Mielenkiintoinen keskustelu tämäkin Sami Miettisen ja Tuomas Malisen kriittinen ja aika rankkakin sananvaihto. Suosittelen kuuntelemaan asiaa, vaikka retoriikka ei miellyttäisi. Nimenomaan asia on vakava.
Hiukan kyllä arveluttaa, miten tässä tilanteessa lopulta käy Suomelle taloudellisesti, kun tie on niin monella tavalla tukossa ja nykyinen hallinto ei näytä olevan kartalla siitä, missä ollaan saati siitä, miten tästä selvitään, mutta ei auta kuin elellä ja toivoa parasta, vaikka eihän se mitään itse asiassa auta.
Tuntuu, että nyt tärkeimmissä talousasioissa, kuten EU-velkapaketissa joka on väylä velkaunioniin, mitään muuta keinoa hallituksella ei ole kuin propaganda ja asioiden pitäminen kansalaisten ulottumattomissa. Valitettavasti karrikoituna näin.
Olen kuullut valtion verorahotteisista kanavista ohjelmia ja lukenut muutamankin artikkelin, joiden tarkoitus on ainoastaan vakuuttaa hallituksen suunnitelmien hedelmällisyyttä ja kehua häpeilemättä pakettia, josta maksamme kalliisti ja josta meille taloutena ei ole mitään todennettavia eli laskettavissa olevia etuja. Paitsi ne mielikuvat joita maalataan yleisesti elvytettävästä Euroopasta. En sinänsä epäile velkaelvytyksen mielekkyyttä, mutta kun samalla oman taloutemme hoidosta puuttuvat tarvittavat toimet ja oikeastaan myös rakenteelliset uudistukset, niin tämä tuntuu jotenkin epätasapainoiselta.
Ainoa fakta on, että maksamme niistä 3 miljardista, jotka tukipaketin myötä saamme, korkoineen noin 8 miljardia. Tämä on viimeisin tieto. Kuulostaa aika hurjalta, vaikka asiaa selittelisi miten.
Kuunnelkaa vielä tämä Brysselin koneen haastattelu tukipaketin myönteisistä vaikutuksista Suomelle. On aika helvetin karua, miten älytön koko logiikka on, ja miten siitä on meille kerrottu. Minun on hyvin vaikea puolustaa jotain älyttömyyttä vain siksi, että poliittisesti vallassa olevat ihmiset sitä kannattavat. Elvytysohjelma, josta ei ole maakohtaisia laskelmia! Ei mitään...
Talouden suunta täytyy saada kääntymään parempaan. Luultavasti siihen on jonkinlainen heikko mahdollisuus 2023, jos hallitus vaihtuu, ehkä, en tiedä. Hallitus on laskenut, että jonkinlainen tasapaino saavutetaan vuosikymmenen lopulla. Jos Suomi pysyy taantumassa, velkaantuu tätä vauhtia ja tulee sidotuksi unionin yhteisvelkamekanismiin, ovat keinot vähissä. Korona on tietenkin yksi vaikea este talouden tiellä, mutta se ei selitä kaikkea. Esimerkiksi Ruotsi ja Viro ovat jaloillaan paljon ennen meitä, ja tämä ei tiedä hyvää omalle kilpailukyvyllemme.
Ehkä eniten minua huolestuttaa se, että tähän talouskeskusteluunkin kytketään ideologinen polarisaatio, jota ei pitäisi siihen alkuunkaan edes tuoda, vaan homma pitäisi hoitaa analyyttisesti ja rationaalisesti, kansakunnan parasta ja etua ajaen. Suomalaisten niskaan ruiskutettava polarisaatio on tässä se viimeinen paskasumu, jolla koko kurjuus kuorrutetaan ja jolla myös lietsotaan kansalaisten välille eripuraa ja epäluottamusta. Tällä en tarkoita vain eri puolueiden retoriikkaa vaan myös sitä, että keskeiset ministerit ovat jääneet ikään kuin oppositioasemaan, vaikka heidän pitäisi johtaa maata ja tehdä voimakkaita korjausliikkeitä juuri nyt. Se että maassa on oppositio, joka tekee sille kuuluvaa työtä eduskunnassa, ei saisi viedä liikaa ministereiden huomiota.
Me elämme osana maapallon laajuista markkinataloutta, ja vaikka markkinatalous ei nykymuodossaan toden totta ole mikään Jumalan lahja ihmiskunnalle, ei tällaiseen ympäristöön voida toimivasti perustaa sosialistista verotus- ja velkaimpivaaraa, joka päivä päivältä taloudellisesti kurjistuu, ei vaikka sitä kuinka tahdottaisiin, se ei vain onnistu tässä maailmassa, vaan täytyy löytää toiset keinot.
Ensimmäinen olisi se, että on jotain lisäarvoa tuottavaa työtä. Siis paljon sellaista. Että olisi toimintaympäristö, jossa olisi edes mahdollista luoda kannattavaa työtä. Ei tätä askelta oteta siten, että nostetaan veroja ja ajetaan toiminnot alas ja syytetään siitä pahaa maailmaa ja yrittäjiä ja tehtaiden omistajia ja haaveillaan hyvistä asioista ja kansalaispalkasta, jonka yhä harvenevat työssäkävijät maksavat - - miten se edes onnistuisi, kun niitä kuuluisia nettoveronmaksajia, jotka tuovat euroja peliin, on yhä vähemmän. Ymmärrän toki taustalla olevan ideologian, mutta kun se ei toimi. Tosin myös isompi kehys, josta nyt haetaan aivan ymmärrettävästi turvaa, eli EU, on valuuttansa kanssa vaikeuksissa.
PS. Minulla ei ole minkäänlaisia ideologisia tai poliittisia syistä kritisoida hallitusta. Minulle sopii aivan mainiosti demarivetoinen punamultahallitus, kunhan se kykenee hoitamaan maan yhteisiä asioita ja pitää Suomea osaltaan pystyssä ja valmiina vastaamaan aikamme haasteisiin. Tällaista suuntaa on juuri nyt vaikea nähdä. En pidä siitä, että kansalaisille puhutaan aivan lööperiä ehkä historiamme tärkeimmissä päätöksissä liittyen talouteen ja Euroopan unioniin - tulevissa mekanismeissa ovat vaakalaudalla maamme itsemääräämisoikeus ja hyvinvointivaltio. Miksi meitä ei edes yritetä käsitellä kuin aikuisia ihmisiä, joilla on ajattelun kyky ja kyky ottaa selvää asioista?
PS 2. Minusta pahinta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on vajota johonkin ryhmä- ja sanamagiaan ja olla kuuntelematta järjen ääntä lähinnä siksi, että puhuja ei miellytä, koska ei ole juuri meidän jengissä. Tämä on myös erittäin huolestuttavaa nykyajassa. En tiedä oikeastaan paljonkaan typerämpää suhtautumistapaa kuin maaginen ryhmäytyminen, mutta se vaikuttaa valitettavasti hyvin yleiseltä ja käynnissä on eri ideologisten leirien välinen loanheittokisa. Luultavasti se johtuu juuri nyt pitkälti tästä kriisistä ja neuvottomuudesta sen hoidossa. Myös perusteltu kritiikki syventää vastakkainasettelua. Erittäin ikäviä aikoja elämme.
PS 3. Esimerkiksi ilmastoimet ovat tärkeitä, mutta syvästä lamaannuksesta käsin niitä ei ole helppo hoitaa. Ilmastotoimien edistäminen vaatii toimivaa taloutta ja kehittyvää teknologista ympäristöä, jonka luominen puolestaan vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja runsaasti rahaa. Ilmastoa ja taloutta ei ole fiksua asettaa vastakkain, ellei ihanteena ole hiilineutraali mutta köyhä maa, jossa ei juuri ole tuotantoa ja työtä.
"Ensimmäinen olisi se, että on jotain lisäarvoa tuottavaa työtä. Siis paljon sellaista. Että olisi toimintaympäristö, jossa olisi edes mahdollista luoda kannattavaa työtä."
VastaaPoistaTuosta riippuu kaikki. Oli sitten kapitalisti, sosialisti, välinpitämätön. Jollei nettotuottoa synny sen sijasta, että yhteiskunta pyörittää vain yhteiskunnan varoja (ja lainoja) omassa suljetussa systeemissään, on selvää, että kaikki rapautuu. Myös yhteinen (sosialistinenkin) hyvä. Vain tuottavuus voi uusintaa. Vain sillä voi säätää ja hankkia (eli ostaa) kaikkia niitä subjektiivisia oikeuksia, joita halutaan. Jos vaikkapa kansalaispalkan kannattaja, ei ymmärrä kuka sen palkan maksaa (se ei nimittäin ole valtio), on asia syytä ottaa haltuun.
"Minusta pahinta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on vajota johonkin ryhmä- ja sanamagiaan ja olla kuuntelematta järjen ääntä lähinnä siksi, että puhuja ei miellytä, koska ei ole juuri meidän jengissä. Tämä on myös erittäin huolestuttavaa nykyajassa. En tiedä oikeastaan paljonkaan typerämpää suhtautumistapaa kuin maaginen ryhmäytyminen, mutta se vaikuttaa valitettavasti hyvin yleiseltä ja käynnissä on eri ideologisten leirien välinen loanheittokisa."
Turhan naureskella ja kauhistella Trumpin ja Bidenin tv-väittelyä, kun sanamaagikot löytyvät yleensä omasta takaa. Ja loanheittäjät.
Ainoa lohtu, että se on nykyään muuttunut "demokraattiseksi." Myös ne "hyvikset" jotka jaksoivat pidätellä vielä joitakin vuosia sitten, eivät jaksa enää. Eri asia on sitten tajuvatko itse.
Joo, kyllähän se on noin, että jos tuota ei ymmärrä, niin se on kaikenlainen hallittu ja kestävä valtiollinen taloudenpito ja hyvinvointivaltio ihan moro vaan! Saa haaveilla vaikka mistä, mutta loputtomiin valtio ei voi elää velanoton, veronkorotusten tai joidenkin unionitukien varassa. Se on itse asiassa syvenevä pyörre, jonka imaisuun ei pitäisi joutua tai ainakaan edistää kehitystä.
PoistaKyllä tuo talouskehitys uhkakuvineen, jota esimerkiksi Malinen Euroopan laajuisesti kuvaa tai ennustaa, ja ajatukset siitä, miten jonkinlaisen talouskasvun tai nousun eväät ovat hyvin vähäiset - ja vielä tällä meidän nykypolitiikalla ryyditettynä - ovat ihan hirveitä ajatellen hyvinvointiyhteiskunnan takaamista. En tiedä mihin homma lopulta menee.
Ideologinen puoli sitten vielä erikseen. Tutkija Johanna Vuorelmaa on kiinnittänyt myös huomiota siihen, miten hallitus ja ennen kaikkea pääministeri on ottanut tehtäväkseen oppositiota vastaan hyökkäämisen. Vuorelman mukaan tämä hämärtää politiikan valtasuhteita ja ikään kuin työnjakoa. Hallituksen tehtävä on vielä asioita eteenpäin, koska sillä on varsinainen toimeenpanovalta.
"Tuntuu, että nyt tärkeimmissä talousasioissa, kuten EU-velkapaketissa joka on väylä velkaunioniin, mitään muuta keinoa hallituksella ei ole kuin propaganda ja asioiden pitäminen kansalaisten ulottumattomissa. Valitettavasti karrikoituna näin."
VastaaPoistaJos miettii miten valtavasta muutoksesta EU:n suhteen on nyt kyse, ja sitä vertaa sitä vasten, miten asiaa käsitellään julkisuudessa ja mediassa tai ihmisten keskusteluissa, tai miten asiasta päättävät puolueet antavat asiasta julki tietoa, on varmaa, että tätä käsittelyn täydellistä merkityskatoa tullaan tulevaisuudessa ihmetelemään, ja tutkimaan.
Asia on suomalaisialle ja kaikille eurooppalaisille tuhat kertaa tärkeämpi kuin USA:n marrasvaalit. Mutta todellisuus ei kiinnosta, mielikuvat ja klikki-ja parodiatilit jenkkiasioista kiinnostavat enemmän.
"Esimerkiksi ilmastoimet ovat tärkeitä, mutta syvästä lamaannuksesta käsin niitä ei ole helppo hoitaa. Ilmastotoimien edistäminen vaatii toimivaa taloutta ja kehittyvää teknologista ympäristöä, jonka luominen puolestaan vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja runsaasti rahaa. Ilmastoa ja taloutta ei ole fiksua asettaa vastakkain, ellei ihanteena ole hiilineutraali mutta köyhä maa, jossa ei juuri ole tuotantoa ja työtä."
VastaaPoistaOn jo liikkeellä vasemmiston omasta piiristä noussut termi: ekososialismi. Pelkäänpä että kuvaamasi tuottamattomuuteen vajova maa on aika monillekin salainen päiväuni. Ja itse asiassa en tässä kuvittele nyt mitään toisten päihin, vaan viittaan siihen, mitä olen eri yhteyksistä ihmisten toiveita lukenut.
Koronalla ja ilmastolla nyt yksi hemmetin kapitalismi kaatuu...
Kapitalismi voi ollakin saatanallista, ja sitähän se monin tavoin onkin, mutta hallittua ja perinteistäkin kapitalismia kyllä tarvitaan siihen, mitä nämä kapitalismin vaatijat sitten k u i t e n k i n yhteiskunnaltaan haluvat, pyytävät ja vaativat. MYös ilmastotoimet tarvitsevat rahoituksensa.
Piti: ", mitä nämä kapitalismin KAATAJAT sitten k u i t e n k i n yhteiskunnaltaan haluvat, pyytävät ja vaativat. MYös ilmastotoimet tarvitsevat rahoituksensa."
PoistaNiin, jos nyt saataisiin Suomesta pois se kannattava vientiteollisuus ja hiilipäästöt näin vähenisivät, niin se tietäisi samalla hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa - varsinkin jos toimintaympäristön muutos on nopea.
PoistaEikä meillä ole mitään keinoa hypätä tuosta vaan kestävään hiilineutraaliuteen ja samalla säilyttää hyvinvointiyhteiskunta. Kyllä täytyisi pitää huoli siitä, että toimivat yritykset pysyvät elossa ja kukoistavat ja antaa niiden vähitellen muokata toimintaansa yhä ilmastoystävällisemmäksi. Kun ilmasto on myös kokonaisuus, on aivan varmaa, että Suomesta häviävät työt ja tuotteet tehdään jossain muualla, ja noinkohan on, että ilmastoystävällisemmin?
Jos nyt velkaannumme ja yritystoimintaa ei ole ja rakenteelliset uudistukset jäävät tekemättä, niin siitä seuraa pelkkää kurjutta ja saneluvaltaa maan ulkopuolelle. Tämänkin vuoksi tilanne on hyvin herkkä.
Ja se on minusta täysin käsittämätöntä, kuten jo sanoin, että kotimaassa ei saada aikaan juuri mitään toimenpiteitä työllisyyden hyväksi, mutta samalla ollaan valmiita sitoutumaan 13-14 miljardiin (korkoineen) unionin muille maille kipattavaan rahaan - osin vielä siten että ne saavat kilpailuedun meihin nähden. Tätä on oikeasti todella hankala seurata ajattelematta, että porukka on seonnut lopullisesti.
PoistaEi voi olla ajattelematta, että jos tuosta monimiljardivedosta- ja velasta vaikka puolet sijoitettaisiin työllisyyteen kotimaassa! Ja tällä en tarkoita lisää "käsiä" julkisen sektorin töihin, vaan yrityksiin, jotka voisivat tuottaa tuon sijoituksen monikertaisena takaisin. (Terveydenhoitoon kyllä lisää väkeä pitäisi saada).
PoistaTässä voi miettiä, mikä on prioriteetti, ja mistä päin maata ohjataan. Tuntuu jotenkin olevan aivan tuuliajolla tämä valtio tällä hetkellä. Toki on korona, joo, mutta ei kai meidän tarvitse hyväksyä mitä tahansa paskaa ja menettää samalla kertaa itsenäisyyttämme (budjettisuvereniteetti, verotusoikeus, päätökset siitä otammeko vai olemmeko ottamassa tänne väkeä ja mistä jne.)? Vai ovatko vaihtoehdot näin vähissä?
VastaaPoistaEn nyt hirveästi näe sitä, että yritettäisiin tehdä jotain ensisijaisesti Suomen elinvoimaisuuden hyväksi, mutta se ei luultavasti edes ole - siis tällainen kansallisen valtion selviytyminen - etusijalla sen tyyppisessä ajattelussa, jossa painopiste on siirtynyt yhteiseen Eurooppaan.
Minun on aidosti vaikea vastata tällaiseen kysymykseen, että mitä todella tapahtuu. Odottaisin läpinäkyvyyttä. Ennen kaikkea odotan sitä SDP:ltä, joka on johtava vasemmistopuolue. Näen johtajuutta ja läpinäkyvää, aitoa viestintää kansalaisille todella vähän. Pikemminkin on sellainen olo, että älkää häiritkö, kyllä me teille jotain mukavaa keksimme seuraaviin vaaleihin, että voimme sitten taas kusettaa. (No tuo viimeinen oli vähän ilkeästi ajateltu.)
PoistaTässä on kelattu pakettia vielä auki: https://areena.yle.fi/audio/1-1517763
VastaaPoistaKannattaa kuunnella!
Kuuntelen tuon audion, mutta totean ennen sitä, että en taida muistaa omalta tietoiselta elinajalta tilannetta, jossa näin iso asia jätetään näin hämäräksi tai niin pikaisten ja keskeneräisten perustelujen varaan ja sitten ikäänkuin vain poistutaan paikalta.
VastaaPoistaUskomaton toiveajattelu (josta ei ole olemassa minkäänlaista laskelmaa johon kukaan tosissaan voisi edes ottaa kantaa), että kun johonkin EU:n sisällä vaan työnnetään tätä velaksi otettua rahaa, niin se inkarnoituu vielä sitten ehkä jotekin takaisin tänne meidän iloksi, ei riitä minkäänlaiseksi selitykseksi.
Ja vielä tätä velkaakin suurempi asia on EU:n muodonmuutos huomattavasti suljetummaksi liittovaltio-sisäpiiriksi. Sekin olisi nieltävä, jos kansalaiset niin suurelle tyhmyyydelle ja auktoriteettisuskolle antaisivat parlementaarisen vallan vaalien kautta (sitten pulinat pois) mutta tämä kaikkihan on tullut vain ilmoitusasiana. Liittovaltiovelka-unioniin lähteminen tulisi olla vaaleissa esillä selkeänä asetelmana kansalaisille, mitkä puolueet sitä kannattavat ja mitkä eivät.
Moni EU-liittovaltion kannattaja (sala- tai suora) ajattelee varmasti olevansa kovinkin liberaali. Minä näen asian täysin päinvastoin. Kysymyksessä on kaipuu suuren ja vahvan johtajan, tässä tapauksessa Suuren Johdon vallan alle. Jos kannattaa niin isoa systeemijohtoa ja niin pienen systeemieliitin valtaa kuin mitä uudessa EU:ssa on kyse, niin ei se minun mielestäni ole ainakaan suurta demokratian kannattamista.
PoistaTämä on aivan uskomaton kusetus kaikkiaan. Ja se miten ihmiset, siis aikuiset järkevät ihmiset pitävät turpansa kiinni vain siksi että he haluavat luottaa aatteeseensa ja johtajiinsa, hyviin johtajiin, jotka nyt kerrankin ovat päässeet johtamaan. Ei tässä ole mitään järkeä, anteeksi vaan. Ei ihmiselle, joka yhtään ajattelee. Että antaudutaan ja nostetaan kädet ylös kuin huumatut.
PoistaSiis eihän tässä ole kyse mistään vapaiden ihmisten demokratiasta, vaan ihan muusta.
Poista"Yksilön tärkeys (vertaa valtiolle tai enemmistölle alistaminen, kollektivismin vastustaminen)
VastaaPoistaYksityisyrittäjyys ja vapaa markkinatalous
Vapaus (johon kuuluu myös taloudellinen vapaus)
Valtion roolin rajoittaminen tai minimointi
Järki (vastaan mystiikka tai taikausko)
Oikeudenmukaisuus ja laillisuusperiaate (tasa-arvo lain edessä, virkamiehillä tulisi olla "liberalistinen asenne" eikä myöntyä eturyhmien vaatimuksiin)
Kilpailuprosessi (vain rajoittamattoman kilpailun seurauksena tuottajat ponnistelevat palvellakseen kuluttajia entistä paremmin ja/tai edullisemmin)
Vapaa hintajärjestelmä (kysynnän ja tarjonnan automaattisen hintamekanismin säänteleminen tai rajoittaminen aiheuttaa entistä suurempia ongelmia, mm. keskuspankkien väliintulojen vastustaminen)
Yksityisomistus (tuotantovälineiden omistajat palvelevat kuluttajia, jos tässä ei onnistuta niin markkinaosuutta ja omaisuutta menetetään kilpailijoille)[5]
Yhteiskuntarauha (sodan vastustaminen, mutta puolustukseen tarkoitettujen asevoimien hyväksyminen, libertaristisen näkemyksen mukaan jopa yövartijavaltio)
Perustuslaki ja demokratia (tavoitteena rajoittaa hallitusvallan mielivaltaista käyttöä sekä hallituksen tehtävien alituista kasvattamista)
Vapaus keinotekoisista rajoitteista (tullit, tariffit, kieltolaki, sääntely)
Merkantilismin vastustaminen (sillä se suosi tuonnin rajoituksia viennin edistämiseksi)"
Yllä oleva on kopioutu wikistä, klassinen liberalismi.
PoistaKlassinen liberalismi on ollut Euroopan (hyvä) idea.
Tuosta listasta bongaa heti useita kohtia, jossa liittovaltio-EU eroaa räikeästi alkuperäisistä ihanteistaan.
"Valtion roolin rajoittaminen tai minimointi."
PoistaKoskee tietenkin myös "EU-valtiota".
En kannata itse kaikkia kl:n ideoita, olen pehmeämpi, koska en usko ihmisen hyvyyteen, ihmiset tarvitsemme jeesiä monin tavoin, mutta pääpiirre on tuossa se, mitä EU on alunperin ajatellut olleensa.
PoistaJa kyllä kl aina sosialismin eri muodot päihittää.
Siis minulla(kaan) ei ole mitään EU-yhteistyötä vastaan, mutta ei tätä pidä tehdä hinnalla millä hyvänsä tai jollain aivan vahingollisella logiikalla. Se tässä on keskeinen pointti. Minusta valtioiden pitäisi kyetä kehittymään ja päättämään asioistaan, ei taantumaan ja luovuttamaan valta pois.
PoistaNäen tässä kuitenkin paljon kannatussyitä, jotka eivät liity klassiseen liberalismiin. Ehkä juuri tietty sosialistinen tendenssi (avoimine rajoineen, kansalaispalkkoineen jne.) yhdistettynä ilmastonmuutoskamppailuun ja vastaavaan on tärkeä monelle. En vain tiedä, miten tuollainen hässäkkä onnistuu ja motivoituu ihmisille, kun heille selvenee mitä se tarkoittaa.