Olennaisilla filosofeilla on aina ollut kyky luoda ajattelua muokkaavia käsitteitä ja käsitteellisiä henkilöitä.
Entä jos alkaisimme ajanmukaisina ja tulevaisuuteen katsovina posthumanistisina olentoina kutsua ihmisiä hiilen lähteiksi - millainen käsitteellinen teko tämä olisi eli mitä siitä seuraisi ja ketkä hurraisivat, ketkä vastustaisivat?
Olisiko esimerkiksi ihmisiä joilla on ihmisarvo ja ihmisiä, jotka ovat hiilen lähteitä, tai joilla on (ylittynyt, sopiva, laskennallinen jne.) hiiliarvo ja kuinka rajalinjat ja raja-arvot määriteltäisiin?
Miten ihminen, jolla on ihmisarvo, muuttuu hiilen lähteeksi tai toisin päin, ja löytyisikö tähän esimerkiksi kolmiportainen logiikka, kuten Hegelillä ja Kierkegaardilla: 1) lähteinen = hiilivuotoinen, 2) eettinen = neutraali tai tietoinen ja 3) hiilinieluinen = hiilen sitoja.
Viimeinen taso yhdistäisi henkisen ja materiaalisen toimijuuden, mutta vaatisi pääomaa. Ehkä se olisi sitten pyhitettyä pääomaa, joka kumoaisi pelastavassa synteesissään pahan kapitalistisen (tai vastaavan) alkuperänsä. Jotta tämä olisi dialektinen kuvio, tähän pitäisi varmasti kytkeä omistamisen käsite ja jokin sen lähikäsite, joka kuitenkin kumoaisi sen.
En tiedä, onko tämä nyt mitään tärkeää vai pelkästään meikäläisen aivopieru. Alunperin kyse oli vitsistä.
PS. Kommunismissa yksilöllinen omistaminen (joka on pahaa) on pelkkä illuusio. Kapitalismissa se ei taida kommunistinkaan mukaan olla aivan puhdas illuusio, koska kuitenkin on verotus. Tai ehkä kyse on tilapääjärjestelystä: pahaa tietoisuutta (yksityistä omistamista) voi ja on hyödyllistä verottaa, vaikka pohjimmiltaan kyse onkin ohjaamisesta siihen, että illuusiosta luovutaan.
(Ilmeisesti kommunismissa / sosialismissa kuitenkin uskotaan, että kapitalistinen yhteiskunta on pääomineen tarvittava välivaihe matkalla kommunismiin / sosialismiin, koska eivät ne tyhjästä synny vaan tarvitaan pohjalle materiaalista, immateriaalista ja institutionaalista pääomaa ja sen tuottamaa arvoa, joka otetaan sitten haltuun korkeammalla tasolla ei-omistamisessa ja uusissa rakenteissa.)
Kun valtio tai sen ylittävä järjestelmä sitoo kansalaiset ei-omistamiseen ja hiilineutrauliuteen tai jopa hiilinegatiivisuuteen, ollaan joiltakin keskeisiltä osin sosiaalisessa ja sosialistis-eettisessä paratiisissa. Siihen vielä vapaat mutta vastuulliset aistiherkuttelut päälle, niin homma on kutakuinkin taputeltu.
PS2. Mehän emme ole esimerkiksi Euroopassa menossa mihinkään kommunismiin, korkeintaan jonkinlaiseen tulonsiirto- ja yhteisvelkasosialismiin, jossa jo joiltakin osin olemme, pieniltä osin EU:ssa, mutta myös Suomessa, koska meillä on yhteiskunnallisena eetoksena demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta turvaverkkoineen - ja samaan aikaan olemme myös osa globaalia markkinataloutta.
Vihreämpi planeetta on minusta erittäin hyvä tavoite, jopa elintärkeä tavoite. En pidä kuitenkaan kaikkia keinoja sen saavuttamiseksi realistisina tai erityisen hyvinä. Ongelmalliseksi ajatus hiilineutraaliudesta tulee minulle, kun se alkaa liiaksi hallita muitakin elämänalueilla kuin käytännöllisiä toimia, kun siitä tulee liiaksi ihmisen määrittelyn tapa, joka hävittää tieltään muita olennaisia ajattelukulmia.
Asiaa on todella hankala ilmaista ilman pidempää mietintöä ja jatkoprosessointia.
Minusta olisi hyvä, jos ihmisillä olisi omia suojeltuja metsiä. Juhani Aholla on jo 1890-luvulla mainio lastu "Pyhitetyt pyydysmetsät" (Lastuja I), jossa tulee esiin samoja ajatuskulkuja, tosin sivistyneen metsästäjän näkökulmasta.