tiistai 15. joulukuuta 2020

Kalenterin viidestoista luukku

 


Missä eilen oli mustaa tulta on nyt rakenteellisen väkivallan hiilet: My mistress' eyes are nothing like the sun...



13 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Viime päivien ja viikon Shakespeare-case lienee eräänlainen päätepysäkki. Joko nyt käännytään takaisin terveen järjen ja kulttuurin aidon monimuotoisuuden pariin tai jatketaan pidemmälle sinne missä kulttuurisilla ja politiisilla kalashnikoveilla varustetut lapsisotilaat ottavat vallan ja määrittävät kaiken.
    Hieman huvittuneena olen seurannut vaikuttajia, jotka tässä asiassa nyt kauhistelevatkin, mutta jotka vähän aikaa sitten olivat ideologian innokkaita moraalivartijoita.
    No, ehkä heillä nyt on joulumieltä:)

    Tänään käymme hankkimassa jo kuusen.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mietin onko tätäkään enää järkevä julkaista, mutta julkaisin kuitenkin.

    Yritetään tulla toimeen sen kanssa, että iso osa länsimaista kirjallisuutta pelkistyy tästedes pintatasolta määriteltyihin aiheisiinsa ja on pohjimmiltaan myrkyllistä paskaa - trigger warning / järkyttävää sisältöä -lappuja ainakin täytyy lätkiä teoksiin oikein urakalla. Lähdetään liikenteeseen antiikin tragedioista ja edetään Shakespeareen ja 1900-luvun suuriin modernistisiin teoksiin ja yritetään korvata se kaikki jollain kulttuurisesti paremmalla kirjallisuudella, jota kaikki voivat alkaa kilvan etsiä jostain ja tietenkin myös itse kirjoittaa. Voihan tällainen olla kova pala niellä, mutta näillä mennään. Tuloksena on kuitenkin parempi maailma, sitähän tässä kaikki etsivät.

    Henkilökohtaisesti palaan takaisin luontokuvien ääreen.

    Hyvää joulun aikaa molemmille!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole muuten lukenut, Jari, tuota esseetä ikinä alkuperäisenä. Taidanpa lukea! Kiitos hyvästä vinkistä.

      Poista
  6. Kiitos Jari, otanpa esiin kaupunginkirjastosta. Luin just muuten pienen kirjan, melkeinpä kirjasen, vaikea määritellä sen genreä, kirjoittaja Tone Onnepalu (virolainen, nimessä virolaiset heittomerkit...), kirjan nimi Vilsandin kesä, jota lukiessa ajattelin sinua vaasalainen monin kohdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonu Onnepalu on yksi virolaisen nykykirjallisuuden isoja nimiä, vertautuu ikäpolveltaan suunnilleen meidän ysäriläisiin (syntyneet 1960-luvulla).

      Poista
    2. Hyviä kirjoja tehnyt. Myös kaveri sukunimeltään Raud kirjoittanut innostavia kirjoja. Oliko erään nimi Täydellisen lauseen kuolema, hieno.

      (Tuolla yllä sanoin aika poleemisesti ekassa kommentissani. Mutta vaikka kuinka tuota aihetta mielessä pyörittelee sivistyneemmin, en osaa muutakaan, on tuo kaikki niin farssia. )

      Poista
    3. Tässä olen viime päivien aikana lueskellut eri puolilta tuosta Shakespeare-jutusta. Siinä on tietenkin sävyjä, mutta kyllä minusta rehellisesti sanottuna tämä on taas vain yksi uusi tapaus ja yritys siinä samassa sarjassa, jota on nyt viime vuosina todistettu tietyn suunnan poliittisessa toiminnassa - alkaa vaan olla niin erikoista herkkua, ettei taida upota kovin kummoisesti mitenkään merkittävän suureen ihmismäärään. En pitäisi tätä "kohua" mitenkään vaikutusvaltaisena, joskin indikoi hyvin sitä, missä mennään ja millaiset kysymykset ovat tulleet taidekeskusteluunkin mukaan.

      Poista
    4. Ehkä pitää ottaa vain ihan coolisti (ja jopa mielenkiinnolla, uteliaana) se että kaikki, ihan kaikki politisoituu.
      Jossakin voi tosiaan olla jokin ideakin, hyvä jos aidot epäkohdat nousevat esiin.
      Selvää on että heiluri kääntyy jossakin pisteessä myös toiseen suuntaan.

      Itse ensin reagoin politisoitumiseen tosin selvästi enkä jäänyt pähkäilemään: erosin kirkosta. Kun kerroin srk-työntekijälle että syy on se (ainakin stadissa) että kun kaikkea kirkon keskustelua ja julkaisuja seuraa, koen olevani enemmän tietyn poliittisen suuntauksen kannatusjäsen kuin -kirkon. Ymmärsi yskän. Ehkä olin itse sellainen triggeröityjä mistä nyt muita hieman syytän?

      Poista
    5. Kirjallisuuden suhteen on se hyvä juttu, että vaikka kaikki miten politisoitaisiin tästä hetkestä lukien ja tuutattaisiin maailma täyteen turvallista tendenssipaskaa, jää silti vapaus (todennäköisesti) lukea jo olemassa olevaa kirjallisuutta juuri siitä kohdasta mistä itse haluaa ja juuri niin paljon kuin tahtoo. Näinhän se on uskonnonkin kohdalla: jos kirkko politisoituu, ei ihmisen usko siitä häviä, vaikka tietenkin on iso tappio, mikäli tärkeät instanssit muutetaan päivänpoliittisiksi läpikulkupaikoiksi ja liitutauluiksi. Aika aikaansa kutakin, nyt ollaan tällaisella historiallisten aatesuuntien kertauskurssilla jälleen kerran. Ihan mielenkiintoista katsoa mitä tälläkin saadaan aikaan ja mitä maailmassa todella tapahtuu.

      Poista
  7. Kertauskurssi totta, niin kuin Ranskan vallankumousta/vallankaappausta keksittäisiin uudelleen. Toivottavasti ainakaan sen jatko-osat eivät toteudu.

    Kirjastolaitos on keskeisessä tehtävässä pitää kaikkea kirjallisuutta esillä ja saatavilla ja torjua vaikutusyritykset. Toki täytyy mennä myös uusi edellä ja liikkua ajassa, mutta kirjallisuuden kollektiivinen muisti ja "maailmankirjasto" tulee olla esillä yhtä kaikki.

    VastaaPoista