perjantai 1. tammikuuta 2021

Naiivi vai julma

 

"Naiivi vai julma", kysyy joku viisas pohtiessaan ihmisoikeuksia ja presidentin uuden vuoden puhetta, kumpi kuva meistä olisi parempi jättää historiaan?

Niin, naiivilla politiikalla varmistamme sen, että jäämme taatusti historiaan eli muutumme nopeasti historiaksi, omaa naiiviuttamme.

Entä julmuus? Kenenkään ei tarvitse olla julma suojellakseen elämää, ja hyvin harva myöskään tahtoo jäädä historiankirjoihin esimerkkinä tarpeettomasta julmuudesta.

Itse en lähtisi ollenkaan tästä "naiiviuden" tai "julmuuden" asetelmasta, vaan tarjoaisin ratkaisuksi "todellisuudentajuisuutta".

Todellisuudentajuisuus tarkoittaa käsitystä syistä ja seurauksista, oikeuksista ja velvollisuuksista, vastuusta, kohtuusta ja ylipäätään siitä, mitä voi ja kannattaa tehdä, mikä on säilyttämisen arvoista.

Tämä naiivin ja julman asetelma on vähän samanlainen kysymys kuin jos ruoka-annosta tilatessa tarjoilija kysyisi: Haluatteko ruokanne vedellä jatkettuna mauttomana mössönä, josta ei enää erota makuja ja rakenteita, vai ottaisitteko annoksenne mieluummin tönkkösuolattuna ja -pippuroituna?

Jokainen järkevä ruokailija tajuaa tässä vaiheessa poistua ravintolasta, ellei sitten aio vielä kerran yrittää ja sanoa: Ei, tahdon annokseni asiallisesti valmistettuna, minäpä kerron teille, miten se valmistetaan.


*


Jos tajuaisimme esimerkiksi suomalaisina olla todellisuudentajuisia, normaaleilla vaistoilla varustettuja sivistyneitä ihmis-eläimiä, niin jäisimme paljon pidemmäksi ajaksi eloon ja saisimme luultavasti myös säilytettyä globaalisti harvinaislaatuisen toimivan yhteiskuntamme ilona itsellemme ja mallina toisille.

Tällainen ei kuitenkaan tunnu luontevalta kaikille, vaan on hienoa lipsahtaa lähtökohtaisesti "naiivin" puolelle. Sieltähän tunnetusti näkyy vain joko lisää hyvää tai sitten äärimmäistä julmuutta. 

Kun riittävä määrä ihmisiä ja etenkin johtavia ihmisiä on lipsunut naiivin puolelle, ei todellisuudentajuisuus ole realismia ja mahdollisuuksien horisontti on jo lähtökohtaisesti kaventunut: jotain ihmis-eläimen olemisen ymmärtämisestä on onnistuttu hukkaamaan.

On selvää, että tällaisessa tilanteessa yhteiskunta ei voi toimia täysin todellisuudentajuisesti, vaikka se toimisi täysin demokraattisesti.

Oma hypoteesini on, että pitkät rauhan ja hyvinvoinnin ja vaivattomuuden ajat tuottavat tällaisia yhteiskuntia tai pikemminkin naiiveja yksilöitä miltei väistämättä. Tällainen yhteiskunta on esimerkiksi rakas kotimaamme, joskin monta pahempaakin esimerkkiä voitasiin esittää.


*


Pahimmillaan naiivi ihminen on silloin, kun hän kieltää yhteiskunnan arvon ja oikeastaan koko sen olemassaolon oikeutuksen, joka on hänen oman olemisensa taustalla, sen mahdollistaja.

Niin, tavallaan olisi rehellisempää, jos tällainen ihminen ymmärtäisi kieltää itseltään oman olemassaolonsa ulottamatta arviotaan koko yhteiskuntaan.

Toisaalta tämä naiivius saa hyvää lisävalaistusta siitä, että useimmin pahiten naiivit ihmiset ovat myös narsisteja - ja monesti vieläpä hyvin edistyksellisiä narsisteja, kuten on nähty: heidän ideoittensa seuraukset koskevat pääasiassa kaikkia muita paitsi heitä itseään.

Narsisti ei ole koskaan todellisuudentajuinen, varsinkaan naiivi narsisti.


*


Yksi havainto, jonka olen tehnyt kaikkein naiiveimmista ihmisistä on se, että he käsittävät yhteiskunnan ikään kuin uskonnollisesti, vaikka harvoin ovat itse uskonnollisia ihmisiä ja uskovat Jumalaan.

He käsittävät asian siten, että yhteiskunnan tulisi toimia ikään kuin ensisijaisesti ansaitsemattoman armon ja ristin ryövärin ja tuhlaajapojan logiikalla, rajattoman armon logiikalla, joka voisi päteä todellisuudessa lähinnä silloin, kun yksilön elämä on päätöksessä tai kun isäpappa maksaa loppuun saakka hulttiotuhlarin elämän kuluista mitään välittämättä.

Tällainen liki-metafyysinen armo toimii harvoin yhteiskunnan tasolla, isossa mittakaavassa, paitsi ehkä joissakin hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, kun rikkomukset ovat olleet kaikinpuolisia ja kollektiivisia ja riittävän verisiä ja yhteisön on pakko antaa anteeksi, jotta ylipäätään voisi lopettaa verenvuodatuksen, selviytyä ja jatkaa eteenpäin. (Tällöinkin tapahtumien jälkien korjaaminen saattaa viedä vuosikymmeniä ja aiheuttaa toistuvia ongelmia ja jännitteitä.)


*


Kun sitten katsoo, miten vähän ihmiset arvostavat uskonnollista armoa, joka kuitenkin on metafyysisesti ajatellen todellisuudentajuista, niin miten he sitten yhtä-äkkiä arvostaisivat yhteiskunnallista armoa edes sen vertaa? (Ja miten he ylipäätään ovat onnistuneet siirtämään metafyysisen armon, johon eivät usko, yhteiskunnan ominaisuudeksi?) 

Useimmiten eivät olekaan arvostaneet, päin vastoin ovat talloneet kaiken saamansa yhteiskunnallisen hyvän jalkoihinsa kerta toisensa perään. Miten siis tällainen erityinen armo heitä tai keitään muitakaan auttaisi?   

Uskonnossa ei ole armoa ilman katumusta ja kääntymistä, vaikka armo itsessään olisikin ansiotonta eikä ihminen voisi sitä saada itsessään aikaan. Naiivi yhteiskunnallinen armo on tässäkin mielessä valheellista, sillä se ei edellytä edes katumusta tai kääntymistä, ja siksikin se pysyy täysin todellisuudelle vieraana.


*


Ehkä pahin tilanne on se, että yhteiskunta joko äärimmäisen naiiviuden tai julmuuden vuoksi hukkaa keskeiset oikeudelliset rakenteensa ja käytäntönsä. Silloin se on lähellä murtumistaan.

Seikka, jota harvoin ymmärretään, on se, että erilaisten taantumusilmiöiden siivittämänä niin naiivit kuin julmat yhteiskunnat voivat päätyä samankaltaisiin, toki hiukan eri sisällöin operoiviin, totalitaristisiin tiloihin.

Samoin äärimmäisen naiivi, narsistinen ja edistyksellinen ihminen voi olla omalla tavallaan yhtä tuhoisa kuin äärimmäisen julma ihminen. (Tähänkin voisi lisätä muutaman kehittelyn niin tahtoessaan.)

Nämäkin seikat olisi hyvä muistaa.

Eikä ole aivan tavatonta sekään, etteivätkö sopivalla tavalla naiivit ja julmat ihmiset voisi kohdata toisiaan ja lakaista pois selväjärkisyyttä, onneksi yleensä vain rajatuksi ajaksi.


(Tiedän kyllä, että tällä tasolla kelailemalla asiat eivät selviä suuntaan tai toiseen.)


7 kommenttia:

  1. Todellisuudentaju, realismi, konkreettisesti mahdollinen maailma/yhteiskunta, vastuullisuus joka merkitsee oikeasti jotakin.
    Nuo ovat tosiaan asioita millä tulisi operoida eivätkä fiilispohjaiset "kova", "pehmeä", julma, naiivi, "epäinhimillinen", "inhimillinen."
    Inhimillisin meistä on toimija joka todellisuudentajuisin, ei se joka julistaa ideologiaansa ylöspäin samalla realismia alas painaen.
    Tässä päivityksessäsi on monen kehittelyn (kuten itse sanot) hyvä pohja ja yhteeveto.
    Koko tuo vastakkainasettelu, mihin pressa haluttiin vetää mukaan, kertoo että aikamme on nyrjähtänyt.
    Voittaneiden arvojen ja voittavien arvojen jälkeisessä maailmassa eletään myös realismin jälkeistä aikaa.
    Medialukutaidon, myös sen, jälkeisessä maailmassa (lukemaan ei ole opittu) tarvittaisiin arvolukutaitoa. Sen tunnistamista, mikä on mahdollista, mikä vain arvoilla huijaamista, vastakkainasettelua joka ei korreloi maailman kanssa kuitenkaan lainkaan.
    Arvolukutaitoinen ihminen on kaiken kielellisen julistelun keskellä todellisuudentajuinen, ja kykenevä arvioimaan sitä mikä on mahdollista ja mikä ei, mikä on vaarallista, mitä voidaan tehdä.
    Korona-rokete kannattaa ottaa.
    Mielestäni kannattaa rokottaa itsensä myös arvohuijailua vastaan. Rokotetta on saatavissa koko ajan ja ilmaiseksi.
    Täytyy nähdä vain hieman vaivaa. Tehdä ns. realitty checkejä, kun maailmaa ollaan typistämässä helpoksi valinnaksi "kova" vai "pehmeä?"

    VastaaPoista
  2. "Voittaneiden arvojen ja voittavien arvojen jälkeisessä maailmassa eletään myös realismin jälkeistä aikaa."

    Tarkoitan tällä että voittavat, ainakin tässä ajassa voittavat, arvot (lainausmerkit?) on jo isosti ja suurella voluumilla valittu. Arvotuksen, painotukset, suositukset ovat näkyvissä koko ajan laajasti. Niitä taivutetaan rautalangasta kaikin eri keinoin. Sakinhivutuksenkin keinot ovat joissakin piireissä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on. Jos annetaan mennä naiivilla linjalla vaikka 10 vuotta, meno ei ole enää millään tapaa söpöä, eettistä eikä realistista, mutta saas nähdä miten käy. Sanopa vaan että lopputuloksen voi nähdä jo nyt.

      Poista
  3. Kaikessa armollinen ja hyvään uskova yhteiskunta?
    Todellisuudentajuun ja oikeaan tilannekuvaan pyrkivä yhteiskunta?
    Suoraviivaiseen selviytymiseen pyrkivä yhteiskunta?

    Kaikissa noissa varmaan joku pointti on.
    Mutta jos miettii millainen on ihminen ja miten se käsittelee valtaa - ja vallattomuutta, anarkiaa, niin kyllä minä vankkureillani perheeni veisin tuohon keskimmäiseen.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Juuri näin, Jari. Sitä kuitenkin on tottunut siihen että ne jotka on valittu edustamaan maata myös etsivät parhaita keinoja sen suvereenisuuden, toimintamahdollisuuksien ja neuvotteluasemien säilyttämiseen. Mutta näin ei enää mitenkään itsestään selvästi ole. Toki olemme historiallisten muutosten edessä monellakin tapaa, mutta niin kauan kuin jokin organismi tahtoo pysyä elossa, se tarkkailee jatkuvasti nimenomaan toimintaedellytystensä säilymistä, ei luovuta niitä pois. Minusta tuntuu, että monet hakevat nyt tuota psykoottista luovuttamisen liikettä, vaikka heidän vastapelurinsa ja neuvottelukumppaninsa eivät ikinä hävitä tai riskeeraa omaa suvereniteettiaan silloinkaan kun tekevät ns. yhteisiä päätöksiä.

    Toki asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta kansan johtoon ei tulisi koskaan päästää muita kuin teräksenlujia realisteja. Hömpöttelijät ja haaveilijat erikseen sinne missä heistä ei ole kokonaisuuden kannalta suurempaa haittaa. Näin yksinkertaisesti ajattelen. Realismi ei tarkoita sitä, että ei osata neuvotella. Huom! En nyt tässä sukupuolita mitenkään asiaa, vaikka em. nimityksistä syntyisi joitakin mielikuvia.

    VastaaPoista