perjantai 12. marraskuuta 2021

Erinomainen maa


Muistan maan ma pohjolassa,
miss’ on kaikki nurinkurin,
siellä leikin, lauloin lassa,
siellä miesnä kärsin, surin.

Nauroin joskus katkerasti,
että kaikui kotikunnas,
viilsi poven pohjaan asti:
itku joka naurun lunnas.

Nyt en itke, naura enää,
hymyilen kuin taivas tyyni,
näytän teille pitkää nenää,
katan kaikki hymyilyyni,

ystävät ja viholliset,
miehet, naiset, mielipiteet,
puolueet ja puremiset,
supisuomalaiset siteet.

Myönnän joka joukon, ryhmän,
tunnustan ma tunkionkin,
väistyn tieltä väärän, tyhmän:
hän se siellä viisas onkin.

Niinkuin suuri siell’ on pientä,
kaatuminen kasvamista,
kauravelli lihalientä,
kansa – ”epäkansallista”!

Haavat lyödyt, haavat saadut
aika kaikki kutoo arpeen.
Mitkä liekin miekan laadut,
taisteloss’ on hymy tarpeen.

Eino Leino, Tähtitarha (1912)


2 kommenttia:

  1. Leinon askeettista jylhyyttä. Kai siinä on tunnistettavissa jonkinlainen kaaoslaulu mutta kuitenkin on taistelo.

    Leino voisi olla tänä aikana striimaaja Helsingissä... ja tietysti myös runoilija.

    VastaaPoista