tiistai 22. syyskuuta 2020

Kuusijärvelle, Kytöpuistolle eli pojille* jotka miltei pahoinpideltiin hengiltä (täydennetty 22.9. klo 21.34)



Poikaparka, Kuusijärven laiturin alla,

poikaparka, Kytöpuistossa koulunsa pihalla,

tulee iskuja, potkuja, laudat hakkaa päätä,

kädet kurkulla, vesi loiskuu, kaikki sumenee,

poikaparka, tulee joku, kysyy Onko sulla epilepsia,

tulee joku, huutaa mitä Mitä vittua te teette, elukat,

aiotteko saatanat hukuttaa ihmisen, makaa huoneessaan, 

makaa ja juoksee yhä uudet askelet, potkut, keuhkot palavat,

ei mitään millä korjata nämä lapset,

elämä ei palaa näihin lähiöihin,

se on sytytettävä uudelleen.


* Kuusijärvellä miltei hukutetun nuoren sukupuoli ei ole tullut ilmi, oletettavasti kyse oli kuitenkin pojasta.


Olemme viime aikoina nähneet pääkaupunkiseudulla väkivaltakimaran, johon ovat osallistuneet noin 12-20-vuotiaat nuoret. Kolmessa tapauksessa on kuollut yksi 19-vuotias suomalaismies (Kaivohuone) ja kahden muun hengenlähtö tai vaikea vammautuminen on ollut hyvin lähellä (Kuusijärvi, Kytöpuisto). Jokaisen tapauksen kaava on se, että ryhmä raa'asti pahoinpitelee valitsemansa uhrin, Kytöpuistoon liittyy myös pitkäaikainen kiusaaminen ja väkivallalla uhkailu. Myös muita vastaavia tapauksia on ollut, mutta viittaan näihin kolmeen.

Vittumaista, raukkamaista väkivaltaa on ollut aina, ja sitä tulee aina olemaan, myös lisää, uusissa muodoissa. En usko, että sitä saadaan koskaan täysin pois, ei ole sivistyneitä keinoja, sillä väkivaltaiset ihmiset eivät ymmärrä sivistyksen kieltä. On toki mahdollisuuksia, on ihmisiä, jotka auttavat, vanhempia, sisaruksia, kavereita, opettajia, sosiaalityöntekijöitä, nuoriso-ohjaajia, poliiseja, jotka korjaavat jälkiä, sammuttavat tulipaloja ja yrittävät parhaansa lopettaakseen vahingonteon. Yleensä väkivalta jää taakse, mikäli uhri pystyy kokoamaan itsensä ja menemään eteenpäin, väkivalta jää sinne missä ei edetä, useimmiten. Joskus myös väkivaltainen ihminen muuttuu, ja se on aina juhlan paikka. Väkivaltaa on toki myös kodeissa, ja se vasta sattuukin, mutta nyt puhun julkisilla paikoilla tehtävästä väkivallasta, joka on kyllin häpeämätöntä tapahtuakseen.

Minä en kannata väkivaltaa, mutta on tilanteita, joissa puhe ei auta kuin tiettyyn rajaan, sen jälkeen siitä tulee voimatonta, väkivallantekijä paatuu puheelle. Ajattelen, että on tilanteita, joissa väkivaltaisesti käyttäytyville ihmisille vain näytetään, että väkivalta täällä ei kannata. Sitä ei puhuta vaan se näytetään. Se on koko yhteisön tehtävä. Asiaa ei lässytetä vaan se näytetään. Mieluusti etukäteen, tarkoitus ei ole tehdä tätä jälkien korjaamisen yhteydessä. Tällainen näyttö voi olla sivistynyttä, vaikka se ei ole mukavaa, sillä se perustuu ylivoimaan ja valtaan ja sen näyttämiseen, että väkivallasta seuraa ikäviä asioita, ei sillä tavalla ikäviä että niille voidaan nauraa kuin lässytykselle, vaan todella ikäviä, henkilökohtaisesti ikäviä, sellaisia että väkivalta ei kannata. Sellaisia, että oma olo väkivallantekijänä on tukala. Sellaisia, että on rajat.

En keksi muuta ratkaisua. On erittäin tärkeää näyttää väkivallalla perseileville ihmisille, että väkivalta ei kannata. Toinen vaihtoehto on väistää, lähteä pois, ja jättää tilaa väkivallalle niin että se voi tapahtua. Väkivallan ennaltaehkäisyä voi olla vaikea toteuttaa, jos yhteiskunta on lapanen ja siivousrukkanen ja lähinnä korjailee hissukseen jälkiä.

Puhun tässä pääasiassa nuorista ihmisistä, en aikuisuuteen kypsyneistä ihmisistä. Jos väkivalta jatkuu aikuisuuteen toimintamallina, sivistyneet keinot ovat yhä heiveröisemmät, enkä tiedä onko vankila se paikka jossa väkivalta paranee, vaikka totta kai väkivaltaiset ihmiset kuuluvat lukkojen taakse. Ei heitä voi pitää vapaina yhteiskunnassa elleivät he muuta tapojaan.

Väkivaltainen ihminen muuttuu, kun hän yksilöllistyy, kun hän tajuaa, että hänen on oltava itsessään jotain ja riitettävä, näinkin ajattelen, kun hän oppii sisäisesti häpeämään vääryyttä ja korjaamaan itseään. Ei tämä tietenkään ole mikään sääntö, mutta jonkinlainen alku. On totta kai eri mahdollisuudet auttaa, jos väkivaltainen lapsi on 12-13-vuotias kuin jos hän on 15-18-vuotias ja omaksunut väkivallan osaksi identiteettiään.

Hirveintä on, että jotkut idiootit tappavat ihmisen vain koska nauttivat väkivallasta. He hakevat mahdollisuutta päästä hakkaamaan jonkun. Näin kävi kesällä, lähellä Kaivohuonetta, sinä yönä, kun oma poikanikin oli siellä. Hän voisi olla kuollut nyt.


13 kommenttia:

  1. Tästä kaikesta niin paljon ajatuksia, tietoakin, ja myös tunteita.
    Näille ilmiöille ei valitettavasti ole kokonaisuudessaan loppua edessä ostamalla lisää ja lisää erilaisten ammattiauttajien palveluja ja kurtistamalla otsaa ryppyyn A-studiossa huolestuneena.

    Tietty osa tarvitsee ammattiauttajia, ja todella kipeästi, se on toinen juttu,
    mutta tätä ongelmakenttää mihin viittaat ei ratkaista rahalla, lisäbudjeteilla eikä kuuntelevilla empaattis-ideologisilla korvilla.

    Tähän asiakokonaisuuteen tarvitaan rinnalle juuri tuo tie, mitä ehdotat. Selkeä rajanasettaminen yhteiskunnan kaikin keinoin, myös voimakeinoin. Jos viesti on, että yhteiskunta ei voi mitään, vaan kääntää jopa uhri-asetelman nurinniskoin, on selvää ketkä hallitsevat katutilaa ja muita yhteisiä alueita omavoimaisuudessaan.
    He hallitsevat joille väkivallan käyttäminen on tullut vallan välineeksi muiden yli. Ja yhteiskunnan sopimusten.

    Mun tyttö tuli viime perjantaina kotiin steissin kautta noin puoli kaksitoista. Hän laski keskustassa noin kymmenkunta poliisiautoa kaikki vilkut päällä lujaa menossa samaan suuntaan ja mukana oli myös panssariauto. Näytti kuulemma siltä kuin sisällisota olisi syttynyt. Aamulla katseltiin tietenkin mediaa onko uutista noin isosta operaatiosta. Ei mitään. Nuoret vain tiesivät että Kaivopuiston suunnassa oli ollut taas jotain.
    Tuollainen minskiläinen katukuva on siis kaiketi jo ihan normaalia?


    Koska emme voi mitään(?), koska kyky ja halu toimia puuttuu, keskitytään nyt sitten vain esim. hallitsemaan ja kontrolloimaan omaa kieltämme ja sanastoamme somessa, mediassa ja yksityisesti ettei se herätä mitään kielteistä tunnetta tai ajatusta kritiikistä tai toisista näkökulmista kenessäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisi ottaa hyvin suorat otteet tekijöiden käsittelyssä, kertoa julkisuuteen tekijöiden taustat niin pitkälle kuin se on lain puitteissa mahdollista, luoda normipainetta, järjestää vapaaehtoista valvontaa, esimerkiksi luotettavat aikuiset. Saattaa perseilijät tukalaan tilaan ja paineen alle. Jos ei auta, puututaan sitten muuten. Eivät ole helppoja tilanteita, mutta missään nimessä ei saa antaa vaikutelmaa, että rikosten tekeminen ei ole niin paha juttu tai että sitä jopa peitellään.

      Poista
    2. Jossain vaiheessa yhteiskunnan kannalta on syytä ottaa myös pää sieltä pimeästä aukosta ja todella miettiä mikä on mielekästä ja mitä kaikkea kannattaa ylipäätään yrittää.

      Poista
  2. Nämä nuoriin kohdistuvat väkivaltateot joita tulee nykyään tasaisin väliajoin eivät herätä suurta huomiota kuin muutamaksi uutistunniksi.
    Enemmän ajan haasteiden paremmintietäjiä kiinnostaa se, mitä joku sanoi somessa tai mediassa väärin. Siitä keskustelu nousee ja jatkuu.

    Jos otan esimerkiksi vaikka vain Kuusijärven ja Kaivopuiston tapaukset, väkivaltaterrorin,
    ja katson maamme edeskäypiä somessa ja mediassakin (vaikka jälkimmäisessä on onneksi joitakin poikkeuksia),
    heitä jotka päivystävät hyvän ja oikean ihmisyyden asioissa, en näe noista tapahtumista heillä edes mainintaa heidän kielipelivälineissään.
    Noita tapauksia ei ole edes heidän todellisuudessaan.

    He heräävät ainoastaan jos joku sanoo kirjoittaa noista tapauksista jotain sellaista mikä heitä ei miellytä. Nuorten kehojen koskemattomuus on kuin toissijaista, jos kuvio joka sen vaarantaa ei sovi omaan esim. poliittiseen taustateoriaan.

    Voisin kysyä, arvaa vituttaako tuollaiset moraaliset mätämunat, jos annan tuon vituttaa?
    (anteeksi kielenkäyttö, jos paikalla on nuoria lukijoita)
    He eivät ehkä harjoita taitavina pelureina vihapuhetta, mutta heidän poissulkemisen taitonsa on kuin vihapuheen mykkä muoto.
    (kärjistys, mutta viestin selvyyden vuoksi jääköön)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tosin moni hyvän ja oikean ihmisyyden julkisista edeskäyvistä on kyllä antanut reilusti periksi viime aikoina oman puheensa ja maalittamisensa hillinnässä. En nyt kuitenkaan erityisesti ala tuomitsemaan, totta kai heidän moraalinsa pettää kuten muidenkin. Paremman toivossa kuitenkin. Keskustelun käyttäminen aseena ei ole ok. Oikean keskustelun määrittäminen vain yhdestä itse itsensä perustelevasta suunnasta on kovin...venäläistä.)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulukiusaamisesta yhdyn täysin sanomaasi, ja sama työpaikkakiusaamisen, sosiaalisen kiusaaminen tms. suhteen.

      Oma kommenttini liittyi siihen väkivaltaan, jota on viime aikoina paljon ollut, ja jossa mielikuvat menevät valitettavasti noin kuten tuolla kuvasin. Minun mielestäni ainakin, valitettavasti.

      Poista
    2. Sukupuoli ei ole ratkaiseva asioiden hoidossa lähtökohtaisesti, mutta nykyäänhän painotetaan kaikkien eri ryhmien osallisuutta ja osuuttakin jo lainkin mukaan.
      Koska peruskoulun oppilaista puolet on poikia ja puolet
      tyttöjä, tulisi myös henkilökunnan vastata tätä edes jossakin määrin.
      Psykologit ja kuraattorit ovat pääsääntöisesti lähes kaikki naisia, pk-seudulla ainakin.
      Peruskoulun opettajistakin selvä valtaosa.
      On kouluja joissa on pari kolme miestä. Toki kouluja joissa opettajia on kymmenen, viisitoista.

      En tietenkään väitä etteivät naiset osaisi kohdata ongelmia yhtä hyvin, mutta jokainen tajuaa että voimakkaasti epäsymmetrinen sukupuolijakauma merkitsee jotakin.
      Monet tutkijat ovat olleet sitä mieltä että koulusta on tullut tyttöjen koulu monien eri prosessien kautta.

      Ihanne olisi (minusta) myös se, että opettajakunnan, koulun muun henkilökunnan sosiaalihistoriallinen jakauma olisi hyvä. Pitäisi olla elämänkokemusta muustakin kuin opiskelusta.
      Monista ongelmanuorista voisi tulla aikanaan hyviä opettajia.

      Poista
    3. Patenttiratkaisu aina ja kaikkeen löytyi yhdellä sivun avauksella:
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7066aafc-7e78-4bed-b5bc-abc916ca9a71

      Lisää rahaa ja ihmisiä kiinni ja ongelma hoituu...
      Ei hoidu. Ei noin. Pitää mennä ensin ihan tarinan alkuun.
      (kommenttini koskee laajasti asiaa; ei tätä yhtä tapausta)

      Poista
  4. Minä ajattelen nykyisestä ilmapiiristä, että se on pelkuruutta, äärimmäisen vahingollista pelkuruutta ja poiskatsomista. Suoraan sanottuna halveksin kaikkea silmien ummistamista, joka lisää väkivaltaa. Ja jos se on tietoista, se antaa täysin perverssin käsityksen vaikenijoista. Näin on, olivatpa nämä saatanan hyväkkäät muutoin millaisia ihmisiä hyvänsä. Tietenkään kaikki eivät tiedä kaikkea, eikä tarvitsekaan tietää. Mutta ihmisten tulee olla rehellisiä ja tasapuolisia silloin kun he tietävät asioista. Kaikenlainen väkivalta tulee kitkeä pois, kun se on vielä mahdollista. Tämän enempää en tahdo asiasta sanoa, mutta olemme aivan oikeasti kusessa näiden juttujen kanssa ennen pitkää, jos tällainen valheellisuus vallitsee.

    Se mitä nyt kohtaamme, ei ole ainoastaan yksilöiden sairasta oirehdintaa, joskin kyseessä voi olla sekin, vaan yhtä lailla olennaisesti on kyse myös tietyistä kulttuurisista käytösmalleista ja tilan haltuunotoista, joista on yllin kyllin todisteita ympäri maailmaa. Voi toki olla kyse muustakin. En nyt kuitenkaan poraudu asiaan tämän syvemmin, mutta nämä viimeaikaiset väkivallanteot ovat kaikki tapahtuneet lähellä kotiani tai paikoissa, joissa myös omat lapseni ovat toistuvasti olleet (Kuusijärvi, Kaivohuone, Myyrmäki). Siksi kirjoitin asiat, ja tunnen suurta myötätuntoa pahoinpideltyjä nuoria kohtaan ja heidän omaisiaan kohtaan. Itsepuolustustaidot tulevat vielä olemaan korkeassa kurssissa, samoin pelisilmä sen suhteen missä voi olla ja milloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita hyväkkäitä juuri tarkoitin.
      Heitä katutilan haltuunotto ja nuorten turvallisen elintilan kaventuminen ei kiinnosta. Koska jäljet johtavat ei-haluttuun suuntaan....

      Hyväkkäät ovat somessa vahvistamassa keskinäistä hyväkkyyttään kuvilla, sanoilla ja yhden näkevän silmän ironiallaan.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Jari, eivätköhän nuo kouluttajamiehet osaa asiansa, jos ammattilaisia ovat. Krav maga ja muut tuollaiset ovat ihan hyviä perustaitoja kansalaiselle, mutta ennen kaikkea kaupunkitilan tarkkailun taito. Lapsilla ja nuorilla sitä ei välttämättä ole, eikä tietenkään aikuisillakaan.

    Olen joutunut itse nuorena kerran todella psykopaattisen väkivallantekijän ahdistelemaksi, ja se tapahtui kaupungissa, Sokoksella. Olin menossa liikkeeseen, kun yksi minua hiukan vanhempi, ehkä 18-20-vuotias psykopaatti, käveli täysin härskisti minua päin ja yritti aloittaa tappelun. En lähtenyt tietenkään asiaan mukaan, kun näin että kyseessä on häiriintynyt (ei kuitenkaan mielisairas tietyllä tavalla vaan ehkä vain väkivaltainen, väkivaltaa haluava) ihminen, mutta minulta kesti melko kauan karistaa tämä ihminen kannoiltani. Hän nautti selvästi, kun jahtasi minua isossa tavaratalossa. Voi miettiä, mitä tuossa olisi käynyt jos tyyppejä olisi ollut kaksi, kolme tai viisi ja paikka olisi ollut syrjäisempi. Tällaista sairasta väkivaltaa näkyy nyt kaduilla eri muodoissaan, ja se on todella pelottavaa. Nimenomaan joukkoistuminen väkivaltaisen antisosiaalisuuden tai suoranaisen vahingoittavan psykopatian muotona. Se on jotain aivan saatanan pelottavaa.

    Toki nuorena jouduin tekemisiin joidenkin väkivaltaisella tripillä olevien nuorten kanssa, jotka kävivät kadulla ihmisten kimppuun suunnilleen kuin jotkut riivatut. Heitäkin pelkäsin aika tavalla, ja opin katsomaan hiukan, kuinka kulkea kaupungilla. He olivat siis huumeissaan.

    Mutta se, että ihmiset yleensä selvinpäin, tai vain hiukan aineissa, saavat joukkona idean alkaa tehdä pahaa jollekin sivulliselle, on aivan sairasta. Näitä on eniten nuorissa ihmisissä (15-20-vuotiaissa ehkä), mutta näyttää että myös yhä nuoremmissa. Tähän tulee puuttua tiukasti.

    VastaaPoista