keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Muisto (2020 x 1994)

 

Syön savustamiani muikkuja, niitä joilta irrotin pään ja mahat. Suloinen, kiinteä liha, suola. Äkkiä olen Adrianmerellä, turistiveneessä. Kannelle pultattuihin pöytiin tuodaan valkoviiniä ja sardelleja, vihreät mainingit ja suolan maku. Retki ei ole voinut olla kallis, sillä meillä oli siihen varaa, ateria on yksinkertainen, mutta olen rakkaani kanssa, katsomme toisiamme, hän nuolaisee sormiaan ja huultensa nurkkaa ja tulella kypsennetty kala on valkeaa kuin pakaroiden iho hotellihuoneen hämärässä tai valo, jota tulvii kaikkialla. Viereisessä pöydässä saksalaisrouva silmäilee halveksien nuorta tarjoilijaa, joka kiertää heidän luokseen päästyään lautasineen portaista. Nainen tuijottaa hetken lautasta, heittää sitten kalat mereen ja naurahtaa pilkallisesti, ilkeämmin kuin horisontissa kelluvan Cattolican taivaalta syöksyvät lokit, ja siemaisee hikoilevasta lasistaan, jota hänen merenelävän kaltainen punakka kätensä pitelee. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti