sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Autokuunteluja

 

Kävin viikonloppuna pistämässä mökkiä kesäkuntoon eli käytännössä siivosin ja tarkastin paikat siten, että kaikki on käyttökunnossa talven jäljiltä. Oli mukava olla itsekseen pitkästä aikaa.

Matkalla kuuntelin radiota, kuten aina. Lisäksi kuuntelin muutaman podcastin, jotka linkkaan tähän.

Ehkä suomalaisia eniten kiinnostava oli Puheenaiheen jakso, jossa oli aiheena "EU & euro: Liittovaltiokehitys ja Euroopan unionin tulevaisuus" ja vieraana nuori aktiivinen Ninni Norra, joka oli Suomen edustaja EU:n tulevaisuuskonferenssissa. Norra on lähtökohdiltaan federaatiomyönteinen, mutta nykytilanteen kannalta erittäin kriittinen EU:n kehittämissuunnan suhteen. Etenkin EU:n valtavirran taloussuunnitelmiin hän suhtautui epäillen:

https://www.youtube.com/watch?v=eJszSRl4zLc

Voi sanoa, että hirveän hyvältä ei vaikuta se mitä on suunnitteilla.

Filosofisempina juttuina kuuntelin Zizekejä menneiltä vuosilta. Tämä Bostonin yliopistossa 2007 pidetty luento ja sen keskustelu oli itse asiassa yllättävän ajankohtainen. Siinä voi olla monia elementtejä myös keskusteluun Ukrainassa käytävästä sodasta: 

https://www.youtube.com/watch?v=K5WNcRoCXCM

Paljon muutakin tuli kuunneltua, mutta tässä pari.


keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Turvavyöhyke


Nappasin netistä yhden kaverin postauksen, aika osuva. Tämä on tietenkin vitsi, mutta onnistuu kuvastamaan hyvin ulkoakäsin, miltä jotkin paranoiat näyttävät.

"Olen tuossa hieman miettinyt ja nyt vaadin, että Suomen ympärille muodostetaan etupiiri (ks. kuva), jonka alueelta poistetaan kaikki aseet ja sotaikäiset miehet. Tämä sen vuoksi, että muuten USA:n on helppo hyökätä Suomeen. Jos tähän ei suostuta, joudun hyökkäämään Ruotsiin (ainoa pienehkö ei-Natomaa)."

May be an image of map, sky and text that says 'Murmansk mypmaHcK CK Rovaniemi Ruotsi Suomi Helsinki Tukholma Tallinna Pietari caHKT-neTep6ypr caHKT-neT Viro Riika Latvia'




lauantai 7. toukokuuta 2022

Kanadalaisen vapaaehtoisen haastattelu

 

Sota Ukrainassa kanadalaisen vapaaehtoisen, Shadow-nimellä tunnetun kaverin silmin.

Karua on meininki. Täytyy sanoa, että tällä ranskalaisella aksentilla puhuvan rauhallisen kaverilla

on asenne kohdallaan. Auttamista, ei mouhoamista.

Hän sanoo sen mihin täälläkin on viitattu moneen kertaan: jos Nato olisi tullut paikalle,

sota olisi ollut parhaimmillaan ohi viikossa. Nyt länsi on käytännössä pettänyt ukrainalaiset,

vaikka lähettääkin rahaa ja apua. Monimutkaista on, mutta enemmän pitäisi tehdä. 


https://www.youtube.com/watch?v=zN2NdiFJFh0


Nuoren venäläisen upseerin haastattelu

 


Tässäpä mielenkiintoinen haastattelu. Ukrainalaisten vangiksi joutunut nuori mies kertoo hyökkäyksen taustoista ja tilanteesta venäläisten keskuudessa:

https://www.youtube.com/watch?v=EVTpKkmS5F0

On kyllä erikoinen sotaanlähtö ollut tällä aliupseerilla ja hänen yksiköllään.

Vaikea sanoa, millainen yleisempi kuva on ollut venäläisten puolella, mutta ei voi kuin ihmetellä hyökkäyksen aloitusta, mikäli se on mennyt tähän tapaan kuin nuori upseeri kertoo.

En tiedä, onko tämä propagandavideo, tai totta kai tavallaan on, mutta jos edes osa tästä on totta, niin mielenkiintoinen on sotaanlähtö perussotilaan näkökannasta.





tiistai 3. toukokuuta 2022

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Turvallisuuspolitiikkaa

 


Suurella vaivalla
rakentuvan muurin kohotessa
vasen käteni
ei jaksa nostaa oikeaa
(luhistuu tuskansa euforiaan)
eivätkä silmäni erota
ruusuja muoviräjähteistä
joille on muotoiltu
kukiksi aukeavat terälehdet
muurin heikoimpaan kohtaan

Voiko tyhmyyteen kuolla
joku kysyy mutta minulla ei ole lupaa vastata
ajattelen ajatuksia
jotka on lupa lausua ääneen

Kevätiloa, etenee...


Mitä pidemmälle kevät etenee ja mitä ohuemmaksi käy töiden loputtomalta tuntuva pino, sitä paremmin tämän alunperin jouluisiin tunnelmiin sävelletyn kantaatin (Jouluoratorio, BWV 248) ilo soveltuu myös kevääseen:

https://www.youtube.com/watch?v=Xv5WH8V7Fdg

Kysymys

 

Onko Suomi yhteiskuntana turvassa Natossa, jos se ei pysty torjumaan alkeellisiakaan hybridioperaatioita Venäjän suunnalta?

Tarkoitan esimerkiksi sitä, että tämä viikko on osoittanut, ettei hallitus kykene ennakolta tarjoamaan lainsäädännöllisiä välineitä torjua vaikkapa hybridioperaationa toteutettuja "turvapaikanhakijoiden" massasiirtoja maamme rajoille.

Venäjällä on jo nyt kymmeniätuhansia vierastyöntekijöitä, joita se voisi halutessaan tuoda raja-asemillemme, ja kaikki olisi hallituksen nykykäytännön mukaisesti pakko ottaa sisään, vaikka he olisivat tsetseenitaistelijoita. Varmasti nämä ihmiset jotka Venäjä ohjaisi maahamme sijoitettaisiin johonkin, mutta se veisi valtavasti voimavaroja suomalaiselta systeemiltä ja loisi mahdollisesti monitahoisia uhkia resurssiensitomisen lisäksi.

Oppositio eli kokoomus ja perussuomalaiset ovat nostaneet huolen asiasta minusta aivan oikeutetusti esille.


*


Taitaa olla niin, että Venäjä voi sotkea monella muullakin tavalla suomalaista yhteiskuntaa kuin vain sotilaallisesti tai taloudellisesti eikä Suomesta vastuussa olevalla hallituksella tunnu olevan minkäänlaista keinoa tai oikeammin varsinaista tahtoa ennakoida ja ottaa tämänlaatuista hybridivaikuttamista huomioon lainlaadinnassa.

Aivan kuin jätettäisiin tietoisesti ottamatta huomioon yhden aselajin torjunta, kunhan tuo aselaji muistuttaa riittävästi jotain muuta - ikään kuin kukaksi muotoiltua muoviräjähdettä käsiteltäisiin aitona kukkana.

Tällaista hybridivaikuttamista voidaan vahvistaa monin tavoin.

Toivotaan, että Suomessa saadaan järki käteen. Venäjän rooli on helppo, kun se voi kokeilla mitä erilaisimpia tapoja horjuttaa maatamme.

Tällaisissa maanpuolustuksellisissa tilanteissa tulee mieleen, että poliitikoille pitäisi antaa mahdollisimman vähän vaikutusmahdollisuuksia ja antaa päätäntävaltaa asiat osaavien sotilasasiantuntijoiden käsiin, mutta näinhän ei suinkaan ole, vaan puolustusvoimat ja rajavalvonta toteuttavat niitä asetuksia, joita lainsäätäjät antavat. Tässä tapauksessa valitettavaa kyllä.

Toivon luonnollisesti, että poliitikot kykenisivät hiukan parempaan näillä kriittisillä hetkillä.