Pyysin tekoälyä kirjoittamaan syysrunon, jossa on kolme säkeistöä ja seuraavia sanoja: aurinko, uuni, pöllö, ilves, aika, pyörre, haamut, seinä, elämä, kuolema, painajaiset... ja suurin osa muista sanoista, jotka näkyvät omassa runossani tekoälyrunoilun alla. Sain seuraavan mitallisen (tai ainakin loppusoinnullisen) runon:
Syksyn pyörre
Aurinko metsän taa jo vaipuu,
haamut hiipii, ilta saapuu.
Uuni lämmittää pientä tupaa,
viileä tuuli kolkuttaa, lupaa.
Seinät kuiskaavat tarinoitaan,
painajaiset hiipivät uniin salaa.
Mäyrä kulkee lehtien alla,
ilves hiipii kuutamolla.
Pöllö huutaa oksan päällä,
kuuset hymisevät metsän hämärässä.
Metsäpalo jättää jäljet maahan,
hiljaisuus laskeutuu metsän haahmaan.
Elämä etsii uusia paikkoja,
kuolema sulkee vanhoja aikoja.
Aika lentää, lehdet pyörii,
tuuli nostaa kultapyörteen.
Syksyn pyörre kaiken muuttaa,
menneen muistoja hiljaa huuhtoo.
Elämä ja kuolema kulkevat rinnakkain,
kunnes talvi peittää maan valkeaan.
Näyte paljastaa vähintäänkin tekoälyn ajatuksen siitä, millainen runo on (loppusoinnullinen, narratiivinen, kaikin puolin hiukan koneellisessa ja odotuksenmukaisessa tasapainossa). Varmasti jonkun mielestä runo on hyvä, parempi kuin suurin osa ihmisistä muutamassa hetkessä kirjoittaisi. Siinä on myös mielenkiintoinen sana "haahmaan"!
Vertailun vuoksi oma runoni, josta idea lähti. Olen kirjoittanut kolme säkeistöä aivan eri aikoina, noin vuoden aikana. Tänä aamuna yhdistelin ne yhdeksi runoksi. Mielestäni itse kirjoittamassani runossa näkyy ihmisen sisäisyys ja ajatteluprosessi eri tavalla - en silti kiistä, etteikö joku voisi auttaa tekoälyäkin kirjoittamaan samaan tapaan:
Jotkin paikat pysyvät kylminä:
huoneissa tuuli, vaikka kuuset hymisevät hiljaa
ja auringon uuni hehkuu, ikuisuuteen jatkuva metsäpalo.
Haamut vaeltavat, ajan pyörre osuu
seiniin, ja aurinko on tuhkaa – unen karsikosta hiipii
mäyrä, ilves ja viimein pöllö sakkasiivin.
Vaihdan valoisien öiden painajaiset
syksyn pimeisiin: kuolema ei korjaa mitään siitä
mitä elämä oli.
Ensiksikin omasi. Se on hieno, lahjakkaan runoilijan taikuutta. Se on sellaista tekstiä, ettei välttämättä tahdo sinänsä tietää kirjoittajasta mitään. Se ei vaadi kirjoittajan elämäkertatiedoista nousevaa selitystä.
VastaaPoista*
Sanoisinko, että vertauttaminen ChatGPT:n toimintaan ei ole tarpeen. En näe sitä sulle välttämättömäksi. Jätä sinä vain omia jälkiäsi Suomen ja maailman runouteen ja katso jälkiäsi.
*
Tekijänoikeus on kiinnostava asia. Olen ymmärtänyt niin, että kun ChatGPT tekoälyilee teoskokonaisuuden vaikkapa pyytäjän ehdoilla, tuon teoskokonaisuuden tekijänoikeus kuuluu tekoälylle ja se on mainittava. Omaa nimeään ei saa laittaa alle.
Luulen, että nuoret miehet kirjoituttavat tekoälyllä rakkausrunoja ja antavat niitä mielitietyilleen nimissään. Se on väärin.
*
Niin, Vesa, katsoisin, että sinulle riittää oma työsi runoudessa eikä tekoälyn saavutusten esiintuominen ja kommentointi.
(Mulla on näitä näkemyksiä.)
Jari.
Joo, onhan se noinkin, Jari. Mua alkoi aamulla vaan korveta, kun yliopiston opetushallintopuolelta tuli hyvää tarkoittava viesti, jossa sanottiin, että tekoäly voisi auttaa tenttikysymysten laadinnassa ja siihen saisi oikein koulutusta. Niin, enhän ole laatinut tenttikysymyksiä kuin vuodesta 2005... Ja jo sitä ennen. Myös kirjallisuuskentällä, etenkin ns. genrekirjallisuudessa, haetaan tekoälyä tehostamaan prosessia, jossa kirjailijan voi heittää menemään ja voitot tulevat paremmin kotiin (kustantajalle ja sen kehittämälle tekoälylle - no, ehkä tämä ei ole ainoa tavoite). Tasoittaakseni tilannetta, sanoin tekoälylle, että voi kirjoittaa myös vapaarytmisen runon, jos tahtoo. Tarkoitukseni oli osoittaa vain, että ihmisen tietoisuus ja herkkyys ovat vielä vähän toiselle taajuudelle viritettyjä kuin tekoälyn. Sehän hakkaa mut vaikka missä muussa kuin runoilussa, kyllä sen tiedän:
PoistaSyksyn pyörre
Aurinko painuu metsän taakse,
ja viileä tuuli kuljettaa mukanaan
kuolleiden lehtien viimeisiä kuiskauksia.
Kuusten latvoissa hymisevät
jotain vanhaa ja unohdettua.
Hämärän keskeltä nousevat haamut,
ja seinät tuntuvat hengittävän
kuin ne muistaisivat kaiken,
mitä aika on yrittänyt haudata.
Uuni hehkuu tyhjässä tuvassa.
Sen lämpö ei ulotu nurkkiin,
joissa painajaiset odottavat
silmiään räpäyttämättä.
Mäyrä katoaa sammaleiden alle,
ilves pysähtyy metsän reunaan.
Pöllö tarkkailee pimeyttä,
ja sen katseessa on jotakin
ihmistä vanhempaa.
Kaukana metsäpalo syö puiden varjoja.
Savun läpi maailma näyttää vieraalta,
kuin kaikki tutut paikat
olisivat siirtyneet pois paikoiltaan.
Elämä ja kuolema kulkevat rinnakkain
kapeaa polkua,
eikä kumpikaan katso taakseen.
Sitten tuuli yltyy.
Lehdet kohoavat maasta,
kiertävät hetken toistensa ympärillä
ja katoavat pimeään pyörteeseen.
Aika jatkaa kulkuaan.
Metsä vaikenee,
mutta kuuset hymisevät yhä —
kuin ne tietäisivät,
ettei mikään todella katoa,
vaan muuttaa muotoaan
seuraavaa syksyä varten.
Tuo vapaarytminen runo on jo paljon parempi! Hyvä, tekoäly!
Poista