Ihmisethän ovat kautta aikojen katsoneet taivaan erilaisia väri-ilmiöitä miettien, että mitähän tuokin tarkoittaa, "mitä on tulossa." Nykyään kun sataa, tai on kovin kylmä tai kuuma, tai tulee navakasti ei enää mietitä, vaan vastaus on joillakin heti arkipuheessa valmiina: ilmastonmuutos. Uutisissa oli tutkimustulos että ilmastonmuutos aiheuttaa myös ilmaston kylmenemistä. Niin. Nyt kun siis tiedetään että se aiheuttaa sekä lämpenemistä että toisaalla kylmenemistä ja aivan varmasti tiedetään että ilmasto on aina ja jatkuvasti muuttuvassa tilassa joko kylmenemisen tai lämpenemisen suuntaan, on turvattu kaikki ilmastollinen muutos, niin, että kyseessä on aina ilmastonmuutos mennään mihin suuntaan tahansa. Case is closed. Ja joo, pitääkö tässä nyt taas sanoa ilmeinen ettei tuo tarkoita, että kiistäisin ihmisen aiheuttamasta hiilidioksidin vaikutuksesta yhtään mitään? En kiistä. Kyse ei olekaan siitä vaan huomiosta, miten tätä maailman raskainta ja ladatuinta taivaanmerkkiä halutaan suojella kaikin keinoin ettei kukaan pääse sanomaan edes väärin tai typerästi. Se pitää muurata umpeen. "Ääri-ilmiöiden" lisääntyminen sitten. Totta varmasti, ja kuten viime vuodet ovat näyttäneet liiankin totta, mutta ettei ihan historiaa kadotettaisi niin vaikkapa jo 1800- ja 1900 -lukujen ilmastohistoriallisten megaluokan ääri-ilmiöiden kevytkin tunteminen palauttaa mieleen, että kyllä luonto on kurittanut ennenkin. Nuoriso varsinkin luulee toisinaan, että tornadot, hirmumyrskyt, jättimäiset metsäpalot, vuosikausia kestävät kuivuudet, tuhotulvat, helleaallot jne. ovat vasta ihan viimeaikojen ilmiöitä. Monet ovatkin ryhtyneet päätoimisiksi sääilmiöiden tiedottajaksi.
Historiattomuus on paska homma jos haluaa hahmottaa kokonaisuuksia, niin luonnontieteellisen historian suhteen.
Mutta taivaalle kannattaa katsoa niin paljon kuin mahdollista. Siellä tapahtuu usein kummia luonnollisia asioita.
"Historiattomuus on paska homma jos haluaa hahmottaa kokonaisuuksia, niin MYÖS luonnontieteellisen historian suhteen."
Itse en väitä tietäväni paljoakaan. Mutta sen verran esimerkiksi että tiedän olleen tällä vuosisadalla aiemmin tulvia jotka ovat hukuttaneet miljoona(!) ihmistä kerralla, ja esimerkiksi kuivuutta ja hiekkamyrskyjä jotka ovat hukuttaneet kokonaisia jenkkiosavaltioita pölyyn ja köyhyyteen vuosiksi tuhoten miljoonien elinkeinot. Vastaavaa ei ole tällä vuosituhannella (2000) nähty. No, toisaalta vastaavaa on varmasti tulossa.
"Kuten tiedämme niin koskaan ennen historian aikana ei ole ollut yhtaikaa elossa olevia ihmisiä niin paljon kuin tänään."
Juuri noin. Ja juuri tuo luonnonilmiö on se ääri-ilmiö, ääri-ilmiöiden ääri-ilmiö, mistä ei puhuta, mihin ei haluta vaikuttaa ja joka selitetään pois, että vuonna 2100 väestömäärä alkaa kääntyä...
Ihmetellään vain että USA:n hirmumyrskyalueilla on ...hirmumyrskyjä.
Mutta kuten toteat, asia on selvä, eikä se meidän maininnoistamme mihinkään tule muuttumaan.
Tänään olin aamulla koiria ulkoiluttamassa ja näin taivaalla pilvet joiden takana aurinko: tuli ihan mieleen sellaiset 1700- ja 1800-luvun maisemamaalaukset, joissa on kuvattu jokin armada. No, siitähän syntyi runo, jonka jätin tarkoituksellisen monimieliseksi. Sotalaivan sijalle mietin taistelualusta, mutta se ei sopinut näkyyn.
Taivasta ja pilviä on mukava katsoa. En mieti silloin ikinä ilmastonmuutosta. En edes kun myrskyää. Myrskyt ovat itsessään ihan riittäviä.
Niin, maailma pursuaa myös aivan muutakin kuin heikkoa kasvihuonekaasua eli ilmakehän hiilidioksidia. En vähättele asiaa, koska balanssi on herkkä, mutta tietynlainen epätasapaino asioiden käsittelyssä on alkanut sen verran nyppiä, että hoidan oman tonttini mutta mistään muusta en ala ahdistua: jännityksellä odotan kylmeneekö vai lämpeneekö - mikäli kylmenee, arvelen sen johtuvan myös muusta kuin ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.
Joltakin on tämän päivän aikana päässyt kaksi kertaa bitpull irti meidän alueella. Päivällä sitä etsittiin, kunnes emäntänsä löysi sen tuosta yhdeltä isolta tontilta (tytär kertoi). Äsken sama koira pyyhälsi vaaleanpunaisissa pöksyissä ohitseni pimeälle tielle, kun olin postilaatikolla. Vein postit kotiin ja menin uudelleen ulos katsomaan. Koira olikin sillä aikaa meinannut hypätä naapurin keittiön ikkunasta läpi, sisään oli kova kiire. Onneksi naapurit saivat koiran kiinni. Vein heille hihnan ja lähdin katselemaan ympäristöön, josko koiraa etsittäisiin. Koiralla oli juoksuaika; löysin verisen siteen pihatien päästä. No, eiköhän tuo vielä tämän päivän aikana pääse kotiinsa, kun on ilmoitettu useampaan paikkaan ja tuli jo joitakin vastauksia, kenen koira saattaisi olla.
Koiralla ei siis ollut pannassaan minkäänlaisia omistajatietoja. Oli aivan vauhko ja peloissaan. Vaikutti sinänsä kiltiltä tapaukselta. Valvonta vain jäänyt hiukan vähille. Ilmeisesti juoksuaikana saattavat karkailla, joten pitäisi olla kytkettynä varmuuden vuoksi.
20 vuotta beatlesini oli John. Sitten tajusin, että Paulhan on se luovin ja ilman muuta musiikillisin. Se nero minkä kuvittelin Johnin olevan. Mm. Sergeant Pepper ja Macigal Mystery-konseptit perustuivat Paulin konseptiin ja suunnitteluun. Mutta tässä vaiheessa elämää tajuaa että Ringo on yhtä elämän kanssa. (No, Lennonin soolotuotannot on hyvin tärkeitä mulle edelleen. Ne repii sisältä. Paitsi juuri se kaikkien tuntema Imagine, joka on jotenkin hyytävä nada-biisi mulle sisällöltään. Utopia on aina jotenkin tyhjä maailmasta oli se sitten kuinka "kaunis" tahansa. Lennonin Mother mm. on killereiden killeri. Ei voi kuunnella ilman vettä silmissä.) Sorry järjetön mielleyhtymä Beatlesista ...aiheesta pomppiminen.
Mother perustuu Johnin hyvin henkilökohtaisiin lapsuuden kokemuksiin. Ensin häipyi isä. Sitten äiti ei osannut olla emotionaalisesti läsnä, eikä sitten enää fyysisestikään. Vahva hylkäämiskokemus. Toki yksi maailman yleisistä tarinoista. Onneksi ei osunut itselle.
Jossain vaiheessa kuuntelin aika paljonkin Beatlesiä, pitänee kaivaa albumit esiin. Täytyy myöntää, että en ole juuri perehtynyt bändiin musiikin taustalla mitä nyt ihan yleistietoa on kertynyt. Nää Imagine-tyyppiset jutut saa puolittain hyvälle mielelle, kunnes sitten tajuaa että (varsinkin nykyisin) kyse on liian usein katteettomasta hyvistelystä ja kaksista säännöistä. Yhden tällaisen moraaliposeeraajan laulua on kuultu tänäkin kesänä EM-futiksen yhteydessä (Bono). Mulla meni usko Bonoon jokunen vuosi sitten, kun kuuntelin poliittisia välispiikkejä Ruotsissa / Tanskassa järjestetyssä konsertissa: idealisti ja monessa sinänsä kannatettavassa asiassa mukana mutta sitten taas toisaalta pihalla kuin lumiukko.
Siis kappale joka soi alvariinsa on tää Martin Garrixin, The Edgen ja Bonon We Are The People, sinänsä ihan kelpo nykyralli... Tuotannollisesti toki pilattu nykypopmusiikin kliseillä.
Näin sivusilmällä kerran dokumentin, missä kohdan "imagine there's no possession" soidessa näytettiin ilmakuvaa kartanosta, jossa Lennon soitti valkoista pianoa.
Ei siinä mitään, tykkään monista U2-kappaleista, mutta Bonon narstinen jeesustelu meni jossain kohtaa siihen että alkoi ärsyttää. Pilasi suhteeni bändiin, joka ehkä joskus muodostui.
Bono heitti joitakin sellaisia välispiikkejä, että konsertissa saattoi olla ihmisiä - siis maksaneita asiakkaita - joiden ajatuksia nuo jutut loukkasivat sikäli, että B. demonisoi ihmisiä, joilla on erilainen maailmankuva kuin hänellä: teki natsitervehdyksiä ja lausui samalla ruotsidemokraattien johtajan nimen ja otti kantaa Ruotsin vaaleihin. Toki sarkasmi / yleisön haastaminen / poliittinen kannanotto on ihan ok, mutta valitettavasti Bono ei tunnu ymmärtävän, että hänen kaltaisensa hyvät ihmiset ovat pistäneet monessa suhteessa asiat pikemminkin huonolle tolalle kuin parantaneet niitä. On silloin turha demonisoida ihmisiä, jotka esittävät oman protestinsa ja huolensa erinäisten utopististen projektien haittapuolista (en puolustele rasismia). No, alkoi vaan ottaa pannuun, että poptähti esiintyy kuin jumala ja tekee politiikkaa konsertissa, johon on tultu viihtymään ja fiilistelemään; mutta kaiketi moraalisaarnaus on ihan olennainen osa U2:n keikkoja. Bono ei rikkaana ihmisenä kohtaa ikinä niitä yhteiskunnallisia riskejä, joita hänen kaltaistensa spektaakkeliutopistien täysin utopistinen politiikka saa aikaan, hyvistä tarkoituksista huolimatta.
Saman Bono teki Italiassa ja kutsui Matteo Salvinia Saatanaksi. Kaikki italialaiset eivät ilmeisesti ilahtuneet. Sinänsä näiden Bonon juttujen ei pitäisi ketään yllättää ja loukata, koska ovat niin ilmeisiä, mutta voi tietenkin harmittaa, jos paikalle tulee tällainen universaali jeesustelija, jolla ei ole mitään tajua paikallisista ongelmista. Utopian voima on siinä, että se voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta katteettomat ja loppuun saakka ajattelemattomat skenaariot eivät toimi, kun ihminen ei ole sellainen hyvis mitä utopistit ajattelevat.
Sinänsä Bono on mulle ihan yksi ja sama, ei olisi pitänyt avautua tästä ollenkaan. Ei ole aiheuttanut traumoja. Onpahan vaan tuollainen yksi aikamme megaihmisistä.
Ymmärrän hyvin tuon Bono jutun. Itsekin olen pitänyt esim. Achtung Babystä todella paljon, mutta politisoimisen tuominen nykytrendin mukaisesti musaan on tyhmää. Kuvaamasi juttu Ruotsissa muistutti kiihottamista. Ei laitonta, mutta kuitenkin voimakkaasti poissulkevaa.
Maailma on mielettömästi kaksoisstandardisuuksiinsa koko ajan yhä syvemmälle sotkeutuva. Esimerkki, ajankohtainen. Meksikon muuri, muistatte. Siis se, jota Obaman aikana alettiin rakentaa. No, nyt muuria ja jättiaitaa rakennetaan Latvian ja Liettuan rajalle. Mutta: eri juttu. Simsalabim.
Bruce on kiikkunut myös bonouden rajamailla. On tehnyt mulle tiukkaa. BS on nykyään niin täysaikalainen. Kuitenkin tarvitsen joskus sen voimabiisin pelastamaan päiväni, esim. Thunder Roadin.
Brittein saaren suursankarillani, Elviksellä, Costellolla, sama juttu. Mutta kun sen ohittaa, musa hoitaa. Morrisey on tehnyt toisin. Sehän on hypännyt "pimeälle" (hah) puolelle. Ottaa varmaan kovasti sen faneille.
Tuli muuten mieleen, että yksi todella taitava ja hienosti soiva suomalainen livebändi on Poets of the Fall. Tässä näytettä Venäjältä - varmasti uppoaa paikalliseen melankoliaan (tyttöjä yleisössä jonkin verran):
https://www.youtube.com/watch?v=AGPpUTPzS6k (Carnival of Rust)
Tuosta Vesan katumuksesta Bono-avautumisen (heh) suhteen: todella tuttu tunne. Mutta jos emme koskaan sanoisi mitään mikä paljastaa inhimillisyytemme ja ajatuksemme niin kuin ne ovat, olisimme pelkkiä oikea-asennerobotteja toistemme silmissä. Kuoria. Toisaalta juuri sellaistahan nyt jotkut haluavatkin.
Jospa kerran menettäisin muutenkin vähäisen itsesensuurini ja sanoisin kaikesta kaiken, siis mitä itse ajattelen ! Se olisi hyvä teko vaikka jotkut saattaisivat loukkaantua. Olisin ihminen ajatuksineen enkä sensorinen asetus.
"Taiteilija joka on hyvyydessään täysin aikalainen on niin tylsä hahmo."
En tee listoja kenestäkään, mutta tuosta lähtisi liikkeelle lista joka jatkuisi pitkään pitkään. Onneksi on Morrisey 2000-luvun versiona.
Mulle kävi karmea moka kun vaihdoin (pakosta, kun edellinen sanoi tilt) autoa keväällä. Näytti että siinä on cd-soittimen paikka, en tarkistanut (liian nopea) ja kun yritin joskus viikon päästä tyrkätä levyä koteloon niin siellä oli muovia vastassa. Itselleni tärkein musan kuuntelu paikka on siis ollut tukossa. Tytön Spotifystä joskus kuunnellaan mutta eihän se ole sama asia.
Itse kuuntelen musiikkia työhuoneella, joko luureilla tai ilman. Autossa kuuntelen yleensä sitä soopaa mitä tulee musiikkikanavilta (kun nuoriso tahtoo kuunnella NRJ:tä, Loopia ja vastaavia). Yksin autolla liikkuessa (yleensä joku pidempi matka) kuuntelen lähinnä puheohjelmia.
Taiteilijat ovat usein luonteeltaan maailmanpelastajia. Näin lukijan / vastaanottajan kannalta se on ehkä kaikkein tylsin juttu. Maailma on täynnä hyvää tarkoittavia maailmanpelastajia. Taiteelta odotan taiteellista laatua, ensisijaisesti, ja jotain sellaista (osana laatua), että omat ajatukset menevät sijoiltaan.
Se ei ole minkäänlaista laatua, että huutaa samassa kuorossa kuin 90 prosenttia muista, vaikka sitten astetta taitavammin ja jonkin soolon väliin vetäen.
Meille tuli juuri eräs lehti. Kannessa kotimainen kirjailija ja kuvan vieressä tekstiä, että vaikeat aiheet eivät ole (hänelle) vieraita tms. No, en mene väittämään tuosta tekijästä mitään, mutta paljon on sitä, hyvin paljon, että "rohkeana" tai "radikaalina" pidetään taiteessa juttuja, jotka vain toistavat ja vahvistavat juuri niitä yhteiskunnan kaikkein ensimmäisiä ja eniten oikeina pidettyjä arvoja ja näkökulmia. En ymmärrä mistä sokeus tuolle oikein tulee. Ok, toki niitä saa puolestani ihan rauhassa vahvistaa ja ilmaista mutta ei siinä mitään radikaalia ole. Tämä koskee tietenkin muutakin kuin kirjallisuutta. Esim. räp. Voiko keskiluokkainen ihminen lasitetulla terassillaan olla muka vielä enemmän tyytyväinen siihen että "pojilla" on räpissä juuri ne oikeat arvot, ne mitkä pitääkin?
No, bonotukset saivat nämä nyt liikkeelle...
Radikaalia taidetta, ilmaisua tässä ajassa on todella vähän.
"En oikein tiedä. Jos ajatellaan vaikka romaanikirjailijoita niin onko siellä tänä päivänä elävien kirjoissa kuinka monia suorastaan kirkuen maailmanpelastajia."
Jari, siellä on juuri niitä.
Sitten on tietenkin tekstilähtöiset erikseen. Ja tarinankertojat. Arvostan heitä molempia. Luen heitä mielelläni. Jos vielä nuo sulavat yhteen jotenkin (ilman sitä maailmanpelastus-efektiä) niin hienoa.
Joo, en tiedä mikä siinä on, että niin moni taiteilija haluaa jättää jäljen että hän ajattelee vastuullisesti (lainausmerkit voi laittaa).
Ehkä selitys on ilmeinen eikä monimutkainen: taitelijat ovat vain keskimääräistä parempia ja vastuullisempia ihmisiä (hymiöllä tai ilman).
Jos ei ajattele ihan oikein, saattaa saada kuulla olevansa jonkinlainen foobikko, eli huono ajattelu johtuu siitä... Patologia. Sairaus! Jos emme ole hyviä (lukija saa päättää kenestä nyt puhun), olemme sairaita. Tarvitsemme ehkä hoitoa. Eheyttämistä. Tai jotain muuta. Teoksia jotka avaavat silmämme "näkemään kaiken hyvän." No, joo. Niin kuin hyvää ei jokainen näkisi. Mutta katseet voivat kohdistua vain toisin.
Tuossa on juuri pöydässä edessä lehti, jossa taas yksi kirjailija "kirjoittaa ja keskustelee maailmaa paremmaksi".
Totta kai kirjailijat ovat ensisijaisesti tarinankertojia. Olen lukenut jonkin verran erilaisia kirjailijoiden suunnitelmia. Kyllä niissä näkyvät tämän päivän maailmanparannuksen aiheet hyvin selkeästi, siis todella monessa suunnitelmassa. Eihän siinä ole sinänsä mitään vikaa.
Olen kesäisin huvittanut itseäni lukemalla dekkareita, jotka on kirjoitettu hyvän ihmisen imagon pohjalta. Ne ovat osin ihan mainiosti kirjoitettuja, mutta mikä kutkuttavinta: niiden ihanteellinen aatemaailma on täydellisessä ristiriidassa aiheiden kanssa, joita ne käsittelevät. Tai siis eivät tietenkään ole siellä fiktion sisällä mutta suhteessa todellisuuteen. Monet niistä ovat palkittuja teoksia ja niiden yhteiskuntakritiikkiä on kiitelty. Ne on siis kirjoitettu käytännöllisesti tietyn todellisuudesta irtaantuneen kuplan viihdykkeeksi. Myy hyvin ja on kaikin puolin salonkikelpoista. Näitä etenkin ruotsalaisessa dekkariskenessä paljon, mutta ei niinkään tanskakaisessa ja islantilaisessa.
Joku ilmastonmuutos tms sertifioitu huolenaihe ei ole mitenkään vaikea aihe. Jos joku kirjoittaa omasta rikkinäisyydestään syvällisesti tai kulttuurimme sekopäisyydestä rehellisesti, niin se alkaa olla jo paljon haastavampaa aiheena. Kirjalliset muodot ovat kaikille hankalia, jos tahtoo olla uskottava.
Itse en oikein saa dekkaria nieltyä alas millään. Chandlereita luin kaksikymppisenä. Koska muka piti. Yksi hieno virke jäi mieleen. Siinä puhuttiin tähdistä jotka loistivat taivaalla ja olivat niin viisaita, että ymmärsivät pysyä kaukana Los Angelesista.
Itse aloitin kerran myös dekkarin kirjoittamisen, eräänlaisen -anti. Siinä oli aika alussa virke jossa mainittiin metrojunan katoavan Myllypuron ja Kontulan väliseen pimeyteen. Sinne katosi sekin kässäri...hah ha.
Ja dekkareissahan, pohjoismaissa, on se ääni oikeastaan aina. Vastuullinen ääni kertomassa yhteiskunnan rakenteista jotka tuottavat kärsimystä liian monille. (Niin kuin saattavat tuottaakin, mutta joskus jotakin muuta on minunkin toivomukseni.)
Dekkari on aivan yhtä pätevä laji kuin mikä hyvänsä. Matti Yrjänä Joensuu Harjunpää-dekkareineen oli minusta aikoinaan tosi hyvä parhaimmillaan. Dekkaria on käytetty kokeellisemmissakin romaaneissa pohjana jota muunnellaan, tästä osoituksena nk. metafyysisen salapoliisiromaanin genre.
Mielenkiintoinen on myös kirjallinen laji, jolle en tiedä nimeä mutta joka kyllä toimii sekä rikoksen että muun alueen välisellä alueella. Tulee mieleen parikin Monika Fagerholmin kirjaa jotka lukenut.
Takaa-ajattu -tematiikka on kiehtovaa. Juuri se kuinka tuo metafyysinen silmukka kiristyy. Eikä tarvitse esimerkkiä etsiä sen kauempaa kuin Raskolnikovin tarinasta.
Tematiikka jossa syyllisyys muuttuu vähitellen pakoksi jonkinlaiseen ratkaisuun on kiehtovaa. Jokainenhan meistä kokee ehkä olevansa jonkinlaisen rikkinäisen valeidentiteetin vankeina.
Takaa-ajettu, pakoyritykset, halu jäädä kiinni, kaikki tämä joko ilman syytä tai syystä, on aina hyvä peruskuvio.
Muistaakseni Fagerholminkin romaaneja on joissakin opinnäytetöissä jotenkin sovitettu metafyysisen salapoliisiromaanin genreen (Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö): kyse juuri tällaisista kokeilevista / postmodernistisista teoksista, joissa on jälkiä dekkarista (esim. päähenkilö, joka selvittää rikosta / arvoitusta), mutta joissa sitten ei päädytä mihinkään varsinaiseen ratkaisuun tai se on toissijainen ja pääroolissa on "metafyysinen" ja "metafiktiivinen" etsintä, itse prosessi.
Ihmisethän ovat kautta aikojen katsoneet taivaan erilaisia väri-ilmiöitä miettien, että mitähän tuokin tarkoittaa, "mitä on tulossa." Nykyään kun sataa, tai on kovin kylmä tai kuuma, tai tulee navakasti ei enää mietitä, vaan vastaus on joillakin heti arkipuheessa valmiina: ilmastonmuutos.
VastaaPoistaUutisissa oli tutkimustulos että ilmastonmuutos aiheuttaa myös ilmaston kylmenemistä.
Niin. Nyt kun siis tiedetään että se aiheuttaa sekä lämpenemistä että toisaalla kylmenemistä ja aivan varmasti tiedetään että ilmasto on aina ja jatkuvasti muuttuvassa tilassa joko kylmenemisen tai lämpenemisen suuntaan, on turvattu kaikki ilmastollinen muutos, niin, että kyseessä on aina ilmastonmuutos mennään mihin suuntaan tahansa. Case is closed.
Ja joo, pitääkö tässä nyt taas sanoa ilmeinen ettei tuo tarkoita, että kiistäisin ihmisen aiheuttamasta hiilidioksidin vaikutuksesta yhtään mitään? En kiistä.
Kyse ei olekaan siitä vaan huomiosta, miten tätä maailman raskainta ja ladatuinta taivaanmerkkiä halutaan suojella kaikin keinoin ettei kukaan pääse sanomaan edes väärin tai typerästi. Se pitää muurata umpeen.
"Ääri-ilmiöiden" lisääntyminen sitten.
Totta varmasti, ja kuten viime vuodet ovat näyttäneet liiankin totta, mutta ettei ihan historiaa kadotettaisi niin vaikkapa jo 1800- ja 1900 -lukujen ilmastohistoriallisten megaluokan ääri-ilmiöiden kevytkin tunteminen palauttaa mieleen, että kyllä luonto on kurittanut ennenkin.
Nuoriso varsinkin luulee toisinaan, että tornadot, hirmumyrskyt, jättimäiset metsäpalot, vuosikausia kestävät kuivuudet, tuhotulvat, helleaallot jne. ovat vasta ihan viimeaikojen ilmiöitä.
Monet ovatkin ryhtyneet päätoimisiksi sääilmiöiden tiedottajaksi.
Historiattomuus on paska homma jos haluaa hahmottaa kokonaisuuksia, niin luonnontieteellisen historian suhteen.
Mutta taivaalle kannattaa katsoa niin paljon kuin mahdollista. Siellä tapahtuu usein kummia luonnollisia asioita.
"Historiattomuus on paska homma jos haluaa hahmottaa kokonaisuuksia, niin MYÖS luonnontieteellisen historian suhteen."
PoistaItse en väitä tietäväni paljoakaan. Mutta sen verran esimerkiksi että tiedän olleen tällä vuosisadalla aiemmin tulvia jotka ovat hukuttaneet miljoona(!) ihmistä kerralla, ja esimerkiksi kuivuutta ja hiekkamyrskyjä jotka ovat hukuttaneet kokonaisia jenkkiosavaltioita pölyyn ja köyhyyteen vuosiksi tuhoten miljoonien elinkeinot.
Vastaavaa ei ole tällä vuosituhannella (2000) nähty.
No, toisaalta vastaavaa on varmasti tulossa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Kuten tiedämme niin koskaan ennen historian aikana ei ole ollut yhtaikaa elossa olevia ihmisiä niin paljon kuin tänään."
PoistaJuuri noin. Ja juuri tuo luonnonilmiö on se ääri-ilmiö, ääri-ilmiöiden ääri-ilmiö, mistä ei puhuta, mihin ei haluta vaikuttaa ja joka selitetään pois, että vuonna 2100 väestömäärä alkaa kääntyä...
Ihmetellään vain että USA:n hirmumyrskyalueilla on ...hirmumyrskyjä.
Mutta kuten toteat, asia on selvä, eikä se meidän maininnoistamme mihinkään tule muuttumaan.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaTänään olin aamulla koiria ulkoiluttamassa ja näin taivaalla pilvet joiden takana aurinko: tuli ihan mieleen sellaiset 1700- ja 1800-luvun maisemamaalaukset, joissa on kuvattu jokin armada. No, siitähän syntyi runo, jonka jätin tarkoituksellisen monimieliseksi. Sotalaivan sijalle mietin taistelualusta, mutta se ei sopinut näkyyn.
VastaaPoistaTaivasta ja pilviä on mukava katsoa. En mieti silloin ikinä ilmastonmuutosta. En edes kun myrskyää. Myrskyt ovat itsessään ihan riittäviä.
Niin, maailma pursuaa myös aivan muutakin kuin heikkoa kasvihuonekaasua eli ilmakehän hiilidioksidia. En vähättele asiaa, koska balanssi on herkkä, mutta tietynlainen epätasapaino asioiden käsittelyssä on alkanut sen verran nyppiä, että hoidan oman tonttini mutta mistään muusta en ala ahdistua: jännityksellä odotan kylmeneekö vai lämpeneekö - mikäli kylmenee, arvelen sen johtuvan myös muusta kuin ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.
Joltakin on tämän päivän aikana päässyt kaksi kertaa bitpull irti meidän alueella. Päivällä sitä etsittiin, kunnes emäntänsä löysi sen tuosta yhdeltä isolta tontilta (tytär kertoi). Äsken sama koira pyyhälsi vaaleanpunaisissa pöksyissä ohitseni pimeälle tielle, kun olin postilaatikolla. Vein postit kotiin ja menin uudelleen ulos katsomaan. Koira olikin sillä aikaa meinannut hypätä naapurin keittiön ikkunasta läpi, sisään oli kova kiire. Onneksi naapurit saivat koiran kiinni. Vein heille hihnan ja lähdin katselemaan ympäristöön, josko koiraa etsittäisiin. Koiralla oli juoksuaika; löysin verisen siteen pihatien päästä. No, eiköhän tuo vielä tämän päivän aikana pääse kotiinsa, kun on ilmoitettu useampaan paikkaan ja tuli jo joitakin vastauksia, kenen koira saattaisi olla.
PoistaKoiralla ei siis ollut pannassaan minkäänlaisia omistajatietoja. Oli aivan vauhko ja peloissaan. Vaikutti sinänsä kiltiltä tapaukselta. Valvonta vain jäänyt hiukan vähille. Ilmeisesti juoksuaikana saattavat karkailla, joten pitäisi olla kytkettynä varmuuden vuoksi.
Poista".... koira pyyhälsi vaaleanpunaisissa pöksyissä ohitseni pimeälle tielle..."
VastaaPoistaIhan Beatlesia vuodesta 1967 eteenpäin, jostakin biisistä jonka Ringo laulaa...
(sehän sai vetää aina vain yhden per albumi)
Piti kirjoittaa tietenkin pitbull... Mutta meno oli äsken niin vauhdikasta, että olisi voinut olla ihan hyvin bitpull...
VastaaPoista20 vuotta beatlesini oli John. Sitten tajusin, että Paulhan on se luovin ja ilman muuta musiikillisin. Se nero minkä kuvittelin Johnin olevan. Mm. Sergeant Pepper ja Macigal Mystery-konseptit perustuivat Paulin konseptiin ja suunnitteluun. Mutta tässä vaiheessa elämää tajuaa että Ringo on yhtä elämän kanssa.
VastaaPoista(No, Lennonin soolotuotannot on hyvin tärkeitä mulle edelleen. Ne repii sisältä. Paitsi juuri se kaikkien tuntema Imagine, joka on jotenkin hyytävä nada-biisi mulle sisällöltään. Utopia on aina jotenkin tyhjä maailmasta oli se sitten kuinka "kaunis" tahansa. Lennonin Mother mm. on killereiden killeri. Ei voi kuunnella ilman vettä silmissä.)
Sorry järjetön mielleyhtymä Beatlesista ...aiheesta pomppiminen.
Mother perustuu Johnin hyvin henkilökohtaisiin lapsuuden kokemuksiin. Ensin häipyi isä. Sitten äiti ei osannut olla emotionaalisesti läsnä, eikä sitten enää fyysisestikään. Vahva hylkäämiskokemus.
PoistaToki yksi maailman yleisistä tarinoista. Onneksi ei osunut itselle.
Jossain vaiheessa kuuntelin aika paljonkin Beatlesiä, pitänee kaivaa albumit esiin. Täytyy myöntää, että en ole juuri perehtynyt bändiin musiikin taustalla mitä nyt ihan yleistietoa on kertynyt. Nää Imagine-tyyppiset jutut saa puolittain hyvälle mielelle, kunnes sitten tajuaa että (varsinkin nykyisin) kyse on liian usein katteettomasta hyvistelystä ja kaksista säännöistä. Yhden tällaisen moraaliposeeraajan laulua on kuultu tänäkin kesänä EM-futiksen yhteydessä (Bono). Mulla meni usko Bonoon jokunen vuosi sitten, kun kuuntelin poliittisia välispiikkejä Ruotsissa / Tanskassa järjestetyssä konsertissa: idealisti ja monessa sinänsä kannatettavassa asiassa mukana mutta sitten taas toisaalta pihalla kuin lumiukko.
PoistaSiis kappale joka soi alvariinsa on tää Martin Garrixin, The Edgen ja Bonon We Are The People, sinänsä ihan kelpo nykyralli... Tuotannollisesti toki pilattu nykypopmusiikin kliseillä.
PoistaNäin sivusilmällä kerran dokumentin, missä kohdan "imagine there's no possession" soidessa näytettiin ilmakuvaa kartanosta, jossa Lennon soitti valkoista pianoa.
PoistaEi siinä mitään, tykkään monista U2-kappaleista, mutta Bonon narstinen jeesustelu meni jossain kohtaa siihen että alkoi ärsyttää. Pilasi suhteeni bändiin, joka ehkä joskus muodostui.
VastaaPoistaBono heitti joitakin sellaisia välispiikkejä, että konsertissa saattoi olla ihmisiä - siis maksaneita asiakkaita - joiden ajatuksia nuo jutut loukkasivat sikäli, että B. demonisoi ihmisiä, joilla on erilainen maailmankuva kuin hänellä: teki natsitervehdyksiä ja lausui samalla ruotsidemokraattien johtajan nimen ja otti kantaa Ruotsin vaaleihin. Toki sarkasmi / yleisön haastaminen / poliittinen kannanotto on ihan ok, mutta valitettavasti Bono ei tunnu ymmärtävän, että hänen kaltaisensa hyvät ihmiset ovat pistäneet monessa suhteessa asiat pikemminkin huonolle tolalle kuin parantaneet niitä. On silloin turha demonisoida ihmisiä, jotka esittävät oman protestinsa ja huolensa erinäisten utopististen projektien haittapuolista (en puolustele rasismia). No, alkoi vaan ottaa pannuun, että poptähti esiintyy kuin jumala ja tekee politiikkaa konsertissa, johon on tultu viihtymään ja fiilistelemään; mutta kaiketi moraalisaarnaus on ihan olennainen osa U2:n keikkoja. Bono ei rikkaana ihmisenä kohtaa ikinä niitä yhteiskunnallisia riskejä, joita hänen kaltaistensa spektaakkeliutopistien täysin utopistinen politiikka saa aikaan, hyvistä tarkoituksista huolimatta.
VastaaPoistaSaman Bono teki Italiassa ja kutsui Matteo Salvinia Saatanaksi. Kaikki italialaiset eivät ilmeisesti ilahtuneet. Sinänsä näiden Bonon juttujen ei pitäisi ketään yllättää ja loukata, koska ovat niin ilmeisiä, mutta voi tietenkin harmittaa, jos paikalle tulee tällainen universaali jeesustelija, jolla ei ole mitään tajua paikallisista ongelmista. Utopian voima on siinä, että se voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta katteettomat ja loppuun saakka ajattelemattomat skenaariot eivät toimi, kun ihminen ei ole sellainen hyvis mitä utopistit ajattelevat.
PoistaSinänsä Bono on mulle ihan yksi ja sama, ei olisi pitänyt avautua tästä ollenkaan. Ei ole aiheuttanut traumoja. Onpahan vaan tuollainen yksi aikamme megaihmisistä.
PoistaYmmärrän hyvin tuon Bono jutun. Itsekin olen pitänyt esim. Achtung Babystä todella paljon, mutta politisoimisen tuominen nykytrendin mukaisesti musaan on tyhmää. Kuvaamasi juttu Ruotsissa muistutti kiihottamista. Ei laitonta, mutta kuitenkin voimakkaasti poissulkevaa.
VastaaPoistaMaailma on mielettömästi kaksoisstandardisuuksiinsa koko ajan yhä syvemmälle sotkeutuva. Esimerkki, ajankohtainen.
Meksikon muuri, muistatte. Siis se, jota Obaman aikana alettiin rakentaa. No, nyt muuria ja jättiaitaa rakennetaan Latvian ja Liettuan rajalle. Mutta: eri juttu. Simsalabim.
Bruce on kiikkunut myös bonouden rajamailla. On tehnyt mulle tiukkaa. BS on nykyään niin täysaikalainen. Kuitenkin tarvitsen joskus sen voimabiisin pelastamaan päiväni, esim. Thunder Roadin.
Brittein saaren suursankarillani, Elviksellä, Costellolla, sama juttu. Mutta kun sen ohittaa, musa hoitaa. Morrisey on tehnyt toisin. Sehän on hypännyt "pimeälle" (hah) puolelle. Ottaa varmaan kovasti sen faneille.
PoistaNuo vanhat U2-biisit ovat minusta tosi hyviä. Mieluusti kuuntelen nykyisin klassikkoja ja klassista, instrumentaalimeininkiä. Niistä tulee puhdas olo.
PoistaTaiteilija joka on hyvyydessään täysin aikalainen on niin tylsä hahmo.
No, ehkä on vain lopulta monia aikalaisia, tylsiä kaikki omassa kategoriassaan.
Näin toivotonta ei taida onneksi ihan kaikki olla. Tulee myös kamaa, joka menee ihan omia latujaan ja omalla kierteellään.
Tuli muuten mieleen, että yksi todella taitava ja hienosti soiva suomalainen livebändi on Poets of the Fall. Tässä näytettä Venäjältä - varmasti uppoaa paikalliseen melankoliaan (tyttöjä yleisössä jonkin verran):
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=AGPpUTPzS6k (Carnival of Rust)
https://www.youtube.com/watch?v=0B57XFyNP2g (Lift)
Sanoitukset ja sovitukset välillä "hiukan" mahtipontisia, mutta osaavat kyllä soittaa ja laulaa hienosti omassa genressään.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuosta Vesan katumuksesta Bono-avautumisen (heh) suhteen: todella tuttu tunne. Mutta jos emme koskaan sanoisi mitään mikä paljastaa inhimillisyytemme ja ajatuksemme niin kuin ne ovat, olisimme pelkkiä oikea-asennerobotteja toistemme silmissä. Kuoria.
VastaaPoistaToisaalta juuri sellaistahan nyt jotkut haluavatkin.
Jospa kerran menettäisin muutenkin vähäisen itsesensuurini ja sanoisin kaikesta kaiken, siis mitä itse ajattelen ! Se olisi hyvä teko vaikka jotkut saattaisivat loukkaantua. Olisin ihminen ajatuksineen enkä sensorinen asetus.
"Taiteilija joka on hyvyydessään täysin aikalainen on niin tylsä hahmo."
PoistaEn tee listoja kenestäkään, mutta tuosta lähtisi liikkeelle lista joka jatkuisi pitkään pitkään. Onneksi on Morrisey 2000-luvun versiona.
Mulle kävi karmea moka kun vaihdoin (pakosta, kun edellinen sanoi tilt) autoa keväällä. Näytti että siinä on cd-soittimen paikka, en tarkistanut (liian nopea) ja kun yritin joskus viikon päästä tyrkätä levyä koteloon niin siellä oli muovia vastassa. Itselleni tärkein musan kuuntelu paikka on siis ollut tukossa. Tytön Spotifystä joskus kuunnellaan mutta eihän se ole sama asia.
Itse kuuntelen musiikkia työhuoneella, joko luureilla tai ilman. Autossa kuuntelen yleensä sitä soopaa mitä tulee musiikkikanavilta (kun nuoriso tahtoo kuunnella NRJ:tä, Loopia ja vastaavia). Yksin autolla liikkuessa (yleensä joku pidempi matka) kuuntelen lähinnä puheohjelmia.
PoistaTaiteilijat ovat usein luonteeltaan maailmanpelastajia. Näin lukijan / vastaanottajan kannalta se on ehkä kaikkein tylsin juttu. Maailma on täynnä hyvää tarkoittavia maailmanpelastajia. Taiteelta odotan taiteellista laatua, ensisijaisesti, ja jotain sellaista (osana laatua), että omat ajatukset menevät sijoiltaan.
Se ei ole minkäänlaista laatua, että huutaa samassa kuorossa kuin 90 prosenttia muista, vaikka sitten astetta taitavammin ja jonkin soolon väliin vetäen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMeille tuli juuri eräs lehti. Kannessa kotimainen kirjailija ja kuvan vieressä tekstiä, että vaikeat aiheet eivät ole (hänelle) vieraita tms. No, en mene väittämään tuosta tekijästä mitään, mutta paljon on sitä, hyvin paljon, että "rohkeana" tai "radikaalina" pidetään taiteessa juttuja, jotka vain toistavat ja vahvistavat juuri niitä yhteiskunnan kaikkein ensimmäisiä ja eniten oikeina pidettyjä arvoja ja näkökulmia.
PoistaEn ymmärrä mistä sokeus tuolle oikein tulee.
Ok, toki niitä saa puolestani ihan rauhassa vahvistaa ja ilmaista mutta ei siinä mitään radikaalia ole.
Tämä koskee tietenkin muutakin kuin kirjallisuutta. Esim. räp.
Voiko keskiluokkainen ihminen lasitetulla terassillaan olla muka vielä enemmän tyytyväinen siihen että "pojilla" on räpissä juuri ne oikeat arvot, ne mitkä pitääkin?
No, bonotukset saivat nämä nyt liikkeelle...
Radikaalia taidetta, ilmaisua tässä ajassa on todella vähän.
"En oikein tiedä. Jos ajatellaan vaikka romaanikirjailijoita niin onko siellä tänä päivänä elävien kirjoissa kuinka monia suorastaan kirkuen maailmanpelastajia."
PoistaJari, siellä on juuri niitä.
Sitten on tietenkin tekstilähtöiset erikseen. Ja tarinankertojat. Arvostan heitä molempia. Luen heitä mielelläni. Jos vielä nuo sulavat yhteen jotenkin (ilman sitä maailmanpelastus-efektiä) niin hienoa.
Joo, en tiedä mikä siinä on, että niin moni taiteilija haluaa jättää jäljen että hän ajattelee vastuullisesti (lainausmerkit voi laittaa).
PoistaEhkä selitys on ilmeinen eikä monimutkainen: taitelijat ovat vain keskimääräistä parempia ja vastuullisempia ihmisiä (hymiöllä tai ilman).
Jos ei ajattele ihan oikein, saattaa saada kuulla olevansa jonkinlainen foobikko, eli huono ajattelu johtuu siitä...
Patologia. Sairaus! Jos emme ole hyviä (lukija saa päättää kenestä nyt puhun), olemme sairaita. Tarvitsemme ehkä hoitoa. Eheyttämistä. Tai jotain muuta. Teoksia jotka avaavat silmämme "näkemään kaiken hyvän."
No, joo.
Niin kuin hyvää ei jokainen näkisi. Mutta katseet voivat kohdistua vain toisin.
Tuossa on juuri pöydässä edessä lehti, jossa taas yksi kirjailija "kirjoittaa ja keskustelee maailmaa paremmaksi".
VastaaPoistaTotta kai kirjailijat ovat ensisijaisesti tarinankertojia. Olen lukenut jonkin verran erilaisia kirjailijoiden suunnitelmia. Kyllä niissä näkyvät tämän päivän maailmanparannuksen aiheet hyvin selkeästi, siis todella monessa suunnitelmassa. Eihän siinä ole sinänsä mitään vikaa.
Olen kesäisin huvittanut itseäni lukemalla dekkareita, jotka on kirjoitettu hyvän ihmisen imagon pohjalta. Ne ovat osin ihan mainiosti kirjoitettuja, mutta mikä kutkuttavinta: niiden ihanteellinen aatemaailma on täydellisessä ristiriidassa aiheiden kanssa, joita ne käsittelevät. Tai siis eivät tietenkään ole siellä fiktion sisällä mutta suhteessa todellisuuteen. Monet niistä ovat palkittuja teoksia ja niiden yhteiskuntakritiikkiä on kiitelty. Ne on siis kirjoitettu käytännöllisesti tietyn todellisuudesta irtaantuneen kuplan viihdykkeeksi. Myy hyvin ja on kaikin puolin salonkikelpoista. Näitä etenkin ruotsalaisessa dekkariskenessä paljon, mutta ei niinkään tanskakaisessa ja islantilaisessa.
Po. tanskalaisessa... kännykällä näpyttelen.
PoistaJoku ilmastonmuutos tms sertifioitu huolenaihe ei ole mitenkään vaikea aihe. Jos joku kirjoittaa omasta rikkinäisyydestään syvällisesti tai kulttuurimme sekopäisyydestä rehellisesti, niin se alkaa olla jo paljon haastavampaa aiheena. Kirjalliset muodot ovat kaikille hankalia, jos tahtoo olla uskottava.
PoistaItse en oikein saa dekkaria nieltyä alas millään. Chandlereita luin kaksikymppisenä. Koska muka piti. Yksi hieno virke jäi mieleen. Siinä puhuttiin tähdistä jotka loistivat taivaalla ja olivat niin viisaita, että ymmärsivät pysyä kaukana Los Angelesista.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaItse aloitin kerran myös dekkarin kirjoittamisen, eräänlaisen
Poista-anti. Siinä oli aika alussa virke jossa mainittiin metrojunan katoavan Myllypuron ja Kontulan väliseen pimeyteen.
Sinne katosi sekin kässäri...hah ha.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMikään ei ole niin ärsyttävää kuin vastuullinen kertojanääni selittämässä, miten asioiden pitäisi olla. Kuulostaa poliitikolta...
VastaaPoistaJa dekkareissahan, pohjoismaissa, on se ääni oikeastaan aina. Vastuullinen ääni kertomassa yhteiskunnan rakenteista jotka tuottavat kärsimystä liian monille.
Poista(Niin kuin saattavat tuottaakin, mutta joskus jotakin muuta on minunkin toivomukseni.)
Hyvin pitkälti establishmentin äänitorvi: näkee millä taataan huomio ja rahoitus.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSe on listalla keltaisella lapulla. Menenpä nyt ihan heti laittamaan kirjastossa tilaukseen!
PoistaTilattu. Kirjoja 18, varauksia 39 -eli joudun odottelemaan.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaDekkari on aivan yhtä pätevä laji kuin mikä hyvänsä. Matti Yrjänä Joensuu Harjunpää-dekkareineen oli minusta aikoinaan tosi hyvä parhaimmillaan. Dekkaria on käytetty kokeellisemmissakin romaaneissa pohjana jota muunnellaan, tästä osoituksena nk. metafyysisen salapoliisiromaanin genre.
PoistaMielenkiintoinen on myös kirjallinen laji, jolle en tiedä nimeä mutta joka kyllä toimii sekä rikoksen että muun alueen välisellä alueella. Tulee mieleen parikin Monika Fagerholmin kirjaa jotka lukenut.
Poista...muun alueen välisellä alueella...voi tätä meikäläisen pikakirjoitusta osastolta kamalaa suomen kieltä...
PoistaTakaa-ajattu -tematiikka on kiehtovaa. Juuri se kuinka tuo metafyysinen silmukka kiristyy. Eikä tarvitse esimerkkiä etsiä sen kauempaa kuin Raskolnikovin tarinasta.
PoistaTematiikka jossa syyllisyys muuttuu vähitellen pakoksi jonkinlaiseen ratkaisuun on kiehtovaa.
PoistaJokainenhan meistä kokee ehkä olevansa jonkinlaisen rikkinäisen valeidentiteetin vankeina.
Takaa-ajettu, pakoyritykset, halu jäädä kiinni, kaikki tämä joko ilman syytä tai syystä, on aina hyvä peruskuvio.
Muistaakseni Fagerholminkin romaaneja on joissakin opinnäytetöissä jotenkin sovitettu metafyysisen salapoliisiromaanin genreen (Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö): kyse juuri tällaisista kokeilevista / postmodernistisista teoksista, joissa on jälkiä dekkarista (esim. päähenkilö, joka selvittää rikosta / arvoitusta), mutta joissa sitten ei päädytä mihinkään varsinaiseen ratkaisuun tai se on toissijainen ja pääroolissa on "metafyysinen" ja "metafiktiivinen" etsintä, itse prosessi.
Poista