tiistai 8. syyskuuta 2020

Syrjäytyneet nuoret ja yhteiskunta

 

Olen seurannut hyvin läheltä nuorten syrjäytymistä, eli voin sanoa suoraan, että minulla on ollut siihen viimeisten vuosien ajan ruohonjuuritason näkymä. Ehkä kirjoitan tästä jotain laajempaa myöhemmin. Sen kuitenkin tahdon sanoa, että suomalainen yhteiskunta tekee usein todella paljon ja oikeastaan enemmän kuin olisi kohtuullista tai ikinä voisi odottaa. Satsaukset ovat massiivisia ja kannattelevat ihmisiä pitkään.

Ongelma on usein se, että syrjäytyneeltä tai syrjäytymisuhassa olevalta nuorelta puuttuvat keinot, joilla auttaa itseään. Pelkkä yhteiskunnan ja perheen tuki eivät riitä, vaikka ne olisivat kuinka järkevästi kohdennettuja. Ytimessä on ihminen itse ja hänen mielensä. Yksipuolinen tuki, jota vain otetaan vastaan, johtaa helposti vastuuttomuuteen. Toisaalta nuori saattaa omilla teollaan purkaa tuen rakennetta toisesta päästä. Monenlaista on tullut nähtyä. Kyse on ennen kaikkea elämisen taidon puutteista.

Toki syrjäytymistä on monenlaista ja syyt ovat moninaiset. Olen kuitenkin huomannut, että yhteiskunnassa on suhteellisen helppoa olla ottamatta itse vastuuta, koska muut tekevät tarvittavan sen suhteen, että syrjäytymisuhassa olevan pää ei painu täysin pinnan alle. Esimerkiksi neljä viisi ihmistä tekee hartiavoimin työtä, että syrjäytyneen elämästä tulisi jotain. Nuorelle hankitaan asunto kerta toisensa perään, yritetään saada hänet  lääkäriin ja kuntoutusohjelmiin, tarjotaan elatus ja edunvalvonta. Itse syrjäytyneellä ei ole kuitenkaan keinoja tai ymmärrystä tarttua pelastusköysiin kuin hetkellisesti. Tätä on hirvittävää seurata.

Kaikilla nuorilla ei tietenkään mene yhtä hyvin edes avun saamisen suhteen. Heillä ei ole esimerkiksi asuntoa tai toimivaa sosiaalihuollon kontaktia. Tästä seuraa välittömästi kymmenkunta ongelmaa, jotka itsessään muodostavat kehän.

Minua kauhistuttaa ajatus, että yhteiskunnan palvelut vähitellen murenevat. Näin voi hyvin käydä. Pääkaupunkiseudulla varsinkin on paljon avuttomia ja täysin vastuuttomia nuoria. Hyvässä tapauksessa he tajuavat, että kun tuki vähenee, heidän itsensä on ryhdistäydyttävä. Huonossa tapauksessa he eivät välitä tai eivät ylipäätään hahmota ongelmaa tai yhteiskunnan toimintamekanismeja, ja tästä seuraa valtavia ongelmia. Vielä huonommassa tapauksessa heille ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Tai ehkä päivähoito jatkuu vankilassa. Nämä nyt pikaisina ajatuksina. 

Sen tahdon vielä sanoa, että iloitsen jokaisesta nuoresta, joka saa elämästään kiinni, pääsee opiskelemaan tai saa duunia ja kykenee huolehtimaan itsestään. Onneksi kohtaan näitä ihmisiä työssäni ja muuallakin. He kaikki ovat minulle todella tärkeitä, sillä tulevaisuuden hyvä yhteiskunta voi rakentua vain tekemisen ja vastuunottamisen ja merkityksen eetokselle.

Mutta asia ei todellakaan tunnu mitenkään normilta tai itsestäänselvyydeltä, kun seuraa vuosikaudet nuorten ihmisten rämpimistä, ihmisten jotka ovat saaneet globaalissa lotossa erittäin hyvät mahdollisuudet syntyessään tai päästessään suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällaisiin asioihin havahtuminen ja niiden kanssa eläminen on erittäin raskasta.

Heikki Kuulan Tää maa antaa yhden näkökulman näihin asioihin, aika synkän.


19 kommenttia:

  1. Hyvä. Kaikkein tärkein asia tässä maailmassa ja maassa tuo.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän nämä ovat sellaisia ydinjuttuja. Siinä helposti kaikenlaiset hienoilta kuulostavat teoriat, jotka selvittävät erilaisia alistusrakenteita tietyssä suhteessa, alkavat karistaa glooriaansa. Kun siis näkee ihan konkreettisesti miten monimuotoisista seikoista esimerkiksi syrjäytyminen johtuu. En sano, etteikö monissa teorioissa olisi totuuden siemeniä ja myös hyvää, mutta aika köykäistä ja kaukaista asioiden selittäminen monin kohdin on. Mekanismit ovat erittäin monimutkaisia. Ne palautuvat myös yksilöpsykologiaan ja risteymiin yksilöllisen ja yhteisöllisen välillä siten, että mikään kaava ei sellaisenaan päde eikä sitä voi ottaa pohjaksi asian ratkaisemiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä nuorten, ja varsinkin nuorten miesten syrjäytymisessä, olisi sillä intersektionaalisuudella paikkansa...?

      Monen pojan elämä alkaa törmäillä viimeistään kouluissa. Miehiä monissa paikoin aivan liian vähän. Ja moni on muutenkin tullut vielä sinne aika lyhyen elämänkokemuksen jälleen. Väite "tyttöjen koulusta" ei ole ihan kokonaan tuulesta temmattu.
      En väitä että miesopettaja olisi jotenkin erityisempi, mutta vääristynyt sukupuolijakauma voi tuottaa myös muita vääristymiä. Niin kuin voisi aiheuttaa toisinkin päin.

      Tuo ettei mitään kaavaakaan aina ole on totta myös.
      En todellakaan leiki asiasta mitään tietäjää, mutta jossakin määrin on myös niin, että jos syntymässä saadun aivokemian kanssa on ollut huono-onnisuuutta se ei aina tarkoita muun elämän vähäosaisuutta. Lääkitys auttaa joitakin, ei kaikkia.

      Onnettomana pidän sitten nyky-yhteiskunnan kaliforniasoitumista pilven suhteen ajatellen erityisesti nuoria miehiä joilla on jo suuri mahdollisuus syrjäytyä.
      Tiedän toki ehkä liiotellut riippuuvuustekijät ja käytön yleisyyteen liittyvät tekijät ja ne hemmetin kuluneet vertailut alkoholiin, mutta en usko vaikka olisin kuinka rento, että yhteiskunnalta annettu signaali pilven käytön dekriminalisoimisesta on pidemmällä aikavälillä oikea.

      Poista
    2. Kyllä nämä ongelmatapaukset ovat oikeasti sellaisia vyyhtejä, että siinä tarvitaan todella kovan luokan osaamista psykologian, psykiatrian, lääketieteen, ties minkä sosiaalihuollon saralla + käytännön kokemusta.

      Tavallaan on epäreilua edes puhua jostakin akateemisesta humanistisesta teoriasta noissa yhteyksissä, kun sillä ei tee yhtikäs mitään.

      Se, mikä on huolestuttavaa, on se, että näitä tapauksia on pikemminkin kymmeniä tuhansia maan laajuisesti kuin tuhansia tai satoja.

      Se työmäärä, mikä ongelmoituneen nuoren nostamiseksi suosta vaaditaan, on aivan järkyttävä. Eikä aina onnistu edes silloin.

      Ei todellakaan auta, että päihteet ovat mukana, aivan sama mitä nuo päihteet ovat. Mutta masentunut, tuupertunut, muuten vaan kujalla oleva nuori, jolla on määrättömästi aikaa ja pääsy alkoholiin, pilveen, lääkkeisiin (benzot yms.) on äkkiä melkoinen zombi.

      No, onneksi myös onnistumisia on. Monille diagnoosi, oikea lääkitys, onnistunut asumis- tai työkokeilu ja sopiva tuki on startti uuteen elämään.

      Minä en usko sellaiseen "kaikille perustulo ja kannabis vapaaksi" -politiikkaan. Se on mielestäni luovuttamista. No, ei kai tuota yhdistelmää kukaan suoraan ole tarjoamassakaan, mutta tuohon suuntaan mennään monessa mielessä.

      Olen kuullut tarpeeksi nuorten suusta sitä kannabiksen aikaan saamaa pehmeää sössöttämistä, josta tietää heti, että ei tule mitään niin kauan kuin ihmiset eivät ota itseään niskasta kiinni. En väitä, että alkoholi olisi parempi tapa turruttaa itsensä kuin kannabis, mutta mitä laajempi valikoima kaikkea, sitä huonompi.

      Ehkä sitten joiltakin muilta osin kannabiksen vapauttaminen voisi olla perusteltua, mutta minä puhun näiden syrjäytyneiden auttamisesta.

      Poista
  3. "No, onneksi myös onnistumisia on. Monille diagnoosi, oikea lääkitys, onnistunut asumis- tai työkokeilu ja sopiva tuki on startti uuteen elämään."

    -Optimismi tuossa josta samaa mieltä ja esimerkkejä nähneenä.

    "Minä en usko sellaiseen "kaikille perustulo ja kannabis vapaaksi" -politiikkaan. Se on mielestäni luovuttamista. No, ei kai tuota yhdistelmää kukaan suoraan ole tarjoamassakaan, mutta tuohon suuntaan mennään monessa mielessä.Olen kuullut tarpeeksi nuorten suusta sitä kannabiksen aikaan saamaa pehmeää sössöttämistä, josta tietää heti, että ei tule mitään niin kauan kuin ihmiset eivät ota itseään niskasta kiinni. En väitä, että alkoholi olisi parempi tapa turruttaa itsensä kuin kannabis, mutta mitä laajempi valikoima kaikkea, sitä huonompi. Ehkä sitten joiltakin muilta osin kannabiksen vapauttaminen voisi olla perusteltua, mutta minä puhun näiden syrjäytyneiden auttamisesta."

    -Pessimismi tässä, josta samaa mieltä ja josta esimerkkejä nähnyt.

    Olen kaikkea muuta kuin työpuritaani, mutta jos yhteiskunta luovuttaa pääsäännöstä, että töihin on mentävä ja niitä on saatava ja jos ei niitä saa niin on kouluttauduttava uudelleen, vedetään kymmeniltä tuhansilta nuorilta matto alta. Voi olla kiva ideologia mutta seuraukset voivat olla täysin arvaamattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kuulun myös syntymässä tai sen jälkeen sellaisen osuman saaneisiin, että jos olisin jäänyt liian pitkäksi ajaksi ilman töitä tai en olisi alkanut opiskelemaan (vaikka se mahdollisuus houkutti kaikkein eniten) melkein kymmenen välivuoden jälkeen, mun osoitteeni voisi hyvinkin olla Katri Valan puisto.

      Poista
    2. Se että yhteiskunta on jossakin vaiheessa niin perseellään, että siellä ei ole tarjota nuorille työtä vaan ihmiset pyritään tyydyttämään perustulolla lisää isossa mitassa levottomuutta, rähinöintiä, rikollisuutta, syrjäytymistä, todellisuuksien eriytymistä jne. Tai voidaan tosiaan miettiä, että nuoria ja vanhempiakin palvellaan verovaroin tai velalla niin hyvin, että he turtuvat koteihinsa pleikkaa pelaamaan / netissä roikkumaan = ei tietenkään realismia ja ihan hirveä kuva.

      Poista
    3. Tuollainen olisi minun määritelmässäni länsimainen "failed state".

      Poista
    4. Ymmärrän hyvin tärähdyksen saaneita, ei siinä mitään. Mutta jos ei pysty elämässä suuntautumaan eteenpäin tai näkemään järkevästi vaivaa, on seurauksena almuilla eläminen ja tietynlainen kurjuuden jatkuva jakaminen. Totta kai elämää on muuallakin kuin rahakkaissa hommissa ja palkkatyössä. Sitä en tosiaankaan tarkoita, mutta kun elämältä puuttuu suunta ja mieli, siitä puuttuu kaikki. Yleensä aktiivisuus edesauttaa syrjäytymisen torjumista. Toki varmasti hyvin monet pari kolme neljä vuosikymmentä työelämässä olleista jossakin määrin turhautuu siihen, mitä tekevät, mutta sitä vaan pitää tehdä mitä pitää pysyäkseen hengissä. Voi olla myös, että kun on kertynyt perspektiiviä, koko yhteiskunta alkaa turhauttaa, vaikka siinä olisi hyviäkin puolia.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Syrjäytymisen syyt ovat tosiaan moninaiset.

    Hyvällä psyykellä pärjää pitkälle ja kestää hiukan iskujakin.

    Horjutetulla tai jo alkujaan geenilotossa saadulla heikommalla psyykellä on vaikeaa.

    Yhteiskunnassamme on paljon apua tarjolla, mutta voisi sanoa, että ehkä joskus hiukan myöhään. Ja onhan tämä kilpailuyhteiskunta myös - ei tosin mitään verrattavissa johonkin Yhdysvaltoihin.

    Toki työtä voi olla vaikea löytää ja kun rahaa ei ole, menee vaikeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista pojista, jotka kohtasit lenkillä. Minusta (näin ulkopuolelta tilanteen ajatellen) he olivat kohteliaita ja ilmaisivat vilpittömän kursailemattomasti hyväntahtoisuutensa. Nykyään teitittely tai muut muodollisuudet ovat nuorille ihmisille vieraita. Mutta hyvinhän teidän kohtaamisenne meni.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä talkkarit ja keittäjät olivat hahmoja, joita minäkin pikku poikana seurasin. Tai siis kyläkoululla oli oma keittäjä. Hän oli mukava. On jäänyt sellainen erikoinen muisto, kun hän teki verilettuja. Katseltiin välitunnilla ikkunasta. Hänellä oli pöydällä iso metallinen astia, jossa oli vaaleaa lettutaikinaa, ja siihen hän kaatoi reunoiltaan hieman kupliintunutta verta ja alkoi hämmentää.

      Poista
    2. Kyllä kouluista on karsittu henkilökuntaa, esimerkiksi omia talkkareita, ihan kovalla kädellä. Ei kai sellaisia enää edes ole. Henkilöt vaihtuvat, tulevat henkilöstöpalveluista. Keittiöllä voi olla vakiporukka. Toki nekin kilpailutetaan aika ajoin.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin on. Olen käynyt nuoren kanssa sellaisella ammattiauttajalla. Hän oli erittäin pätevä psykiatri yleisesti ottaen, mutta ei osannut lainkaan kohdata nuorta eikä ihan hirveästi meitä vanhempiakaan. Yritti kyllä kovasti, ja minäkin yritin olla hänelle avuksi, että olisi sujunut vähän jouhevammin.

      Poista
    2. Yleisesti ottaen psykiatrit ovat empaattisia ihmisiä tai siis tämä perustuu siihen mitä itse olen heitä nähnyt. Toisaalta potilaan olisi hyvä olla sen verran kunnossa, että ymmärtää mitä hänen parhaakseen tehdään. Ihmisten väliset kohtaamiset ovat vaikeita monin tavoin.

      Poista