perjantai 4. kesäkuuta 2021

Ajatus

 

Voi kunpa suomalainen yhteiskunta instituutioineen olisi edes pieneltä osin sitä, mitä Suomen jääkiekkomaajoukkue: johtamista, yhdessä tekemistä, sitoutumista, hyvät osaamiseen perustuvat roolitukset.

Mutta ei ole, ja tuskin tulee ikinä olemaan.

Yhteiskunta ei yksinkertaisesti ole lätkäjoukkue, ja siihen saamme tyytyä.

On erikseen osaamisen peli ja politiikan peli.





10 kommenttia:

  1. Tuo on oikein hyvä ajatus.

    Lisäykseksi, että muistan kun Hannu Aravirta toi pelaajien puheisiin nimityksen kaverit. Ei puhuttu enää vastustajista vaan: "Kaveri oli vaan tänään parempi."

    Kunpa sama olisi mahdollista vaikka somekeskusteluissa ja twitterin vittuilu- ja vihakielipeleissä, politiikkojen väittelyistä puhumattakaan.
    Toisella tavalla ajattelevalla on selkeästi paremmat faktatiedot ja argumentit: "No, kaverilla oli vaan tänään paremmin ajattelu ja faktat hallussa. Pisteet tänään sinne."
    Ideologia ja betonoitu arvomaailma ei kuitenkaan mahdollista parhaan, realistisimman ja todennäköisesti toimivimman pelitavan omaksumista koko ajan muuttuvien tilanteiden mukaan. Yhteiskunnassahan maali siirtyy koko ajan. Myös sanojen ja käsitteiden sisältö. Jää on liukas.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Esimerkiksi poliisit, palomiehet ja sairaanhoitajat ovat varmaan yhteiskunnassamme ihan hyviä joukkueita.

    Ja Eurooppa odottaa, että Suomi on suorastaan orjuuntuneen sujuva ja aina innokas ja motivoitunut pelaaja, voimavara.

    Kun Unioni syöttää kiekon niin sen pitää osua Suomen lapaan.

    Kyllähän Unioni luottaa Suomen jopa hölmöön rehellisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät kommentit kummaltakin. Ajattelen näin: asiatasolla eri organisaatioissa Suomessa homma hoituu parhaimmillaan kuin lätkäjoukkueella. Puhalletaan yhteen hiileen, tehdään jokaisesta hiukan parempi versio itsestään - toki tiedän että aina ei mene juuri näin (hyvin).

      Politiikan tasolla näkee, että peli on taputeltu ennen pitkää. Ei mahda mitään, niin siinä taitaa käydä.

      Täysin paskat ideologiat ja ahneus ohjaavat johtajia ja he odottavat vain että toiset tottelevat.

      Ollaan idioottivalmentajien johtamina. Resurssit hukkaan, motivaatio alas on monessa kohtaa valitettavan totta.

      No, ehkä jotain hyvääkin, vaikka omalla kohdalla pessimismi on yleisempi tunne. Aina jotain hyvääkin, mutta melko vähän sellaista mikä solahtaisi omaan opittuun (työ)moraaliin ja näkemykseen.

      Toisenlainen maailma odottaa, eikä se ole mikään hallitun tiimipelin maailma.

      Poista
    2. Totta, jokin nyrjähti vinoon 2010-luvulla. Eikä vastaus ole että kaikki olisi hyvin, jos ei persut.
      Paljon politisoitui todella nopeasti. Sisäpolitiikka, EU. Ajattelu myös: yksityinen on poliittista, ihmisestä tuli uusvanhojen teorioiden saneerauskohteita, kaikki pitää olla "oikein."
      Ja kaikki tuo paska on mennyt myös ihmisten väliin.
      En muista vastaavaa. Kenen kommarin tahansa saattoi aikoinaan sekä keskustella että nauraa yhdessä.
      (Tosin kasarilla alkoivat jo antaa periksi.)

      Ja kun tuohon lisää keskeisimmän asian, eli talouspolitiikan ja demografian ideologisoitumisen niin pessimismiin on kyllä syytäkin.
      En olisi ikinä kuvitellut ajattelevani, että jossakin mielessä kaipaan postmodernin ja jopa relativismin vapautta, joka oli ehkä sisällyksettömämpää ja kylmempää, mutta ei ainakaan vienyt kaikkea happea ilmasta.
      Tai ehkä enemmänkin kaipaan klassisen liberalismin perusprinsiippejä takaisin niin yleiseen kuin julkiseen elämään.
      Siitä liberalismista ei tässä ajassa ole enää oikein jälkeäkään.

      Jos olisi mun vallassa poliittisen päätöksenteon ja yhteiskuntasuunnittelun voisivat hoitaa niin valtio- ja kuntatasolla harmaat virkamies-asiantuntijat seuraavan 20 vuoden ajan ainakin.
      (Voi silti, että ajatukseni heidän ideologisesta puolueettomuudestaan saattaa olla lapsellinen uskomus.)

      Poista
    3. Suuri murhe on myös puolittainen suhtautuminen rasismiin. Toista puolta rasismista vastustetaan ja se kriminalisoidaan niin kuin pitääkin, mutta toisenlainen rasismi, esimerkiksi uskonnollinen rasismi, josta luin juuri mm. Ranskanmaalta ei herätä mitään. Pelkkä nada. Yhtä paljon kuin elämme "totuuden jälkeistä aikaa" tai "vaihtoehtoisen totuuden aikaa" me elämme valikoivan totuuden aikaa. Ja tuo ei ole edes tyhjää relativismin valikoivuutta vaan nuo edellä kuvaamani valinnat tehdään ennemmin fanaattisesti. Tällainen pelikirja ei kyllä kävisi sen enempää Jukka Jaloselle kuin Markku Kanervallekaan.

      Poista
    4. Jokainen ideologiattomana ja aukinaisena pysyvä nuori on toivon merkki. Se ei merkitse ihanteettomuutta, vaan sitä, ettei anna laittaa mitään palloa jalkaan liian nopeasti.
      (Tämä tuli mieleen kun kävin keskustelua asiasta sellaisen 18-vuotiaan kanssa tänään. Ihan heikon signaalin sain, etteivät he nuoret ole meidän aikuisten, eivätkä kenenkään aikuisen manipuloitavissa sittenkään, vaikka media tarjoilee usein, että nuoret sitä ja nuoret tätä ja nuoret ahdistuvat tästä ja ahdistuvat tuosta...)

      Poista
    5. Pidän suurta osaa hallitsevia ideologioita täysin vahingollisina niin yksityisille ihmisille kuin ihmiskunnalle. Ne perustuvat pääasiassa ahneudelle ja kateudelle ja lyhytnäköiselle ihmisten tunteisiin vetoamiselle. Näin oikealta vasemmalle, hiukan eri tavoin.

      Poista
    6. On toki hyviäkin asioita, mutta jo se että ongelmia hoidetaan niin surkeasti ja tehottomasti saattaa tehdä sinänsä hyvistä asioista itse prosessissa huonoja.

      Poista