maanantai 30. marraskuuta 2020

Pihkaa

 

Yöllä oli satanut lunta, ja satoi yhä, istuin pöydässä ja söin puuroa. Äkkiä maistoin metsän, se ei tullut mustikoista ja vadelmista, se oli väkevämpää, ehkä lude, joka oli jäänyt marjoihin. Koetin kielelläni. Ei hyönteisen rakennetta, vaan kirpeä, tahmea, joka juuttui oikean posken hampaisiin nielaistuani puuron. Ajattelin mustikkamättäitä mäntyjen alla, tuulen katkaisemaa oksaa, josta hitaasti valuu ja tippuu keltainen kallusnoro mustikoihin ja nyt se on nyt suussani, neljä kuukautta myöhemmin, ja alan rapsuttaa kynnellä, pihkaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti