keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Havainto


Ensi talvena yli varojen eläminen voi tarkoittaa,
että avaa huoneiston lämpöpatterit väärällä tunnilla
tai pesee pyykit verkolle sopimattomaan aikaan.

Tyynenä pakkaspäivänä sähkö saattaa loppua.
Kuuliainen kansalainen ei kysy, miten tähän on tultu,
vaan katsoo voimalan seisahtanutta lapaa.

Kaikki on suunniteltu aivan erinomaisesti
pohjoisen pallonpuoliskon yhteiskunta- ja talousolosuhteisiin.
Mistä saadaan nyt oopiumia kansalle,

millä puheilla sille myydään sen omat rahat,
jotka kalliisti toisaalta ostetaan?








27 kommenttia:

  1. Kun Suomessa on kokkoperinne niin olen ajatellut että eikö voitaisi käynnistää lama-ajan talvikokkoperinne.

    Kun on sähkökatkos niin kokot sytytetään ja ei muuta kuin makkarapussi mukaan ja kokolle. Siellä tapaa toisia!

    Minäkin eläkeläisenä joutaisin talvikokon vahdiksi.

    Joulukuusen paikalle yhteisöllinen joulukokko.

    Joulupukki tulee joulukokolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkoperinne kunniaan. Siinä tulee mukavaa sosiaalisuutta ja lämpöäkin niin kauan kuin jaksaa pysytellä kokkolämmön piirissä. Ei tarvitse sähkövastusta kärventää, kun polttaa risuja ja muuta mikä lähiseuduilta laillisesti irtoaa.

      Poista
  2. Uusi globaali normaali hyvä ei muista että tällä Fennoskandiassa sijaitsevalla kaukaisella niemellä on talvi joka on edelleen helvetin pitkä, pimeä ja kylmä. Ilmastonmuutos ei ole sitä ehtinyt vielä kunnolla lämmittämään. Että matkat asutuskeskuksien välissä ovat pitkät tai hyvin pitkät, ja suurimmassa osassa maata "julkisesta liikenteestä" saadaan harvinainen näköhavainto noin pari kertaa päivässä. Jos päättäjän tai sanavaltaisen vaikuttajapersoonan aivojen reittopas näyttää vain kaupunkifantasiabulevardin, joka "voisi" olla "kuin keväisestä Berliinistä" tai polkupyörien Amsterdamista, lopputulos alkaakin näyttää siltä että luonnontieteellinen suure energia menettää luonnontieteellisen olemuksensa ja alkaa muistuttaa asennetta tai muuta asentoa, joka pitää vain ottaa oikein.
    Siinä sitten ihmetellään, kun yhteiskunta sammuu.

    VastaaPoista
  3. Ehkä moni luuli että kun mentiin nyt Euroopan "kovaan ytimeen", varsinaiseen eliittikumppanit-EU:hun, ohjaamaan tulevaisuutta oikeaan suuntaan, niin se oli samalla myös talven loppu täällä ja meistä tuli Keski-Eurooppaa. Unohtui että Kuolan niemimaan kyljessä täällä edelleen eletään. Ja palellaan. Kaamoksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvin surkuhupaisaa on kaikessa tässä puhdistautumisessa. Tuulivoiman nimeen vannotaan ja ensi vuonna voidaan olla peräti miltei sähköomavaraisia - olettaen (JA TÄMÄ ON PIENI VARAUS) että tuulee.

      Poista
  4. Sorry, vähän pomppii...

    Taas on se viikko (nyt kyse maailman pienimmistä asioista) jolloin pelottaa että oma korkean tason fanituksen kohde pilataan antamalla sille Svedulandia-palkinto (eli kirjallisuuden Nobel).

    Hirvittävintä oli kun noin vuodesta 1977 kuuntelemani Dylan sen sai. Ei. Rock-sanoista ei koskaan kirjallisuuspalkintoa. Se on rockin alistamista. Sitten sen sai myös toinen kotihyllysuosikki Peter Handke, jonka pienoisromaanit tuntuivat menettäneen mulle henkisestä arvostaan vähintään puolet kun sai palkintonsa.

    Äsken luin hesaria ja luin kauhukseni että pitkäkestosuosikkini, Ranskan Iggy Pop (tsekkaa kuva jos ei yhdisty), Michel Houellebecq on veikkauksissa korkealla.
    Täytyy todella toivoa etteivät huomenna häpäise MH:ta ja pakkoaateloi hänen mielestäni kunnioitettavan epäkorrektia otetta aiheisiinsa. Valitkaa mieluummin joku hyvä ihminen!

    Tai sitten ruotsalainen. Ihan ilman edellä mainittuja neurooseja antaisin sen itse Klas Östergrenille, ja antaisi varmaan moni muukin, mutta maailma ei ole oikeudenmukainen.

    (P.s - Mumford oli maaginen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H-becq olisi kyllä kova. Olisi hauska nähdä hänen reaktionsa. Joissakin yhteyksissä on nostettu esiin Cormac McCarthy. Sekin passaisi mulle hyvin, mutta tuskinpa.

      Tässä hieno Mumford and Sons: https://www.youtube.com/watch?v=2G7LgoYHrzo
      Kasvaa pikku hiljaa. Tästä oli autenttinen livevideo jossain vaiheessa youtubessa, mutta ei näy enää. Meininki oli lopussa kuin herätyskokouksessa.

      Poista
    2. Tämä akustinen M&S pääsi jopa mun Karhunkiven loppuun, kosketti tuolloisissa elämäntilanteissa kovasti: https://www.youtube.com/watch?v=b1eZLCxvpDI

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Saajalleen mukava tunnustus. Lukijoita ja rahaakin. Ehkäpä voisi olla monipuolisempia keinoja promota kirjallisuutta. Nobel on siitä hyvä kuitenkin, että se ei ole suoranainen myynninedistämiskampanja vaan palkinto perustuu pitkälle ansiolistalle. Kirjoja on vaikea palkita niin kuin jonkin lajin urheilusuorituksia.

      Poista
  6. Kirjallisuudella pääsen moniin eri tiloihin. Myös sananmukaisesti. Onneksi teoksia joilla on merkitystä itselle on varmastikin riittävästi. Loppuelämän voisi käyttää hyvinkin lukemiseen. Jos musta olisi kiinni palkitsisin monia tekijöitä. Hyvinkin vilpittömästi toivon omille suosikeilleni paljon lukijoita ja huomatuksi tulemista.
    Jos jokin saa jopa vähän "kuuluisuutta", ilman muuta.
    Joskus törmää kirjailijoidenkin puheeseen, jossa tehdään juttu siitä, miten marginaaliin on menty ja että kirjallisuus on enää vain perhokalastukseen verratava erityisharratustason harvinaislaji ja kuinka parasta ja oikeinta kirjallisuutta kirjoitetaan enää vain hyvin pienelle ja valikoituneelle piirille ja että se on ihan okei. Enpä tiedä. Kyllä se että paras kirjallisuus saisi laajahkon levikin vaikkei mikään myyntimenestys olisikaan, on minusta ihan hyvä juttu.
    Mitä enemmän kirjallisuuden häiritsemäksi tulleita ihmisiä, ajattelen, sitä parempi. Lukijankin kannalta on ikävää jos ei ole muita joiden kanssa vaihtaa pari sanaa tai enemmän jostakin teoksesta. Muita häiriintyneitä on hyvä olemassa jossakin. Viisaaksi ja terveeksi lukeminen ei ketään tee, ei edes kirjasivistyneeksi. Itse en ole juurikaan laatueroa koskaan havainnut lukevien ja ei-lukevien välillä. Keskustelun aiheissa voi olla eroa, ei yleisessä yhteiskunnan hahmottamisessa. Kirjoittava ihminen ei ole enää, jos on ollutkaan, mikään johdattaja, näyttäjä, opas. Mutta ihminen joka sanallistaa jotakin itsestään ja aiheistaan, ja parhaillaan sellainen yksityinen on merkittävää mullekin. Teksti ratkaisee kaiken. Ei tieto tai viisaus. Tai jonkin asian "tutkiminen" mikä on kammottavin klisee kirjoittamisesta mitä voi sanoa. Kirjallisuus voisi olla myös vastarintaa, mutta ne ajat taitvat olla ohi. Ironia söi jo kaiken. Ja jos halutaan olla vakavia, kirjallisuus "ottaa kantaa" samassa suunnassa kuin media. Vastuumedia, vastuukirjallisuus. Ei huolta. Valittu huoli on oikea.

    Olen vapautunut myös siitä, että kaikkein harvinaisimmat suosikkini pidän vain omana tietonani. Ei muiden lukeminen niitä pilaa. Aika vähän luen nobel/keltainen kirjasto yms. tekijöitä. Kirjallisuuskritiikinkään perässä en ole, oikeastaan parhat vinkit teoksista saan toisten tekijöiden teoksista. Eräänlaiset ketjuuntumiset johdattavat teoksista toisiin.

    Mutta ei mennyt palkinto Houellelle vaikka meni Ranskaan. Hienoa! Houelle on vielä vapaa.

    Mutta tässä päivän paras ja myös ripaus toivoa:
    https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/4ce990c4-eafd-4c95-a1af-a65af26d9722


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin opettamasta. Katsoin saman videon. Antautuisipa moni, niin ei tarvitsisi kuolla... Tällaista ajattelin. Ukrainan sodassa on nähty paljon toki vankien kiduttamista. Toivotaan että nuo antautuneet eivät koe sitä. Nyt menen etsimään, kuka sai Nobelin. Junassa on mukava istua, kun on päivä pulkassa.

      Poista
    2. Ollaan Ernaux-suomentaja Lotta Toivasen kanssa samassa toimikunnassa vielä tämä vuosi. Tuntuu varmasti kääntäjästäkin mukavalta! H-becq on munkin lemppareita kyllä, täytyy myöntää.

      Poista
    3. Lukemisen jalostava vaikutus, enpä tiedä. Sen kyky avata näkemään yhteiskuntaa kriittisesti, harvoin. Mutta kyllä lukeminen kannattaa, ehdottomasti. Itselläni on kausia, jolloin lukeminen nappaa paremmin. Erinäisiä tietopitoisia podcasteja tulee kuunneltua. Sekin on korvannut lukemista.

      Poista
  7. Juu, juuri niin, harvoin mitään jalostavuutta tms. ajattelun tasokkuutta lukeminen sinänsä automaattisesti lisää. Määrä ei ainakaan korvaa laatua. Lukeminen kannattaa jos se tuottaa itselle parempaa aikaa tai särmää kuin lukematta jättäminen. Luettujen kirjojen vaikuttavuuden jakaminen jonkun kanssa on myös todella vaikeaa. Vaikka luemme saman kirjan, luemme eri kirjan....
    Mutta silti paljon yhteistä tunnistettavuutta jää kokematta jos esim. jollekin kirjallisuus ei ole juuri mitään.

    Yhteiskuntakonkretian piirissä keskustelu on helpommin ymmärrettävämpää, vaikka siinäkin kyllä lauletaan kenen lauluja milloinkin oman valinnan mukaan.

    jope

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. On tosiaan niin että kaunokirjallisuus tai edes lukutaitokampanjat eivät voi estää sitä, että mennään kohti kaaosta. Se tulee kyllä. Mutta toki on mukavaa, kun ihmiset osaavat lukea - ihmisyksilölle ja miksei myös yhteisölle se avaa pelivaraa. Kunhan päättävät ihmiset osaisivat lukea myös kaaoksen merkkejä. Tai se taito olisi pitänyt opetella jo aika päiviä sitten.

      Poista
    4. Täytyy sanoa, että itse kirjoitan ihan kirjoittamisen ilosta ja sanomisen halusta, joskus pakostakin. On kohottavaa tehdä maailma sanoista tai jotain sellaista. Ei siinä sen kummempaa tarvita. Kirjoittaminen on lisännyt elämään monta kerrosta merkityksiä. Kirjoittaminen itsessään riittää ilman sen suurempia seurauksia.

      Poista
    5. Kirjallisuuden kirjoittamisella ei ole mitään tekemistä aplodien tai muun sellaisen kanssa. Kirjoittaminen vaatii paljon pitkäjänteisempää suuntautuneisuutta. Aplodien kalastelu ei johda mihinkään, kun niitä kuitenkin harvoin saa. On klisee sanoa, että itse prosessi on tärkein, mutta niin se mulle ainakin on. Sen jälkeen, kun jotain on saanut valmiiksi, tekee mieli alkaa uutta. Aplodit ja muut ovat aivan toisarvoisia. Ne eivät tuo sitä sisäistä merkitystä, mitä kirjoittaminen tarjoaa. Ne ovat toki sosiaalisia tunnustuksia, mutta se on toinen juttu.

      Poista
  9. Totta että maailman suuntautumisia kohti katastrofeja ei kirjallisuus eikä muukaan taide estä eikä hidasta. Ei taida estää politiikkakaan. Tai kansalaisaktivismi.
    Jokin terveen itsekäs realismi / primitiivinen halu elää ja pysyä toimintakykyisenä voi ehkä estää....ihmisyyden selkäydin tms.

    Kuten tuhannet ja tuhannet lukijat, tunnustan minäkin toivoneeni joskus kirjoittamisen osaa itselleni ainakin johonkin rooliin.
    Mutta uskon että se, mihin aikansa käyttää, kertoo suoraan kuka on kirjoittaja reaalimaailmassa kuka ei.
    (No, ehkä voisin kirjoittaa 72 sivuisen pienoisromaanin, jos pysyisin penkilläni ja olisi asiaa ja kieltä riittävästi. Tuolla tahdon sanoa että kunnioitan suuresti loppuun asti kirjoitettuja käsiksiä siinä kuin loppuun asti kaivettuja ojiakin. Jos joku kirjoittaa teoksen vielä raskaan palkkaduunin ohessa, niin sille kyllä läpy. En tarkoita ettei pitäisi ja saisi olla esim. apurahoitettuja kirjoitustyöjaksoja. Kukin omassa tilanteessaan. )

    Mutta valtavan vapauttavaa on ollut myös "pelkkänä" lukijana. Kirjan lukeminen on ihan erilaista ilman oman kirjoittamisen halun taustaa. Lukeminenkin voi olla prosessi. Joitakin teoksia luenkin uudelleen ja uudelleen.
    Ja kuten tekijä kirjoittaa ja elää prosessistaan eikä sen seurauksista, voi jossakin määrin samanlaista olla lukeminen kun ei tarvitse yrittää pakolla ymmärtää teosta, ajatella sen hyvyyttä tai keskinkertaisuutta tai muodostaa siitä mitään kiinnostavaa mielipidettä.

    En esim. tiedä ovatko keskeisimmät suosikkini "hyviä teoksia."
    Ne ovat mitä ovat.

    - - -

    Tv-uutisissa presidentti Zelenskyi. Pettymys. Puhui päättäväisesti että valmistautuvat talveen niin kuin venäläisetkin. Siis rintamatalveen. Siis sotaan joka jatkuu...???
    Se mielestäni yksi pahimmista skenaarioista meille kaikille.
    Sota pitäisi nyt pyrkiä voittamaan ja lännen kasvatetulla avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pystyisit 72-sivuiseen, aivan oikeasti. Ei muuta kuin perse penkkiin ja menoksi... Pelkkänä lukijana on väliin mukava olla, mutta itse saan siitä myös usein sellaisen kutinan, että on pakko mennä kirjoittamaan. Joskus kun on oikein vetävä ja upottava kirja, siitä voi vain nauttia.

      Sodasta tulee pitkä ja pitenee vaan ja hankaloituu mitä kauemmas Ukraina Venäjän työntää. Kun ollaan lähellä Venäjän rajaa, Putinin joukkojen huoltoyhteydet toimivat ihan eri tavalla. Ukrainalla pitäisi olla tulivoimaa, jolla tuhota rajaseudun huoltokuljetukset ja asevarikot - sen on pakko käytännössä tuhota yksiköitä Venäjän puolella, jos ei tahdo jatkuvaa tulta niskaansa. Tämä on vaikea rasti. Sota jatkuu, valitettavasti, ellei aivan ihmeitä tapahdu. Rautaa Venäjällä riittää. Osaavat kyllä ampua sitä Ukrainan puolelle vaikka huonommallakin sihdillä...

      Poista
  10. Kirjallisuudesta mulla ei ole kuin yksi varma mielipide: teokset ovat nykyään aivan liian laajoja ja paksuja. Kirjailijat, kirjoittakaa lyhyempiä teoksia, hah ! En tarkoita että kielen pitäisi olla tiivistä ydintihentymää (sellainen voi joskus olla helvetin tylsää), mutta tarkoitan että vähemmän sivuja oli kieli mitä tahansa.

    No, tehtiin niitä "paksuja" ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on helppo allekirjoittaa. No, itse saan aikaan max. 300 sivun romaanin. Aika jööti on sellainenkin.

      Poista
  11. (No, Romaanihenkilön kuolema ei olisi voinut olla paljoakaan lyhyempi.)

    VastaaPoista