I
En ole nähnyt aikoihin
kehitysvammaista poikaa,
joka ajoi tästä ohi pyörällään
ilman paitaa, paljain varpain
ja alamäen mutkassa
nousi polkimille
leveä hymy kasvoillaan,
lähti kipuamaan mäkeä
puolelta toiselle
huojahdellen.
II
Tiiliseinä, kymmenet ikkunat,
joissa kuvastuvat korkeat koivut
eikä mitään muuta...
Tiiliseinä, muutama ovi,
ja yhdessä, villiviinin kehystämässä,
häivähtää jokin...
Keksin mäen
nähdäkseni edes hiukan,
mihin olen menossa,
en nähnyt mihin poika meni…
III
Kun veri on veren valo
ajan tisleissä, ja pöly on
pölyn päällä
ja päivät ovat pois,
näen hänet jälleen: kuolleen
puun siipi liikahtaa
suuren puiston laidalla.
Kiitos poistoista.
VastaaPoistaTänne on tullut kirjoitetuksi runojesi alle kaikenlaisia huolen ilmaisuja.
Oma päähuoleni on tietenkin suomalaisen yhteiskunnan vakaus.
Yhteiskuntaa sosiologit usein vertaavat koneeseen tai elimistöön.
Kone voi mennä rikki. Elimistöllä on edellyksiä, että se toimisi kunnolla.
*
Erilaista uhoa seuraa erilainen tuho.
Siitä olen kai muistutellut.
*
Olen suunnittelijaihminen. Toivon kaikkea hyvää yhteiskunnalliselle suunnittelulle, joka perustuu realismiin toisin sanoen todellisuuden syvälliseen tajuun.
Suunnittelulla on toki tavoitteita, joita kohdin mennään. Suunnittelulla pitää olla lähitavoitteita ja kauempana olevia tavoitteita.
*
Ortodoksi aina rukoilee vallanpitäjille viisautta.
Eikä pienellä ihmisellä oikein paljon muuta olekaan tehtävissä äänestysoikeuden käyttämisen lisäksi.
"Aika näyttää mikä sen täyttää."
Jari.
Muuten yllä olevassa runossasi jakso I riittää mulle. Se ei tarvitse jaksoa II.
VastaaPoistaTuo jakso I on monumentaalinen. Toivoisin, että se saisi olla sillään.
Niin, toivon ja pidän peukkuja, että tuo jakso I kerran julkaistaan runokirjan sivulla, jolla ei ole mitään muuta.
Jari.
Ilman muuta tuo runo on omalla sivullaan, muut seuraavat perässä, jos seuraavat. Ainahan tekstit asettuvat johonkin yhteyteen. On myös tärkeää antaa niiden olla itsekseen silloin kun siihen on tarve ja syy.
PoistaKiitos. Jotenkin haluaisin suojella tuon ykkösosan suuruutta.
PoistaKirjoittaja ei välttämättä tajua milloin on osunut ihan nappiin. Se on hyvä niin. Sitenkin. Kakkososa on turhaa soosausta tässä yhteydessä. Pelkkää heikennystä. Tarpeetonta.
Ykkösosa on parasta suomalaista runoutta kautta aikojen tekisi mieleni sanoa vajavaisella lukeneisuudella. - Sitten on niin, että tietyt kikkailevat runouden suunnat eivät vedä mua puoleensa. Tiedän niiden olemassaolosta. Sallittakoon toki kaikkien kukkien kukkia.
Jari.
Olen surullinen siitä, että poistopyynnöissäni on pyyhkiytynyt pois monia Jopen erinomaisia oivalluksia, sattuvia sanomisia.
VastaaPoistaJari.
(Jari, ei syytä. Kuten olen usein todennut, mulle nämä kuin vierustoverin juttelua junanpenkillä, liikkeessä virtavaa, eivät tallennettavaa sinänsä. jope)
PoistaJos sovitaan, että kaikki kirjoittavat asioita, joiden takana voivat seistä - eikä tämä tarkoita että pitäisi olla samaa mieltä muiden kanssa - niin poistoja ei tarvita. Voin toki poistoja tehdä, mutta ei siinä ole jatkuvana toimenpiteenä mitään järkeä. En viitsisi kuitenkaan tehdä niinkään että jätän kommentointimahdollisuuden kokonaan pois.
VastaaPoistaJuuri noin, asioiden takana seisominen on hyvä periaate, ja pyrkimys pysyä poissa äärimmäiseltä reunalta, ainakin joissakin asioissa. Joskus toki on asioita joissa huomaa seisovansa kahden vastakkkaisen asian takana samaan aikaan ilmaan mitään ristiriitaa, maailma on toisinaan sellainen.
PoistaTuossa II-osassa käytät sanaa laitos. Taisin kertoakin aiemmin, siis välillisistä kokemuksista liittyen asiaan.
Huomaan näitä laitoksia edelleen eri puolella liikkuessa. Vammaislaitoksia ja sitten tietenkin sellaisia vanhuksille tarkoitettuja joihin kerran mentyä ei sieltä enää takaisin auringon alle tulla. Niitä paikkoja ympäröi jonkinlainen "aura." Ne ovat suljettuja paikkoja joiden asukkaat eivät liiku muualla. Omia pienoismaailmoja. Kokonaan ja lopullisesti suljettuja ovia.
Laitosmaailmoissa elää kymmeniätuhansia suomalaisia tälläkin hetkellä.
Psykiatriset laitokset ja vankilat, jopa ne, ovat avoimempia. Niistäkin päästään pois. Mutta tuo kuvaamani keskuslaitos mm. paikka (ja vastaavat) jossa ihminen saattaa vietää 40 viimeistä vuottaan ja äärimmäisssä tilanteissa ilman kontaktia mihinkään meidän kokemaamme todellisuuteen. Sellainen tuntuu liialta. Vakava vammaisuus ja ihmiselämän päättyminen siihen liittyvine kärsimyksineen ovat realiteetteja mutta ...en taida oikein osata edes sanoa mitä m u t t a ...
Aloin miettiä onko taide noista paljon kertonut. Heti ei tullut mieleen. Ehkä vaikein mahdollinen aihe.
Kun puhutaan arvoista ja niitä tutkitaan, ja suomalaiset nimeävät ykkösarvokseen "terveyden" se herättää usein kritiikkiä. Etteikö mitään muka hienompaa. Filosofisempaa, moraalisempaa, yhteiskunnallisempaa kuin oma (!) terveys. Eikö ne osaa ajatella?
Mutta...nyt se mutta...
Kun sitä ei ole, ei ole muutakaan. Ja äärimmäisessä tapauksessa kun oma fyysinen oleminen on mennyt, ei ole enää mitään.
Toivoisi ettei sitä joutuisi liian omakohtaisesti oppimaan.
jope
Sano muuta! Laitos on aihe, josta voisi kyllä kirjoittaa. On selvää, että vankilassakin on paremmat olot, jos ihminen vain on terve, kuin laitoksissa, joissa lähinnä säilytetään ihmisiä. Onneksi on sellaisia paikkoja, joissa ihmiset tosiaan ovat vuosikymmenet, mutta he eivät ole esimerkiksi muurien takana, vaan pääsevät esimerkiksi läheiseen puistoon saatettuna kävelylle jne. Tällaisia ihmisiä on tullut kohdattua. He ovat iloisia esimerkiksi nähdessään koiran, ja jos koira tulee nuuhkimaan heitä ja he saavat rapsuttaa, niin voi sitä ilon määrää - he ovat tärkeitä! Tosin on niin, että koirat usein vaistoavat jos joku ihminen käyttäytyy poikkeavasti, jo pelkkä omituinen / ennakoimaton kävelytyyli saattaa saada koiran valpastumaan ja hiukan varuilleen. Mutta ehdottomasti tärkeä aihe.
PoistaMinua ei muuten haittaa sekään, jos ihminen on ristiriitainen kommentteissaan. Sellaista ihmisyys on, eikä se ole mikään sensuroinnin asia.
PoistaMuistin sittenkin lukeneeni vuosia sitten teoksen kehitysvammaisen näkökulmasta. Vahva kokemus oli. Asko Sahlbergin pienoisromaani Höyhen. jope
PoistaYksi kuvaus on Jaakko Yli-Juonikkaan novelli Paulin karanteeni (teoksessa Yö on viisain), toinen Vanhan merimiehen tarina - mutta niissä on kielellistä jenkaa niin paljon, että psykologinen kuvaus ei ole mitenkään puhdas. Tommi Kinnusen Lopotissa on kuvaus sokean Helenan elämästä. Kyllä näitä löytyy, kun vähän kaivelee. Nuo esimerkit vain nykykirjallisuudesta.
PoistaMun tilanteeni on hutera, helposti haavoitettavissa. Itsesuojeluvaisto ei aina heti tule mukaan, vaan hetken kuluttua.
VastaaPoistaTutkin asioita, kerään tietoa. Muodostuu näkemyksiä, mutta ne voisivat pysyä hiljaisena tietona.
Hiljaisen tarkkailijan osa on nyt mulle sopivin.
Tahtoisi sanoa myöskin varoituksen sanoja. Haluaisi herätellä silloin kun katsoo, että siihen on moraaliset perustelut.
Mun täytyy vain nyt miettiä tarkoin minne tulen sanomaan.
Silloin kun katsoo, että olisi välttämätöntä sanoa.
Pärjäilkää, mäkin yritän pärjäillä.
Jari.
En halua sinua häätää minnekään, Jari. Ajatukseni koski vain siitä, että mietitään ennen kuin sanotaan jotain, ettei tarvitse jälkikäteen katua. Minua eivät puheenvuorosi haittaa, enkä niitä olisi edes poistanut.
PoistaVielä tuosta pojasta, josta kirjoitin. Hän on ollut ehkä 12-13-vuotias, kun olen häntä nähnyt. Mitä tapahtuu, kun iskee murrosikä? Miten kotona jaksetaan silloin? Missä poika voi olla? Tulee mieleen nimenomaan laitoshoito tai se, että poika on loukannut itsensä / on jokin sisäsyntyinen ongelma, jonka vuoksi hän on menehtynyt jne. Tämä oli tuossa kakkososassa aivan suoraan ilmaistukin. Asiaa voisi kehitellä toki lisää.
VastaaPoistaJos nyt vielä jotain runostasi sanon, koska kritisoin tuon kakkososan läsnäoloa nimenomaan siinä yhteydessä missä se on.
PoistaEnsiksikin olen aina näin maallikon mututuntumalla yrittänyt sanoa kirkkaasti näkemykseni. Runouden ammattilaiset ovat oma juttunsa.
Mulla on vain sellainen ajatus, että runon ykkösosan aiheuttamat kysymykset jäävät lukijalle. Totta kai hänelle syntyy kysymyksiä. Mutta katson, että niitä ei runoilijan ja kirjailijan tulisi tässä avata.
Koen, että silloin tuo ykkösosa on suurin piirtein ikuisesti tuore ja raikas.
Joskus voi olla hyvä, että runo avautuu tarinaksi tai että siihen tulee tarinaan osoittavia suuntanuolia. Ei aina.
Esimerkiksi mä pidän itselläni ne kokemukset, mitkä runosi aiheuttaa mulle.
Voin kuvitella jonkin kirjallisuuskohtaamisen, jossa luetaan runoasi ja sitten käydään yleisön keskuudessa sen perustalta vaikkapa huolen keskustelua.
Jari.
Tuo runosi piirtää hetken häipyvän todellisuuskuvan, ja kuitenkin se on lukijalle pysyvä.
Jari.
Tuli taas tuplasti allekirjoituksia. Se kertoo keskittymisestä omaan sanoitukseen...
PoistaHyvä ja perusteltu näkemys, Jari!
PoistaPerusteluni tulee myös teoksesta, johon olemme viitanneet nimittäin Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Poika ja varis.
PoistaSiinä on paikatuissa vaatteissa oleva poika. Ja varis.
Jotain pakahduttavaa. Se on todella loistava maalaus. Sen arvoa ei tietenkään heikennä sen ilmaantuminen kopiona monien kotien seinille.
Jokainen saa itse kuvitella, mistä tuo poika tulee ja mihin maalattu hetki jatkuu.
Gallen-Kallela ei myöskään sijoita maalaukseensa omia tuntojaan.
Jari.