Mäntykankaalla tuulee, sataa neulasia, puuteria. Kuusimetsässä tulee, kinos kyykkää oksalta ja peittää ketun jäljen. Sauvojen reitti pistokuvina vohvelilla, suksien painumat. Nuo kuvat loimuavat kamiinassa, kun avaan luukun ja työnnän klapeja mustaan kitaan. Kun aika pysähtyy, maailma näkyy sellaisena kuin se on. Tuohon ripaan tartuit, tuon ämpärin laskit kaivoon. Tästä ikkunasta katsoit pihaan, ja tuo takki oli päälläsi, kun lähdit hakemaan puita. Mutta näkyvästä maailmasta jää kaipaus, joka mikään näkyvä ei sammuta. Noille lankuille kaaduit viimeisen kerran.
*
Kirjoitin yllä olevan tekstin kolmena otoksena, kolmena päivänä. Hyvä metodi: jos ei jonakin päivänä luista, kannattaa lopettaa ja odottaa uutta päivää ja silloin syntyvää ideaa. Sitten vain jatkaa siitä mihin on jäänyt, ehkä editoi hiukan sitä mitä aikaisemmin on kirjoittanut. Runous hoitaa loput.
Autioissa taloissa on ikään kuin yhtenä ääripäänä kuolinpesän autius ja toisena ääripäänä eksistententiaalinen autius.
VastaaPoistaKuolinpesän autius on tosiaan jonkin elävänä tunnetun muistelua.
Eksistentiaalinen autius ei saa mitään yksityistä nimeä.
Mielestäni autioiden talojen runojen olisi käsiteltävä sekä kuolinpesän autiutta että eksistentiaalista autiutta.
Jari.
Ilman muuta näin!
PoistaJos haluaisi olla ikään kuin runouden Kalle Päätalo, silloin tuo kuolinpesän autius painottuu.
VastaaPoistaUskon, että meillä on suuri tilaus tällaiselle kallepäätaloilmiölle.
Sille on tarvetta ja tarpeeseen on suhtauduttava vakavasti.
*
Yleisesti ottaen meiltä puuttuu Kalle Päätalo.
Tarvetta olisi muhkealle romaanille kerran vuodessa.
*
Jos pysytään runoudessa, on kysyttävä, minkä runouden kansa kokee omakseen. Tämä kansa tässä, nyt vuonna 2026.
*
En ole koskaan uskonut omalaatuisuuden arvoon sinänsä. Että kun runon ilmaisu on oikein eriskummallista, kansan on syytä pitää turpansa kiinni, ettei paljastaisi tyhmyyttään.
*
Autioiden talojen runousgenre voi olla vihlovan ymmärrettävää.
Jari.
Tuo mieleen, ja hyvällä tavalla, Jon Fossen pienen teoksen vanhasta miehestä joka elää viimeisiä päiviään. Samaan aikaan siis äärimmäistä proosaa, samalla silti runouden kaltainen viritys.
VastaaPoistaLuontokuvaus ja voimakas tarina ihmisestä niin että paljon jää auki, lukijan rakennettavaksi tässä sulla.
Voisiko tuolla tavalla kirjoittaa kokonaisen runoteoksen? Onhan niitä tehty toki. Ei säkeitä rivityksien kautta vaan yksi kappale, yksi teksti.
En tarkoita proosarunoa tässä enkä lyyristä proosaa vaan jotakin...noh, en osaa selittää. Jotakin runon taustaläsnäoloa(?)ja samanaikasuutta "todellisen" proosan kanssa ilmaisussa tms. Enemmän ehkä proosaan päin.
jope
Kyllä tuolla tavalla voisi kirjoittaa, ja ajattelinkin, että voisin kirjoittaa esimerkiksi yhden tai kaksi osastoa noin, ja sitten asian käsittelyyn sopivalla muulla tavalla pari kolme osastoa. Mielenkiintoisesti hiukan proosan ja runon välimailla on esimerkiksi Tomas Tranströmerin Itämeriä (1974). Aion tutkia sitä, se on kyllä lyriikkaan voimakkaasti kallellaan silloinkin kun hakeutuu säkeestä kohti proosamuotoa.
PoistaItämeriä löytyy hyllystä mutta vain Koottujen osana (joka tiiliskivi tarkkaan luettu ja monasti sattumanvaraisesti selailtu). Kävin palauttamassa äsken mieleen ja heti oli tosiaan samankaltainen homma, heti "mäntymetsistä" ja muusta konkretiasta alkaen. Tranströmeriä on kaikesta sen vaikeusasteesta huolimatta "helppo" lukea. Tulee heti sellainen että hei, mähän tajuunkin missä tässä mennään, kerrontaa, havaitsemisia, konkretiaa, vaikka samalla taju että kaiken tuon taustalla syvyyttä (joihin ei sitten yleensä pääsekään). Giganttinen hahmo. Ja eli elämänsä peruspsykologina perusduunissa kaiken tekemisen ohella. Onko vertailukohde Vantaalla:)
PoistaMutta sen runoja, moniakin, voi lukea vähän kuin proosaa. TT kaiken muun ohella ikään kuin kertoo Ruotsin sieltä 50/60-luvulta asti 2000-luvulle. Sitä kautta mulle ainakin syntyy illuusii(?) että pääsen mukaan kun olen Ruotsin maata aina harrastanut.
jope
Runoudessa on ja on aina ollut mielettömät kokeilemisen mahdollisuudet ja kaikki metakielelliset ulottovuudet mutta yhtä kovaa tavaraa voi olla tuollainen suora runoilmaisu. Toki riippuu mitä siinä kuvassa on, ja mikä sisältö.
PoistaItse en ole mikään erityinen runoihminen, proosa on mun pääjuttu, mutta luen aina ja mielelläni kun en koe joutuvani jonkilaiseen kielelliseen testiin. Toki sitä haluaa tulla yllätetyksikin. TT ainakin toimii. jope
Hyvin kuvattu lukukokemusta! Kyllä Tranströmeristä tulee juuri tuollainen vaikutelma. Syvyys on kaiken konkreettisen taustalla, eikä siitä saa oikein kiinni - pakenee sanattomaan / sanomattomaan. Eläville ja kuolleille on lempikokoelmani, sielät esimerkiksi "Romaanisia kaaria" todella uskomaton.
PoistaJari, jos et ole nähnyt niin kaiva netistä esiin aivan mielettömän hieno elokuva Paterson (Jim Jarmusch) jossa eräänlainen selkorunous suuressa roolissa. Ja ne ihmiset aivan mahtavia. Lopussa jossa japanilainen ja bussikuski tapaavat vesiputouksilla on yksi hienoimpia koskaan. Ja Vesa, jos et ole nähnyt, niin tässä laiskanläksy!
Poistajope
Satuinkin löytämään TT:n koottujen vierestä sinne unohtuneen Tomi Kontion Vaaksan päästä taivaasta -kokoelman. Siellä kakkososastossa oli samantyyppistä. Mulla ei ole mitään kompetenssia vertailla suureen ruotsalaiseen mutta pidin kyllä noistakin. Pitäisi alkaa lukea runoutta taas enemmän. Innostavaa aina kuinka hyvin konkreettinen juttu yhdistyy sellaiseen kielelliseen virtuoosimaisuuteen (ja "taustasyvyyteen") joka sitten on oikeastaan vain runoudessa mahdollinen.
PoistaParikin juttua lukenut jossa runoilijat melkeinpä tyytyväisinä sanoneet että oikeastaan vain toisillemme kirjoitamme, siis joillekin runopiireille. Huono asenne mielestäni. En tarkoita että pitäisi tavoitella ilmaisun laadun ja rohkeuden kustannuksella laajempia yleisöjä pätkääkään, mutta tuollainen sisältää hybriksen että on vain tietty sisäpiiri joka tajuaa. Sama marginaalisen proosan puolella. Ei pidä kirjoittaa lukijaa ajatellen mutta lukijalle. Punkissahan oli ajatus täydellisestä omaehtoisuudesta mutta silti ehdottomasti rinnalla sisäpiirien, omienkin, vastaisuutta.
(Mulla on myös Hannu Helinin Kootut, Maailman sivu, no, se ei ole tuollaista kuin em. mutta hemmetin vetävää sanahulluutta sekin... eli kukkikoot kaikki estetiikat. )
jope
Kiitos vinkistä, Jope. En ole nähnyt.
PoistaKäytän autioiden talojen ja tilojen maisemista nousevasta runoudesta nimitystä genre, koska koen, että se on oma lajityyppinsä. Tämä lajityyppi ei arveluni mukaan kutsu kaikkia kirjoittajia suinkaan. Joitakin kyllä, luultavasti silloin voimakkaasti.
Autiot paikat virittävät erilaisia tunnetiloja ja tietoisuuden tiloja.
Ne voivat virittää muistoja, jotka tietyllä lailla eheyttävät muistelijaa, kiinteyttävät häntä ja se näkyy runoilijan tai yleensä kirjailijan ilmaisussa.
Sitten jossakin paikassa saattaa tietty ihminen kokea traumatakauman, jokin nähty esine toimii triggerinä. Näin on tilanne silloin, kun ihmisellä on dissosiaatiohäiriö.
Tietyllä tavalla tietynlaiseen ikkunaan osuva valo voisi jopa toimia triggerinä.
Dissosiaatiohäiriö ja taiteellinen lahjakkuus eivät ole toisiaan pois sulkevia.
Autio paikka ajaa ihmistä hajoaviin kokemuksiin. Hänen systeeminsä repeilee, ja tämäkin on elämän totuutta, jolle saa olla paikkansa runoudessa ja kirjallisuudessa.
Kirjalliseen lahjakkuuteen kuuluu totta kai aina mukaan eläytymiskyky.
Jari.
Jope, Hannu Helin on ihan oma tapauksensa, rytmi on todella vetävä, viittauksia riittää ja sana sinkoilee suuntaan jos toiseen!
PoistaJokaisella on aspektinsa. Niitä omianihan käsittelin poistamassani blogissa Aspects&Transpects. Mua siis hyvinkin oleellisesti kiinnostaa traumatisoitunut ja dissosioiva mieli autioiden talojen ja tilojen kehyksissä. Esinemaisema mitä dissosioiva mieli yrittää käsitellä ja käsitteleekin tavallaan.
VastaaPoistaJokainen runokirja tai kirja yleensä valitsee aspektinsa ja niin on oikein.
Yritän mennä todellakin sitä kommenttipaastoa kohti.
Jokaisen kommenttini tarkoitus on ollut tuoda esiin vilpittömin mielin jokin ajatusponnistelu. Sanojen jäljet siitä.
Jari.
Kyllä, sinulta on, Jari, tullut jo monta arvokasta ehdotusta. Saan niitä mukaan kirjoittamiseeni, tavalla tai toisella!
PoistaKiitos, sinä sitten teet omat tolkulliset valintasi luovuutesi poluilla.
PoistaJari.
Mitä kaikesta erinomaisesta runoilusta seuraa? Mitä kaikesta erinomaisesta musiikista seuraa? Mitä erinomaisista elokuvista seuraa?
VastaaPoistaEn oikein käsitä ihmisiä, joilta tämä kysymyksenasettelu puuttuu.
Mielestäni kaikesta erinomaisuudesta seuraa yksilötasolla perimmäinen kannanotto elämään. Elämää voi elää toki ilman sitä päivästä toiseen.
Autioissa taloissa ja paikoissa voi näkyä perimmäisen kannanoton seurauksia tai sen puuttumista. Torjunta saa esinemuodon.
*
Mua kiinnostavat sellaiset kuin läpinäkevät lapset. Heidän on vaikea tarttua niihin juttuihin mihin aikakausi kiinnittää huomiota tärkeyksinä ja tavoiteltavina juttuina.
Jari.