ajattele valehtelevansa - he ajattelevat, että ovat fiksumpia kuin kristillinen perinne ja Raamattu ja reformoivat.
Pahoittelut, että tuon näin erikoisen näkökulman asiaan, mutta seurasin juuri erään emerituspiispan puheenvuoroja. Ne olivat oikeastaan hyvin erikoisia. En tiedä, mitä on tapahtunut. Ehkäpä viina on liuottanut otsalohkon kontrollia sen verran, että puhui nimenomaan piispana eli kirkon kaitsijana ohi suunsa ja varmasti sinänsä rehellisesti ilmaisi mielipiteensä - vapaa-ajattelijan ja maallistuneen teologin suusta ymmärtäisin puheet täysin. Tokihan maailmalla on ollut ateistipiispoja ja on heitä Suomessakin vieraillut eli ilmiö ei ollut sinänsä uusi.
PoistaTiedän mistä on kysymys. Houkutus on suuri olla kristinuskon traditiosta "vapaa" , selkääntaputtajia on heti paljon varsinkin jos on kirkon edeskäypä, koska se kuin vahvistaa muitakin: jos ei se, niin en kai sitten kyllä minäkään > suosio on taattu.
PoistaUskontunnustus ja kirkon klassinen perusdogma on kuitenkin tärkeä koska se suojaa uskoa poukkoilevalta yksityisajattelulta ja aikalaisuudelta. Se ei tarkoita että pitäisi elää ja toimia jossakin museoidussa kirkossa mutta kylläkin sitä että sama pohja pitää.
Ehkä moni kirkonmies- ja nainen vain kyllästyy kuljettamaan samaa muuttumatonta sanomaa. Ymmärrän kyllä sitä inhimilliseltä kannalta kun ajatuksethan nimenomaan meillä karkailevat ja kuvittelemme jatkuvasti luovamme ja keksivämme uutta, mutta varsinkaan pappien tehtävähän ei ole keksiä uutta näkökulmaa vaan pysyä siinä, mikä on eteenpäin siirretty ja siirrettäväksi annettu.
Toisaalta me "lampaat" emme kyllä itsekään aina pysy omalla paikallamme, ehkä siksi että nykyään on todella vaikea hyväksyä auktoriteetteja, hengellistä ainakaan.
Joo, mullakin on näissä kuvioissa vahva historia. Onneksi niin, ne olivat hyviä vuosia. Olin silloin noin kolmikymppinen, kyse ei ollut siis mistään rippi-ikäkuvioista. Ja olenhan vieläkin mukana eräänlaisena ulkojäsenenä (mutta täysin tunnustuksen hengessä) mutta seurakuntien ja kirkon konkretiasta olen niin total out nykyään, että minun ei pitäisi oikeastaan sanoa mistään tähän aiheeseen liittyvästä mitään.
Mutta päivittäin nämä ovat mielessä ja esillä.
Mitään eroa en ajatuksissani tee kristinuskon suuntausten ja kirkkojen kesken. Tiedän hyvin painotukset ja dogmatiikkojen peruserot mutta jos Herra on sama, se on sama.
Mulla sellainen ajatus että kristittyjä on Suomessa...ei vähän mutta paljon. Kuka kukin näissä asioissa on, sitä ei voida koskaan tietää. Pidän siitä ajatuksesta että monet viimeiset...jne. Kunhan ei tee sitä virhettä että laskee itsensä noin vain viimeiseksi joka sitten tulee ensimmäiseksi kuin itsetehdystä taikatempusta.
jope
(Eikö muuten tule usein kun uskonasioista puhuu tunne, että kunpa en olisi mitään sanonut. Ei sen vuoksi että häpeäisi pientä uskoaan ja sen kohdetta vaan siksi että tuntee samalla oman ohuutensa ja valhellisuutensa, että on ikäänkuin viimeinen näistä asioista mitään sanomaan. Mulla on tuo aina painona. Edellisestä ehtoollisestakin on järkyttävän kauan. jope)
PoistaJoo, en ole itsekään rehvastelemassa, en suinkaan. Silti on eri asia olla heikko, tavallinen ihminen kuin ajatella, että piispana tehtävä on kirjoittaa uusiksi keskeiset opinkappaleet ja tehdä niistä aikalaismukavia ympäripyöreyksiä - voisiko mikään enää olla historiattomampaa ja oman tehtävän kannalta toissijaisempaa?
PoistaKun nykyään puhutaan paljon käsitteestä turvallinen tila, katsoisin että omalle hengelliselle etsinnälle tulisi omin toimin suojata turvallinen tila.
PoistaTänään löytyi uusi maku itselleni. Se on halvan ja piparminttuteen yhdistelmä... hyvää. - Kun laittaa riittävästi halvaa.
Jari.
Halva on todella hyvää, samoin piparminttutee - yhdistelmä toimii taatusti. Erikoisen herkullisen annoksen saa, kun laittaa vaniljajäätelön päälle suklaahalvaa. Sitten siihen voi pistää esimerkiksi appelsiinia mukaan myös, jos tykkää.
PoistaOman polun etsiminen on ihmisen tehtävä. Hengelliset yhteisöt eivät välttämättä poikkea aina muista tiloista erityisellä turvallisuudellaan. Vaikka en pidä oikein turvallisen tilan / turvallisemman tilan käsitteestä, koska siihen sotkeutuu kaikenlaisia poliittisia virityksiä, jotka eivät tarkoita enää pelkästään kaikilta odotettavia hyviä käyttäytymissääntöjä ja tavanomaista toisten kunnioitusta vaan myös sitä, että jotkut saavat puhua ja toiset eivät jne. niin olisi hyvä, että ihminen saa rauhassa ja häiritsemättä etsiä omaa tietään. Tämä on tietenkin jonkinlainen toivomus, koska maailma on toisenlainen.
Uskoisin silti, että suurimmassa osassa uskonnollisia yhteisöjä, varsinkin isompia kirkkoja, voi olla aika turvallisesti omalla polullaan. Pienissä yhteisöissä voi tulla vastaan kaikenlaista vallankäyttöä siinä mittakaavassa, että se osuu myös jäsenistöön. (Isojen yhteisöjen kulisseissa voi tapahtua tietenkin mitä hyvänsä, koska ihmiset seurakuntiakin pyörittävät.)
PoistaInhimillisyys on ok. Sen sijaan se, että joku johtavassa asemassa oleva alkaa hajottaa perustunnustusta ikään kuin modernisoidakseen kirkon uskon joksikin muuksi, ihmispainotteiseksi ja yleisuskonnolliseksi puuhasteluksi, on minusta kyseenalaista eikä sellaista auktoriteettia ole edes piispoilla eikä edes pitäisi olla. Erikseen on sitten joku kirkolliskokous, jossa voidaan esittää erilaisia kantoja asioihin.
Joo. Jos itsessä on tietynlaista kaaoksellisuutta ja ylikiihkeyttä (näkynyt siis täälläkin), niin ortodoksisen kirkon vakaus on hyvä asia. - Käytän nyt tätä ortodoksisuutta tässä, koska olen kirkon jäsen.
PoistaSaa pysytellä joukon mukana. Siinä syntyy se oikea turvattu tila, joka ei ole turvatulla tilalla terrorisointia ja uhriutumista, jota huomaa nykyään.
Saa valita otteensa. Ei mulla ole tarve kirkon sisällä kaiuttaa näkemyksiäni tai jotain poseerailevaa minäviestiä.
Kirkolla on valtava kokemus ihmisyydestä. Mutta asioita hoidellaan myös kaikessa hiljaisuudessa.
Piispat ja papit edustavat puheenvuoroja julkisuudessa, mutta he ovat sidottuja vakaaseen traditioon ja Raamatun opetuksiin.
Itse en ole mikään Raamattuoppinut enkä koskaan pyri sellaiseksi. Yllä mainittu lyhyt Jeesuksen rukous on kirkon taipaleen aikana voitu opettaa lukutaidottomillekin helposti. Olen mielelläni uskon asioissa lähes lukutaidottomaan verrattava.
*
Kiitos halvavinkistä yllä. Mulla meni niin, että ostin ensin sitä kokeillakseni. Ei oikein toiminut tavallisen teen kanssa. Mutta kun löytyi yhdistelmä piparminttuteen parina. Johan toimii. Laitoit sitten lisää...
Jari.
Mun mielestäni ortodoksisen kirkon turvattu tila tarkoittaa sitä, ettei kirkko kommentoi tapahtumia muissa kirkoissa eikä ryhdy vertailuihin.
PoistaOpetetaan omaa uskontunnustusta sivuille katsomatta.
Kaikki ovat tervetulleita ortodoksiseen kirkkoon hyväksymään sen uskontunnustuksen, ei haastamaan ja rikkomaan aikalaisviisasteluissaan. - Eikä haastaminen onnistuisikaan.
Siteet traditioon ovat pitäviä.
Jari.
Juuri nuo ovat arvostettavia piirteitä ortodoksisuudessa, aito vakavuus ja hengellisyys.
PoistaYmmärrän toki protestanttisuuden idean, ja minusta se oli hyvä, etenkin yhteiskunnan ja uskonnollisten instituutioiden ravistelussa (mm. katolilaisuuden tradition erikoispiirteet ja katolilaisuuden hyödyntäminen taloudellisiin pyrkimyksiin, joista tehtiin uskon ja sielun pelastuksen asioita).
Protestanttisuuden ei minusta kuitenkaan tulisi tarkoittaa yksilöiden pyrkimystä arvioida kirkkoa ja sen oppia yhteiskunnallisten ideoiden perusteella vaan pikemminkin terottaa omaa sanomaa sekä erottaa toisistaan periaatetasolla sosiaaliset tendenssit ja hengelliset jatkumot, kuten traditio ja tunnustukset, plus ennen kaikkea tarkastella omaa hengellisyyttään ja sitä, mihin se perustuu.
Toimintamuotoja voidaan aina kehittää, jos siihen nähdään tarvetta, mutta niin ei voi olla, että yhtä-äkkiä uskomisen kohde / lähde on muutettu joksikin muuksi ja perinteen tilalla onkin joku aikalaisuskonto, joka sitten kuitenkin äkkiä korvautuu jollakin muulla. Toki traditio on itsessäänkin tulkintaa ja tulkinnan avoimuutta, mutta joiltakin osin kaikkia kirkkolaivan osia ei voida vaihtaa niin että itse laiva muuttuu joksikin toiseksi alukseksi.
"Siinä syntyy se oikea turvattu tila, joka ei ole turvatulla tilalla terrorisointia ja uhriutumista, jota huomaa nykyään."
VastaaPoistaTuo on hyvin tajuttu, ja toimii muissakin yhteyksissä.
Nythän on jo tuotu esiin että ajatustenvaihtoon tarvittaisiin nimenomaan turvattomia tiloja eikä "turvallisten tilojen" bunkkereita joissa oleva on piilossa ja suojassa sellaisiltakin asioilta kuin esimerkiksi faktoilta ja maailman tapahtumien tosiasioilta.
jope
Uskon suunnista sen verran että kun aikoinani löysin Lutherin ja parin sen perillisen suuntaviitat ja avoimen tien Paavalin armokirjeisiin, niin se oli minulle se sopivin ja paras juttu.
VastaaPoistaMinulle siis.
Vallankumous. Lahjavanhurskaus or nothing. Velanmaksaja on - tai sitten kaikki velat ovat tallella ja edessä. Luther oli ja on radikaaleista radikaalein joka opetti että nyt loppuu jope tuo vikinä, kun vapauskin on tarjolla.
Eli mikään "yleisekumeeninen"-kaikki käy -tyyppi itseni suhteen en ole (kun vähempi ei riitä) mutta suhteessa muihin kylläkin.
jope
Myös maallisesti Luther noin. Kuvitellaanpa millainen olisi Eurooppa ollut ja ehkä vielä nytkin ilman reformaatiota. Olisi selvää että tiede ja demokratia eivät olisi kehittyneet samoin, eivät ainakaan samalla tahdilla.
PoistaKun Jeesus mahdollistaa armon ja Jumalan antamat aivot aivojen vapaan käytön, on ainakin ollut mahdollisuus saavuttaa jotakin hyvää.
Tosin eihän nyt kaikki ole ihan putkeen mennyt. Koska perisynti silti?
Aivoja ei aina ihan vapaasti käytetä.
Näitte ehkäpä tänään tutkimuksen kotimaisen journalismin poliittisista sidonnaisuuksista. Surullista. Mistä ihmeestä saataisiin politiikan ulkopuolelle kokonaan jättäytyviä toimttajia? Tarve olisi ehkä tuhat. Ei kai mistään.
jope
Koko yhteiskunta on politisoitunut, en tiedä onko voimakkaammin kuin ennen mutta toisella tavalla. Hidas marssi läpi instituutioiden on Suomessa saavuttanut jonkinlaisen tuloksen: media, kirkko, yliopistot. Aika vasemmalla ollaan. Vähän kuin Dr. Pepper, USA, toiset tykkää, toiset ei.
PoistaIsoon mediaan on vaikea saada uutta väkeä siinä tahdissa, että tilanne "tasapuolistuisi". Toisaalta muutos ei välttämättä mene siten, että vasemmistolaisittain sitoutuneiden journalistien rinnalle tulee paljon oikeistolaisia. Se tapahtuu esimerkiksi siten, että oikeistolaiset toimijat ottavat somea haltuun, niin kuin nyt esitetään. Kun on moninäkökulmaista tietoa saatavilla ja ihmiset seuraavat esim. podcasteja ja vastaavia, niin sillä on vaikutusta myös ns. valtamedian rooliin. Minusta on jo nähtävissä, että ihmiset hakevat uutisiaan yhä enemmän muualta kuin perinteisestä mediasta. Tällainen siirtymä on olemassa, ja sanoisin, että sillä on tekemistä myös median politisoitumisen kanssa. Totta kai sitten myös puoluetasolla asiaa pidetään esillä. Etenkin persut ja kokoomus ovat pitäneet esillä valtamedian vinoutuneisuutta. En tiedä, onko tämä hyvä strategia. Ehkä parempi olisi se, että annetaan ihmisten itse nähdä ja verrata tietoa tilanteessa, jossa on monia toimijoita. Maisema muuttuu vähitellen. Vasemmisto taas kokee, että oikeisto on vallannut somen ja vaihtoehtomedian ja rummuttaa siellä toksista sanomaansa turmellen nuoria. Minusta nuoria ovat turmelleet ihan kaikki tahot, kukin omalla tavallaan.
PoistaNoin juuri se on. Olen usein sanonut että ihmiset eivät ole tyhmiä, he aistivat jos tiedonvälitykseen sisältyy hienovaraisiakin yrityksiä vaikuttaa, opettaa, ohjata. Senpä vuoksi ison median omanimitteinen "vastuumedia" on aivan koominen keino. Suuri osa ihmisistä tuskin ensimmäisenä pitää vastuullisena sitä autokauppiasta, joka nostaa kätensä ja ilmoittaa olevansa vastuullinen ja antaa vielä ymmärtää että vastuullisempi kuin noi muut.
PoistaTosiasiat sen sijaan kestävät kulutusta. Vastuuta aletaan nähdä siellä mistä tulee neutraaleinta ja faktansa eniten pitävintä tietoa. Arvopuheen sekoittaminen informaatioon sopii pääasiallisesti vain kolumneihin ja pääkirjoituksiin.
Ajatus vaikuttajatoimittajasta ei vain toimi lukuunottamatta joitakin ns. tutkivan kovan journalismin keinoja. Ja sielläkin vain niin että arvona on valheiden ja muun paskapuheen paljastaminen.
Toki yksittäisiä kantaaottavia journalisteja tarvitaan mutta sen pitää olla avointa. Uutistoimintaan ei heitä kiitos.
jope
Tänään keskiviikkona Lasarus kuolee. - Ensi lauantaina Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista. Hän on tosi kuollut, koska on ollut silloin haudassaan neljättä päivää. Tämä merkitsee Kristukselle jo viimesittäin tappotuomiota, hän on too big aikansa pelaavalle vallalle. Se merkitsee deletointia, joka onneksemme epäonnistuu, vaikka luultiin onnistuvan.
VastaaPoistaTätä tietoa me kristityt elämme. Tieto ei sijoitu ollenkaan poliittiselle kentälle, ei tarvitse kysellä, kuinka se sieltä löytyy.
*
Olen seurannut eläkeläisvapauden aikana viime vuosien kuluessa sitä sun tätä. Istun paljolti bluetoothkuulokkeet päässä öisin 43 tuuman älytelevisioni ääressä. Minusta tuli tubehullu.
Kaikenlaisiin todellisuuden selittäjiin olen törmännyt.
On tietysti myös kristityiksi tunnustautuvia viisastelijoita.
*
Olisi voinut sivuilleen katsomatta elää kristillistä elämäntapaa, joka on tunnustajan ja seuraajan elämää. Hiljainen äänekkyys, olisi kai sanottavissa.
Jari.
Joopa joo, taitavan autioiden talojen kirjailijan runokirjasta voisikin löytyä jakso, jonka nimi on Hiljainen äänekkyys.
PoistaJari.
Tuo on erittäin hyvä nimi osastolle, Hiljainen äänekkyys. Ja teoksen nimi Lintujen äänet.
PoistaJoo, kyllähän tuolla tavoin kansien väliin asettunutta pitäisi mielellään näpeissään.
PoistaJari.
Niin, kirjajuttu liittyi siihen löytöajatukseen (ottamisajatukseen) ja valintasi ainakin työstövaiheessa näyttää olevan Lintujen äänet.
PoistaTässä muistui mieleen se autiosta talosta löydetty linnun luuranko, josta oli puhetta, ehkä se mahtuu tekstiisi mukaan.
Jari.
Hiljaisuuden ideaa olen ajatellut. Hiljaisuus ei välttämättä ole esim. puhumattomuutta, esiinottamattomuutta, ei ainakaan silloin jos itsen sisäpuolella äänet huutavat, ja erilaiset moniäänisyydet ja monitotuudet kihisevät korvien välissä. Vaikka suu on kiinni pää ei ole kiinni....
VastaaPoista(Minulle tuttu juttu on olla kahtakin vastakkaista mieltä samaan aikaan.)
Toisaalta sitten taas sellainen avoimuus joka ei etsi huomatuksi ja kuulluksi tulemista sinänsä voi olla kuin hiljaisuutta, vaikka ulos tuleekin puhetta, tosipuhetta....kuin lintujen laulua.
Tämähän olisi se ideaali kommunikoivalle ihmiselle mutta harvoin toteutuu.
Tarkoitan: hiljaisuus vaikkapa hengellisessä mielessä, tai henkisessä mielessä ei toteudu automaattisesti vaikka pitää suunsa kiinni. Joka nyt kuitenkin muuten on usein se paras vaihtoehto. Hiljaisuuteen tarvitaan sydän sielu jne. joka osaa olla itsestään hiljaa.
(Tunnistan tuon ihanteen mutta enpä taida pyrkiä siihen vaikka pitäisi. Ja pitäisi ja pitäisi. Taidan olla antaa palaa- miehiä loppuun saakka.)
jope
Mr. Lutherhan oli sitä mieltä myös että suuren osan ihmisistä pitää täyttää maailman paikat elämällä eikä luopua siitä hengelliseen säätyyn: kaupungit pitää täyttää hälyllä ja toreilla, pellot pitää viljellä. Hengellinen kutsumus on harvemmille. Varmaan kutsutuille...?
PoistaBuddhalaisuudessahan !! on myös suuntaus jossa luovutaan kaikista buddhalaisuuden opetuksista tienä, se on siis valinta jopa, se demoaa sitä että life is life ja joidenkin täytyy elää sitä "täysillä", koska täydellisyyksiä ei voida opetuksia seuraamalla tavoittaa koskaan.
Taitaa olla mulle, heh?
Olen, JK tietää, hel...hemmeti maallinen, mieslihamöykky, ruoan, vähän viinin ja kulttuuri/kirjanautintojen perään, ja helppo elämä kyllä kelpaisi (jos sitä vain olisi tarjolla). Ei opetuslapsiainesta, soveltumaton taivaan erikoisjoukkoihin.
Tämä em. oli pakko suorastaan nyt todeta ettei yläkerta kuvittele että yritän huijata olevani milliäkään henkisempi kuin olen. Olen sitä metrin pituudelta ehkä viisi milliä.
jope the meat
Jarille, huumorilla, luovuin kyllä elämänhölmöyttäni, aikoinani, myös siitä keskiluokkaisesta ahminta- ja kaiken-varmistus-elämästä. Se kyllä... kaduttaa. Nyt olisi kyllä elämänhallintaa ( tylsyyttä) vaikka muille jakaa, mutta aika alkaa olla ohi. Mennään vanhalla kierrolla (buddh.) ja kierteillä vaan.
Poista(Mutta jossakin joku perusturva kuitenkin, J:ltä, keneltäpä muulta. Siellä on mm. se tuhlaajakundi-vertaus... Ok, nyt kyllä teille täällä sellainen usk.puheenvuoro että yritän näistä omista asioistani nyt sitä hiljaisuutta.)
jope
Täytyy todeta, että kun on perhe / muu joukko, josta on pidettävä huoli, täytyy ennen kaikkea huolehtia siitä mihin on itsensä vastuuseen saattanut - ja samalla pitäisi huolehtia omasta henkisestä elämästä ja siitä, että on jotenkin kartalla vähän joka suhteessa. Mä en sinänsä erottele elämää ja hengellistä elämää, eihän niitä voi erottaa, kun niihin on sukeltanut.
PoistaElämä on elämistä, ei himmailua varten. Toki esimerkiksi askeesi tai asioiden poisvalinta (se ainakin) voi olla yksi elämisen muoto, jos sellaiseen uskoo. Kyllähän minäkin uskon lintuihin ja ihailen esimerkiksi kuikkia - ihmisenä en tietenkään voi olla kuikka, mutta on minulle tärkeää tasapaino ja jonkinmoinen kohtuus, se että ollaan ympäristön ehdoilla tai ainakin siihen suuntaan, ettei sotketa ja jätetä rumaa jälkeä.
Sen sijaan taiteentekemisessä, kirjallisessa sanomisessa voi olla kohtuutonkin eli sanoa täysillä, antaa mennä, osoittaa intohimoa ja rikkoa rajoja jne. minkä vain pystyy ja osaa.
Rakkaudessakin pitäisi olla intohimoa ja avoimuutta, vaikka toki rakkaus on lopulta myös arkista välittämistä ja huolenpitoa, varsinkin kun eletään pitkässä suhteessa. No, mitä vanhemmaksi tulen, sitä hillitymmäksi muutun. Ei mulla ainakaan tunnu rohkeus lisääntyvän mitenkään, pikemminkin rauhan kaipuu.
No joo, en tiedä, paraneeko mikään tällainen tärkeä puhumalla, kun ne sanat loppuvat kuitenkin.
Joo, elämän melskeessä jonkilainen kasvu hengellisyyteen ja hengellisyydessä kyllä on jäänyt. Tilalla kuitenkin eräänlainen pelkistetty rukoilevaisuus, kontaktia pidetään yllä asioita esiinottamalla sinne jonnekin. Päivän sanan jokapäiväinen nettiviesti tulee s.postii myös. Ohutta se nykyään mulla siis on. Maailma on voitolla. Mutta kuten tuolla yllä...
PoistaIhan poikkeuksellisesti katsoin illalla Kulttuuricoctail-nimisen ohjelman. Yleensä en voi sitä sietää. Mutta nyt siellä kaksi iranilaista haastattelussa. Suosittelen. Nainen heistä toi esiin sen että siellä on nyt maailman rohkeimmat naiset. Juuri niin, ja jo pitkään, moni kyllä ehtinyt päästä hengestään niissä katumielenosoituksissa.
Persialainen kansa on kyllä pohjimmiltaan hienoa porukkaa. Pari heistä osunut henkilökohtaisestikin kohdalle. Kunpa vain tämä meneillään oleva sota ei olisi turha iranilaisten nuorten ja vapauspyrkimysten kannalta.
jope
Tänään 25.3.26 täällä Vaasan ortodoksisessa kirkossa oli paastonajan ns. ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. Sain siellä ehtoollisen.
VastaaPoistaYrityksessä kiinnittyä Kristukseen, et kiinnity luuseriuteen, joka ehkäpä ulkopuolta itseäsi sinulle tarjoillaan.
Ehtoollinen ei suojele tulevilta omilta mokilta. Se on aika rankka tajuta.
*
Todellakin pää voi ympäröivässä hiljaisuudessa olla täynnä ääniä. Jopa eriytyneitä persoonan osia, jolloin puhutaan ilmiöstä DID, dissosiatiivinen identiteettihäiriö.
*
Mut vei ortodoksiseen kirkkoon monenlaisen kärsimyksen taju. Teitä saattaa olla erilaisia.
*
Sekä kristinuskossa että buddhalaisuudessa on armahtavaa letting go ajattelua, menköön se menojaan...
Jari.