tiistai 24. marraskuuta 2020

Overtonin talossa

 

Jäykkä ja mekaaninen yö, jossa lähdimme kaatamaan patsaita.

Ovella seisoi vartija, jolla oli päällään vanhanaikainen portieerien takki, tummanpunaista samettia.

- Miten pääsemme ulos, kysyin portieerilta rautakanki kainalossani.

Portieeri nosti lakkiaan ja katsoi meitä. Halliin oli kerääntynyt joukko ihmisiä. Joillakin oli kädessään leka, toisilla putkipihdit, jotkut olivat heittäneet olalleen nipun köyttä, ja joillakin oli haka ja vetovaijeria. Muutamilla vasta portaista tulleilla oli banderolleja. Ihmiset liikuskelivat levottomina.

- Te ette pääse ulos, sanoi portieeri. - Tämä on taistelu ikkunasta. Te puhutte ovesta ja patsaista, mutta todellisuudessa taistelette siitä, missä kohdin taloa ikkuna sijaitsee, juuri siitä tässä on kyse.

- Eikö talossa ole ovia, kysyin.

- Ei, sanoi portieeri, kyse on vain ja ainoastaan siitä missä kohtaa taloa ikkunat ovat. Niin yksinkertaista kaikki on.

Silloin joukostamme astui esiin sanavalmis henkilö. Hän näytti portieerille hihamerkkiään ja ojensi lentolehtisen. Sitten hän sanoi:

- Katsokaa, on kyse taannehtivasta oikeudenmukaisuudesta ja me olemme sen sanansaattajat ja toteuttajat. Me valtaamme kadut, me kaadamme patsaat.

Portieeri selaili lehtistä, kohautti hartioitaan ja sanoi:

- Kaikin mokomin, jokainen tahtoo määrätä, mitä ikkunoista voidaan nähdä. Juuri nyt pohjoispäätyä muurataan umpeen ja seuraavaksi siirrytään lännen puoleisille fasaadeille. Teille tulee kiire nähdä patsaat.



30 kommenttia:

  1. On muuten niin tätä aikaa sekin, että vaikka ne jotka ovat varmoja siitä, että ovat lisäämässä yksilönvapauksia, voivatkin olla toisten näkökulmasta hinaamassa vapauden mahdollisuuksia juuri päinvastaiseen suuntaan. Ja sama sitten toisinpäin.
    Se on tietenkin loogista, koska jos ikkunasta katsoo läpi, näkee vain sen maiseman tai huonetilan mitä katsoo, ei itseään katsomassa.
    Sama koskee myös esimerkiksi sananvapautta.

    Patsaan kaataja sitten kaateessaan pystyttää tilalle omansa. Jne.

    Vanha viisaus tai viisastelu ei auta Overtonin ikkunoita miettiessä, mutta pitää mielessä ettei ihminen ole miksikään muuttunut.

    Mietin eilen mediaa. Valhemedian tunnistaa siitä, että se kertoo väärää tietoa ja manipuloi. Idioottikin tunnistaa tämän.

    Vastuullinen valtamedia kertoo tosiasioita, ja jos tiedottaa väärin, korjaa.
    Mutta! Saman vaikuttamisen efektin vastuullinen media voi luoda samalla tavalla valikoimalla, painottamalla näkökulmia, valitsemalla mitä tositietoa valtavasta tositiedon määrästä se jakaa.
    Kukaan tuskin lienee niin naivi, että kuvittelee valtamedian julkaisevan kaiken tärkeän tositiedon mitä maailmassa on.
    Saamme käsiimme vain menun. Ulkopuolelle jää paljon, suurin osa.

    Maailma on tuollainen. Pitää kuitenkin tsempata ettemme maailman mielipiteen ilmaisujen ja tiedon hataran ja reikäisen jakelun vuoksi vaipuisi kyynisyyteen.

    VastaaPoista
  2. Keskisarja oli sitä mieltä etteivät Leninin muistomerkit Suomessa ole ongelma, koska historiaa on typerä mennä jälkikäteen moralisoimaan.
    Olen samaa mieltä pienempien tekijöiden suhteen, mutta Lenininpuiston kyllä kaataisiin Sturenkadulle, jos minulla olisi voimia vetää vaijerista paikoiltaan koko puisto.
    Ehkä perusteeni on neljän maailman tuhoisimman diktaattorin rankingiin kuuluminen.
    Joseph Brodskylle käydessään Tampereella esiteltiin paikka kaupunkina jossa Lenin ja Stalin kohtasivat. Ei tykännyt. Kiva kaupunki, mutta jatkossa tulen muistamaan sen aina kun siellä käyn vaikken haluaisikaan. Ihan samoin kuin Imatralla Hitlerin vierailun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Ahmatovan puistoksi nimeäminen, blogistin aiempi ehdotus, olisi todella oikea liike. Otan varmasti esiin kun tapaan seuraavan kerran sivistyneen kunnanvaltuutetun.

      Poista
  3. Jope, on kai niin että patsaiden kaatajille tulee aina aikanaan kaataja, joka kaataa heidän arvionsa tai saa heidät jopa itse raahaamaan patsaansa vähin äänin muualle.

    Olemme osa tällaista kiertoliikettä, jossa ehkä kulissit vaihtuvat, mutta tietyt perustyypit pysyvät. Ihminen pelaa muka yksilöllistä peliään, mutta kuitenkin toistaa historiaa pienin muutoksin - tietenkään kaikki tai mikään ei pysy aivan samana. On vallankumoukselliset, maltilliset, vallassa olijat, vallasta sivuun siirretyt jne. Pelipaikoille asetellaan milloin mikäkin porukka tietyllä logiikalla.

    Esimerkki: Suomessa 1930-luvulla vasemmistolaisuus oli pannassa ja oikeistolaisuus pinnassa, mutta 1960-ja 1970-luvuilla vasemmistolaisuus (toki uusin painotuksin) oli kuuminta ikinä, 1970-luvulla ja 1980-luvullakin oikeistolaisuus, esimerkiksi kokoomuksen osalta, oli sivussa. Näitä kiertokulkuja jatketaan aina tietyin ajoin, ja joku on pistetty nurkkaan.

    Nykyaika tarvitsisi ajattelun suhteen ikkunoiltaan avaraa taloa. Muuten päädytään aivan absurdeihin lopputulemiin. Hiukan huolestuneena seuraan "keskustelua", jota käydään aivan julkisesti toinen toisia moittien ja nimitellen, usein rikollisuuteen tai väkivaltaisiin poliittisiin koneistoihin viittaavilla nimillä. Umpisurkeaa.

    Puistoja olisi kyllä mukava nimetä mieluummin hyvää ja kaunista aikaansaaneiden kuin ruumiskasoja aikaansaaneiden mukaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on allegoriasta, joka osoittaa, miten absurdia on yrittää ohi portieerin olemisen talossa. Vrt. Kafkan novelli Lain edessä + käsite Overtonin ikkuna. Ytimekkäästi: olennaista on havaita se mitä maailma on eikä yrittää vallankumousta, joka ei merkitse mitään. Näitä suljetun tilan esityksiä on myös Wittgensteinin filosofiassa. Tämä absurdi teksti aukeaa sellaisesta näkökulmasta, jos on auetakseen, joskin se viittaa myös poliittiseen kehykseen. Saa toki tulkita niin kuin haluaa.

      Poista
    2. Tämä on siis absurdi filosofinen katkelma tyyliin Kafka. Hyvin alustava sellainen. Kaipaisi vierelleen muita. Kafkalla on paljon näennäisen allegorisia tekstejä, joissa on kätketty avain tai lukko, johon avain pitäisi työntää.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ehkä tykkää tästä tyylilajista, mutta ei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta. Tämä muistuttaa unta. Pitää hiukan tulkita niin kuin unta. Minä pidän Kafkan lyhyistä kertomuksista vaikka en niitä kaikkia ymmärräkään. Tuolla on muutama avainsana, joista käsin unta voi lähteä purkamaan. Se voi myös jatkua ja yhdistyä selkeämpää tekstiin.

      Poista
  7. Suomen sisällisodan molemmin puolisen teurastuksen jälkeen, muutamassa vuodessa, tapahtui ihme millaista minkään maan poliittinen historia ei tunne. Kapinan aloittanut osapuoli ja sodassa aktiivinen toimija, hävinnyt osapuoli, silloinen sosiaalidemokraattinen puolue,
    hyväksyttiin mukaan laillisiin parlamenttivaaleihin, joissa nappasi paikoista neljänneksen.
    Tämä muuten unohtuu usein kun typistettyä sisällissota-narratiivia pyöritetään.
    Vastaavaa ei olisi tapahtunut missään maassa tuollaisen repivän sodan jälkeen.

    No, pointtini ei ole se, vaan se, että jos noissa olosuhteissa ja tilanteissa laillista hallitusvaltaa väkivaltaisesti vastustaneille avattiin tie parlamettiin niin miten on mahdollista esim. nykyinen rajoittamisen henki pelkistä erilaisista kyseenalaistavista mielipiteistä johtuen?

    Politiikka on ylipolitisoinut itsensä vakaissa rauhanomaisissa olosuhteissa. Pateettista. Ja juuri siksi tuolle avaran talon keskustelulle ja politiikalle ei ole tilaa.
    Monelle on kamala ongelma että kaksi ihmistä kymmenestä (!) äänestää puoluetta joka on käsityksiltään epämieluisa.
    Kyllähän niistä kahdesta ihmisestä kymmenestä saa mielessään ihmishirviöitä kun kovasti patologisoi ja kuvittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta ehkä pahinta on että kolme tai pian neljä kymmenestä ei äänestä ollenkaan, koska ei usko että sillä on merkitystä.

      Mitenkähän muuten käy sen kansalaisaloitteen EU-tukipaketista, joka sai muutamassa päivässä 58 000 kannatusta? Haudataanko se johonkin mappi öhön eduskunnassa? Oli kai listalla näihin aikoihin. Vai onko Puolan ja Unkarin asia torpata paketti vai kiristävätkö vain lisää etuja itselleen? Kysehän on heidän suhteestaan oikeusvaltioperiaatteeseen.

      Poista
    2. Katsotaan mitä tulee. Tarkoitin tuolla 20-luvun alun käänteellä että miten hieno asia tuo nopea takaisin mukaankutsumisen ihme oli.

      Poista
  8. Tuo että ei ymmärrä lukemastaan on aina lohduttavaa lukea. Mulla hyllyssä Kafkan novelleja ja niiden kanssa tosiaan noin useimmiten on. Borges on toinen. Sekä mun ikiprojekti ymmärtää Celania. Siinä tekijä josta en ymmärrä varmasti mitään. Mutta kiinnostaa. Haavikon 50-luvun runot myös osittain samaa sarjaa.
    Sitten on niitä jotka heti vaikuttavat kokeilu-kokeiluilta. Ne falskaa mulle vaikka niitäkin tarvitaan.
    Mutta tekotaiteellisuudelta eivät tunnu nuo mainitsemani nimet vaikka eivät aukea ja joissakin korkea vaikeusaste. Menee niin päin että minä tunnen itseni tekotaiteelliseksi.
    Handken uusin suomennettu, Hedelmävaras. Oli se kärsimys, hah ha, mutta nautin kuitenkin kuin jostakin tuntemattomasta oliosta. Ja onneksi siinä, edes, käveltiin metsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Haavikolla tässä yht. tarkoitin Talvipalatsia)

      Poista
    2. Celan on vaikea, ehkä hiukan liiankin vaikea. Pitäisi lukea kääntäen ja jonkin selitysteoksen avulla, niin aukeaisi varmasti eri tavalla. Borgesia koen ymmärtäväni, vaikka kaikki ei tietenkään loksahda auki. On hyvä että joku asia jää alitajuntaan härkkimään. Vaikka se että missä tilanteessa joku puhuu tuolla tavalla oudosti ja miten asiat kytkeytyvät yhteen. Teksti on tässä suhteessa helpompi kuin uni, koska se pysyy näkyvillä.

      Poista
    3. Talvipalatsi on hieno teos. Täytyy kuitenkin sanoa, että enemmän pidän Saarikosken aikalaisteoksesta Mitä tapahtuu todella? Se on suoraviivaisempi ja silti mielenkiintoinen ja tasokas.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jari, kommenteistasi. Olisihan mukava jäädä historiaan jonkinlaisena hahmona, vaikka sitten menneisyyden ihmisenä, mutta henkilökohtaisesti tärkeintä on kuitenkin se elämä jota on elänyt.

      Poista
  10. Olet Jari aidosti oikeassa, että olen peruutuspeilien ihminen. Tutkin paljon varsinkin 50-80 -lukuja. Leffat, kirjat, hyvät tai huonot, noilta ajoilta kiinnostavat jos vain pääsen kurkistamaan sinne. Kun kuljen pk-seutua tai muita paikkoja suurin kiinnostukseni kohde on miltä kaikki näytti ja tuntui siellä vaikkapa vuonna 1966. Tutkin paljon myös Helsingin ns. orto-kuvia, vanhoja ilmakuvia. Metsissä vanhat kivijalat ovat innostavia. Tunnen jotenkin (harhahan se on) kuuluvani menneeseen maailmaan. Voi olla että johtuu siitäkin, että vanhempani syntyivät 20-luvulla ja kaikki(!) isovanhempani 1800-luvun lopussa. Itse synnyin 60-luvulla puulämmitteiseen vuokrakasarmiin, jossa vessa oli ulkona ja sisään tuli vain kylmä vesi.
    En hirveästi pidä tästä digitalisoidusta ja relativisoidusta ajasta.

    Entä sitten se tuulilasi? Se näkymä mitä pitäisi nimenomaan katsoa?
    Siitä näkymystä pidän, kuten täällä on yhdessä todettu, vielä vähemmin kuin nykyisestä. Tulevaisuus on mulle pessimistinen.
    Sen sijaan peruutuspeilissä, nostalgiassani (väärä suunta, tiedän) voin olla innokas tutkija.
    Tulevaisuus on kuin case is closed: paljon ei ehkä ole enää tehtävissä.

    Hieman kärjistän, toki olen ajassa kiinni työni ja lapseni kautta mutta tulevaisuusrealistin osa on ankea. Välillä haluaa hengähtää, lukea vaikka vanhoja kirjoja menneestä maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuusnäkymän tukkii minulle täysin oudoksi kieroiluiksi ja ideologiaksi muuttunut politiikka, ihmisten ja heidän arkielämänsä ylipolitisointi - ja tietenkin maailman väestötilanne.

      Kaikesta muusta uskon selvittävän.

      Poista
    2. Aika samat fiilikset. En saa kiinni nykyajan mahtavuudesta, vaikka kernaasti myönnän että elämä on puitteiltaan tehty mukavaksi.

      Jari, mitä pahaa on katsoa hiukan historiaan tai kirjoittaa runo? Niissäkin on vaikka mitä mielekkyyden mahdollisuuksia. Ei kannata ottaa kaikkea itseensä. Joku haravoi pihaa, joku kirjoittaa 2 minuutissa runon, joku tekee tiktokin. Ei elämä ole niin mustavalkoista että jos ei jatkuvasti analysoi ongelmia tai kieri tuskissaan, niin ei ole oikeutta olla / ei ole minkään arvoinen. Menee vähän autistiseksi touhu jos on noin on / off.

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. "Itse olen kansallinen suomenmielinen järkiperäisyyden perustalta. Maailman auttamisen ymmärtävä suomenmielinen. Autettava on muttei itseään kuseen."

    Tuossa se on oikein hyvin sanottu.

    Omakotialueet ovat hienoja, useimmiten.
    Niiden talojen sisällä voi olla tuota omaa mukavuusaluetta kerrakseen. Mutta myös muuta. Yksityisyrittäjäystäväni kanssa käveltiin Länsi-Pakilassa, yhdellä ns. hyvällä helsinkiläisellä alueella.
    Opetti minua kun tuntee seutunsa ja sen ihmiset hyvin millaista ahdistusta ja tuhontunteita (yleensä taloudellisia umpikujia, mutta myös muita) niiden talojen sisällä voi olla.

    Itse asun monikulttuurisessa kerrostalossa. Ollut hyvä tsägä naapureiden suhteen. Tiedän tuttujen kautta hyvin ettei niin ole välttämättä. Kannattaa muistaa että jo 20 prosenttia helsinkiläisistä on maahanmuuttajia, eli noin 125 000. Toki määrä sisältää myös venäläiset, virolaiset ja muut eurooppalaiset. Kahta jälkimmäistä ryhmää eivät edes ääripersut laske maahanmuuttajiksi. Joillakin on toki vahva fobia venäläisiä kohtaan, myös. ns. läpisuvaitsevaisilla ihmisillä, itselläni ei ole.

    Pihalla tosin meidän talossa joskus niin paljon penskoja, kerran laskin lähes 30, että aina ei jaksa kuunnella.
    Haaveilemmekin vaimon kanssa uneliaalle alueelle muuttamisesta, missä tapaus on kissan kadunylitys ja sen paluun odotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omia asuinpaikkoja ollut pääkaupunkiseudulla: Tapulikaupunki, Kontula, Vuosaari, Munkkiniemi, Töölö, Pakkala, Ilola, nyt tämä viimeisin. Mukava ja varmasti rauhallisin em. paikoista. En muuta mieluusti muualle pääkaupunkiseudulla, paitsi jos voisin, niin jonnekin ihan kauas täältä, vaikkapa metsään. No, jos ei tule konkurssia, niin kesät olen täysin luonnon keskellä. Sinne ei ole näköpiirissä juuri uutta asutusta, ja tuskinpa on vuosikymmeniin, päinvastoin. Siellä voisin kyllä elää kokoaikaisesti jos jotenkin saisin soviteltua asiat. Kyllähän sitä voisi ottaa riskin siinä vaiheessa,kun ei ole enää lapset kotona, noin 7-8 vuotta siihen menee.

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Ei olekaan. Olet oikeassa. Olen kymmeniä kertoja puhunut siitä, että tuntemani nuoret ja rakastamani nuori voi olla hyvinkin elossa vielä 2080-luvulla, lapset pidempäänkin.
    On sietämätöntä kuulla kommentteja joskus jossakin että "enpä ole enää katsomassa." Eli = en itse jaksa stessata, kun ei koske mua.

    Juuri tuo lasten, nuorten tuleva sytyttää mussa mm. sen demografisen pessimismin. Ja vitutuksen.

    Mutta siinä ei voi elää koko ajan toimintakykyään tässä hetkessä menettämättä. Tarvitsen nostalgiani ja lässyttämiseni toipuakseni siinä kuin ulkoilmassa liikkumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hyvälle haltijalle vain kaksi toivetta:
      1. maapallon väkiluku stop ja sitten laskuun
      2. arjen, ajan ja kaiken politisointi stop ja sitten takaisin vähemmän poliittiseen aikaan, yksilöllisesti vapaampaan.

      Ilmastonhoitajia on liikkeellä jo riittävästi ja tarvittavat ensimmäiset päätökset on itse asiassa jo tehty. Vuonna 2030-2035 maailma on energian kulutuksen suhteen toinen. Olen siis kai sentään edes ilmasto-optimisti. Väärin koettu varmaan jonkun mielestä.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, jokainen on tervetullut kommentoimaan, myös debatoimaan, hyvässä hengessä.

      Poista