torstai 1. joulukuuta 2022

Yhteisö ja tiedostamaton

 

Tiedostamattoman paikka on siellä missä emme sitä tiedosta.

Entä jos yhteiskunta toimintoineen ja valintoineen alkaa muistuttaa yhä enemmän tiedostamatonta ja paljastaa itsensä oireina, ja me istumme aloillamme ja puhelemme toisillemme täydellisin, mutta todellisuuden kannalta epäkoherentein ja epämääräisin lausein, jotka kuitenkin tuntuvat rauhoittavilta ja turvallisilta ja korrekteilta, koska ne selittävät edes jotain ja tiedämme, että tiedostamattoman paikka on siellä missä emme sitä tiedosta?

Jungia muunnellen: yhteisön varjo on sitä tiheämpi ja synkempi, mitä vähemmän se on yhteisön ja sen jäsenten tietoisessa elämässä läsnä.

Varjo on moraalin kaltaisten käsitteiden yläpuolella.


*

Olipa miten hyvänsä, olen vakaasti siinä uskomuksessa, että kukin aika luo oman tiedostamattomansa, olkoonkin että ihmisyyden perusrakenteet, kuten ryhmärakenteet säilyvät jossakin muodossa ja että myös ryhmäoireilu ja joukkojen hulluus ja ryhmävoimien manifestoitumiset ovat tyypillisiä ihmisyyden muotoja... Ja että aivan suomeksi sanoen joukossa tyhmyys tiivistyy.

63 kommenttia:

  1. Näkökulma on hyvä, ja myös lohdullinen, sillä tiedostomattoman kohtaaminen vapauttaa paitsi hirviöt esiin myös ennalta tuntemattomia voimavaroja mielekkääseen käyttöön, esimerkiksi auttaa korjaamaan virheelliset lähtökohdat ja epäaidot päämäärät. Siis siinä vaiheessa kun split eli täysi torjunta tai tietämättömyys arkkityypistä (kuten varjo) on murtunut, ja kun arkkityyppi ei (enää) myöskään hallitse tai possessoi subjektia. Individuaatioprosessissa eri arkkityypit integroidaan persoonaan(tai millä sanalla sitä kutsutaankaan). Usein se vaatii erilaisia kriisin ja konfliktin tiloja, tai ilmestyksenkaltaisia oivalluksia, erityisiä unia, reflektiota ja projektiota... Mutta oireet näyttävät tietä, ovat viestejä olennaisesta. Jungillahan oli mielenkiintoinen tulkinta Saksan natsismista Wotan-arkkityypin riistäytymisenä (itse hän asui Sveitsissä, mutta lausunnoissaan vastusti Hitleriä, miehitetyssä Ranskassa poltettiin hänen teoksensa jne).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä avaus sinulta. Myönnän että Jung on mulle aika vieras, mutta kiinnostaa tutustua arkkityyppien ja sosiaalisten voimien suhteen hänen ajatteluunsa. Tuo että asiat eivät ole determinoituja tietystä oireesta tiettyyn negatiiviseen lopputulokseen on tärkeää.

      Poista
    2. Avaushan oli sun! Jung kyllä voi avata monenlaista prosessia. Kiehtova yhdistelmä tiedettä, runoutta, pseufotiedettä ja näkijää hän. Ja kyllä, Jungin ajattelussa ei ole liiemmin determinismiä, vaan jonkinlaista vähittäistä kypsymistä vastuuseen tunnetun ja tuntemattoman äärellä, jos näin voi sanoa. En tiedä onko seuraava esimerkki jungilainen, mutta olen ymmärtänyt esim psykoosin rikkovana prosessina, jonka parantava merkitys voi olla kestämättömien mielen rakenteiden palauttaminen juoksevaan tai joustavaan tilaan, jossa ne muovautuvat uudelleen mielekkäämmin. Tietenkin riskinä on täysi hajoaminen.
      Pohdin noita sosiaalisen elämän prosesseja... nehän tavallaan ovat väkisinkin hitaampia kuin yksilöiden prosessit - vai ovatko? - niin että niiden todistaminen yksilönä ajassa voi olla piinallista. En mä tiedä.

      Poista
    3. Ilman muuta noin kuin sanot: isojen prosessien mallintamiseen liittyy epävarmuutta ja tarvitaan pitkää ajallista perspektiiviä. Täytyy myöntää että minua ahdistaa tämä aika enemmän kuin mikään mitä olen elänyt. Tai aiemmin ahdistukset rajautvat selkeämmin. Joskus olen miettinyt, että niistä voi tulla posttraumaattista oirehdintaa, mutta en usko että se mitä nyt tapahtuu palautuu minuun yksilönä mitenkään. Tietty häiriöherkkyys on voinut jäädä päälle.

      Psykoosi on varmasti mahdollisuus, kun siitä selviää. Jo se selviäminen on.

      Poista
  2. Jos Wotan pääsi irti 30-luvulla niin mikähän on irti tässä ajassa? Tähän nyt ei tarvitse kenenkään yrittää vastata, vaikeaa, mutta viittaan esim. parissa aiemmissa ketjussa nyt käytyihin yrityksiin ymmärtää 2010-2020-lukua ja hämmästelyihin siitä miten syvää eräänlainen kollektiiviajattelu nytkin eri muodoissaan on.

    VastaaPoista
  3. Joo, ajat on merkilliset, ja mitä lie hahmoja kollektiivisesti taustalla. Täähän on tietenkin mielenkiintoinen ihan ajatusleikkinä. Mitkä voimat on sysätty syrjään tai unohdettu, mitkä nyt tulevat esiin uudessa hahmossa? Jung piti kansoja mytologioidensa ilmauksina, jos ymmärrän. SIis Wotan oli erityisesti germaaninen vanha sodan jumala (Odin, periaatteessa). En nyt saa irti enempää.

    Epävarmuus, epätietoisuus on ahdistavimpia juttuja. Rajaamaton ahdistus epävarmassa ajassa tuntemattomien riskien äärellä on tuskaista. Mutta kaipa niitä tuntemattomia voimavarojakin on yhtälailla, ja montaa muuta laatua.

    VastaaPoista
  4. Hyvin vähäisessä pintatietomielessä germaanien arkkityypit tuttuja myös Wagnerin juttujen kautta. Ei paikan päällä katsottuna mutta eri sirpaleista. Onhan se (kammo)galleria. Meillä on omamme tietenkin omassa mytologiassamme mutta viritys ihan eri. Tulee mieleen eräs todella syvä kirja tästä Jonimatti ellet ole jo lukenut, Robert Holdstockin Alkumetsä. En ole lainkaan scifi/fantasia-miehiä mutta tuon kirja on usein mielessä. Hyvin jungilainen. Kirjan lukemisen jälkeen kävely metsässä saa ihan toisen tason.

    VastaaPoista
  5. Kyllä, Alkumetsä on loistava! Melkeinpä realistinen kuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Min pitää lukea tuo kirja. On mennyt ohi! Tuo kansat mytologioidensa ilmaisijana on humoristisesti mukana Jaakko Yli-Juonikkaan Uneksijassa. Nykyään mytologiat ovat sekaisin, kun ei enää ole kansoja tai vastaavia ryhmiä tai on ja ei ole, riippuu täysin tilanteesta - asia joustaa aina tilanteen mukaan. Juna pitäisi ottaa lukemistoon, vaikka ajattelenkin, että ajat joita elämme ovat jotenkin iskeneet myös ihmisen psyykkiseen perustaan vaikka tuskin ovat täysin pystyneet muuttamaan vuosimiljoonaisia perusasetuksia.

      Poista
    2. Jung, ei juna... Istun junassa ja näpytän kommentteja kännykällä...

      Poista
  6. Heitän äkisti tähän väliin, että tiedostamatonta on se, ettei haluta koetella omaa ajattelua, että josko se olisikin valehtelua.

    Valheesta tullaan maksamaan kova hinta.

    Omahyväisyys, ylpeys, jäykkyys, ylemmyydentunne... näitä ei nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykoosista toteaisin vain, että voidaan tarkastella yhteiskunnan psykoottisuutta tai sitten psykoosia yksilön kohtalona ja tilana.

      Poista
    2. Paljon puhumani turvallisuuskulttuurin ideaan kuuluu kyky tarkastella yhteiskunnan tilaa realistisesti. Sitä varten luodaan mittaristo.

      Poista
    3. Luulenpa, että valheellisuus ja hyvässä tarkoituksessa itselleen ja toisille valehtelu on keskeisessä roolissa monessa inhimillisessä toiminnassa. Sitten on toki ihan tietoinenkin valehtelu esimerkiksi aseman ja vallansäilyttämisen vuoksi.

      Poista
    4. Joulupaaston aikana mietiskellään sitäkin miten valehtelu asettuu omaan elämään.

      Poista
  7. Olemme osittain kuin täit tervassa oman ajattelumme suhteen. Saatamme kyseenalaistaa uskomuksiamme mutta sekin saattaa olla
    vain taitava hämäysliike, jolla kuvittelemme täyttävämme itsekriittisyyden vaateen. Tiedän itse olevani täynnä sokeita pisteitä joiden kohdalla kuin kieltäydyn näkemästä. Te olette ne varmasti nähneet (kuten minä e h k ä teidän).

    Poikkeuksiakin on. Jos muistelen oman ajattelun käänteitä omassa ajattelussa itsekriittisyyden herätessä niin joitakin tulee mieleen ihan lähiajoiltakin. 2010-luvun alussa "menetin" vasemmistolaisia perusasetuksia nopeastikin, väestönkasvun tutkimukseen liittyvä kiinnostus sen sijaan romutti sitten aika paljon muitakin asetuksia maailmasta.
    Tilalle tuli vapautta. Taju siitä että ollakseen pienen ja vähäisen puolella (niin meillä kuin maailmalla) ihmisen ei tarvitse niellä sellaisenaan mitään poliittista ideologiaa tai punaväriä, eikä muutakaan. Ei ideaalia eikä fobiaa.

    Eilen katsottiin telkusta Iranin naisten kamppailusta kertova dokumentti (katsottiin kyllä myös futista). Suurta rohkeutta. Esimerkiksi sitä ei voi omia omia mikään poliittinen suuntaus eikä edes feminismi. On käytännön ongelma ja vääryys jolle etsitään konkreettista ja oikeudenmukaista ratkaisua.

    Silti en halua leikkiä objektiivisuuden harhaleikkejäkään. Jos vaalit olisivat nyt, tietäisin aika selvästi minne ääni lähtisi vaikka en itseni kanssa sitä pitäisi minkäänlaisena sitoumuksena mihinkään.

    Turvallisuuskulttuuripuhe on avattava myös konkretiaksi vaikka tekisi kipeää. Kuten mittaristokin. Ja onhan näitä mittareita olemassa ja joistakin jopa puhutaan. Yksi on se että Euroopan eniten nuorten huumekuolemia on... Suomessa. Toinen on lisääntyvä ja raaistuva katuväkivalta sivuun ajautuneiden nuorten toimesta. Kolmas on määrällisesti lisääntyvä köyhtyminen. Eilen tieto että 130 000 lasta ja nuorta (siis yli kaksi kokonaista ikäluokkaa lapsia) elää laskennallisisti köyhissä perheissä. Ja ne rajat on muuten todella alhaisia. Suoraa yhteyttä väkivallan ja köyhyyden kesken en vetäisi. Ei ole niin yksinkertaista.

    Näiden kolmen mittarin en ole havainnut olevan esim. nykyhallituksen toiminnan keskiössä. Ei lainkaan.
    Se on armottoman menon kertomus.

    VastaaPoista
  8. Ajattelin laittaa tähän ainakin hetkeksi juttuni, joka on tänään julkaistu Ilkka-Pohjalaisen nettilehdessä ja on huomenna paperilehdessä myös:

    Kaksi näkökulmaa ihmiseen

    Ihminen on yksilö. Turvan ja välittämisen tarpeessa oleva yksilö. Kun puhumme yksilöstä, niin kukaan yksilö ei ole sitä vähemmän ja joku toinen enemmän. Kaikilla ovat perustarpeet ja sitten voi olla omanlaisiaan erityistarpeita.

    Tarvitaan ruokaa, juomaa, lämpöä, vaatteita. Jokainen tarvitsee sähköä ja ruokaa, jonka hinta ei ole pilvissä.

    Sen jälkeen alkavat pitämykset. Joku ei pidä kovinkaan paljon tietynlaisesta musiikista. Hän viihtyilee kivansa parissa villasukat jalassa. Lueskelee vaikka kirjaa, jonka on saanut vapaassa maassa valita itse. Jos tuo kirja on Venäjän historia, niin kukaan ei tempaise sitä näpeistä pois.

    Hiljattain maapallon väkiluku ylitti kahdeksan miljardin rajan. Kuka tässä porukassa on mukana? Esimerkiksi sinä ja minä.

    Miksi siihen täytyy kiinnittää huomiota? Siksi, että ilmiö on ihmiskunnan historiassa ainutlaatuinen, vertaansa vailla. Ajanlaskun alussa ihmisiä oli noin 0,3 miljardia ja vuonna 1900 noin 1,6 miljardia. Kasvua 1 900 vuodessa 1,3 miljardia.

    Mutta sitten seurasi ainoastaan 122 vuotta ja olemme ylittäneet kahdeksan miljardin rajan. Kasvua tässä vähäisessä ajassa 6,4 miljardia.

    Kun piirtää käyrän suhteessa aikaan, niin siitä tulee valtava aallonnousu, jota olen nimittänyt ihmistsunamiksi. Tämä vertaus on oikea, sillä se on voiman mitta. Ihmistsunami iskeytyy sinne missä on elinkelpoisia olosuhteita. Ihmistsunami on täynnä elämisen vimmaa ja toimeliaisuutta.

    Olemme siten itse kukin yksilöitä mutta myös osa summaa, osa voimaa, joka on tsunamimainen voima.

    Meidän on tajuttava tämä hälyttävä tilanne. Sitä voidaan tarkastella myös planetaarinen lastensuojelu huomioiden. Lapsen paras.

    Kaiken kaikkiaan Ukrainan sota on valitettava tapahtuma. Mutta se on valitettava siksikin, että emme pysty keskustelemaan planeetan hätätilanteesta. Suurista asioista, jotka ovat avaruuden retkikunnalle, ihmiskunnalle, oleellisia.

    Meillä ei ole aikaa kikkailevaan satuiluun ja temppuiluun ja todellisuuspakoihin. On nähtävä mitä tapahtuu todella.

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus Jari. Ja matematikka tuossa armoton. Niin kuin se todellisuudessa onkin. Saatko muuten lukijapalautetta näihin usein?

    (Palaan vielä noihin itsearviointeihin ja henkilökohtaisiin valheenpaljastuksiin. Kommentoin tuossa aiemmin esim. maailmankuvallisia näkökulmamuutoksia ja uusia arviointeja. Ne kuuluvat asiaan koska todellisuus varioituu koko ajan.
    Sitten on ne syvimmät henk.koht. ja yksityiset valheet, jutut mitkä on ihmisten kanssa tehnyt täysin väärin. Niiden paljastaminen itselle on raakaa. Jokaiselle. On asioita joita olen hoitanut niin valheellisesti elämäntaipaleen aikana, että aina kun tulee mieleen, ei tiedä miten päin olla. Silloin tietää olevansa valhetta päästä jalkoihin. Eikä tässä ole edes mitään nöyristelyä tai huonommuuden tunnetta. Toki vielä hirvittävämpää olisi jos ei tuota asiantilaa edes tajuaisi.)

    Nyt silittämään kravattia, siistimään ikivanhaa sammaritakkia ja tsekkaamaan ainoat suorat housut. Huomenna pienenpieni perhejuhla. Sinänsä helppo kuvio: lakitus ja ruokailu neidin valkkaamassa raflassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosikymmenten kuluessa palautetta on tullut monenlaista... Nyt on niin, että mielipidekirjoittaja ei ole kirjailijan asemalla varustettu vaan enemmänkin joku vaan sanoja vaikka kirjoittaisi juttuja kuinka paljon.

      Kaiken kaikkiaan palautetta tulee hyvin vähän.

      Mutta täällä Pohjanmaalla kyllä ainakin yhä elää mielipidekirjoittamisen perinne ja juttuja luetaan.

      Kirjoittaminen ei ole turhaa.

      Poista
    2. Kiitos Jari, niin ne sukupolvet vaihtuu, mutta on sanottava että monin tavoin nykyään nuorilla ja nuorilla aikuisilla on mielestäni monin tavoin haastellisempaa kuin esim. samanikäisenä itselläni ja ihmisillä jotka tunsin. Ankeuttaja numero yksi on sittenkin mun mielestä tietokoneistuminen, ei se väline sinänsä mutta sen sovellukset ja seuraukset. Oli miten vaarikanta tuo tahansa mutta sen kapulan näen kahleena kädessä. Huonona hypnoosina.

      Poista
    3. Täällä myös valmistaudumme huomisiin lakkiaisiin. Tulin juuri kaupasta. Nyt jatkan, mutta hyviä puheita täällä.

      Poista
    4. Onnea siksi näin myös naapuripitäjään.

      Mitähän lähtevät nämä skidit sitten joskus opiskelemaan? Aika auki. Tärkeä valinta, ei kiirettä, mutta tärkeämpää onkin lähteä elämään.

      Poista
    5. Vesa, onnittelut täältä Vaasasta.

      Poista
    6. Mielestäni olisi hyvin tärkeätä tutkailla sisimmässään innostumista. Tosin sekin asia voi muuttua moneen kertaan.

      Olisi hyvä kun aamulla heräisi innostuneesti työpäivää odottaen.

      Poista
    7. Kiitos onnitteluista, Jari. Kaikki on auki, kuten Jope sanoi. Hyvä niin! Nuoret ehtivät vielä kaikenlaista. Ei välttämättä helpoin maailmantilanne. Sitä ei pidä liikaa nuorille jankuttaa vaan valaa heihin uskoa siihen, että asiat järjestyvät.

      Poista
    8. Realistinen pitää toki olla, mutta siltikin toivo on tärkeää.

      Poista
    9. Kyllä. Toivoa on havahtumisessa ja heräämisessä. Siksi minäkin lehteen kirjoitan.

      Elämänratkaisuja voi olla monenlaisia.

      Ja muutoksia matkalla.

      Kun vain löytyisi nuorilla erilaisia näkökulmia.

      Poista
    10. Toivo on jonkin oikein tekemisessä. Toivo on rohkeudessa ottaa asioita puheeksi ja sitten siinä, että tehdään tarvittavia suunnanmuutoksia.

      Koko ajan tietenkin on tajuttava Suomen mahdollisuudet ja teot ja se, että emme pysty puuttumaan kaikkeen ja meidänkin on täällä tultava toimeen ja elettävä.

      Poista
    11. Unelmani on ollut itsenäinen Suomi ja sen turvallisuuskulttuuri roolimallina maailmalle.

      Turvallisuuskulttuurin pitäisi pystyä synnyttämään erilaisia ammatteja ja toimeentulon lähteitä nuorille.

      Poista
    12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Eilen olin kuulemassa yleisössä useastikin suunnasta puheita joissa korostui unelmat. Mikäs siinä, nuoren ihmisen, tuleekin unelmoida (miksei myös vanhemmankin) mutta itse sanon sen mieluummin niin että nuoren aikuisen ensisijainen homma (mun mielestä) ei ole pelastaa maailmaa (eli taipua "viisaiden" aikuisten tuputtumaan roolimalliin) - vaan pelastaa oma elämänsä ja itsensä itselleen. Tehdä elämästä itselle jotakin arvokasta.
    (Toki se voi olla myös, nuoren vapaasti niin valitessa maailmanpelastusta.)

    Aikuisten unelmahöttö, esim. yhteiskunnista ei ole unelmointia tuossa hyvässä mielessä. Se on ajattelun fantastisointia.
    Meillä on mielikuvitusta, maakuvaa, tunnettuutta, esikuvaa, ilmiöitä.
    Tuli taas mieleen tätä aamulla lukiessa: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009231202.html

    Siinä kolumnisti miettii jo mikä olisi paras sijoituspaikka ajankuva Sanna Marinille vaalien jälkeen. Ei suinkaan mahdollisesti toiseksi suurimpana puolueena hallituksen toiseksi tärkein ministerisalkku valtionvarainministerinä, jossa olisi otettava maasta kokonaisvastuu konkreettisesti, vaan ulkoministerin salkku, jossa maata voi edustaa ja lisätä Suomen hyvää tunnettuutta omakuvansa kautta.
    Meneeköhän homma noin ja nykyinen pm ottaa itselleen turvapaikan ulkoministeriöstä eli tekee aiempien persujen tapaan timosoinit toki kuitenkin sillä lisäarvolla että tulee toimimaan ajanmukaisemmalla arvokuvastolla?

    Valtionvarainministeri joutuu sen sijaan kohtaamaan paljaimman totuuden omasta maastaan. Se tehtävä on kaikin tavoin totta. Toki senkin vastuun voi kiertää kuten nyt on nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus on tosin myös hallituskausikohtaista. Olisi mielenkiintoista (vaikka hyvin vaarallista) nähdä olisiko demarien totuus valtionvaroista sama Orpon hallituksessa kuin mitä nyt on omalla johdolla.

      (Meilläkin yo:t meni mukavasti. Jonkin ajan päästä käydään sukulaisissa näyttäytymässä hieman sisemmässä Suomessa. Mun suku on jo ns. toisella puolella.)

      Poista
  13. "mielikuvitusta" tuossa yllä tarkoitti itse asiassa mielikuvia, mielikuvaa esim. jostakin todellisemman kustannuksella, mielikuvateollisuutta esim. mediassa.

    VastaaPoista
  14. Mikä lie kommentointihype mulla nyt päällä, mutta tähän väliin jotakin todella todella myönteistä. Ihminen voi käyttää elämänsä uskomattoman hyvällä tavalla myös muiden hyväks.
    On ohjelma johon yleensä suhtaudun kanavaa vaihtamalla, mutta juuri nyt täräytti niin että tekee mieli suositella. Kaikesta paskapuheesta riisuttu elämäntarina jossa on oltu todellisimmasta todellisimman kanssa tekemisissä. Katsokaa jos löydätte aikaa. https://areena.yle.fi/1-50592750

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis toi kirurgi Juha Hernesniemi.

      Poista
    2. Hernesniemi on tuttu jostakin, en muista nyt heti mistä. Tutustun juttuun eli katson kyllä.

      Poista
  15. Eilen oli meidänkin tyttären yojuhla täynnä unelmapuheita, ihan hyviäkin pointteja mutta myös tämän ajan astianmakua. En nyt käy luettelemaan sitä sanastoa mitä rehtori käytti mutta oli saanut hiukan erinäisiä vaikutteita ja puheen alkuosa täyttyi näistä ajankohtaista teemoista ajankohtaisella sanastolla. Nuorten esitykset olivat hienoja. Meille tuli sukulaisia ja tyttären kavereita ja kummeja tuvan täydeltä. Juhlat menivät mukavasti, koiratkin osasivat käyttäytyä. Ja tyttö tuli kotiin jo ennen kahta jatkoilta. Ei ollut onneksi hankkinut ajoissa lippua siihen menopaikkaan, johon olivat menossa. Hyvä siksi että tänään tulee vielä sukua vierailulle. Ja siksikin ettei tarvinnut jännittää koko yötä että pääsee turvallisesti takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihan hyväntahtoinen se rehtorinkin puhe oli, en moiti, mutta sanaston perusteella sen olisi voinut sijoittaa juuri tähän aikaan, vaikka ei olisi tuntenut kontekstia.

      Poista
    2. Sama homma puheen suhteen, sitä oli pitämässä yksi stadin pormestareista. Mutta parhaansahan jokainen oman maailmankuvansa perusteella sanoo.
      Suurimmaksi osaksi voin kyllä yhtyäkin lähes jokaisen täyspäisen punnittuihin puheisiin niin kuin kyllä eilenkin, vaikka maailmankuvallista eroa olisikin. Ihan niin kuin tossa säkin kerroit.
      Sanasto tulee ja menee. Kymmenen vuoden päästä on eri sanasto. Julkiset puhujat puhuvat aikalaissanastoa, niin se vain on. Tosin ilahduttavaa aina jos joku rikkoo sen koodin.

      Itsekin joudun/saan pari kertaa vuodessa pitää pienen (lähes aina improvisoidun) puheen mutta en tietenkään koskaan sekoita omia yksityisiä ajatuksia esim. maailman menosta siihen. Se on selkäytimessä kun on skideistä kyse.
      Ikätasokin tietenkin ratkaisee myös. Mutta elämään täysillä muutamin esimerkein kehotan kyllä toiselle kouluasteelle siirtyviä. Joskus kun en ole suunnitellut juurikaan sanottavaa vaikka ennen kesää, kerron intiaaneista ja siitä miten niinkin voi elää. Saattavat olla kliseitä ja harhakäsityksiäkin osittain, mutta intiaaneissa on silti jotakin. Näitä intiaanipuheita on tullut pidettyäkin.
      Tytön kanssa kun käyty keskusteluja jenkkipressoista, rotu- ja sukupuolikysymyksisistä niin on todettu että vasta sitten kun USA valitsee ensimmäisen amerikkalaisen, siis intiaanin tai intiaanitaustaisen pressaksi, niin sitten ovat asiat sen suhteen korjaantumassa.
      Toisaalta, viittaan nyt vaikkka Jarkko Tontin ajatuksiin. minkään ulkoisen (rodullistamisen suuntaan tai toiseen) ei pitäsi olla sen enempää plussa kuin miinus näissä asioissa.

      Hyvää toista juhlapäivää.

      Poista
  16. Joo, tein tarvittavat poistot. Pyydän anteeksi ilmaisujani.

    Tietysti on kiukkua ja ahdistusta viitaten esimerkiksi Kuusen kirjaan, jonka sanoma on 40 vuotta vanha ja kun tuo kirja julkaistiin olin itse vielä nuoren ihmisen kirjoissa.

    En halua kommentoida teidän kommenttejanne.

    Enkä tahdo käyttää tässä mitään tieteellisiä käsitteitä itseeni liittyen.

    Tilanteeni on vaikea.

    Jos malttaisin tai jos minussa maltettaisiin välttää kokonaan tämä nettikirjoittelu niin tekisin oikein.

    Lehtijututhan menevät lehteen toimituksen kautta eikä suoraan.

    Kokonaisuutena sanoisin, että etsin arvokkuutta enkä irvokkuutta.

    Jonkin ilkeän ilmaisun takana tunnistan lopultakin hätähuudon ajassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ortodoksisuus tunnistaa niin selvästi vaikenemiskilvoittelun ja yhä vahvemmin minun pitäisi tajuta että juuri se ehkä on arvokkainta mihin elämässä pystyn. Se on elämän vähäistämistä ja rukousta.

      Poista
    2. Poistin, Jari, oman kommenttini. Ei ole tarkoitus julkisesti jatkaa tuota keskustelua. Olisi luultavasti ollut viisainta, jos en olisi kommentoinut ollenkaan, mutta se olisi saattanut osaltaan herättää sinussa halun jatkaa puhetta. Otetaan ihan rauhassa ja kukin hoitaa asioitaan niillä leivisköillä ja taakoilla, jotka on jaettu.

      Poista
    3. Toivotan kaikkea hyvää ja lisään vielä, että omat sanani ovat minulle kärsimystä.

      Poista
    4. (minä poistin myös liittyvät)

      Poista
    5. Kiitos. Mulla oli tosi ikävä eilinen ja miksei tämäkin päivä.

      Mutta kun tämä on julkinen blogi niin kaikesta ei voi kirjoittaa ainakaan silloin kun on kirkkaampi hetki.

      Poista
  17. Leivisköistä mieleen tuo Hernesniemen henkinen testamentti: Work hard, serve the people. On ihmisiä jotka ovat äärimmäisellä työllään pelastaneet tuhansien ihmisten hengen. Miten sitä osaisi edes kymmenestuhannesosan tuosta tehdä, parantaa joidenkin muiden elämänlaatua himpun? Tai oikeastaan miten edes sen yrittämistä jaksaisi jaksaa? Ja mitä on "oma" (?) elämä oikeastaan. Näitä jään miettimään.
    (Ja se toinen puoli minua, ikävämpi?, sitä Marin-juttua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri ihmisillä on niin erilaiset elämänpolut. Pienikin teko jossain oikeassa kohtaa - vaikka ystävällisyys, auttaminen tai jonkin asian opettaminen - voi olla ratkaiseva tulevaisuuden kannalta. On hyvä, ettemme tunnista itse kaikkia hyviä töitämme, joskaan emme välttämättä sitten myöskään pahojakaan. Mulla on tässä nyt esseepino kommentoitavana. Alan lukea. Näitä esseitä (ja muita arviointeja) jatkuu jouluviikolle saakka. Pää on kovilla, mutta onneksi on sitten hetken aikaa taukoa ja voi selvitellä ajatuksiaan.

      Poista