perjantai 21. toukokuuta 2021

Vaikea

 


Vaikea löytää asemaa kyynikon ja utopistin välistä, kahden tulen välistä.



8 kommenttia:

  1. Hyvä lauseesi sinänsä.

    Mutta kyynikon ja utopistin välissä on vanha kunnon realisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kyllä on. Eri asia on, onko realistille tilaa. Toivoisin, että on.

      Poista
    2. Kirjailija Haapala, sinun tehtäväsi on kirjoittaa realistille tila. Niin minäkin teen mutta minulla ei ole dosentin arvovaltaa kuten sinulla.

      Poista
    3. Kyllä se näin on. Realismista ei pidä luopua. Hyvin sanottu, Jari! Meillä kaikilla on siihen mahdollisuus ja velvollisuuskin.

      Poista
  2. Kyynikon seura ei ole hyvä läheisille (ei vaikka kyynisyys kohdistuisi maailman tilaan ja asioihin eikä olemiseen sinänsä), mutta kyynikon tarvitsee hieman harvemmin yksin omassa seurassaan hävetä itseään kuin utopistin, joka haluaa parantaa kaiken ympärillään paitsi oman arviointikykynsä.
    Itse olen kaiketi päätynyt jonkinlaiseen pessimistin salatoiveikkuuteen: ei teeskentelyä eikä väärää todistusta asioiden tilasta, mutta koko ajan toive, että tiettyjen asioiden huonoksi kääntymisen suhteen sitä olisi sittenkin täysin väärässä ja "vastustajat" täysin ja kokonaan oikeassa.
    (Tuohan antaa myös eräänlaisen henkisen yliotteen sillä "vastustajat" tuskin koskaan pystyvät toivomaan samalla tavalla, vaan odottavat ainoastaan oman utopiansa murskavoittoa.)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se taitaa olla niin, että en pysty samastumaan utopistien utopioihin (nähtävissä olevin argumentein ja välinein). Pelkkään kyynisyyteen en tahdo vaipua. Siksi jokainen hyvä teko ilman suurta apokalyptiikkaa ja halua vallankumoukseen on minun tieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apokalypseista ja vallankumouksista samaa mieltä.
      Maailman suhteen kevyt-kyynikko voi myös ajatella, että eikö ne vallankumoukset ole jo hei nähty.
      En puolusta kyynistä elämänasennetta, mutta harvoin kyynikot asettavat toisten ihmisten niskaan ja harteille mahdottomia taakkoja, toisin kuin utoopikot ja sosiaalidem...

      Poista
    2. Se minua ehkä eniten vituttaa, tuo "liberaali" ja "vallankumouksellinen" paremmintietäminen ja "parantava" taakkojen asettelu. Ok, parempaan maailmaan tulee pyrkiä, mutta realistisesti ja rationaalisesti eli suhteellisuudentajuisesti ja hyvällä kannustaen.

      Kyynikon asema ei ole kadehdittava, mutta on se ehkä ympäristön kannalta kenties sikäli parempi, että kyynikko pysyy siellä omissa mujuissaan eikä levitä niitä kovin aktiivisesti ja innokkaasti muille.

      Jos oikeasti katsottaisiin ihmisten elämäntapoja ja jalanjälkiä, niin en tiedä, olisiko eri tyyppien välillä lopulta hirvittävän suuria eroja, vaikka mielipiteet voimakkaasti poikkeavaisitkin.

      Varmasti eroja löytyy.

      Poista