torstai 30. syyskuuta 2021

Koivu

 

Sain isältäni syntymäpäivälahjaksi kuvan, jonka piirsin ekaluokkalaisena vuonna 1978. Liitutyön nimi on Talvinen puu. Teos syntyi marras-joulukuussa omassa luokassa, Keuruun alakoulun kivirakennuksessa, jossa kävin hieman yli puolet ensimmäisestä luokasta ennen kuin muutimme Pohjanmaalle. Teoksen inspiraationa on varmaankin ollut kotipiha Kylmälahden rannalla, pihan isot koivut. Ne olivat alkaneet saada öisin huurreviitan. Tuolloin, seitsenvuotiaana, näytti, että minussa voisi olla taiteilijan vikaa:



Koska minusta ei tullut kuvataiteilijaa vaan sanataiteilija, ikuistin äsken kuvan tankarunon muotoon:


Yö, taas näen kuun:

lävistää huurrekoivun,

lävistää muiston

valkoiset siivet, lunta

vain hennoilla juurilla.


Halusin mukaan aikaperspektiivin, joten kuvasin tauluni niin, että kuvassa näkyy nykyinen hahmoni piirroksen taustalla sekä salaman välähdys.


keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Pikkuporvarit

 

"Pikkuporvari voi kyllä ihailla taidetta ja yrittää omia sitä itselleen, mutta pikkuporvarin käsissä se menettää luonteensa ja muuttuu mitäänsanomattomaksi hötöksi."

Missä mielessä esimerkiksi Stéphane Mallarmé, Thomas Mann, T. S. Eliot ja Marcel Proust olivat ja eivät olleet pikkuporvareita tai reilusti porvareita? En ole aivan varma, onko Anna Kontula lukenut Kierkegaardiaan, johon viittaa, aivan perinpohjin ja mikä on nyt pikkuporvariuden määritelmä. Tuo alun sitaatti on siis Kontulan pikkuporvariutta käsittelevästä teoksesta.

Kierkegaardin epäsuoran tiedottamisen (taiteellisessa) metodissa pikkuporvarius ei ole este eksistenssille, eksistenssi vain luo porvarillisuuteen tietyn ironisen tai tuiman eettisen katseen.

Minulle ei ole ollenkaan selvää, millainen kategoria pikkuporvarillisuus nykyisin on, kun keskiluokkakin on erinäisistä poliittisista syistä pikku hiljaa sulamassa pois... Jos pikkuporvarillisuus on säännöistä kiinni pitämistä ja elämän varmistelua, niin ei siitä ihan yksin voi ihmisiä itseään syyttää, vaikka osin elämän täydellinen varmistelu johtaakin mahdottomuuteen.

Väittäisin jopa, että ns. pikkuporvarit (tai jonkinlainen keskiluokka) kuitenkin pitää hyvin suurelta osin yllä taiteen julkisuuden mahdollisuutta ylipäätään, ainakin sikäli kuin puhumme ammattimaisesta taiteentekemisestä, jota tuetaan - ja aivan oikein tuetaankin - verovaroin.

Mulle on aivan sama ovatko ihmiset esimerkiksi elämäänsä varmistelevia pikkuporvareita vai itsensä jotenkin autenttisiksi kokevia vasemmistolaisia tai mitä hyvänsä. Ei noilla ole oikein mitään tekemistä itse taiteen tekemisen tarpeen kanssa tai taiteellisen lopputuloksen kannalta, vaikka en kiellä yhteiskunnallisen aseman merkitystä. Sielullisesti ihminen voi olla "pikkuporvari" vaikka minkälaisessa asemassa, ja tästä Kierkegaard nähdäkseni puhui.

PS. Monilla edellä nimeämilläni kirjailijoilla oli porvarillista pääomaa takanaan, ja sen turvin he toteuttivat elämäntyönsä. Sama koski muuten useita naiskirjailijoita, joskin heillä oli monesti perheeseen liittyviä velvoitteita miehiä enemmän. Joko perintöinä tai muuten saavutetun taustavarallisuuden turvin kirjailijat saattoivat elää puitteiltaan pikkuporvarillista elämää, vaikka intohimot olivat muualla.


tiistai 28. syyskuuta 2021

Selitys tämäkin

 

Katson Jaakko Loikkasta.

Helsingin kielilukiossa räjähti koronakupla - koronan vuoksi tapahtunut sosiaalista kuplaantumista ja yhdessä olemisen säännöt unohtuneet... Tuloksena kaaos abien juhlassa, kun jotkut oppilaat eivät piitanneet koulun säännöistä vaan kohdistivat täysin järjetöntä väkivaltaa kuuteen oppilaaseen ja myös ainakin yhteen koulun henkilökunnan jäseneen... Hakkaamista, potkimista, portaisiin tönimistä... Nyt on vartija koulun ovella katsomassa, keitä voi päästää sisään... Koronan aiheuttamaa, tällaista ihan tosissaan sönköttävät. Uskomatonta, mutta aivan odotettavaa, tämä on julkisen keskustelun taso. Onkohan tämä todella myös ajattelun taso?

En voi millään uskoa, että jos lukiolaisille ei tarjota jatkuvaa ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa tukea ja perhetyötä, he hyökkäävät toistensa kimppuun.  Luulisi, että jos asia olisi näin, vastaavaa olisi ilmennyt laajemminkin. 


Iltapäivän tanka



Ei sanoja, vaan

tavut riittävät aina:

kuulla tarttua

nähdä maailman ääri

läheltä, kaukaa, ja nyt.



Tuplahaiku


Joskus toivoa 

on vaikea erottaa 

epätoivosta


niin kuin tanssija 

leikiten kaatuu läpi

oman kuvansa.


maanantai 27. syyskuuta 2021

Saunapuut

 

Yksi lempihommistani kesällä on sauna- ja takkapuiden tekeminen. Välillä siihen tulee suoranainen himo.

Minusta ei ole mukava kaataa terveitä puita, mutta aina löytyy sellaisia, joista on tuuli tai lumi katkonut latvan, tai puita, jotka ovat kokonaan nurin. Niitä löytyy omalta tontilta mutta myös lähiympäristöstä, josta olen saanut luvan ottaa muuten hyödyntämiskelvottimia puita. Osittain ne jäävät lahoamaan ja ruokkimaan metsän eliöitä, mutta kun kuitenkin on lämmitettävä rakennuksia puulla, kannattaa osa korjata pois ennen kuin lahoavat.

Raahaan näitä käsipelillä metsästä. Ensin tietenkin kaadan latvasta tai rungosta katkenneet puut ja pätkin rungot sopiviksi kantaa - painoa tulee yksittäisille pätkillekin helposti kymmeniä kiloja. Tässä yksi läjä, jota sitten aloin sahalla ja kirveellä käsitellä:



Kun hiukan huonokuntoisetkin puut pilkkoo sopivasti ja kuivattaa, syntyy niistä mitä mainiointa polttopuuta. Kuorin kyseiset puut, koska niissä alkoi olla kaikennäköisiä toukkia. Tässä tulos ylläolevasta läjästä:



Seuraava askel oli kantaa pilkotut puut takana olevaan rakoliiteriin kuivumaan. Tänä syksynä olemme polttaneet näitä reilun vuoden kuivuneita kalikoita, ja aivan ovat priimaa tavaraa:




Mökkielämä on mukavaa juuri siksi, että puuhastelu on konkreettista ja rentoa. Kunto kohoaa tai ainakin pysyy yllä. Ne puumäärät, joita käsittelen, eivät vaadi muuta konetta kuin moottorisahan.

Kyllä nämä touhut aina kirjoituspöydän ääressä olemisen voittavat, vaikkei minusta olisi tällaista metsätyötä kokoaikaisesti tekemään.

Puiden pilkkominen antaa tilaa ajatuksille, ja monesti onkin syntynyt vaivihkaa jokin oivallus kirveen heiluessa. Jos ei muuta oivallusta, niin se, millaisilla iskuilla saa paksunkin pöllin halkeamaan. No, appiukko sanoi, että helppohan tuollaista pehmeää mäntyä on halkoa. On siellä seassa koivua ja oksaista kuustakin...

Mänty on lempparini pihkaisen tuoksunsa vuoksi, ja mäntyklapista on mukava vuolla puukolla syttöjä ennen kuin raapaisee tulen pesään... Ei tarvitse juuri tikkua näyttää, kun jo rätisee iloinen liekki...




Talvikuvia

 


Etsin myös muutamia alkavan talven kuvia. Tässä vaiheessa mökki on yleensä valmisteltu talven huomaan, ruusut peitelty havuilla ja rakennuksiin tuotu kosteudenkerääjiä. Mökillä ei ole sähköjä ja jatkuvaa lämmitystä, joten kylmää kautta varten täytyy tehdä erinäisiä toimia.

Muistan kun alkutalvesta 2012-2013 harvensin metsää tällaisessa maisemassa, lunta oli toki jo kertynyt enemmän. Rannassa on mainio kelottunut mänty, joka on ikään kuin taittunut kahtia puolivälistä:




Oikeastaan on vaikea saada enää käsitystä, mitä kaikkea oli mukana, koska tontin alaosa on nyt huomattavasti avartunut:



Talvisin jää toteemini, kuusesta veistetty uroskarhu, vartioimaan pihaa:





sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Syksyn kuvia

 


Kaivelin puhelinta, jossa on kuvia viime vuoden syksyltä. Nämäkin ovat vaimoni ottamia. Kannattaa klikata kuvia, niin näkee paremmin.


Terassilta kuva järvelle ja paikan päällä nikkaroidulle laiturille:





Järvi sumussa, tämä on myöhään lokakuulta, varmasti syksyn viimeisiltä mökkireissuilta. Katsokaahan miten kirkasta vesi on, pohjahiekka näkyy hyvin - etäisyys kuvauspaikalta rantaan liki 30 metriä:




Edellisessä kuvassa olevasta rantarinteestä löytyi puolukoita ja muutama myöhäinen mustikka:





Tämä kuva on luultavimmin syyskuulta, sillä rantakoivussa on vielä lehdet:



Oikeassa alakulmassa pöytä, jonka senkin nikkaroimme minua laiturinteossa avustaneen Jaakon kanssa. Jaakko se oikea mestari on puutöissä, minä olen hanslankari.


Talvisin näitä maisemia tulee ikävä. Toisaalta on aina paikka mihin voi ajatuksensa siirtää lumisiksi kuukausiksi.


Männyistä tulevat mieleen Haavikon sanat: "Puut kasvavat täällä kohtisuoraan."




lauantai 25. syyskuuta 2021

Ratkaisu


Miksei kaikki vain voisi istua kotona ja ylistää Jumalaa / Allahia, sosialismia tai oikeistopopulisteja?

Ai jos tulee nälkä? Woltista saa ruokaa.



perjantai 24. syyskuuta 2021

Kesän kuvia II

 

Elämä mökillä olisi minun ajatuksellani esteettisesti melko karua. Olisi luonto ja rakennukset, jotka sulautuvat ympäristöön.

Vaimoni Tiina haluaa, että on kukkia. No, niitä kukkia ja kukkapenkkejä on sitten tehty. Pistän kukistakin kuvia, vaikkei tämä mikään instagram tai facebook olekaan.

Ihan mainio on seurata paitsi ympäröivän luonnon kiertokulkua myös erinäisten omien istutusten vaiheita. Ruusut etenkin ovat lähellä vaimoni sydäntä. Niitä on haettu sieltä täältä ja istutettu karuun maahan. On tullut kaivettua montakin penkkiä, haettua multaa ja hiekkaa sekä viety jatkuvasti tuhkaa lannotteeksi.

Olisikohan tämä morsioruusu, siis tämä joka kukkii mökin pohjoispuolella rehevänä puskana?




Tässä taitaa olla juhannusruusu - niitä on kodan ympärillä. Yksi kova vesisade voi viedä kauan odotetut kukinnot:




Taitaa ollakin niin, että tuo edellinen on joku muu, yksinkertaisemman kukinnon omaava, kuten koiraruusu, ja tässä on juhannusruusu:




Tämä ruusu on rinteessä, en kyllä muista mikä se on lajiltaan - olisiko pimpinella tai vastaava:




Tämä on varmasti unikko, idänunikko tai muu, kaunis se ainakin on:




Vaikka en näitä kukkia hyvin nimeltä muista, niin ei pidä ajatella, etten niistä huolehtisi. Lannoitan, kastelen, kitken ja autan kirvojen poistamisessa aina kun käsky tulee. Ja niitä avunpyyntöjä kukkien kasteluun ja penkkien kitkemiseen tulee säännöllisesti. Ihan hyvä, koska kunto pysyy yllä kun kantaa järvestä vettä ympäri pihamaata aamuin illoin, varsinkin kuivina aikoina, ja nyhtää ylimääräisiä rikkakasveja.

Onhan se mukavaa, että on kukkia korvessa. Ne houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia ja pitävät osaltaan yllä monimuotoisuutta - ja emäntäkin on tyytyväinen.

Edellä on aivan pieni otos kaikesta siitä kukkaloistosta, mitä vaimoni on mökkitontille loihtinut. On pioneja, liljoja, daalioita, mehikasveja, orvokkeja, argervoja ja muita perennoita ja sitten niitä yksivuotisia kasveja, kuten niittykukkia, joista osa tosin siementää ja jää siten elämään useammaksi vuodeksi.

Se, mikä aina pitää muistaa, on aika. Kukat eivät kukoista saman tien, vaan niiden juurtuminen ja sopeutuminen ympäristöön vie useinkin vuosia. Näin on käynyt esimerkiksi pioneille, jotka ostimme aivan pieninä taimina kirpputorilta kahdeksan vuotta sitten. Vasta nyt ne ovat alkaneet kukoistaa. Sama koskee ruusuja, joskin niiden kohdalla odotusaika oli lyhyempi. Tästähän voi vetää vaikka mitä analogioita: hiljaa hyvää tulee, kaikki kaunis vaatii aikansa, ja myös sen, että joskus vuosienkin työ saattaa olla hetkessä ohi.

PS. Kaikki kuvat ovat vaimoni ottamia. Minä olen huono tallentamaan hetkiä albumeihin, vaikka jälkikäteen kuvia onkin mukava selailla - kuvathan ovat mitä mainioimpia muistipaikkoja, jotka elvyttävät muistamista, elettyjä tunnelmia ja ajatuksia.


torstai 23. syyskuuta 2021

Kesän kuvia

 



Bobby on saunakoira, se tuli kesän aikana selväksi. Ensin Bobby katseli, kun lämmitin saunaa. Haisteli puita ja asettui kiukaan eteen.



Sitten se kiipesi lauteille. Jo kesäkuun lopulla Bobby saunoi täyttä päätä kanssamme. Yleensä se meni valmiiksi lauteelle odottamaan muita. Joka löylynheittokerralla Bobby lähtee viimeisenä viilentelemään. Yleensä kaksi kierrosta riittää.




On selvää, että Bobby on ollut entisessä elämässään tekemisissä puusaunan kanssa, niin luontevaa sen saunominen on. Sähkösaunasta se ei välitä, kun siinä ei ole samoja tuoksuja ja toimintaa. Syksyn pimeillä myös koko kesän saunaa karttanut Riku liittyi joukkoon. Eihän ollut mukava istua kylmässä terassilla yksin, kun muut kylpivät.

Auringonlaskut ovat mökkijärvellä kauniita ja värittävät maiseman kerta toisensa jälkeen ainutlaatuisesti.  Yksi iltanäkymä terassilta:








keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Poseerauksia

 

Ollaan kesän viimeisinä päivinä elokuussa Bobbyn ja Rikun kanssa perheen jokavuotisella venereissulla eli soudetaan järven toisella puolella lahden sopukassa sijaitsevalle pöytäkivelle. Se on iso jääkauden aikainen kivi, jonka päälle voi kiivetä syömään retkieväät. Jotkut ovat kuulemma tanssineetkin kivellä. Hyvin siihen sopii neljä viisi ihmistä. Tyttäreni Helmi pitää huolta siitä, että joka kesä mennään pöytäkivelle.




Bobbylle ja Rikulle tämä oli tosin ensimmäinen kerta. Mulla on kesäparta, pojilla pelastusliivit.




Tässä ollaan vielä matkalla. Kuvan alareunassa Helmi ja Riku, taivas täynnä kauniita poutapilviä, itätuulta vaivainen metri sekunnissa, mutta tässä kohtaa täysin tyyntä:




Tiinan eli vaimoni ottama pilvikuva:




Ahveniakin tuli. Savustin ne. Aina välillä pitää raottaa hiukan kantta ja päästää kitkerimmät savut pois, varsinkin alussa se on tärkeää. Tässä ollaan jo tutkimassa lopputulosta - vielä saavat kalat olla jonkin aikaa:






Tässä vielä yksi omakuva syyskuulta. Näyttää äijä hiukan kuitilta pitkän viikon päätteeksi, mutta takana onkin polttopuu-urakka ja muuta mukavaa. Ajan hammas on armoton. Taustalla mökki eli saunatupa sekä kota:







Ruotsalainen vientituote

 

Kukaan ei soita enää Abbaa,

Mekky tulee, Mekky tappaa...



Tämä väännös Sliippareiden kertosäkeestä on kunnianosoitus uudelle ruotsalaiselle elämäntavalle, jota viedään nyt jopa Aurinkorannikolle.

On otettu uusi askel kulttuurin edistämisessä ja rikastamisessa: tuontiväkivallasta ja väkivallan mahdollistamisesta vientiväkivaltaan...

Tässä uutistaustaa: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kidnappauksia-huumeita-pommeja-ja-ampumisia-keskella-paivaa-ruotsalaiset-rikollisjarjestot-kylvavat-kauhua-costa-del-solilla/8240868#gs.by9gaw

tiistai 21. syyskuuta 2021

Voikukkatanka

 


Vihan kukkia

joista piankin tehdään

autonrenkaita!

Toivottavasti sentään

pyhimysten Tesloihin.


Moraalin mainos

on aina kohottava.



maanantai 20. syyskuuta 2021

Erittäin hyvä keskustelu Linkolan perinnöstä

 


Kuunnelkaa tämä uskomattoman hyvä haastattelu / keskustelu (loppuun saakka). Kannattaa tehdä niin, vaikka ei kuulijana olisi "aatepuhtaasti" kaikesta samaa mieltä (ja miksi pitäisi olla, en minäkään ole eikä kenenkään kannata umpioida itseään aatepuhtaalle turvallisuusvyöhykkeelle, jos tahtoo yhtään ajatella ja kehittää ajatteluaan). Ei myöskään kannata pelätä tartuntamagiaa, mitä ihmettä se tässä kohtaa sitten voisikaan tarkoittaa (luultavasti lähinnä sitä, että jos haastettelija on persu, videon katsojaan tarttuu persustigma tai jokin persuuden henki tms. hävettävä juttu tai sitä, että Linkolasta ovat kirjoittaneet väärät pahat ihmiset).

Jarkko Tontti ja Jussi K. Niemelä eivät kumpikaan nähdäkseni ole minkään poliittisen puolueen jäseniä. Komppaan keskustelijoiden rehellisyyttä ja tervejärkisyyttä isoissa kysymyksissä, kuten poliittisten toimijoiden ja vaikuttamisen arvioinnissa ja tietenkin Linkolan ajattelun arvioinnissa, mistä nämä aiheet nousevat esille. Habermasilainen (oikeisto)liberalismi näyttää olevan miehiä yhdistävä ihanne: "parhaat argumentit voittakoot", mitä kumpikin pitää nykyisin valitettavan häviävänä tai vähän kannatusta saavana kantana.

Oma ajatukseni on, että tarvitsemme tasapainoisia ihmisiä yhteiskuntaan, emme vasemman emmekä oikean laidan poliittisia polarisoijia ja kultinrakentajia, utopiaa ja eskatologeja. Niin ei asioita saada parempaan kuntoon, ihan oikeasti ja ketään syyllistämättä, osoittelematta ja panettelematta.

https://www.youtube.com/watch?v=nDmLLzTTjO8

Itse en ole lukenut Linkolan perinnöstä kertovaa teosta, mutta keskustelu vaikutti niin, että luen - teoksessa on alaotsikkonsa mukaisesti näkökantoja puolesta ja vastaan.


torstai 16. syyskuuta 2021

Kolme mainiota protestikappaletta

 

Miten on, aletaanko Suomessa elää hiljalleen ja vaivihkaa uusien protestilaulujen tulemisen aikaa, jossa taiteilijat uskaltavat kritisoida vallanpitäjiä eivätkä vain komppaa mukana elatuksen ja aseman toivossa?

Heikki Ranta analysoi ja kirjoittaa uusiksi Irwin Goodmania:

https://www.rumba.fi/uutiset/musiikillinen-nero-jalleen-vauhdissa-heikki-ranta-teki-taydellisen-irwin-goodman-kappaleen-ja-purki-miehen-savellykset-atomeiksi/

Tää nyt on hauska ja harmiton mutta taitava versiointi tai uudisirwin.

Nykyajan varsinainen Irwin eli Jösse laulaa haittalinnusta nimeltä Kiuru:

https://youtu.be/7p6LC-GBL5U

Rumban uutista voi lukea Kiuru-kappaleen taustaksi:

https://www.rumba.fi/uutiset/kommentti-krista-kiuru-aikoo-rajoittaa-konsertteja-normaalioloissakin/

Jösse ei sanojaan säästele, ihme jos ei tuomiolle joudu suorasukaisuudestaan (jossain vaiheessa muistaakseni joutui jo). Hänelle ei ilmeisesti sanoituksia kirjoita joku levy-yhtiön vexi vaan mies tekee juttunsa itse.

Myös Maustetytöt ovat Vexi Salmen ja Irwinin jäljillä laulaessaan tapahtuma-alan ahdingosta kirjoittamalla uusiksi rahahommista:

https://youtu.be/AkZGSR8izHI

Aika kevyttä tämä kritiikki vielä on, mutta hauskasti kaikuu irwingoodmanilainen Suomi-perinne näissä esityksissä.



keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Aamusumu

 


Aamusumu

ehdottaa vienosti

nousee tuuli  aurinko purjehtii

koko aamun mietin

kuinka jatkaisin

aamusumu

on ehdottanut jotain

vienosti



maanantai 13. syyskuuta 2021

Tulimerkki

 


Ensin poltetaan kirjoja, sitten poltetaan kannabista.

Maailma paranee - polttamalla. 


PS. Käsikirjoitusten ennakkodeletointi tai jopa rohkaisu kirjoittamatta jättämiseen eli sanojensa nieleskeleminen eli ennakkosensuuri sekä jo julkaistun rituaalinen silppuaminen ja silpun mahdollinen uusiokäyttö samoin kuin näiden toimien jälkeinen kannabiksen syöminen ovat tietenkin ilmastoystävällisemmät askelet vastuullisuuden tiellä.

PS 2. Pössytelkööt he, jotka tahtovat. Väittäisin kuitenkin, että yhä uusien huumeiden laillistaminen ei silti auta siihen tosiasiaan, että ihmiset voivat huonosti ja että sillä on laajoja yhteiskunnallisia seurauksia. Kannabiksen sallimisesta ei seuraa ainoastaan iloa ja verotuloja, vaan myös oheishaittoihin on varauduttava.




perjantai 10. syyskuuta 2021

Hyvä poliisi

 

Olipa kerrassaan hieno juttu Aleksis Salusjärveltä:

https://yle.fi/uutiset/3-12087139

Nämä tapaukset ovat tietenkin äärimmäisiä. Koulutetun, luotettavasti toimivan ja asiallisen näkymättömäksi jäävän poliisin rooli on tärkeä yhteiskunnassa. Siihen päästään, kun resurssit ovat kunnossa.

Yhteiskuntarauha vaatii myös jokaiselta kansalaiselta ja muulta maassa olevalta halua toimia yhteisen hyvän eteen edes minimitasolla. Luotettavat ja turvallisuusasioissa asiallisen näkymättömät eli häiriöitä aiheuttamattomat kansalaiset on sekin tärkeä resurssi yhteiskunnalle. En kannata poliisivaltiota enkä kyttäys- ja ilmiantokulttuuria, sillä ne yleensä kertovat, että asiat ovat alkaneet luisua käsistä. 

Mitä vähemmän tärkeissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tarvitaan spektaakkeleita ja virkavallan väliintuloja, sitä parempi. 

Joka tapauksessa linkkamani juttu piirsi mainion kuvan osaavan poliisin toiminnasta. 

PS. Ajettiin illalla mökille. Loppumatkasta, Mäntän jälkeen, edellä meni Audi, josta alkoi satasen alueella lentää tavaraa. Pelkääjän paikalta heitettiin suoraan taaksepäin juomatölkki, sitten lensi muovipulloja ja roskia. Meno oli muutenkin holtitonta. Väistelin vähäeleisesti. Vaimo otti rekkarin ylös, ja lähellä oli, ettei soitettu poliisille, mutta aika kaukana ne ovat korvessa. Lähellä määränpäätä, kun siirryttiin kahdeksan- ja viimein kuudenkympin alueelle, kyseinen porukka poltteli kunnolla karstoja ja ohitti Mersun, jonka takapuskurissa oli pitkään keikkunut. Liikenteen vaarantamistahan tuo kaikki oli.

Aika usein näkee kännikuskeja, jos lähtee yhtään pidemmälle reissulle. Jossain vaiheessa tulee vastaan tai ajaa edellä auto, joka seilaa laidasta laitaan ja vaihtelee tarpeettomasti vauhtiaan. Kaikki eivät ole toki kännissä, osa räplää kännykkää, on kamoissa tai muuten vain on ajotaito alentunut. Pari tällaista sattui eilisellekin.  Tuusulassa ajelevalta vanhukselta voisi ottaa huoletta kortin pois. On vain ajan kysymys, milloin käy onnettomuus. Hämeenlinnassa joku puhelintaan räpläävä koukkasi kahdeksankympin alueella letkassa keskiviivalle ja vähän meidän vastaantulijoiden puolelle. 


keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Boulevard of Broken Dreams

 


Holvataan veteraaneja, niitä joiden unelma murtui aavikolla,

kursitaan kokoon henkeä, osaksi omaa unelmaamme:

kuoleman tarkoitus ei ole tarkoitukseton,

vaikka se roikkuu Absalomin tukkana tammessa,

rakkauden uhrin mustana kääpiönä hiilikaivoksessa,

yksimuotoisuutena monimuotoisuuden puntissa,

kun jäisin kylmyys ja hehkuvien uuninluukkujen kolina yössä

                                                                          kohtaavat

kuin kaksi ylibuukattua abiristeilyä: Baltic Princess Tukholmaan ja takaisin,

negatiivisten identiteettien toisiaan voimistavat hologrammit,

todistukset koksupöllyssä tyttösiä jahtaavista lauttapeikoista.





Andy Timmons


 

Electric Gypsy; hieno bassosoolo ja sitten kitara soi. 



Aamunkoi

 


Vantaalaislähiön taivaalla aamunkoin autereinen sotalaivamaalaus.




torstai 2. syyskuuta 2021

Havainto koulut kriisissä -keskustelusta

 

Li Anderssonin mukaan koulut uudistuksineen eivät ole kriisissä vaan "suurin ongelma on oppilaan perhetaustan aiempaa voimakkaampi vaikutus". No, näin ehkä on, jossain määrin, ja ihan oikeastikin. Tästäkin on tullut koulujen ongelma, erinäisten ulkoaohjattujen hankkeiden lisäksi, mutta on jokseenkin utopistista uskoa, että koulut voisivat ratkaista ongelmat, jotka liittyvät perhetaustoihin ja niissä havaittaviin eroihin ja niiden osaltaan aikaansaamiin eriarvoistumisiin. Jos nuo erot ovat käymässä ongelmaksi, niin kyllä se on aivan muiden instanssien hoidettava kuin koulujen - ainakaan asioiden hoitamista ei voi ensisijaisesti sysätä kouluille.

Koulut eivät ole kaikkivoipia ongelmanratkaisulaitoksia, jotka käsittelevät pitkälti poliittisesti aiheutettuja ongelmia tai kasvatusongelmia tai mielenterveysongelmia tai kulttuurisia sopeutumisongelmia, ei ainakaan loputtomiin.

Kuka todella uskoo, että koulu on se paikka, jossa ratkaistaan tällaiset ongelmat kuin "yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvu"?

Eilen luin Vantaan Sanomista sellaisenkin mielipiteen, että opettajien tulisi tunnistaa oma asemansa julkisen vallan käyttäjinä, samoin kuin heidän tulisi tunnistaa rakenteelliset epäoikeudenmukaisuudet ja niihin kuuluva rasismi ja väkivallan kokemukset, jotka syrjäyttävät osan koululaitoksen läpikäyneistä nuorista.

Aika mielenkiintoisia vaatimuksia ja näkökulmia vallitseviin ongelmiin ja oireisiin, joita koulut jo nyt parhaansa mukaan ja runsaasti vaatimattomia resursseja käyttäen yrittävät selättää ja selvittää, jopa niin että opettaminen on monessa paikassa toissijaista.

Utoopikot katselevat koulua, tulee mieleen näitä kannanottoja lukiessa. En usko, että tällaisin aattein pystytään koskaan parantamaan tätä yhteiskuntaa. Hallintoutopistien käsitykset tasa-arvon aikaan saamisesta ovat todellakin pielessä, anteeksi nyt vaan suorasukaisuuteni. Ja mitä ihmettä heidän tarkoittamansa tasa-arvo tai eriarvoisuus käytännössä voi tarkoittaa? Siis kun kaikille nimenomaan tarjotaan elämää rakentava ja edistävä koulutus, johon on jopa velvollisuus täysi-ikäisyyteen saakka. 



keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Sairaudesta ja parannuskeinoista

 


Muistan erään hyväluonteisen ja tunnollisen kaverin, joka alkoi suhteeseen psykologin kanssa. Psykologi oli kaunis ja monin tavoin viehättävä persoona, mutta osoittautui jonkin ajan kuluttua läheisriippuvaiseksi narsistiksi, jolla oli risainen ja väkivaltainen parisuhdehistoria. Aluksi psykologi hurmasi tämän sanalla sanoen ylikiltin nössön akateemisen nuoren miehen, mutta muutamassa kuukaudessa mies oli todella tiukoilla. Psykologi rajoitti hänen menemisiään ja katkoi suhteita ystäviin. Sosiaalinen kanssakäyminen vaihtui piinaaviin kuulusteluihin ja vaatimuksiin, joihin ei ollut mitään muuta syytä kuin psykologin egon pönkittäminen. Lopulta miesparka menetti yöunensa ja alkoi saada paniikkihäiriökohtauksia. Mitä tekikään psykologi? Ehdotti, että mies hakisi apua ongelmiinsa. Ratkaisutarjous oli, että miehen pitäisi kääntyä psykiatrin puoleen ja saada unilääkkeet ja lääkitys paniikkihäiriöönsä.

Miehen onneksi suhde katkesi täysin uskomattomien käänteiden jälkeen, kun nainen salamarakastui toiseen. Psykologinainen muiden muassa houkutteli miehen ostamaan kanssaan asunnon, johon nainen kuitenkin muutti toisen miehen kanssa pari viikkoa asunnon ostamisen jälkeen -- yksin hän ei olisi edes saanut hankittua asuntoa.

Tällaisia asioita sietää miettiä. Ne voivat skaalautua tai sitten ne ovat vain yksittäisten ihmisten sekoiluja, luultavasti jälkimmäisiä, koska yksittäisiä tapauksia on mitä erilaisimpia.

Joka tapauksessa esimerkiksi niin mies kuin nainen tai kuka hyvänsä voi olla myrkyllinen narsisti sanoivat yleiset stereotypiat mitä hyvänsä. Yksilö voi kohdata onnettomuuksia ja sortoa niin rakennetasolla (johon poliittisessa keskustelussa usein viitataan) kuin niissä kohtaamisissa, joihin hän elämässään joutuu. Poliittisesti voidaan vaikuttaa kaiketi lähinnä ensimmäiseen, ja ongelmallisten tyyppien kanssa on sitten vain tultava toimeen parhaan taidon mukaan (paras vältellä jos vain voi). Hyväksikäyttöä ja alistamista voi kohdata kuten myös tukea voi saada hyvin monenlaisissa suhteissa. Elämä yllättää.


Aavistus


 

Joskus, niin kuin nyt, koira haukahtaa sisällä. Se ei näe ulos, mutta kuulee tai tuntee, että jokin liikkuu. Mikä on sisällä, mitä tämä levottomuus tulevista ja niistä, jotka nyt jo liikkuvat...

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi niin levoton, kenelle koituu se vaara ja kumma, joka saa sinut haukahtamaan?

Herkälle koiralle voi näyttää, että ulkona ei ole ketään. Ehkä vielä parempi on olla reagoimatta, ettei koira suotta ehdollistu siihen, että saa huomiota jokaisesta kuulemastaan äänestä. Miten oman sisäisen äänen voi kuitata? Olla välittämättä ja ennen kaikkea päästämättä ääntä; analysoida mistä tunnelma johtuu; lukea ääni ja tunne virhesignaaliksi; kannattaako tehdä muuta kuin koira, joka vaistomaisesti haukahtaa? 

Minusta tuntuu, että niin koirien kuin ihmisten tahdotaan olevan hiljaa, se on ehdottomasti tärkeintä: vaiti pysyvä ei ilmaise itseään eikä se myöskään ilmaise toisille mitä todellisuuden väreilyssä ja paineaalloissa näkee, kuulee ja tuntee. Hiljaisuudesta palkitaan, jos ulkona liikkuu asioita, joita ei saa kuulla. Sitä on hiljaisuuden demokratia.

Hiljaisuuden demokratia ei vaistoista piittaa, sitä ei kiinnosta terve haukahdus.

Hiljaisuuden demokratia on koirakoulu jokaiselle, jolla on jotain sanottavaa.

Hiljaisuuden demokratia diagnosoi, ja jos tarve vaatii, kutsuu mahdollisesti terveitäkin reaktioita häiriöiksi ja fobioiksi, sillä se itse on sotkenut varoitusjärjestelmän ja immuunijärjestelmän; lopulta kukaan ei edes tiedä, mitä terve pelko ja varovaisuus ovat ja vaativat saati että uskaltaisi sanoittaa niitä.

Hiljaisuuden demokratia tarvitsee vallan sylikoiria. Kaikki nukkuvat yhdessä suuressa pedissä minkään häiritsemättä.