keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Viimeaikaisia vastaavuuksia



Elokapina istui Kaisaniemessä kadulla - - - nuoriso tuhopoltti Malmössä autoliikkeen pihalla

kymmenen Teslaa ja Västeråsissa rekan ja henkilöautoja aiheuttaen miljoonavahingot.

Elokapinalliset sakotettu, Malmön ja Västeråsin tuhopolttonuoriso karkuteillä.


Tenstassa ja Rinkebyssä jengit järjestivät paikallisia ulkonaliikkumiskieltoja voidakseen tapella

ja hoitaa rikollisia bisneksiään - - - Suomessa hallitus valmistelee koronan edellyttämiä

alueellisia toimenpiteitä ihmisten ja liiketoiminnan turvaamiseksi. 


Hyvinkään ampuja Eero Hiltunen karkasi Suomenlinnan avovankilasta jalkapannan katkaistuaan

- - - toimittajan murhannut Peter Madsen pakeni panttivangiksi ottamansa psykologin ja

pommiuhkauksen turvin Kööpenhaminan Herstedvesteristä.

Murhaajat Hiltunen ja Madsen saatu kiinni, hyvä niin.


Satunnaisesti uutisvirtaa seulova löytää vastaavuuksia ja epäsymmetriaa ja mittakaavaeroja. 

Vankiloiden turvajärjestelyt mietityttävät. Ruotsin jengirikollisuus alkaa lähteä lopullisesti

käsistä, siltä tuntuu, kun seuraa päivittäisiksi muuttuneita uutisia vahingonteoista ja tuhotoimista,

varkauksista, ryöstöistä, pahoinpitelyistä, tapoista, murhista, ammuskeluista ja räjäytyksistä.

Tukholmassa ammuttu tänä vuonna 17 ihmistä hengiltä, heinäkuun jälkeen 11. Ketään ei ole

saatu kiinni. Ja monen tapahtuma taustalla on osin myös vähintäänkin yhtä vakava ja yhä

syvemmin yhteiskunnan rakenteisiin kiinni juurtuva klaanirikollisuus.



72 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Relaa vaan sopisi moneen yhteyteen - jos käännät ruotsiksi, sen voisi lähettää gangstan aluille Tukholmaan ja Malmöhön räppiin sovitettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuon vetäisi vähän ikääntyneempikin herrasmies, pieni vino hymy suupielessä. Olisi ihan yhtä hyvä formaatti.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta. Viestin perille meno voi olla huono juttu, varsinkin silloin jos mikään ei muutu, mutta on herännyt tietoisuus, joka kuitenkin painetaan pois ja jota vastaan jopa kamppaillaan. Kyse on silloin itsestään kärsivästä tietoisuudesta, joka ei kuitenkaan kohtaa itseään. En tarkoita nyt sinua, vaan yleisemmin psykoottisen humanismin vaivaa.

      Poista
  5. "Tukholmassa ammuttu tänä vuonna 17 ihmistä hengiltä, heinäkuun jälkeen 11. Ketään ei ole saatu kiinni. Ja monen tapahtuma taustalla on osin myös vähintäänkin yhtä vakava ja yhä syvemmin yhteiskunnan rakenteisiin kiinni juurtuva klaanirikollisuus."

    Ketään ei ole saatu kiinni, kertonee tilanteena kaiken.
    Pelolle on siis nyt annettu täysi valta, mutta miten se nyt tässä meneekään...väärinpäin ?
    Kaikki tietävät tilanteen ja sen mitä tapahtuu, epäselvyyttä ei ole kuka on noilla alueilla isä ja kuka on poika. Wallander ja Beck, yhteiskunta, seuraavat sivusta, kun päätä ei voi enää pensaaseenkaan painaa.
    Samaan aikaan samassa maassa sosiaalisen- ja taloudellisen hyvinvoinnin huippuelämää. Asumisen ja työn status kohdillaan, arvot kauneimman kuvion mukaan sisäistettyjä, korkea kulttuuritietoisuus, ikuinen debatti jatkuu lehtien sivuilla, koko maailma on auki maailman kauneimmassa maassa. Jossakin muualla palaa. Ei täällä näkymättömän muurin takana.
    Täällä ei julisteta ulkonaliikkumiskieltoa eikä ammuskella öisin, täällä kaikki on vapaata ja solidaarista.
    Ja jos jotain pahaa joskus tulee vahingossa näkyviin, se on se rakenne, ne ovat ne uhrit. Kaikki voidaan parantaa, kaikki joilla on paha olla, ovat parannettavissa.

    No joo, noin minä Ruotsin näen, osittain ainakin. Pakko sielläkin jossakin Taalainmaan metsissä on olla ihmiseläimiä joilla on vielä vaistoja.
    Usein kysytään, mitkä ovat sinun arvosi. Ihan hyvä kysymys, vaikka silloin joskus myös vastatessa valehdellaan tai kaksoiskoodataan.
    Ehkä pitäisi alkaa kysyä myös, mitkä ovat sinun vaistosi?

    VastaaPoista
  6. Perhevaisto, kotimaavaisto, rauhanvaisto. Vapaudenvaisto, reviirivaisto. Luontovaisto, toverivaisto. Jatkuvuusvaisto, kielivaisto. Oikeudenmukaisuusvaisto. Vaaravaisto. Suojeluvaisto. Auttamisvaisto.

    Esimerkiksi näitä tarkoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvot ovat liian usein kielellistä abstraktiaa - tai poliittista teatteria tai näyttäytyvää humanismia, vaasalaisen kriittistä termistöä taas lainatakseni.

      Vaisto lähtee selkäytimestä.

      Ensimmäinen reaktio, vaistomainen, voi toki olla vääräkin reaktio. Joskus onkin. Mutta arvosanastolla ei pitäisi yrittää selittää maailmaa, jossa vaistot ovat edelleen hallitsevia.
      Pelkkä arvosisältöinen ihminen on kadottanut minusta otteen ihmiseläimen jatkuvuuden kehään. Ihminen on vaistoeläin, edelleen.

      Tarkoitan tällä että tulkitsen Ruotsin ainakin osittain joutuneen vaistottamaan tilaan. Liikaa pelkkiä sanoja liian pitkään.

      Poista
    2. Hyvin kuvattu, Jope, psykoottisen humanismin perusmeoninkiä: vaistot on manipuloitu täysin käyttökelvottomiksi. En minäkään tarkoita, että idealismi ja hyvät teot ja pyrkimykset pitäisi hylätä oikopäätä, mutta kyllä niiden toteuttamisen tulee perustua realistiseen käsitykseen siitä mitä tapahtuu ja mikä on mahdollista. Ihmisten turvallisuutta ei pidä vaarantaa.

      Poista
    3. Kuvitelkaa aamuinen suuruutinen:

      "Ruotsin poliisivoimat pidättivät eilen satoja lähiöitä terrorisoineita rikollisia suuroperaatiossa. Sisäministeri on ilmoittanut, että turvallinen elinympäristö palautetaan levottomille alueille resursseja ja voimia säästämättä.
      Jokaisella ihmisellä kaikilla alueilla on taattu oikeus elää Ruotsin lakien mukaan ja poliisivoimien suojeluksessa tästä aamusta eteenpäin. Tarvittaessa tämä taataan yhteistyössä Ruotsin puolustusvoimien kanssa. Rikollisjoukoille eikä minkäänlaiselle omalakisuudelle tulla antamaan pienintääkään tilaa."

      Mahdoton ajatuskin. Oikeudenmukaisuus ja laki ja todellinen tasa-arvo ei voi toteutua, koska potentti puuttuu. Tai ehkä olen väärässä?

      Poista
    4. Tarkoitan että nyt esimerkiksi tapetaan ihmisiä tuohon malliin eikä ketään saada kiinni. Erikseen vielä esimerkiksi ampumahaavoja saaneet. Homma on lähtenyt käsistä ja isoin syy on rikollisjengien ja ehkä myös noiden klaanien reviiritaistelu ja kilpavarustelu. Sivistyneessä, rauhallisessa maassa. Aivan sairasta.

      Poista
    5. Nuo tietyt alueet ovat niin monin tavoin irtautuneet perusasuinalueista, että ei tosiaan pidä toivoa liikoja hyvän kehityksen suunnassa. Totta kai poliitikot sanovat, että homma on hallinnassa, kun ovat itse ongelmat aiheuttaneet, vähintäänkin isolta osalta.

      Poista
    6. Jope, tuo skenaariosi, joka on lainausmerkkien sisällä, on tosiaan valitettavasti mahdoton. Noin ei käy ikinä.

      Yksi näkökulma: Aidoissa vapaissa demokratioissa ja sivistyneissä yhteisöissä poliisin ei tarvitse jatkuvasti turvata alueita, koska ihmisillä on riittävästi itseohjautuvuutta ja lainkuuliaisuutta.

      Siinä vaiheessa kun poliisi tarvitaan jatkuvasti turvaamaan julkisia tiloja ja lain noudattamista, on homma jo perseellään. Juuri noin on nyt käymässä.

      Toki jos yhteiskunnalla olisi munaa, se toisi vaikka armeijan paikalle, mutta kyllä silloin on jo menetetty jotain. Ongelmat ovat lähteneet käsistä. Yhteiskuntaa ei voi ohjata pitkäkestoisesti kuin oltaisiin poikkeustilassa.

      Poista
    7. Sinänsä jotain yksittäistä jengiporukkaa voidaan vetää mukaan yhteiskuntaan ja rehellisen elämään, mutta jos puhutaan isommista kuvioista, niin melko toivotonta on. Näyttöä on lähinnä epäonnistumisista. Lopulta mafia / klaanit elävät osana yhteiskuntaa eikä sille voi mitään.

      Poista
  7. "Yksi näkökulma: Aidoissa vapaissa demokratioissa ja sivistyneissä yhteisöissä poliisin ei tarvitse jatkuvasti turvata alueita, koska ihmisillä on riittävästi itseohjautuvuutta ja lainkuuliaisuutta.
    Siinä vaiheessa kun poliisi tarvitaan jatkuvasti turvaamaan julkisia tiloja ja lain noudattamista, on homma jo perseellään."

    Täsmälleen, itseohjautuvuus, oma hyvä, ja luonnollinen ja kannatettava sosiaalinen kontrolli hoitaa potentiaalin rikollisuuden ja väkivallan suurelta osin ennen kuin se on ehtinyt edes toteutua.
    Trumpin tms. "law and order"- hokemat kertovat siitä, että law and order on jo täydellisesti menetetty.

    MUtta se ei tarkoita että tuo tilanne on selitettävissä jollakin yhdellä uhri-muuttujalla tai ensimmäisellä yhteiskunnan rakenne se-ja-se -selittäjällä.

    Eriarvoisuus voi toki tuottaa noita ongelmia, ja tuottaakin, mutta yhtä hyvin aivan vastakkaisetkin (hyvät) (mutta epäonnistuvat) pyrkimykset. Ruotsin jama ei todellakaan johdu maan eriarvoistumisesta. Ko. maassa kaikilla on mahdollisuus (ollut ainakin) saada töitä, asunto ja toimeentulo ja koulutus.

    Osan ongelmista tuottaa heikkous, rajattomuus, arjen ja konkretian arvottomuus ja nollavaatimustaso, näin arvelen.
    Ihan samalla tavalla kuin usein yksilöidenkin suhteeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vittaan tuohon viimeiseen kappaleeseeni vielä tällä:

      Ruotsissa(kin) sosiaalidemokraatit voivat kyllä ostaa poliittisilla painotuksilla paljonkin ääniä, mutta eivät millään varmuudella "sosiaalidemokraattisesti kunnollista" ja tasa-arvoisesti toimivaa yhteiskuntaa.

      Poista
    2. (Ja jotta asia tulee selväksi, minulle "kunnollinen" sosiaalidemokraattinen yhteiskunta olisi yhteiskunta jossa eläisin kaikkien mieluiten; minun ideaalini on todella toteutunut pohjoismaissa 60-80 -luvuilla, ja ehkä parhaiten Ruotsissa. Mutta nyt on maailma toinen, ja ko. yleispuoluekin on. Tulonsiirroilla ja rajoittamattomilla subjektiivisilla oikeuksilla ei voi enää ostaa tuota kerran hyvin ja sosiaalidemokraattisesti toiminutta yhteiskuntaa takaisin. )

      Poista
    3. On tosiaan noin että kun lakia ja järjestystä aletaan huutaa, molemmat on jo jossain määrin menetetty.

      Miten minustakin se vanha tylsä ei ongelmaton mutta sisäisesti suhteellisen turvallinen pohjoismainen yhteiskunta oli ihan ok verrattuna segregoituneeseen yhteiskuntaan jossa on väkivaltaisia jengejä ja klaaneja ja jatkuvaa häiriötä... En ole todellakaan mikään nostalgikko, mutta ei tarvitse kauan miettiä kumpi olisi parempi omasta näkökulmasta.

      Sosiaalidemokratian ainoa ongelma nykyisillä asetuksilla on se, että se ei pysy pystyssä kovin pitkään: rahat loppuvat ja motivaatio loppuu ennen pitkää niiltä, jotka sen maksavat.

      Poista
    4. Entinen sosiaalidemokratia perustui siihen, että maassa on tuotantolaitoksia mahdollisimman paljon ja niiden tuotantomahdollisuudet turvataan poliittisesti yhteiskuntarauhan ja sopimusten kautta, jotta ne tuottavat yhteiskuntaan monenlaisina heijasteina vaurautta, vakautta ja työpaikkoja joiden ansiosta työväki saa riittävän toimeentulonsa, eli turvallisuutensa.

      Pidin sitä hienona järjestelynä. Harmi että se maailma muuttui.
      No, ei ole enää sitä työväenpuolettakaan olemassa joka takasi yrittäjille myös mahdollisuudet toimia eikä taida olla työväestöäkään enää.
      Tai on, mutta heitä ei sellaisena enää haluta nähdä.
      Nyt on suuret globaalit unelmat ja näkemykset.
      Ehkä ihmiskuva on monissa puolueissa muuttunut niin, ettei ole enää pientä ponnistelevaa ihmistä, vaan pelkkä hiilijalanjälki.

      Poista
    5. Itse olen kai sen verran nostalgikko, että siirtyisin mielelläni "synkkään" ja "harmaaseen" kekkoslovakiaan, jossa valomerkki tuli kello 23, kaupat oli sunnuntaisin visusti kiinni ja tv- ja radiokanavia oli vain kaksi.
      Mietitään vaikka kirjallisuutta, mikä merkitys oli uudella teoksella hyvältä kirjailijalta tuolloin. Se oli tapaus.
      No, itse intoilin seiskytuvulla vain purkkabändien uusista julkaisuista. Mutta muistan aidon sos.dem. Suomen hyvin. Ei paha.

      Poista
    6. (Ja mikä käsittämättömintä, tuona aikana, vain hetki sitten, ihmiskuntaa oli 4 miljardia/4000 miljoonaa vähemmän kuin nyt!
      En jaksa lakata hämmästelemästä tätä. Yritän. )

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kun talous romahtaa jotain tuollaista voidaan jopa nähdä.

      Voi olla että näemme vuosikymmenten pahimman globaalin laman tässä ihan lähivuosina. Suoraan sanottuna hirvittää jonkin verran. Mutta kohta kuplat poksuvat, eivätkä ne ovat kuohujuoman kuplia...

      Ehkä tässä tapahtuu vielä jotain hyvääkin, mutta ilman asennemuutosta ja kovaa työtä ei maaseudulla niukoissa oloissa pärjää. En sinänsä epäile, etteivätkö monet pärjäisi.

      Poista
  9. Tuo Jarin luoma Uusi maaseutu-kuva on miellyttyvä.

    Ehkä voisikin mennä niin, että jätetään kaupungit, Helsinki varsinkin, globalismille, digitalismille, idealismeille, demografialle, federalismille, ekososialismille jne. jne.
    ja muuhun halukkaat elävät elämäänsä maaseudulla hissun kissun ja vaapula vissun omia pikkujuttujaan tehden ja kenellekään mitään tyrkyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tuo mun kommenttihan on tietty vain mun oma projisointi noine ismi-listoineen, mutta kyllä maalla tilaa olisi kaikille ja kaikenlaisille - pitäisin kyllä kuitenkin tuon viimeinen toiveeni, että siellä toteutuisi olemisen vapaus ilman poliittista peda- ja demagogiaa. Ns. talviasuttavia mummonmökkejä saa jo 30 000 eurolla. Koko summa vielä puuttuu, hah ha, mutta pitää alkaa säästää. )

      Poista
    2. Kieltämättä kiehtova vaihtoehto. Itse saisin mökin talviasuttavaksi pienin muutoksin. Eristämistä hiukan ja kamiina pitäisi vaihtaa esimerkiksi pönttöuuniin. Kokovuotinen asuminen edellyttäisi ehkä sähköjä tai ainakin aurinkopaneeleita. Vesihuolto pitäisi miettiä, mutta luultavasti onnistuisi. Jos myisi kämpän, maksaisi velat ja lähtisi katsomaan miten käy... Yksi vaihtoehto sekin.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Maaseutuoppi oppiaineena olisi hyvä. Olisi myös eräänlaista turvallisuus- ja aidosti ekologista kasvatusta. Joskus oppilaissa on varsinaisia eränkävijöitä. Sellaisia jotka kaukaa maalta ja metsäsästävät ja kalastavat edelleen. Varsinaisia ilonaiheita juttuineen, kun tulevat jostakin Kainuusta oltuaan viikon "metällä."

    En koe olevani millään tasolla romantikko tässä aiheessa mutta mulle edelleen maanviljelijä on maan sankari. En kannata myöskään koko Suomen mittaista ikimetsäreservaattia. Maata ja metsää pitää hyödyntää, koska siitä juuri me elämme niin kuin muutkin elikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatalous varmasti kehittyy jatkossa eri tavoin. Totta kai siinä pitää pystyä myös näkemään asiat järkevässä suhteessa.

      Pienviljely on hyvä harrastus ja saapa siitä jotain lisäsärvintäkin. Itse olen keräilemällä saanut joka-aamuiseen puuroon mustikkaa, vadelmaa ja muuta. Paahtoleivän päällä on omatekemä mustikkahillo ja omenahillot odottavat. Pakkaset pullistelevat. Sieniä on tullut syötyä tälläkin viikolla kolmena päivänä - aika kovia ovat kyllä vatsalle, kun pienen tauon jälkeen syö enemmän.

      Tulevina aikoina täytyy jotenkin ajatella maan huoltovarmuutta. Se on tärkeää vaikka asioita muutoin rationalisoisi.

      Poista
  15. Koko Suomea tuskin pystytään pitämään asuttuna. Mutta silti maaseudun merkitys tulee nähdä.

    Ylipäätään olisi hyvä, jos olisi työtä, joka on konkreettista ja hyödyllistä. Kaikki ei voi toimia vain sähköisessä todellisuudessa. Olisi oltava työtä, tuottavaa työtä, erilaisille ihmisille.

    Voi olla, että liiaksi erikoistunut työ ja teknologisoitunut yhteiskunta syrjäyttää ison joukon ihmisiä lähtökohtaisesti siitä mahdollisesta työpanoksesta, jonka he voisivat antaa yhteiskunnalle ja jolla he voisivat turvata oman elämänsä rakentamista.

    Ei varmasti ole mielekästä olla joutilas yhteiskunnan elätti. Siinä on helposti tukossa perheen perustamisen tie (ja pitkäaikaisen rakkauden mahdollisuus) ja mielekkään elämisen (työnteon ja itsensä rasittamisen ja kehittämisen) tie.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääkaupunkiseudulla tai koulussa ylipäätään varmasti mitenkään kovin kummoisesti esitellä sitä, mitä on elää luonnonympäristössä tai maaseudulla. Muuten kyllä pohditaan luontoa ja sen suojelua, mutta olettaisin että varsin kaupunkikeskeisestä näkökulmasta.

      Huoltovarmuus tulee vielä isoksi kysymykseksi, kun talous alkaa ympäri Eurooppaa horjua.

      Poista
    2. Monesti mietin Helsingistä pois ajaessani, miten haavoittuva on pelkkä tieverkkomme. Joku terroriporukka tai vihamielinen taho tuhoisi tai pahasti ruuhkauttaisi aivan tuosta vaan muutaman hengen porukalla isoja keskeisiä liikenneväyliä (maantiet ja radat). Helsinki olisi äkkiä sumpussa tai pahasti ruuhkautunut ikäviä jatkotoimia varten.

      No, pelkkä kaupungin ruokahuolto on helppo vahingoittaa. Emme tule ajatelleeksi näitä asioita jokapäiväisessä helpossa elämässämme, kun asiat eivät tule näkyviin.

      Poista
  17. "Ei pääkaupunkiseudulla tai koulussa ylipäätään varmasti mitenkään kovin kummoisesti esitellä sitä, mitä on elää luonnonympäristössä tai maaseudulla. Muuten kyllä pohditaan luontoa ja sen suojelua, mutta olettaisin että varsin kaupunkikeskeisestä näkökulmasta."

    Kun käsitys maaseudusta ja luonnosta muodostuu vain kaupunkilaisten luontosuhteilun, kokemusten ja tunteiden ja tallentaman kuvavirran kautta, se vääristyy tai ainakin yksipuolistuu.

    Luonto ei ole kuitenkaan vain ympäristönsuojelun objekti tai luontokokemusten rahoittautumis(huvi)puisto.

    Luonto, ympäristö, metsä, maa ja vedet on paikka mistä ihmiselikko saa ruokansa ja juomansa.
    Joku ne siellä tuottaa.
    Ja itse koen, että nimeomaan heillä on paras ja suorin suhde luontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se on, kuten tuossa lopussa sanot. Tietenkin homman pitää hoitua luontoa kunnioittaen.

      Meinasin saada viikonloppuna melkoiset kilarit mökkitiellä. Viimeksi kun kävimme mökillä ja olimme kävelyllä, huomasin että noin kilometrin pituisen mökkitien puolivälissä oli marjankerääjien röttelö pakettiauto ja peräkärry. Siihen sitten tulivatkin iloiset ja hikiset poimijat, kun olimme ajamassa sunnuntaina kotiin. Iloisesti moikkailimme puolin ja toisin ja pidin todella hyvänä (ja yhä pidän) että he olivat olleet hankkimassa elantoaan suomalaisesta metsästä ja keräävät talteen puolukkaa, jota muutoin jää aivan valtavasti metsiin (toki eläimille sitä pitää jäädäkin).

      No, raivostumiseni syy syntyi viime viikonloppuna, kun olimme sienestämässä ja käppäilimme sen paikan ohi, jossa marjastajat olivat olleet. Mitä siinä näinkään? Nuotiopaikka oli perustettu tien lähelle. Ei siinä mitään, muutama hiiltynyt kalikka ei märässä maassa haittaa. Mutta sitten: kaljatölkkien pahvinen alusta, paskapaperia ympäriinsä, folioroskia, muovia, donitsipakkausta jne. Suoraan sanottuna vitutti aika tavalla, että paikat oli jätetty sotkuun.

      Onneksi oli muovipussi mukana ja keräsin roskat tien molemmilta puolilta. En pidä kovin hyvänä tällaista luontosuhdetta, jossa marjat haetaan ja yksityistien maksajat siivoavat sotkut. Vitutti aika rankasti, ja seuraavalla kerralla, jos näemme, sanon pari valittua sanaa.

      Poista
    2. Olen kyllä kaupungissakin sanonut nuorille, jotka heittävät roskia ympäriinsä, että kerätkää. Tarkkana saa kuitenkin olla, kenelle sanoo, koska ei tiedä, miten ihmiset siihen reagoivat. Ärsyttää, että paikat paskotaan. Tietenkin jos on tottunut elämään roskan keskellä eikä ole mitään suhdetta ylipäätään ympäristöön, niin ei kai sitä edes tule ajatelleeksi, vaikka koulu ja joka instituutio tuputtaa sitä, miten pitäisi elää.

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Vaeltajissa on paljon valistunutta väkeä. Metsää kunnioittaville ihmisille on iso juttu, että luontoon ei jää oikeastaan mitään mikä muistuttaisi heidän käynnistään. Näin olen ymmärtänyt ja näin toimin itse. Mutta kyllähän vaellusreitit ja taukopaikat kertovat tässäkin suhteessa karua kieltään. Vuosien aikana on kaikenlaista roskaa päätynyt ympäriinsä. Ja varmasti päätyy vieläkin. Pidän valtavina idiootteina ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että maatumattomat muovit ja metallit eivät kuulu ympäriinsä. Niistä on / voi olla haittaa myös eläimille, ja esteettisesti ne ovat toki myös haitta.

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Joo, minulle tulee aina hyvä olo, kun tiedän toimineeni oikein. Ihmiset tulevat niin eri taustoista, että ei ole ihmekään että roskaavat. Hyvin monenlaisilla taustoilla voi olla vieraantunut.

    Jos suoraan sanotaan, niin kyllähän ihminen kaiken kaikkiaan on jonkinlainen vieraantunut - enemmän tai vähemmän vieraantunut - eläin. Ei pelkkä sosiaalinen eläin. Eläinten ruumiit ovat tarkoituksenmukaisia työkaluja, joilla luonnossa selvitään. Ehkä jälkeen jää kasa paskaa ja luita, mutta ei juuri muuta. Ihminen ei pärjää ilman tavaroitaan, ja jätettä jää, järkyttävät määrät, niin kehittyneissä kuin kehittymättömissä yhteiskunnissa, missä tuotanto ja tuonti ja vienti on potkaissut omiin ulottuvuuksiinsa eli oikeastaan todella globaalisti on näin.

    Kyllä olisi meikäläisenkin elo metsässä kovin ankeaa, jos sinne paiskattaisiin alkutalvesta. Jos jotain selviytymistä tahtoisi nähdä, kevät olisi sopivaa aikaa. Silloinkin joutuisin petona kulkea metsissä, jotta saisin pidettyä itseni elossa. Ei voisi olla kovin isoa pesuetta matkassa.

    No, nythän ihmisten elämän tarkoitus on olla libaraaleja humanisteja ja kuluttaa. Tunnustamme kulutususkontoa, tunnustamme kaikkea mikä kiihdyttää planeetan loppua nimenomaan ihmiskunnan kotina. Siinä on todella kaukana luonto. Ollaan huonon kulttuuriolennon syvyyksissä.

    VastaaPoista
  24. Ihmisen tehtävä olla liberaali ja kuluttaja on aika hyvin määritelty.

    Tai no, kuluttamisen osasta lipeäminen kyllä jo sallitaan, mutta liberaaleiksi on kaikkien kasvettava.
    Ja nimenomaan nykymitan mukaan, ei klassisen liberaalin.
    Ja jos eivät ala kasvamaan, kasvua vauhditetaan. Tehdään kampanja, laaditaan ohjelma, tehostetaan (aikuisten ) kasvatusta, valjastetaan taide, valjastetaan some, annetaaan esikuvia, näytetään eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko luonnon kanssa todella kosketuksissa oleva ihminen edes olla kovin liberaali (sen nykymitan mukaan). Luonossa ei tehdä arvopolitiikkaa, siellä mennään selkäytimelle ja vaistolla eikä luonnossa "etsitä seksuaalisuutta", siellä jatketaan sukua.

      Poista
    2. Itse en ole valitettavasti mikään eräjorma. Selvinneisin metässä viikon tai kaksi toukokuusta syyskuuhun. Talvella luonto karsisi kaltaiseni pian. Toki ihmisen keinolla: liittoutumalla vahvempien kanssa voisi selvitä pidempäänkin, vaikka yhteisöllisyys muotoineen on mulle aina ollut kitkerää tekemistä.

      Poista
    3. Linkola. Mitä muuta kuin äärimmäinen konservatiivi? Halusi säilyttää ja jäädyttää kaiken suurin piirtein 1800-luvun lopun asemilleen, ikuisesti.
      1930-luvun tason vielä hyväksyi, kun oikein hövelillä kirjoituspäällä oli.
      Viimeistään siinä olisi pitänyt pelkän luonnon ja kaiken säilyttämisen alkaa.

      Poista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Tuli mieleen vielä tällainen, että esimerkiksi Keskustan kriisi on osa tätä maaseudun kriisiä. Tulevaisuus ja nykyhetki nähdään pitkälti kaupungin ehdoilla. Samoin oleminen on pikemminkin globaalia kuin paikallista, juurevaa. Keskusta on tuhonnut käytännössä oman kannatuksensa luopumalla maaseudun ja paikallisuuden puolustamisesta ja jättänyt sen perussuomalaisille, joilla ei kylläkään realistisesti arvioiden ole erityisiä paukkuja asioiden korjaamiseen. Globaalit megatrendit tahtovat hävittää paikallisuuden ja kotiseuturakkauden tai oikeammin ne vähitellen häviävät, koska niitä ei pidetä tärkeimpiin asioihin kuuluvina. Olisi hyvä jos ainakin riittävälle määrälle ihmisiä ne tulisivat tärkeiksi, myös maaseudun osalta, vaikka vaikealta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin jos palvelut ja toimiva infra ja työpaikat viedään, on selvää että maaseutu autuoituu osaltaan jälleen kerran, edessä voi olla taas yksi rakennemuutos.

      Poista
    2. Toisaalta monia töitä voisi hoitaa verrattain hyvin etänäkin. Näin pandemia-aikana tuntuisi hyvältä elää pienellä paikkakunnalla ja etäämpänä ruuhkista ja toisista ihmisistä. Kesällä mökki on sellainen ekologinen tasku johon on kieltämättä mahtava pudota. Jonkinlaista työaktiviteettia tulisi kuitenkin olla, että voisi rahoittaa olemisensa. Ehkä nuoret vielä jossain vaiheessa innostuvat elämästä maaseudulla. Silloin toki tarvittaisiin murrosta myös kuluttajaihmiskuvaan. Tilalle tulisi tulla tekijä ja touhuja ja itseohjautuva toimija. Tietoa toki ihmisillä on, ja sitä on melko helppo hankkia lisää.

      Poista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla Hölderlin, joka runoili: "ansiokkaasti mutta runollisesti asuu ihminen maan päällä."

      Siinäpä iskulause, joka voisi toteutua. Tuolla tavalla itse haluan ja yhä enemmän haluaisin elää.

      Poista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuota maaorjan kuvaa voisi muuttaa sillä, että näytetään erilaisia maalla elämisen vaihtoehtoja, ja onhan niitä. Kuitenkin maalla joutuu yleensä näkemään hiukan enemmän fyysistä vaivaa kuin kerrostalokuutiossa eläessään. Minusta se on vain hyvä juttu, koska ihminen on myös fyysinen olento eikä ansiokkaasti asuminen onnistu ilman välttämätöntä fyysisyyttä.

      Poista
    2. En minäkään jaksaisi yksitoikkoista fyysistä työtä jatkuvasti. Maalla on toki niin paljon erilaista fyysistä työtä, että vaihtelua löytyy. Riippuu tietenkin paljon siitä, millaiseen ympäristöön itsensä järjestää.

      Poista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armeijassa metsäleirit olivat monelle varmasti niitä kovimpia paikkoja, joissa mitattiin riittääkö kunto. Saattoi jäädä varsinkin kaupunkilaisille hiukan ikävä kuva luonnosta. Kyllähän siellä tuli paleltua ja kastuttua ja myös sairastuttua välillä.

      Poista
    2. Itse kastuin ja sairastuin aika ikävästikin viimeisellä leirillä tai ehkä se tapahtui sen jälkeisellä lomalla kun lähdin Tampereelle ns. takki auki marraskuun alussa.

      Poista
    3. Olin siis Parolassa, panssariprikaatissa. Kotini sijaitsi tuolloin noin kilometrin päässä harjun takana. Oli tutut maastot.

      Poista
  34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Voi olla, että uuden sukupolven myötä tulevat ihan uudet prioriteetit, joihin voimme vaikuttaa vain vähän. Mitä kapeammaksi vaihtoehdoiltaan esimerkiksi poliittinen ajattelu yleisesti ottaen ajautuu, sitä vähemmän on ylipäätään toiminnan mahdollisuuksia ja keinoja hahmottaa sitä, mitä tapahtuu. Tämän vuoksi toivoisin laajaa ja monipuolista puoluekenttää pikemminkin kuin ajautumista kahteen vaihtoehtoon. Toki nuorilla on mahdollisuus, kuten kaikilla muillakin, toimia jotenkin politiikan ulkopuolella, ainakin oman elämänsä osalta, mutta silloinkin yleisesti asetetuissa puitteissa.

      Poista
    2. Siis sellainen USA:n mallinen republikaanit - demokraatit -voimakenttä on minusta ihan hirveä, niin kuin nyt sitten myös käytännössä nähdään. Asiat kärjistyvät suotta.

      Poista