keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Muikku ja sardelli

 


Muikku on lohikala, sillä on pieni silmumainen rasvaevä, sardelli on sillien sukua, muista silleistä sen erottaa pitkä yläleuka, ja enemmän minun makuuni on Päijänteen tai Kitkan tai Keuruun muikku kuin Adrianmeren sardelli, vaikka kaikki ne voittavat norjalaisen kassilohen, joka lötkähtää muovistaan uunivuokaan tihkuen antibiootteja ja löyhää rasvaa. Nämä muikut maksoivat 4,99 kilo, ja ostin kaksi kiloa, toisen kilon pakastin. Maksaessani itsepalvelupisteellä mietin, mitä sai nuottamies, ja kuinka suuren saaliin hän vei tukkurille. Montako kertaa hän palaa järvelle, ja montako kalastajaa vielä on.




7 kommenttia:

  1. Kotimainen ammattikalastaja on minusta maamme ensimmäinen ihminen. Ja jos hän on mies, hänen rouvansa maan ensimmäinen nainen.
    Tärkeämpää, kannatettavampaa työtä ei taida ollakaan.

    Olisi todella ekologinen teko vapauttaa ammattikalastajat (joita on maassamme vain kourallinen) tuloverosta kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Muikut on herkkua, samoin ahvenet, kuhat ja tietenkin lohikalat. Haukikin on hyvää. Särjestä saa purkitettuna todellista namia. En tiedä, miten kalakantamme kestäisivät, jos ihmiset alkaisivat vähän enemmän syödä. Noissa savustushommissa, vaikka ei olisi kuin K-marketista kalansa hakenut (törkeän halpaan hintaan), on edes pientä juurevuutta. Ostin 39 euron sähkösavustimen keväällä Motonetistä. Pelittää hyvin. On mulla sitten savulaatikkokin, appiukolta saatu vanha musta loota, joka on ihan paras, mutta näillä huudeilla ei oikein voi avotulia pitää.

      Poista
    2. Kalastajat ovat tosiaan katoava luonnonvara, niitä pitäisi tukea.

      Poista
  2. Uskon että kalavarat kestävät, koska kalastus kuulemma ruokkii myös kalakannan kasvua. En ole varma pitääkö paikkansa.

    Itse syön myös mielläni Itämeren kalaa kaikissa sen muodoissa. Normaalikesinä käyn myös päivittäin tarkistamassa veden, jossa kalat uivat (hah). Se perinne alkoi kasarin lopussa Helsinkiin muutettuani. Vettä, Itämeren, menee korviin, silmiin, sieraimiin ja myös tahattomasti kurkusta alas.

    Nyt on odoteltu ns. suolapulssia aika pitkään. Kampelaahan ei enää saa mistään. Viimeinen pulssi jumitti nyt Gotlannnin korkeudelle. Muistan sitä vuosikymmeniä olleen paljonkin myynnissä.

    Lihan korvaaminen kalalla olisi sananmukaisesti minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahvenanmaalla näki joskus kampeloita meren pohjassa, kun olin kalassa. Kalareissuni sinne loppuivat 2000-luvun alkupuolella. Silakasta tykkään myös, mutta on muikku - se täytyy myöntää - minulle mieluisampi.

      Poista
  3. Mikä käsite liittyy juurikin kalaan? Se on puhtaus. Silloin eivät muistu mieleen saastumisen kysymykset. Sinäkin varmasti tahdoit ostaa puhtaita muikkuja mitä ne varmasti olivatkin.

    Meidän ajattelumme liittää kalan ruokana puhtauteen. Siitä syntyy eräänlainen elämänilon tunne.

    Mutta tosiasia on se, että ihmistsunami uhkaa kalaruuan puhtautta kaikkialla.

    Kalastajan ammatti myös liittyy puhtauteen. Se on puhtauden ammatti.

    Tässä yhteydessä on tietysti mainittava sekin, että luostareissa ei syödä eläinten lihaa kuten sianliha vaan kasviksia ja kalaa ja siten ortodoksisissa luostareissa on aina ollut kalastajamunkkeja.

    Näin on hyvä, jos luostari voidaan perustaa veden lähelle.

    Olen itse unelmoinut Merenkurkun maailmanperintöalueelle ortodoksista luostaria. Kivikkoiseen maisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, tuo unelmasi on hieno! Sopisi kaikin puolin.

      Pidän kovasti kalasta. Savustaminen on siitä hyvä valmistamisen tapa, että syötävää on oikeastaan kaikki ruotoja lukuunottamatta. No, muikulta voi syödä nahkan ja ruodotkin, vain pää jää, ainakin minulta.

      Kyllä puhtaasta vedestä pyydetty kala on herkkua. Kun kalan verestää heti ja perkaa nopeasti pyytämisen jälkeen, niin liha on ensiluokkaista. Ei edes juuri haise.

      Poista