keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Potlatch - aikamme metafora

 

Potlatch-juhla voisi toimia yhtenä aikamme poliittisista metaforista.

Potlatch-juhlia eli lahjan ja poisantamisen juhlia järjestivät esimerkiksi Pohjois-Amerikan luoteisrannikon chinookit 1800-luvun puolivälin tietämiltä aina 1920-luvulle. Tämä ajanjakso oli juhlien kulta-aikaa.

Juhlia järjestettiin erityisesti heimoa uhkaavina kriisiajankohtina, esimerkiksi kun heimon päällikkö oli kuollut. On sanottu, että potlatchin avulla voitiin välttää jopa sotia.

Potlatchin tarkoitus on juhla-aikana lahjoittaa mahdollisimman paljon omaisuutta muille heimoille, ja näin samalla osoittaa heimon omaa mahtia. Logiikka menee niin, että heimo joka kykenee tuhoamaan eniten omaisuuttaan eli lahjoittamaan ja antamaan pois, on voittaja.

Olisiko meillä nyt käsillä jonkinlainen potlatch-henkinen hallinnon vaihe, joka yrittää samaa esimerkiksi vakiinnuttaakseen asemaamme Euroopassa ja luodakseen tietyllä logiikalla toimivan unionin?

No, metaforat ovat aina metaforia. Niiden tarkoitus on stimuloida mielikuvitusta ja avata tuoreita näkökulmia asioihin, ei väittää mitään varmaa.

Metaforan kehystys voi olla koominen, ironinen tai liioitteleva. Metafora voi olla osuvan realistinen tai spekulatiivinen. En tiedä, mistä minulle yhtäkkiä pälkähti päähän tämä ajatus.


*

Löysin hyvän katkelman netistä, joka avaa lisää tätä potlatch-logiikkaa. Sen on kirjoittanut Markus Mononen Uskonnontutkija / religionsforskaren -lehteen 1/2020.

Ei taida mennä tämä nykyinen potlatch-logiikka kuitenkaan ihan samoin sävelin omassa yhteiskunnassamme:

"Potlatchin kulku on referoidusti seuraava: paikallisyhteisön alaheimopäälliköistä yksi julistaa rituaalin alkavaksi. Hän järjestää massiiviset pidot, johon kutsutaan valikoidusti muita alaheimojen edustajia. Juhlissa päällikkö jakaa mahdollisimman paljon, avokätisesti ja jopa tuhlailevasti ruokaa ja käyttöesineitä vierailleen, joiden edessä hänen tehtävänsä on samalla mahtailla anteliaisuuttaan ja rikkauttaan. Mahtailuosuuteen kuuluu myös jo mainittu elintarvikkeiden ja käyttöesineiden tuhoaminen. Rituaalin vastaanottajayleisön tehtäväksi jää puolestaan vähätellä päällikön eleitä ja sanomisia parhaansa mukaan sekä löytää tämän toimista mahdollisimman paljon moitteen sijaa. Perinteisesti samalla painetaan muistiin ja jatkuvasti mittaillaan tarkasti, kuinka paljon hyödykkeitä tulee jaetuksi. Näiden mittailujen perusteella asetetaan rima, joka tulee ylittää, jotta seuraavan Potlatchin voisi kukaan järjestää. (Harris 1974, 115-120.)

Harrisin mukaan kyseessä on alaheimojen välinen kilpailu niiden keskinäisen poliittisen johtamisen ja koko ekologisen hengissä selviämisen nimissä. Koska Pohjois-Amerikan intiaaneilla ei perinteisesti ole mitään monoliittista sosiologista muotoa, ja koska arvostus ja johtajuus kerätään lähinnä toisille antamalla, tarvitaan jokin sosiaalisen toiminnan muoto paikkaamaan tätä aukkoa. Harrisin väite on, että Potlatch on vain näennäisesti yksilöiden välistä kilpailua, jonka periluonne löytyy laajemman systeemin ja koko yhteisön dynamiikan taustarakenteiden ylläpidosta ja jatkuvasti uudelleen luomisesta. (Harris 1974, 121-123.)

Potlatch paitsi ratkaisee auktoriteettistatuksia myös asettaa tuotantostandardeja. Rituaalijohtajat ovat tietynlaisia ahkeruuden esikuvia, jotka asettavat implisiittisesti odotusarvoja toisille. Tämä kannustaa kaikkia ponnistelemaan yhteisen edun nimiin kovemmin – ruokaa ja tarvittavia tarve-esineitä tulee valmistaa jatkuvasti, laiskottelematta. Lisäarvon tähän tuo intiaanien kunniakäsitys, jossa lahjojen vastaanottajat jäävät perinteiden mukaan aina visusti velkaa antajalleen. Tätä kautta omistautunut työ seuraa väkisinkin anteliaisuutta ja hyödyttää lopulta kaikkia. (Harris 1974, 124-128.)

Kolmanneksi Potlatch on oman alueensa jonkinlaista sosiaaliturvaa. Rituaali estää hyödykkeiden liiallisen kasautumisen mahdollisille eliiteille, koska se käytännössä pakottaa järjestämään juhlat ekologisen huipun tullessa vastaan. Huipun takana joudutaan antamaan johtaja-arvoa niille, jotka puolestaan ovat velvollisia pian jakamaan kasautuvat hyödykkeensä hierarkiassa alaspäin. Tämä luo jonkinlaista turvaverkkoa muutoin kovilla elävään intiaaniyhteisöön. (Harris 1974, 128-130.)"



2 kommenttia:

  1. Potlacth-maksu Eurooppaan on kynnysraha. Se on maksettava tai sisään ei ole asiaa. Portsari ottaa kyllä nahkatakin, mutta ei palauta. Itse ostettava uusi. Kun aika on kypsä, kerätään uusi raha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että EU-maksu ei ole kertaluontoinen, näemme sen jo viimeistään kevään aikana, jolloin pykätään uutta pakettia.

      Poista