perjantai 4. joulukuuta 2020

Vilja Eerika

ja hänen tarinansa on yksi minua eniten vaivanneista ja järkyttäneistä tapauksista viime vuosikymmenen suomalaisessa rikoshistoriassa. Rikos- ja oikeustoimittaja Vera Miettinen on nyt kirjoittanut Vilja Eerikasta kirjan:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9e2e8105-bc94-497d-b2af-8a63b016d2bd

Raa'asti murhatun tytön tapaus on näkynyt myös kaunokirjallisuudessa, mieleen tulee ensimmäisenä Laura Gustafssonin Anomalian (2013) loppuluku ja Aura Nurmen runosarja, joka löytyy esimerkiksi täältä https://www.hs.fi/hstv/art-2000002945394.html.

Itse olen käsitellyt Vilja Eerikan tapausta teoksissani Karhunkivi (2016) ja Valekuolleet (2017). Jälkimmäisestä muutama fragmentti - koskaan ei pidä unohtaa Vilja Eerikaa:

 

Aamu, tyhjän päivän alus, jota varjo syöttää lattiaan.

 Tyttö tuijottaa tuolin pienojen välistä.

 – Iskä, mitä tuolla lukee?

– En tiedä, mitä?

Hän liikuttaa sormiaan. Lankuilla hyppii ankka, kettu, mörkö,

sen hän huitaisee pois.

Hän katsoo minua pitkään, työntää kätensä taskuun

ja sanoo:

– Ei mitään tai mitä vaan, siihen täytyy kirjoittaa.


- - -


Sohvalla muovikangasta, isä nostaa kameran.

Tänäkin iltana nippusiteet nilkkoihin, ranteisiin.

Lammikko, tyttö sulkee silmänsä.

 

Jalat nykivät, yninä pressua vasten.

Nainen ottaa lakanan, tyttö nostaa päätään,

kuuma, märkä iho lipsuu sormissa.


- - -

 

Läimäys, isku äänen suuntaan.

Itku, sanan kaltainen, naisen kämmen

nielee sen, polvi painaa vatsaa.

 

Kuiva narahdus, kun tytöstä

näkyy enää päälaki.

 

- - -

 

Istumme keittiön pöydässä. Tyttäreni syö nektariinia.

 

Ensimmäisen kuoleman jälkeen ei ole toista.

On vain lasi vettä ja lattialle murentunut keksi.

 

Nurkissa vääntyvää pimeyttä, kuolema

ei asettele kukkia, kukaan ei katso:

 

tässä helvetissä saat juuri sen etäisyyden, jonka tahdot.

 

- - -

 


Haen kimpun metsästä, kuukausien metsästä,

nostan esiin teriöt ja lihan, jota etanat ovat kalvaneet.

 

Kuolema ja kuume ovat Sinun,

jos vielä hallitset aikaa.


- - - 

 

Puudutus, jälkikäteen, viimeiselle yölle,

kun hänen keuhkonsa eivät jaksaneet seuloa ilmaa

läpi muovilakanan.

 

Ja pieni ihme: hän tuntee, miten hiukset kasvavat takaisin

ja käsi, joka repi kasvot, hajoaa huoneeseen.


- - - 

 

Älä unohda näitä kasvoja, kun kätkeydyt taas.

Ne ovat Sinun kasvosi,

meidän kasvomme tyhjää päin.




60 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jari, näistä ajatuksista. Katsotaan mitä tapahtuu, kun on aikaa kirjoittaa.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on mennyt tänä syksynä esimerkiksi siihen että olen hoitanut työssä asioita, jotka vievät todella paljon huomiota eivätkä kuuluu nykyisessä laajuudessa toimenkuvaani, aikaa on mennyt vapaa-ajalla täysin uuden oppikirjan valmisteluun, aikaa on mennyt luottamustehtäviin, aikaa on mennyt ihan normaaliin elämään ja tilanteisiin, joissa ei voi asettaa itseään etusijalle. Juuri nyt ei ole ollut aikaa, mutta kohta on. Pidän huolen siitä, että saan yhden kirjoitusprojektin siihen kuntoon, että voin keväällä lähettää käsiksen ensimmäiselle lukukierrokselle.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, näin voi olla. En pystyisi kuitenkaan pitämään huusholliani pystyssä kirjoittamalla. Tai kuka tietää.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Itse taas ajattelen, että ei kaikkia lahjoja samaan koriin. Elämä on vuoroviljelyä: välillä opetan, välillä ohjaan, välillä tutkin, välillä kirjoitan. Ei tule leipiintymistä ja turhia pettymyksiä. No, ei tietenkään tule myöskään yhtä ainutta uraa, johon olisi pistetty kaikki paukut. Ehkä nykyisessä ajassa järkevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös luonteenomaista ja turvallisuushakuista.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, ei minulla ole tähän mitään vastaansanomista. Nuoren / lapsen sijoitus esimerkiksi laitokseen maksaa yhteiskunnalle muistaakseni päivältä jo lähemmäs 300 e.

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vantaalla meni överiksi. Yhdellä lastensuojelun työntekijällä taisi olla yli 80 asiakasta. Siinä voi miettiä voimavaroja ja burnoutteja ja sitä miksi vaihtuvuus on suurta.

      Kyllähän pääkaupunkiseudulla tarjotaan perheille hyvää tukea, jos vain ihmiset ovat itse tarpeeksi hyvässä kunnossa hakeakseen apua. Lasuja saa tehdä useampia, että homma saa vauhtia.

      Itse työntekijöiden moraali on kyllä korkea ja he tekevät parhaansa.

      En ole tässä kuin kokemusasiantuntija, mutta voin sanoa, että kymmenestä vain yksi on ollut virkaintoinen ja lähtökohtaisesti jokseenkin ulkokehällä. Muut ovat tajunneet mistä on kyse.

      Poista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keissi on karmea, ja se olisi voinut päättyä toisin vain jos lapsi oltaisiin saatu pidettyä erillään lapatossusekopääisästään ja sadisti-manipulaattoripsykopaattiäitipuolesta.

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Tässä tapauksessa asiaan vaikutti myös se, että Vilja Eerikan isän, Tarkki nimeltään, äiti oli Helsingin lastensuojelun korkeita virkamiehiä. Tämä vääristi perspektiiviä. Isään luotettiin (ilmeisesti tämän äidin eli johtavan virkailijan myötävaikutuksella) ja lapsi jätettiin kahden raakalaisen armoille. On kuvaavaa, että lapsen hengiltä kiduttaneet vanhemmat eivät osoita katumusta. Se käytännössä kiduttivat pikkutytön tukahduttamalla hengiltä käärimällä hänet iltaisin pressuun. Naapurit yrittivät useaan otteeseen auttaa, mutta apu ei mennyt perille. Tässä tapauksessa uskon, että lähisukulaissuhteet aiheuttivat monia virhearvioita viranomaisten toiminnassa. Itse toivon syvästi, että nuo vanhemmat kohtaavat ansaitsemansa lopun.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Vera Miettisen haastattelu ja laajemmin teos antaa melko tarkan ja hyytävän kuvan antisosiaalisesta ja jossain määrin psykopaattisesta tekijäprofiilista. Siinä ei tunneta sääliä, koska ei ole varsinaista tunnesuhdetta uhriin ja omakin tunne-elämä on tuhoutunut. Silloin ihminen voi tehdä melkein mitä vaan. Esimerkiksi syyllistää uhrin tai keksiä sairaan viettelytarinan tai kertoa raakalaismaisesta teosta kuin mattojen tamppaamisesta.

      Poista
    8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  19. Kuinka monta oivaltavaa psykopaattiromaania Suomen kirjallisuudessa on? Mielestäni kysymys on aiheellinen ja on sellainen tuntuma, että Vesa sinä osaisit sellaisen kirjoittaa, jos vain tahdot. Mutta siinä tunne ei saa johtaa kirjoittavaa kättä. Siinä ei saa olla osoittelua. Sen on edettävä vähitellen kuoria pois pudottaen.

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. On varmasti hyvä olettaa, että hänelle olisi DID kehittynyt tai saattanut jo olla, sitä on nyt mahdotonta tietää, mutta olosuhteet kertovat että defenssien on täytynyt olla kovat, jotta tyttö ei ole yksinkertaisesti romahtanut.

    Vilja Eerika oli siskoni pojan luokalla. Tyttö oli surkea ilmestys, juuri toistuvien pahoinpitelyn ja alistamisen vuoksi. Äitipuoli oli häntä kohtaan monin tavoin ankara, tai siis sadisti jos suoraan sanotaan. Tämä ei jäänyt ympäristöltä huomaamatta ja ihmiset olivat toistuvasti yhteydessä viranomaisiin ja myös perheeseen. Isä oli sosiaalisesti suostuvainen ja jotenkin persoonaton ja lukossa. Hänellä on väkivalta- ja seksuaalirikostaustaa. Äitipuoli oli kuitenkin perheen sairaat aivot. Hän oli lipevä ammattivalehtelija, ihmispaska.

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Hänen olonsa koheni aina kun pääsi pois kotoa. Sijoituksessa, mummolassa. Niin, toivon että joku noissa paikoissa silitti tai otti syliin, että lapselle olisi syntynyt edes jokin kokemus hyvästä. Äitipuoli lähinnä rankaisi tyttöä, todella fyysisesti. Isä katsoi vierestä ja avusti kiduttajaa. Toivottavasti joku rakasti Vilja Eerikaa. Kukaan ei häntä kuitenkaan pystynyt auttamaan. Tämä kertoo mielestäni myös hiukan siitä, että nyky-yhteiskunnassa vastuu helposti ulkoistetaan viranomaisille. Puuttuminen on vaikeaa. Vai onko? Tavallinen kansalainen voi toki tehdä osansa, mutta mihin se riittää?

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan, että nykyisin apu on pakko kanavoida viranomaisten kautta: lasu, lasu ja jälleen kerran lasu, mutta onnettomuus tässä oli se, että lasu ei auttanut.

      On niin sairaita / tahattomia lapsia, että heidät palautetaan takaisin sijoituksesta perheisiin. Tällaistakin tapahtuu.

      Lastensuojelun keinoja puuttua on myös rajattu viime aikoina. Yhteiskunta tuottaa pahoinvointia. Tilanne on se, että poliittiset päätökset yhtä aikaa lisäävät kuormaa ja ottavat keinoja asioiden hoitamiseksi pois. Tämä on yksi psykoottisen humanismin ilmenemispiirteistä.

      Poista
    2. Tahattomia po. rajattomia

      Poista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi näitä asioita täytyy pitää esillä. Ei esittääkseen moraalista vaan siksi että ihmiset tarkkailisivat mitä ympäristössä tapahtuu. Tietenkään kaunokirjallisuus ei ole tässä suhteessa tehokkain vaikutuskanava, koska harvat lukevat. Esimerkiksi uutisointi ja Vera Miettisen tietokirja ovat.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. No, olen kirjoittanut lastensuojeluromaanin Karhunkivi. Se on yksi kirja yhtenä syksynä. Seurasiko siitä jotain jossain? Varmasti muutaman lukijan päässä, mutta tuskin kummempaa. Eri asia on, jos Ilkka Remes kirjoittaisi tällaisen romaanin. Se herättäisi keskustelua. Isot kirjakeskustelut syntyvät paljon trendikkäämmistä aiheista, paljon mukavammista aiheista. Pitää olla siedettävällä tavalla rankkoja teoksia, muuten ne jäävät marginaaliin.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti avainasemassa oli yksi korkea-arvoinen virkahenkilö, jolla oli perheside ongelmaperheeseen. Jos näin ei olisi ollut, Vilja Eerika voisi olla elossa, mutta missä kunnossa, sitä en osaa sanoa.

      Poista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä meneekö kukaan heistä tai muista Vilja Eerikan haudalle. Toivottavasti isoäiti menee. Siinä ei ole kyllä millään sosiaalisilla arvomerkeillä pienintäkään merkitystä. Ne eivät suojaa musertavalta totuudelta.

      Poista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Mielenkiinnolla seurannut dialogianne. Tuon tytön elämä ja kuolema on ahdistava.
    Mitään merkityksellistä, uutta sanottavaa mulla ei ole, mutta lastensuojelu on minullekin hyvin tuttu. Sekä yhteistyökumppanina että palaverien kautta.

    Joskus ajattelen kaikkia velipuoliani jotka joutuivat monella tavoin väärille teille 60-luvulla eikä heidän mahdollinen parhaansa päässyt toteutumaan. Oli äidin kuolemaa, oli sukulaisille sijoitusta, rötöksiä. Oli kodista muutto (pakkolähtö) sellaisella tavalla että se oli kai oikeastaan hylkääminen.
    Olisiko lastensuojelu kyennyt auttamaan heitä, tekemään heistä eheämpi kun he olivat vielä lapsia?
    Ehkä.

    Joskus puhun kai julmastikin niin etteivät tämän maailman lasten ja nuorten ongelmat ratkea Lin taikareseptillä, että palkataan lisää ja lisää kuraattoreita ja koulupsykologeja.
    Voin olla täydellisen väärässä, ja varmasti olenkin.

    Tuo asenteeni (joka pitäisi kai korjata) johtunee kai siitä, että olen nähnyt niin paljon tehottomuutta ja vääriä auttamisen keinoja.

    Joskus asiat johtuvat ihmisistä. Mutta kun kaikki eivät ole parasta laatua (itsekin omassa duunissani olen varmaan keskinkertainen).
    Mutta niillä ihmisillä joita on, on pärjättävä. Muita ei ole.

    Lastensuojelu tarvitsisi maan parhaat resurssit, maan taitavimmat ihmiset. Työn kuluttavuus pitäisi ottaa huomioon paremmin.
    Itse olen juuri nyt syksyllä viimeksi tavannut aivan mahtavan lastensuojelun työntekijän.

    Lue Jari Karhunkivi. Siinä on näistä asioista, ja muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Joskus asiat johtuvat ihmisistä."

      Tuolla en halua tarkoittaa että jotkut olisivat vain huonoja.
      On vain niin että joskus kaikesta ammattimaisuudesta huolimatta joku voi olla toiselle täysin väärä ihminen.
      Opettajanakin on. Sama opettaja ei ole hyvä opettaja jokaisella oppijaprofiilille.

      Poista
    2. Hyviä ajatuksia, Jope.

      Näen itse tällä hetkellä asian niin, että yhteiskuntaamme kuormitetaan liikaa osin ehkä ihan oikeillakin asioilla ja sitten asioille, jotka ovat koko lailla merkityksettömiä tai pitävät yllä lähinnä puolueiden valtaa. Ei ole sellaista realistista priorisointia.

      Ongelmia ei ratkaista rahoitusta lisäämällä, siten voidaan korkeintaan lieventää joitakin asioita.

      Ongelmat ovat paljon syvemmällä, kaipa lähtökohtaisesti ihmisten elämässä, kodeissa. Toki uskon vasemmiston tapaan, että ihmisiä tukemalla saadaan asioita aikaan. Mutta kun meidän elämäntapamme on monessa suhteessa ihan vinksallaan - on varmasti aina ollut jollain tapaa - niin tätä ongelmaa ei ratkaista rahaa jakamalla tai tuomalla joitakin puolivillaisia ja tietenkin jossain määrin tehokkaitakin apuja ihmisille.

      Jokainen on vastuussa omasta elämästään ja lähimmäisistään, siitä pitäisi lähteä. Jos tämä ei ole edes lähtökohtaisesti mahdollista, niin jotain on todella pahasti pielessä monella tasolla, sekä ihmisissä itsessään että yhteiskunnassa.

      Yhteiskunnalle sysätty kasvatusvastuu ja hoitovelvollisuudet eivät tule koskaan korjaamaan sitä tilannetta, jossa ihmiset ja suhteet ovat rikki, pienemmässä määrin tai kollektiivisesti.

      Poista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti Vaasan kirjastosta löytyy. Minulla on itselläni enää yksi kappale. Harmittaa kun meni epähuomiossa sivu suun pari vuotta sitten kustantajan ylijäämäkappaleet, joita olisin saanut muutaman euron hintaan.

      Poista