perjantai 24. syyskuuta 2021

Kesän kuvia II

 

Elämä mökillä olisi minun ajatuksellani esteettisesti melko karua. Olisi luonto ja rakennukset, jotka sulautuvat ympäristöön.

Vaimoni Tiina haluaa, että on kukkia. No, niitä kukkia ja kukkapenkkejä on sitten tehty. Pistän kukistakin kuvia, vaikkei tämä mikään instagram tai facebook olekaan.

Ihan mainio on seurata paitsi ympäröivän luonnon kiertokulkua myös erinäisten omien istutusten vaiheita. Ruusut etenkin ovat lähellä vaimoni sydäntä. Niitä on haettu sieltä täältä ja istutettu karuun maahan. On tullut kaivettua montakin penkkiä, haettua multaa ja hiekkaa sekä viety jatkuvasti tuhkaa lannotteeksi.

Olisikohan tämä morsioruusu, siis tämä joka kukkii mökin pohjoispuolella rehevänä puskana?




Tässä taitaa olla juhannusruusu - niitä on kodan ympärillä. Yksi kova vesisade voi viedä kauan odotetut kukinnot:




Taitaa ollakin niin, että tuo edellinen on joku muu, yksinkertaisemman kukinnon omaava, kuten koiraruusu, ja tässä on juhannusruusu:




Tämä ruusu on rinteessä, en kyllä muista mikä se on lajiltaan - olisiko pimpinella tai vastaava:




Tämä on varmasti unikko, idänunikko tai muu, kaunis se ainakin on:




Vaikka en näitä kukkia hyvin nimeltä muista, niin ei pidä ajatella, etten niistä huolehtisi. Lannoitan, kastelen, kitken ja autan kirvojen poistamisessa aina kun käsky tulee. Ja niitä avunpyyntöjä kukkien kasteluun ja penkkien kitkemiseen tulee säännöllisesti. Ihan hyvä, koska kunto pysyy yllä kun kantaa järvestä vettä ympäri pihamaata aamuin illoin, varsinkin kuivina aikoina, ja nyhtää ylimääräisiä rikkakasveja.

Onhan se mukavaa, että on kukkia korvessa. Ne houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia ja pitävät osaltaan yllä monimuotoisuutta - ja emäntäkin on tyytyväinen.

Edellä on aivan pieni otos kaikesta siitä kukkaloistosta, mitä vaimoni on mökkitontille loihtinut. On pioneja, liljoja, daalioita, mehikasveja, orvokkeja, argervoja ja muita perennoita ja sitten niitä yksivuotisia kasveja, kuten niittykukkia, joista osa tosin siementää ja jää siten elämään useammaksi vuodeksi.

Se, mikä aina pitää muistaa, on aika. Kukat eivät kukoista saman tien, vaan niiden juurtuminen ja sopeutuminen ympäristöön vie useinkin vuosia. Näin on käynyt esimerkiksi pioneille, jotka ostimme aivan pieninä taimina kirpputorilta kahdeksan vuotta sitten. Vasta nyt ne ovat alkaneet kukoistaa. Sama koskee ruusuja, joskin niiden kohdalla odotusaika oli lyhyempi. Tästähän voi vetää vaikka mitä analogioita: hiljaa hyvää tulee, kaikki kaunis vaatii aikansa, ja myös sen, että joskus vuosienkin työ saattaa olla hetkessä ohi.

PS. Kaikki kuvat ovat vaimoni ottamia. Minä olen huono tallentamaan hetkiä albumeihin, vaikka jälkikäteen kuvia onkin mukava selailla - kuvathan ovat mitä mainioimpia muistipaikkoja, jotka elvyttävät muistamista, elettyjä tunnelmia ja ajatuksia.


5 kommenttia:

  1. "Kukkia korvessa." Mulle tämä ja nuo aiemmat kuvasarjat kertovat juuri siitä laajemminkin, kun vertaa vaikka tässä blogissa käytyjen keskustelujen aiheita ja johtopäätöksiä. Kuvissa kiviä, tulta, koiria (saunassa), kukkia...
    Kukkia korvessa todella tarvitaan!
    On pakko yrittää elää hyvin, tai oikeastaan suurimmaksi osaksi on elettävä elämää vajoamatta..no, paskaan. (No, mullakin ollut täällä joskus synkkiä puheita. Ja aiheestakin. Henkilönä tuolla pihalla, kotona tai töissä tms. ole suurimmaksi osaksi lainkaan puheitteni ja joidenkin ajatuksieni kaltainen. En synkkä, vakava enkä edes asiapainotteinen. Työpaikkakeskusteluissa aikuisten kesken pyritään parin tyypin kanssa kyllä viljelemään realismia, joka voi olla monelle mörkö, ja onkin. )

    VastaaPoista
  2. Mulle mökkiaika on pelastusrengas, joka estää paskaan vajoamisen. Toki huolehdin paskahuusin tyhjentämisen, mutta se on rehellistä työtä ja huolenpitoa eikä vajoamista:) Myös kirjoittaminen on pelastusrengas, turvaköysi. Ja onhan noita muitakin. Täytyy olla, koska muuten ei pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. KUn itse olen tuossa suhteessa epäonnistunut, on mulla vastaavia metsäliikkuminen (sekin useimmiten ihan -lähi), kirjallisuus ja (hiljaiset) kirjastot, muukin taide ja tietenkin jokin aivan kuvaamaton subjektiivinen, oman itsen sisäinen liike. Mutta tuossa on jo liikaa pelkkää aivo- ja henkitoimintaa. Konkreettinen tila ja paikka olisi hieno ja parasta. Ehkä vielä joskus osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin etsimään. Kyllä on monenlaisia paikkoja tarjolla, ja muutaman vuoden sisällä tarjonta varmasti vain lisääntyy. Huutokaupat.com ihan mielenkiintoinen paikka.

      Poista