Soile
Annan sinulle elämäni ja kuolemani, ja kaiken. Sinä aamuna istumme autossa hiljaa, takapenkillä vieressämme Soile ja hänen veljensä. Isä sanoo jotakin, mekin melkein. Soilen isä on kuollut eilen. Ajamme halki peltojen, järvi vasemmalla, hevostila oikealla, lämpökeskuksen piippu kaatui traktorin päälle, kun Soilen isä kiristi vaijeria. Koulun pihaa reunustaa valtava kuusiaita, sen varjo osuu meihin, kun avaamme oven, meihin osuu hyytävä kevättuuli ja pakokaasupilvi.
Jani
Olemme Janin vanhassa huoneessa, se on autotallien vieressä rakennuksen matalassa siivessä, lattialla on likaa, turvonnutta lastulevyä ja vanhassa kaapissa yhä sarjakuvia, joita selasin, kun Jani pelasi videopelejä, otin länkkärin, siinä on talo kaukana autiomaan laidalla, suuren puun varjossa, kolme sisarta asuu siinä, rintavat neidot mekoissaan. Taloon ratsastaa haavoittunut mies. Yksi siskoista on ampunut häntä edellisillan pimeässä, eikä mies tiedä sitä. Neidot poistavat luodin jalasta, sitovat haavan ja sitovat miehen sänkyyn. Sisar sisarelta he laskeutuvat ratsastamaan miehellä, kiusoittelevat hänet kerta toisensa jälkeen valmiiksi, ja jälleen ratsastavat - tämä Jumalan uni, jossa kuljemme, jossa hoipertelemme, jossa ajaudumme autiotaloihin, mitä unta hän näkee, mitä puhuu unessaan, herääkö kesken vai aivot jäykkinä seuraa painajaista, komediaa, jossa toistamme: Jumala on hyvä, ja jos me, jotka olemme pahoja, voimme tehdä hyvää toisillemme, kuinka paljon enemmän hän, ja me, voimmeko järjestää hänen untaan, miten kuljemme tästä eteenpäin…
Petri
Petrin isä oli mukava, toi majallemme lautoja, nauloja, maja kohosi kolmeen kerrokseen. Petrin isä oli usein kännissä, tunnelma kodin sisällä kuin jääkaapissa, Petri söi weetabixeja ja äiti poltti tupakkaa parvekkeella, yksin. Petrin isä löytyi ojasta, kuolleena, viinaa veressään, en koskaan saanut tietää, mitä kävi.
Satakieli
p j y k l trrr
trrr
Noissa on jotenkin syvää voimaa, pimeitä ja valoisia voimia. Voisi kuvitella tuollaisella nimirakenteella pidemmänkin sarjan. Mielelläni lukisin. Kaukaisesti muistuttaa Viikilän Taivaallinen vastaanotto-juttua mutta samalla ihan eri, proosarunoa selvästi. Nuo laukaisevat myös omia kuvia omasta "kaukaisuudesta" heti. jope
VastaaPoistaJope, pitää kirjoittaa näitä aina sitä mukaa kuin tulee mieleen. Tapauksia elävästä elämästä.
PoistaNäiden tapahtumien aikaan olen ollut suunnilleen 5. ja 6. luokalla alakoulussa. Paljon kaikenlaista tapahtui. Täytyy yrittää kaivaa muistia. Tuntuu, että minussa ei ole luontaista prosaistin vikaa - muistikuvat monista tapahtumista ja varsinkin ihmisten nimistä ovat jokseenkin harsuisia usein.
PoistaAsiasta taas toiseen. En tiedä, kuinka paljon, Vesa ja Jope, olette katsoneet ASMR-videoita. Itse ajattelen, että niissä autioiden talojen runoissa voisi olla jonkinlainen ASMR-videoiden soundi.
VastaaPoistaInhoan melua siis. Tunkeutumista toisen tilaan itsestään selvällä röyhkeydellä.
Mua ASMR-videot rentouttavat. - Joku nuori nainen, josta tietää, ettei hän räjähdä videollaan.
Autiot talot ja meneminen kuiskaamisen ulottuvuuksiin...
En tiedä, osaanko ilmaista asiani.
Jotenkin vain huvittaa kirjoittaa blogiisi, vaikka on niin paljon niitä sisäisiä estäviä ääniä. Kuiskauksia kovempia.
Jari.
Voit aivan vapaasti kirjoittaa tänne, Jari. Älä ota paineita siitä, jos jotakin lausut. Ei ole syytä keskeyttää.
PoistaJari, muistan oman blogisi, ne jutut mitä sinne kirjoitit olivat pääsääntöisesti varsinaisia helmiä, tai räjähdysainetta - kuten myös monet tänne laittamasi. Sinulla on olennaiseen tiivistämisen lahja jos kenellä. Olet aforistikko tavallaan mutta jotakin paljon myös sen yli, et pelkkä viisaiden ajatusten ja yllättävien näkökulmien kirjaaja. Jokin rauha ja raivo (välttämätön !) yhtäaikaa?? Ei ole mitään poistettavaa ja hävettävää ajatuksissasi, lisättävää on!
VastaaPoistaMannerkorvella on novelli jossa mies, yksineläjä, sivullinen, viettää syntymäpäiväänsä yksin kotonaan. Ketään ei tule ja ei taida olla kutsuttukaan. Mutta se monologi(proosa) jonka Mannerkorpi miehen mieleen kirjoittaa on upeaa. Näen sinut juuri sellaisena. Monologi joka on samalla dialogia tyhjässä huoneessa (eri suuntiin) voisi olla lajisi jos kirjoittaisit itsestäsi kaiken ulos paperille. Näitä aineksia oli blogissasi. Harmittaa etten vaikka tulostanut.
jope
(En pysty nyt palauttamaan tuon novellin nimeä tai kokoelman jossa se on julkaistu mieleen. Jos muistat Vesa, niin laita sinä se tänne, ja Jari jos mahdollista, lue se. jope)
PoistaKiitos, Jope. Tuo rauha ja raivo on hyvin sanoitettu. Se pitää paikkansa, vaikka ei aina huvittaisi myöntää.
PoistaSekin on totta, että yksinäisiä syntymäpäiviä riittää.
Mutta yksinäisyyden kestäminen on antanut mahdollisuuden kasvaa oudokiksi noin pohjalaisin mitoin. Tarkoitan lehtien mielipidekirjoituksiani.
Sinulla, Jope, on kyllä aika ällistyttävä läpinäkemisen kyky.
Rauha ja raivo. Se olisi hyvä kirjan nimi.
Jari.
Jotenkin janoan niihin Vesan autioiden talojen runoihin rauhaa.
PoistaTalosta on ehkä lähdetty raivon tai kauhun vallassa.
Sellainenkin elämä olisi runoissa sanoitettu rauhaantuneesti, monumentaalisesti.
Rauhaantuneisuus ei tietenkään tarkoita uneliaisuutta tai vaisuutta. Se tarkoittaa huutomerkkien välttämistä.
Mä kirjoitan näitä kommenttejani otsikon Höpinää Vaasasta alla.
Jari.
Muuten yksinäisyys aivan väistämättä alkaa tehdä ihmisestä kylähullua. Sitä on asianomaisen itsensä erittäin vaikea tajuta.
PoistaKylähulluutta voi teeskennellä, ja sitten paineen alla palata äkisti normaalisuuden poteroonsa levähtämään.
Aito kylähullu ei oikein osaa lukea merkkejä... ei erilaisia etäisyydenottoja.
Sitten kyllä kylähullullakin voi käydä sielun läpi vauhkoonnuttava häpeän humahdus. Kadotettu normaalius muistuttaa itsestään.
Jari.
Tein työurani aikana, jolloin kummallisuutta siedettiin. Se oli onneni. En tiedä, kuinka työelämässä tänään on laita.
PoistaEn tiedä, miten hyytävää on nykyisin ankarassa kilpailussa.
No niin, eläkkeellä tehdään omanlaistaan työtä.
Tutkitaan, opiskellaan. Mutta on kumminkin se työeläke.
Ei mikään ihmeellinen mulla. Pärjäillään.
Maaseutu ja siellä tapahtunut talonrakentaminen on käsittääkseni mahdollistanut monenlaista epäsovinnaisuutta, josta on jälkiä autioissa taloissa.
Tietysti myös rihkamamaista sovinnaisuutta, halua miettiä mikä helpoiten miellyttää toisia.
Miellytän toisia, olen siis olemassa...
Rakensin talon täyttääkseni sen toisten mielihaluilla, ymmärryksellä, elämän käsityksellä.
Minun kodistani et löydä minua, ja siksi minun on niin turvallista olla.
Jari.
Kirjoitin nyt tähän monta kommenttia. Vielä tänään yhden ja kirjoitan käsitteen isoin kirjaimin. TODELLISUUSSOKKI.
PoistaJos kirjoittajana viestisi lähestyy todellisuussokkia tai nimenomaan on sitä, sinun kannattaa olla varovainen.
Ihmiset saattavat olla erittäin julmia viestintuojalle. Todellisuussokki voidaan torjua hyvinkin julmalla tavalla, koska se ei sovi piirustuksiin. Se ei mahdu elämännäkemyksiin. Se rikkoo uskon ja uskomukset.
Tubejulkisuudessa tarkkailen esimerkiksi erästä professoria, joka välttää puhumasta todellisuussokin mahdollisuudesta ja hänellä on kumminkin professorin arvovalta, jota monetkaan eivät halua kyseenalaistaa. Professori haluaa vakuuttaa ja lumota seuraajansa.
Todellisuussokki tekee alastomaksi, se hämmentää, aiheuttaa kosmisen vilun.
Voi olla viisainta, että vaikenee siitä mistä tietää. Suojelee itseään.
Et ehkä kestä painetta, joka sinuun todellisuussokin sanoittajana kohdistuu. Vakava asia.
Jari.
Todellisuussokki tarkoittaa äärimmäisen inhottavaa ja vastenmielistä totuutta, joka kuitenkin on totuus.
PoistaJohtamisen rohkeus tarkoittaa kyllä sitä, ettei väistetä todellisuussokkeja.
Jari.
Pakko lisätä tuohon yksinäisyyteen, että mulla on tässä mainitsemattomista syistä voimakas tilan tarve. Samiksiani ovat ne, jotka kokevat samoin, sankareitani ne, jotka pystyvät yhdistelemään eri asioita kuten perhetilanteissa tapahtuu velvollisuuksien takia.
PoistaSiellä taitaa Vesa keittää lohisoppaa, ja välillä kauha vaihtuu runoilijan sulkakynään, sipaisee sanasen ruutuvihkoon...
Tilassani koko ajan tutkin asioita. Elämän tarkoitus on jatkuvasti opiskella asioita, muttei osoittaa suinkaan aina tenttimisellä opiskelemistaan.
Annan tähän lukuvinkin, ja se on Elizabeth Gilbertin Big Magic, Uskalla elää luovasti. Tämmöiset kirjat helposti voisi kannen perusteella sivuuttaa. Älykön nirsoudella. Tympeillä ne etäisyyksiin, mutta Gilbertin kirja on erinomainen sanoitus. Oikeastaan yllättävä. Oikeastaan järisyttävä.
Miten löysin tuon kirjan? Se henkimaailman veto...
Jari.
Sitten vielä tilaisin (outo ilmaisu, ei ole kyse maksamalla tilaamisesta) Vesalta runon, jonka nimi olisi Lunta vanhuksen poskella.
PoistaJari.
En ole nyt tänne kirjoitellut vaikka alkuviikosta vielä jaksoin. Olen ollut perinteisessä kuumeräkätaudissa tiistaista lähtien. Alkaa jo vähän helpottaa mutta täytyy levätä minkä pystyy. Palataan asioihin, kun tästä tokenen.
VastaaPoistaVoimia ja pikaista paranemista.
PoistaEikä tuossa ylhäällä viimesittäin ole kun mun höpinöitä, jotka saa laittaa aina omaan arvoonsa tai poistaa.
Jari.