Ottaisiko
kukaan firmaansa toimitusjohtajaa, joka lupaisi nostaa firman menoja
huomattavasti, rahoittaa sen lainalla ja sitten ilmoittaisi omistajille, että
hänen suunnitelmansa on, että seuraava toimitusjohtaja hoitaa firman talouden
takaisin kuntoon?
Tällaisia kysellään twitterissä. Mutta kyllähän meidän pitäisi jo Sipilän hallituksen ajoilta
muistaa, ettei Suomi ole firma eikä sitä voi johtaa kuin liikeyritystä...
Joten suut suppuun ja get over it.
Tässä on nykyinen työ- ja lenkkikaverini Bobby. Hän on 9-vuotias cairnterrieri, jonka edellinen isäntä kuoli.
Bobby ja hänen poikansa Riku ovat nyt sitten meillä. Rikun äidistä ei ole tietoa, mutta ainakaan terrieri hän ei ole ollut, luultavasti on papillon, koska Rikun korvat ja häntä ovat aivan papillonin, samoin karva, jos se on saanut kasvaa pitkäksi. Riku on luultavasti vajaa parivuotias.
Pojat ovat mukavia ja reippaita. Aamuisin käymme lenkillä, sitten syömme aamupalaa, teemme töitä, ja joskus kahdentoista ja yhden välillä lähdemme taas ulos ja palattuamme syömme ja jatkamme hommia.
Sitten tulevat koululaiset kotiin, ja joku heistä käy lenkittämässä. Lopulta vaimokin saapuu ja hetken aikaa lepäiltyään käy hänkin pihalla koirien kanssa. Minä sitten vielä illalla. Eli kyllä tulee ulkoiltua ja selkä tykkää, kun ei ole jatkuvasti kyyryssä koneella.
Tässä on luettu Eeva-Liisa Mannerin proosaa väsymykseen asti. Nukkumapaikaksi on valikoitunut siis mun työtilan matto:
Tässä kaverit hiukan virkeämmässä tilassa:
Bobby
Riku
Hyvä juttu EU-tukipaketin kohtalosta päättämisen loppuasetelmista tässä:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/46b3fc2e-423a-4ecd-ae93-2643c9f8ebcc
Koska homma on käytännössä politisoitunut ja Pevissa Kepun käsissä, hiukan pelkään pahinta,
eli että meistä tulee Etelä-Euroopan vastuuttoman rahankäytön maksumiehiä.
Sopii täydellisesti suomalaisen nykyvasemmiston linjaan, jos mikään ei sitä estä.
kun lukee noita SDP:n lupauksia ja huolia kuntavaalien edellä:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007912970.html
Uskokoon, ken tahtoo... Uskomatonta sumutusta, sanon minä.
Marin puolustaa ja buustaa hyvinvointivaltiota teoriassa ja kauniilla sanoilla,
mutta millä hän sen aikoo rahoittaa? Joukossa on sellaisiakin asioita, jotka hän
voisi tälläkin hetkellä ratkaista, kun valta on näpeissä vielä pari vuotta.
Eihän SDP:n touhua voi nimittää edes populismiksi, koska se on niin monin
paikoin selvästi toteuttamiskelvotonta. Varmasti vaaliohjelman neljännen lehden alalaidassa
lukee pienellä präntillä, että tämä kaikki toteutetaan 200 vuoden päästä, jos Suomea
ylipäätään on olemassa.
Omasta kannatuksestaan demarit ovat huolissaan ja hakevat suosiota tutulla metodilla:
luvataan kaikkea ja kaikille niin paljon kuin kehdataan.
Ilmeisesti samalla velanottometodilla ja verojen kiristyksellä näitä
sitten hoidetaan kuin asioita tähänkin saakka, jos vallassa pysyvät.
Reality check: On otettava huomioon, mihin kaikkeen muuhun SDP on työntämässä
rahaa hulvattomia määriä. En viitsi edes kirjoittaa tähän auki noita juttuja, mutta jokainen
voi miettiä, millä nuo nyt aiempien rahareikien lisäksi tulleet lupaukset rahoitetaan,
kun nykyisiäkään ei saada ilman mittavaa velanottoa hoidettua - tosiasia on, että niitä ei
voida rahoittaa realistisesti oikein millään, sikäli kuin vaalilupauksissa on kyse
taloudellisista satsauksista. Tosiasia myös on, että nykyiset rahareiät pysyvät nimenomaan
rahareikinä eikä niihin satsatut panokset edistä maamme asioita oikein mitenkään.
Jotta SDP pystyisi edes osin lupauksiaan lunastamaan, työllisyyden pitäisi olla aivan
eri lukemissa, maahan pitäisi virrata runsaasti investointeja ja niiden myötä verotuloja,
eikä mitään tuollaista ole vuosikausiin näköpiirissä eikä tule olemaankaan SDP:n
talouspolitiikalla. Suomen johtoon tarvittaisiin ihmisiä, jotka pystyisivät tuomaan
sinne jotain osaamista tällä sektorilla ennen kuin on liian myöhäistä. SDP voisi sitten
hoidella niitä leivisköjä, joita parhaiten osaa.
On se kumma, että 8-9 miljardilla saa 2 miljardia, ikuiset takausvastuut ja vääristyneen kilpailutilanteen, jolla pilataan oman teollisuuden mahdollisuuksia:
https://www.youtube.com/watch?v=kSs9zprL1YU
Tämä on demareiden mielestä hyvä diili... Ilmeisesti demareiden ajattelussa on jokin siirtymä tasolle, jolle normaalilla järjellä varustettu ihminen ei pääse.
Uskon, että eurooppalaisille pääministereille on luvattu jotain, mikäli he saavat vietyä paketin läpi kotimaissaan. Marin on tässä asiassa perusteluineen pihalla kuin lumiukko ja koko jutun logiikka sulaa yhä pahemmin, mitä pidemmälle kevät etenee. Ei tule tarkkarajaisuuksia, ei tule kertaluonteisuuksia, ei tule mitään järkevästi perusteltavia etuja.
Ihmisen ominaisuus on, että hän pystyy kuvittelemaan erilaisia vaihtoehtoja ja skenaarioita. Huonosti asiat ovat siinä vaiheessa, kun näin ei pystytä poliittisen ohjauksen vuoksi tekemään.
Johtajamme ovat todennäköisesti tuossa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole, koska... Niin miksi? Sitä voi jokainen tykönään miettiä. Onko se juuri tuo asia, minkä vuoksi poliitikoista tuntuu häviävän ihmisyys jossain vaiheessa; vallan edellytyksenä on, että heiltä riisutaan keskeinen kognitiivinen kyky ajatella vaihtoehtoja. Aivan sama, onko kyse miehistä vai naisista, heistä tulee pelinappuloita tai marionetteja.
Ja painavaa asiaa onkin, vaikka osin jää hiukan kryptiseksi.
Taiteesta ei ole enää vastavoimaksi, Eriksson sanoo, ja tämä voi olla totta
monella tapaa, joskaan itse en lue sitä luovuttamisen ajatuksena vaan herättelynä.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/04/03/taiteesta-ei-ole-enaa-vastavoimaksi-taiteilijat-ovat-alistuneet-olemaan
Annassa pidän siitä, että hän on laulaja, joka osaa laulaa,
ja elokuvankin puolella on tähän saakka vaikuttanut pätevältä
(M ja esimerkiksi pohdinnat naisen hysteriasta ja sen roolista näyttelijäntyössä).
Olen kuunnellut tätä kauden 2021 Saarista, en kaikkia luentoja, mutta aika monta.
Luento 7/8 eli "Ihmisen tarkoitus" on oikeasti pysäyttävä monin osin. Niin paljon kuin
Saarisen luennoissa on välillä tyhjää huminaa, niin on siellä kuitenkin jotain, tärkeitäkin
juttuja. Ylipäätään, kun Saarinen saa anekdoottien väliin jonkin punaisen langan,
kuulijassakin alkaa säteillä. Tiedän, että moni naureskelee Saarisen jutuille, mutta tuossa
luennossa hän sanoo monta asiaa, jotka ovat tuhannesti tärkeämpiä kuin moni filosofiaksi
tai ajatteluksi kutsuttu seikka viime vuosina, puhumattakaan kaikenlaisesta yhteiskunnallisesta
keskustelusta. Välillä tulee kuunnellessa mieleen Antti Hyry, siis temaattisesti, olkoonkin että
Hyry tuottaa sanoillaan aina kaunista ja säteilevää huminaa, joka kehystää ja kehittää ajatusta
ihmisen tarkoituksesta. Joka tapauksessa hyvä luento siitä, miten meidän tulisi itseämme
arvostaaksemme pysähtyä ajattelemaan sitä, mikä esimerkiksi meidän ajallinen projektiomme
tässä elämäksemme kutsutussa todellisuudessa on.
Hannu Hoskonen on alkanut Kepun sisällä yhden miehen sodan. Saapa nähdä, mitä siinä käy.
Jos hommat etenevät edes suunnilleen siihen suuntaan mitä Hoskonen esittää, Suomi on
ennen pitkää kusessa; uusien verojen myötä yritysten on vaikea saada pelivaraa toiminnalleen
ja kansalaisetkin pääsevät vastaamaan erilaisista veroista ja maksuista, jotka vähentävät käteen
jäävää rahaa vähintään siihen saakka kun maamme on niin polvillaan taloudellisesti, että pääsee
eteläisten valtioiden tapaan saamapuolelle eli nauttimaan plussalle menevistä tulonsiirroista
EU-systeemissä. Tässäpä Hoskosen video:
http://www.hannuhoskonen.fi/euroopan-unionin-elvytyspaketti/
Minun on hyvin vaikea uskoa, että tässä elvytyspakettiasiassa käännetään kaikki kortit
rehellisesti ennen asiaa koskevaa ratkaisua. Se ainakin on nähty useaan otteeseen edus-
kunnassa. Maamme poliittiset kellokkaat jakavat tietoa niin vastuullisesti kuin pystyvät, kun
eivät muutakaan voi. Todellisuus näkyy vasta sitten, kun elvytyspaketti on runnottu läpi
ja koemme käytännössä, miten EU-tason järjestelyt verotusoikeuksineen alkavat toteutua.
Olisi hyvä, jos elvytyspakettia ei hyväksyttäisi eduskunnassa, aivan varmuuden vuoksi.
Se vaatisi kylläkin Kokoomuksen heräämisen, ja toki myös kapinan Kepun sisällä. Vaikea uskoa,
että näin käy. Emme taida tällä hetkellä edes tietää, millä enemmistöllä päätös menee läpi -
tarvitaanko 1/2 osaa äänistä vai 2/3 osaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa hallitus runnoo paketin
sukkana läpi.
Demareiden, vihreiden ja Vasemmistoliiton antamien näyttöjen pohjalta on todella hankala
nähdä, että heillä olisi mitään haluja katsoa tilanne kylmäpäisesti läpi ja tehdä päätökset, jotka
hyödyttävät suoraan Suomea. Heillä on lähinnä paskoja perusteluita, mutta mitäpä he siitä
välittävät. Vaikka EU:n hajoamisella pelotellaan, tosiasia on, että EU ei hajoa, vaikka pakettia
ei hyväksyttäisi; tätä hajoamista ei muuten kukaan ole Suomessa
edes ajanut, eivät persut, ei KD, ei LiikeNyt, eivät monet asiasta puhuneet kokoomuspoliitikot,
ei Hoskonen eikä presidenttimme Niinistö, jonka puheet ovat edellisten kanssa
samassa linjassa. Sen sijaan kaikki edellä mainitut ovat esittäneet, että EU:ta tulisi kyetä
ohjaamaan siihen, että se pitää kiinni perussopimuksistaan. Voihan toki olla niinkin, että
Suomen eduskunnan kielteinen ratkaisu vain viivästyttäisi elvytyspaketin hyväksymistä ja
se ujutettaisiin maaliin jollakin muulla tavalla.
Koronan kanssa tällä EU:n budjettikehykseen yhdistetyllä elvytyspaketilla ei ole
paljonkaan tekemistä - budjettikehys on seitsenvuotinen, koronasta selviydytään luultavasti
vuoden sisällä, jos hommaa ei tyystin tyritä. Valitettavasti tuohon pakettiin on kirjoitettu sisälle
avauksia, jotka mahdollistavat EU:n toimivaltuuksien kasvun ja vievät yksittäisiltä jäsenmailta
budjettisuvereeniteettia ja taloudellista liikkumavaraa.
Tästä kirjoittaa myös Osmo Soininvaara ja kommentoijansa. Niin, poliitikot ovat poliitikkoja, ja heille tärkeintä on yrittää pysyä vallassa. Joskus tilanne on vain sellainen, että päätös voi osoittautua huonoksi myös tässä suunnassa.
https://www.soininvaara.fi/2021/04/02/kammottava-paatos-hallitukselta/
Tuntuu siltä, että useimmilla postmodernismin aikaisilla, jälkeisillä ja sillä vahvistetuilla poliittis-kulttuurisilla liikehdinnöillä ei ole taustanaan niinkään wittgensteinilaista varmuusteoriaa (tai mitään muutakaan kohtuullisesti reflektoitua teoriaa) kuin goebbelsiläinen: Tätä ei tarvitse todistaa, koska tämä on totuus.
Maailmankuvan ja ideologian suhteen pohdiskelu on erittäin tärkeää. Mitään - ei mitään - tule ottaa annettuna ja solahtaa mukaan vain joukkojen paineen vuoksi.
Mutta juuri maailmankuvahan saa meidät solahtamaan mukaan. Ihminen on joukko-olento. Jos ihminen ei tule tietoiseksi omasta joukko-olentoudestaan, hän on helposti hukassa jossakin "luonnollistuneessa" tai "edistyneessä" ideologiassa eikä löydä myöskään itseään yksityisenä ihmisenä.
Kyvyttömyys ei ole tietämättömyyden seurausta; kyvyttömyys on päättämättömyyttä, se on rohkeuden puutetta käyttää mieltään ilman toisten ohjausta - jokseenkin näin kynäili Kant valistusta pohtiessaan. Ei ole helppoa olla valveutunut ja valistunut ihminen. Sapere aude, uskalla olla viisas, niin Kant kirjoitti, rohkene käyttää omaa mieltäsi; ehkä juuri tällä asenteella vähitellen valistutaan...
Ihmisen tehtävä löytyy oman historiallisen mielen ja yhteisöllisen mielen ristiaallokosta ja horisonttina on oltava todellisuus, muuten jokainen vajoaa.
Uskaltaisin sanoa, että vaikka elämme monella tapaa edistyksen aikoja, elämme myös kulttuurisen ja yhteisöllisen taantumisen aikoja, goebbelsiläisiä aikoja, jolloin oletetulta totuudelta tai maailman asemoinnilta on hävinnyt todistustaakka. Sellaiset ajat ovat joukkovoiman ja voimankäytön aikoja tai ainakin enteilevät niitä.
Tuollaisina aikoina kukaan ei voi olla varma mistään. Viisaatkin tai ehkäpä juuri he vaikenevat... Toivottavasti omaa itseään ja mieltään kehittääkseen. Mutta yhteisöllisistä ilmiöistä voi muodostua ahdistavia ja verisiä.
Täytyy myöntää, että olen jäänyt koukkuun Joe Satrianin Made of Tears -livevetoon. Kuuntelen sen päivittäin. Kappale on sävelletty, sovitettu ja rytmitetty aivan uskomattoman hienosti, ja livesoitto muodostaa oman todellisuutensa; Satriani soolokitaristina, basisti, rumpali ja komppikitaristi vetävät maagisesti läpi äänimaisemien. Uhratkaa kymmenen minuuttia ja kuunnelkaa luurit korvilla tämä runoteos (toimii myös ilman videota, ehkä jopa paremmin; toisaalta Satrianin elekieli eli se miten hän soittaa kitaraa kertoo siitä, kuinka paljon musiikissa on lopulta kyse ihmisestä itsestään instrumenttina, hänen tunteistaan, ajattelustaan ja rytmeistään ja ruumiillisuudestaan).
Jos joskus saisi jotain tällaista aikaan sanoilla...
