Panen asian merkeille

 

Etsin vanhoja koulukavereita, pihakavereita, tuttuja, heitä jotka kuolivat 80-90-luvuilla, ei jälkeäkään netissä. Ihmiset katoavat onnettomuuksiin ja aikaisiin lähtöihin, ne päättävät heidän elämänsä täällä, olisi mentävä paikalle, pyydettävä oppilasluettelot, käytävä kotona, sanomassa mitä - se siskosi kuolema, se oli kai onnettomuus, hän lensi takapenkiltä ja iskeytyi kiveen, hän hukkui mennessään uimaan mereen Namibiassa, hän oli käyttänyt pitkään... Ja jossakin näiden kadonneiden liepeillä häilyy joukko muita kertomassa, kuinka taas viikonloppuna juotiin ja kuinka ne menivät yläkertaan vanhempien vesisänkyyn ja nussivat koko illan, missä sä muuten olit, se oli kysellyt sua kaupungilla perjantaina, se olisi tahtonut olla sun kanssa, ja kuinka se olikin lesbo ja kuinka hän oli aina niin hyvä, seura se vain oli, joka sai Meten elämän sekaisin, Eevi oli kunnon tyttö... Ja näistä liehuvista muistan kasvot, en nimiä, joku tulee vastaan vieraan kaupungin kadulla, ehkä joku Janne tykkäsi Van Halenista tai istuu ratissa ja laskee betonin vanhempiesi talon pohjalaattaan, jonka juuri raudoititte, mutta ei ole tunnistavinaan.

*

Mitä enemmän muistan, sitä enemmän tajuan unohtaneeni.

Oman muistini typologinen rakenne, eikä kuolema korjaa mitään.