Erittäin mielenkiintoisia näkökulmia 1860-luvun Suomeen ja nälkävuosiin. Kuuntelin näitä naputellessani romaanikäsikirjoitustani Alexis, joka on nyt onnellisesti lähtenyt käsistäni seuraavalle kierrokselle. Näissä ohjelmissa on erittäin hyvää taustaa sille, millaisista kehitysmaaoloista Suomi on noussut sekä millainen oli väestö- ja yhteiskuntarakenne ja poliittinen tilanne katovuosien aikaan.
https://areena.yle.fi/audio/1-50049817 ja tuosta sitten eteenpäin klikkaillen.
Koronasta meidän perhe on selvinnyt rokotuksilla ja mahdollisimman tarkalla suositusten noudattamisella, näin voi sanoa. Vasta pari viikkoa sitten perheeseen tuli ensimmäinen tartunta, nuorimmalle, joka ei ikänsä vuoksi ole saanut rokotuksia. Nyt takana on karanteeni, eikä ainakaan tänä aikana meihin muihin tarttunut tauti. Koputetaan puuta.
Tartunta tuli koulusta, missä korona nyt jyllää. Lapset tartuttavat toisiaan tehokkaasti ja tuovat tartuntoja myös kotiin, aikuisille.
Epäilenpä, että kuukausi tästä, ja omikronkin on tullut kylään. Toivottavasti rokotteet sitten tehoavat siihen ja loiventavat tärskyä. Kun perheessä on sekä opiskelijoita että opettajia, on hyvin vaikea paeta virusta. Kontakteja tulee väistämättä.
Saa nähdä, aikooko hallitus vetää taistelun tämän vaiheen periaatteella "Katsotaas nyt ensin mitä tapahtuu" vai periaatteella "Ennakoidaan". Jälkimmäisen vaihtoehdon toteuttamisessa alkaa olla kiire, jos enää edes ehditään mukaan.
Luulen, että kansalaiset ovat valmiita toimimaan tartuntojen loivenemiseksi, ainakin vastuulliset ihmiset.
Taitelijan suurimpia vaikeuksia - - saada esiin oma ääni maailmankuvan alta. Tai ehkä pettymys, jos sitä ei ole. (Tämä voi olla hyvä lähtökohta.) Voi olla, että osa hylkää tällaisen lähtökohdan tyystin, koska korostus on "porvarillinen" (hiukan vanhanaikaisesti ilmaisten), ja tyytyy ilmaisemaan asiaa, maailmankuvaa tai tavoitetta. Kuitenkin on vaikea päästää irti ajatuksesta, että taiteessa instrumentti, ääni tai miksi hyvänsä sitä kutsutaan, on olennaisempi kuin maailmankuva, koska vain ääni virittää maailman, johon osallistua.
Etsikää te vain
mikroaggressioita,
niin minä etsin
pieniä olemisen
iloja ja tiloja,
joita kukaan ei
yletä määrittämään - -
niin pysyy rauha.
Näen värejä,
kysyn kysymyksiä,
pientä iloa
olemassaolosta,
josta kukaan ei tiedä.
Joskus tahaton
ystävällisyys metsää,
vesiä kohtaan,
ihmettely: mistä te
kaikki tänne tulitte...
Pienet kivetkin,
vaatimaton heinikko,
jota tuivertaa
vinkka, kaikessa jokin
ei tyhjälle kaunalle.
Havainto: minä
en ole kaiken keskus,
määritä täällä,
asettelen tavuja
valmiiseen olemiseen.
(Mikroiloja, ent. pieniä iloja olemassaolosta)
Missä eilen oli oksien musta tanssi on nyt tuulessa virttyvää hattaraista hortensian nahkaa, sirot kauriin jäljet pihatiellä.
