perjantai 20. marraskuuta 2020

Kalamies

 


Nuorempana olin innokas kalamies. Se oli harrastukseni. Paljon olin järvellä, joella, merellä. Ajattelin kalastuksesta ja kalankasvatuksesta jopa ammattia, lukioaikoinakin. Paraisilla oli jokin kalatalouslaitos tai vastaava, katselin sitä kun ajelimme siitä ohi matkalla syksyisille kalastusreissuillemme Ahvenanmaalle.

No, kävi sitten toisin. Joskus mietin, millaista elämäni olisi ollut, jos en olisi alkanut kirjoittaa ja en olisi perehtynyt erityisesti kirjallisuuteen. Ehkä olisin onnellisempi, ehkä en. Mistäpä sitä tietää, mitä olisin löytänyt kalastuksen ja kalankasvatuksen kautta, varmasti ainakin ympäristöasiat. Nuorena toki luin paljon eräkirjallisuutta, joten ehkä minusta olisi tullut jonkinlainen luontoesseisti tai -novellisti.

Katselen melkein viikoittain kalastusvideoita. Hiukan minua mietityttää niissä tuo catch and release- eli pyydystä ja päästä -meininki. Itse olen enemmän vapaa-ajankalastaja, joka ottaa saaliin mukaan, tietenkin kohtuudella, ja valmistaa ja syö saaliin. Ehkä juuri tämän vuoksi hauki ei ole se kala, jota yleensä kalastan. Menee enemmän taimenten ja ahvenien puolelle.

Jos aikoo syödä kalat, jotka pyytää, reissuista tulee suhteellisen lyhyitä hauenkalastuksessa. Toki kalan voi päästää vahingoittumattomana veteen, mutta tuntuu jotenkin typerältä, että ajetaan isolla moottorilla pelipaikoille, kalastetaan haukia, jotka suurimmaksi osaksi päästetään takaisin, ajetaan sitten rantaan ja aletaan paistaa makkaraa tai pihviä, ja taas lähdetään vesille ja päästetään pyydystetyt hauet takaisin. Ymmärrän toki sen, että isojen kalojen vapauttaminen on hyvä kantojen kannalta, koska suuret yksilöt ovat arvokkaita lisääntyjiä, ja onpa hauki myös hyvä särkikalakantojen säätelijä.

Oli miten oli, tässä on pari videota, jotka katsoin tänään. Tässä Vapaalla jalalla -videossa mennään soutupelillä ja tässä kelluntarenkaalla. Minusta nämä ovat mitä mainioimpia, jopa novellimaisia videoita. Itse soudan myös, en ole suostunut ostamaan perämoottoria. Soutaminen ja kalastaminen ovat kesäajan rentouttavaa hyötyliikuntaa.


 

7 kommenttia:

  1. Hyvä kuvaus catch and release-meiningistä, pahimmillaan. Pihviä rantatöyräällä maastoauton vieressä. Päällä muutaman tonnin kalastusvermeet. Kaikki mahdollinen tekniikka.
    Isäni syntyi Saimaan rannalla. Kävi kalassa maastossa ja torilla. Usein pikkupoikana kun heräsin aamupissalle uiskenteli aikaisin torilta haettu iso kala kylpyammeessa ruoaksilaittoa odotellen. Kaikkea kalaa syötiin, suurimpana herkkuna oli made. Mutta olen syönyt myös aina tuota haukea ja en osaa pitää sitä mitenkään kuivana tms. vaikka paremmankin makuisia on.
    Itse en aikuisena harmillisesti kalasta. On oikeita syitä siihen ollut ja tekosyitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauki on hyvä kala, en minä sillä. Keitto on herkullista, samoin haukipullat ja -pihvit. Ja paistettuna myös erinomaista. Nuorena kalastin pääasiassa haukea. Muistelen, että virvelöinti alkoi 5. luokalla. Toki sitä ennen harrastin onkimista.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Joo, nuoriahan tässä vielä ollaan. Äiti täyttää 70 huomenna, vielä miltei 21 vuotta sinne.

    Ymmärrän johonkin rajaan saakka kalan takaisin päästäminen. Teen itsekin niin jos se on mahdollista ja tulee kala, jota en ole ollut kalastamassa. Esimerkiksi päästän hauen jos se ei ole vahingoittunut ja olen ahvenia kalastamassa. Päästän taimenen jos se on rauhoitettu jne - yleensä ei tietenkään mennä edes vesille jossa on rauhoitus. Mutta minulle kalaretki päättyy siihen kun olen saanut saaliin, jota tavoittelin: kalat päätyvät ruoaksi enkä jatka sillä haavaa kalastusta pidempään. Minulle on vieras ajatus, että lähtisin kiskomaan luontokappaleita luonnosta leikittely- tai ennätystentekomielessä. Toki väkäsettömät koukut ja solmuttomat, pehmeät haavit auttavat siinä, että kalat eivät juuri vahingoitu, mutta hiukan perverssiltä lähtökohtaisesti tuntuu kalojen rääkkääminen huvin vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kerran jutun Kulosaaren Herttoniemen kaislistossa eläneestä hauesta jolle ikää arvioitiin yli parikymmentä vuotta. Kun joku sen viimein ylös sai, oli leuka täynnä koukkua ja uistinta. Eli oli itsensä riuhtaissut monesti irti.

      Kuulostaa hyvältä tuollainen kalaa kunnioittava kalastus.

      Iästä sitten.
      Olen blogistia noin seitsemisen vuotta iäkkäämpi. Tänään aamulla kun käveltiin vaimon kanssa Laajasalon ruovikoissa ja haukirantoja puhuin ensimmäistä kertaa ikääntymisen tuskasta, tuskaisesti, heh.

      En suhtaudu ikään niin, että ei haittaa ja että ikä on vain numero. Numerot kertovat jäljellä olevasta sen verran suoraan.

      Tyttäreni mukaan olen kuulemma tuskastuttavan lapsellinen vielä, en mikään televisioperheen isukkihahmo, mutta minua se ei lohduta. Haluaisin olla lapsellisen innostunut pidempään kuin mitä numerot antavat enää myöten.
      Ole blogisti tarkkana mihin käytät vaikkapa nämä seuraavat 7 vuottasi.
      Jari tietää...

      Poista
    2. Hyviä ajatuksia ja neuvoja, Jope. Aikaa pitää tosiaan tarkata, ja ennen kaikkea omaa olemista. Ei ikä ole vain numero, tai onhan se, mutta numero jonka todellisuus tarkastaa.

      Tietyillä alueilla tunnen itseni hyvinkin nuoreksi. Kannattaa varmasti suunnata niille main ja pitää huolta, että muu osa olemusta seuraa perässä ja jos ei seuraa, niin sitten on muutettava suuntaa.

      Noita koukkuja leuoissaan kantavia kaloja on. Appiukon kaveri sai juuri verkolla hauen, jolla oli iskukoukku leuassa. Se on sellainen pyydys, että kala karkaa vain, kun vermeet pettävät. Hauki olikin painanut yli 10 kiloa.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista