tiistai 2. helmikuuta 2021

Metaforan voimaa: Kirsi Pihan musta pensseli

 

Kokoomuksen pormestariehdokas Kirsi Pihan metafora mustasta pensselistä, joka maalaa yli Helsinkiä, tuntuisi sopivan kaikille puolueille yhtä lailla, joskin eri merkityksin. Yhteistä kaikille tosin on, ettei kukaan tahdo, että Helsingin yli maalataan mustalla pensselillä.

Metaforien voima on niiden yhtäaikaisessa osuvuudessa ja monitulkintaisuudessa, joskus jopa hallitsemattomuudessa.

En yhtään ihmettelisi vaikka Pihan musta pensseli ilmestyisi kevään kuluessa sutimaan yhä uusiin vaalisloganeihin ja -heittoihin.

Saapa nähdä, oliko Piha ajatellut alkujaankin metaforan monimerkityksisyyttä, jotta pääsee tarvittaessa korostamaan eri lukutapojen tuottamien merkitysten eroja itselleen edullisella tavalla - sen jälkeen, jos joku uskaltaa avata metaforan eri merkityksiä.


*


Piha edustaa Kokoomuksen vihreää laitaa ja ylipäätään systeemipuoluetta - on selvää, että juuri Pihan linjalla Kokoomus voisi korvata esimerkiksi Keskustan, jos ajatellaan hallituskokoonpanoja.

Viimeisten tietojen mukaan myös Wille Rydman olisi käytettävissä myös Kokoomuksen (pormestari)ehdokkaaksi kuntavaaleissa.

Saapa nähdä, onko tämä Kokoomukselta fiksu veto. Rydman vetoaa varmasti konservatiivisempiin ja oikeistolaisempiin kokoomuslaisiin, Piha muihin.

Ehkä on ajateltu, että Rydman tukkii äänivuodon Kokoomuksesta perussuomalaisiin. Mutta toisaalta voi miettiä, onnistuuko Kokoomus jotenkin sisäisesti jakautumaan tällä järjestelyllä (ajattelen nyt Helsinkiä ja lähinnä tulevia kuntavaaleja, jotka voivat toki säteillä tulevaankin).

Se on selvää, että oikeastaan kaikki puolueet muutamaa pienempää lukuun ottamatta yrittävät tehdä pesäeroa persuihin, niin kuin Pihakin "mustine pensseleineen". Saapa nähdä, mikä vaikutus tällä yhteisrintamalla on. Ei välttämättä juuri sellainen, mitä tahdotaan. Tietenkin se on varoitus äänestäjille: älkää äänestäkö persuja, äänenne menevät hukkaan, koska kukaan meistä ei ala yhteistyöhön heidän kanssaan. Tällaista tämä on Suomessa 2021.

Luulenpa, että kevään aikana puheet vilisevät natseja, rasisteja, äärioikeistolaisia, mustia pensseleitä ja kristalliöitä, koska on olennaista erottautua kylliksi.


*


Silti minua kiinnostaisi enemmän, mitä eri puolueet voivat tehdä Suomen hyväksi, sillä alkaisi olla jo kiire. Siis kiire on substanssikysymyksillä ja -ehdotuksilla, ei erottautumisretoriikalla.

Suurimmaksi osaksi substanssi eli asiat, joilla Suomi nousee, ovat puolueilla aivan päin persettä, koska ne tahtovat toimia helpoimman mukaan eli jakaa rahaa tulevien polvien haitaksi ja olla tekemättä mitään, mikä veisi niiden kannatusta lähitulevaisuudessa.

Tulee mieleen, että yhteiskunnallinen päätöksenteko pitäisi luovuttaa ei-politisoituneille asiantuntijoille. Sekin vaatisi jotain järjestelmää, mutta lopputulos olisi satavarmasti parempi kuin tämä nykyinen.





31 kommenttia:

  1. On olemassa ilmaan kirjoitettuja listoja inhokeista jotka heitetään parodiahorisonttien kitaan pilameemeiksi, ja sitten niistä joiden sanaa kuunellaan vakavasti.
    Olen huomannut, että Wille Rydman kuuluu aika monella ensimmäiseen.
    Näin hän sanoo itse (YLE):

    – Näillä nimilapuilla varustettu kahtiajako tuntuu olevan pikemminkin median luomaa. Puolue ammentaa aatteellista pohjaansa yhtä lailla konservatiivisesta kuin liberaaleista perinteistä. Näen, että se on yksi puolueen vahvuuksista. Selvää toki on, että minä ja Kirsi Piha olemme erilaisia henkilöitä niin persoonina kuin poliittisilta ajatuksiltamme, mutta hyvin samaan puolueeseen mahdumme.
    Rydman sanoo, että Helsingin pitää olla keskeinen metropoli, joka kykenee kilpailemaan osaajista, pääomista ja yrityksistä muiden Itämeren alueen keskeisten metropolien kanssa.
    – Samalla Helsingin pitää olla turvalliselta ja omalta tuntuva koti sen asukkaille. Meidän tulee koronan jälkeisessä jälleenrakennustyössä pitää huoli siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo kuulostanut nyt kovin pahalta, vaarallisesta puhumattakaan...

      Mitä tulee persujen blokkaamiseen (eläköön demokratia!) niin se ratkeaa eduskuntavaaleissa ainostaan jos ps:stä tulee suurin puolue. Jos se tehdään siitäkin asemasta niin...(eläköön demokratia!)

      Jos jää kakkoseksikin, niin juuri kuten sanoit, kokoomus ja demarit muodostavat hallituksen pikkupuolueiden avulla. Kumpi puoli kokoomuksesta on vahvempi sitten? Käsitykseni mukaan globaaliliberaalit päihittävät selvästi klassiseen liberalismiin yhä kallellaan olevat. Tietenkin. Valta on siellä mistä valtaa jaetaan.

      Poista
    2. Suomi on tällä hetkellä globaaliliberalismin aatteellisessa kentässä. Systeemipuolueen (sdp, vasemmistoliitto, vihreät, keskusta, kokoomus, rkp) sisällä on aivan mitättömiä eroja.

      Ehkä ainoastaan PS ja KD ei jaa systeemipuolueen agendaa, ja se näkyy esimerkiksi jonkinlaisena kriittisenä ajatteluna suhteessa EU-politiikkaan.

      Ei minustakaan Rydmanin tuo muotoilu kuulosta pahalta - miksi kuulostaisi, vaikka en häntä voikaan vantaalaisena äänestää enkä muutenkaan äänestäisi.

      Se tässä on hassua, että eihän PS ja KD sinänsä kiellä EU:ta klassisessa muodossa tai pyri siitä eroon, paitsi jotkut puolueiden edustajat. Henki on ollut se, että mikä tahansa ei mene nielemättä läpi. Minusta tältä osin näillä kahdella, samoin Liike Nytillä ja Liberaalipuolueella, on ihan järkevä kanta. Saman kannan jakoivat myös Keskusta ja SDP vielä viime keväänä, kunnes Marin ja kumppanit saivat uudet käskyt Brysselistä.

      Uskon, että Systeemipuolue blokkaa PS:n oikeastaan hinnalla millä hyvänsä tulevissa eduskuntavaaleissa, vaikka se olisi suurin. Siis hallitusneuvotteluissa arvot estävät yhteistyön. Pitäisin hyvin pienenä todennäköisyytenä, että näin ei käy.

      Ihan puolueporukan demokraattisella päätöksellä näin tehdään.

      Suomi tahtoo olla - tai ainakin poliittinen eliitti - tahtoo olla globaaliliberaali, maksoi se mitä hyvänsä. Näin tämän näen.

      Surkeaa tässä on ainoastaan se, että vasemmistosta ei valitettavasti ole taloudellisesti pitämään Suomesta huolta, jos sen johdolla mennään. SDP on avainroolissa, ja sen metkut on nyt nähty. Ei ole osaamista, ei mahda mitään, ettei voi toisin ajatella, kun on katsonut heidän asioiden hoitoa.

      Poista
    3. SDP ei kykene mitenkään puolustamaan suomalaisten etuja tai edistämään yhteiskuntaa. Tämä on hirveä tilanne, kun he kuitenkin ovat johdossa jatkossakin.

      Poista
    4. Mulle tuosta, ja jo aiemmin käsitellystä EU-federalisoitumisesta sekä tästä globaaliliberaalista aikalaishengestä tulee mieleen jollakin intuitiolla Koijärvi-liikkeen ja vihreän liikkeen alkuajat ja veteraanit.

      Silloin tärkeitä olivat ruohonjuuri-ajattelu, paikallisdemokratia, pieni ja vapaa, alarakanteinen, suurten valtarakenteiden kyseenalaistaminen...ja kapinakin niitä vastaan.

      Miten ihmeessä tässä on käynyt niin, ettei tämä uusi ja suuri, kova ja kiiltävä, byrokraattinen, systeeminen,
      ylikansallinen ja ylärakenteinen jne.
      e i häiritse juuri lainkaan porukkaa, joka jonkin mielteensä mukaan kuitenkin kokee olevansa "vihreää" ja "pehmeää" ja "inhimillistä" arvoiltaan?

      Ristiriita on mielestäni täysin yhteen sovittamaton enkä sen sisäisiä motiiveja ymmärrä lainkaan.

      Poista
    5. Juuri tätä minäkään en ymmärrä.

      Tätä täydellistä munattomuutta ja antautumista kaikelle.

      SDP on pelottava juuri siksi, että siellä ei ole johdossa annettujen näyttöjen mukaan juurikaan ajattelevia ihmisiä.

      Velanotto ja menopuoli lisääntyy luokassa miljardeja ja kymmeniä miljardeja, tulopuoli koostuu ennen kaikkea verottamisesta ja omaisuuden myynnistä, mutta mitään asioiden edistämistä ei tapahdu.

      Surutta miljardeja jonnekin, ja sitten kansalaisten tiukilla olevista rahoista revitään täytteeksi jotain ja takaraivossa on ajatus: ei me näitä aiotakaan maksaa takaisin.

      Tämä lähtökohta on niin arkijärjen vastainen, että en vaan kykene uskomaan.

      Ja pahinta on, että he eivät kykene keskustelemaan ja perustelemaan mitään. En ole kuullut yhtäkään vakuuttavaa SDP-ministeriä tai heidän avustajiaan.

      Tällainen minua aidosti pelottaa. Ja saman porukan johdolla globalisoidutaan... Eikä sekään tarkoita mitään normaalia kansainvälistä yhteistyötä vaan jotain ihmeellisiä epärehellisiä kytkykauppoja.

      Multa lähtee järki, kun ajattelen mitä tässä vielä käy.

      Tämä on ihan rehellinen mielipiteeni. Lähtökohtaisesti ei ole mitään demareita vastaan, vaikka tiedän, että he ovat jähmeän byrokraattisia eivätkä mitään nerokkaita johtajia - sekään ei haittaisi jos olisi edes sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.


      Poista
    6. Minä voisin olla heti tuollainen Koijärvi-vihreä, mutta täytyy myöntää että olen pudonnut kärryiltä, koska vihreiden nykymenossa vähintään puolet on sellaista mistä olen vieraantunut siksi että he ajavat oman vihreän (luontoystävällisen) agendansa täydelliseen ristiriitaan ilman että se näyttää ketään heistä haittaavan.

      Poista
    7. Olen sitä mieltä, että mikäli Suomi sidotaan EU:n tulonsiirtomekanismiin tuosta vaan, on aivan sama kuka täällä on johdossa. Se on oikeastaan pelkkää ideologista lätinää.

      Jos taloudellinen itsemääräämisoikeus viedään, samoin kuin keinot kehittää omaa yhteiskuntaa - kaikki liikenevä voidaan kupata täältä erinäisten kriisien sattuessa muualla erilaisin oikeutuksin ja järjestelyin, ja katastrofeja tosiaan Euroopassa jatkossakin nähdään - niin itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta, joita itse arvostan, on hyvin vähän jäljellä.

      Sanoisin, että olemme hyvin lähellä sitä pistettä, että ei ole paljon väliä poliittisesti kuka tuolla mannekiinina häärii. Pieniä eroja voi olla, mutta ei mitään kovin olennaista. Ehkä jäljelle jäävä on sitten entistä pienemmissä puitteissa sitä lähidemokratiaa (2.0).

      Toisaalta Suomen tulisi aivan huoltovarmuuden vuoksi pitää maataloutta ja omavaraisuutta (myös energiaomavaraisuutta) yllä, koska tulevaisuudessa erilaiset huoltoketjut katkeilevat niin ekologisista kuin valtapoliittisista syistä. Tästä on aivan viimeaikoina muutamakin proffa varoittanut. (He tosin ajattelevat, että Suomi on jatkossa maataloustuotteiden vientimaa, parhaassa tapauksessa, mutta täällä tulee silloin olla alan osaajia ja infraa jäljellä.)

      Jos tässä hurlumhei-2020-luvulla ajetaan alas maataloutta ja teollisuutta ja energiateollisuutta, voi käydä myöhemmin köpelösti - siis jos samaan aikaan suvereeniteettimme (edes jonkinlainen) vaihtuu EU:n resurssiprovinssina oloon.

      Minusta asia on niin yksinkertainen, että jos me suomalaiset emme pidä itsemme puolia aivan terveellä tavalla, ei meidän puoliamme pidä kukaan muukaan. Sellainen on puhdasta toiveajattelua.

      Poista
  2. Tämä kaikki ainakin lähivuosina, kun olemme kaivamassa itsemme velkakuoppaan, ja mitään kovin hohdokasta nousua ei ole näkyvissä tällä vuosikymmenellä. Toivotaan, että joskus jatkossa ehkä. Riippuu niin paljon siitä, miten kehitys eri suunnilla etenee, mutta minulla on se tuntuma, että Euroopassa ei mene kovin vahvasti kokonaisuutena lähimmän kymmenen vuoden aikajaksolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksa jatkaa vahvana, mutta on monia todellisia putoamisvaaraan joutuneita ja joutuvia valtiota.

      Poista
    2. Eli kun yhdessä hääräämme, yhteisiin velkoihin ja vastuisiin sidottuina, huonosti toimivalla valuutalla, niin epätasapaino on eri muodoissaan taattua tavaraa.

      Siksi pitäsi miettiä tarkoin EU:n seuraavia askelmia. En minäkään ajattele, että Suomen pitäisi eristäytyä, mutta ei se kyllä voi tarkoittaa sitäkään, että meitä kusetetaan mennen tullen.

      Poista
  3. Itsemääräämisoikeutta kavennetaan kuvailemallasi tavalla.

    Budjettia laaditaan yhteistaloutta silmällä pitäen yhä enemmän. Valtionjohto sitouttaa vahvemmin ja vahvemmin meidät epäviralliseen liittosopimukseen. Kansalaisille kerrotaan mitä hassumpia perusteita kaikelle tuolle edellä mainitulle, joita ajattelevan ihmisen on vaikea käsitellä, koska ne ovat niin epäuskottavia, että hävettää niitä perusteita kertovien ihmisten puolesta. On selvää, että hekin tietävät kertovat vain osatotuuden, jos sitäkään.
    Kaiken huipuksi pajunköydestä puhutaan "solidaarisuutena."
    Tulee mieleen että onko siellä ajatuspajassa jolla tätä syöttiä on suunniteltu aivot olleet ihan jäässä. Propaganda ja vaikuttamisyritys tekee tässä parodiaa itsestään.

    Puhutaan EU:n puolesta, mutta itse asiassa kaikelle tuolla ei ole mitään tekemistä EU:n kanssa, ei sen EU:n kanssa johon Suomi liittyi.
    EU:sta on tullut superjärjestelmä-pyrkimyksissään itsensä pahin vihollinen.

    Toivotaan että olemme väärässä, muuta toivoa ei olekaan tässä asiassa.
    Tai ehkä se että pragmaattisten maiden parlamentit kaatavat tämän liittoutumiskihlan heti alkuunsa ja EU palaa takaisin EU:hun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saataisiin ihan normaalia arkijärkistä politiikkaa, joka perustuu asioiden asialliselle hoitamiselle. Vähän niin kuin kotitalouksissa ja firmoissa ja silleen. Ettei politiikka vie politiikkaa mennessään. Siltä kuitenkin näyttää. On niin isot visiot, että nykyinen todellisuus ei sitä kestä ehjänä.

      Poista
    2. Tavallaan tämä toive on turha niin kauan kuin keksitään uutta Eurooppaa. Siitähän tässä kai on kyse. Tavalliset, arkijärkiset päätökset jäävät nyt syrjemmälle. Kyseessä on systeeminmuutos. Tässä tavalliset kansalaiset ja pienet valtiot ovat kyydissä, jos eivät ala todenteolla kysellä, mitä on meneillään. Varmasti hyvin harva kysyy. Se olisi kai populismia, että kysyy, mitä meidän päämme menoksi suunnitellaan.

      Poista
    3. Äsken tauolla juttelin mukavan korkeasti koulutetun nuoren miehen kanssa, historian asiantuntijan, ja kysyin, mitä hän ajattelee tästä uudesta Euroopasta juuri noilla spekseillää. Vastaus oli tyypillinen, ei voi oikein tietää ja että meillä on kuitenkin aika pieni maa..

      En sano, että vastasi huonosti, mutta todettava, että juuri tuollaista meille syötetään. Olemme niin pieniä että meidän on vain toteltava ja mentävä sinne minne "isot" pojat ja rouvat käskevät.
      Argumentiksi on tullut siis suuren vallan eteen alistuminen, ja siinä vaihtoehdottomuus.

      Sanoit tuolla aiemmin, että todellisuus ei taivu liian isojen visioiden mukaisesti.
      Juuri noin on: nyt ajatellaan aivan liian isoa kuviota.
      Systeemimuutos ei tässä mittakaavassa toimi. Kaatuu ryminällä ihan varmasti.

      Poista
  4. Maassa oli aikamoinen pöhinä ja meteli, kun EU:hun liittymisestä kansanäänestettiin. Tapahtumat tulivat silmille koko ajan. EU-kanta voitti, jatko osoitti, että se oli hyvö päätös.

    Nyt on kysymyksessä suurin piirtein saman suuruusluokan asiasta. On menossa prosessi jossa EU pyrkii ottaamaan todella isoja askelia liittovaltion suuntaan, tekemään sen systeemimuutoksen. Yksi väline siihen on tämä "elvytys"paketti, eli tulonsiirtopaketti.

    Maan pitäisi mediassa ja muutenkin olla nyt vastaavassa tilanteessa huomion ja keskustelun suhteen kuin EU-kansanäänestyksen aikana. Päättäjät, hallitus tulisi laittaa todella koville ja alkaa kysyä mitä ihmeessä on tapahtumassa, kuka tätä ajaa, kuka tästä hyötyy, miksi tämä muutos eikä tyytyä ensimmäisiin vastauksiin joihin ei voi uskoa vastauksien antajatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä juuri. Mua alkaa aina epäilyttää, kun jostain isosta asiasta halutaan nimenomaan olla hiljaa ja mennä sammutetuin valoin.

      Poista
    2. Saattaa olla, että mediaa on ohjeistettu jotenkin tai sitten ei hirveästi tahdota puhua (suuntaan tai toiseen), koska hallituksestakaan ei asioista juuri avauduta.

      Joku sanoo, että onhan tästä kirjoiteltu ja puhuttu. Näin on. Mutta melko marginaalisesti vapaaehtoisesti, siis hallinnon puolelta. Enemmän on sanottu, että nämä asiat kuuluvat eduskunnan rutiinihommiin, ei näistä tarvitse erityisesti puhua muualla saati että järjestettäisiin kansanäänestyksiä. Asiaa selvästi pienennellään, ja kritiikki tai kyseenalaistaminen tai keskustelun vaatiminen on "demokratian vastaista", "persuilua", "eristäytymistä", "Fixitin valmistelua", "salaliittoilua" tms. Todella outoa. Luulisi, että tällaiset asiat kiinnostavat ihmisiä hyvin laajasti, ja jos ei kiinnosta, olemme todella apaattinen kansa, jolle ei ole paljon väliä sillä, millaisiin suuntiin maamme tulevaisuutta viedään.

      Poista
    3. Tietenkään virallisista kanavista ei tule em. kärjistämistä, mutta tulee helposti silloin jos yksittäinen kansalainen kyselee. Enemmän on vallallaan sellainen "ollaan hipi-hiljaa niin kauan kuin pystytään", ettei kenenkään huomio liiaksi herää.

      Vai tulkitsenko aivan väärin? Koronasta kyllä tiedotetaan ja sitä vatvotaan päivittäin vaikka kuinka, mutta sen aikana tapahtuu muutakin olennaista.

      Poista
    4. Voi olla myös, ettei tahdota häiritä sujuvia prosesseja ja ottaa vaalikeväänä lisää menestystä haittaavia puheenaiheita - elvytysrahasto vaikuttaa ihan koko maan asioihin.

      Poista
  5. Minusta olisi aika helppoa tiedottaa asiasta ja hälventää epäluuloja ja ampua alas kaikki oletetut spekulaatiot.

    Ja ennen kaikkea jakaa tietoa isommista kehityslinjoista. Kansalaiset olisivat ansainneet sen.

    Tietenkin valmisteilla olevista asioista on vaikea puhua, mutta asiat jotka koskevat kansakuntaa laajasti, olisi hyvä esitellä kokoavassa ja kontekstin paljastavassa laajuudessa: Mitä tästä kaikesta seuraa, mitkä ovat seuraavat askelet jne.

    Voi tietenkin olla, että tällaiseen ei olla halukkaita, ja ajatellaan, että tämä on vain kertaluontoinen korjaustoimenpide. Tästä ikään kuin lähdetään, ja muu on turhaa spekulaatiota.

    VastaaPoista
  6. Hallituksen tulisi puuttua avoimin kortein juuri näihin mainitsemiisi himmauksiin:
    (kritiikki tai kyseenalaistaminen tai keskustelun vaatiminen on "demokratian vastaista", "persuilua", "eristäytymistä", "Fixitin valmistelua", "salaliittoilua" tms.).

    Kääntämällä terve normaali demokraattinen kritiikki tuolllaiseksi on oikestaan ilmiselvä vaikuttamisyritys, manipulaatiota, ja luonteeltaan voimakkaasti demokratian ensimmäisten pelisääntöjen vastaista. Uskomattomia totaliteetteja ihmiset vääntävät esiin itsestään. Yllättävä sokea "solidaarisuus" hallitukselle tuottaa outoja ilmiöitä?

    Tässä sanotkin sen: "Minusta olisi aika helppoa tiedottaa asiasta ja hälventää epäluuloja ja ampua alas kaikki oletetut spekulaatiot.
    Ja ennen kaikkea jakaa tietoa isommista kehityslinjoista. Kansalaiset olisivat ansainneet sen."

    Olen edelleen äimän käkenä siitä mistä tuolla ylempänä ketjua hain painoa Koijärveltä ja Koijärven veteraaneilta saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mikä estäisi hallitusta tarttumasta proaktiivisesti toimeen ja kertomaan avoimin kortein asioista?

      Kyllä aikamme on kokenut totaalikeikauksen. Ollaanko pienen puolella myös kun on kyse omasta valtiosta? Eikö sillä olekaan niin väliä?

      Minä olen lähtökohtaisesti - kun on aihetta - vähemmän voiman puolella, protestin puolella. Ennen tätä protestia piti yllä ehkä vasemmisto, nykyisin persut ja pienemmät puolueet.

      Vasemmisto on toki yhä vähempien puolella yksilötasolla (usein), mutta systeemisesti se on valmis uhraamaan pienet itsenäiset valtiot paremman ison hyväksi - ja tässä samassa kaupassa oikeastaan kaikki yksilöt, varsinkin ne heikoimmat, yhteiskunnassa joutuvat helposti asemaan, joka ei vastaa läheskään sitä, mikä on ollut mahdollista järjestää kansallisvaltiossa. Onko tämä väärin arvioitu, olisi hauska tietää.

      Ei minua harmita sinänsä EU, mutta se harmittaa jos valta ja päätöksenteko siirtyy muualle, edes osin, koska silloin se on itsenäisen päätäntävallan siirtämistä pois läheltä.

      Minusta mikään, edes kamppailu ilmastonmuutosta vastaan, ei edellytä tällaista toimea.

      Toisaalta sitten kyllä EU-sopimukset tuovat ihmisten elämään monenlaista taakanjakoa, mutta mitä ne takaavat, mitä parannuksia, mitä vakautta? Varmasti jotain, mutta nyt nähtävällä taloudellis-valtapoliittisella siirrolla, jolla maita sidotaan velan avulla yhteen (elvytysrahasto, joka ei elvytä meitä suoraan eikä edes kovin hyvin epäsuorasti) ja taakanjaolla, joka vaikuttaa monin tavoin ihmisten elämään, ei ensisijaisesti vahvisteta kansallisvaltioissa saavutettuja etuja vaan pikemminkin "solidaarisuuden" nimissä kevennetään niitä.

      Minusta pitäisi antaa arvoa sille, että jotkut kyselevät. On ehdottoman väärin, että paremmaksi vaihtoehdoksi tarjotaan hiljaisuutta.

      Poista
    2. Vastauksiahan voidaan puntaroida sitten kun on kysytty tarpeeksi monipuolisesti. Vastaukset sisältyvät kysymyksiin. Mutta jos ei ole kysymyksiä, on vain sanelua.

      Poista
  7. Kävin äsken lueskelemassa nettisälää sieltä ja täältä. Joukossa merkittäviä suomalaisia edeskäypiä ja vaikuttajiapersoonia.
    Törmäsin heti betoniporsaista tehtyyn puolustukseen.
    Uusi EU ja hallitus sai uskolliset soturinsa, talousargumentit ja numerot ja systeemimuutos ei ollut aiheena, vaan yksinkertaisesti halu olla miettimättä mitään esitettyä vastalausetta tosissaan ja olla uskollinen hallitusfani.
    Ja kaiken vitsiksi kääntäminen... Ihmiselle jää parodia kun ei muuta ei ole tai ei vain jaksa.

    Puolustan toki jokaisen sananvapautta olla mitä mieltä tahansa. Toki UEU:lle saa olla uskollinen. Tai sen suhteen vain välinpitämätön.

    Mutta kyllä median pitää nyt ottaa tila haltuun ja tarjota aikaa ja tilaa, jotta kaikki argumentit tulevat esiin, jotta ainakin ne jotka haluaisivat tietää mitä on tapahtumassa saavat tietoa ja mahdollisuuden muodostaa oman kantansa.

    Vesa, muista että moni ajattelee että tässä ei ole nyt oikeastaan tapahtumassa mitään kummallista. Herrat ja rouvat ne vain rahoja siirtelevät. Ei mitään uutta auringon alla...
    Sitä tietoisuutta ei voi vaatia mistä ei tietoisuutta haluta.
    (ihan sama kuin joillakin vaikka ilmaston suhteen: säitä on aina pidellyt)

    VastaaPoista
  8. Joo, uskon että on hallituksen uskollisia sotureita, kun kerrankin on saatu sellainen dream team, jota on odotettu kuin kuuta nousevaa.

    No, jälkeä syntyy... Ja suut pysyvät kiinni, koska ideologia on yhteinen.

    Minulla ei ole mitään ideologiaa. Olen hyvin käytännöllinen. Jos joku ei toimi, sen täytyy olla melkoista paskaa, tulipa se vasemmalta tai oikealta.

    Ei minusta saa minkään porukan fania, mutta luulen ymmärtäväni arkijärjellä, missä kohtaa alkaa heittää perusteluissa pahasti. Siellä missä ollaan hiljaa, ei edes haluta tietää.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en hirveästi lue nettisälää. Tänään kävin muutaman sdpläisen ja vihreän vaikuttajan twitterissä.

      Täytyy sanoa, että he eivät saa ihan hirveän lämmintä vastaanottoa tällä hetkellä. Tavalliset ihmiset käyvät purkamassa sanaista arkkuaan.

      Ei ole kovin fiksua kaikki kielenkäyttö, mutta 2/3 on suunnilleen sellaista viestiä, että nyt huijaatte. Ei mitään vihapuhetta, vaan kansalaisten kritiikkiä - ei kovin sivistyneesti muotoiltua, mutta sävy on paljon puhuva: pettynyt.

      En usko, että sinne on masinoitu ketään urputtamaan. Ei persuja eikä Venäjän trolleja eikä äärioikeistolaisia. Näyttävät tavallisilta kansalaisilta, valtaosa.

      Poista
    2. Sinänsä on se ja sama, jos näistä ei saada tietoa. Nimittäin jos ei äänestetä tms (en usko että esimerkiksi tukipaketista äänestetään), niin sittenhän se on kansalaisten oman aktiivisuuden varassa, mitä tietoa maailmasta hankkivat omaksi hyödykseen.

      Veikkaukseni: paketti menee läpi eduskunnassa. Yritetään toimia niin että se menisi läpi (laillisesti) yksinkertaisella enemmistöllä eikä esimerkiksi tarvittaisi 2/3 puoltoääniä, koska silloin voi tulla tukalaa, mikäli kokoomuksen rivit rakoilevat (en usko, että lähtevät välttämättä haastamaan hallitusta, tai kuka tietää, riippuu varmasti siitäkin, miten hyvin hallitus avaa paketin logiikkaa vielä). Mutta jos hallitus saa asian sujumaan niin kuin haluaa, niin mistään ei erityisesti keskustella vaan homma taputellaan suit sait sukkelaan ja lainarahat matkaan etelän lämpöön ja Suomelle se 1,5 miljardia omista velaksi otetuista rahoista takaisin ja kaikki mikä sen päälle tulee on armoa ja suurta plussaa ja sillä sitten saadaan aikaan vihreä siirtymä, eikös niin... Kaikki ovat tosi tyytyväisiä paitsi pahat persut ja muut äärioikeistolaiset, natsit tietenkin. Veronmaksajat hyräilevät pistäessään kellon tuntia aiemmin soimaan, vielä monessa polvessa. Ja italialaiset ja espanjalaiset tilaavat meiltä tavaraa ja näin epäsuorasti tukevat koronasta elpymistä tai jos eivät meiltä tilaa niin saksalaisilta ainakin ja saksalaiset tilaa meiltä clean tech -tuotteiden osia tai ainakin jotain materiaalia ja vienti vetää...

      Poista
    3. Ja jos tämä logiikka ei täsmää, niin kyse on solidaarisuudesta italialaisia kohtaan jotka alentavat verojaan ja espanjalaisia kohtaan jotka pistävät pystyyn sosialistisen työaikakokeilun, ja jos tuokaan logiikka ei toimi, niin tuetaan kuitenkin Italiaa joutumasta konkurssiin, kun valtiolla on velkaa oliko 2300 miljardia euroa jne. jne. joten on kai meilläkin EU-maana jokin vastuu, vaikka pieni tekijä olemmekin.

      Poista
  9. "Minulla ei ole mitään ideologiaa. Olen hyvin käytännöllinen. Jos joku ei toimi, sen täytyy olla melkoista paskaa, tulipa se vasemmalta tai oikealta."

    Noinhan sen pitää olla. Itseäni ei myöskään ole ostettavissa iskulauseilla olivat ne sitten
    isänmaan asialla, ihmisen- tai sydämen asialla, solidaarisuuden tms.

    Hieman hassusti muotoilen nyt, että tekniikka ratkaisee, eli toimiiko se.

    Veroja alentava Italia ja työaikaa vähentävä Espanja satojen miljardien tulonsiirtoeurojen kohdemaana on sitten sellaista solidaarisuutta ettei sitä eläin keksisi. Ei sitä olisi edes poliitikotkaan keksineet vielä vuosikymmen sitten.
    Nyt menee sellaisen farssin puolelle, että oksat pois, mutta muistetaan päivän tuppurainen ja vanhanen: se on tukea Suomen ulkomaankaupalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuppuraisen suusta en ole kuullut monta järjen sanaa näissä isoissa asioissa, ja Vanhanenkin on otettu hommaansa ilmeisesti siksi, että on taitava pyörittelijä ja kuitenkin osaa keskeisestä ministeriporukasta talousasiat parhaiten. Puhelee virkansa puolesta mitä pitää, mutta ei kovin usein vakuuta.

      Tällaista tämä nyt on. Minun ihannehallituksessani ihmiset osaisivat perustella linjauksensa. Ihan sama ovatko vasemmalta, keskeltä tai oikealta.

      Poista