Hyvä ehdotus, Jari! Tuo autio varsinkin kuulostaa omaan korvaani juuri siltä miltä pitää. Ja elossa-sanaa voi miettiä. Se tuo runoon omasta mielestäni kammottavan lisänsä kun puhuja toteaa näin (ikään kuin vaihtoehto olisi että on kuollut). Toisaalta sinun ehdotuksesi tuo omanlaisensa karmivuuden, depersonalisaation.
Paineita on moneen suuntaan. Ei niitä viitsi julkisesti käsitellä. Onneksi myös helpottaa aina välillä joku. Kirjoittaminen tarvitsee painetta mutta ei kuitenkaan lamauttavaa painetta.
Taito jättää silleen ja tahto jatkuvasti parannella on varmasti oma kysymyksensä. Voitaisiin kai kirjoittaa romaani runoilijasta, joka menee maaniseksi ja sekoaa ikuiseen tyytymättömyyteen höyläyksissään ja viilauksissaan.
Itselleni nykyisessä muodossa runosi kyllä toimii komeasti.
Haluan vielä höpötellä jotain. - Olin kerran Kauhavan kaupungin palveluksessa. En ikinä voinut uskoa, että kunnantalo ja sittemmin kaupungintalo katoaisi.
Tänään se on kadonnut. Kaupungintalo sijaitsee toisaalla.
Kun ajan kadonneen kaupungintalon paikan ohi, sitä ei ole siinä.
Isoin kirjaimin jälleen:
KADONNUT TALO - AUTIO TALO.
Olisivat jättäneet edes aution kaupungintalon...
En pysty sille mitään, että kun ajan ohi tuon paikan täältä Vaasasta lähteneenä minut täyttää alakulo. Se talo oli täynnä monenlaista elämää, valtataisteluja jne. Asiakkaiden käyntejä.
Jollain syvähenkisellä tasolla ajattelen, että kadonnut talo liittyy tähän aution talon tematiikkaan, josta on monesti ollut puhetta ja johon kytkeytyy lahjakkaaseen ammattimieheen (Vesaan) kytkeytyviä erilaisia odotuksia.
Olisipa edes autio talo, niin, joskus ei ole mitään.
On jokin kummallinen kapina, silloin kun talo on kokonaan kadonnut. Se missä elit ja minkä katoamista et ikinä edes voinut ajatella.
Olisipa jotain nähtävää... mutta nähtävä on vain sisimmässä.
Hyvää pohdintaa, jonka itsekin tunnistan. Yhden kotitalon tilalla on nyt aivan toinen rakennus. Siinä näkee ja kokee mielessään jatkuvasti sen kodin pihapiireineen vaikka luultavasti maatkin on vaihdettu ja nurmi on asfaltoitu parkkialueeksi.
Olen perheen kanssa Kajaanissa. Kävimme Kainuun museossa erittäin mielenkiintoisessa näyttelyssä, joka kokosi kummitus- ja muita yliluonnollisia kertomuksia sekä muuta vastaavaa kansanperinnettä alueelta. Tähän liittyivät olennaisesti talot ja myös historian vaiheet. Sain paljon materiaalia autiotalorunoihini.
Ennen kuin katoan hiljaisuuteen, summaan mitä tein dosentti ja kirjailija Vesa Haapalan blogissa.
1) Paljon huonoja ja ajattelemattomia ja ilkeitäkin kommentteja, joita poistin itse ja pyysin poistamaan. Oikeastaan tuo ilkeys oli aina jonkinlaista hyväntahtoista haastamista, perimmältään.
2) Innostin häntä autioiden talojen runoudessa, jonka hän oli jo löytänytkin ja jonka havaitsen eräänlaisena genrenä.
3) Esittelin ajatuksen romaanista, jossa jatkuvasti hylätty kirjoittaja hylkäämistensä kulussa ja niiden pakottamanakin ihmisenä valaistuu. Guillaume Musso romaanissaan Kirjailijoiden salattu elämä (Siltala) omalla tavallaan hipaisee tätä aihepiiriä. - Puhuin siis kehitysromaanista, kasvuromaanista. - Veikko Huovinen olisi saattanut kirjoittaa tästä klassikkoromaanin. - Vesa oman tekstinsä. Ymmärrän toki, ettei voi innostua muuta kuin siitä mistä innostuu.
4) Nostin esiin ajatuksen siitä, että tulisi julkaista tietoteos Sata suomalaista runokirjaa kautta aikain. Siitä vastaisi toimituskunta ja siihen mahdollisesti löytyisi erilaisia rahoituslähteitä. Se olisi kulttuuriteko.
Vesa, voisitko poistaa ylläolevan kommenttini. Kun puhun siinä mainehaitoistani en tarkoita mitään rikollista. Kuitenkin viittaan johonkin, mistä en koskaan aio kirjoittaa.
Uskon, että tämä blogi on sinulle Vesa eräänlainen höyläpenkki, jonka altistat vuorovaikutukselle meidän kommenttien kirjoittajien kanssa.
VastaaPoistaTekisin yllä mainitusta tekstistäsi version:
TALVEN TUOKSU
Talven tuoksu, sanon sen
mahdollisimman rehdisti,
aution kylmän huoneen
suljettu paniikki, joka ei päästä
sanomasta. Sanon sen, sanon sen, sanon
sen yhä uudestaan ja uskon,
että olen.
Lisätty sana aution, poistettu sana elossa.
No niin, jospa suhtaudut tähänkin kommenttiin huumorilla ja hyväntahtoisuudella.
Jari.
Hyvä ehdotus, Jari! Tuo autio varsinkin kuulostaa omaan korvaani juuri siltä miltä pitää. Ja elossa-sanaa voi miettiä. Se tuo runoon omasta mielestäni kammottavan lisänsä kun puhuja toteaa näin (ikään kuin vaihtoehto olisi että on kuollut). Toisaalta sinun ehdotuksesi tuo omanlaisensa karmivuuden, depersonalisaation.
PoistaHienosti ja hyvin kirjoitat, Vesa.
PoistaSilti jatkossa pyrin välttämään tuollaista sormeilua kuin tein.
Jari.
Itseäni kiinnostaisi aina tietää minkä paineen alla jokin kirjoittaminen on kirjoitettu.
PoistaMistä paineesta sanat purkautuvat.
Jari.
Paineita on moneen suuntaan. Ei niitä viitsi julkisesti käsitellä. Onneksi myös helpottaa aina välillä joku. Kirjoittaminen tarvitsee painetta mutta ei kuitenkaan lamauttavaa painetta.
PoistaTarkoitin yleisemmin. Kaikesta tulee aina ristikuvia...
PoistaTiettyjen äärimmäisten vaiheiden jälkeen kykyni lukea on huomattavasti ja ilokseni parantunut.
Luin juuri loppuun Guillaume Musson Kirjailijoiden salatun elämän, jota suosittelen.
Meneillään on esimerkiksi Jonathan Freedlandin Pako Auschwitzista.
Kirjoittaminen on lamauttavan paineen nippa nappa voittamista, joskus. Luulen niin.
Myös lukeminen on lamauttavan paineen voittamista, joskus. - Luulen niin.
Jari.
Nyt tuo olen elossa sai kynästäsi hyvän jatkon yllä. Kaiken kaikkiaan parantumista tapahtui (näin maallikon silmissä).
PoistaJari.
Kiitos. Tässä alkaa olla koossa raakaversio, jonka voi viedä käsikirjoitukseen. Sitten myöhemmin parannellaan lisää!
PoistaTaito jättää silleen ja tahto jatkuvasti parannella on varmasti oma kysymyksensä. Voitaisiin kai kirjoittaa romaani runoilijasta, joka menee maaniseksi ja sekoaa ikuiseen tyytymättömyyteen höyläyksissään ja viilauksissaan.
PoistaItselleni nykyisessä muodossa runosi kyllä toimii komeasti.
Joopasen joo.
Jari.
Haluan vielä höpötellä jotain. - Olin kerran Kauhavan kaupungin palveluksessa. En ikinä voinut uskoa, että kunnantalo ja sittemmin kaupungintalo katoaisi.
VastaaPoistaTänään se on kadonnut. Kaupungintalo sijaitsee toisaalla.
Kun ajan kadonneen kaupungintalon paikan ohi, sitä ei ole siinä.
Isoin kirjaimin jälleen:
KADONNUT TALO - AUTIO TALO.
Olisivat jättäneet edes aution kaupungintalon...
En pysty sille mitään, että kun ajan ohi tuon paikan täältä Vaasasta lähteneenä minut täyttää alakulo. Se talo oli täynnä monenlaista elämää, valtataisteluja jne. Asiakkaiden käyntejä.
Jollain syvähenkisellä tasolla ajattelen, että kadonnut talo liittyy tähän aution talon tematiikkaan, josta on monesti ollut puhetta ja johon kytkeytyy lahjakkaaseen ammattimieheen (Vesaan) kytkeytyviä erilaisia odotuksia.
Olisipa edes autio talo, niin, joskus ei ole mitään.
On jokin kummallinen kapina, silloin kun talo on kokonaan kadonnut. Se missä elit ja minkä katoamista et ikinä edes voinut ajatella.
Olisipa jotain nähtävää... mutta nähtävä on vain sisimmässä.
Jari.
Hyvää pohdintaa, jonka itsekin tunnistan. Yhden kotitalon tilalla on nyt aivan toinen rakennus. Siinä näkee ja kokee mielessään jatkuvasti sen kodin pihapiireineen vaikka luultavasti maatkin on vaihdettu ja nurmi on asfaltoitu parkkialueeksi.
VastaaPoistaOlen perheen kanssa Kajaanissa. Kävimme Kainuun museossa erittäin mielenkiintoisessa näyttelyssä, joka kokosi kummitus- ja muita yliluonnollisia kertomuksia sekä muuta vastaavaa kansanperinnettä alueelta. Tähän liittyivät olennaisesti talot ja myös historian vaiheet. Sain paljon materiaalia autiotalorunoihini.
Ennen kuin katoan hiljaisuuteen, summaan mitä tein dosentti ja kirjailija Vesa Haapalan blogissa.
VastaaPoista1) Paljon huonoja ja ajattelemattomia ja ilkeitäkin kommentteja, joita poistin itse ja pyysin poistamaan. Oikeastaan tuo ilkeys oli aina jonkinlaista hyväntahtoista haastamista, perimmältään.
2) Innostin häntä autioiden talojen runoudessa, jonka hän oli jo löytänytkin ja jonka havaitsen eräänlaisena genrenä.
3) Esittelin ajatuksen romaanista, jossa jatkuvasti hylätty kirjoittaja hylkäämistensä kulussa ja niiden pakottamanakin ihmisenä valaistuu. Guillaume Musso romaanissaan Kirjailijoiden salattu elämä (Siltala) omalla tavallaan hipaisee tätä aihepiiriä. - Puhuin siis kehitysromaanista, kasvuromaanista. - Veikko Huovinen olisi saattanut kirjoittaa tästä klassikkoromaanin. - Vesa oman tekstinsä. Ymmärrän toki, ettei voi innostua muuta kuin siitä mistä innostuu.
4) Nostin esiin ajatuksen siitä, että tulisi julkaista tietoteos Sata suomalaista runokirjaa kautta aikain. Siitä vastaisi toimituskunta ja siihen mahdollisesti löytyisi erilaisia rahoituslähteitä. Se olisi kulttuuriteko.
Siinäpä se tiivistys.
Jari Ranta.
Kohtaan kolme lisään täydennyksen. Huovisen Havukka-ahon ajattelija on eräänlaista leikittelyä. Olemisen maistelua. Kivasteluakin.
PoistaHavukka-ahon hylätty olisi ollut muuta, muttei suinkaan vailla huumoriaineksia. Tuimuudestaan huolimatta.
Jari.
Hyvät kiteytykset, Jari! Katson jos voin jotenkin edistää tuota 100 suomalaista runoteosta -asiaa.
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVesa, voisitko poistaa ylläolevan kommenttini. Kun puhun siinä mainehaitoistani en tarkoita mitään rikollista. Kuitenkin viittaan johonkin, mistä en koskaan aio kirjoittaa.
PoistaVaikeneminen on hyvä asia.
Kiitos, Jari.