keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Sairaudesta ja parannuskeinoista

 


Muistan erään hyväluonteisen ja tunnollisen kaverin, joka alkoi suhteeseen psykologin kanssa. Psykologi oli kaunis ja monin tavoin viehättävä persoona, mutta osoittautui jonkin ajan kuluttua läheisriippuvaiseksi narsistiksi, jolla oli risainen ja väkivaltainen parisuhdehistoria. Aluksi psykologi hurmasi tämän sanalla sanoen ylikiltin nössön akateemisen nuoren miehen, mutta muutamassa kuukaudessa mies oli todella tiukoilla. Psykologi rajoitti hänen menemisiään ja katkoi suhteita ystäviin. Sosiaalinen kanssakäyminen vaihtui piinaaviin kuulusteluihin ja vaatimuksiin, joihin ei ollut mitään muuta syytä kuin psykologin egon pönkittäminen. Lopulta miesparka menetti yöunensa ja alkoi saada paniikkihäiriökohtauksia. Mitä tekikään psykologi? Ehdotti, että mies hakisi apua ongelmiinsa. Ratkaisutarjous oli, että miehen pitäisi kääntyä psykiatrin puoleen ja saada unilääkkeet ja lääkitys paniikkihäiriöönsä.

Miehen onneksi suhde katkesi täysin uskomattomien käänteiden jälkeen, kun nainen salamarakastui toiseen. Psykologinainen muiden muassa houkutteli miehen ostamaan kanssaan asunnon, johon nainen kuitenkin muutti toisen miehen kanssa pari viikkoa asunnon ostamisen jälkeen -- yksin hän ei olisi edes saanut hankittua asuntoa.

Tällaisia asioita sietää miettiä. Ne voivat skaalautua tai sitten ne ovat vain yksittäisten ihmisten sekoiluja, luultavasti jälkimmäisiä, koska yksittäisiä tapauksia on mitä erilaisimpia.

Joka tapauksessa esimerkiksi niin mies kuin nainen tai kuka hyvänsä voi olla myrkyllinen narsisti sanoivat yleiset stereotypiat mitä hyvänsä. Yksilö voi kohdata onnettomuuksia ja sortoa niin rakennetasolla (johon poliittisessa keskustelussa usein viitataan) kuin niissä kohtaamisissa, joihin hän elämässään joutuu. Poliittisesti voidaan vaikuttaa kaiketi lähinnä ensimmäiseen, ja ongelmallisten tyyppien kanssa on sitten vain tultava toimeen parhaan taidon mukaan (paras vältellä jos vain voi). Hyväksikäyttöä ja alistamista voi kohdata kuten myös tukea voi saada hyvin monenlaisissa suhteissa. Elämä yllättää.


12 kommenttia:

  1. Yhteiskunnan "rakenne" tai myrkyllinen traditio on joskus liian helppo selitys yksilöiden käytökselle. Toksisuuden sukupuolittaminen vain toiseen sukupuoleen on leikattua ihmiskuvaa.
    Toki joukoissa ja ryhmissä vaikuttavat samanlaiset lainalaisuudet, kun ihmiset tulevat toistensa kaltaisiksi ja haluavat ehkä tiedostamattaan käyttäytyä saman tapaisesti. Mutta juuri siksihän ei pitäisi katsoa sukupuoleen vaan lauman (mikä se kenellekin on) dynamiikkaan.
    Toki saman ryhmänkin sisällä useimmiten on sekä kusipäitä että toisia kunnioittavia ihmisiä. Useimmat ovat jälkimmäisiä. Henkilökohtaisesti kusipäitä olen kohdannut todella vähän (tiedän että mulla ollut tsägää), ihmiset jotka ovat osuneet kohdalle ovat olleet käsittämättömän hyväntahtoisia, toivottavasti olen ollut myös sitä itse heidän suuntaansa.

    Itse en ole koskaan kuulunut bändiin (harmi kyllä), urheilujoukkueeseen (harmi sekin), puolueeseen tai kannattajaryhmään, harrasteseuraan, facebook-piiriin, mihinkään järjestöön tai yhdistykseen, miesten (enkä naistenkaan) saunaporukkaan tai keskustelukerhoon tai kirjapiiriin... enkä ole varma
    mikä minun laumani on tai onko sitä ollenkaan.
    Ysärillä olin kylläkin muutaman vuoden ajan aktiivinen Paavalin seurakunnassa, sitä ennen kasarilla kuuluin 8 kk ilmatorjuntajoukkueeseen, ja näistä ryhmäytymisistä opinkin todella paljon ja olen niistä kiitollinen. Seurakunnassa opin, että ei ole uskovaisella eikä "ei-uskovalla" eroa. Se oli armollinen tieto, ei pettymys.

    Tuosta tarinasta jäin miettimään mitähän tuolle psykologille tapahtui myöhemmin. Nuoren miehen jatkon luulen suurin piirtein arvaavanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samantapaisia kokemuksia minulla ihmisistä, onnea on siis ollut matkassa. No, en ole kyllä myöskään erityisesti seikkaillut ihmissuhderintamalla, joten voi johtua siitäkin.

      Tuosta psykologista päähenkilönä on ollut ajatus kirjoittaa romaani joskus. Siihen saisi todella yllättäviä käänteitä, koska narsismiin liittyy usein tietty uhrin logiikka myös (ja tämä nainen olisi myös ollut itsekin uhri mutta ei millään juuriltaan ilmeisellä tavalla, vaikka joutunutkin ansaitsemattoman, raa'an ja tuomittavan väkivallan kohteeksi). No, ehkä joskus kirjoitan. Valitettavasti tämän kirjoituksen suhde todellisuuteen on sellainen, että en ehkä eettisistä (tai häveliäisyyssyistä) tule koskaan kirjoittamaan ko. opusta, paitsi ehkä asioita hiukan muutellen.

      Poista
  2. " Yhteiskunnan "rakenne" tai myrkyllinen traditio on joskus liian helppo selitys yksilöiden käytökselle. "

    Tuo ei kyllä kokonaan kokonaan pidä lainkaan paikkaansa. Esimerkiksi korostuneen voimakkaita ja eriytyneitä historiallis-kulttuurisia (usein uskonnollisia) ryhmiä ajatellen. Ryhmiä jotka jatkavat porskuttamistaan relativismin suojissa. Ryhmiä jotka nauravat esimerkiksi ihmisoikeuskäsityksille pitäen niitä heikkojen sivilisaatioiden ininänä. Eiköhän sellainen porukka juuri napannut rajoittamattoman vallan käsiinsä viikko, kaksi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuollaisille ryhmille ja niiden satelliiteille puhe ihmisarvosta (läntisin merkityksin) on yhtä naurettavaa lässytystä. On aivan aidosti niin että jotkut eivät tottele kuin voimaa, näin se vaan on, vaikka kuulostaa kuinka raa'alta.

      Poista
    2. Tuossa keississä, jonka kerroin, on mielestäni uskomattominta se, miten narsisti (joka on kaiken keskipisteessä) sulkee itsensä ulos mikäli on luonut ikävän tilanteen: niinpä esimerkiksi olennaista paniikkihäiriössä on sen lääkitseminen, ei syyn poisto, joka ratkaisisi tilanteen. Tässä näen kyllä myös yhteyden kulttuurisesti narsistisiin projekteihin: aiheutetaan sekasortoa ja pahoinvointia, jonka syitä ei tunnisteta ja joita sitten vanhurskaasti (narsismin kaavan mukaan) lääkitään kaikella toissijaisella, kuitenkin niin että oma hyvä ihmisyys toisten opastajana säilyy. Tämähän ei palaudu sukupuoleen vaan narsismiin, jossa uhrin ja pelastajan roolit vaihtelevat optimaalisesti narsismia tukevalla tavalla.

      Poista
    3. Narsisti peilailee jatkuvasti itseään toisissa (varsinkin itselleen sopivissa uhreissa ja osaapa hän ottaa itsekin tarvittaessa uhrin roolin jos valta-asema sitä edellyttää), mutta hän ei aivan helpolla katso peiliin.

      Jos hänet pakotetaan katsomaan todellisuuden peiliä, hän syyttää toisia todellisuutensa murskaamisesta ja varastamisesta; ei ole väliä sillä, vaikka toiset puhuisivat totta ja sanoisivat asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat; se on yhtä kaikki hyvyydessään lilluvan narsismin päälle käymistä ja vainoamista.

      Poista
  3. Ehdottomasti kulminatiivinen kuvio, psykologia vieläpä eräänlaisena tärkeänä osana sitä aatepalikkana, joka mahdollistaa tietynasteisen irtioton lähimmäisenrakkauden tyyppisten vanhanaikaisten joutavuuksien vakavasti ottamisesta, mutta säilöö samalla tietynlaisen ahdistuneen asiallisuuden suojaverhon. Jotenkin että ponnistetaan materiasta ja itsestä, mutta tunnustetaan varovasti, ettei se ihan sataprosenttisesti riitä, vaikka hyvin lähelle toki.

    Toinen kulminatiivinen ilmiö tämmöisessä hyvinvointikauden ‘taikauskoisessa materialismissa’ on jooga. En kiistä hetkeksikään, että olen suhtautunut siihen aina vaistomaisella epäluulolla, kuten mihin tahansa hyvinvoinnin maksimointiin muutenkin, mutta nyt olen kuitenkin myös harrastanut sitä jonkin verran. Heinäkuussa harrastin sitä jopa päällekkäin voimistelun/akrobatian kanssa, millä on oleva suurta merkitystä tämän kommentin myöhempien vaiheiden kannalta.

    Fazit: Jooga on puhtaan fyysisesti tarkasteltuna erinomainen liikesarjasto. Se ei ole ihme, koska se ei tule Intiasta, vaan on länsimaisen ‘tieteellisen’ urheilemisen, tarkemmin voimistelun varhaisen kauden spin-off. Sain heureka-elämyksen, kun voimisteluvalmentaja suuttui minulle yrittäessäni tehdä jonkin hypähdyksen symmetrisesti vuoron perään vasemmalla ja oikealla jalalla. Sain lajiin sisäänrakennetusta armottomuudesta huolimatta koutsilta kerrankin ihan pätevän selityksen: voimistelussa on vaikeammissa liikkeissä turvallisuustekijä, että urheilija on selkeästi ehdollistunut tekemään hypyt pelkästään siten päin kuin se nyt häneltä luontuu.

    Tietenkin tämä on lantion asennon ja selkärangan kannalta pidemmän päälle vieläkin kuormittavampaa kuin laji tai edes länsimainen elämänmuoto ylipäätään olisi pelkiltään. Yleisurheilussa on vähän sama vika: ratakin kiertää aina vasempaan, ja niin edelleen. Luultavasti tästä syystä Ruotsissa, no kuinkapas ollakaan, alettiin joskus reilu vuosisata sitten kehittää kilpavoimistelussa karsastetuista tai halveksituista liikkeistä terveysvoimistelua taviksille esimerkiksi kaupungistumisen velttouttavia ja kankeuttavia vaikutuksia vastaan.

    Gandhi omi tämän partiolaishenkisen operaation Intian itsenäisyysponnistelujen yhteydessä, ja Intiasta se kimposi takaisin länsimaiden maallistumisen avaamaan tyhjiöön eräänlaisena pseuodospirituaalisena harjoitussarjana. Todettakoon toki, että jooga-niminen asia on sinänsä intialainen ilmiö, mutta se tarkoitti alkujaan lähinnä harrasta istuskelua ja jalkojen asennon vaihtelua, ettei ne puudu. Jos miettii länsimaisen joogan perusilmapiiriä, jossa ollaan tavoittelemassa 'me time' -elämystä selvästi muista harrastajista irti tyhjässä ja äänettömässä steriilissä tilassa, niin herää heti kysymys, mitä pirun tekemistä tällä on yhtään minkään kanssa mitä oikeassa Intiassa tapahtuu - hyvässä tai pahassa.

    Se, joka etsii itseään syvältä itsestään, ei ole itämainen ihminen, edes perinteinen itäeurooppalainen, vaan Pelle Miljoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä rautainen avaus ja erittäin mielenkiintoinen kuvaus joogan yhteydestä liikkeeseen. En näitä asioita tiennyt, kun en ole ikinä ollut joogaihmisiä tai ottanut siitä selvää.

      Ihan perusjuttuna hengittämisen tematiikka kiehtoo sillä tasolla, että miten hengittäisi ja huokailisi sillä tavalla ettei huomaa koko hommaa ja voisi hyvin.

      Ei minulla ole tässä kyllä ongelmaa enkä tahtoisi alkaa liian tietoisesti tarkkailla hengitystäni, mutta näen siinä jotain avautumisen mahdollisuuksia; nimenomaan maailmaan päin, en itseeni ja sen tyhjyyteen.

      Monenlaista mielenkiintoista on tietenkin puhuttu uloshengityksestä ja sisäänhengityksestä, monille se tuntuu olevan keino hallita itseä ja luopua itsestä.

      Poista
    2. Oli sekä hauska että syvä teksti tuo Lahjattomuustutkijan; potku persiille...

      Poista
  4. No, tuo narsistinen rakenne esim. julkiseen keskusteluun ja oman itsen peilaus sopii kyllä täydellisesti somen ja somevaikuttamisen kaavoihin. "Ne toiset" varastavat tai tahrivat sen hyvän aikeen ja hyvän todellisuuden, hyvän ohjelman, mun-unelman-maailmasta, joka on itselle pakkomielle. Toisten ajatukset häiritsevät...

    Työpaikalla jossa vaikkapa nyt se narsistinen johtaja, jota aletaan arvostella haluaa arvostelijansa hiljentää ja eristää. Hän säätää työpaikalle omat lakinsa. Yhtymäkohtia yhteiskuntaan.

    Toisaalta olen kyllästynyt narsisti-juttuihin. Jossakin vaiheessa niin, että puolet Suomesta näki yksityisissä asioissa toisen puolen "narsisteina."

    Muistan ajan jolloin paniikkihäiriö oli koko ajan julkisesti esillä (minullakin epäiltiin sitä eräässä kaukaisessa ahtaassa elämänvaiheessa, sain jonkun relaksanttikuurin, vedin sen),
    sitten paljon esillä maanis-depressiivisyys, sitten narsismi ja lopulta erityisherkkyys. Kaikki valitettavasti liiankin oikeita ja todellisia diagnooseja monille, mutta aika monet myös kuvittelivat niitä myös itselleen niin kuin joku noista pitäisi olla.

    (Ärsykeherkkyys, vähemmän seksikkäämpi maaseutuversio erityisherkkyydestä, lienee kuitenkin oma osani. Kuin koira! Ei itketä, mutta mieluummin kaikkea vähän kerrallaan ja vähän ulkopuolisia ääniä eikä tikittäviä kelloja!)

    VastaaPoista
  5. Jope, onhan tuo narsismihöpötys (ja muut mainitsemasi) menneet monessa kohtaa ongelmien selityksenä ja toista päin heitettävänä syytteenä liian pitkälle. Ei voi aina yhdellä muotidiagnoosilla selittää kaikkia ongelmia ja kaikenlaista häiriintyneisyyttä.

    Tunnen joitakin narsisteja, joitakin maanis-depressiivisiä ja joitakin erityisherkkiä. Nämä jutut menevät havaintojeni mukaan jonkin verran periytyvästi / suvussa / perheessä ja asioille on jonkinlainen geneettinen / muu pohja mutta niille myös herkistytään mallioppimisen avustamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ( Mallioppiminen lapsuuden perheestä on kyllä totta. Se on laittanut minut miettimään millä mekanismeilla ihmisen mieli on fyysistä laatua, aineellinen ominaisuus. Aivotasollahan se niin meneekin. Mitä niille aivoissa kiertäville litkuille voi? Voiko mitään, voiko saada hallintaan... Kaikkea ei ole käsiteltävissä sanoilla, keskustelulla, näkökulmien vaihtamisella.

      Omat vanhemmat aika kiihkeitä ihmisiä olivat, eri tavoin vieläpä. Siirtyi siitä jonkinlainen jatkuva paine minuunkin, ainakin osittain, yksityisminään, ei muuten. Olisin varmaan aika toisenlainen jos kotona olisi ollut sisäistettyä zeniä tai muuta mielenrauhaa enemmän. Joskus tuntuu, että hyvä ettei ollut, mieluummin näin. Joskus toive toisinpäin. Rauhaa toki toivoo ja yrittää siirtää eteenpäin esim. lapseensa. Ei aina onnistu lainkaan. )

      Poista