tiistai 24. elokuuta 2021

Pettymys

 


Ihmiset pettyvät siihen, kun joku ei ollut jonkinlainen, tai kun jokin ei ollut jonkinlaista. Mitä pettymyksestä yleisimmin seuraa? Vetäytymistä, hiljaisuutta, syyttelyä, jopa hyökkäys. Seurauksista on helppo päätellä, että ihmiset harvoin pettyvät itseensä samaan tapaan kuin toisiin. Kenellekään ei taida olla siihen kerta kaikkiaan varaa,  ainakaan toistuvasti. 


23 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ajatuksia. Uhri ei ole tosiaan oikopäätä pystyssä ja kostamassa. Uhrit jäävät usein piiloon. Uhriutujat ovat yleensä voimakkaita ja nousevat framille - he ovat odottaneet tilaisuutta uhriutua ja sitten voimaantua. Varmasti on monia välimuotojakin näiden ääripäiden välillä.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Jos tajuaa jossakin asiassa, tai laajemmin, pettäneensä itsensä, roolit sekoittuvat pahanpäiväisesti. En sanoisi edes niin, että kun itseensä pettyy, ei voi syyttää muuta kuin itseään. Ei kannata ainakaan aina. Käy muuten raskaaksi.
    Se ettei elämä tai jutut siinä olekaan sellaisia kuin mitä on toivonut, odottanut, halunnut on varmaan yleinen kokemus.
    Nuoret käyvät sitä varsinkin läpi. Kun on viimein se mitä on halunnut, se ei tunnukaan miltään, tai tuntuu väärällä tavalla erilaiselta.
    En ole mikään buddhalainen mutta kyllä siinä uskonnossa on paljon löydetty, kun on tajuttu että kaiken mahdollisen haluaminen tekee ihmisestä levottoman ja onnettoman.
    Koskaan ei ole riittävästi. Voi sen kääntää niinkin, että jos koko ajan etsii lisää ja lisää mielenrauhaa ja zeniä, ei sitä koskaan saa.

    Elämässä nyt on hemmetin paljon tylsyyttä ja odottamista.

    Mitä tulee uhriutumiseen niin vaikka se on paskaa, niin kyllä me sen osaamme kaikki jossakin määrin. Itse olen ajatellut viime aikoina kahta kaveriani vuosikymmenten takaa. Molemmilla oli leiviskänsä. Molemmat käyttivät sen. Ja saivatkin omassa jutussaan paljon.
    Totta kai kysyn usein kävelyllä itseltäni,että hei missä oli minun leiviskä?!
    Miksei taivaallinen tasajako ja mahdollisuuksien tasa-arvo että jokaiselle oma, hah ha!

    VastaaPoista
  3. Enpä usko, Jope, että sinunkaan leiviskäsi on piilossa (muille), et ehkä itse sitä vain näe.

    Haluaminen lisää ja jatkaa haluamista ja tuskaa, se on ihan oikea havainto. Toisaalta ilman halua ei synny oikein mitään. Ehkä pitää haluta oikeassa kohtaa.

    Mitä enemmä ikää tulee, sitä enemmän miettii, että haluamisen loppu on hyvä. En tarkoita nyt mitään erityistä kokemusten halua tai omistamisen halua ja niistä irtautumista, vaan sellaista suhteellistumista, valmiutta irrota oikeastaan kaikesta.

    Tyhjään hyppäämisessä on monta pelottavaa asiaa: mitä teet tyhjässä paikassa, jossa et enää itse määritäkään mikä on sinun halusi tai mahdollisuutesi haluta. Jne. jne.

    Olen ollut alkuviikon sairaana. Ei ole mukavaa. Jos olisi jatkuvasti tällaista, niin eihän se olisi elämää, jota loputtomasti jaksaa. Mutta tässä oppii sitä tylsyyttä ja odottamisen sietämistä.

    Kyllä minä mietin silloin tällöin ja yhä useammin tuota omaa leiviskää, en niinkään sen pettämistä vaan oikeastaan sitä, pitäisikö minun olla ihan jossakin muussa hommassa, tekemässä jotain sellaista, mitä minä en juuri nyt pääasiassa tee. Mikä on oma kutsumukseni jne. Iso kysymys, jota on pakko aina välillä pohtia.

    Toisaalta: oma kutsumus voi olla vaikka säilyttää lapsenomainen kiinnostus tehdä jotain asiaa aina vaan uudestaan ja paremmin. Onko tällainen kyllin vakavaa, sitä en osaa sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia Vesa.

      Juuri noin tuo haluaminen, sitä pitää olla.
      Niin asiat lähtevät tulemaan, demonstroitumaan esiin.
      Megatasolla haluamisesta on syntynyt esimerkiksi koko eurooppalainen kulttuuri, teknologian innovaatiot ja demokratia aikoinaan.
      Tarvitaan myös yksityistä elämän nälkää.
      Esimerkiksi nuori ihminen jolla ei ole sitä, on surullinen olento.
      Tähän perustuu se, mitä aina sanon: nuorten ensisijainen tehtävä on pelastaa oma elämänsä.
      Itse olen ollut aika pitkäänkin varsinainen ekstaatikko.
      Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana energiataso on dropannut aiempaan verrattuna.

      Mutta sitten kun haluaminen muuttuu tavoittamattoman tavoitteluksi ja se tekee elämästä ahdasta, on syytä päästää irti. Silloin sitä zeniä kehiin.

      Poista
    2. Isoimmassa kysymyksessä jää sitten arvonta kumpi on itselle parempi:
      kuolevaisuuteen "riisuutuminen" (esim. kristillinen viisaus
      vai
      Dylan Thomasin "Do not go gentle into that good night,
      Old age should burn and rave at close of day;
      Rage, rage against the dying of the light."

      Klisee runopätkä mutta toimiva. Luonteeni (rage) mukaisesti olen tässä kyllä Dylanin kannalla. Mutta saattaapa siperia opettaakin miestä.

      Poista
    3. Muistan aina kun hankin (Marja-Leena Mikkolan suomentaman) käsittääkseni ainoan Dylan Thomasin kokoelman Helsingin Sokokselta joskus ysärin alussa.
      Luin heti alusta loppuun ja olin aivan innoissani siitä kielestä ja varsinkin runosta, jonka nimessä kehotettiin olemaan surematta Lontoon pommituksessa kuollutta lasta jollakin mystiikkaan viittaavalla perusteella.
      Harmi että olen teoksen hukannut, antanut (olen antanut kymmeniä kirjoja pois) tai vienyt divariin.

      Poista
    4. (ainoan suomennetun kokoelman)

      Poista
    5. Parkko-kustantamolta on tietääkseni tullut uusi suomennos DT:n runoista. Itse hankin Mikkolan suomennoksen kanssa ysärin alussa, Kuopion Sokokselta, kun olin käymässä kavereita katsomassa. Teki suuren vaikutuksen.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihminen aina jossain määrin etsii wauta ja flowta. Jonkin verran niitä voi jopa saavuttaa, kun oikein asialle omistautuu. Enimmäkseen elämä on puurtamista.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pitää kyselevänä ja leikkisänä!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kangaskauppaan, josta sopiva määrä kangasta, kuminauhaa, nappeja / vetskari ja ompelemaan tai vaihtoehtoisesti ompelimoon mittoja ottamaan. Itsetehdyt potkuhousut kirjoittajan asuksi kotiin olisi kyllä oikeasti hyvä idea!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Joo, tällainen olisi vallan mainio.

      Poista