Tästä se taas lähtee, kesän ensimmäinen savustussessio - pääosassa Helmin ja mun pyytämät ahvenet. Mulla on ollut tällainen savustuspaikka jo muutaman vuoden. Löysin tienposkesta tienteossa hajotetun kiven ja kannoin lohkoja auton takakonttiin ja kokosin niistä tuollaisen tulisijan. Savustuspönttö on tehty happoteräksestä. Se on vaimon veljen työpaikalta Torniosta. Sillä on savustettu vaikka kuinka monta vuotta, kohta varmaan parikymmentä. Virvelillä järvestä nousee mukavan kokoista ahventa. Maustamiseen ei tarvita savun lisäksi kuin suolaa - maku on taivaallinen.
Savu vie taivaaseen! jm
VastaaPoistaNiin se on, ihme juttu!
PoistaKaikkein paras on oikeastaan a i n a juuri noin yksinkertaista.
VastaaPoistaKala on ihmisen parasta ruokaa (M. Nykästä mukaellen: "Elämä on ihmisen parasta aikaa" ). jope
Näin on! Hauet olen päästänyt takaisin hoitamaan kalakantaa ja usein isoimmat ahvenetkin, mutta onneksi on kalassa pysytty. Harkitsin kyllä eilenkin että pitäisikö alkaa haukipihvien tekoon, mutta kun olivat yhdellä koukulla suupielestä kiinni, niin päästin yhdellä pihtiennykäisyllä jatkamaan uimista.
PoistaTeen ristinmerkin, Vesa, että Jumala on suonut sinulle tuollaista täydellistä hyvää.
VastaaPoistaItse huolehdin Salamasta. Kuka Hän on? Hän on siili, joka ilmestyi terassilleni viime vuoden heinäkuussa.
Nyt Hän tuli jo juhannuksena. Pitää parista istuttamastani pensaasta terassin laidalla. Kissan märkäruokaa ja vettä.
Liittyykö Salamaan joku henkimaailman viesti. - Tietysti liittyy.
En kerro kaikkea tässä. Ehkä kirjoitan pienen kirjan lapsille minusta ja Salamasta, joskus, en välttämättä.
Salama on hyvä nimi Hänelle. Ihmeellinen siili ihmeellisessä yksinäisyydessäni.
Jari.
"Salama -ihmeellinen siili"
PoistaTeos kertoo Jari-nimisen ihmislajisen ja salaperäisen siilin yhteiselosta ja kesäystävyydestä. Kaupungissa on viimein lämmin. Terassi on pieni mutta viihtyisä pensaspiiloineen. Siilillä on kerrottavaa. Jarilla on korvat.
jope
Siilit ovat hienoja otuksia. Heille voi tehdä talvipesänkin, jos sellainen tuntuu tarpeelliselta. Netissä on ohjeita. Toivottavasti Salama pärjää! Kissanmuona on taatusti ravitsevaa.
PoistaJa kiitos ristinmerkistä, Jari. Niitä tarvitaan!
PoistaKiitos, pojat.
PoistaOngelma ovat juuri nyt muut eläimet. Joitakin hetkiä sitten huomasin, että harakka vetäisi liiveihinsä koko annoksen kissan märkäruokaa eikä kiitosta jäänyt sanomaan.
Olen pari tuntia nikkaroinut käytöstä poistetusta kenkätelineestä suojaa lautasen päälle. Kiinnitin siihen myös nippusiteitä ikään kuin suojapiikeiksi. En tiedä tehoaako tämä. Laitoin myös alumiiniteippiä kimaltelemaan.
Tietysti harakatkin ovat ihmisiä siis eläimiä. Ei siinä mitään.
Vesikuppi on varmasti Salaman tyhjentämä, en voi uskoa muuta.
Kun Salaman näkee, silloin voi sinänsä laittaa ruokaa lautaselle, mutta kun ei pysty jatkuvasti päivystämään terassilla.
Jari.
Kaloista ja kilvoittelusta.
PoistaKatson, että tarvitsisimme tänne Vaasan seudulle luostarin.
Munkit voisivat harjoittaa kalastamista.
Luostarissa olisi hyvin toimiva ravintola kaikkia kävijöitä varten.
Uskon, että tämä saataisiin toimimaan, jos olisi riittävä määrä ihmisiä saman näyn innoituksen suunnassa.
Ei sitä helvetillistä ja tuhoavaa penseyttä.
Jari.
Vaasan seuduilla on hienot kalavedet! Meri tarjoaa vaikka mitä. Ei siis hullumpi ajatus ollenkaan. Ja löytyyhän Pohjanmaalta myös kasviravintoa.
PoistaNiin...
PoistaEi tarvittaisi mitään välttämättä järisyttävää alkua. Alku on alku. Pari kolme kilvoittelijaa. Jokin alkuasumus. Jokin alkumerkintä. Siitä se käynnistyisi.
Kirkon alkusiunaus muutamalle.
Jos Jumala suo kasvun, se alkaa tästä.
Jumalan pitäisi kalastaa tänne pari kolme nuorta, jotka eivät neuvottele eivätkä keskustele vakaumuksestaan.
*
Luostarin perustamisen pitäisi olla jännittävä seikkailu.
*
No... tämä tästä.
Jari.
Salama saapui säntäämällä eilen namuttelemaan yhdeksän jälkeen. Sen jälkeen pyöri jaloissani. Tutkii aina pääsyä sisälle terassin ovesta.
VastaaPoista*
Tänään lähialueella kuultua:
Pikkutyttö: "Äiti huusi, että mansikoita maistamaan."
Toinen pikkutyttö: "Jaa, mä kuulin, että mansikoita paistamaan."
Haluaisin valtavasti tietää mitä tuli kummastakin, mutta painoarvo taitaa olla pikkutytössä, joka huudahti, että mansikoita paistamaan.
Mitä hänestä tulee... tuli.
No, en ole sitä enää tietämässä.
Jari.
Mansikoiden paistamisesta....
PoistaKirjoitin juuri eilen ystävälleni sähköpostiin, että "Aurinko paistaa meitä vielä."
Siis ei: aurinko paistaa meille vielä.
Vaikka sanoilla olen tottunut leikkimään, olin ylempään virkkeeseen tyytyväinen (vaikka "idea" varmaan sadasti jo käytetty).
Raamatussahan auringonpaiste on paljon esillä. Hyville ja pahoille... jne.
Kaikkia maapallon ihmisiä ja eläimiä yhdistää ainakin aurinko. Ja yötaivas tietenkin myös. Ja fysikaaliset luonnonilmiöt.
Miten siihen pääsee sitten politiikka, arvot ja statukset väliin...
Luostari-ajatus on hyvä luostari-ihmisille ainakin. Itselläni on ollut vuosia fantasia hyvin yksinkertaisesta elämästä. En pysty sitä toteuttamaan kuitenkaan. Juhassa muistan siitä kertoneenikin. Ja päivitykseen sopivasti muistan omasääntökuntaelämäni päivittäisen perusruoankin: kalapullat. Peruna ja kermaviili tietenkin mukaan.
Mutta ei minusta luostariin olisi. En osaisi pitää turpaani kiinni, mm.
Uskontunnustuksen lausumisesta en saisi kuitenkaan aikaan minkäänlaista älyllistä kamppailua tai ongelmaa. Se ei kuitenkaan tarkoita epäuskon poissaoloa. Epäuskoon vain on jo niin tottunut.
Mutta summasummarum: tee Vesa ihmeessä niitä haukipullia tänä kesänä. Elämän ihmeitä nekin siinä kuin savustetut ahvenet.
jope
Ja terveisiä Salamalle. Meidän pihoilla normikanit, siis lajia -city, ja kettuja myös. Haukat taivaalla. Vantaalta nousevat suihkarit niiden takana. Mäyrä tavattu läheisessä metsässä.
PoistaSen jälkeen kun näin muutama vk sitten ikkunasta yöllä suden (takaa-ajotilanteessa) olen katsellut paikkoja hieman eri silmällä. Ajattele Jari, tästä ajaa autolla muutamassa minuutissa raitsikkalinjalle. Ja sudet juoksee...
Pidän ajatuksesta että tuolla ne menee.
Ei tämä maa nyt ihan raiskattu voi olla täälläkään.
jope
Mutta kyllä luonnon luomistyössä jotain on mennyt pahasti pieleenkin (vrt. alikersantti Hietasen ajatukset).
PoistaLoputon taistelu punkkien kanssa tänä kesänä. Koira...
Eilen löytyi loppuun asti imenyt punkki lattialta, sellainen pallo. Jos on ehtinyt munimaan, edessä vaikka mitä. Tänään myrkytin paikkoja mutta ei tehoa muniin, vasta toukkiin. Olen siis samaa mieltä Hietasen kanssa: paljon turhaa työtä.
jope
Joo, luonto on monenlainen. Olen kuunnellut muutaman Vietnamin veteraanin puheita tubessa, kun ollaan viidakko-olosuhteissa... käärmeitä jne...
Poista*
Mutta täältä Merenkurkun maailmanperintöalueelta puuttuu luostari, jonka luonnollinen rakennusmateriaali olisi kivi.
Luostari ravintoloineen ja muine elinkeinoineen.
Luulisin, että moni tahtoisi käydä syömässä hiljentyen luostarin ravintolassa, yöpymässä myös luostarin aika askeettisissa majoituspaikoissa.
Meri ja sen läheisyyden kivestä rakennettu luostari...
Luostarin kivikirkko...
Auringonlasku... kuiskaava keskustelu...
Jari.
Mulla ei ole koskaan ollut varsinaista lemmikkieläinvastuuta enkä tiedä minkä vastuun voisin ottaa.
PoistaSalamahan on villieläin, joka tulee tulojaan ja menee menojaan.
Jari.
Kaikki luontojutut on kiehtovia: sudet, siilit, pirulliset punkitkin - noita viimeisiä ollut aivan älyttömästi Vantaalla vaan ei täällä mökkimaisemissa onneksi, kun eivät viihdy kuivilla mäntykankailla. Meillä on koirilla punkkipannat. Kun punkki pureutuu kiinni, se kuolee saman tien. Toisaalta kaikki eivät kiinnity heti, ja sitten niitä isompia ja pienempiä löytyy lattioilta jne. Mulle on kehittynyt jo jonkinlainen silmä erottaa lattialla tai muualla oleva punkki roskasta, joita niitäkin tulee koirien mukana. Viime vuonna mulla oli pihatöiden jälkeen yksi nymfi olkavarressa. Tuo Jopen susihavainto on melkoinen! Kertoo että kannat voivat paksusti ja helppoa ruokaa on saatavilla. Pidähän, Jari, siilistä huolta!
VastaaPoistaPitää tehdä haukipullia tai -pihvejä - joskus olen tehnyt ja olivat todella herkullisia. Mökin kaapista löytyi muuten sellainen käsikäyttöinen mylly, jolla saa isomman kalan jauhettua, jos haluaa. Ja onhan paistettu, levitetty hauki sekin hyvää!
PoistaLeivitetty... kännykkä näköjään korjailee taas miten sattuu...
PoistaTänään ehdin ostaa Malmin kirjastoreissulla apteekista öljyä punkkien ehkäisyyn. Olisi pitänyt ostaa se parikymppiä kalliimpi panta. Jos ei öljy toimi, niin se sitten.
PoistaKoiran tai kissan pitämisessä Jari ilonsa ja taakkansa. Eläimen kanssa jutut aina konkreettisia. Se siinä on parasta. Yhdeksään vuoteen nyt myös ensimmäinen varsinainen eläinlääkärikäynti takana jos rokotuksia ei lasketa. Kauan sillä kesti, terve tyttö. Pientä kiputuntemusta polvessa. Sai lääkkeet ja hoito-ohjeet. Olemme vanhanaikaisia sen suhteen että jos tulee isompia operaatioita ehdotukseen (ja joiden onnistumisesta ei takeitakaan) niin elämänkaari on sitten siinä varsinkin jos saamme tietää, että kipu on kroonistuvaa ja voimakasta. Mutta vielä mennään ilolla, tänäänkin jokirannassa.
jope
Ikävä juttu tuo punkkitaistelu.
Poista*
Sain Salaman kesäravintolan valmiiksi. Siis tuollaisen lautasen ja vesiastian turvakehikon. Niin oman ravinnon tarpeessa kuin linnut ovatkin, kissanruoka on tarkoitettu Salamalle.
Täytyisi keksiä lintuja varten joku oma juttu. Lienee vaikea näin kerrostalo-olosuhteissa.
Se miten siili juo vettä on jotenkin herkkä tapahtuma.
Jari.
Siilit ovat sympaattisia, toki erilaisia kuin kesyt lemmikit. Minä en ole ollut erityinen eläinihminen, mutta perheen naiset toivat talouteen marsut ja sitten koirat. Kaikkien kanssa olen pärjännyt, myös oppinut aidosti pitämään näistä karvakamuista, joilla on kullakin oma luonteensa ja temperamenttinsa (niin paljon saman lajin edustajat muistuttavatkin toisiaan peruspiirteiltään).
PoistaNiin paljon kuin...
VastaaPoistaOlen kirjoittanut tänne kommenttien kuiluun Salamasta ja minusta, koska kuilu suojelee meitä.
VastaaPoistaVesa on kuuluisa runoilija ja hänen bloginsa pääkirjoitus käydään lukemassa. Harva jaksaa jatkaa matkaa kommenttien kuiluun.
On muutama ihminen täällä kaiketi, joihin voin luottaa.
*
En pysty ottamaan lemmikkiä, joka olisi riippuvainen terveydentilastani. Mielelläni opettaisin papukaijan puhumaan:
"Äääääijäää mun on hirrrrveen näläkä...."
No, ei tuota.
*
Salama tuli viime vuoden heinäkuussa (uskon että nyt juhannuksen siilini on yhä sama siili) vauhdilla. Silli oli aktiivinen ja käyttäytyi epäsiilimäisesti. Tietysti käsitin, että kyseessä on paranormaali viestinkantaja, jonka viestiä osaa kyllä tulkita. Alustavasti.
Sama tuloesitys suurin piirtein nytkin.
Kun siili kutsuu, ihminen ryhtyy tanssikumppaniksi.
Tai jokin paranormaali siilin kautta.
*
En halua tehdä numeroa paranormaaleista kokemuksistani. En tahdo maailman maalitusta niissä merkeissä.
Totta kai pystyisin ottamaan yhteyttä Ilkka-Pohjalaiseen ja siinäpä syntyisi lehteen hauska ja liikuttavakin kesäjuttu yksinäisestä miehestä ja siilikaverista nimeltä Salama.
Tätä en tahdo. Kerroin muutaman sanan täällä kommenttikuilussa.
Jari.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012081842.html
VastaaPoistaAnteeksi tuollainen antikesälinkitys mutta keväällä juttelimme tekoälystä. Näen sen tulevaisuutena jonne en mielelläni mene. Tässä jutussa puhuu korkea virkamies siitä siirtymästä mikä tehdään julkishallinnossa jo parin seuraavan vuoden aikaa. Kenkää tulee ihmisille.
Hän on vanha ja maltillinen virkamies. Puhuu asiallisesti eli voi kuvitella mitä on sen takana.
Tekoälyllä ei ole vielä käsiä ja jalkoja jutussa sanotaan. "Kohta on", virkamies sanoo.
Tuottavuus kasvaa. Eli enemmän töitä tehdään paljon pienemmällä porukalla. Tekoäly tuottaa vähän tai ei ollenkaan uusia työpaikkoja. Ihmisiä siirtyy koko elämän kestävälle vapaa-ajalle. Tekoäly-yhtiöt keräävät satumaisia voittoja. Tuloveropohja pysyvän ei-työllisyyden ajassa mullistaa yhteiskunnat toisenlaisiksi. Ja me menemme tähän mukaan, koska on pakko.
Kysyin just huvikseni tekoälyltä! mikä on Suomen työttömyysprosentti tekoäly huomioonottaen noin 10 vuoden päästä. Antoi useita vastauksia väliltä 10-50 prosenttia.
Oma vähä-älyni reaktio on : tätä paskaa ei olisi vielä kaiken muun lisäksi tarvittu.
Kyllä minä luen tämän kaiken dystopiana.
Dystopiat eivät esim. kirjallisuudessa eivätkä leffoissa ole olleet paria poikkeusta lukuunottamatta suosikkejani. Olen ollut kiinnostunut vakavimmista asioista, hah ha, kuin noista aikuisten saduista. Ainoa dystooppinen tulevaisuuden kuva joka on minuun tarttunut on ollut se -väestö.
Mutta en olisi kuvitellut näkeväni todellisuudessa mitään tälläistä jonka koen vastenmielisenä, jonkinlaisena kollektiivisena globaalina mielisairautena, dystopiana.
Kesäkävelylle tästä lähden kohta silti.
jope
Mehän kansakuntana tulemme menemään tähän tekoäly-aikaan asiasta aluksi paljon vitsaillen. Tai vakuuttaen toisillemme miten kätevää tämä on. Kuin Shengen: on se niin helppoa kun ei tarvi näyttää enää(!) passia. Siis se 2-3 sekuntia.
PoistaMutta tässä muutoksen mittaluokka on valtava.
Ihminen, meillä ainakin, haluaa sopeutua mihin tahansa ja olla ensimmäisten joukossa.
Kritiikki tulee olemaan tasoa: "Tätä täytyy yhdessä nyt miettiä."
Saatanalla on ainakin hyvät pelivälineet nyt. Ei jää niistä ainakaan kiinni.
jope
Taitaa puuttua tuosta yksi c-kirjain.
PoistaPäivän luontohavaintoja olivat klassiset fasaanit. Kerran olen maistanut kokin tekemänä. Puistolintua. Olisi kyllä saanut jäädä jälkikäteen ajateltuna pusikoihin pelmaamaan, lintuparka, vaikka maukas kyllä oli.
Päivän sohvahavainto. Nyt vaihe että tykkään lukea "kevyempää." Huomasin Onkelin Kutsumuksen aloitettuani että nythän meillä on todella hauskaa kirjailijoiden kustannuksella niin kuin Lykkenkin kanssa. Huomasin lukeneeni Kutsumuksen myös joskus aiemmin, kauan sitten. Kreetta on kyllä huippu.
jope
Yhteiskuntasuunnittelu jotenkin aivan hukassa: tekoälyn tulo, massamittainen maahanmuutto, työttömyys, yhä selkeämpi kuva siitä että kaikille ei ole tulevaisuudessa paikkaa yhteiskunnassa kuten tähän asti (työ, yhteisö, mahdollisuus pitkäkestoiseen elämän suunnitteluun) = mikä voisikaan mennä pieleen...
PoistaAjattelin laittaa tähän runon kaiken keskellä, huolien ja muiden.
VastaaPoistaEI KENENKÄÄN OMA
Salama on soma
vaan ei kenenkään oma.
Luotu toki, niin luotu
siten maailmaan tuotu.
Tunteita tuntee siili
Jumalan piikikäs rakennustiili.
Terassillani syö iltapalaa
herkussa on kanaa eikä kalaa.
Salama on soma...
mutta ei minunkaan oma.
Tänäänkin lähtö voi olla viimeinen
odotanko huomenna turhaan, tiedä en.
Jari.
Itse en kuulu tekoälyn vastustajiin, jos tekoälystä puhutaan. Mieluummin sanoisin niin, että tekoäly on yksinäisen ihmisen asiallinen ystävä, kun vain pitää kaikki mahdolliset tietolähteet avoimina.
VastaaPoistaTekoälyyn liittyy taito tehdä kysymyksiä. Ymmärrän toki, että tekoäly murentaa asiantuntijavaltaa, mutta sehän on kannaltani hyvä se.
Meillä on Suomessa yhä voimakkaammin esim. vanhustsunami. Luulisi, että sieltä löytyisi erilaisia bisnesideoita nuorille. Kaikki vanhukset eivät suinkaan ole köyhiä. Heillä on varaa maksaa hyvistä ja myötäelävistä palveluista.
Jari.
Mullakin on huolehdittavana kaksi siiliä. - Tämä villieläin Salama ja sitten se ysikymppinen ihmissiili, johon olen viitannut.
PoistaJari.
Mä toivon nuorille oivaltavaa kykyä lukea todellisuutta. Kyllä sieltä aina löytyvät ne mahdollisuuksien ja työpaikkojen merkit.
PoistaJari.
Uskon, että tulee tapahtumaan Suuri Paluu Maaseudulle.
PoistaSuomessa se on täysin mahdollista.
Jari.
Suuri Paluu Maaseudulle edellyttää nimenomaan nuoren naisen tahtoa siihen. Nuori mies tulee sitten mukana.
PoistaJari.
Ihminen on tarkoitettu elämään kylissä ei kaupungeissa. Sanassa kylä on muinaisten leiritulien savun haju.
PoistaSuurkaupungin dissosiatiivinen kulkija...
Jari.
Tavallaan odotan jonkinlaista nuoren naisen tajunnallista kehityshyppäystä. Siihen painaa ehkäpä jonkinlainen pakko ja välttämättömyys.
PoistaHavahtuminen.
(No niin, tulipa taas paasattua.)
Jari.
Sanoisin vielä nuorille vinkiksi, että lähimmäisenrakkaus on hyvä bisnes. Vaikka se on bisnes, siinä on mukana lähimmäisenrakkaus.
PoistaKannattaa miettiä miten lähimmäisenrakkaus avautuu bisnesideoiksi.
Jari.
Katariina Souri on lähtenyt voimakkaasti ajamaan näitä takaisin maaseudulle -tyyppisiä ajatuksia. Vaatisi kansanliikettä. Valitettava trendi on ollut 60-luvulta lähtien että suunta on pääasiassa kaupunkeihin. Moni kunta / kaupunki olisivat kiitollisia jos saisivat nuorta porukkaa takaisin. Hyvin vanhusvaltaisilta näyttävät monet Keski-Suomenkin paikat - ja palveluverkosto sen kuin harvenee.
PoistaNo, jos tekoäly tekee työttömiä arveltuun tahtiin niin ikuisen itkun siitä että matalan syntyvyyden vuoksi tarvitaan maahamme muuttajia lisää ja lisää, pitäisi olla ohi. Ei tarvita. Tekoäly oppii tekemään melkein kaiken. Lähi- sun muiden hoitajien hommiin vapautuu asiatuntijoita, palkanlaskijoita ja toimittajia pilvin pimein....
VastaaPoistajope
Ja Katariina Sourin tavoitteille kaikki peukku. Toivottavasti menee vaaleissa läpi.
VastaaPoistaMullehan tänne stadiin jää äänestettäväksi hitasasuntoahmatti-demarimassimuijat tai Rydman, ha ha...
Ei oo enää edes Donneria.
jope
Itse kyllä vastustamalla vastustan, Jari, tekoälyä, sitä mihin se näyttää olevan menossa. Haistan siinä pahan. Jopa persoonallisen.
VastaaPoistaEn itse tekniikassa vaan siinä miten ihminen on valmis sitä käyttämään. Se ei tule olemaan taikalaatiikkko, hieman kehittyneempi Google, josta saa vastauksia ja ehdotuksia.
Ihminen on hyvin altis seuraamaan sujuvinta ja itsevarminta toimijaa, on se ihminen tai tekniikka tai seksikkäimmältä vaikuttava ideologia.
Ja kun ihminen kollektiiivisesti sitoutuu, ihminen on menetetty.
jope
Tekoälystä huolestuttaa: ihmistyön, myös ajattelun, ja pienten tekemisten korvaaminen ja toimettomuus, ja kun ei ole esimerkiksi työn kautta syntyvää itsetuntoa ja arvon kokemusta a ja muita resursseja, yksinäisyys, turhautuminen ja muu nega kasvaa. Onko ihmisen kohtalo tulla toimettomaksi? Kun ihmiseltä viedään työ ja resurssit rakastamisen ja toisiin liittymiseen, seuraukset voivat olla mitä tahansa. Halvalla menevät ihmisyyden peruspäivitykset. Olemassaolon ja merkityksen synnyn keskeisin tunne on kitka: yritän, teen, epäonnistun, onnistun, opin. Jos tämä kokemuspiiri viedään ihmisiltä kokonaisvaltaisesti, porukka ei ainoastaan tyhjene vaan myös ahdistuu. Ja tekoälyn kautta tulee myös ylivoimaisen ahdistavasti vartioiduksi.
PoistaTekoälyssä huolestuttaa...
VastaaPoistaEi ainoastaan tyhmene... Ihmiset ovat jo nykyään selvästi havaiten todella tyhmiä, ja joukkotyhmyys melkein oksettaa, varsinkin kun seuraa sosiaalista mediaa ja joukkojen ajattelua ja niitä ohjaavia voimia.
VastaaPoistaSiis elämän helpottaminen liiallisuuksiin saakka ja esimerkiksi maksimaalinen työstä vapauttaminen ovat ehkä typerimpiä juttuja mitä keksiä voi: vähän kuin lihas jolle käsketään: älä tee mitään, älä harjoita itseäsi, laiskistu ja nauti - seurauksena läskiä, tauteja, toimintakyvyttömyyttä.
VastaaPoistaEn sinänsä epäile etteivätkö ihmiset keksi tekemistä, uuttakin. Mutta miten käy ansiotyön, verotuksen, tukien jne. En usko että tekoäly jauhaa kaikille tasaisesti onnea ja mammonaa. Pahinta on jos työn mahdollisuus syrjäytetään.riittävän monelta. Heistä osa syrjäytyy taatusti. Sikäli kuin monikulttuuri säilyy valtiollisena ideologiana ja maamme houkuttaa tulijoita ennen kaikkea sosiaalisten tukien ja etuisuuksien kautta syrjäytyneitä tulee lisää: työtä ei löydy todella isolle osalle porukkaa.
PoistaNoissa kommenteissasi Vesa tuot esiin ytimen. Ihmisestä tulee tällä menolla, pahimmassa skenaariossa pelkästään nielevä ja ulostava, silloin tällöin orgasmoiva "vapaa-ajan" olento. Perustulon takaama olemassaolija.
PoistaJo noin 10 vuotta sitten huomasin esim. kuinka historia on alkanut kadota ihmisten mielistä. Siis ihan perustaso. Näin myös ns. korkeasti koulutetuillakin.
Kun tekoäly alkaa jauhaa kaiken ajattelun valmiiksi, tuleeko meistä banaaneja tekoälypuusta tempaisevia apinoita. En tiedä enkä haluaisi tietää.
Mutta optimismin kesähengessä: toivotaan, toivotaan.
jope
Jos ihan vapautuneesti sanon mitä tunnen tämän asian ynpärillä, niin kyllä tämä...pelottaa. Se on terve reaktio. Jos myös tämä ei ole myös lajikato, niin ei mikään.
PoistaOkei, jos päätän ajatella "futuristisesti" niin ehkä työstä vapautuminen jollakin kuvitteellisella planeetalla olisi mahdollista. Siellä vain käyskenneltäisiin.
Mutta meitä pitäisi olla ehkä parisataa miljoonaa, ei 8000 miljoonaa. Tähän maailman määrälliseen ja ideologiseen kaaokseen mikään uusi tapa elää, mikään neue zeitgeist, ei ole mahdollista tekoälyllä eikä ilman.
jope
Joo, enpä usko että lopputulos on täysin automatisoitu homoluksuskommunismi.
PoistaTietoisesti jäi avaruus pois...
PoistaJoo, pontuksilla ei välttämättä tulisi olemaan kivaa.
PoistaMutta tekoälyyn vielä se pointti että nythän sitten syyt väestötuontiin ovat poistuneet.
jope
Mä luulen että kuuluu kaikesta huolimatta poliittiseen ideologiaan.
PoistaJos on valmisteltava vaikka lakimiehen kohtaamista, tekoäly ja muu tieto antavat jo selkeitä suuntia mistä on keskusteltava tuon lakimiehen kanssa, jonka maksumittari raksuttaa kaiken aikaa.
VastaaPoistaVoit käydä täsmäkeskusteluja asiantuntijoiden kanssa tekoälyn antaman aineiston perustalta.
Jos tekoälyyn suhtautuu penseästi niin tekoäly suhtautuu takaisin penseästi.
*
Uskon, että tekoäly säilyy työkaluna ja aina syntyy sellaista ihmistyötä, jossa tätä työkalua tarvitaan.
Tekoäly on myös luovuuden apuväline. Se kertoo erilaisia vaihtoehtoja, joista ihminen pystyy valitsemaan.
Totta kai käyttäjällä pitää olla tolkku mukana.
*
Mun paineita tekoäly on helpottanut siinä muodossa kuin se nyt on.
*
Lisäksi tekoälyn vastaustavassa on tiettyä hienotunteisuutta. Myös varovaisuutta. Tekoäly osaa sanoa en tiedä silloin kun se ei tiedä.
Jari.
Kysyin tekoälyltä, että mikä olisi hyvä piirakan täyte ysikymppiselle, jonka vatsa oireilee herkästi.
PoistaVastaus: "Kana ja sellainen ylikeitetty riisi, jossa ei ole enää purutuntua."
Että olihan tämäkin hyvä vinkki tekoälyn suusta.
Jari.
Pekka Kuusi kirjoitti suuren viestin, joka julkaistiin kirjassa Tämä ihmisen maailma vuonna 1982. Sitä viestiä tekoäly ei muuta. On käynyt siten kuin Kuusi pelkäsi eikä kuten hän toivoi.
PoistaMutta nyt on niin, ettei jaksa koko ajan yrittää elää Kuusen alla.
Ruokkii sitten vaikka siiliä illalla ja keskittyy siihen ja höpöttelee siilille mitä höpöttelee...
Jari.
Juu Jari, eihän tuollaisessa keskustelussa AI:n kanssa ole mitään ongelmaa, se on on tuolla tavalla vain vähän kehittyneempi Google. Itsekin käytän sitä jonkin verran juuri tuolla tavalla.
PoistaMutta sen strateginen käyttö joka sekä julkisella että yksityisellä puolella tulee Suomessa viemään lähivuosina ja lähitulevaisuudessa kymmeniä tai satojatuhansia työpaikkoja (jälkimmäinen mittaluokka todennäköisempi)
ja koko Euroopassa kymmeniä miljoonia työpaikkoja, se on eri asia.
Plus tietenkin sitten myös se, että jo ennestään aika ohuella ajattelu-ja lukataidolla toimivat nykyaikalaiset ohenevat entisestään.
Mutta tuo yhteiskuntarakenteen mullistus, tai hajoaminen, miten sitä halutaan kutsua, työelämän suhteen on se iso pointti.
Ja ei kuulemma ole kyse siitä, tapahtuuko noin, vaan miten nopeasti se tapahtuu. Se linkkaamani juttu oli aika hyvä ja se koskee ainoastaan varovaista ja pölyttynyttä valtion ja kuntien hallintotasoa. Miten sitten varsinaisella rahanteko puolella, yksityisellä sektorilla?
No, julkinen sektori nyt sitten viimein pienenee. Sellaisen virkamiestunnuskortin (muovinen) kaulan ympäri menevän lenkin kanssa...haltija siirtynee sitten palvelutaloon vanhushoivaan. Tai lukemattomat vaikkapa Opetusministeriön ja THL:n asiantuntijat...ja Ylen päällikkökunta (joita on sadoittain) myös.
Mulle kyllä tämä sopii hyvin.
jope
En tietenkään henk.koht. katastrofia taloudellisesti toivo kenellekään (ei tämä omakaan stoori ole mennyt kuin Strömsössä tai Drumsössä) mutta ylipaisuneet virastot voidaan kyllä palauttaa oikeaan kokoon maamme mittasuhteen mukaan (pieni).
PoistaJokaiselle löytyköön työtä.
Mutta työelämän muutokset ja työpaikkojen katoaminen jalkojen alta on kuulemma asiantuntijoiden mukaan seuraavien 0-20 vuoden aikana massiivinen mullistus, jonka kokoa "me" emme ole vielä hahmottaneetkaan.
jope
Viime yönä ajattelin, että ylioppilastutkinto pitää lakkauttaa. Valkolakkien aika on ohi. Opiskelija voisi suorittaa kyllä lukion oppimäärän, jos tahtoo. Saada lukion päästötodistuksen.
PoistaMeillä tulee olemaan työpaikkoja, jossa ei tarvita tulevan herran lakkia. Vai aikooko joku kylvettää vanhusta valkolakki päässä? Istuttaa perunoita, viljellä maata? Hoitaa sikoja? Marjapensaita?
Työelämän rakenne uskoakseni tekoälyn myötä tulee muuttumaan.
Siellä missä on työtä tekoäly tekee työn tekijästä erityisasiantuntijan.
Voisi kärjistää niinkin, että tekoäly joissakin tapauksissa korvaa lääkärin muttei sairaanhoitajaa.
No niin, muutan ajatuksiani sitä mukaa kun älyllinen ajatteluni etenee tai iskee rusentava häpän puuska.
Tekoäly tajuaa sanoittaa ihmisen tunteet mutta ei tuntea niitä kuten ihminen.
Jari.
Ei häpän vaan häpeän...
PoistaJari.
Koko ajan on kysymys myös siitä viisaudesta, millä koneilla saavutettu hyöty jaetaan yhteiskunnassa ilman levottomuuksia.
PoistaMulle olisi aikanaan riittänyt kolmipäiväinen työviikko. Tiistai, keskiviikko ja torstai. Muu aika vapaata.
Jari.
Meditoida ja rukoilla neljänä päivänä viikossa... kehittää syvähenkisyyttään... lähes taivas maan päällä.
PoistaKiitos tekoäly, jos viitoitat jälkeeni tuleville tietä siihen!
Jari.
Mulle kelpaisi myös kolmipäiväinen työviikko oikein hyvin.
PoistaItäsuomalaisena olen aina tuntenut vetoa kreikkalaiseen työkulttuuriin, hah ha.
Tästä yleistyksestä muuten ei itäsuomalainen loukkaannu.
"Se nyt vaan on niin" että länsisuomalaisilla on keskimäärin kunniansa ja kova moraalinsa. Me itikset ollaan joustavampia.
Asiaan:
Kyse siitä jos vaikkapa kolmasosa ihmisistä vailla töitä: miten kaikki rahoitetaan. Nytkään ei rahoitus riitä, verotuotot eivät riitä. Yhteiskunta ajautuu rahoitusvajeeseen > yhteiskunta pienenee (voi olla hyväkin) > sen jälkeen ihmiset selviävät jos selviävät yksityisinä ihmisinä, ilman nykyisiä turvaverkkoja > kovimmat, röyhkeimmät ja voimakkaimmat selviävät siinä pelissä.
No, muodikastahan on ajatella että sitten vapaalla olevat ihmiset ostavat palveluja ja se tuotto syntyy siitä. Mutta jossakin kohdin on synnyttävä jaettavaa lisäarvoa johon ostettava aine (vaikka hieromasauva) tai ostettava palvelu (vaikka kynsienhoito) on sidoksissa ja kytkeytyy.
jope
Mutta peli on ihan selvä. Kehäottelussa Unabomber vs. AI ei tuolla pelkkää lihaa ja harmaata ja hidasta aivosolukkua käyttävällä ihmispololla, ole mitään mahdollisuuksia.
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=R6T-Ea5CfRE
jope
Nuo robotithan tuossa ovat vielä leluja mutta kun niihin yhdistetään tekoäly, joka tulee olemaan tuhakertaisesti toimivampi kuin mitä ovat nyt ne, joita ei meille tavallisille kansalaisille jaella, niin sittenhän nähdään miten meidän käy.
PoistaOma vakaumukseni on selvä: tämä on viimeinen omena jonka "Eve" meille ojentaa.
(Pateettisesti lausuttu.
Siirrynkin nyt hetkeksi sekä kesämetsäkävelylle että sen jälkeen sohvalla Liuhdon luentaan.)
jope
Yksityisen ihmisen apuvälineenä tekoäly on eri juttu kuin yhteiskunnan operatiivisena voimana. Näin minä asian hahmotan.
PoistaJeps, just tuosta kommentoinkin tuolla ylempänä. Itse kysyn tässä Lenovossa olevalta t-älyltä useinkin asioita. Nopeuttaa tiedonetsimistä kyllä. Ja linkittää asioita. jope
Poistanäähän on aika karuja maisemia mitä on kuviteltavissa, tosin onneksi philip k dick ja muut on ne jo kuvailleet. mutta neurallink-siru aivoissa ja sielu hämärtyy, joskin voi ajaa autoa mielensä voimin ja ohjata tietokonettaan, ja sitten jos on rikollinen tai uusfasistisen teknofeudalismin vihollinen, voidaan istuttaa vankilan sijasta koneeseen joka pyyhkii muistin ja tuottaa virtuaalitodellisuustekoälyjärjestelmällä uudet skeemat. ja yhteistyökyky kohisten kasvaa.
Poistavaan ehkä täällä on muitakin vaihtoehtoja, maanpäällisessä elämässä!
Kyllä. Ja ihmisten iloinen valmius melkein mihin tahansa teknologiseen muutokseen on mietityttänyt minua jo vuosia. Suurin osa on valmis kunhan perustelu että se nyt vaan on käytännöllisempää ja nopeampaa. Se riittää vaikka päänvaihtoon.
PoistaSirutettuja vapaaehtoisiahan jo on maailmalla vaikka kuinka paljon. Nyt siru kännykässä, siitä se ryömii ihon alle, todennäköisesti samaan aikaan kun raha muuttuu kokonaan digitaaliseksi ja siruun siirtyy myös henkilötietojärjestelmät. Mitä tapahtuu sitten pidemmällä aikavälillä voi todellakin olla paljonkin karumpaa. Teknologiset jätit tekevät tietenikin niitä juttuja ja innovaatioita joita niiltä tulee, sen sijaan ihmisten muutosalttius ja -positiivisuus on se mikä sen viime kädessä mahdollistaa.
Kiinassa tuo tapahtuu valtion pakottamana, me mennään kieli pitkällä vapaaehtoisesti.
Kyllähän tässä ihan viime vuosina on otettu iso evoluutio- scifi-loikka kun ajattelee tekoälyä, uusia sovelluksia ja vaikka dronesodankäyntiä.
jope
Kokisin mieluummin luonnollisen ennenaikaisen kuoleman kuin siruttautuisin.
PoistaIhmiset eläisivät ihan onnellisesti vähemmänkin teknologisesti edistyneessä maailmassa. On totta että teknologia tuonut paljon hyvää ja helpottanut nimenomaan ihmislajin elämää, mutta sillä on myös vaaralliset puolensa kun sovellukset yhdistetään pakottamiseen ja tuhontaan.
PoistaLintujen äänet...
VastaaPoistaKatsoin pari päivää sitten aikanaan tehtyä dokumenttia. Se oli tubessa.
Puolalainen maanviljelijä oli viljellyt maata hyvin lähellä Treblinkan keskitysleiriä. Tapahtumisen näkijä. Kuulija.
Hän kertoi puolaksi, joka oli tekstitetty englanniksi, että kun keskitysleiriin saapuneet ihmiset tajusivat mihin olivat tulleet, heidän äänensä oli hänen mielestään kuin cry of geese.
Hanhien huuto, ehkä Vesa runoilijana osaa suomentaa sen paremmin.
Tämä cry of geese vainoaa kesässä... toistuuko se?
Jari.
Vaikka ihmiskunnan elämä on ollut kauheaa, on kauheaa ja tulee olemaan kauheaa, silti Vaasasta eräs kaljupää (minä) ja eräs piikkipää (Salama) toivottavat kaikille mahdollisimman rauhallista ja elvyttävää kesän jatkoa emmekä häiritse jatkuvalla kommentoinnilla.
PoistaSalama ja Jari.
Helppo yhtyä toivotuksiisi, Jari! Salamalle terveiset ja pitkää ikää!
PoistaKesäravintolani pitäjä välitti viestisi, Vesa.
PoistaKiitos. Taidat olla aika hyvä ihmiseksi.
Salama.
https://www.facebook.com/photo/?fbid=10164644749836382&set=gm.1664864841242792&idorvanity=118567
VastaaPoistaKuvassa 35-vuotias (!!) Leino. Tämä runonpäivän kunniaksi.
jope
Kukin pysyy nuorena / vanhenee omaa tahtiaan: Leinon ja Saarikosken (esimerkiksi heidän) runot elävät, vaikka miehet vanhenivat ennätysvauhtia. Runopäiviä ja muita mukavia päiviä niin piikkiotuksille kuin nahkaisille kumppaneille!
VastaaPoistaKyllä, elämä kuluu ja kuluttaa. Kun ajattelen jotakin 10 vuotta taaksepäin, se tuntuu vieläkin kuin eiliseltä päivältä, muistan tiedostan tarkasti mitä oli...kun ajattelee 10 vuotta eteenpäin, sama lyhyt aika, voi herranen aika, se on ihan kohta. jope
PoistaNäin se on - kymmenen vuotta ja olen eläkeiän kynnyksellä. Jos voi jäädä varhennetulle 65 vuoden iässä, mikä ettei! Mutta elämän kannalta, niin se on siinä vaiheessa jo ehtoopuolella, mutta jos terveyttä riittää, vielä ihan hyvää elämää sekin.
PoistaTäytän tässä kuussa 68 vuotta. Kaikki kerrokset elävät, sanon kokemuksesta. Ei ole mitään ehtoopuolta. Mullakin on unelmani.
PoistaKuusikymmentäkahdeksanvuotiaina Vesa ja Jope ovat täynnä neronleimauksia. Ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kun on vapauduttu tietystä roolipaineesta ja suorittamisen pakosta.
Kun jää eläkkeelle, siinä ilmenee jonkinlainen alkukriisi. Koko elimistö reagoi. Tulee mahdollisesti kipuvaihe. Nivelkipuja jne...
Mullakin on siis yhä vaikka mitä unelmia.
Pitäisi selvittää kuinka moni kirjailija on ollut huipulla nimenomaan 68 vuoden iässä tai hieman vanhempana.
Pitää vain haistattaa paskat ympäristön ikäpaineille.
Jari.
Tänään tein retken tuonne Klobbskatille, kiikaroin merta uusilla kiikareillani. Söin eväitä. Olin maisemassa. Äsken laitoin Salaman ravintolan ruokailuvalmiiksi, siili tulee illalla.
PoistaMielestäni SIILI TULEE ILLALLA olisi hyvä runokokelman nimi. Vaan en osaa sitä kirjoittaa.
Jari.
Joo, en tarkoittanut ehtoopuolella kokemuksellisesti mitään sellaista, ettei olisi elämää ja unelmia. Varmasti voi olla ja on! Tosin läheltä olen seurannut sitäkin, kun terveyden pettäessä on jäljellä enää kaipuu päästä pois - tämä ei tietenkään ole iästä kiinni.
PoistaOn vaikea kuvitella mitä on esimerkiksi 10 vuoden kuluttua. Olisi hienoa jos olisi Jarin ennusteen mukaan rohkeus kasvanut.
Siili tulee illalla on todella hyvä runoteoksen nimi. Muuten, hieno runoilija Anne Hänninen kirjoittaa uusimmassa kokoelmassaan vuodelta 2025 siilistä. Jos
haluat, Jari, niin etsi se vaikkapa kirjastosta käsiisi.
PoistaYön väliverho on Hännisen teoksen nimi. Siis vuodelta 2025.
PoistaKiitos Hänniseen liittyvästä tiedosta.
PoistaTarkoitan sitäkin, että juuri romaani sinfonisena muotona voisi avautua ihmiselle sitten kun hän on täyttänyt 65 vuotta.
Hän näkee elämänsä kipujen ja kokemusten perusteella pääjuonen tai pääjuonia ja sivujuonia ja sen miten ne muodostavat erilaisia elämän kietoutumisia.
Kuvioita, muotoja.
(Alex Matson.)
Tämän ei tarvitse liittyä suinkaan omaan elämänkerrallisuuteen.
Kyllähän meidän on myönnettävä, ettei esimerkiksi Aleksis Kivi omassa nuoressa ikäisyydessään kyennyt tajuamaan sitä mitä olisi tajunnut, jos olisi elänyt 68 vuotiaaksi. Romaanin hän toki osasi sommitella ja täyttää kirjoitussuunnitelmansa.
Minua kiinnostaa elämän kypsynyt, vanha viini...
*
Siinä on todennäköisesti kivun sivumaku.
Jari.
Se, että lahjakas nuoruus tajuaisi elämää heti parhaiten on minulle outo ja kummallinen ajatus.
PoistaJari.
Siili tulee illalla. Olisi tosiaan loistava nimi joko runokokoelmalle tai miksei novellille tai pienoisromaanille. Tai lastenkirjalle! Sanojen painot täydellisiä tuossa. Sisältöä syntyy jo yhdestä virkkeestä. Kuvaavaa miten merkityksellisiä sanat ovat oikeissa kohdissa ja oikeilla paikoillaan.
VastaaPoistaMullahan on sellainen motto, että "pientähän tämä kaikki on." Sillä tarkoitan oman elämäni kuvioita ja miksei ihmiselämää yleensä. Mies, terassi ja omilla aikatauluillaan iltaisin paikalle ilmestyvä siili resonoi tuon kanssa. Pieni näyttämö.
jope
68-vuotias ja ehkä kolmen vuoden ikäinen siili. Niiden vuoropuhelu, kan inte va bättre. jope
PoistaKiitos. Jälleen sinun hienoa oivaltamistasi, Jope.
VastaaPoistaKun sanoo ääneen tuon "siili tulee illalla" niin siinä jotenkin ilmenee meidän kielemme kauneutta.
Voisi melkein toivoa, että juuri siili tulee illalla merkitsisi samaa kuin minä rakastan sinua.
Jari.
Kyllä ihmisen ja eläimen (tai toislajisen kuten nykyisin sanotaan, vaikka se ei kuulosta kovin hyvältä ainakaan minusta) välille voi syntyä syvää kiintymystä ja myös vuorovaikutusta. Ainakin itse voin sanoa rakastavani meidän kotieläimiä siinä merkityksessä kuin kiintymystä, huolenpitoa ja vilpitöntä vuorovaikutusta voi kutsua rakkaudeksi. "Siili tulee illalla" on aivan mahtava lause itsessään!
PoistaOn lauantai ja Vaasassa sataa aika vimmatusti. Naapuri saapui pihaan polkupyörällä hyvissä sadevarusteissa, mikä on hienoa.
VastaaPoistaTästäpä iltani miete:
SIILILLÄ EI OLE SADETAKKIA.
(Tai ei peittoa piikeille.)
Jari.